Ah, hän suuteli

AH, HÄN SUUTELI

Yksinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

OLLI KARILA

Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1928.

HENKILÖT:

Enok Falk, talonomistaja.
Tyyra, hänen vaimonsa.
Tuulikki, hänen tyttärensä.
Sipinen, vanhapiika, tyttökoulun opettajatar
Valoaate, opettaja.
Kivelä, insinööri.

Näyttämö: Sekalaisesti ja mauttomasti, mutta siististi kalustettu
vierashuone. Ovet: vasemmalla perällä eteiseen ja vasemmalla sivulla
muihin huoneisiin. Ikkunat oikealla. Etualalla oikealla tai keskellä
pöytä ja tuoleja. Seinillä väripainostauluja ja peili.

Tyyra seisoo peilin edessä asettaen hattua päähänsä. Tuolilla
toripussi ja käsilaukku. Puhelin soi eteisessä. Menee vastaamaan
jättäen oven auki ja seisoen sivuttain katsomoon.

Tyyra (kovaa ja virallisesti). Halloo, Falkilla. (Äänensävyään
muuttaen, ilahtuneesti ja makeilevasti.) Kyllä, kyllä, minä itse se
olen... hyvää päivää, hyvää päivää, neiti Sipinen... Kyllä, olen vain
juuri torille lähdössä... On, on... (Ivallisesti.) Kyllä, herrasväki
Tirkkosen Bertta on tullut meille... juu, juu. Eihän voinut muutakaan.
Niin, kauheata kerrassaan, ihan hirvittävää... Kummia kuuluu. Ei
uskoisikaan, mutta kun Bertta, vakava ihminen, niin täytyyhän... Niin,
niin, kaikkea saa kuulla, kun tarpeeksi elää... Mutta, rakas maisteri,
ei sopisi näin puhelimessa... Ties niitä siellä sentraalissa... Niin,
tervetuloa meille kahville... Minä vain pistäydyn torilla... Jassoo, no
siinä tapauksessa tietenkin... Niin, sanokaa terveisiä opettaja
Valoaatteelle... Tervetuloa meille... Niin, niin, sitten voimme
rauhassa jutella... Niin, tervetuloa ja näkemiin. (Loppusoitto. Tulee
näyttämölle, ottaa toripussin ja käsilaukun, raottaa ovea vasemmalle ja
huutaa.) Eenok, Eenok!

Falk (kauempaa näyttämön takaa). Täällä minä olen.

Tyyra. Tuleppa tänne, Eenok.

Falk (rientää näyttämölle, yllään suuri naisten työesiliina, toisessa
kädessä lautanen, toisessa astiapyyhin). Mitä nyt?

Tyyra (kiireissään, komentavasti). Eenok, minä lähden nyt torille
Bertan kanssa. Neiti Sipinen ja opettaja Valoaate tulevat meille
kahville heti senjälkeen. Pane nyt heti vesi kiehumaan ja keitä kahvia.
Kata sitten pöytä tänne. Kermaa on kellarissa vasemmalla hyllyllä.

Falk (tottelevaisesti). Kuinka monelle katetaan?

Tyyra (laskien). Minä, neiti Sipinen, opettaja Valoaate... kolme
siis... kata kolmelle... Niin, juotko itse?

Falk. En, enhän minä... Se kiihoittaa liiaksi.

Tyyra. Siis kolmelle.

Falk. Mitäs leipiä minä asetan?

Tyyra. Hm... niin, piparikakkuja ja pullaa... ja sitruunaleipiä...
hm, niin, opettaja Valoaatekin tulee... voit leikata muutamia palasia
kaakkua, mutta muista, että palojen tulee olla ohuita ja kauniita...

Falk. Kyllä minä järjestän kaikki, mene vain rauhassa.

Tyyra. Niin, ja voisit panna silitysraudan tulelle ja silittää sen
reikäompeleisen pöytäliinan. Se on korissa halkolaatikon päällä.

Falk. Senkö ehyen vai senkö, jossa on reikiä?

Tyyra. Tietysti ehyen.

Falk (luetellen ja muistutellen). Siis kahvia, pöytä kolmelle, kermaa
vasemmalla, pullaa, kaakkua, piparikakkuja, kermaleivoksia...

Tyyra. Ei, ei, vaan sitruunaleipiä.

Falk. Niin, niin, tosiaan sitruunaleipiä... Siis kahvia, pöytä
kolmelle, kermaa vasemmalla, kaakkua, pullaa, piparikakkuja,
sitruunaleipiä, palat ohuita, silitysrauta tuleen, pöytäliina
halkolaatikolla, ehyt... Niinhän se oli?

Tyyra. Kyllä, mutta muista, ettet polta etkä tahri pöytäliinaa!

Falk (hiukan loukkaantuneena). Ole huoleti... Ensimmäistä kertaako
minä olen pappia kyydissä? Kyllä minä sen silitän niin, ettei Halosen
Mantakaan parempaan pysty. (Tyyra silmäilee vielä itseään peilistä.
Falk, viivytellen, odottavasti.) Tyyra, mitä aiot ostaa torilta
päivälliseksi?

Tyyra (välinpitämättömästi). En tiedä. Sielläpähän näkee.

