Lehtolapsi

LEHTOLAPSI

5-näytöksinen näytelmä

Kirj.

KASIMIR LEINO

Otava, Helsinki, 1905.

HENKILÖT:

MATTILAN EMÄNTÄ

JANNE, Mattilan poikia
ELLI EMMANTYTÄR
KOIVISTON ANNI
TUUTERON MATLEEMA
KANTOLAN SAARA
KAUTISTEN MARI
MAIJALIISA
KANTOLAN PERTTI
SOIVION ANTTI
PUROLAN AATU | tukkimiehiä
TOIVOS-JUHO |
PELI-JUSSI, viuluniekka
KALLE
PATRUUNA WIKHOLM, tehtailija ja sahanomistaja
FEEDI SUNDBLOM, hänen sisarensa poika, prokuristi
GYLLENBORG, patruunan konttoristi
BERTIL JÄRVINEN, ylioppilas, Feedin ystävä
SILTASKA, matami
PEKKOLAN KYLÄN NUORISOA, TUKKIMIEHIÄ, TEHTAANTYTTÖJÄ Y.M.

Tapahtuu Paltamossa ja Oulussa 1880-luvulla.

ENSIMMÄINEN KÄYTÖS

Pehkolan kylän kievari Mattila. Piha. Kievarirakennus, solaveräjä,
pohjolaismallinen aitta, jonka yläluhtiin rappuset, vinttikaivo, aita
veräjinensä, jonka takana maantie. Veräjän luona kievaripatsas ja pari
pientä istukaskoivua. Lauantai-iltapäivä. Janne seisoo lynkämyksillään
aitaa vastaan ja katselee järvelle.

MATTILAN EMÄNTÄ: (tuvasta tullen) Janne! Mitä sinä siellä veräjällä
vahtaat? Eikö sinulla nyt muuta parempaa tekemistä ole?

JANNE: Ilman vain kahtelen. Eikö Kantolan venettä ala jo näkyä Oulusta
palaavaksi? Lupasivat lauvantai-illaksi koteutuvansa. Kantolan Pertti
ja Soivion Antti.

MATTILAN EMÄNTÄ: Vai lupasivat, No, kai sitten palannevat. – Mihinkä
sinä sen eväskontin olet viskannu?

JANNE: Siellähän tuo on aitan seinällä.

MATTILAN EMÄNTÄ: Täytyy taas huomisaamuna eväitä niitynperkuumiehille.
Kun eivät kottiin välillä jouva.

JANNE: Kuka ne sunnuntaiaamulla sinne viepi? En ainakaan minä.

MATTILAN EMÄNTÄ: Vai et sinä? Ja miksi et?

JANNE: Tahon minäkin pyhärauhan ... ja sitäpaitsi lupasin tavata
Kantolan Perttiä.

MATTILAN EMÄNTÄ: Kyllä minä sen sinun Perttisi tiiän, hame päälläpä tuo
näky tänä aamuna vielä kävelevän. Elliä sinä siinä kumminkin vahtaat.

JANNE: Kaikki se on tietävinään.

MATTILAN EMÄNTÄ: Missä hiivatissa se luntti oikein kuhnustelee? Kohta
on olevinaan jo aikaihminen, mutta paimentaa sitä vain saisi kuin
mitäkin vasikkaa.

JANNE; Olipa tuolla asioitakin, tyttörukalla.

MATTILAN EMÄNTÄ: Mikä rukka? Laiskansitkeä vetelys! Lyhytnokkanen ja
ylpeäsisunen letukka. Joku röökinä luulee olevansa. Sinäkin sitä aina
olet passaamassa.

JANNE: Niinkun muutakin talonväkkee – ei paremmin, ei pahemmin.

MATTILAN EMÄNTÄ; Hevosella sen olisi muka pitäny kirkollekin päästä.
Niinkuin ei sillä jalokoja olisi, tässä istuu ja lihoo kun missäkin
pappilassa.

JANNE: Pulskapa tuosta on tullukkin.

MATTILAN EMÄNTÄ: Hevosella ja eto-ostoksille! Ei muka jaksa muutamaa
ryynipussia ja sokerinaulaa kirkonkylän pollarista nyytissä kantaa.
Kuusi pitkää vuotta on tässä saanu laiskotella, mokomakin luntti.

JANNE: Työlläänpä se on ruokansa ansainnu.

MATTILAN EMÄNTÄ: Tuommoisen mampsellin työ kun ei riitä vaatteiksikaan,
saati ruokaan.

JANNE: Monennenkohan kerran te tuotakin uusitte?

MATTILAN EMÄNTÄ: Enpä ole häntä laskenu. Jobin kärsivällisyyttä tässä
on tarpeeksi kysytty, Jumala sen tietää. Tuossa pihanpääkamarissa minä
sillon kättä lyyven pastorille lupasin, kun Emma oli jo mullan alle
saatettu, mökki veloista myöty ja ruotitasaus pietty...

JANNE: Ja Elli rukka meille määrättiin.

MATTILAN EMÄNTÄ: Silloin minä lupasin, että kun tytön tähän
ruotilaiseksi otan, niin koetetaan siitä ainakin äitivainajansa viat
juurta myöten pois repiä. Että kaupunkipaikoissa palvellu ihminen sillä
tavalla päivänsä päättää. Ensin äpäröipi ja pöyhistyy kun mikäkin ...
ja sitten ellää retustaa ja juopi. Ja kaiken hyvän lisäksi jättää
lapsipahasensa maaliman elätettäväksi.

JANNE: Elkää nyt, äiti.

MATTILAN EMÄNTÄ: Elä puoltele, Janne. Hyvällä ei näytä siitä
äitivainajansa perintö lähtevän. – Mikset sinä enemmän sitä Kautisten
Maria tapaa? Hyvä ja tolokun tyttö, niinkun talontytön olla pittää...

JANNE: Ka, Kantolan venehän on jo rannassa.

    (Lähtee vastaan.)

MATTILAN EMÄNTÄ: (huutaa perään) Mikä lempo se sinut on loihtinu sitä
lunttia kahtomaan. Mutta olokoon mitä sekalia tahansa, niin ei se
ainakaan minun elläessäni tähän talloon kotiminiäksi tule!

TOIVOS-JUHO: (tulee rannasta. Huutelee tullessaan) Oulun-kävijät tuli!

    (KANTOLAN PERTTI, SOIVION ANTTI ja TUUTERON MATLEENA tulevat
    perässä. Heitä vastaan juoksee nuori poika, KALLE.)

KANTOLAN PERTTI: Kalle! Sano kotona, että tulevat rantaan hevosella.

MATTILAN EMÄNTÄ: (juoksee veräjälle) Kalle, Kalle!

KALLE: Mitä?

MATTILAN EMÄNTÄ: Etkö sinä suostuisi kyytiin, jos pyhän aikana tarvis
sattuu?

KALLE: Miksen, kun sanan saan.

    (Juoksee pois.)

KANTOLAN PERTTI: Päivää emäntä! Ja terveisiä Oulusta!

MATTILAN EMÄNTÄ: Kiitoksia, kuuluko sinne mitä?

PERTTI: Hyvvää kuulu... Kaksinkymmenin markoin tervatynnyriltä
maksovat.

SOIVION ANTTI: Iso kyläpä tuo näky olevan...

MATTILAN EMÄNTÄ: Isopa se on kylä. (Silmiänsä varjostaen Matleenaan
katsoen) Kukas se on tämä?

PERTTI: Eikös emäntä ennää Tuuteron Matleenaa muista?

MATLEENA: Päivää. Terveisiä alhaalta päin.

MATTILAN EMÄNTÄ: Vai Matleena se on.

MATLEENA: Sain vähän kesälommaa ja lähin kotipuolta kahtomaan.
(Kättelevät.) Onkos tytöt kotona?

MATTILAN EMÄNTÄ: Onhan se Reeta, vaikka kippeeksi käänty ...
kamarissaan makkaa...

MATLEENA: Entäs Elli?

MATTILAN EMÄNTÄ: Kirkollehan se jo aamulla lähti eikä ole vieläkään
takasin tullu.

    (Menevät yhdessä sisälle.)

JANNE: Mitäs tällä Antilla siinä on? Katoppa! Sievä särvinnassikka.

TOIVOS-JUHO: Paraiksipa kerkesitte! Ollaankin jo lähössä
Soiluvanniemelle.

PERTTI: Joko on pelimannit tiiossa?

TOIVOS-JUHO: Onpa toki ... Peli-Jussi.

    (EMÄNTÄ tulee.)

Kai tästäkin talosta niemeen lähetään?

MATTILAN EMÄNTÄ: No, jos Janne lähtee...

PERTTI: Entäs Elli?

MATTILAN EMÄNTÄ: Ei se pääse Elli. Ja muistakaakin, että sitä ei ruveta
sinne viekottelemaan. Missä lie kuhnailee koko tyttö?

TOIVOS-JUHO: Jos ei pääse, niin olokoon pois. Miten se olisi emäntä,
lainaisitteko te sitä teijän isoa venettä täksi illaksi?

MATTILAN EMÄNTÄ: Enpä tiiä, mahanko uskaltaa, Viimeksikin äyskärin
saatoitte.

SOIVION ANTTI: Kyllä minä vastaan, että tällä kertaa säilyy...

MATTILAN EMÄNTÄ: Ottakaa sitten tämän kerran. Avain on venehuoneen
pihtipielessä.

    (ELLI kädessä iso, painava nyytti ilmestyy näkyviin.)

PERTTI: Sieltähän se Elli suoltaa sen vietävän vauhilla.

    (JANNE menee ELLIÄ vastaan ja ottaa tältä nyytin.)

ELLI: Terveisiä kirkolta.

JANNE: Kiitoksia, mitä sinne kuuluu?

ELLI: Eipä erityisempiä. Johan ne on Pertti ja Anttikin Oulusta
palannu.

PERTTI: Justiin tultiin. Päivää, Elli.

    (Kättelevät.)

ELLI: Terve, Antti!

MATTILAN EMÄNTÄ: Missä sinä olet päiväkauven vetelehtiny?

ELLI: Vetelehtiny en ole ollenkaan enkä missään. Vaan kun piti
pollarissa oottaa toista tuntia enkä tahtonu päästä pastorin puheille
millään ilveellä... Niin – ja sitten lähin viilettämään kottiin päin,
mutta...

MATTILAN EMÄNTÄ: Mitä, mutta?

ELLI: Tuossa tienhaarassa tapasin Koiviston Annin ja...

MATTILAN EMÄNTÄ: Arvasinhan minä, ett'et sinä oikeilla jälillä ollu!

    (Läimäyttää ELLIÄ poskelle.)

ELLI: (melkein itkien) En mielestäni väärilläkkään.

MATTILAN EMÄNTÄ: Kävi se harakka jo tässäkin höyheniänsä näyttämässä.

ELLI: Onkohan ostokset oikeen?

MATTILAN EMÄNTÄ: Se nyt vielä puuttuisi, ettet olisi asioita ehtiny
tälle aikaa toimittaa.

    (Menee aittaan nyytin kanssa.)

MATLEENA: (on tullut pirtistä) Päivää, Elli. Oletpa sinä kasvanu ja
komistunu.

ELLI: (iloisesti) Olenko?

MATLEENA: Olet, aivanhan sinusta on tullu aikaihminen.

    (MATTILAN EMÄNTÄ tulee aitasta.)

ELLI: Syksyllä minä menen rippikouluun.

MATTILAN EMÄNTÄ: (ohimennessään) Lapsi sinä minun silimissäni olet ...
ja aika heitale oletkin.

TOIVOS-JUHO: Kun ei Elli kuulu pääsevän, niin Matleena se lähtee
kotikylän poikia Soiluvanniemelle kahtelemaan.

MATLEENA: En minä tansseista välitä.

SOIVION ANTTI: Seuroissahan se kuuluu Matleena ruvenneen käymään.

TOIVOS-JUHO: Kun ei vain hihhuli tulisi.

SOIVION ANTTI: Hihhuliahan ne taitaa kohta enimmät Oulun tytöt olevan.

MATLEENA: (suuttuneena) Enkä ole hihhuli. Minun pittää joutua äitin
luo... (Ellille) Pistäyvyn täällä illempana...

    (Menee.)

TOIVOS-JUHO: Ennen me polokataan Soiluvanniemellä, kun hihkutaan
hihhulien kanssa. Rantaan, pojat!

ANTTI: Pertti, Juho jo kärttää niemelle. Tulethan sinäkin sinne?

PERTTI: Tulen, kunhan kotona käväsen...

SOIVION ANTTI: (on jo lähdössä, kun muistaa nassakan, palaa takaisin)
Saamari, kun oli evväät unohtua.

    (PERTTI tavoittelee nassakkaa.)

TOIVOS-JUHO: Elä näppää, kyllä me Antin kanssa tämän sarvinleilin
hoijamme.

    (Menevät. ELLI riisuu kenkänsä, menee yläluhtiin.)

PERTTI: No pitäkää sitten, kunhan muillekin säästätte.

    (Kerää tavaroitaan.)

JANNE: Pertti! Muistitko perustella sitä asiaa? Sitä Ellin kohtaa?

PERTTI: Tietysti muistin.

JANNE: No?

PERTTI: Parempain ihmisten lapsi, niinkuin on hoettukin.

JANNE: Elä hiijessä! Kenenkä?

PERTTI: Neelmannin huonemies sano, että sille Mauerhausi-vainajalle.

JANNE: Mauerhausi-vainajalle?

PERTTI: Patruuna Vikholmin rokuristille.

JANNE: Ettei vain valehellu?

PERTTI: No helevetti, kättä lyyven se sen toeksi vakkuutti.

JANNE: Ja joutupa sitte tänne meille ruotilaiseksi.

PERTTI: Niin se maalima meitä nakkelee.

JANNE: Niinpä.

    (Ovat menossa.)

PERTTI: Kuulin minä sellastakin, että Mauerhausi olisi revolverilla ...
ja omissa huoneissaan.

    (Menevät. ELLI tulee luhdista sukankudin mukanaan.)

ANNI: (Kulkee ohi hattu päässä ja keveässä kesäpuvussa, huomaa ELLIN ja
pysähtyy häntä aidan takaa puhuttelemaan.) Siinäkö sinä vielä olet,
vaikka kaikki muut ovat jo niemelle menossa. Kantolan Pertti ja Soivion
Anttikin jo koteusivat, kun lastivene näyttää rannassa olevan.

ELLI: Niin koteusivat ... ja Tuuteron Matleenan toivat tullessaan.

ANNI: No, siitä hihhulista ei paljon ilostu. Parempi kun ei mukkaan
tulisikkaan. Sanoiko Pertti niemelle menevänsä?

ELLI: Sano ihan se ... ja sen vuoksi sillä kiire olikin.

ANNI: Kantolan Saara oottaa jo rannassa. Tule nyt mukkaan, kun minunkin
pittää jo huomenissa pois lähteä.

ELLI: Ei se emäntä minua päästä.

ANNI: Mitä sinä siitä räivästä välität ... tule varkain sitten
illemmalla.

    (Tulee ELLIN luo.)

ELLI: En minä uskalla, haukkuu se jo vähemmästäkin.

ANNI: Vaan minä en sinun sijassasi viihtisi sen haukkuja kuunnella, en
kies'auta viihtisikkään.

ELLI: Minkäpä sille mahtaa.

ANNI: Onhan sitä maalimaa muuallakin ... niinkuin ei terve tyttö
muuallakin eläisi...

MATTILAN EMÄNTÄ: (ilmestyy äkkiä pihalle. Hän on nyt mustissaan, yllään
musliinihame ja silkkihuivi.) Vai Koiviston mamselli  se taas täällä on
ryökkyjään näyttelemässä!

ANNI: Kantolan rantaan aioin tästä oijustaa, vaan saatan minä
kiertääkin, koska hetipaikalla silimille tullaan.

MATTILAN EMÄNTÄ: Oijusta mitä oijustat, Elliä sinä kuitenkin tulit
kylänjuoksuun houkuttelemaan. Mutta sinun seuraasi ei häntä päästetä,
ettäs sen tiiät! Kyllä sinun huuhattelusi tunnetaan, senkin harakka...

ANNI: Tuoltapa ei näytä saavan rauhaa ruunun maantielläkään! Kyllä minä
menen!

    (Menee.)

MATTILAN EMÄNTÄ: (Huutaa perään) Tähän talloon sinulla ei ole asiata,
muista se! Lähtipäs kerrankin eväihen kanssa, senkin hattupää. Ja Annin
seuraan sinä et mene, muista se!

ELLI: Huomenna tuo sano lähtevänsä pois koko kylästä.

