Asiasanasto.fi

ukkoteeri

substantiivi

/ˈukːoˌteːri/

Yhdyssana: ukko + teeri

Merkitys

(englanniksi)
  1. 1.synonym of teerikukko

Esimerkkilauseet

Kaksi valtaisaa metsokönkälettä ja yhtä monta ukkoteertä oli repuissa, ja näistä sanoi saavansa riittävän sopan Pajuvaaran emäntä, joka oli lähtenyt retkeläisille padan vartijaksi.

Veikko Korhonen, Miehet sen tekevät

Ravenswood huomasi parhaaksi antaa puuhaavan hovimestarin seurata omaa mieltänsä, ja tämä siis rupesi luettelemaan sormillansa: "Eipä siinä ollut kovin paljon ruokaa — ainoastaan sen verran, että neljä herrashenkilöä olisi saanut tarpeeksensa — ensimmäinen ruokalaji: salvokukkoja valkean kastikkeen kera ja kilipaistia ja siankinkkua vihannesten kera — toinen laji: paistettua jäniksenpoikaa ja täytettyjä rapuja ja vasikkapiirakkaa — kolmas laji: ukkoteertä — se on vielä mustempi nyt, kun se on noessa — ja torttuja ja hyytelöä ja vähän joutavia makeisia ja marjahilloa — eikä muuta ollutkaan", lopetti hän huomaten, että hänen herransa maltti jo alkoi loppua.

Walter Scott, Lammermoorin morsian

Esiintymistiheys

39 esiintymää, 0.0 / milj.

Suomi24
0.0
Sanomalehdet
0.0
Aikakauslehdet
0.0
Wikipedia
0.0
Reddit
0.0
Tekstitykset
0.0

Taivutustiedot

Taivutusluokka 26

Nominatiiviukkoteeri
Genetiiviukkoteeren
Partitiiviukkoteertä
Essiiviukkoteerenä
Translatiiviukkoteereksi
Inessiiviukkoteeressä
Elatiiviukkoteerestä
Illatiiviukkoteereen
Adessiiviukkoteerellä
Ablatiiviukkoteereltä
Allatiiviukkoteerelle
Abessiiviukkoteerettä

Riimit

-eːri

Kaikki riimit