Falk (aran pyytävästi). Katsoisit, eikö siellä olisi hyvää ja halpaa
lammaspaistia. Minun mieleni tekee niin kovin lammasta.

Tyyra (menee peräovelle, armollisesti). Saadaan nähdä. Ehkäpä siellä
hyvinkin on sopiva lammaspaisti. Mutta pidä huoli, että kahvi on
valmiina palatessani.

Falk (toivorikkaana). Kyllä, kyllä!

Tyyra (poistuu peräovesta).

Falk (laskee lautasen ja astiapyyhkeen tuolille, vetää pöydän
keskemmäksi ja asettaa tuolit hyvään järjestykseen. Eteisen oven takaa
kuuluu askeleita ja puhetta. Falk hätkähtää, sieppaa pöydältä liinan,
tuolilta astiapyyhkeen ja lautasen ja poistuu kiireisesti vasemmalle.
Peräovella näyttäytyvät Tuulikki ja Kivelä. Tuulikki pysähtyy ja
katselee hämillään ympärilleen.)

Tuulikki. Voi, voi, mitäs täällä nyt on? Ja pöytä ilman liinaa! Mutta
tervetuloa joka tapauksessa. Istu, ole hyvä!

Kivelä. Kiitos, kiitos. (Istuutuu.)

Tuulikki (ottaen hatun päästään ja vilkaisten peiliin). Täällä ei
tunnu olevan ketään kotona. Minäpä vilkaisen sisään. (Poistuu
vasemmalle.)

Kivelä (katselee huonetta; näyttää jonkun verran hermostuneelta).

Tuulikki (palaa, hämillään). Vain isä on kotona. (Purskahtaa
nauruun.) Voi, kuinka hullua! (Hypähtää istumaan.) Mutta isä on niin
kultainen.

Kivelä (leikkisästi, lämpimästi). Tyttärestä päättäen...

Tuulikki (ihmeissään). Mitä? Sainko sinulta kohteliaisuuden? Teuvo
Kivelältä?

Kivelä. Ei se ollut mikään kohteliaisuus. (Vilkaisee kelloonsa,
muuttaa jalkaansa, yrittää pariin otteeseen puhua, mutta ei onnistu.
Vihdoin, yskäisten, vakavana.) Tuulikki!

Tuulikki (vallattomana). Niin, ja...

Kivelä (reipastuen). Me olemme tavanneet toisemme monta kertaa...

Tuulikki (vilkkaasti). Niin, ensimmäisen kerran osakunnan
tanssiaisissa, toisen kerran oopperassa, kolmannen kerran
postitoimistossa, neljännen kerran hammaslääkärillä...

Kivelä (ilahtuneena). Sinähän muistat erinomaisesti.

Tuulikki (nolostuneena). Niin, minulla on erinomainen muisti
säilyttää miellyttäviä asioita...

Kivelä. Yhä parempaa, että nuo tapaamisemme ovat olleet sinulle
miellyttäviä.

Tuulikki (nopeasti, torjuen). Ei, ei, sitä en ole sanonut.

Kivelä. No niin. Olemme tavanneet toisemme monasti, vaikka emme niin
usein kuin olisin toivonut. (Tuulikki on vaiti, jäykistyy ja katsoo
muualle.) Ja minä uskon, että me tunnemme toisemme...

Tuulikki (elostuu jälleen, veitikkamaisesti). Kyllä, hirveän hyvin.
Minä tiedän, että sinä pidät enemmän sikaareista kuin savukkeista,
enemmän teatterista kuin oopperasta, että olet hiukan vanhoillinen ja
että... että... Ja sinä tiedät minusta ainakin sen, että pidän enemmän
vanhasta valssista kuin jazzista.

Kivelä. Minä puhun aivan vakavasti, Tuulikki. Niin, tahdon sanoa,
että viivyn täällä matkallani enää muutaman päivän ja matkustan sitten
pääkaupunkiin. Ja muutamien kuukausien kuluttua lähden ulkomaille
ainakin vuodeksi...

Tuulikki (säpsähtäen, pitkään). Niinkö?

Kivelä (nousten). Ja siksi... siksi tahdon sanoa sinulle, että
rakastan sinua ja pyydän sinua vaimokseni.

Tuulikki (istuu hetkisen aivan liikkumatta paikallaan, nostaa sitten
hitaasti katseensa Kivelään, hypähtää paikaltaan ja rientää hänen
syliinsä). Oh, Teuvo! (Irtautuu nopeasti.) Mutta tämä oli yllätys!
Voi, rakas, rakas Teuvo!

    (Syleilevät uudelleen. Kivelä vie Tuulikin istumaan
    ja istuutuu itsekin.)

Kivelä. Ja nyt tahtoisin ilmoittaa aikomukseni vanhemmillesikin.
Isäsihän on kotona. Enkö voisi mennä hänen puheilleen?

Tuulikki (säikähtyneenä). Ei, ei.

Kivelä (kummastuen). Mutta miksi?

Tuulikki (tapaillen). Niin, näes... isä ei... hän ei voi ottaa
vastaan. Voi, se on niin hullua! Katsos, äiti ja palvelijatar ovat
menneet ulos, ja minun täytyi olla opettamassa erään ystävättäreni
sijasta laulua koulussa. Isä keittää kahvia.