MATTILAN EMÄNTÄ: Jo on aikakin! Viikkokausia se on täällä kylän poikia
riiastellu. (ELLI yrittää sanoa jotakin) Ole vaiti' Jos ees pukisi
ihtensä niinkun tolokun tytön tullee, mutta kun tukka ruusattuna ja
hattu päässä! Oikeen hävettää syrjäistäkin. Ja mistä sillä lieneekin
rahhaa rimpsuröijyihin ja musliinihammeisiin...

ELLI: Onhan sillä palakkansa.

MATTILAN EMÄNTÄ: Palakkansa! Kyllä ne tupakkienkelien palakat tiietään.
Ei niillä verkapalttoita eikä ryssänsaaleja osteta. Taitaakin tienata
omalla tavallaan, heitale...

ELLI. Mitäs Anni teille on tehny, kun te tuolla lailla puhutte?

MATTILAN EMÄNTÄ: Minä puhun niinkun tahon. Minä olen maalimaa siksi
paljo nähny, että tiiän, minkälaisia vapriikintytöt on. Ihmisten
ristiksi ne lopulta joutuvat tai vaivaishuoneelle. Eikä ne ole paljo
parempia palavelustytötkään kaupunkipaikoissa. Nuoria herroja
pakkautaan palavelemmaan ja sitten äpäröijään. Eipä se onnen päivä
kauan paistanu sinunkaan äitillesi...

ELLI: Voi, mitä te nyt taas...

MATTILAN EMÄNTÄ: Olisitpahan nähny äitivainajasi sillon, kun...

ELLI: Antakaa toki kuolleihen olla rauhassa!

MATTILAN EMÄNTÄ: Joka sillä lailla pöyhistelee ja herroiksi muka
puettuna käy, niin huonompa lähön saa. Irstas elämä se sinunkin äitisi
hautaan vei, irstas elämä, laiskuus ja köyhyys! Ja kun minä kerran
tulin pastorille luvanneeksi, että ainakin minä sinusta äitivainajasi
viat...

ELLI: Antakaa äitini olla rauhassa taikka... Antakaa olla rauhassa!
Aina vain toraa ja haukkua, olipa pyhä tai arki! Ja mistä hyvästä...

MATTILAN EMÄNTÄ: Katohan tyttöä'. Sitäpä puuttuu, ettei jo silimille
tule! Annetaan, annetaan vaan olla rauhassa minun puolestani. Sinun
parastasihan minä tarkotan. ELLI: Kun senkin aina jaksaisi uskoa.

MATTILAN EMÄNTÄ: Kyllä minä tiijän, etten ole sinua hellävaroen
kasvattanu. Mutta omien lasten seurassa olet saanu kasvaa, talon
pöyvässä syyvä ja ehheissä vaatteissa käyvä... Jumalan avulla olen
koettanu sinusta kasvattaa Hänelle otollista ja kuulijaista
palavelijaa. Siksi kai olen sinua tässä pitäny, että olen sinun
hyvvääsi tarkoitttanu ja sinusta kunnon ihmistä toivonu.

ELLI: Akin kai minä tästä poiskin pääsen...

MATTILAN EMÄNTÄ: Mihinkä sinä polonen lähtisit?

ELLI: Lieneehän tuota maalimaa muuallakin. Ja jos minä tässä jonkun
ristinä olen, niin lähen tieheni vielä tänä päivänä ... kun palakkani
saan.

MATTILAN EMÄNTÄ: Palakkasi kyllä saat aikanaan ... ja jos kekriltä pois
pyrkinet, niin sitä en voine estää... (Sipaisee silkkihuivinsa
päähänsä.) Minun pittää joutua Kautisiin. Jos kyytiä kysytään, niin
Sannin Kalle on lupautunu kyytimieheksi. Tamma on haassa...

    (Menee.)

ELLI: Olen minä ennenkin kotimiehenä ollu. (Ottaa sukankutimen.)

MATTILAN EMÄNTÄ: (palaa takaisin) Kovinpa sinä nyt olet ahkeraksi
ruvennu. Hyvähän se on, että ihminen on ahkera eikä kylää juokse, mutta
saattaisithan Raamattua lukea eli virsikirjaa... Ja liekö noilla
sukillasikaan semmoinen kiire?

ELLI: Janne näitä kiirehtii ... mihin huomenna lähtenee.

MATTILAN EMÄNTÄ: Vai niin, no sitten. (Aikoo lähteä, mutta palaa
takaisin solaveräjälle) Elli. Sinun pittää huomenaamulla lähteä
Likopurolle niitynperkaajille evväitä viemään. Eväskontti on valamiina
pirtin loukossa. (ELLI nyökkää.) Janne taitaa mennä Kautisten Marin
kanssa niemelle. (ELLI ei vastaa. MATTILAN EMÄNTÄ on jo menossa, mutta
palaa vielä takaisin) Niin, ja kontin laitaan pistin nästyykin sissään
särvinrahoja. Annat ne isännälle. Mutta katokkin, ettet tielle tiputa!

ELLI: No, en en.

    (MATTILAN EMÄNTÄ menee. Taas kajahtaa järveltä viulun luikkaita
    säveliä. ELLI istuu hiljaa ja painaa päänsä esiliinaansa.
    MATLEENA tulee.)

MATLEENA: Elli, mikä sinun on?

ELLI: (nostaa päänsä ja kuivailee silmiään) Ei mikkään...

MATLEENA: Sinähän olet itkeny. Onko emäntä taas vihotellu?
(ELLI ei vastaa.) Joutavastako taas torasi?

ELLI: No kun siunaaman hetken puhelin Annin kanssa... Anni on muka niin
huono ihminen, ettei sitä saisi tiellä tunteakaan. Ja sitten haukkuu
äitin vielä mustan mullankin alle. Ja Janne menköön minusta nähen,
kenen kanssa tahansa ... en minä tähän haukuttavaksi pyri...

MATLEENA: Ei ole hauskat paikat sinullakkaan.

ELLI: Kekriltä minä ainakin pois lähen, vaikka kerjuulle täytyisi.

MATLEENA: Mutta eikö sinua mikkään täällä piätä?

ELLI: En sunkaan minä pois lähtisi, jos niin olisi.

MATLEENA: Ei Jannekaan?

ELLI: Janne on kyllä hyvä poika...

MATLEENA: Mutta muuta se ei sinulle ole?

ELLI: Mitäs se muuta olisi? (Hiljaisuus.) Mennäänkö Reetaa kahtomaan?

MATLEENA: Mennään vaan.

    (Menevät tupaan.)

FEEDI SUNDBLOM: (hienossa kesäpuvussa, ajaa pyörällä portille, hyppää
siinä alas ja tarkastelee kievaripatsasta.) Saakeli, kun tuli kuuma.
(Pyyhkii nenäliinalla otsaansa ja hattunsa sisäreunoja.) Halloo,
Bertil, tässä se Mattilan kievari nyt on! Mihinkäs sinä jäit?

BERTIL JÄRVINEN: (pyöräilijän puvussa ja ylioppilaslakki niskassa,
kääntyy pihaan) Minä menin pahki siltarumpuun ... ja siitä ojan
pohjaan...

FEEDI SUNDBLOM: Hyväpä kun ei kurakuoppaa sattunut.

BERTIL JÄRVINEN: (rupeaa tarkastelemaan pyöräänsä) Saakeli
kaikkiansa... Ja vielä janottaakin niin, että kurkunpäätä kutkuttaa.

ELLI: (tulee pihalle) Tarvihteeko herrat kyytihevosta?

BERTIL JÄRVINEN: Ei kiitoksia, me olemme polkupyörämatkalla. Mutta
minua janottaa niin vietävästi... Olisiko teillä lasi vettä? Lasi
tavallista kylmää vettä?

    (ELLI nyökkää ja menee.)

FEEDI SUNDBLOM: (katsoen hänen jälkeensä) Oletkos sievempää ja
ihanampaa impeä ennen nähnyt?

BERTIL JÄRVINEN: Olihan tuo aika sievä.

FEEDI SUNDBLOM: Aika sievä. Minusta hän oli ihana kuin enkeli ja siro
kuin sylfiidi. Tuollaiset silmät, nenä ja suu. Vesipojasta hän oli vain
aika sievä.

BERTIL JÄRVINEN: (pyöräänsä tarkastellen) Kaikkipa sinä jo ehdit
nähdäkin.

FEEDI SUNDBLOM: Yhdellä silmäyksellä, hiisi vie.

ELLI: (tulee, pari lasia lautasella) Minä vinttaan herroille kylmää
kaivovettä.

FEEDI SUNDBLOM: Vartokaas, kun minä autan teitä.

    (Rientää luo.)

ELLI: (hommautuu vinttaamaan) Kyllä minä yksinkin.

FEEDI SUNDBLOM: Miksi yksin? Paremminhan se näin käy. Eikös niin?

ELLI: En minä vielä ole tässä apua tarvinnu.

FEEDI SUNDBLOM: Sehän käy mainiosti.

    (Nostaa kiulun, josta ELLI kaataa lasit täyteen ja
    tarjoaa FEEDILLE.)

Mikäs teidän nimenne on?

ELLI: Elli. (Menee BERTILIN luo ja tarjoaa lautaselta.)

BERTIL JÄRVINEN: Kiitos. (Tyhjentää lasinsa.) Olipa se yhtä hyvää
kuin silloin, kun Hiljan kanssa sinä-maljat joimme,

    kuululla Turun Kupittaalla,
    missä Annikki Turusen neiti (katsoo ELLIÄ)
    istuen Turun korolla,
    odotteli sulhastansa.

Oletteko te sitä kuullut?

ELLI: En, ei sitä täällä lauleta.

FEEDI SUNDBLOM: (BERTILILLE) Korjaa sinä vain pyörääsi, kyllä minä
sillä aikaa juttelen Ellin kanssa.

BERTIL JÄRVINEN: Pumppausta tämä todellakin sietää.

FEEDI SUNDBLOM: Oletteko te tämän talon tyttöjä?

ELLI: En, palakollisia vaan.

FEEDI SUNDBLOM: Siispä minä kutsunkin sinuksi, vai mitä?

ELLI: Kutsukaa vain, miksi tahdotte!

FEEDI SUNDBLOM: Kaunis tyttö sinä olet, Elli!

ELLI: Elkää pilkatko.

FEEDI SUNDBLOM: Ihan totta. Oikein kaunis.

    (Järveltä on alkanut kuulua viulunsoittoa.)

Mistä tuo soitto kuuluu?

ELLI: Järveltä. Tänä iltana on tanssit.

FEEDI SUNDBLOM: Täälläkö?

ELLI: (naurahtaen) Ei, vaan Soiluvanniemellä ... niin on tapana joka
kevät kun maa on sulanu ja koivut on joutuneet hiirenkorvalle.

FEEDI SUNDBLOM: Vai on täällä sellainen tapa? Menetkö sinäkin sinne,
Elli?

ELLI: Minun täytyy olla kotimiehenä ja vahtia kyytiä...

    (FEEDI nyökkää ymmärtäväisesti.)

Mistä kaukaa herrat ovat?

FEEDI SUNDBLOM: Oululaisia olemme ja Kuopioon matkalla.

ELLI: Vai sinne.

FEEDI SUNDBLOM: Missä asti se Soiluvanniemi on?

ELLI: Tuollahan se näkkyy ... eihän sinne ole venneellä kun pari ryssän
virstaa.

FEEDI SUNDBLOM: Entäs maitse?

ELLI: Siitä läheltä täytyy ohi, kun Kuopioon ajjaa.

FEEDI SUNDBLOM: Minäpä menisin sinne juuri sinun kanssasi, Elli.

BERTIL JÄRVINEN: (tulee toisten luo) Feedi, lähdetäänkö.

    (Antaa ELLILLE juomarahaa.)

Kiitoksia teille.

ELLI: Ei, en minä ... eihän vesi mittään maksa...

BERTIL JÄRVINEN: (menee pyöränsä luo) Pitäkää vain.

    (FEEDI SUNDBLOM menee pyörälleen ja lähtee ajamaan, BERTIL JÄRVINEN
    perässä. Heilauttavat kättään ELLILLE. ELLI jää katsomaan heidän
    jälkeensä. JANNE tulee pihaan.)

ELLI: Joko sinä palasit Kautisista?

JANNE: Kautisista?

ELLI: Niin, emäntä sano, että sinä menet noutamaan Maria
Soiluvanniemelle.

JANNE: Kantolan Perttiähän minä saattelin. (Katsoo pitkään ELLIIN)
Oletpa sinä punastuksissasi.

ELLI: Punastuksissa? Minkä vuoksi?

JANNE: Keitä nuo herrat olivat?

ELLI: Keitä lie. Oululaisia kuuluivat olevan ... ja Kuopioon matkalla.

JANNE: Vai Kuopioon...

    (Järveltä kuuluu laulua ja soittoa.)

ELLI: (kiiruhtaa katsomaan) Kolome venettä... Purolan Aatu pittää
ensimmäisessä perrää. Ja Maijaliisa tietysti vieressä. Peli-Jussi
soittaa.

    (Jatkaa kutomista.)

JANNE: Niin. Sillä on selevä-ääninen viulu. Mahtaa siellä
Soiluvanniemellä tämän yön seutuna multa pölistä.

ELLI: Eiköhän tuolla pölisse...

JANNE: Mahtaa siellä olla aika remakat. – Ei taija sinulla mieli tehä?

ELLI: Mikäpä tuonne niin erittäin. Itelläsi tuo yty lienee?

JANNE: Eipähän juuri ytykään ... vaikka sama tuo olisi, jos kumppalin
saisi...

ELLI: Eikä tästä toki pääsisikään, kun äitisikin meni Kautisiin.
(hyräilee. Hetken päästä.) Kuule, Janne.

JANNE: No?

ELLI: Lähtisitkö sinä niemelle, jos Matleena jäisi kotimieheksi?

JANNE: Mitä sinä siellä? Ollaan kotona. (Lähestyy vähän ELLIÄ.)

ELLI: Vaikka miten sitä minä ... vähemmästäkin tässä myötäänsä saapi
haukkuja kuulla.

JANNE: Joko se taas torasi?

ELLI: Olisitpa vain ollut kuulemassa.

JANNE: Anna sen äyvätä... Se nyt kerran on sen tapana.

ELLI: Eihän sitä tietysti saisi vastustella ... ruotilaisäpärä.

JANNE: Elä nyt myötäänsä tuota vatkuta, Elli! Taijettiinhan sitä
ennen pienempinä välistä siitäkin näykkiä, vaan nehän on menneitä
asioita ... eihän toinen ole toistaan kummempi syntyessään – eikä
kuolleessaankaan.

ELLI: Puhu mitä puhut! Mutta toista se on toki sinustakin isontalon
tyttö, niin kuin Kautisten Mari.

JANNE: Kautisten Mari? Hyvin tiiät, etten minä siitä välitä.

ELLI: Kaikki vaan vierastelisivat, että tuonkin tänne päästä piti.

JANNE: Eikö mitä, kun minun kanssani tulet. Varokoot korvuksiaan, jos
paljo turisevat.

ELLI: Lähetkös, jos minä oikeen kauniisti pyyvän?

JANNE: Saattaisihan tuolla käyväkin.

ELLI: (ilahtuu, mutta sitten) Mutta mitä emäntä sannoo?

JANNE: Siitä minä kyllä vastaan, jos kerran lähetään.

ELLI: No, oota yksi siunaaman hetki!

    (Juoksee tupaan. Palaa hetken kuluttua takaisin, eväskontti
    mukanaan.)

Matleena lupausi kotimieheksi.

    (Juoksee sitten ketterästi yläluhtiin.)

JANNE: Vai lupausi...

    (Hyräilee jonkun säkeen järveltä kuuluvasta laulusta.)

ELLI: (tulee luhdista, ottaa sitten eväskontin) Enhän kauan viipynyt?

JANNE: Et viipynyt, Täytistäkö sinä siitä kontista raahaat?

ELLI: Minä menenkin jo tältä tieltäni Likopurolle, niin ei tarvihe
kahakkäsin kulukea.

JANNE: Nauravathan ne, kun kontin kanssa tanssipaikkaan tulet.

ELLI: Voihan sen jättää venneeseen.

JANNE: No, anna tänne se sitten, kyllä minä sen kannan.

ELLI: Kyllä sinä olet hyvä poika, Janne. (Juoksee tuvan ikkunan alle.)
Nyt me lähemme Jannen kanssa. (MATLEENA tulee ikkunaan.) Hyvästi Reeta,
hyvästi Matleena! Minä tulen sitten Niittylehdossa käymään, kun pallaan
Likopurolta!

    (Juoksee ketterästi JANNEN perään maantielle.)

TOINEN NÄYTÖS

Soiluvanniemen kisakenttä. Sama ilta. Nuoriso on tanssimassa.
PELI-JUSSI soittaa polkkaa.

PUROLAN AATU: Jussi, heitä hiiteen se polokan vingutus! Eihän sitä yhtä
ja sammaa enempäänsä jaksa. (PELI-JUSSI lopettaa soittonsa.) Nyt
otetaankin oikeen herrastanssi, pojat. Ossaatko sinä ranseesia, Jussi?

