Pispa Henrikin surmavirsi

PISPA HENRIKIN SURMAVIRSI

Toim.

Elias Lönnrot

Sisältyy: Suomi, Tidskrift i fosterländska ämnen, 1856.

Helsingfors, Finska Litteratur-Sällskapets Tryckeri, 1857.

Suomenkielisen runon pispa Henrikin surmasta on kanslianeuvos Porthan kirjassansa Chronicon episcoporum finlandensium ennen painattanut siihen laatuun, kuin hän sen tapasi Palmsköldin kokouksissa, ja myöhemmin on se tullut uudellensa painetuksi viikkolehdessä Sanan saattaja Wiipurista, 1833, n. 47, ja Kantelettaren 3 os. s. 47-51. Sen alku Porthanin kirjassa on seuraava:

    Kasvoi ennen kaksi lasta;
    Toinen kasvoi kaalimaassa,
    Toinen Ruotsissa yleni.
    Toinen Hämeen Heinirikki,
    Toinen Erikki kuningas, j.n.e.

Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjastossa olemme tavannet saman runon kirjoitettuna kahdella eri lailla, jotka kumpiki myös eroavat Porthanin runosta. Molemmat nämät kirjoitukset näyttävät vanhoilta; toinen (A) on lyhyt ja vaillinainen, toinen (B) pitempi ja täydellisempi, kuin se Porthanille tuttu olikaan. Edellinen kuuluu seuraavaan tapaan.

              A.

    Oli hemme Heinerikko,
    Toinen Erikki ritari;
    Toinen kasvoi kaupungissa,
    Toinen Suomessa sikisi.
    Joka kasvoi kaupungissa,            5
    Se kasvoi kanan-munilla,
    Joka Suomessa sikisi,
    Suomen suurilla härillä.
       Sanoi toinen toisellensa:
    "Läkkämästä lähimaille,            10
    Paikoille papittomille,
    Joss' on lapset ristimättä,
    Vaimot kirkkoon ottamatta."
       Joit oluen tynnyristä,
    Panit penningin sijahan,           15
    Ladoit heiniä ladosta,
    Panit penningin sijahan.
       Laiskat oli lapset Lallolassa,
    Laiskat lapset, valskit vaimot;
    Kannoit kieltä kelvotointa,        20
    Liikutit lihan pahinta:
    "Kävi tästä ruoka Ruotsin,
    Ruoka Ruotsin, syömä Saksan,
    Joi oluen tynnyristä,
    Veden viskasi sijahan;             25
    Otti kakun kammarista,
    Kiven vyörytti sijahan."
       Saipa Lallo laapurinsa,
    Piru pitkän keihähänsä.
    Sanoi toinen toisellensa:          30
    "Jos sinä jälille jäänet,
    Ja minä tapettanehen,
    Korjaakkasta[1] munni luuni,
    Sido silkki-säkkisehen,
    Pane[2] orihin rekehen.            35
    Kun (se) orit uupunevi,
    Niin pane härkä etehen;
    Jossa härkä uupunevi,[3]
    Siihen kirkko tehtäköhön."

Sillä toisella on nimekkeenä: Runolaulu Sant Henterikistä, ensimäisestä Turun pispasta, joka on syntynyt Englannissa, ja sitte kuninkahasta Ruotsissa, Erikki ritarista. Vuonna 1150. Itse runo luetaan seuraavilla sanoilla.

              B.