Kivelä (nauraa). Vai kahvia! No, mikäs sitten estää? Osaanhan minäkin
keittää kahvia.

Tuulikki. Niin, niin, mutta... Et voi mennä.

Kivelä. Ole hyvä sitten ja kutsu isäsi tänne.

Tuulikki (alistuen). Hyvä on. Odota vain hetkinen.

    (Poistuu vasemmalle.)

Kivelä (nousee ja hyräilee kävellessään jotakin iloista. Hetkisen
kuluttua Tuulikki palaa Falkin kanssa, joka on riisunut
keittiöesiliinansa.)

Kivelä (kumartaa). Hyvää päivää, herra Falk.

Tuulikki (esittäen). Teuvo... tuota, insinööri Kivelä.

Falk (puristaa Kivelän kättä). Hauska tutustua. Tervetuloa!

Kivelä. Tahdon suoraa päätä käydä asiaan. Pyysin hetkinen sitten
Tuulikkia vaimokseni, ja hän suostui. Nyt pyydän teidän suostumustanne.

Falk (aivan hämillään). Jassoo, jassoo. Vai niin. Hm, tuota... Niin,
eihän minulla... eihän minulla ole mitään herra insinööriä vastaan.
Niin, tosin minä en tunne teitä, mutta Tuulikkihan tuntee... Mutta
tästä asiasta on paras puhua Tyyran... vaimoni, piti sanomani, vaimoni
kanssa. Hän... hän näet tavallisesti ratkaisee tällaiset asiat... niin,
tällaiset... ja muullaisetkin...

Kivelä (kohteliaasti). Luonnollisesti, luonnollisesti. Puhun
mielelläni Tuulikin äidin kanssa. Mutta minulla on joka tapauksessa
teidän suostumuksenne.

Falk (kiireisesti). Ei, ei, en minä tiedä. Puhukaa vaimoni kanssa.
Hän tietää. (Kuuluu ovikellon soitto. Falk hätkähtää.) Tuota,
anteeksi... minun on poistuttava. Siellä tulee vieraita... Kahvi kiehuu
yli...

Tuulikki. Keitä vieraita?

Falk. Neiti Sipinen ja opettaja Valoaate. Näkemiin, herra insinööri.
Puhukaa vaimoni kanssa.

    (Poistuu vasemmalle.)

Tuulikki. Neiti Sipinen ja opettaja Valoaate. Huh!

Kivelä. Keitä he ovat?

Tuulikki. Kaksi pahinta juorukelloa, toinen hameissa, toinen
housuissa.

Kivelä. Huhhuh! Pakenen siis. Tulen takaisin iltapäivällä tai ehkä jo
aikaisemmin.

Tuulikki. Hyvä niin. Minäkin livahdan aivan pian. Näkemiin!

    (Syleilevät toisiaan, minkä jälkeen molemmat poistuvat
    eteiseen. Ulko-ovea avataan, ja kuuluu matalaa keskustelua.
    Sitten tulevat näyttämölle Tuulikki ja Valoaate,
    jälkimäisellä kukkakimppu kädessään.)

Valoaate (onton juhlallisesti). Hyvää päivää, Tuulikki-neiti. Saanko
tarjota teille nämä kevään sanansaattajat, nämä vaatimattomat kukat?

    (Ojentaa kukat.)

Tuulikki (kylmähkösti). Kiitos! (Asettaa kukat pöydälle.) Istukaa,
olkaa hyvä. Äiti ei ole vielä tullut, mutta hän kai palaa pian.

Valoaate (istuu tärkeänä). Minulla ei ole kiirettä, varsinkin kun
minulla on näin erinomaisen miellyttävää seuraa. Pidättekö kukista,
Tuulikki-neiti?

Tuulikki. Kyllä. Silloin kun ne kasvavat vapaassa luonnossa. (Viittaa
kukkiin, kauhunomaisesti.) Nuo taas muistuttavat minusta teloitettuja
vankeja.

Valoaate (häkeltyen). Teloitettuja vankeja! Teillä on ihmeellinen
mielikuvitus. Te ette siis katsele niitä mielellänne?

Tuulikki. Katselisin kyllä, jos ne kasvaisivat siellä, mistä ne on
katkottu.

Valoaate (innostuen). Niin, todellakin. Olette aivan oikeassa.
Saisinko minä... voisinko minä esittää, että saisin jonakin päivänä,
ehkä huomenna, ohjata teidät luontoon, katselemaan ja ihailemaan? Minä
rakastan luontoa aivan intohimoisesti.

Tuulikki (kuivasti). Minä voin nauttia luonnosta vain yksinäni.

Valoaate. Hm... niin, todellakin... niinkuin minäkin.

Tuulikki (nokkelasti). Minäkin siis vain pilaisin teidän nautintonne.

Valoaate. Ei, ei, ei suinkaan, ei mitenkään. Kuinka te voitte
sellaista kuvitella? Päinvastoin luulen, että vasta teidän seurassanne,
teidän herkkyytenne, sielukkaisuutenne, vastaanottavaisuutenne,
taiteellisuutenne...