PELI-JUSSI: Ranseesia? (Pudistaa päätään.)

PUROLAN AATU: Entäs Hollolan polokkaa? Sama se on, kuhan on. Sen
mukkaan ne tanssi sitä Kajjaanissakin.

PELI-JUSSI: Mitenkäs se alako?

    (Vetelee vääriä säveliä.)

KOIVISTON ANNI: (nauraen) Ei sinne päinkään, Jussi rukka.

PUROLAN AATU: (rallattaa alun Hollolan polskasta) Tällä nuotilla sen
alkaa pitäsi.

PELI-JUSSI: Jassoo ... kyllä minä sen osaan.

    (Soittaa joitakin tahteja Hollolalaista.)

PUROLAN AATU: Hyvä!

    (PELI-JUSSI alkaa toimessaan vedellä Hollolalaista.)

Nyt pojat, ranseesiin.

    (Sieppaa MAIJALIISAA kädestä ja leuhauttaa häntä kentälle.)

MAIJALIISA: Enpä taija osata koko lerkutusta.

PUROLAN AATU: Ossaat sinä, kun minä opetan.

KANTOLAN SAARA: Kuka niitä mokomia vikuroimisia ja herrasrenkutuksia
ossaa!

TOIVOS-JUHO: Tanssittiinhan sitä ennen kasarmillakin.

    (Pyytää parin itselleen.)

PUROLAN AATU: No helvetti, olenhan minä johtanu tätä kerran everstinkin
eessä. No, Jussi, veähän päälle ... ja rallattakkaa kaikki mukana.

KANTOLAN SAARA: Morsiamelleen sen pittää Aatun saaha kasarmin
luikerruksiaan näyttää.

PUROLAN AATU: (on kuullut) Tietysti Maijaliisalle ja Koivistonkin
röökinälle.

    (MIEHET ovat ottaneet tanssikumppalinsa, ja kaikki seisovat
    paikoillaan odotellen Aatun komentoja. Jotkut heistä ovat
    ennenkin ranseesia vilskuttaneet, mutta useat eivät, eivätkä
    ole edes nähneetkään.)

Kas nyt pojat, tällä lailla.

    (Tanssi alkaa ja menee aika sujuvasti jonkun aikaa.)

Niinhän se mennee kuin everstin eessä.

KANTOLAN SAARA: Tällä tavalla sitä mentiin värjärin häissäkin.

    (Tanssitaan.)

TOIVOS-JUHO: (Aatuun katsahtaen) Ja sittenkö vikuroitiin?

PUROLAN AATU: Niin, sitten vikuroidaan! Tällä lailla näin!

KANTOLAN PERTTI: Vikuroijaan vaan'

TOIVOS-JUHO: Ja sittenkö kaloppi?

PUROLAN AATU: Elähän sotke! Nyt pojat tullee kalopaati! Vaan elkää
luulkokaan, että se on sama kuin kaloppi ... ei sinne päinkään.
Soitahan, Jussi, jotakin, polokkaa!

SOIVION ANTTI: Porilaista!

PUROLAN AATU: Porilaista eli mitä tahansa, niin minä näytän teille
Maijaliisan kanssa, minkälaista se kalopaati on.

    (JUSSIN ei kauan tarvitse hapuilla polkan rallia, selvästi hän
    niitä vetää, vaikka kuinka monta. AATU viittaa vastapuolella
    olevalle SOIVION ANTILLE, että tämä tekisi niinkuin hän tekee,
    ja porhaltaa MAIJALIISAN kanssa kangasta pitkin, että pikkukivet
    syrjälle pirisevät. Muut menevät mukaan.)

Ei tämä niin maaliman vaikeeta ole, kuin sen syrjästä luulisi.

KANTOLAN PERTTI? Mitäs tässä muuta kuin käypi ja kääntyy.

TOIVOS-JUHO: Kun vaan perille pääsee.

PUROLAN AATU: (nauraa) Koetan minäkin mukana rähjätä.

    (Etevämmyytensä tuntien. Hiki virtaa jo tanssijain poskilta
    kuin tulvavirta, ja äänikin tahtoo jo monelta pojalta sortumaan
    ruveta, mutta rallattaa sentään pitää.)

KOIVISTON ANNI: Viimeinen pari!

SOIVION ANTTI: Ja sitten taas vikuroijaan.

    (Vihdoin tanssi päättyy.)

PUROLAN AATU: No tytöt, joko piisaa vai otetaanko vielä tukkituuri?

MAIJALIISA: (huohottaen) Elä, hyvä Aatu, läkäytä.

    (AATU nauraa.)

Riittää se vähempikin rääkki.

    (Kaikki nauravat.)

KAUTISEN MARI: Minä en saa tolokkua mokomistakin vikuroimisista. Heitän
sikseen koko lerkutuksen.

PUROLAN AATU: Eihän lopeteta vielä, pojat! Tukkituuri! Vejä päälle,
Jussi.

TOIVOS-JUHO: Johan tuota nyt on vähemmässäkin.

MAIJALIISA: Heitä toiseen kertaan, Aatu, en minä ennää jaksa!

PUROLAN AATU: (makeasti nauraen) No, saakoon armon tällä kertaa! Mutta
vielä se tänä iltana otetaan, vaikka vanhoja ämmiä sataisi.
Suur'kiitos.

SOIVION ANTTI: Ja kost' Jumala.

    (PELI-JUSSI panee vielä loppulirityksiään, niin kuin urkuri
    virttä lopettaissaan. Parit hajoavat jäähdyttelemään. Pojista
    jotkut heittäyvät nurmikolle pitkälleen, toiset katoavat
    vesaikkoon Antin tuomille kaupunkiviinoille. Jotkut tytöistä
    juoksevat rantaan, toiset kertyvät keinun ympärille.)

Jota janottaa, tulukoon lähteelle.

KANTOLAN PERTTI: Vai löysit sinä lähteen?

SOIVION ANTTI: Löysin ja oikeen kirkassilimäsen.

TOIVOS-JUHO: No, lähetäänkö sitten Oulunviinoille?

    (JANNE ja ELLI tulevat.)

PUROLAN AATU: (paiskaa olkansa takaa kättä JANNELLE) Kah, Jannehan se
on. Terve, terve. Luultiin jo, ettet tulekaan.

JANNE: Ei se ollu ensin aie tullakaan, vaan tuli sentään lähetyksi.

PUROLAN AATU: Hyvä se, hyvä se ... yksinkö tulit?

JANNE: Enkä ... sainhan minä kumppalinkin.

PUROLAN AATU: (katsahtaa ympärilleen ja paikalla huomaa ELLIN, vaikka
ei ole tätä näkevinään). Onko sinulla kumppalikin? Kuka sitten?

JANNE: Ellin kanssahan me tultiin.

PUROLAN AATU: (ylpeästi) Minkä Ellin?

JANNE: (katsoo tuimasti AATUA silmiin) Tuon meijän Ellin kanssa.

PUROLAN AATU: Vai on sinulla semmosiakin, kuin herrassekalia!

    (Pyörähtää ylpeästi kannoillaan ja alkaa astua letkutella
    toisten jälkeen vesaikkoon.)

Tulukaa minun viinoilleni, pojat!

JANNE: (hillitsee itsensä) Ryökäle. Vielä tässä illan päälle litviiki
tehhään.

ELLI: (ylpeästi) Ei haukku haavaa tee, jos ei koira purra saa!

    (Menee hehkuvan punaisena KOIVISTON ANNIN ja muiden tyttöjen
    luo. Tervehtii näitä.)

Terve, Anni. Mitäs te jo olette tanssineet täällä? Tokko te meille
Jannen kanssa mittään ennää jätitte?

KOIVISTON ANNI: Sitäkö sinä kysyt, että mitäkö me jo tanssineet olemme?

ELLI: Sitä, sitä, että saisi kuulla, kannattiko tänne ennää tullakaan
– näin tanssihaluisten?

KOIVISTON ANNI: Polokathan tässä jo pantiin ja kalopit ... ja
ranseesit...

MAIJALIISA: Aatu se niitä on oppinu alaupseerina kasarmilla ollessaan.
Siellä näet joskus oikeen herroiksi vikuroitiin.

KAUTISTEN MARI: (lähestyy JANNEA, ei ole ELLIÄ huomaavinaankaan) Päivää,
Janne. Mikset sinä tullukkaan minua hakemaan, vaikka lupasit, sillon,
kun kirkolta palattiin?

JANNE: Enpä muista luvanneeni.

KAUTISTEN MARI: Lupasit, lupasit, elä kielläkään. Minä oottelin sinua
kotona, vaan kun ei alakanu näkyä, niin luulin kyyjittäviä sattuneen...
Miksikä sinä olet niin yrmystuulella?

    (JANNE ei vastaa.)

Muistatko, mitä sillon Perttulan lauvantaina sanoit...

JANNE: (ELLIIN katsahtaen) En muista ... eläkä tule niin syliksi ...
nauraahan sinulle kaikki...

KAUTISTEN MARI: (käännähtäen ELLIIN päin) Ohhoh. Vai sieltä se kenkä
puristaa. No, jos sinulle ruotilaiset alkavat paremmin kelevata, niin
en minä ainakaan sen tielle pakkau.

JANNE: Elähän joutavasti niskojasi nakkele.

KAUTISTEN MARI: En ole vielä toisten käskettävä ja läheteltävä ollu!

    (Menee ylpeästi ELLIN ohi, sanoo MAIJALIISALLE.)

Ei ne veräjät niin selällään ole, kuin erräät luulee. On siellä vielä
emännällä avvain lakkarissa.

ELLI: (KOIVISTON ANNILLE) Mikä Marille tuli, kun minulle syyttä pakotta
vihojaan viskelee? Vaikka en ole "hyvvää päivää" vielä koko ihmiselle
tehny.

KANTOLAN SAARA: Ylypeitähän ne rikkaat on. Taisipa särellä neppeen
käyvä!

ELLI: Siltäpä näyttää.

    (Menee JANNEN luo.)

Minkä vuoksi se Mari minulle vihoitteli?

JANNE: Vähät hänen vihoistansa.

KOIVISTON ANNI: Taisit antaa Marille rukkaset vai?

JANNE: (rauhallisesti) Vielä vain vanttuut! Sanoin vain, että olokoon
ihmisiksi.

KANTOLAN SAARA: Ja Maria kun jo on hoettu Mattilan kotiminiäksi!

JANNE: Ne on niitä Purolan Aatun puheita.

    (Vesakon sisästä on tällä välin alkanut kuulua aika porinaa,
    vihellystä ja rallattamista.)

ELLI: (ANNILLE) Eihän täällä ole näkyny kahta nuorta herraa?

KOIVISTON ANNI: Ei. Mistä sinä semmoisia...

    (Samassa tulevat KANTOLAN PERTTI ja TOIVOS-JUHO.)

KANTOLAN PERTTI. Tulithan sinä Elli. – Eiköhän panna polokaksi pojat.
Täällä näkkyy olevan joukossa semmosiakin, jotka eivät ole vielä
askeltakkaan hypätä saaneet. Elli, jokos näytetään tuolle
Maijaliisalle?

ELLI: Näytetään vain. Ja piä sinä minun puoltani, Pertti.

KANTOLAN PERTTI: Missä hiijessä se Peli-Jussi viipyy? Jussi, ala jo
tulla.

TOIVOS-JUHO: Ei se sanonut niin kauan tulevansa, kuin tippakin vielä on
potellin pohjalla.

KANTOLAN PERTTI: Sepähän nähtänee eikö tule.

    (Alkaa hölkätä vesaikkoon.)

TOIVOS-JUHO: Kestää sitä Jussia muuten ootella.

ELLI: Ovat pojat ryypänneet.

KOIVISTON ANNI: Silloinhan ne on pojat lystimmillään, kun parahiksi
voiteessa ovat.

    (PUROLAN AATU ja SOIVION ANTTI ilmestyvät vesaikosta kädet
    ristissä toistensa olkapäillä, ja jäljessä kompuroi PELI-JUSSI
    PERTIN avulla.)

PUROLAN AATU: (laulaa)

    Kaksi oli meitä kaunista poikaa
    Luisuan lammen takkaa,
    Hei hoffalarii, hei hoffalarii,
    Tuolta Luisuan lammen takkaa.

SOIVION ANTTI: (koettaa jälkivetäisyyn yhtyä, mutta ei kerkiä AATUN
mukaan, vaan vasta jäljestä päin toistelee vakaisesti.) Niin, Luisuan
lammen takkaa.

KANTOLAN PERTTI: No, Jussi, vetelepä nyt oikeen räikeä polokka, että
jalat vertyy.

    (Ojentaa viulun PELI-JUSSILLE. PELI-JUSSIN virittäessä viuluaan
    sattuu vääntämään erästä nappulaa varomattomasti, ja kieli
    pärskähtää poikki.)

KOIVISTON ANNI: Jopa Jussilta kesäsyvännä kynnet kylymetty.

SOIVION ANTTI: (vetäisee äskeiseen nuottiin) Niin, kynnet kylymetty.

    (PELI-JUSSI kaivaa paperikäärön liivinsä taskusta ja alkaa
    asetella uutta alttikieltä viuluunsa.)

KANTOLAN PERTTI: No, tuleeko siitä tolokkua, Jussi?

TOIVOS-JUHO: No, kunhan se Jussi tuon herjan tämminkiin saa, niin äkin
kai se taas vetelee.

PUROLAN AATU: (astuu mahtavana JANNEN eteen) Annahan kun minä laulan
tuolle ruotilaisen riiarille pienen laulun.

    Silikkitakilla peitettynä
    se minun kultani makkaa,
    hei hoffalarii, hei hoffalarii,
    että minun kultani makkaa.

SOIVION ANTTI: (joka on kyykähtänyt mättään varaan, ynähtää
myöhästyneenä) Niin minun kultani makkaa.

PUROLAN AATU: (seisoo hattu niskassa ja notkahtelevin polvin JANNEN
edessä) Niin se talontyttö tekkee, Janne.

JANNE: Mene matkaasi siitä. Humalassahan sinä olet.

PUROLAN AATU: Vai humalassa. Olenko minä humalassa, häh?

    (JANNE seisoo liikahtamatta.)

ELLI: Elä Janne riitaa aloita.

    (JANNE kääntyy mitään sanomatta AATUSTA pois. PELI-JUSSI on
    saanut viulunsa kuntoon ja vetelee nyt polkkaa.)

KANTOLAN PERTTI: (tarttuu ELLIIN) Pois pojat, että polokata saattaa.

    (Pyörittelee ELLIÄ, että tanner jymähtelee. Toisetkin löytävät
    vähitellen omansa, JANNE vain seistä jöröttää ja silmillään
    seuraa ELLIÄ.)

KANTOLAN PERTTI: (lopettaa tanssin ja hurauttaa ELLIN JANNEN eteen.)
Tuoss on tyttösi, Janne. Käy toimeen eläkä märkänä seiso!

ELLI: (nauraa) Mitenkä tuo lienee mennytkään.

KANTOLAN PERTTI: Tämä Emmalan Elli se vasta hyvästi tanssii.

TOIVOS-JUHO: Eikä ole työkirveellä tehty. Hyvästi se heitale tanssii.
Katsotaan, onko puheissa perrää vai piloillaanko se?

    (Hakee ELLIÄ tanssiin, pyörivät hetken, vie sitten ELLIN takaisin
    paikalleen. JANNE katsoo syrjäkareissa ELLIÄ, joka istahtaa kivelle
    ja huivin nurkalla kasvojaan kuivailee.)

PUROLAN AATU: (MAIJALIISALLE iskien silmää) Katohan, Maija, kun minäkin
röökinätä viuhattelemassa käväsen.

JANNE: (ELLILLE) Petoko sinuun on menny? Silimätkin pallaa kuin
mitkäkin ahjohiilet?

ELLI: Kun kerrankin iloita saa ja hyppiä, että vastakin on
muistelemista.

PUROLAN AATU: (astuu ELLIN luo, heilauttaa hattuansa ja ruopaisee
kengällänsä.) Saisiko ... tuota noin ... tukkilainenkin
herrasröökinätä.

ELLI: (ylpeästi) Eipä ne kelepaa kaikki kasarmin karkulaiset.

KANTOLAN PERTTI: Piä hyvänäsi, Aatu, että vastakin muistat!

PUROLAN AATU: Ylpeitäpä nykyaikana äpärät on!

    (JANNE iskee nyrkillä AATUA takaraivoon, niin että pää
    tärähtelee ja lakki lentää maahan.)

Kuka saatana...

    (Kerralla taukoaa tanssi, ja kaikki rientävät tappelupaikalle.)

Mistä perhanasta minä puukon? Antakaa puukko, pojat, eli seiväs!