    Kaksi oli pyheä miestä,
    Kaksi kansan ruhtinasta,
    Ristiveljestä jaloa,
    Yksi kasvoi Ruotsin maalla,
    Toinen maalla vierahalla;           5
    Pian kasvoit pienelliset,[4]
    Yksivuotiset ylenit.
    Lapsi maalta vierahalta
    Se oli herra Henterikki,
    Vaan joka Ruotsissa yleni,         10
    Se oli Erikki ritari,
    Ruotsin kuuluisa kuningas.
       Sanoi herra Henterikki
    Erikille veljellensä:
    "Läkkäme Hämehen maalle,           15
    Maalle ristimättömälle,
    Paikalle papittomalle,
    Kivikirkot[5] teettämähän,
    Kappelit[6] rakentamahan!"
    Sitten Erikki ritari               20
    Sanoin lausui, suin puheli:
    "Veikkoseni vaimon poika!
    Paljo on sinne mennehiä,
    Enempi evännehiä,
    Ei paljo palannehia."              25
       Sanoi herra Henterikki
    "Toki lähden en totelle;
    Jos minä tapettanehen,[7]
    Toinen jäänevi jälille."
       Sitten herra Henterikki         30
    Sanoin lausui, suin puheli:
    "Pilttiseni[8] pienoiseni,
    Vanti vaaksan korkuhuinen!
    Ota korjani[9] kodasta,
    Pane korja kohdallensa,            35
    Perällensä pieni kirja,
    Anturoillensa aseta!
    Aseet tammiset aseta,
    Ohjat suoniset ojenna,
    Pane länget[10] mursunluiset,      40
    Valjahat majavanluiset,
    Harmin[11] kaulaan kahden puolen!
    Ota sitten ohrilta oroinen,
    Idulta isolihainen,
    Maata-jouhi maltahilta,[12]        45
    Pane luokka kynnäppäinen
    Harjalle hyvän hevoisen!"
       Sitten herra Henterikki
    Ajella karuttelevi,
    Virman peuroja viritti.[13]        50
    Jälissänsä juoksemahan;
    Latoi lauman laulajia
    Päänsä päälle lentämähän,
    Otsaansa[14] virvottamahan;
    Jänön valkoisen hypitti            55
    Edessänsä filtin päällä,
    Karhu oli rautakahlehissa,
    Teeri rautainen kukersi
    Karhun rautaisen kidassa.
       Sanoi piltti[15] pikkuruinen,   60
    Vanti vaaksan[16] korkuhuinen:
    "Jo minun tulevi nälkä."
       Sanoi herra Henterikki:
    "Jo pian talo tulevi;
    Lallola[17] on takana lahden.[18]  65
    Ota kyrsä uunin päältä,
    Ota olutta kellarista,
    Heitä penningit sijahan;
    Heinät heinähuonehesta,
    Kaurat kaurahinkalosta,            70
    Heitä penningit sijahan!"
    Sitte (sinne tultuansa)
    Paha vaimo pannahinen,
    Salasyöjä[19] sappehinen,
    Sepä kirkui kiukahalta,            75
    Parkui patsahan nenästä:
    "Jahka[20] kun Lallo[21] kotihin saapi,
    Se sun luusi luistelepi,
    Ja pääsi päristelepi,
    Suonesi sirottelepi."[22]           80
       Sitte herra Henterikki
    Kiiruhti talosta poies.
    Lallo kun tuli kotia,
    Valehteli vanha naara:
    "Poikaiseni nuorempani!            85
    Jopa on tässä sitte käynyt
    Ruoka-ruotsi,[23] syömä-saksa;
    Otti kakon uunin päältä,
    Otti olutta kellarista,
    Heitti tuhkia sijahan,             90
    Heinät heinähuonehesta,
    Kaurat kaurahinkalosta,
    Heitti tuhkia sijahan."
       Sivui Lallo[24] lahtarinsa,
    Piilun, pitkän kirvehensä,         95
    Lykkäsi lylyt[25] lumelle
    Kuin oli vuoltu vuoleskeltu,
    Syöksi kalhut kaljamalle[26]
    Kuin oli talvisen jänöisen.
    Sitte hiihti hirmuisesti,         100
    Lyly juoksi vinhiästi,
