Merkitys
- 1.(fysiologia)joillekin ihmisille ominainen tila, jossa väriaisti on häiriintynyt
Etymologia
Liittyvät sanat
Käännökset
- engl.daltonism, colour blindness, color vision deficiency, color blindness
- ruotsifärgblindhet
- saksaFarbenblindheit (f)
- virovärvipimedus
Hierarkia
Alakäsitteet
Esimerkkilauseet
eräillä afrikalaisilla kansoilla ei ole nimiä kaikille pääväreille, kun taas tutkimus, joka rakentuu samalle pohjalle kuin professori Holmgrenin tutkimus värisokeudesta, osoittaa, että samat luonnonkansat erottavat värit ja vivahdukset yhtä selvästi kuin eurooppalaisetkin.
Hänessäkin tuota höllyyttä, tuota siveellistä "värisokeutta", joksi me sitä sanoimme, joskus ilmeni, ja hän innostui sitä puolustelemaankin, mutta aina niin herttaisen miellyttävästi ja paradoksimaisesti, että mekin, ankarat ja lujat aatteen ja periaatteen peruukkiäijät, lopulta tupruttelimme tullikavallettua tupakkaa, jota hän tarjosi meille hopeisesta, sisältä kullatusta sikarikotelostaan.
Näitä ovat esimerkiksi sydänlääkkeenä käytettävä digoksiini, jonka vaikutuksesta saattaa esiintyä kromatopsiaa, eli näkökentän värjäytymistä tietyllä värillä, tai vakavammassa tapauksessa tyypin II värisokeutta.
Englanninkieliset vastineet
- tetartanopiayläkäsite
- yellow-blindnessyläkäsite
- uniocular dichromatyläkäsite
- color blindness
- color vision deficiency
- colour blindness
- colour vision deficiency
- monochromacy
Esiintymistiheys
572 esiintymää, 0.2 / milj.
Taivutustiedot
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | värisokeus |
| Genetiivi | värisokeuden |
| Partitiivi | värisokeutta |
| Essiivi | värisokeutena |
| Translatiivi | värisokeudeksi |
| Inessiivi | värisokeudessa |
| Elatiivi | värisokeudesta |
| Illatiivi | värisokeuteen |
| Adessiivi | värisokeudella |
| Ablatiivi | värisokeudelta |
| Allatiivi | värisokeudelle |
| Abessiivi | värisokeudetta |
Riimit
-okeus
Kaikki riimit