    (Tempaa maahan kuukahtaneen PELI-JUSSIN vierestä viulun ja lyö
    sillä JANNEA päähän.)

ELLI: Erottakkaa, erottakkaa ... tappaahan ne toisensa!

JANNE: (sivaltaa esiin puukkonsa ja lyö sillä AATUA) Tuossa on sinulle
herrassekalia!

    (PUROLAN AATU horjahtaa maahan.)

MAIJALIISA: (syösten AATUN luo) Laupias Jumala, se kuolee! Auttakaa,
hyvät ihmiset! Aatu kuolee. Aatu, Aatu rakas!

KANTOLAN SAARA: Mikä se on? Kuka sen alotti?

TOIVOS-JUHO: Mistä ne riitausivat?

ELLI: Mitä sinä nyt teit, Janne?

MAIJALIISA: Mitä te tollotatte, ottakaa kiinni tuo murhaaja, roisto,
ryökäle! Ottakaa kiinni ennen kuin pakkoon kerkiää!

    (Pari miestä ottaa JANNELTA puukon pois.)

Voi, voi... Herra Jumala meitä siunakkoon.

KOIVISTON ANNI: Vettä, vettä, pian. Tuokaa vettä pian.

    (Jotkut tytöistä hakevat tuohilipillä vettä rannasta.)

ELLI: Annahan, kun minä autan.

MAIJALIISA: Mene matkaasi, sen retale, joka murhan alkusyy olet...
Näkihän sen muutkin, ettei Aatu sille mittään tehny?

KAUTISTEN MARI: (on tullut) Hyvä isä sentään, Aatuko siinä makkaa?

MAIJALIISA: Missä sinäkin kouhotat, kun et ole murhaa estämässä? Ja
tuossa on murhamies.

KAUTISTEN MARI: Jumala siunakkoon, Janneko?

MAIJALIISA: Ja ihan syyttömästi ... puukolla löi tuo roisto.

KAUTISTEN MARI: Puukolla!

MAIJALIISA: Vallesmanniin tuo murhamies ja heti paikalla!

KOIVISTON ANNI: Nostakaa sitä kurjaa, ihanhan se rojottaa kuin kuollu.

MAIJALIISA: Vähemmästäkin henki mennee.

AATU: (huokaisee syvään ja raottaa silmiään) Oh!

ELLI: (riemuiten) Elläähän se vielä.

MAIJALIISA: Koetahan liikahtaa. Koskeeko pahasti.

AATU: Perkele, kun oli murhan tehä. Onko kellään ryyppyä?

MAIJALIISA: Elä toki viinasta puhu, Jumalan luoma.

KOIVISTON ANNI: Lääkäriin se on vietävä.

MAIJALIISA: Kärsit kai sinä sen, että miehet kantavat sinut venneeseen?

AATU: Entäs murhamies?

MAIJALIISA: Se viiään suoraan vallesmanniin.

PUROLAN AATU: Rautoihin se perkele joutuu! Antti menköön mukana.

KANTOLAN PERTTI: Antilta taisivat jalat valskata.

TOIVOS-JUHO: (potkaisee ANTTIA kylkeen) Nousetko pois, Antti.

KOIVISTON ANNI: Aatu on kannettava venneeseen.

TOIVOS-JUHO: (tempoilee ANTTIA jaloille) Etkö sinä vietävä jaloillasi
pysy.

KOIVISTON ANNI: Tulkaa miehet nostamaan.

    (Pari poikaa tarttuu AATUUN.)

PUROLAN AATU: Saatana, kun vihlasee!

MAIJALIISA: Elkää toki sillä lailla. Ottakaa tältä puolen. Varovasti,
ettei haava aukee.

SOIVION ANTTI: Elä rettuuta, nukuttaa niin.

TOIVOS-JUHO: (ottaa yhdeltä tytöltä lipin, jossa on vettä, ja heittää
sen ANTIN kasvoille.) Etkös saa silimiäsi auki.

SOIVION ANTTI: Voi juutas...

MAIJALIISA: Kuule nyt, Antti. Tuo Janne löi puukolla syytöntä miestä.
Se on vietävä vallesmanniin ja heti paikalla ... sinun täytyy mennä
mukkaan.

SOIVION ANTTI: (yrittelee nousta) Ketä se löi?

MAIJALlISA: Aatua. Se voi vaikka kuolla.

KANTOLAN PERTTI: Onhan tuota ennenkin tapeltu ... ja pahemmastikin ...
eikä ne nyt aina kuolemaksikaan.

SOIVION ANTTI: Ja kuinkas minä, kun en nähny koko tapausta?

MAIJALIISA: Näkihän sen muut. Ja näkkeehän sen haavastakin. Nyt sinä
lähet sitä viemään.

SOIVION ANTTI: No, lähetään, lähetään.

MAIJALIISA: Sitokaa sen käjet.

SOIVION ANTTI: No, siotaan, siotaan! Västinkiä sinä Janne tästä nyt
saat. Reissuun, sanoi Issin Jooseppi.

    (Menevät.)

MAIJALIISA: (mennessään ELLILLE) No, onko nyt hyvä mielesi, kun sait
toisen rautoihin ja toisen lautoihin?

KOIVISTON ANNI: (MARILLE) Se siitä tuli, kun Jannen suututit.

KAUTISTEN MARI: Herra Jumala, minun takianiko se?

     (Menevät.)

KANTOLAN PERTTI: (on noutanut viinanassakan ja ohimennessään tönäisee
PELI-JUSSIA) Jussi, nouse hengenlähtöäsi kahtomaan. Mies vain hirsiä
vetelee.

    (Menee. Paikalla on nyt vain PELI-JUSSI ja ELLI. Äänet ovat
    häipyneet, on vain hiljainen metsä. ANNI tulee.)

ELLI: Minä olen syypää kaikkeen. Minä olen syypää. Mitä lähinkään
ihmisten pilikattavaksi. Mokomakin huutolaisäpärä, ruotilaiskutale.
Enhän minä toisten rinnalle kykene. Janneparka. Jos se nyt joutuu
vankilaan. Murhasta. Enkä minä voi ennen mennä takasin Mattilaan. Jos
emäntä saapi tietää, kenen vuoksi Janne sen teki, niin se reppii
minulta silimät päästä. Minun pittää lähteä pois, heti paikalla, koko
kylästä.

ANNI: Niinhän se on.

ELLI: Mutta mihin minä menen?

ANNI: Lähe minun kanssani Ouluun. Rahhaa minulla on sen verran, että
sinunkin kyytisi maksan.

ELLI: Minä lähen.

WÄLI-NÄYTÖS.

Oulussa. Kadulla patruuna Wikholmin kivitalon edessä. On kuuma kesäinen
päivä heinäkuussa. ELLI kulkee kiireisesti katua pitkin. FEEDI
SUNDBLOM, paperossi kahden sormen välissä ja oikeassa kädessä notkeata
keppiä heilutellen, tulee patruunan konttorista. FEEDI huomaa äkkiä
kadulla ELLIN ja kääntyy naurusuin tämän puoleen.

FEEDI: Anteeksi, mutta eikö se ole Elli-neitsyt sieltä Mattilan
kievarista? Me joimme ystäväni kanssa vettä siellä teidän pihallanne.

ELLI: (niiaa) Niin. Hyvvää päivää.

FEEDI: Hyvää päivää. Kuinka hauska nähdä. Mitenkäs Elli Ouluun on
joutunut, onko käymässä vai oikeinko pitemmän aikaa?

ELLI: Pitemmän aikaa. Minä olen täällä työssä.

FEEDI: Vai on Elli tullut kaupunkiin työhön, näin pitkän maikan taakse.

    (ELLI nyökkää vaitiollen.)

Niin, nyt ovat huonot ajat. Oulussa on tällä haavaa paljon
työnhakijoita, ja ainahan sitä kuitenkin paremmin täällä ihmisten
ilmoilla ... aina täällä jonkunlaista tienestiä. Tehtaassako Elli on
vai...?

ELLI: Ei kun ruukilla ... patruuna Wikholmilla.

FEEDI: Vai ruukilla. Mitä Elli tekee siellä?

ELLI: Ensin minä olin tiilien kannissa, mutta nyt minä sotken savvee ja
väännän napahirttä ja pumppaan vettä.

FEEDI: Eikö se ole vähän liian krouvia puuhaa noin hennolle tytölle?

ELLI: Olihan se raskasta ensin, vaan ei se ennää niin, kun tottuu. Ja
tyyvyn minä mihin tahansa, sama se on. Kun työtä vain on. Ja leivän
saapi.

    (ELLIÄ vähän hävettää, mikä lie hävettääkään ja ujostuttaa.)

FEEDI: Hiin, niinpä niin. Ruokatuntiko teillä nyt on ruukilta?

    (ELLI nyökkää.)

Eikö sitä tule työtä tehdessä kovin kuuma näin päiväsydännä ja
auringonpaisteessa?

ELLI: Eihän tuo palelekaan ... vaan on tuota ennenkin tämmöisessä
helteessä olla saanu.

FEEDI: (nauraa) Hiin, eipä luulisi palelevankaan, eipä todella luulisi.
Ihan on kuin Italiassa (leikkisästi). Vaan kuuma on sentään tainnut
tulla. Niin sievästi on posket punastuneet.

    (ELLILLE veret poskille karahtavat, ja sitten hävettää
    ja ujostuttaa, ettei ylös ilkeä katsoa.)

Elli taitaa aina vaan olla yhtä ujo ... mutta täällä kaupungissa se
ujous ja outous pian lähtee.

    (ANNI tulee, pysähtyy, kun näkee ELLIN ja FEEDIN juttelemassa.
    FEEDI katsoo kelloaan.)

Nyt minun pitää joutua, liikeasiat odottavat. Mutta me tapaamme
varmasti pian taas. Hyvästi.

    (Lähtee hattuansa kohteliaasti nostaen ja hymyillen.
    ELLI menee ANNIN luo, ja tytöt lähtevät yhdessä.)

KOLMAS NÄYTÖS

Oulussa. Annin ja Ellin kamari n.k. Vaaralla. Ovet Siltaskan puolelle
ja eteiseen. Huoneessa kaksi sänkyä, vanha piironki, pöytä ja sen
ympärillä muutamia tuoleja. Särmi, jonka takana kommoodi. On kesäinen
ilta. ANNI puuhailee huoneessa, on juuri tullut työstä. Panee
kahvipannun tulelle, riisuu sitten yltänsä esiliinan ja on juuri saanut
röijyn päältänsä, kun ovelle koputetaan ja heti sen perästä temmataan
auki.

FEEDI: (ovelta) Asuukohan täällä...

    (ANNI parkaisee ja juoksee särmin taa. FEEDI yrittää peräytyä.)

Oo, suokaa anteeksi...

ANNI: (särmin takaa) Minun piti vain muuttaa röijyä. Ketä rokuristi
hakkee?

FEEDI: Minä tuota ... suokaa anteeksi, mutta asuuko tässä eräs
Elli-niminen tyttö, joka käy työssä tiiliruukilla?

ANNI: (yhä särmin takana) Assuu tässä, mutta se ei ole vielä tullu
kottiin...

FEEDI: (katsoo kelloansa) Ah, niin, oikein. Siellähän lopetetaan työ
vasta kahdeksalta. Minun piti vain ilmoittaa hänelle...

ANNI: Ehkä minä voin sen ilimottaa hänelle?

FEEDI: No, jos olisitte hyvä ja sanoisitte, että patruuna Vikholmilla
on nyt hänelle sortteeraajan paikka tupakkafabriikilla... Jos hän
haluaisi harkita... Työhön saa tulla jo maanantai-aamuna. Ja palkka
olisi 12 markkaa viikossa.

ANNI: Kyllä minä ilimotan siitä. Kiitoksia paljon.

FEEDI: Kiitoksia teille. Anteeksi, jos häiritsin.

    (Menee.)

ANNI: (tulee samassa esille) Helevetti kaikkiansa, "Jos hän haluaisi
harkita"! Voisi tässä muutkin harkita.

    (Avaa piirongin laatikon ja tempaa siitä röijynsä. Katselee
    paljaita käsivarsiaan, peilailee itseänsä mielihyvällä ja
    niiailee sitten sirosti ovelle päin.)

ELLI: (tulee pussi kädessä) Mitä sinä täällä kuotoilet?

ANNI: Iliman minä vaan harjottelen... Joko sinä pääsit?

ELLI: Jo ... onko sinulla pannu tulella?

ANNI: Tulella on ... toitko kahvileipää?

ELLI: Toin ... tuossa on, vaikka ajattelin, että voisipa se Anni
rikkauvestaan.

ANNI: Rikkauvestaan' Sinunhan se oli vuorosikin. Vaan tiiätkös
mitä?

ELLI: No? (Riisuu esiliinansa.)

ANNI: Arvaapas, kuka täällä kävi?

ELLI: No kuka? Matleenako?

ANNI: Ei.

    (Tirkistää ELLIÄ silmiin.)

Arvaapas uuvestaan.

ELLI: En minä tiiä. Ei kai kukkaan meijän kylältä?

ANNI: No ei. Arvaapas kerran vielä.

ELLI: Enkä viiti... Sano suoraan, oliko se ikävätä.

ANNI: Rokuristi ite kävi täällä.

ELLI: Nyt sinä valehtelet!

ANNI: Koska sinä olet minut valleesta tavannu? Eikö se tullu vastaasi
polokupyörällä?

ELLI: Ei.

ANNI: Mutta niin asia nyt kuitenkin on.

ELLI: No, mitä se täällä kävi?

ANNI: Kävi vain sanomassa, että olet ruukin työstä pois pantu.

ELLI: Elä valehtele. Minkä tähen?

ANNI: Sen tähen, että ... olet lähteny palaveluspaikastasi kesken
vuojen ... ja tullu tänne iliman muuttokirjaa.

ELLI: Elä höpise ... onhan minulla jo muuttokirja.

ANNI: Ja sitä paitse sinut on nähty iltasin kävelemässä...

ELLI: Vaikka minä en liiku missään. Se on valetta kaikki tyyni!

ANNI: No joka tappauksessa, paikkasi sinä olet menettäny. Tiiliä et saa
ennää lukkee, ettäs sen tiiät.

ELLI: Anni, onko se totta?

ANNI: Totta se on, vaikka valalle veisit.

ELLI: Niin, mutta ... kun en mittään pahhaa tiiä tehneeni...

ANNI: Mietihän tarkkaan.

ELLI: No, rokuristi on kyllä muutaman kerran käyny puhuttelemassa ...
ruukilla ... ohimennessään...

ANNI: (ankarasti) Niin?

ELLI: Niin ... mutta eihän siinä mitää muuta ... kuulumisia kyssyy
ja matkoistaan puhhuu ... mutta eihän se patruuna sen tähen voi...
(melkein itkusilmässä.)

ANNI: No, en viiti ennää kiusata. Nyt saatkin kuulla toisen uutisen,
josta kies'auta maksaa saisit. Minäpä olen toimittanu sinulle paikan
sikariosastolla ... ja paraspalakkasimman koko vapriikissa!

ELLI: Ole ilivehtimättä!

ANNI: Etkö sinä usko tätäkään? Että vanha patruuna lupasi minulle tänä
aamuna uuven sortteeraajan paikan sikariosastolla, mutta ... minä en
siitä huolinut, vaan ehotin sinut siihen. Ja se suostu ja sinä sen
saat.

ELLI: Kuinka se minulle sen antaisi, kun pani minut pois ruukin työstä?

ANNI: Niin no, et kai sinä voi molempia tehä yht'aikaa. Vanahan
menetit, uuven sait.

    (Nauraa.)

ELLI: Voi noita sinun iliveitäsi, kun aina kiusaat! Ihan totta, sitäkö
se rokuristi kävi täällä sanomassa?

    (Samassa tulee SILTASKA sisään.)

SILTASKA: Iltaa, iltaa ... kesäinen ilima meillä tänäpänä...

ANNI: Käykää istumaan, Siltaska ... ja ottakaa kahvia.

    (Hakee SILTASKALLE kupin.)

SILTASKA: Kiitoksia, jos sattuu valamista olemaan...

ANNI: Mitä sitä muuta nyt kuuluu?

SILTASKA: Eipä erinomaisia ... palomestari vaan kävi täällä aamulla ja
määräsi että hellat ja kakluunit on korjattava ... ja meinasin jo
maanantaina pyytää Kilipeläistä tänne muuraamaan.

ANNI: Soppiihan se meille, poissahan me päivät ollaan.

SILTASKA: Niin ... tuota ... sitä vartenhan minä tulin kysymään,
että ... passaisiko Annille nyt ... se viime kuun hyyry kun on vielä
maksamata...