Tuulikki (ilkikurisesti)... musikaalisuutenne...

Valoaate. Niin, niin, musikaalisuutenne opastamana voisin vasta
luonnosta nauttia.

Tuulikki. Minä taas olen varma, että vain yksinäni voin olla
luonnossa.

Valoaate. Niin, hm, jaa. Te olette niin erilainen kuin minä.

Tuulikki. Siitä olen varma. (Kaksimielisesti.) Ei kukaan voi olla
kaltaisenne.

Valoaate. Oh, minähän en ole mitään. Mutta erilaisuudet vetävät
toisiaan puoleensa ja täydentävät toisiaan.

Tuulikki. Niin, en tiedä... Minä en vain voi pitää kenestäkään, ellei
hän ole aivan samanlainen kuin minä.

Valoaate. Todellakin! Mutta eihän kukaan voi olla samanlainen kuin
toinen. (Suoristautuen, entistä juhlallisemmin.) Neiti Falk, minulla on
teille hyvin tärkeää ja vakavaa asiaa.

Tuulikki (nousten). Voi, voi, minä olen niin omituinen, etten voi
milloinkaan kuunnella vakavia asioita keskellä päivää. Minulla ei nyt
ole sitäpaitsi aikaakaan. Suokaa anteeksi, mutta minun on lähdettävä.
Isä tulee tänne heti. (Poistuu vasemmalle ja palaa Falkin kanssa.
Miehet tervehtivät toisiaan.) Niin, isä, minun on nyt lähdettävä
takaisin koululle. On ikävä, etten ehdi sinua auttaa. (Ystävällisesti.)
Mutta ehkäpä opettaja Valoaate on niin ystävällinen, että tekee sen
minun puolestani.

Valoaate (intomielisesti). Käskekää vain, ja minä tottelen.

Tuulikki. Isä kyllä neuvoo. Näkemiin siis.

Valoaate. Ehkä saan tulla saattamaan...

Tuulikki. Mutta tehän lupasitte...

Valoaate. Tosiaankin. Ah, olen niin hajamielinen nyt kypsytellessäni
runokokoelmaani.

Tuulikki. Sepä ikävää runokokoelmalle.

    (Poistuu perältä.)

Valoaate (edelleenkin juhlallisen kohteliaana). Herra Falk, teillä on
kerrassaan ihastuttava tytär. Suokaa anteeksi tämä rohkeuteni. Mutta
sanokaa, millä tavalla saan kunnian auttaa teitä.

Falk. Tässä olisi järjestettävä kuntoon kahvipöytä. Kahvin minä olen
jo keittänyt, mutta tuli palaa niin vietävän huonosti eikä silitysrauta
kuumene, että saisin pöytäliinan silitetyksi.

Valoaate. Te olette esimerkillinen perheenisä, te, joka ette ole
vieraantunut, muka miesmäisyyteen vedoten, pienistä, viehättävistä
kotitehtävistä.

Falk. Niin, hm. Täytyyhän tässä tehdä.

Valoaate. Se on oikein. Miehen on tuettava vaimoaan kaikessa. Jos tai
kun minä kerran astun pyhään aviosäätyyn, tulen voimaini mukaan
auttamaan vaimoani myöskin kotitöissä. Perunain kuoriminen on muuten
mielityötäni.

Falk. E-ei, minä sentään mieluummin kuivaan astioita. Mutta minun on
lähdettävä katsomaan.

Valoaate. Tulen kantamaan astioita. (Poistuvat vasemmalle. Hetken
kuluttua tulee kantaen kahvitarjotinta, jossa on kuppeja y.m. astioita.
Laskee tarjottimen tuolille, huomaa pöydällä olevat kukat, pistää ne
hellävaroen johonkin maljakkoon ja koettaa sovitella niitä kauniisti.
Falk tulee tuoden pöytäliinan. Kattavat yhdessä pöydän.)

Falk (puolittain itsekseen). Miten se olikaan: kaakkua, pullaa,
sitruunaleipiä, piparkakkuja, kermaleivoksia... Jaa, olikos
kermaleivoksiakin. En muista.

Valoaate (nauraa mielistelevästi), Paras on varmuuden vuoksi panna
niitäkin. Naisväki pitää makeasta.

Falk. Niin, niin, ehkä on parasta.

    (Käy hakemassa kahvileipäkorin.)

Valoaate (luoden yleissilmäyksen pöytään). Kas niin, eivät sitä
naisetkaan olisi osanneet paremmin kattaa. Emme me miehetkään ole
syntyneet peukalo keskelle kämmentä.

Falk. Niin, niin, kaikkeen oppii, kaikkeen oppii.

Valoaate (muuttaen ääntään, juhlallisesti). Herra Falk!

Falk (katsahtaa häneen). Jaa.

Valoaate (kuin edellä). Teillä on tytär.

Falk (yksinkertaisesti). Niin on.

Valoaate. Hän on ihastuttava, hyvä, herttainen, kaunis.

Falk. Onhan se, onhan se.

Valoaate. Olette ehkä huomannut jotakin minuun nähden?

Falk. En, en, en mitään.