    Tuli suitsi suksen tiestä,
    Savu sauvan somman tiestä.[27]
    Sitte herra Henterikki
    Sanoin lausui, suin puheli:       105
    "Jo Lallo hiihtäin tulepi
    Pitkä keihäs kainalossa."
       Tunsi hän tuhon tulevan,
    Hätäpäivän päälle saavan,
    Sanoin lausui, suin puheli:       110
    "Pilttiseni[28] pienoiseni,
    Vanti vaaksan[29] korkuhuinen!
    Katsoos[30] kiven taka'a,[31]
    Ei ole kilpeä kivessä,
    Katsoos taka'a tammen,            115
    Varjosta hyvän hevoisen;
    Kuhunka luuni lentelepi,
    Suoneni sirottelepí,
    Ne sinä verkahan vetele,
    Sinilankoihin sitele,             120
    Sivu kaikki kaunihisti,
    Aseta orin[32] rekehen.
    Kun[33] oronen[34] tauvonnepi,[35]
    Sitte härkä pantakohon;
    Kuhunka härkä tauvonnepi,         125
    Siihen kirkko tehtäköhön,
    Kappeli rakettakohon,
    Herran Henterikin nimehen.
    Jossa on härkä tauvonnunna,
    Nousiaiset heitä maahan,          130
    Heitä kankahan nenähän!"[36]
    Siihen herra Henterikki
    Ensimmäinen haudattihin;
    Kirkko myöskin rakettihin[37]
    Herran Henterikin nimehen.        135
       Vaan[38] ei poika pikkuruinen,
    Vanti vaaksan[39] korkuhuinen,
    Keksinyt lumen sisältä
    Pyhän miehen peukaloa,
    Sormea ison isännän               140
    Kultasormuksen keralla,
    Ennenkun kesäsydännä,
    Kun oli kevät ihana,
    Jää oli järvestä sulanut.
       Niin sitte kesäsydännä,        145
    Pienen jään palaisen päällä,
    Tuuli aalloissa ajeli
    Sormea pyhän urohon,
    Kultasormuksen keralla,
    Ihmisille nähtäväksi,             150
    Tunnusmerkiksi jaloksi;
    Jotta ei suonut suuri luoja,
    Eikä sallinut Jumala,
    Veden alle vaipumahan,
    Hukkahan tuleumahan,              155
    Pyhän miehen peukaloa,
    Sormea ison isännän,
    Kultasormuksen keralla.
       Lallo[40] pahin pakanoista,
    Julmin juutasten seasta,          160
    Joka tappoi pyhän miehen,
    Pispan herran Henterikin,
    Otti korkian kypärän
    Pyhän miehen pispan päästä,
    Pani päähänsä omahan,             165
    Kallohonsa ilkiähän;
    Meni kiltinä kotihin.
    Vaimo kehräs tortillansa,
    Sanoin lausui, suin puheli:
    "Mistä on Lallo[41] lakin saanut,  170
    Mies häjy hyvän kypärän?"
       Lallo nosti lakkiansa,
    Hiukset lakkihin imeennyit[42]
    Kaiken kamaran keralla,
    Luikos' luista irrallensa         175
    Kaikki kallosta kamara.[43]
    Tuli turpa turvattomaksi,
    Pää paha paljahaksi,
    Pää naudan nahattomaksi,[44]
    Paljahaksi pahan panna.           180
       Sen teki suuri luoja,
    Salli väkevä Jumala,
    (Aivan) ihmeeksi isoksi,
    Tunnusmerkiksi jaloksi.
    Nyt onpi pispa ilossa,            185
    Lallo[45] piinassa pahassa.
    Pispa enkelein kanssa,[46]
    Ilon virttâ veisailepi,
    Lallo hiidessä hiihtelepi,
    Lylyinensä luistelepi,            190
    Piinan savuhun sakiahan
    Sauvalla[47] satuttelepí.
    Pirut pahoin pistelevät
    Helvetissä[48] heltehessä,
    Sieluparkaa hirmuisesti.          195
    Sieltä meitä – – – –
    Varjele vaka Jumala,
    Ja estä totinen luoja,
    Saata taivahan salihin,
    Iankaikkiseen ilohon,
    Päästä häjystä maailmasta! Amen.  200

