Avioliitto O/Y

AVIOLIITTO O/Y

Kolminäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

OLLI KARILA

Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Oy,
1932.

HENKILÖT:

John Pyylle, radiokauppias.
Annie, hänen vaimonsa.
Keiju Harakka, asianajaja.
Kazzi Jammer, muotiaitan johtaja.
Matti Paiste, nahkuri.
Ella, hänen vaimonsa.
Iisak Levison, liikemies.
Topi Heiskanen, kanalanomistaja.
Aura Ouru, filminäyttelijätär.

Tapahtuu kaupungissa samana päivänä, Aika nykyinen.

OHJEITA ESITTÄJILLE

John (lausutaan likipitäen dshon): noin 30-35 vuoden ikäinen,
hermostunut, päättämätön, taiteellisen hienosti puettu englantilaiseen
sävyyn.

Annie (lausutaan likipitäen äni): noin 22-25 vuoden ikäinen,
miellyttävä, reipas, hiukan hermostunut, hienosti puettu.

Keiju: noin 35 vuoden ikäinen, pirteä, varma, ylimielinen, puettu
yksinkertaisesti, tumma, mieluimmin musta väri vallitseva, luusankaiset
silmälasit; käytöksessä aluksi miesmäistä naisasianaista, sitten
äitelähköä, kiihkeää sentimentaalisuutta.

Kazzi: noin 35 vuoden ikäinen, liikemiesjuutalainen hienompaa lajia,
hienosti, liioitellusti puettu; käytöksessä oveluutta, imelyyttä ja
arkuutta.

Matti: noin 50-55 vuoden ikäinen, rehevä maalaistyyppi, maalaisesti,
siististi puettu; isällisen varma, pikkuovela ja muhoileva.

Ella: noin 50 vuoden ikäinen, leppoisa maalaisemäntä, maalaisesti
puettu; yksinkertainen ja hyväntahtoinen.

Iisak: noin 45-50 vuoden ikäinen, kehnonlaisesti puettu kuluneeseen
shakettiin; hyvin häikäilemätön ja hätäinen.

Topi: noin 25 vuoden ikäinen, maalainen, joka yrittää olla
kaupunkilainen, puettu siististi, mutta hiukan "kirjavasti"; arka ja
koomillisen juhlallinen.

Aura: noin 19-20 vuoden ikäinen, hyvästi puettu; reipas, yrittää
näyttää kokeneemmalta kuin onkaan.

NÄYTTÄMÖ

Kaupunkilaishuone. Ovi perällä ja molemmilla sivuilla. Pari ikkunaa.
Keskellä etualalla pöytä ja kolme tuolia. Pöydällä kirjoitusvälineet ja
puhelin. Molemmilla sivuilla leposohvat. Järjestely mahdollisimman
symmetrinen. Kokonaisuudessaan lavastus liioitellun ja räikeän
"uusasiallinen" sekä kalustuksen ja seinäpintojen muotoihin
(mahdollisuuden mukaan) että varsinkin harvoihin, voimakkaihin väreihin
nähden. Seinillä isokokoisia, afishimaisia piirroksia (myös
värityksiä), karrikoiden jotakin maalaustaiteen yltiösuuntaa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

    John tulee oikealta pyjamapuvussa, haukotellen; Annie vasemmalta,
    samoin. Molemmat pysähtyvät hämmästyneinä katsellen toisiaan ja
    hierovat silmiään ikäänkuin vakuuttautuakseen, että näkevät oikein.

Annie ja John (yhtaikaa, pilkallisen iloisesti). Sinäkö? Ja kotona?

John. Minä. Ja kotona. Mutta että sinä?

Annie. Tietysti minä!

John (tarkastelee hetken Annieta ja lähestyy hitaasti). Aamusuukko
kahden viikon takaa, se ei ole liikaa.

Annie (laiskasti). Olkoon niin. (Suutelevat toisiaan
välinpitämättömästi. Istahtavat sitten kumpikin nojatuoliin.)

John (jonkun verran tiukasti). Ja saanko luvan kysyä, missä arvoisa
vaimoni on suvainnut oleskella viimeiset kaksi viikkoa?

Annie (samoin). Ja onko minulla vaimonasi oikeus tiedustaa, missä
itse olet tämän ajan kuluttanut?