Valoaate. Hm. Niin. Tahdon puhua joka tapauksessa. Te tunnette minut,
herra Falk.

Falk. Tietysti, tietysti.

Valoaate. En tahdo kehua itseäni, mutta jotakin voin sanoa. Olen
mielestäni kunnollinen mies. En harjoita mitään paheita, en juo, olen
siveellinen, en pelaa, en tupakoi, niin, enpä juo edes kahvia enkä
teetä kuin seuran vuoksi ja korkeintaan kaksi kuppia.

Falk. En minäkään. Minä juon kaljaa.

Valoaate. Anteeksi, minä en juo sitäkään. Niin, ja minulla on lujat,
hyviksi tunnetut periaatteet. Taloudellinen asemani on hyvä. Sanon
hyvä, en loistava. (Äärimmäisen juhlallisesti.) Herra Falk, minä kysyn
teiltä: katsotteko voivanne antaa minulle tyttärenne vaimokseni? Minä
rakastan häntä enemmän kuin itseäni.

Falk. Tyttärenikö?

Valoaate. Niin, Tuulikin.

Falk (kokonaan ymmällä). Mutta... mutta... en ymmärrä... tuota...
oletteko sopinut Tuulikin kanssa?

Valoaate. Hm, niin, en ole puhunut mitään lopullista. Mutta me
ymmärrämme toisemme. Tahdoin puhua ensin vanhempain kanssa. Ei mitään
salassa!

Falk (huojentuneena). Niin, niin, niin tosiaankin. Minä jo arvelin,
että olisiko tyttö kahdelle lupautunut. (Leppoisasti ja valitellen.)
Katsokaas, Tuulikkia kosittiin juuri silloin kun te tulitte. Ja hän
suostui.

Valoaate (on hetkisen mykistyneenä, sitten teatraalisesti).
Kosittiin! Minun tullessani! Ja kuka, suokaa anteeksi kysymykseni, kuka
on tuo onnellinen?

Falk. Se on muuan insinööri. (Muistutellen.) Teuvo... Teuvo... kas,
en nyt juuri muista hänen nimeään.

Valoaate. Ja te annoitte tyttärenne miehelle, jonka nimeäkään ette
tiedä?

Falk. En, en minä antanut. He itse olivat siitä sopineet.

Valoaate. Mutta tehän olette isä, tehän asian ratkaisette.

Falk (ihmeissään). Minäkö? En minä sellaisia asioita ratkaise. Niistä
on puhuttava Tyyran kanssa. Niin minä sanoin sille insinöörillekin,
Teuvo, Teuvo... mikäs ihme sen nimi nyt olikaan! Niin, niin, puhukaa
Tyyran kanssa. Hän kyllä tietää.

Valoaate. Kiitän teitä ja tahdon seurata neuvoanne. Asia koskee minua
läheltä, sitäkin enemmän, kun olen ollut kuin perheenjäsen. Tuulikki
tuntemattomalle miehelle! Ei, siitä on puhuttava arvoisan vaimonne
kanssa.

    (Eteisestä kuuluu ääniä ja askeleita, ja perältä tulevat Tyyra
    ja Sipinen kursaillen ja kehoitellen toisiaan kynnyksellä.)

Tyyra. Olkaa hyvä, istuutukaa, olkaa hyvä! Hyvää päivää, opettaja
Valoaate!

Sipinen (kerkeästi, teeskennellysti). Kiitos, kiitos! (Istuutuu.)

Valoaate (tervehtii Tyyraa). Hyvää päivää!

Falk (käy tervehtimässä Sipisiä, vetäytyy sitten syrjemmäksi). Tyyra!

Tyyra. Mitä nyt?

Falk (hiljempää). Pitikös olla niitä kermaleivoksia?

Tyyra (samoin). Ei.

Falk (onnettomana). Ja minä kun panin niitä kuitenkin.

Tyyra (luo häneen harmistuneen katseen). Onko kahvi valmis?

Falk. On, on. Menenkö...

Tyyra (poistuu vasemmalle). Kyllä tuon.

Sipinen (on katsellut kahvipöytää). Kuinka sirosti järjestetty! Onko
Tuulikki-neiti sen järjestänyt?

Valoaate (ylpeilevän vaatimattomasti). Ei, ei tällä kertaa. Minä,
hm... minä sen järjestin... yhdessä herra Falkin kanssa.

Sipinen (ihailevasti). Teillä on makua, herra johtaja. (Tyyra palaa
kantaen kahvipannua tarjottimineen. Sipinen kiinnittää huomionsa
kukkiin.) Ah, kuinka kauniita! (Muistaen.) Aivan samanlaisia kuin
Kukka-Aitassa. (Mustasukkaisesti, myrkyllisesti.) Ahaa, nyt tiedänkin,
minne teillä, herra johtaja, oli niin kiire seurastamme: kukkien ostoon
Tuulikki-neidille.

Tyyra (tyytyväisenä). Johtaja Valoaate on hemmoitteleva ritari.
(Valoaate kumartaa. Tyyra kaataa kahvia kuppeihin ja tarjoilee. Falk
istuutuu Tyyran lähettyville ja vaikuttaa hermostuneelta.) Olkaa hyvä!
Ja leivoksia!