Näistä edellä mainituista kolmesta pispa Henrikin surmavirrestä on Porthanin 104 värsyä pitkä, ja tässä luettavista A. 39, B. 200 värsyä. Jos nämät kolme käytettäisiin toinen toisensa täytteeksi, niin arvatakseni pitäisi B-runon 47 ja 48 värsyn väliin Porthanin runon jälkeen liittää sanat:

    Sitte piltti pikkuruinen,
    Vanti vaaksan korkuhuinen,
    Pani varsat valjahisin,
    Suvikunnat suitsi suuhun;
    Pani korjat kohdallensa,
    Saatti lastat sarjallensa,
    Perällensä pienet korjat,
    Anturoillensa avarat.

Värsyn 49 ja 50 väliin ottaisimme sanat:

    Kaksi päiveä keväistä.
    Kaksi yötä järjestänsä.

Värsyn 62 ja 63 väliin:

    Eikä syödä eikä juoda,
    Eikä purtoa pidetä.

Vai olisivatko nämät kaksi värsyä jo ennemmin v. 50 edelle asetettavat.

Värsyn 65 sijasta, joka jäisi pois, tulisi runo seuraavilla värsyillä jatkettavaksi:

    On Lalli lahden takana,
    Hyvä neuvo niemen päässä,
    Siinä syömme, siinä juomme,
    Siinä purtoa pidämme."
       Sanoi piltti pikkuruinen,
    Vanti vaaksan korkuhuinen:
    "Entä on järvet jäätämättä
    Sulana joki kovera."
       Sanoi herra Henterikki:
    "Kyllä kierrän Kiulon järven,
    Ympäri joki koveran."
       Sitte sinne saatuansa,
    Kerttu kelvotoin emäntä
    Suitsi suuta kunnotointa,
    Keitti kieltä kelvotointa.
       Sitte herra Henterikki
    Sanoin lausui, suin puheli:
    "Pilttiseni pienoiseni,
    Vanti vaaksan korkuhuinen!

Myös värsy 72 saisi jäädä pois, mutta seuraavat värsyt tulisivat sen sijaan:

    Sitte piltti pikkuruinen,
    Vanti vaaksan korkuhuinen,
    Otti heiniä hevoisen,
    Heitti penningit sijalle,
    Otti leivän uunin päältä,
    Heitti penningit sijalle;
    Otti kellarist' olutta,
    Vieritti rahan sijalle.

Värsyn 82 ja 83 väliin kuulunevat sanat:

    Laiskat oli lapset Lallolassa,
    Laiskat lapset, valskit vaimot
    (Saatit Lallolle sanoman),
    Kannoit kieltä kelvotointa:
    "Jo kävi meillä ihmisiä!
    Joivat oluen tynnyristä,
    Veden viskasit sijahan;
    Otit kakun kammarista,
    Kiven vyörytit sijahan,
    Ladoit heiniä ladosta,
    Heitit hietoa sijahan."

Värsyjä 94 ja 95 vastaan panisimme.

    Lausui paimen patsahalta:
    "Jo vainen valehtelitki;
    Elä vainen usko'kana!"
       Lallo se pahatapainen,
    Sekä myös pahasukuinen,
    (Ei tuosta totellutkana).
    Otti Lallo laapurinsa,
    Piru pitkän keihä'änsä,

Värsystä 104 värsyyn 116 tulisi runo kuulumaan ehki näin:

    Sanoi piltti pikkuruinen,
    Vanti vaaksan korkuhuinen:
    "Jo kuuluu kumu takana,
    Ajanko tätä hevoista? –
    Lallo hiihtäin tulepi,
    Pitkä keihäs kainalossa."
       Sitte herra Henterikki
    Kun tunsi tuhon tulevan,
    Hätäpäivän päälle saavan,
    Sanoin lausui, suin puheli:
    "Pilttiseni pienoiseni,
    Vanti vaaksan korkuhuinen!
    Jos kumu takana kuului,
    Elä aja tätä hevoista,
    Karkottele konkaria.
       Kun mua tavotetahan,
    Tahikka tapettanehen,
    Käy sinä kivein taakse,
    Kuultele kivein takana?
    Kun ei kilpeä kivessä,
    Katsele taka'a tammen,
    Varjosta hyvän hevoisen,

Värsyissä 123 ja 125 lienee sana uupunepi alkuperäisempi kun tauvonnepi, ja värsyn 128 sijasta sanat:

    Pappein saarnoja sanella
    Kansan kaiken kuultavaksi."

Värsyin 129-131 sijasta lienee runossa alkuansa ollut:

    Sitte piltti pikkuruinen,
    Vanti vaaksan korhuhuinen,
    Luut korjasi lumesta,
    Poimi kaikki kaunihisti,
    Sitoi silkkisäkkisehen,
    Pani orihin rekehen;
    Kun oli ori uupununna,
    Niin pani härjän rekehen;
    Kun oli härkä uupununna,
    Nousiaiset heitti maahan,
    Heiti kankahan nenähän.