ANNI: Ei, hyvä Siltaska, rahhaa minulla ei ole ... kun juuri kerkisin
maksaa leninkikankaani, jonka jo ennen kesälomaa otin Huovisesta
velakakaupalla. Mutta tuolla Ellillähän sitä ei kohta muuta olekkaan
kun rahhaa. Elli se on nyt saanut sortteeraajan paikan vapriikissa.

SILTASKA: Ohhoh!

ANNI: Ja 12 markkaa palakkaa viikossa.

SILTASKA: Soo'o, oikein minun täytyy onnitella!

    (Kättelee.)

ELLI: Kiitoksia vaan.

ANNI: Nyt meillä ei ole mittään muuta kuin hengenpitimiksi ... mutta
hurtti humööri niinkun aina ennenkin ... ja niinkun pittääkin olla.

SILTASKA: Niinpä niin.

ANNI: Iloita sitä Siltaskankin pittää nuorella ijällänsä.

    (Pyörittää SILTASKAA.)

SILTASKA: (nauraen) Herra jesta, nuorella, kun minä käyn jo kuuvetta
kymmentä...

ANNI: Sitä ei usko kukkaan, punaposkinenhan te olette kun mikäkin.

SILTASKA: Vanaha ja ryppynenhän minä olen ... (nousee) jalatkin niin
kankeat. Kiitos vaan kahvista ... pittää taas joutuva pyykille...

ANNI: Ja ensi lauvantaina saatte rahat ihan varmasti.

    (SILTASKA menee.)

Tullee tänne juuri kun minä kerkesin rahani menettää, mutta höyliksipä
heittäysi, kun kuuli täällä kohta rikkaita asuvan, mokomakin
kahvitettava!

ELLI: Rikkaita!

ANNI: No, rikas se ämmän mielestä on, jolla 12 markkaa on
viikkopalakkaa. Ja rikas se minunkin mielestäni on ... kun sitä paitse
pääsee niin helepolle työlle kuin sortteeraajaksi!

ELLI: Eipä tuo ollu raskasta ruukillakkaan.

ANNI: Vai ei ... etkö muka muista kuinka ensi aikoina koteusit kengät
savessa ... ja vaatteet ryvettyneinä ... ush.

ELLI: Olethan sinä tehny maatyötä itsekin. Ei se sen kummempaa ollu.

ANNI: Olen kyllä, ja siksipä minä sen tiiänkin. En viihti ennää
muistellakkaa niitä aikoja. Iho siinä mennee karkeeksi kuin pohojanahka
... ja jalat pöhöttyy. Toista se on toki kalossikengissä nöpötellä ...
ja saali hartioilla ja hattupäässä ... ja vaikkapa parasollinkin ensi
kesänä ostan. Ja sinä ostat itellesi hatun.

ELLI: Vältän minä huivi päässäkin.

ANNI: Mutta onhan hattu toki sievempi nuorelle neiolle.

ELLI: Olokoon, vaan hävettäisi kai minua käyvä puettuna kun mikäkin
mamselli.

ANNI: (nauraa) Oohoh!

    (Tempaa hattunsa naulasta.)

Tulepas tänne, niin saat ite nähä.

    (Vetää väkisellä ELLIN peilin luo ja asettaa hatun hänen päähänsä.)

ELLI: Ei, en minä...

ANNI: Anna sen nyt olla yksi siunaaman hetki! Katoppas nyt peiliin...

ELLI: Enkä kato!

ANNI: Sinäpä vasta lapsellinen olet, kun et uskalla peiliin hattu
päässä kahtoa. Kato nyt.

    (ELLI katsoo itseään peilistä.)

Ottaisitpa vielä minun verkapalttooni...

MATLEENA: (tulee samassa) Päivää: Kah, Ellikö täällä peilailee:

ELLI: (viskaa hatun luotansa) Päivää! Tuo Anni aina kuotoilee.

ANNI: (nauraen) Elli se vasta lapsellinen on! Aikainen tyttö eikä
uskalla peiliin kahtoa hattu päässä!

ELLI: En minä mokomista välitä!

MATLEENA: Se on oikein, Elli, ei se sinun luonnollesi minustakkaan
sovi.

ANNI: Meille maaliman lapsille pittääkin olla toisellaiset huvitukset
kun seurat ja hihhulisaarnat!

ELLI: Istuhan, Matleena, niin minä kaavan sinulle kahvia.

ANNI: (syrjään) En ymmärrä, kuinka ne herrat tuostakin on voinu
välittää!

MATLEENA: Ei kiitoksia, minä tulin vain pikimältäni ilimoittamaan, että
nyt sinulla olisi palaveluspaikka siinä rootmannilla.

ANNI: Ohhoh'

MATLEENA. No, kun sille Iitulle kävi hullusti...

ANNI: Ai. – Paljo kiitoksia vaan, mutta Elli on jo saanu paikan
vapriikissa.

MATLEENA: Vapriikiinko sinä mieluummin menet?

ELLI: Niin, kun patruuna kerran niin tahtoo...

ANNI: (MATLEENALLE erityisesti) Ja nuori patruuna ite kävi siitä täällä
ilimottamassa...

MATLEENA: Vai kävi hän ite täällä Annin luona?

ANNI: Kävi se. – Ja mikä ettei?

MATLEENA: Eipä mittään, eipä mittään! Minun täytyy jo joutua pois, kun
herrasväki lähtee taas pyhäksi Salameen villalle... Ajattelin vain,
että jos sinä vielä siellä ruukilla käyt ... mutta kun jo lienet
paremman paikan saanu...

ANNI: Mitähän jos minä ottasin sen sinun paikkasi. Sanoppas, Matleena,
miltä se tuntui passata nuoria herroja?

ELLI: Anni, mitä sinä nyt!

ANNI: Kyllä Matleena minut ymmärtää!

MATLEENA: Mitä sinä sillä tarkotat?

    (ANNI kohauttaa vallattomasti olkapäitänsä.)

En minä mykkäin kieltä ymmärrä.

    (ANNI naurahtaa)

Naura mitä naurat, mutta et sinä minusta mittään juoruta tiiä ... eikä
minun ole vielä ihmisten eessä hävetä tarvinnu! Hyvästi, Elli, käy
kahtomassa!

    (MATLEENA pois, ANNI purskahtaa nauramaan.)

ELLI: Minäpä vasta hävytön olit, Anni!

ANNI: Oikein kangilla käännettävä ihminen! Se se on ilimeinen ihme,
kuinka ne nuoret herrat tuollasta ... no niin, sen jälekeen hänestä
vasta jumalinen tulikin!

ELLI: Noita sinun juorujasi ei usko kukkaan.

ANNI: Paremmin minä ne tiiän, lapsi kulta!

JANNE: (avaa hiljaa oven) Päivää, Elli.

ELLI: (käännähtää pelästyen) Janne, Mattilan Janne, sinäkö...

JANNE: Terveisiä Pehkolasta.

    (Kättelee ELLIÄ ja ANNIA.)

ELLI: Etkö sinä linnaan joutunukkaan?

JANNE: Mitä hulluja? Linnaan? Rahalla se toki sovittiin ... eikä tuo
Aatu kauan maannukkaan.

ELLI: Jumalan kiitos. Täällä kun pelottelivat, että linnassa sinä
istut.

    (Vaiti-olo.)

ANNI: Minun täytyy käyvä kaupungilla. Hyvästi.

    (Sieppaa hattunsa ja lähtee.)

ELLI: Minkä tähen sinä sen teit, Janne?

JANNE: En tiiä ... enkä ymmärrä itekkään, kuinka minä niin voin
suuttua. Niin se vaan sattu... (naurahtaa) Puuttuu, ettet näe eessäsi
murhamiestä.

ELLI: Elä puhu niin, Janne, tunnenhan minä sinut.

JANNE: Sinä hävisit sieltä niin äkkiä...

ELLI: Minä kun niin säikähin ja pelekäsin...

JANNE: Eihän tuo niin kumma ollukkaan.

ELLI: Enkä uskaltanu palata kottiin...

JANNE: Siihen suuntaan minä sitä arvailin...

ELLI: Miten sinä Ouluun olet joutunu?

JANNE: Rupesi maalimalle haluttammaan. Eiköhän työmies täälläkin
työllään elläisi...

ELLI:¦ Miten sinä nyt kotoasi pois lähtisit. Ja morsiankin...

JANNE: Morsian?

ELLI: Niin, Kautisten Mari.

JANNE: Morsiameni se ei ole ... enkä ole kihloja antanu ... enkä
annakaan, jos ... (empii) sitä vartenhan minä tänne tulin, että...
Marista minä en välitä, tiiäthän sinä sen ... niin, että suoraan
puhuen, jos sinä minusta huolinet ... sen Soiluvan tapauksen
jäläkeenkin ... muita pahoja tekoja minulla ei omallatunnollani ole...

ELLI: Enhän minä sopisi sinun äitisi kanssa.

JANNE: En minä sinua Mattilaan veisi... Setäni lupasi minulle uuven
kehikon, ja muurasin siihen jo uuninkin...

ELLI: Janne, se ei käy ... nyt ennää... kun minäkin olen ehtiny
maalimaa nähä ... ja toisia oloja ... ja...

JANNE: Pianhan maalima ihmisen muuttaa, varsinkin kun ... toisiin
oloihin joutuu... Mutta entä jos ... minä jäisin tänne työhön ... ja
sinä taas minnuunkin tottusit?

ELLI: Ei, Janne, elä sinä kotiasi jätä...

JANNE: Ei taija ennää halapa talonpoika sinusta miltään näyttää.

    (Naurahtaa katkerasti.)

ELLI: Mitä sinä sillä tarkotat?

JANNE: Äkinhän kaunis tyttö herrain seurassa muuttuu.

ELLI: Herrain seurassa?

JANNE: Niin patruunain ja konttoristien ... että pian huomaa ihtensä
niin ylösotetuksi, ettei meikäläisiä...

ELLI: Kuka sellasia juoruja on ruvennu levittämmään? Ja mikä toisen
holhooja ja perräänkysyjä sinä olet? Piä sinä huolta itestäsi, minä en
apumiestä tarvihe, kyllä minä jo etteeni ite katon. Puhukoot
kaupunkilaiset tai Matleenat mitä tahansa, niin siihen ei muilla asiata
ole. Mitä se muihin kuuluu, mitä minä teen tahi miten toimin? Olokoon
heijän puhheensa vaikka totta!

JANNE: Elli, minä en saanut tuosta tolokkua. Ettäkö on sama, vaikka
Matleenan puhheet tosia olisivat?

ELLI: Niin sanoin ja saatan minä sanoa sen toisenkin kerran, etten minä
heijän puhheistaan piittaa, en hölyn pölyä!

JANNE: En minä pahhaa tarkottanu. Onhan sinulla vapaus tehä niinkuin
tahot... Puhukootpa mitä tahansa, kunhan sinä vaan myöntynet.

    (Pyörittelee lakkiaan sormiensa päissä.)

Minä voisin oottaa, jos sinä vähän sinne päinkään ... sanot.

ELLI: Etkö sinä jo kuullu, ettei millonkaan! On parasta niinkun on.
Pane se mieleesi ja heitä minut rauhaan.

    (Heittäytyy vuoteelleen ja kiertää kätensä pään ympärille,
    ei katsokaan enää JANNEEN.)

JANNE: No, niinkuin tahot, olokoon sitten välimme kuitit. Raskaalta se
tuntuu ... sinusta ijäksi erota. Ehkä se on sinulle parempi ... käyköön
sinulle hyvin maalimassa. Hyvästi, Elli. Jos joskus ystävää kaivannet,
niin ... samana minä pysyn.

    (Menee. ELLI purskahtaa itkuun. ELLI nousee, menee ikkunaan,
    avaa sen ja jää seisomaan ikkunan ääreen katsoen ulos. Äkkiä
    hän vetäytyy sivuun, ja kurkistaa salaa verhon raosta. FEEDI
    SUNDBLOM katsahtaa sisään avonaisesta ikkunasta.)

FEEDI: Elli. Minne sinä katosit? Näinhän minä sinut ikkunasta. Elli!

ELLI: (tulee hämillänsä esiin ja niiaa.) Hyvvää päivää!

FEEDI: Mitenkä sinä nyt sillä lailla pelästyit, en suinkaan minä mikään
pahantekijä ole, vai mitenkä?

ELLI: Antakaa anteeksi, en minä mittään tarkottanu ... kun te tuolla
lailla hattu silimillä...

FEEDI: Ja kaulukset pystyssä... Tuosta kulki juuri tuttuja, ja kun ei
heidän mukaansa tehnyt mieleni, niin täytyi tällaista keinoa käyttää,
tätä käytetään paljo Helsingissä.

    (Edelleen sisään kurkkien.)

Oletko sinä yksin?

    (ELLI nyökkää.)

Minäpä tulen sisään ... hetkeksi vain.

    (Katoaa äkkiä ikkunasta. Tulee sisään.)

Minä käväisin täällä ... jo hetki sitten ... ohi ajaessani. Sait
ilmoitukseni?

ELLI: Sain.

FEEDI: Tästä lähtein sinulla on työsi tehtaalla ... ihan minun akkunani
edessä ... ja minä voin käydä sinua tuon tuostakin puhuttelemassa...
Mitä sinä siitä ajattelet?

ELLI: Se minua vähän pelottaa, että ossaanko minä.

FEEDI: Opithan sinä. Eikä sinun tarvitse pelätä mitään, kun minä olen
sinun ystäväsi.

    (Vetää ELLIN istumaan viereensä sängylle.)

Mehän olemme jo vanhat tutut, emmekö olekin? Ja sillä lailla kun
tutustuimme ... ihan sattumalta ... eikö ollut omituista ... vieläkin
näen sinut ... kun erosimme siellä pihamaalla, ihanimpana kesäaikana
... ja katseesi niin lämpimästi silmiini sattui... Elli, Elli... Voi
sinua, metsän ruusu.

    (Painaa äkkiä ELLIN rintaansa vastaan ja suutelee häntä.)

NELJÄS NÄYTÖS

Patruuna Wikholmin konttorihuone. Huoneessa ovet viereiseen
konttorihuoneeseen, sisähuoneisiin sekä tupakkatehtaalle johtavaan
käytävään. Sohva, kaksi nojatuolia, tupakkapöytä, suuri konttorikaappi
sekä patruuna Wikholmin kirjoituspöytä ja kirjoituspulpetti.
Tupakkatehtaalla ovi, jossa lukee "Kullervo" Tobaksfabrik.

GYLLENBORG: (tulee sisään papereita kädessä) Tilauksia maaseudulta.

PATRUUNA WIKHOLM: (istuu kirjoituspöytänsä ääressä, pöydällä on
sanomalehtiä ja papereita) Jassoo, pane ne Feedin pöydälle. Hitto vie,
puutavarain hinnat ovat laskeneet Englannin markkinoilla ... ja minä
kun vasta ostin 10.000 tukkia siltä melalahtelaiselta. Ne saavat nyt
jäädä pystyyn ja talveksi Salmen saha seisomaan. Maistraatti on eilen
hyväksynyt Storen tontin uuden kivirakennuksen piirustukset ... no jaa,
aluksi vain sen pihanpuoleisen rakennuksen ... mutta sama se, minulta
tulee tiilet. Uuden koulurakennuksen hanke on sekin jo senaatissa, ja
kun asia on päätöksessä, niin sitten tiilet minulta. Huojistu ne ei
ainakaan ... päinvastoin.

    (Puhelin soi.)

GYLLENBORG: (vastaa) Haloo. Patruuna Wikholmin puhelin, hetkinen. Se on
sahalta, Wahlund.

    (PATRUUNA nyökkää. GYLLENBORG puhelimeen.)

Niin.

(PATRUUNALLE.)

Se norjalainen kuunari pitää jo kiirettä lähdön kanssa.

PATRUUNA WIKHOLM: (ottaa luurin) Haloo. Joko se on lastannut? Hyvä.
Lankkuja ... 75 standarttia ... lautoja ... aivan niin. Kuuluuko muuta?
Wellamo lähtee Salmesta... No, hyvä, hyvä.

    (Soittaa pois. Menee ikkunaan ja katsoo lahdelle.)

Merenkurkku jo jääriitteessä. Se on huomenna sitten viimeinen
kulkuvuoro Wellamolla ennen talvea.

    (PATRUUNA menee istumaan sohvaan sanomalehti kädessään. GYLLENBORG
    on lähdössä. PATRUUNA lukee lehteä.)

Piru vieköön. Kuuntele. "Asianomaisten huomioon. Allekirjoittanut osti
äskettäin laatikon Kullervotehtaan Claro-sikaareja, mutta huomasi
niiden olevan märänneitä, hajallisia ja kelvottomia... Vanha
tupakkamies." Hävytöntä parjausta. Gyllenborg, luepas itse.

GYLLENBORG: (saa sanomalehden PATRUUNALTA ja silmäilee sitä) Tosiaankin
sopimatonta.