Sipinen (hiukan arvostelevasti). Minun täytyy todella tunnustaa, että
nämä kermaleivokset ovat hyviä. En itsekään osaa laittaa parempia.

Valoaate. Ihania! Ei Luculluskaan ole voinut saada parempia.

Falk (puoliääneen). Tyyra, saitko lammasta torilta?

Tyyra. Kyllä vähän.

Falk (nousten). Minä pistäydyn katsomassa sitä keittiössä. (Poistuu
vasemmalle.)

Sipinen. Niin, se rouva Tirkkosen asia.

Tyyra (huokaa raskaasti). Niin, en tahdo juoruta, mutta meillä on
velvollisuutemme. Eikä totuus pala tulessakaan. Niin, asia koskee rouva
Tirkkosta.

Sipinen. Aavistin sen jo aikaisemmin: hänellä oli pariisilaispuku
konsertissa.

Tyyra (painavasti). Tavat ovat myöskin Pariisista.

Valoaate (surkuttelevasti). Ne eivät siis voi olla hyviä tapoja.

Sipinen (teeskennellyn kainosti). Hänellä on siis rakastaja?

Tyyra (hämmästyen ja harmissaan). Te siis jo tiedätte?

Sipinen. En, mutta aavistin, eivätkä aavistukseni milloinkaan petä.

Valoaate (kunnioittavasti). Teillä on äärettömän herkkä sielunelämä.

Tyyra (kiihkeästi). Niin, katsokaas, rouva Tirkkonen,
metsänhoitajanrouva Tirkkonen on ilmoittanut aikovansa liittyä
ompeluseuraamme. Meillä on velvollisuuksia, meillä on
kirjoittamattomia, mutta ehdottomia velvollisuuksia, meidän on
varjeltava kotejamme, miehiämme, lapsiamme ja kanssasisariamme. Me emme
saa päästää piiriimme moraalittomuutta.

Valoaate. Ei, ei, alas moraalittomuus!

Sipinen. Ja mitä Bertta on kertonut?

Tyyra (hiukan ääntään hiljentäen, salaperäisesti). Niin, Bertta oli
rouva Tirkkosella palveluksessa lähes kaksi kuukautta. Sitten hän pyrki
meille. Ja miksi? Siksi, että kaksi kertaa hänen oloaikanaan rouva
Tirkkonen, miehensä ollessa matkoilla, otti vastaan illalla
miesvieraan, jonka kanssa hän istui myöhään yöhön ja joka toisella
kerralla jäi yöksikin asuntoon. Ja Bertta näki omin silmin, että rouva
suuteli sitä miestä.

Sipinen. Ah, hän suuteli!

Tyyra. Niin, niin sen näki Bertta omin silmin.

Valoaate (äärimmäisen juhlallisesti). Oi aikoja, oi tapoja! Paljon,
paljon on miesten joukossa kelvottomia.

Sipinen (kivahtaen). Entä naisten!

Tyyra. Niin, niin, pariisilaispuvut tuovat pariisilaistavatkin.

Sipinen. Ei uskoisi, että tässä meidän pienessä kaupungissamme voi
sellaista tapahtua. Ja entä metsänhoitaja?

Tyyra. Nähtävästi hän ei vielä aavista mitään. Hänhän on niin paljon
matkoilla.

Sipinen. Miesraukka! Niin, olen ehdottomasti sitä mieltä, että rouva
Tirkkosen on annettava tavalla tai toisella ymmärtää, että hänen on
mahdoton päästä seurapiiriimme ja ompeluseuraamme.

Tyyra. Niin on tehtävä.

Valoaate. Ja kuka... mikä on tuo mies?

Tyyra. Hän on muuan insinööri Kivelä, Teuvo Kivelä.

Valoaate (jäykistyy ensin paikoilleen, sitten ponnahtaa rajusti
ylös). Insinööri! Teuvo! Oh, rouva Falk! Minä aavistan, minä pelkään...
Teuvo, Teuvo!

Tyyra (pelästyneenä). No mutta, herra johtaja!

Valoaate (puhuu nopeasti, kiihkeästi). Niin, niin, minulla on
aavistus, minulla on julma aavistus, joka tuottaa teille surua, jos se
todeksi havaitaan. Minkälainen... minkäikäinen tämä insinööri on?

Tyyra. En osaa sanoa muuta kuin että melkoisen nuori.

Valoaate. Ah, se on hän!

Tyyra ja Sipinen. Kuka hän? Mikä? Puhukaa!

Valoaate (ponnistaen rauhallisemmaksi; ääni värisee). Niin,
katsokaas... tämä on niin tavattoman arkaluontoinen asia... minä olen
niin vaikeassa asemassa... mutta mehän olemme kaikki vanhoja,
uskollisia ystäviä... tekisin väärin, jos salaisin tai viivyttelisin...
ehkä jokainen silmänräpäys on kallis... Tuulikki-neiti...

Tyyra ja Sipinen. Tuulikki-neiti?

Valoaate. Niin, Tuulikki-neitiä kosittiin joku aika sitten
tänään... ja häntä kosi insinööri, jonka ristimänimi on Teuvo... ja
Tuulikki-neiti antoi hänelle myöntävän vastauksen... ja se insinööri
pyysi sitten Tuulikki-neidin kättä herra Falkilta...