John. Kernaasti. Sunnuntain ja maanantain olin viime viikolla kotona.
Sinä et ollut. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina olin matkalla.
Taiteilijaseuran asioissa...

Annie (keskeyttäen). Sunnuntain ja maanantain viime viikolla olin
selkäuintikilpailuissa. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina olin
kotona. Sinä et ollut...

John (viitaten väsyneesti kädellään). Ei viitsitä. Mitäpä siitä.
Onhan meillä vapautemme. Meidän avioliittommehan on pohjaltaan
osakeyhtiö... (Hiljemmin nopeasti.) Onko sinulla rahaa?

Annie (puraisee huultaan, happamesti). Aioin juuri kysyä sinulta.
(Muistutellen.) Mutta tänäänhän on avioliittomme yhtiökokous. Kysytään
Keijulta...

    (Ankara ovikellon soitto.)

John ja Annie (säpsähtävät, katsovat toisiinsa, yhtaikaa). Kukahan
siellä? Meneppä avaamaan!

Annie. Sinun velvollisuutesi.

    (Soitto toistuu.)

John (sankarillisesti). Minä menen. (Poistuu perältä, kuuluu
epäselvää melua, sitten Johnin ääni.) Ei, suokaa anteeksi! Niinkuin
huomaatte, olen vielä pukematta! Päivemmällä, päivemmällä! Niin, niin,
luultavasti, luultavasti tänään! Pikkuseikka! Hyvästi! Hyvästi!

Annie (on katsellut ovelle ja kuunnellut pelokkain ilmein hiljaa).
Kukahan...?

John (palaa, lakoonisesti). Isäntä. Vuokra. Perhana!

Annie. Tuo väsymätön! Hän soitti joka päivä ollessani kotona.

John. Hän kävi luonani joka päivä. (Uusi ovikellon soitto.) No kuka
tuo nyt lienee? Annie, sinun vuorosi!

Annie (nousee vastahakoisesti ja poistuu perältä, näyttämön takaa;
mielistelevästi). Hyvää huomenta! Niinkö? Tietysti, tietysti! Ah,
siitäkö? Voi, voi, kuinka sattui ikävästi. Mieheni ei sattumalta ole
kotona, hän on liikematkoilla! Niin, niin! Minä en todellakaan osaa
asialle mitään. (Nauraa.) Miehethän hoitavat raha-asioita. Niin,
palaako? Kyllä, noin ehkä viikon, parin kuluttua! Näkemiin, näkemiin!

John (seisoo paikallaan tuijottaen oveen). Kukahan tuo oli?

Annie (palaa). Ruokahuoneen kalusto, ei muuta.

John (vajoaa nojatuoliin, sytyttäen savukkeen). Hitto vieköön, kuinka
velkojat ovat virkeitä! Ei niitä nukuta.

Annie. Tämä on kauheaa! Kunpa Keiju tulisi... (Uusi soitto, entistä
rajumpi.) Taivas, taas!

John (koomillisen alistuvana). Se on siis minun vuoroni, sanoi
Niukkanen, kun hallitus kaatui. (Poistuu perältä, näyttämön takaa.)
Niinkö? Vai sieltä? Hehheh, satuittepa pahaan aikaan, todellakin pahaan
aikaan. Vaimoni on nimittäin matkoilla, palaa luultavasti vasta kahden
viikon kuluttua. Ei, minä en voi puuttua tuollaiseen asiaan. Sehän ei
kuulu miehille, ei. Niin, näkemiin vain, – kahden viikon kuluttua.

Annie (on sulkenut silmänsä, odottaa liikkumattomana).

John (melkein iloisesti). Pesua. Hienopesua. Silitystä.
Kiiltosilitystä. Huh, parasta kohta palkata portieeri!

Annie (äkkiä, melkein hysteerisesti). Voi, minä en kestä tätä! Minun
hermoni... Ja minulla on kohta tärkeät karsintakilpailut edessäni...

John (lähestyy empien, hellemmin). Annie... koetetaan kestää...
Annie, anna minulle vielä suukko.