PATRUUNA WIKHOLM: Se on suorastaan sikamaista parjausta vahingollisessa
tarkoituksessa. Sakkoja tuo "Vanha tupakkamies" saisi, jos minä
haastaisin sen oikeuteen. Mutta lempo heidän kanssaan riitelemään.
Gyllenborg, lähetä poika viemään puoli laatikkoa Claroja niille sinne
toimitukseen ... ja käske sanoa terveisiä minulta, että pruuvatkoon
ennenkuin ottavat lehteensä ilmeisiä liikeherjauksia.

GYLLENBORG: Heti paikalla.

    (Menee ja lähettää juoksupojan asialle.)

PATRUUNA WIKHOLM: (Ottaa sikaarin, panee sen palamaan ja huutaa
GYLLENBORGILLE toiseen huoneeseen.) Vai märänneitä ja hajallisia!
Sikari palaa kuin tuohi ja tuoksuu kuin ehta havanna.

    (Polttaa.)

Hitto, missä se Feedikin kuhnii?

GYLLENBORG: (tulee) Etelän posti, herra patruuna.

PATRUUNA WIKHOLM: Annahan kirjeet tänne. Sanomat voit panna Feedin
pöydälle.

GYLLENBORG: Minä lähetin pojan sikaarein kanssa.

PATRUUNA WIKHOLM: Hyvä on.

    (Avaa kirjeitä.)

Turusta. Tätä olen jo odottanutkin.

    (Lukee kirjettä.)

FEEDI SUNDBLOM: (tulee. GYLLENBORG poistuu.) Huomenta, eno.

PATRUUNA WIKHOLM: Huomenta. Missä sinä taas olet kuhnaillut, kun et ole
täsmällisesti konttorissa.

FEEDI: Istuimme eilen iltaa Raatissa vähän myöhempään. Järvisen ja
Nordqvistin kanssa.

PATRUUNA WIKHOLM: Se ei ole mikään syy. Joka nuorena ei totu
täsmällisyyteen, se ei opi sitä koskaan, muista se.

FEEDI: Eihän täällä mitä kiirettä liene?

PATRUUNA: Vai ei? Tuossa on pöydälläsi koko joukko kiireellisiä
tilauksia. Ja vaikka ei olisikaan, niin täytyy sinun prokuristina
tottua tulemaan konttoriin lyömälleen kello 10.

FEEDI: Kyllä, kyllä, kun vain saisi aamiaisen ajoissa. Eno on
palvelusväelle liian löyhäkätinen, sen huomaa kyllä varsinkin
sisäneitsyeestä.

PATRUUNA: Älä sinä muita syytä, unikeko.

    (FEEDI ottaa sanomalehdet ja aikoo vetäytyä toiseen huoneeseen.)

Mihin sinä nyt?

FEEDI: (haukotellen) Ajattelin vain lukea päivän postin kaikessa
rauhassa.

PATRUUNA: Ne sinä ehdit vastakin lukea. Minä olen saanut Turusta
kirjeen. Suljepas se ovi.

    (FEEDI sulkee oven.)

Ja istu tuohon.

FEEDI: Tehän käytte jo salaperäiseksi, eno.

PATRUUNA: Minulla on tärkeitä asioita selvitettävänä.

FEEDI: Koskevatko ne minua persoonakohtaisesti?

PATRUUNA: Koskevat, sinun tulevaisuuttasi ne koskevat. Olen harkinnut
lähettää sinut muutamaksi vuodeksi Turkuun. Asiasta täytyy nyt tulla
tosi ... monestakin syystä. Tavaraimme menekki on vähentynyt
huomattavasti tässä kaupungissa...

FEEDI: (huolettomasti ja ajatuksissansa tupakkapöydältä paperossin
sytyttäen) Niin, niin.

PATRUUNA: Ja tänään on eräs hävytön ottanut haukkuakseen meitä
julkisesti ... sanomalehdessä...

FEEDI: Mitä hittoja?

PATRUUNA: (tempaa lehden) Siinä on, lue itse.

FEEDI: Märänneitä ja hajallisia!

    (Nauraa.)

PATRUUNA: Mitä sinä naurat?

FEEDI: Klubillakaan niitä ei enää polta kukaan.

PATRUUNA: Ja miksi ei?

FEEDI: En tiedä.

PATRUUNA: Et tiedä? No, ja entäs sinä?

FEEDI: Enhän minä ole niitä moneen aikaan polttanut.

PATRUUNA: Ja mikset?

FEEDI: Rahvaallehan me niitä valmistamme.

PATRUUNA: Mitä sinä puhut?

FEEDI: Maalaiskauppiaathan meidän kundeja ovat.

PATRUUNA: Ennen niitä polttivat kaikki tällä puolen Suomea ...
kuvernööristä markkinaukkoon... Mitä sinä sitten poltat?

FEEDI: Turun ja Helsingin tehtaiden tuotteita.

PATRUUNA: Minä en koskaan polta muuta kuin oman tehtaan tavaraa, enkä
salli täällä muuta poltettavan.

    (Haistelee Feedin paperossia.)

Hyi pahus, tuohan haisee kuin mikäkin suosammal. Pane pois se.

FEEDI: (katsahtaa paperossiaan ja purskahtaa nauramaan) Tällä kertaa
minä erehdyksessä otin tuosta teidän laatikostanne. Aika hyvä arvostelu
omasta tavarasta, vai mitä?

PATRUUNA: Elä joutavia hohota. Pane se pois, että voimme palata asiaan.
Muiden mielestä ovat siis tavaramme huonontuneet.

FEEDI: Niin. Ja minunkin mielestäni.

PATRUUNA: Ole sinä vaiti ja anna minun puhua loppuun! Juuri sen vuoksi
täytyy sinun ottaa selkoa uusista valmistustavoista.

FEEDI: Eiköhän vika ole itse raaka-aineissa?

PATRUUNA: Samalta firmaltahan minä olen tilannut aineet jo kymmenen
vuotta.

FEEDI: Mutta verkmestari väittää viime kerralla saaneensa märännyttä
tupakkaa.

PATRUUNA: Märännyttä. Pari baalia oli tosin hiukan kostunutta, mutta se
sekoitettiin hyvällä Turkin tupakalla...

FEEDI: Kunnon tavara on aina kalliimpaa, eno!

PATRUUNA: Elä sinä viisastele! Sinä et vielä ymmärrä näitä asioita.
Meidän täytyy yrittää saada tavaramme entiseen huutoon. Ja kun minä
huomasin lehdistä, että Rettigin konttoristi oli livahtanut
Amerikkaan...

FEEDI: Saakeli! Kenen rahoilla hän sinne?

PATRUUNA: Ei ainakaan minun! Minä kirjoitin heti Turkuun ja sain juuri
vastauksen ukko Rettigiltä: hän ottaa sinut sillä ehdolla, että menet
sinne hetipaikalla.

FEEDI: Se ei käy laatuun.

PATRUUNA: Hetipaikalla, hän kirjoittaa, muuten antaa paikan muille.
Matkustat viimeisen laivan mukana huomenaamulla.

FEEDI: Siihen minä en ehdi.

PATRUUNA: Sinunpa kun täytyy! Sinä matkustat huomenna!

FEEDI: (miettii, sitten päättäväisesti) Minä en voi, eno hyvä.

PATRUUNA: Mikset voi?

FEEDI: Minulla on asioita hoidettavana.

PATRUUNA: Mitä asioita?

FEEDI: Huomenna lankeaa iso vekseli.

PATRUUNA: Taasko? Sinä menetät liian paljon. No, pahimmassa tapauksessa
minä otan vastatakseni vielä tästä vekselistäsi, mutta vain sillä
nimenomaisella ehdolla, että matkustat aamulla...

FEEDI: Ja mitä minä oikeastaan tekisin siellä?

PATRUUNA: Sinun on otettava selkoa uusista valmistustavoista, heidän
ostopaikoistansa, palkoista y.m. mikä yleensä tupakka-afääriin kuuluu.
Sinä olet nuori, sinä ... voit kohottaa tehtaan entiselleen. Minusta
kerran aika jättää ... verkmestari on myöskin jo vanha mies ... ja kun
meitä ei enää ole olemassa, niin mitä sinä sitten teet?

FEEDI: No, otan tietysti uuden verkmestarin.

PATRUUNA: Ei se riitä... Isännän täytyy tuntea liikealansa perinpohjin,
jos mieli menestyä.

FEEDI: Urkkijaksi minusta ei ole, eno!

PATRUUNA: Sinunpa kun tällä kerralla täytyy! Ja jollet sinä nyt minun
ehdotukseeni suostu, niin...

FEEDI: Niin mitä?

PATRUUNA: Niin saat yksinkertaisesti mennä helvettiin! Minä en sinua
tarvitse. Luuletko, että minä turhanpäiväisesti sinun veloistasi
välitän?

    (Ovelta kuuluu koputus.)

Sisään.

GYLLENBORG: (astuu sisään) Täällä on eräs sahantyömies.

MATTILAN JANNE: (tulee) Hyvvää päivää.

PATRUUNA: Päivää. Onko teillä minulle asiaa?

JANNE: Olisihan sitä vähän...

PATRUUNA: No, mistä on kysymys?

JANNE: Se sahan konttoristi lähetti minut tänne ... minä kun ... tuota
noin ... lähtisin merille.

PATRUUNA: Vai merille.

JANNE: Niin. Minä lähtisin sen norjalaisen kuunarin kanssa. Kapteeni
sanoi, että ne seilaavat ulos jo ensi yötä... Että jos se soppii...

PATRUUNA: Sahan minä joka tapauksessa seisautan talveksi...

    (Ottaa erään konttorikirjan esille.)

Mikäs teidän nimenne olikaan?

JANNE: Mattilan Janneksihan minua on kutsuttu...

PATRUUNA: (kirjaansa seilaillen) Aivan oikein. Tullut töihin elokuun
8:s päivä...

JANNE: Niin.

PATRUUNA: Työpassilla Pehkolasta.

JANNE: Niin.

PATRUUNA: (katsoo jälleen kirjaansa) Ollut siitä lähtien sahatöissä...

JANNE: Niin.

PATRUUNA: Vai merille tekee mieli... No minä itse soitan sahalle, niin
asia järjestyy. Mennäänpä tuonne konttorin puolelle, niin saatte
samalla erotilityksen.

(FEEDILLE.)

Kun tulen takaisin, sinun on annettava vastaus ... kauppa on kauppa,
Feedi.

    (Menevät.)

FEEDI: (katsoo hänen jälkeensä, hymähtää, kohauttaa olkapäitänsä ja
sytyttää sikaarin kotelostansa. Huomaa pöydälle jääneen kirjeen, lukee
sitä.) "Ehdotukseesi suostun mielelläni, mutta tulkoon sisaresi poika
heti, muuten olen pakotettu täyttämään paikan täkäläisillä hakijoilla.
Sisarenpojallasi taitaa muuten olla täällä mieluisampiakin suorituksia!"

    (Nauraa. FEEDI iskee kirjeen pöydälle.)

ELLI: (tulee kalvaana ja ujona rahtiseteli kädessä) Suokaa enteeksi,
mutta...

FEEDI: (äkkiä häneen kääntyen) Kas, sinäkö se olet, Elli. Käy sisään
... patruuna on varastolla...

ELLI: (yhä ovella) Verkmestari oli mennyt pois ... ja tästä
rahtisetelistä puuttuu lähetyspaikka.

FEEDI: (tulee vastaan) Laske se tuohon vain!

ELLI: (estellen ja konttoriin katsahtaen) Posti lähtee koht'ikään ja...

FEEDI: Vasta kello 3... Kyllä se siihen vielä ehtii!... Kuules, mikset
sinä enää tule luokseni, Elli?

ELLI: En minä uskalla, kun...

FEEDI: Mitä sinä pelkäät?... Ja sinä olet käynyt niin alakuloiseksikin,
Elli kulta.

ELLI: (hymyillen) En suinkaan ... olenhan minä iloinen.

FEEDI: Vai olet sinä iloinen?... Annas kun suutelen sinua...

ELLI: Ei täällä ... joku tulee!

BERTIL JÄRVINEN: (tulee palttoo yllä ja koputtamatta.) Päivää, Feedi.
(huomaa Ellin) Ohoo, anteeksi, jos häiritsen, mutta...

FEEDI: Et suinkaan.

    (Kirjoittaa osoitteen, antaa rahtisetelin Ellille.)

Kas tässä!

    (Elli poistuu niiaten.)

Ole hyvä ja istu. Eikö hän ole suloinen ja arvokas?

BERTIL JÄRVINEN: Minusta hän näytti sangen kalpealta. – No, kuinka
sinä voit eilisen sitsin jälkeen?

FEEDI: Hiukan hermostunut ... (tarjoo sikaarin kotelostansa.)

BERTIL JÄRVINEN: (nauraen) Eiväthän nämä vain ole niitä märänneitä ja
hajallisia.

    (Ottaen esiin sanomalehden taskustansa.)

Luepas, mitä tuossa seisoo.

FEEDI: Jo minä sen luin. En minä oman tehtaan tuotteita tarjoa.

BERTIL JÄRVINEN: (ottaa sikaarin) Kiitos. Mitä ukko sanoi?

FEEDI: Raivostui tietysti.

BERTIL JÄRVINEN: Vai raivostui.

    (Nauraa.)

FEEDI: Mitä sinä naurat? Sinäkö sen kirjoitit?

BERTIL JÄRVINEN: Enkä hiidessä. Kuinka sinä sellaista voit luulla!
Feedi, katsos tänne, tässä ovat yhteiset vekselimme ... meillä on
velkoja niin vietävästi.

FEEDI: Mitä niistä?

BERTIL JÄRVINEN: Olemme veloissa korvia myöten. Huomenna lankeaa yksi.

FEEDI: Tiedän. Me uudistamme sen. Minä kirjoitan akseptin, ja sinä
pistäyt pankissa.

BERTIL JÄRVINEN: Yhdyspankissa se ei mene ... ja muissa meillä jo on
maksimum.

FEEDI: Ja miksei menisi?

BERTIL JÄRVINEN: Minähän tulen juuri sieltä. Minulla oli katsos vanha
akseptisi ... kävin jo sillä kuuluttamassa. Pankki ei voi sitä ostaa,
sanottiin.

FEEDI: Pahus.

BERTIL JÄRVINEN: Mitä me nyt teemme?

FEEDI: (miettii) Pyydä kapteeni Segeriä.

BERTIL JÄRVINEN: Se on itse nimeä vailla... Meillä ei enää ole
kirjoittajia.

FEEDI: Elähän hätäile. Entäs...

    (Miettii.)

BERTIL JÄRVINEN: Pankissa sanoivat lopuksi, että jos enosi tämän
hyväksyy, niin...

FEEDI: Niin, niin, mutta kun ukko asettaa sopimattomia ehtoja eikä
suostu enää uusiin sitoumuksiin.

BERTIL JÄRVINEN: Mitä ehtoja?

FEEDI: Minun pitäisi matkustaa Turkuun.

BERTIL JÄRVINEN: Turkuun?

FEEDI: Niin. Urkkimaan ukko Rettigin afäärejä.

BERTIL JÄRVINEN: Minun mielestäni ukko on oikeassa. Ja muistathan myös
Hilja Thurénia ja sitä "nachspieliä" Kupittaan lähteellä...

    Annikki Turusen neiti,
    istuen Turun korolla...

FEEDI: (ärtyisästi) Viatonta leikkiä suvi-iltana. En minä nyt häntä
jouda muistelemaan.

    (Katsoo tehtaalle.)

BERTIL JÄRVINEN: Puhutaan asiat selväksi... Jos sinä nyt teet ukolle
mieliksi, niin...

FEEDI: Minuapa kun ei toistaiseksi haluta mihinkään...

BERTIL JÄRVINEN: Kuules, Feedi! – Sinun pitäisi mennä naimisiin ...
sillä sinä jo ukon vallottaisit.

FEEDI: Ei ole vielä kiirettä.

BERTIL JÄRVINEN: Muuten voi Elli käydä sinulle vaaralliseksi. Vai ehkä
sinä aiotkin naida hänet?

FEEDI: Sinun ei tarvitse siitä huolehtia. Poikamiespä tuota olet vielä
itsekin.

BERTIL JÄRVINEN: Mitäs minusta ... köyhästä miehestä, jonka täytyy
ajatella tutkintoja ja viransaamista ja velanmaksuja.

FEEDI: Bah.

BERTIL JÄRVINEN: Toista se on sinulla ... ukko Wikholm on äveriäs ...
ja lisäksi vanha ... eikä hänellä ole muitakaan perillisiä.

FEEDI: Kerrotaan hänenkin nuorena rakastelleen, niin että lempo tietää.

BERTIL JÄRVINEN: Ei ainakaan laillisia perillisiä ole muita kuin sinä.
Ja ukon kuoltua joutuvat sinun haltuusi sahat, tehtaat ja tiiliruukit.