    (Istuutuu pyyhkien hikeä otsaltaan. Hetkinen äänettömyyttä.)

Sipinen (teeskennellen). Minä pyörryn.

Tyyra (ponnahtaa pystyyn). Mitä... mitä te olette kertonut...
mahdotonta... uskomatonta. (Ryntää vasemmalle sivuovelle, huutaen.)
Eenok, Eenok! Eenok!

Falk (rientää sisään). Tässä, tässä minä...

    (Kädessä hänellä on veitsi ja lihanuija.)

Tyyra (katkonaisesti, tapaillen, sitten kiihtyen). Mitä sinä olet
tänään päivällä... mitä uskomatonta täällä on tapahtunut, sano, kerro,
kuuletko...

Falk (hölmistyneenä). Minä... minä olen kuivanut astioita ja
keittänyt kahvia ja silittänyt... ja...

Tyyra. Ja... ja... Keitä vieraita täällä on käynyt?

Falk. Vieraita? Jaa, niin, tosiaankin, kävihän täällä se insinööri
Teuvo... Teuvo... en jaksa muistaa sen nimeä...

Tyyra (lausuen joka sanan erikseen, painavasti). Oliko sen nimi
Kivelä?

Falk. Kivelä! Juuri niin, juuri niin, Kivelä se oli, Teuvo Kivelä,
insinööri.

Tyyra. Ja millä asioilla?

Falk (viivytellen). Pitääkös se sekin sanoa?

Tyyra. Tietysti, tietysti.

Falk. No niin, se kosi täällä Tuulikkia ja pyysi sitten hänen kättään
minulta.

Tyyra (kuin valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa). Ja sinä?

Falk. Mitäs minä? Enhän minä mitään.

Tyyra (levittäen kätensä). Et mitään! Et ajanut häntä edes ulos!

Falk. Ulosko? Mitenkäs minä hänet ajoin? Eikähän ollut syytäkään.
Kovin näkyivät toisistaan pitävän, se insinööri ja Tuulikki. Ja oikein
mukavan vaikutuksenkin teki.

Sipinen. Kauheaa, kauheaa!

Valoaate. Mikä onnettomuus!

Falk (reipastuen hiukan). Mutta en minä käsitä nyt lainkaan. Mitäs se
insinööri sitten on tehnyt?

Tyyra (jäätävästi). Hän on rouva Tirkkosen rakastaja.

Falk. Pentele!

Tyyra. Siinä näet ja kuulet. Ja sinä, sinä annoit hänen olla täällä
ja puhelit hänen kanssaan Tuulikin naittamisesta. Ulos, ulos hänet
olisi pitänyt heittää.

Falk (ikäänkuin suutahtaen). Mutta enhän minä tiennyt enkä
minä sitäpaitsi ole milloinkaan naittanut ketään enkä ollut
kosintatilaisuudessa enkähän itsekään ole kosinut. Sinähän minulle
sanoit, että minä otan sinut, kun sinä olet niin kiltti. Ja kilttihän
minä olinkin. Ja tänäänkään en tietänyt mitä tehdä kun kahvi oli
kiehumassa ja silitysrauta tulella, että pitikö minun hoitaa niitä vai
kuunnella kosimista.

Tyyra. Vaiti, vaiti!

Falk. Vaitihan minä olenkin. (Päättävästi.) Ja nyt lähden keittiöön,
ei se Bertta osaa kuitenkaan sitä lampaanpaistia laittaa.

    (Poistuu vasemmalle.)

Tyyra (vaipuu istumaan). Tämä tilanne on kamala.

Sipinen. Otan osaa onnettomuuteenne.

Valoaate. Vielä ei ole liian myöhäistä. Kun Tuulikki-neiti saa tietää
asianlaidan, hylkää hän ja kieltää ottamansa askeleen.

Tyyra. Tämä on vaikein koettelemukseni. Se roisto! Mielistelee toisen
rouvaa ja kosii kunniallista neitosta!

Sipinen. Niin, niin, turmelus leviää.

Tuulikki (tulee perältä). Hyvää päivää! Ihana ilma.

Tyyra, Sipinen ja Valoaate (hätkähtävät). Tuulikki! Neiti Falk!
Tuulikki-neiti!

Tuulikki (pysähtyy kummastuneena). Mutta mikä teillä on?

Tyyra (äärimmäisen ankarasti). Tuulikki, tule tänne! (Tuulikki astuu
lähemmäksi.) Mitä sinä olet tänään tehnyt?

Tuulikki (huolettomasti, mutta epäröiden). Oh, kaikenlaista.

Tyyra. Sinä tunnet insinööri Teuvo Kivelän?

Tuulikki (säpsähtää, katsoo toisesta toiseen). Kyllä, olenhan siitä
joskus maininnutkin. Mitä sitten?

Tyyra. Missä... missä väleissä te olette?

Tuulikki (hämillään, epäröiden ja kainostellen). Joko se nyt on
tullut tietoon? Ah, isä on kertonut! No niin, voinhan sen näin pienelle
piirille ilmoittaa: kyllä me olemme tavallaan kihloissa tästä päivästä
lähtien.