Värsy 168-171 lienevät Porthanin mukaan paremmin:

    Lausui paimen patsahalta:
    "Mist' on Lallo lakin saanut,
    Mies häjy hyvän hytyrin,
    Pispan hiipan hirtehinen?"

Samoin värsy 173:

    Hiukset ne himahtelivat

Värsyin 180 ja 181 väliin sijautuvat sanat:

    Näin tämän pahatapaisen,
    Pispa raukan raatelian,
    Tuli kosto korkialta,
    Makso mailman valtialta.

Näillä vasta osotetuilla korjauksilla luulisimme runon jotensakin alkuperäiseen muotoonsa tulevan, ehkä kuitenki muutamia paikkoja siitä jo lienee peräti kadotuksiin joutunut. Sana kaalimaassa Porthanin runossa ehkä osottanee Skotlantia, josta pispa Henrikki taisi olla peräisin. Nimestä Skotland tuli suomen kielen mukaan helposti Kotland ja siitä Kolland, joka jälkimäinen väännös sitte suomennettiin kaalimaaksi, samoin kuin Jesse rot (Es. 11: 1) muinaiselta tulkilta tuli hanhen jalaksi. Sana vanti eli "vandi" merkitsee palveliata vanhasta ruotsal. sanasta fant, ital. fante. Sama sana tavataan eräissä muissaki kielissä.

Värsyssä 36. (B) seisoo kirja, jonka sanan arvattavasti pitäis olla korja.

Osottaisivatko sana virma (v. 50) Virman, nykyistä Mynämäen, pitäjätä ja sana nousiaiset (v. 130) Nousiaisten?

Lallo tavataan toisin paikoin sillä tavoin kirjoitettuna, toisin paikoin Lalli; paikan nimi Lallolla. Porthan päättää pispa Henrikin surmarunon, jollen ei anna mitään historiallista arvoa, tehdyksi jolta kulta Hämeen talonpojalta, eikä arvele sitä kovin vanhaksi (non remotissimæ esse ætatis). Kuitenki on siinä monta sanaa, jota nykyisin ei enää sunkaan hämeenkielessä tavata ja sanapääte -vi, joka Porthaninki runossa löytyy (vetäävi, uupunevi), lienee myös hämeenmurteelle vieras. Sanaa vanti, samoin kuin ruotsal. fant, ei myös liene monina vuosisatoina enää käytetty tavallisessa puheessa eikä runoissakaan.

E. L.

Viitteet:

Sanat olemme pukeneet nykyiseen kirjoituslaatuun; ne numeroilla erittäin merkityt ovat sillä lailla alkuperäisissä kirjoituksissa:

[1] Korjaakkosta.

[2] Panen.

[3] Uupunovi.

[4] pinnelliset.

[5] kivikirkkoja.

[6] kappelia.

[7] Tämän ja seur. värsyn välillä luetaan: "Maan kuninkaat kaatunehet."

[8] pildiseni.

[9] korja.

[10] ränget.

[11] harman.

[12] maldahisi jlda.

[13] Vjrjttele.

[14] otsahansa.

[15] pildi.

[16] vaaksahan.

[17] laloila.

[18] takoja lähdet.

[19] satta syöjä.

[20] lahka.

[21] Lall??.

[22] Sirgotelepi.

[23] ruoka Ruotsin.

[24] lalloloj.

[25] lylynsä.

[26] calia maallen.

[27] tjestä elli siasta.

[28] Pildiseni.

[29] vaxahan.

[30] catzos - - - catzo.

[31] taka.

[32] orjhjn.

[33] cuhunga.

[34] orit.

[35] tauvonnevi.

[36] njemehen, elli nenähän.

[37] rakettihin sijhen.

[38] Mutta van.

[39] vaxahan.

[40] Lallj sitten.

[41] Lalli.

[42] imeinyit.

[43] kamara eranut.

[44] nahatomaxi cuin naudan pää.

[45] Lalli - - - Lallj.

[46] cansa laulele.

[47] sauvallansa.

[48] helvetin.