FEEDI: Siihen on vielä aikoja!

    (Katselee ulos.)

BERTIL JÄRVINEN: Elä ole lapsellinen! Ukko voi koska tahansa saada
vihiä lemmenkuherruksistasi ja silloin on leikki kaukana.

FEEDI: Oletko kuullut jotain siihen suuntaan?

BERTIL JÄRVINEN: Ehkäpä.

FEEDI: Nyt sinä puhut suusi puhtaaksi, mies, taikka...

BERTIL JÄRVINEN: Elä hiidessä rutista vekseliä! Anteeksi nyt, mutta
siitä ei päästä mihinkään, että paperi on huomenna lunastettava. Suostu
sinä vain ukon ehdotukseen, niin hän maksaa pois koko vekselin.

FEEDI: Sinä vietävä olet tainnutkin liittoutua ukon kanssa. Häpeä,
Bertil.

BERTIL JÄRVINEN: Kuule, Feedi, nyt tämä menee jo liian pitkälle.

FEEDI: Mene hiiteen.

BERTIL JÄRVINEN: Ukko tulee.

PATRUUNA: (viereisessä huoneessa) Joko posti on viety?

SILTASKA: (PATRUUNAN kintereillä) Saisinko minä täsä luvan puhua vähän
patruunan kanssa...

PATRUUNA: No, mitä nyt?

    (Huomaa Bertil Järvisen, joka on menossa.)

Kas, herra Järvinen, hyvää päivää. Mitä kuuluu?

BERTIL JÄRVINEN: Kiitoksia, eipä erityisempiä... Keskustelimme vain
Feedin kanssa vähän afääreistä.

PATRUUNA: Afääreistä? Vai niin, vai niin...

SILTASKA: Minulla olisi patruunalle vähän kahenkeskistä asiaa...

GYLLENBORG: Tässä olisi vielä eräs prokura allekirjoitettavaksi.

PATRUUNA: Anna ne Feedille!

GYLLENBORG: Näillä olisi kiire!

    (FEEDI aikoo viereiseen huoneeseen. PATRUUNA viittaa häntä
    menemään FEEDIN perässä.)

BERTIL JÄRVINEN: (PATRUUNALLE) Hyvästi.

    (Seuraa FEEDIÄ.)

PATRUUNA: Hyvästi!

BERTIL JÄRVINEN: (FEEDILLE) Pistäyn illempana. Tee nyt ukolle mieliksi,
niin kaikki menee hyvin.

    (Poistuu.)

PATRUUNA: (sulkee oven poikien jälkeen) Soo, kuka te sitten olette?

SILTASKA: Muurari Siltanen, nyt jo vainaja, se oli mun mieheni ...
muistaako patruuna ennää?

PATRUUNA: Muistanhan minä ukko Siltasen...

SILTASKA: Niin, niin, sen leskihän minä olen ja nyt mulla olisi
vähän ... tuota noin...

PATRUUNA: Mistä se nyt on kysymys?

SILTASKA: Jos minä täsä vain alakuun pääsisin... Se on, nähkääs
patruuna, vähän arkaluontoista laatua...

PATRUUNA: Puhukaa vain suoraan asianne, ei täällä kukaan kuuntele.
Kysymys on siis mistä?

SILTASKA: No, siitä Ellistä, joka on patruunalla työsä täällä
vabriikisa ... se on meillä vuokralla...

PATRUUNA: No, mitä hän on tehnyt?

SILTASKA: No, muistaahan patruuna sen Lustigin Emman, joka palveli täsä
patruunalla...

PATRUUNA: Niin, mitä hänestä? Eukkohan on kuollut jo aika päiviä.

SILTASKA: On, on, mutta sen tyttöhän se tämä Elli kuuluu olevan...

PATRUUNA: Ja uutisenako te tulette sitä minulle kertomaan?

SILTASKA: Antakaahan, kun minä pääsen asiaan. Se on nähkääs sillä
viisiä, patruuna, että se tuli meille tuolta Paltamosta päin sen Annin
mukana, joka on fyllariosastolla täsä patruunan vabriikisa.

PATRUUNA: Niin, niin, ja sitten?

SILTASKA: Se Anni on asunu meillä vuokralla jo kolome vuotta ... ja on
oikeen siivo ja kunnon tyttö ... niin no, käypi se joskus tanseisa
Maneesisa ... ja kuulemasa musiikia Hupisaarilla, mutta siivo ja ilonen
ihminen se vaan on. Niin, että Annin kansa se tänne tuli.

PATRUUNA: (kärsimättömänä) Tuo kaikki nyt ei liikuta minua vähääkään.

SILTASKA: Elkääs ny hättäilkö, patruuna. Niin, antaa plikkojen asua
yhesä, ajattelin minä, koska se Lustigin Emman tyttö kerran on ... ja
nättipä tuosta näky tulleenki, niin että ... kun se sitte sai paikanki
patruunan tiiliruukilla, niin ... maksaahan se eestään, minkä toinenki,
minä ajattelin.

PATRUUNA: Onko hän siis jättänyt vuokransa maksamatta? Vai piruako te
tarkoitatte?

SILTASKA: Eeee, maksanu se kyllä on ... mutta kun se sitte otettiin
sortteeraajaksi tähän vabriikiin ... ja patruuna kuuluu määränneen
sille palkkaaki vallan 12 markkaa viikosa...

PATRUUNA: Eikö minulla ole oikeus määrätä mitkä palkat tahdon ...
omassa tehtaassani?

SILTASKA: Mutta kun se Elli, se Lustigin Emman tyttö on nyt ja kun Emma
siilon täsä patruunalla palaveli ... jakun se täsä sen taisi saahaki,
niin...

PATRUUNA: Niin mitä?

SILTASKA: Selevisihän se viimein mulle... Minua se ei kyllä muuten
liikuta ... enkä minä ole utelias mitenkään, mutta rupiaahan siinä jo
vanhaki ajattelemaan, että noin ... kukas sun hyyryläises onkaan ... ja
että ... sehän taitaaki olla parempain ihmisten lapsia ... ja että
ilonen mieshän se siilon oli patruunaki...

    (Tarkoituksella rykäisten.)

PATRUUNA: Oletko sinä vallan hullu, ämmä!

SILTASKA: Hyvä isä tokkiisa!

PATRUUNA: Luuletko sinä että hän on minun tyttöni?

SILTASKA: Luulen mitä luulen.

PATRUUNA: Mitä pirun juoruja nuo ovat. Kursi jalkoisi...

SILTASKA: Olkoon sitte kenen tahansa, sama se mulle on, mutta kun
tyttörukalle näyttää käyvän samalla viisiä, kun Emmalleki täsä samasa
talosa kävi, niin...

PATRUUNA: Nyt sinä piru vie valehtelet, ämmä!

SILTASKA: Vaikka maa allani reppeisi, niin totta se on. Onhan ne
silimät pääsä minullaki... Ja on kai niitä semmosia ihmeitä ennenki
nähty. Niin, sillähän minä tulin kysymään, että jos se poloinen lienee
millään viisiä niinkun tähän talloon kuuluva...

PATRUUNA: Ei hän minun tyttöni ole! – Onko hän siis todellakin...?

SILTASKA: On, on ... näkkeehän sen jo kuka hyvvään.

PATRUUNA: Elä helvetissä. Odotapas silmänräpäys.

    (Menee käytävää myöten tehtaalle, katsahtaa sisään ja palaa
    pian takaisin. SILTASKA katselee odottaessaan uteliaasti
    ympärilleen.)

Näkeehän sen todellakin, kuka tahansa. Sen minä sanon, että se lunttu
lähtee tästä talosta ... ja vielä tällä samaisella hetkellä!

SILTASKA: Elkäähän, hyvä patruuna, jos siihen olisikin syynä joku...

PATRUUNA: Tiehes siitä, vanha parittaja.

SILTASKA: Ohhoh, minäkö parittaja?

PATRUUNA: Ulos! Asia on loppuunkäsitelty.

    (SILTASKA aikoo sanoa jotakin, mutta PATRUUNA WIKHOLM on avannut
    oven ja lykkää häntä siitä ulos huutaen samalla Gyllenborgia.)

Gyllenborg, tämä rouva lähtee nyt! Ja tulkaa sitten huoneeseeni.

    (GYLLENBORG tulee, PATRUUNA viittaa häntä sulkemaan oven.)

Lempo vie, ensin kakaroipi tässä äiti ... ja sitten tänne tulee
tämä ... tämä tytär ja sama peli alkaa uudelleen. Mauerhaus-vainajan
tytär, Elli Lustig, joka on töissä meillä tehtaalla on saamassa lasta.
Omituista tosiaan, että saman miehen, joka istui lähes 10 vuotta tuossa
vastapäätä... Mies-parka... Mutta ei se tyttö ainakaan minun kattoni
alla äpäröi, sen minä sanon. – Kutsu Feedi tänne.

    (GYLLENBORG menee. FEEDI tulee.)

FEEDI: Mitä eno täällä pauhaa? Sehän kuuluu...

PATRUUNA: Kuulukoon vaikka kadulle! Tässä on itse piru pelin sotkenut!

FEEDI: (vähän epävarmana) Mitä täällä on tapahtunut?

PATRUUNA: Täällä kävi se ämmä ja kertoi, että se lunttu tuolla...

FEEDI: Mikä lunttu? (Huomaamattaan) Ellikö?

PATRUUNA: No, sama letukka, Elli Lustig ... on palkinnut meitä
kauniilla kepposilla.

FEEDI: Kepposilla?

PATRUUNA: Häpäisee koko tehtaan! Näkeehän sen jo puoli-sokkokin. Mutta
sinä olet viaton kuin karitsa, etkä huomaa mitään?

FEEDI: Onko hän...?

PATRUUNA: On, tyttö on siunatussa tilassa.

FEEDI: Mutta ... kuinka se olisi mahdollista?

PATRUUNA: Vai vielä sinä epäilet sitä?

    (Menee ovelle.)

Gyllenborg, kutsu sortteeraaja Elli Lustig tänne.

    (GYLLENBORG menee tehtaalle.)

FEEDI: (säikähtyen) Mitä te nyt aiotte?

PATRUUNA: Saatpa kohta itse nähdä.

    (Ottaa jonkun paperin ja silmää sitä.)

ELLI: (tulee niiaten ja pelokkaana patruunaan katsellen) Patruuna on
käskeny...

    (FEEDI kääntyy pois, PATRUUNA kirjoittaa ja antaa ELLILLE
    erään paperin.)

PATRUUNA: Vie tämä verkmestarille.

    (ELLI niiaten pois.)

No, joko uskot?

FEEDI: (koettaen peittää nolouttansa) Taidatte olla oikeassa.

PATRUUNA: Sehän on selvä kuin ... (huomaa samassa) Poikahan nävähti
punaiseksi kuin kukko.

    (Tullen luo.)

Katso tänne, Feedi...

FEEDI: Mitä nyt?

PATRUUNA: Kepposen tekijä on siis nytkin prokuristini... Ei, tämä on jo
todella naurettavaa... Ja tästä muka pitäisi tulla tehtaan isäntä...
Kauniita porsaita, sanoi piru kissanpoikia... No niin, milloin se
tapahtui ... ja missä?

FEEDI: Tuo on jo epähienoa ja sopimatonta uteliaisuutta, eno.

PATRUUNA: Kas perhana sitä hienoutta. Ethän vain aikone naida häntä?

FEEDI: Luultavasti en, mutta huolen minä hänestä ainakin pidän.

PATRUUNA: No, siinä et ehkä ole niinkään väärässä.

FEEDI: Ja lapsen minä adopteeraan.

PATRUUNA: Vai niin, vai on se sinusta niin selvä asia. Ja hänellekö
minä siis olen tässä ikäni rehkinyt? Entisen piikatyttöni äpärälle?

FEEDI: Mitä? Onko Elli siis...? Kuulkaas, eno, minä aavistan jo
pahinta.

PATRUUNA: Suus kiinni, sinä hävytön?

FEEDI: Kuka tässä hävyttömämpi lienee? Nyt tahdon jo minäkin tietää
totuuden, eno!

PATRUUNA: Minkä totuuden?

FEEDI: Kuka siis on hänen isänsä? Onko hän teiden vai?

PATRUUNA: Oletko sinä hullu, Feedi? (Vaivautuneena) Mistä minä sen
tietäisin?

FEEDI: (ravistaen ukkoa) Kenenkä, kysyn minä?

PATRUUNA: No, jos sinun täytyy välttämättä tietää ... niin hän on –
sen Mauerhaus-vainajan tytär, Mauerhaus istui 10 vuotta tuossa ...
minua vastapäätä...

FEEDI: Jumalan kiitos, oikein tuntuu helpommalta.

PATRUUNA: Isänsä näköinen hän muuten onkin. Se Emma muutti sitten
tyttöineen sinne Paltamoon ... ja ukkoparka maksoi hänelle vuotuista
eläkettä aivan loppuunsa saakka. Ja pian sen jälkeen kuoli äitikin...
Ajat olivat silloin huonoimmillaan...

FEEDI: Vai niin...

PATRUUNA: Täytyyhän sinun tunnustaa, että minä olen hänen hyväksensä
tehnyt voitavani, vai mitä? Mutta kun sinä nyt tekosi kerran teit, niin
ei minun auta muu kuin ajaa hänet tiehensä.

FEEDI: Elkäähän hätäilkö, eno!

PATRUUNA: Vielä tällä hetkellä ajan minä hänet kaikkien nähden
tiehensä, ellet sinä päästä minua tästä ikävästä velvollisuudesta.

FEEDI: Pitääkö minun siis...?

PATRUUNA: Pitää, jos tahdot pelastaa hänet julkiselta häpeältä.

FEEDI: Annattepas te minulle ikävän tehtävän.

PATRUUNA: Mielestäni tämä tehtävä sopii paremmin sinulle kuin minulle,
sillä sinä ilmoitat sen hänelle epäilemättä toisella tavalla kuin minä.

FEEDI: Ikävältä se sittenkin tuntuu. Saakeli!

PATRUUNA: Kaipa se oli sitä hauskempi, silloin, kun...

FEEDI: Eno!

PATRUUNA: (kohauttaa olkapäitään) Minä odotan tuolla, kunnes se on
hoidettu. Sitten voimme puhua Turun matkasta.

    (Menee.)

FEEDI: (kävelee edes takaisin, menee puhelimen luo, vääntää kampea.)
Saanko Sanomiin.

    (Odottaa)

Onkohan toimittaja Järvinen siellä? Jaaha, kiitos.

    (Laskee luurin alas. Menee ovelle.)

Gyllenborg, olkaapa hyvä ja kutsukaa vielä kerran sortteeraja Lustig
tänne.

GYLLENBORG: Kyllä. Posti lähtee tuossa paikassa...

FEEDI: Hyvä, hyvä ... katsotaan se.

    (GYLLENBORG menee tehtaalle. Palaa, posti mukanaan.)

GYLLENBORG: Hän tulee ihan heti.

    (Katsovat yhdessä lähtevän postin.)


    (Kohtaus tehtaalla, muista syrjässä.)

ELLI: Anni, tule sinä mukkaan ... minua niin ahistaa.

ANNI: Enhän minä voi tulla. Mitä asiata minä keksisin. Aivanhan sinä
polonen vapiset.

ELLI: Saat nähä, että minua kohtaa joku onnettomuus.

ANNI: Vielä mitä...

ELLI: Vanha patruuna näytti niin äkäseltä.

ANNI: Sanoihan puukhollari, että rokuristi pyysi sortteeraajaa
konttoriin.

ELLI: Sanoiko se niin?

ANNI: Sanoi, sanoi, mutta sinä se olet käynyt niin säikkyväksi. Mene
nyt vaan.

    (ELLI tulee patruunan huoneen ovelle. GYLLENBORG poistuu.)

FEEDI: No niin, Elli, tulepas nyt tänne. Sinähän näytät kovin kalpealta
ja väsyneeltä.

ELLI: (hymyilee) Näytänkö?

FEEDI: Näytät. Etkä sinä ole enää niin iloinen kuin ennen olit.

ELLI: Olenhan minä iloinen.

FEEDI: Etpäs ... tuo on vain teeskentelyä. Äänesikin on paljo
surullisempi, sen olen minä jo aikoja huomannut.

    (ELLI on vaiti.)

Olemmehan me yhtä hyviä ystäviä kuin ennenkin, Elli?

ELLI: Olemme.

FEEDI: Sitähän minäkin... Ja miksemme olisi? Mutta sinä näytät nytkin
niin aralta, Elli, ja vaihdat väriä, kun minä vain lähestyn. Puhu nyt
suoraan minulle ... sano mikä sinua vaivaa. Oletko sinä sairas?

ELLI: Ehkä olen, en oikein tiiä...