Tyyra. Siitä kihlauksesta ei tule mitään.

Tuulikki (vavahtaen). Ja miksi, miksi?

Sipinen. Lapsi, lapsi, eikö teillä ole aavistustakaan siitä
äärettömästä onnettomuudesta, mihin olette ollut syöksymäisillänne?

Tuulikki. Onnettomuudesta? Ei, ei aavistustakaan.

Valoaate. Sehän on arvattavakin.

Tyyra. Se insinööri... se roisto... niin, oikeastaan saisit olla
tietämätön vielä tällaisista asioista, mutta ei auta... niin, hän on
metsänhoitajanrouva Tirkkosen rakastaja... Hän on ollut rouvan luona,
jopa hänen miehensä poissaollessa ja silminnäkijät todistavat, että
rouva on häntä suudellut...

Tuulikki. Teuvoko? Rakastaja! (Tuijottaa järkkyneenä toisesta
toiseen.) Oh, mitä kuulen. (Parahtaen.) Ei, ei, en usko sanaakaan, se
on valhetta, parjausta...

Sipinen. Ah, eksytys on ollut voimakas.

Valoaate. Ne lurjukset tuntevat keinonsa.

Tyyra. Mene keittiöön ja tiedusta Bertalta. Hän on omin silmin
nähnyt, kuinka rouva Tirkkonen on suudellut sitä insinööriä.

Tuulikki (ylpeästi, kyyneleitään estäen). Ei, Bertalta en lähde
kysymään, palvelijattarien juoruja en ota kuuleviin korviini, en, mutta
jonkun ajan kuluttua saapuu tänne insinööri Kivelä itse.

Tyyra. Hän ei astu kynnyksen yli.

Tuulikki. Kyllä, minä olen luvannut tulla hänen vaimokseen ja minä
tulen, elleivät nämä syytökset ole tosia. (Ovikello soi. Tuulikki
rientää eteiseen ja palaa seurassaan Kivelä.) Saan esittää: insinööri
Kivelä – äitini – maisteri Sipinen – opettaja Valoaate.

Kivelä (rientää Tyyran luo ja aikoo tervehtiä). Epäilemättä...

Tyyra (vetää pois kätensä ja peräytyy hiukan). Te olette insinööri
Kivelä, Teuvo Kivelä?

Kivelä. Kyllä.

Tyyra. Te tunnette täällä kaupungissa metsänhoitajanrouva Tirkkosen.

Kivelä. Kyllä, erinomaisesti. (Naurahtaa.) Minä...

Tyyra. Se riittää, se riittää. Ja te, te kehtaatte, te julkeatte
tulla kaiken jälkeen tänne, tähän yksinkertaiseen, mutta rehelliseen
perheeseen, te julkeatte pyytää perheen ainoan tyttären kättä. Te...
te... poistukaa...

Tuulikki (on vetäytynyt hieman syrjään). Oh, Teuvo!

Kivelä. Mitä... mitä... en käsitä lainkaan.

Tyyra. Niin, te ette käsitä, kun ette tiedä, että asianne tunnetaan,
kaikki, kaikki, olonne rouva Tirkkosen luona hänen miehensä ollessa
matkoilla, ja sekin, että rouva on teitä suudellut...

Kivelä. Mutta sallikaa minun...

Tyyra. Ei mitään, ei sanaakaan. Onko rouva Tirkkonen teitä suudellut?

Kivelä (nauraen). Varmasti, montakin kertaa. (Tuulikki vavahtaa.)
Mutta asia on niin...

Tyyra. Me emme kaipaa valheellisia selityksiänne. Poistukaa, olkaa
hyvä ja jättäkää meidät rauhaan...

Valoaate (astuu lähemmäksi). Minä yhdyn rouva Falkin pyyntöön. Teidän
läsnäolonne on häväistys tälle kunnialliselle perheelle.

Kivelä (kiivastuen). Menkää järveen! (Huutaen.) En minä tästä
kaikesta ymmärrä mitään, mutta se ei ketään liikuta, suuteleeko
mahdollisesti rouva Tirkkonen joskus vallattomuuksissaan minua, tai se,
että vietän yöni hänen asunnossaan, sillä minä olen hänen ainoa,
laillinen ja lihallinen veljensä.

Kaikki muut. Veljensä!

Tuulikki. Oh, Teuvo!

    (Rientää hänen luokseen.)

Falk (tulee vasemmalta). Ahaa, insinööri Kivelä. Vai te siinä.
Minulle on annettu määräys heittää teidät ulos...

Tyyra. Suu poikki, tulet liian myöhään. Mene takaisin lampaanpaistia
katsomaan. Ja se Bertta, se Bertta ja sen jutut!

    (Falk ja Tyyra poistuvat nopeasti vasemmalle. Sipinen tekee
    merkkejä Valoaatteelle ja he poistuvat perältä hiljaa hiipien.)

Tuulikki (seisoo Kivelän vieressä ja kiertää kätensä hänen
kaulaansa). Ah, hän suuteli sinua, sinun sisaresi. Nyt minä suutelen.

Kivelä. Niinpä niin, me suutelemme.