FEEDI: Kas niin, näetkös, sinä olet heikko ja väsynyt, sinä tarvitset
rauhaa ja lepoa, eikö totta?

ELLI: Niin, ehkä se tekisi hyvvää.

FEEDI: Kuules, Elli ... minä aavistan jotakin ... katsopa minu silmiin.
Elli, onko se totta?

ELLI: (hiljaa) On.

FEEDI: Se on siis totta.

    (Peittää kasvot käsiinsä ja istuu kotvan äänetönnä
    lynkämyksillänsä.)

ELLI: Suutuitteko te minulle?

FEEDI: En ... kuinka sinä voit luullakaan, että minä sellaisesta?...
Tuntuu vain niin omituiselta tietää, että ... jo muutamain kuukausien
kuluttua. Mutta sinä olet todellakin heikko ja väsynyt, Elli ... ja sen
vuoksi täytyy sinun jättää työsi tehtaalla, ymmärrätkös? Sinun täytyy
nyt levätä.

ELLI: Kyllä, jos te tahotte.

FEEDI: Miksi sinä aina vain teitittelet minua? Täällä ei kukaan kuule
meitä. Kas niin, toistaiseksi sinä jäät siis pois tehtaalta ... pyydät
eroa sairauden tähden, ymmärrätkö? Eläkä ollenkaan huolehdi mistään...

    (Muistaa äkkiä jotakin.)

Niin, näetkös Elli, minun täytyy ehkä pian matkustaa pois...

ELLI: Täytyykö teiän pois? Minne?

FEEDI: Jonnekin ... joksikin aikaa ... tehtaan asioissa,
ymmärrätkös?... Meillä on vähän kireät ajat tätä nykyä ... kun täällä
on tekeillä uusi yhtiö. Ja sitä paitse minulla itsellänikin on pieniä
vastoinkäymisiä ... ja ikävyyksiä ... velkoja ... ja muita huolia.

ELLI: Huoliako?

FEEDI: Niin, mutta ... kyllä minä niistä pian selviydyn... Ja kaikessa
tapauksessa minä pidän huolen sinusta...

ELLI: (hellästi) Feedi, en minä mittään tarvihe.

FEEDI: No, nythän sinä jo sanoit minua Feediksi.

ELLI: Sanoinko?

FEEDI: (vetäen ELLIN lähemmäksi) Tiedätkö, Elli, minulla on tosiaan
vähän tukalat ajat tätä nykyä. Mutta ... ne ovat pian ohitse eikä sinun
niistä kärsiä tarvitse.

ELLI: Voinhan minä ansaita ompeluksilla.

FEEDI: Ompeluksilla! Annas, kun suutelen sinua. Mutta jos niin kävisi,
että minun jo huomenna täytyy matkustaa pois, niin...

ELLI: Joko huomenna?

FEEDI: Viimeinen laiva lähtee huomenna, näetkös.

ELLI: Feedi.

FEEDI: Mutta tulenhan minä sieltä takaisin ... ehkä jo jouluksi ...
tai pääsiäiseksi tai ainakin ensi avovedellä. Kas niin, Elli, elä nyt
itke ... sinun täytyy nyt mennä.

ELLI: Kyllä minä menen.

FEEDI: Minä huolehdin sinusta jotenkin ... lähetän jonkun...

ELLI: En minä mittään tarvihe.

FEEDI: Elä nyt itke, lapsirukka... Minun täytyy nyt sanoa sinulle
jäähyväiset ... enoni vartoo ... sinä jäät siis huomisesta kotiin.

ELLI: Kyllä...

FEEDI: Hyvästi, Elli...

    (Kättelevät. ELLI yrittää mennä.)

ELLI: (Syleilevät, jonka jälkeen ELLI poistuu. FEEDI seisoo hiljaa
paikallaan.)

PATRUUNA: (tulee ovelle) No, Feedi?

FEEDI: Minä matkustan huomenaamulla.

VIIDES NÄYTÖS

Ellin ja Annin huone. Loppukevät. ELLI lepää sängyssä, kasvot katsomoa
kohti. SILTASKA puuhaa huoneessa, näyttää huolestuneelta. Huoneessa on
nyt myös kehto. Jokin ompelus on esillä.

ELLI: (nousee vaivalloisesti kyynärpäänsä varaan, katsoo kotvan
kehdossa lepäävää) Voi Feedi rukkaa, kuinka sitä väsyttää. Mutta isänsä
näkönen se on.

    (Menee takaisin makuulle.)

SILTASKA: Tietysti se on nuoren patruunan näkönen ... ja nukkua se
jaksaa.

ELLI: Kun tervennä pysyisi.

SILTASKA: No, jos ei tämmönen pampukka tervennä pysyne, niin jopa täsä
sitte ihmeisä ollaan. Poika on riski kun mikäki.

ELLI: Täällä on niin kuuma ... minua niin kovin hiostaa.

SILTASKA: Ulkona on jo niin leuto ja kirkas kevätilma ... minä taijan
vettää kartiinit sivulle.

ELLI: Vetäkää ... ja avatkaa hiukan akkunaa.

SILTASKA: Kunhan ei vaan veto kävisi.

ELLI: Raolleen vaan vähäksi aikaa.

SILTASKA: Kyllä minä ainakin tuon polosen peitän.

    (Peittelee lapsen ja avaa sitten takimmaista ikkunaa.)

ELLI: Ah, kuinka tuntuu viliposelta. Ihme kun minua raukasee.

SILTASKA: Nuku, lapsikulta.

ELLI: Kävittekö te jo pastori Westerlundia pyytämässä?

SILTASKA: Anni lupasi työstä tullessaan käyvä hänen puhheillansa. Ole
sinä huoletta, polonen. Juuvaan kahvit tuolla mun puolellani. Minä
lainasin Susiteetin Viiulta uuven kahviserviisin. Ootahan, kun minä
otan esille nekan ja sokerikoolin ... niin näet...

ELLI: Hyvä, hyvä, en minä jaksa ajatella.

SILTASKA: Nyt sinun pittää ottaa näitä roppeja, mitä tohtori määräsi.

ELLI: Ei, en minä nyt jaksa...

SILTASKA: Koskeeko mihin?

ELLI: Ei koske. Minua vaan niin väsyttää.

    (Huokaisee syvään.)

Kauniita unia, sanoi tohtori. Siltaska!

SILTASKA: No.

ELLI: Minä en mahtane ennää kauvan ellää.

SILTASKA: (peittää huolestuneisuutensa) Mitä vielä... Se on kuvittelua
... nuku nyt, lapsikulta ... eläkä puhu niin kamalia.

ANNI: (tulee työvaatteissa) Hyvvää iltapäivää.

SILTASKA: Shh.

    (Kuiskaa.)

Hyvvää iltapäivää. Elä herätä lasta.

ANNI: Ellikö aina vaan nukkuu? (SILTASKA nyökkää.) Tässä minä nyt toin
kapalo vyön ... ja sukat se myös minulta saapi, palleroinen.

SILTASKA: No, mitä pastori sano?

ANNI: Ensin sano, että "tuokaa lapsi tänne", mutta minäpä valehella
livahutin, että se kuuluu olevan niin heikko, että jo hätäkastetta
olivat ajatelleet.

SILTASKA: Ja sittenkö myönty?

ANNI: Mietti vähän ja lupani pistäytyä tänne iltakirkkoon mennessä.

SILTASKA: No sepä hyvä, etten ole tässä turhaan puuhannu.

ANNI: Arvatkaapas, Siltaska, mitä verkmestari tiesi?

SILTASKA: No?

    (Katsoo, nukkuuko Elli.)

ANNI: (kuiskaa) Vanha patruuna oli sanonu luopuvansa koko "Kullervon"
isännyyvestä...

SILTASKA: Ohhoh!

ANNI: Niin ja nuori patruuna on ostanu koko tupakkatehtaan uuvelle
puulaakille ... ja nyt tullee vapriiki laajennettavaksi.

SILTASKA: Soo-oh.

ANNI: Nuori patruuna on eilen koteutunu Turusta, sano verkmestari.

SILTASKA: Eilen. No sittenhän voi nuori patruuna olla täällä koska
tahansa.

ANNI: (kehdon luona) Saapipas nähä, mitä hän pojastansa sannoo. Vaikka
semmosia ne ovat, että vähän ajan perästä ei välitetä ennää mittään
koko asiasta... Äitiinsä taitaa tuokin polonen saaha turvautua.

SILTASKA: Niinkö luulet?

ANNI: Muuatta Turun röökinääpä kuuluu jo riiailevan. Kuulin että...

    (ELLI liikahtaa ja äännähtää. ANNI ei jatka, vaan menee
    sänkynsä luo ja alkaa riisua työvaatteitaan päältään.)

SILTASKA: Minä menen laittamaan kahvipöyvän kuntoon.

    (Menee.)

ELLI: (silmiänsä raotellen) Anniko se on?

ANNI: Niin, minä.

ELLI: Eikö pastoria vielä kuulu?

ANNI: Ei, vaan ennen ilitakirkkoa lupasi tulla.

ELLI: Sinun olisi pitäny sanoa, että sen pittää tulla tänne
hetipaikalla ... minä kun olen niin heikko, enkä tiiä millon lähtö
tullee.

    (ANNI on vaiti.)

Et usko, minkälaista unta minä näin.

ANNI: No, minkälaista?

ELLI: Oli ihan kun olisin seilannu aavalla merellä, ja joutunu ihan
outoon maahan ... jossakin kaukana, en tiiä, missä. Mutta ilima oli
siellä niin lämmin ja sulonen ... ja kauniit palamupuut huojuilivat
pääni päällä ... ja kukkaset tuoksu niin hyvältä ... ja ihmiset hymyili
minulle niin ystävällisesti... Ja tiiätkö mitä?

ANNI: Enhän minä sinun uniasi voi tietää, Elli kulta.

ELLI: Minun oli niin hyvä olla, että ihan unohin tuon pienen polosen.
Ja sitten tuli Mattilan Janne minua vastaan niin ahavoituneena ja
ystävällisenä ja sano: Elli, minä en ole muuttunu.

ANNI: Siihenkö sinä heräsit?

ELLI: Siihen ... meinasin juuri vastata jottain, kun ... heräsin omasta
äänestäni. (Hymyillen) Eikös se ollu lapsellista, Anni?

ANNI: Kaunis unihan tuo oli.

    (Kääntyy poispäin.)

ELLI: Oliko se sinustakin kaunista?

    (ANNI ei vastaa.)

Oletko sinä mustasukkanen minulle unen vuoksi.

    (ANNI naurahtaa.)

Sehän oli vaan unta, Anni.

ANNI: Tietysti se oli unta. (Katsoo hymyillen Elliin.) Kas niin, nuku
nyt uuvelleen, Elli, ja näe unellesi jatkoa.

ELLI: (sulkee hetkeksi silmänsä) En minä saa aina unta, vaikka muuten
olen heikko ja väsynyt ... niin tohtori sano... Enkä minä ehkä kauan
eläkkään...

ANNI: Elä toki joutavia houraile. Nythän on jo kevät ... merikin on jo
auki ... ja pian varmasti pallaa nuori patruuna jälleen kotia.

ELLI: Feedi niin... Ei hän minua kuitenkaan ennää muistele.

SILTASKA: (ryntää huoneeseen ja menee ikkunaan) Herrejeemine, patruunan
vaunut kulkevat ohi.

    (ANNI rientää myös ikkunaan.)

Elli, se on vissiin nuori patruuna ... tullee ristiäisiin kun kutsuttu.

ANNI: (hillitsee SILTASKAA) Kuka mahto olla se nuori röökinä, joka
hänellä oli vierellään?

SILTASKA: (säikähtää) Ihan totta... Siitä minä pian otan selevän.

    (Lähtee ulos.)

ANNI: (menee ELLIN luo) Elli. Hän ei tullu yksin...

ELLI: (joka on noussut lynkämyksillensä, vaipuu takaisin) Minua niin
väsyttää.

ANNI: Olisiko ollut parempi, jos ei olisi vielä tullukkaan?

ELLI: Olisi.

ANNI: Jos hän nyt tulikin morsiamensa kanssa?

SILTASKA: (avaa oven) Herra on hyvä ja käypi sissään vaan... Kyllä se
valveilla on.

GYLLENBORG: (astuu vähän oudostellen sisään) Enhän minä häirinne
ketään... Minun piti vain kysymän, kuinka täällä nuori äiti voi...

    (Nyökkää ANNILLE.)

SILTASKA: Kiitoksia kysymästä, kyllä hän hyvin jaksaa ja poikakin on
terve ja lihava kun ... ehkä konttoristia haluttaa nähä häntä.

    (Menee kehdon luo ja aikoo nostaa peitettä.)

GYLLENBORG: Antakaa olla, hän voi herätä...

SILTASKA: (kiirehtää ELLIN luo) Elli kuule, konttoristi tahtoo sinua
puhutella.

GYLLENBORG: (antaa ämmälle jotakin) Tahtoisin puhutella häntä
kahdenkesken.

SILTASKA: (nostaa tuolin) Täsä olisi tuoli.

(ANNILLE.)

Käy sinä, Anni, tosa lähipaakarissa.

    (Menevät ulos.)

GYLLENBORG: (katsahtaa heidän jälkeensä ja istuutuu) Noo, kuinka te nyt
siis voitte?

ELLI: Mitäpä minusta ... kunhan lapsi jää.

GYLLENBORG: Noo, mutta muutaman viikon kuluttuahan te jo voitte olla
terve.

ELLI: Tuskinpa minä ennää paranen.

GYLLENBORG: Mitä joutavia ... tietysti te paranette... Minä tulin
vanhan patruunan puolesta ... ja pyydän saada jättää teille...

    (Ottaa lompakkonsa esille.)

ELLI: (kiihkeästi) Ei, ei, ei, minä en tarvihe mittään.

GYLLENBORG: No, mutta...

ELLI: Minä en taho enkä tarvihe mittään.

GYLLENBORG: Se olisi ollut vain ristiäislahja pikkupojallenne...

ELLI: Ei sekään vielä ole mittään vailla!

GYLLENBORG: No, väkisin minä en voi tyrkyttää.

    (Lyhyen vaitiolon jälkeen.)

Niin, sitä paitse piti minun ... niin, näettekös vanha patruuna pyysi
minua kertomaan teille, että prokuristi Mauerhaus-vainaja, joka oli
muuttanut tänne Oldenburgista, ja palveli patruunalla jo ennen minua,
oli teidän isänne...

ELLI: Oh. Kyllä minä tiiän.

    (Sulkee silmänsä eikä virka mitään.)

GYLLENBORG: (ottaa taas lompakkonsa) Ehkäpä minä nyt kumminkin saan?

ELLI: (kiihkeästi) Ei, ei...

    (Hiljaa.)

Nyt se on liian myöhäistä.

GYLLENBORG: Te saatte minut vallan peljästymään...

ELLI: Kumppalini kertoi, että nuori patruuna on palannu kottiin.

GYLLENBORG: Niin, hän tuli eilen laivalla...

ELLI: Voitteko sanoa, kuka hänen morsiamensa on?

GYLLENBORG: Te siis tiedätte sen jo... Niin, todellakin ... hän
on ... se oli todellakin ... neiti Thurén, niin ... en ole tavannut
häntä vielä...

ELLI: Minä olisin tahtonu tavata häntä.

GYLLENBORG: Nuorta patruunaako? Sangen ymmärrettävää.

ELLI: Minä tähtösin tavata häntä vielä tännään ... nyt heti, ennekun
... pastori tullee.

GYLLENBORG: Niin, en tosiaan ymmärrä, sopiiko häntä häiritä juuri tällä
hetkellä, heillä on kai nyt juhlat patruuna Wikholmin luona...

ELLI: Minä olisin vään kysyny salliiko hän, että ... lapsi ristitään
Feediksi?

GYLLENBORG: Feediksi. Onhan teillä oikeus antaa lapsellenne minkä nimen
tahdotte. Mutta jos niin haluatte, niin voinhan minä kysyä häneltä.

ELLI: Luppaatteko puhua hänelle nyt heti? Huomenna se voi jo olla liian
myöhästä.

GYLLENBORG: No ... lupaan minä, niin, vastaan siitä...

    (Nousee.)

ELLI: (tarttuu GYLLENBORGIA kädestä) Kiitoksia, herra Gyllenborg.

GYLLENBORG: Hyvästi!

    (Poistuu.)

ELLI: (yrittää nousta) Ruotilaislapsi. Minua pyörryttää ... minä en
jaksa ... auttakaa...

    (SILTASKA astuu sisään, menee ELLIN luo, aikoo korjata tämän
    peitettä, huomaa oudon liikkumattomuuden, koskettaa tämän kättä
    ja huomaa ELLIN olevan kuollut.

    Heikon, aran kansansävelen rikkoo pian valssin tahdit, jotka
    lopulta pauhullaan täyttävät koko näyttämön.)