Annie (väistää). Ei, ei, se voi kiihoittaa minua... Ei, kahvi ja
suudelmat ovat kiellettyjä minunlaiseltani urheilijalta... Minun tulee
pidättäytyä...

John (kuin uneksien). Voi, muistatko sitä aikaa, jolloin minä olin
tavallinen Jussi ja sinä olit tavallinen Anni... Silloin... silloin
(hiukan käheästi, hiljemmin)... silloin meidän ei tarvinnut
pidättäytyä...

Annie (pelästyen, ankarasti). John... Mutta silloin meillä ei ollut
vielä harrastuksia. (Korkealentoisesti.) Mutta nyt meillä on. Minä
palvon ruumiinkulttuuria, terveyttä, voimaa ja kauneutta... Olen
mestariuimari...

John (alistuen). Ja minä... minä harrastan taiteellisia
luonnenukkeja... taidetta, älyä, henkeä... Oh, meidän avioliittomme...

Annie. Onko sinulla valittamista?

John. Ei, ei, tulin vain ajatelleeksi, että rakkauden sijasta meillä
on kerhotoveruus, hyvinvoinnin sijasta velkakirjoja ja... (hiljemmin)
lasten sijasta... luonnenukkeja... (Muuttaen sävyään, iloisemmin.)
Oletko nähnyt nyt viimeistäni, Bobia! (Rientää oikealle ja palaa tuoden
isokokoisen, poikaa esittävän nuken.) Eikö se ole suurenmoinen!
Toivonpa totisesti pääseväni palkinnolle näyttelyssä!

    (Ojentaa nuken Annielle.)

Annie (ottaa nuken kuin pikkulapsen ja laskee sen käsivarsilleen,
hiukan uneksivasti). Bobi! Bobi! Se on hyvin sievä! Sinulla... on
makua.

John (ilahtuen). Niin, eikö olekin! (Kuuluu kolme perättäistä lyhyttä
soittoa, kiljaisten.) Neiti Harakka! Pelastus!

Annie. Keiju! (Rientää perälle.) Enkelimme, rahaenkelimme!

    (Poistuu palaten hetken kuluttua Keijun kanssa.)

Keiju (tumma ulkopuku yllä, käyttää sarvisankaisia silmälaseja,
isohko asiakirjasalkku kainalossa; miesmäisen asiallisesti). Terve!

Annie ja John (yhtaikaa). Ollos tervehditty! Onko rahaa?

Keiju (asettaen asiakirjasalkkunsa levollisesti pöydälle, riisuen
hansikkaansa ja päällystakkinsa; kuivasti). Rahaa! Niin, minä haluaisin
rahaa, hyvä herrasväki.

Annie ja John (lysähtävät kumpikin nojatuoliinsa, puoliääneen). Hän
tahtoo rahaa! Suru ja surkeus!

Keiju (jää seisomaan keskelle, pöydän taa, tärkeän puhujan asentoon).
On parasta puhua totuus heti. Olen tarkastanut Avioliitto O/Y Pyylteen
tilit. Osakeyhtiön toimitusjohtajana ilmoitan täten: yhtiö on
konkurssin asteella.

John ja Annie (ponnahtavat kumpikin ylös lysähtäen takaisin,
kummankin kasvoilla kauhunilme, huudahtaen). Konkurssi!

Keiju (kuivasti). Niin, konkurssi. Osakepääoma on käytetty loppuun.
Ja täällä (osoittaa asiakirjasalkkua) on puoli kiloa laskuja,
maksamattomia laskuja.

Annie (hysteerisesti). Kilpailuni, kilpailuni...! Ja
valmentautuminen! Voitto! Ja pääsy elokuviin!

John (hiljemmin). Ja minun nukkeni! Näyttelyni!

Keiju (katselee heitä kumpaakin ylimielisesti). Entä yksityistilinne,
rakkaat ystävät!

Annie (väsyneesti). Yksityistili! Minulla ei ole mitään yksityistiliä
enää. Valmentautuminen, reklaami... Voi!

John (nousten ylös kävelemään). Eikä minullakaan. Taide on kallista,
varsinkin taiteen harrastaminen... Piirustustunnit, maalaustunnit,
plastiikka, taidehistoria... Ja edustus, edustus... Minulla on vain
velkoja...

Annie (äkkiä, kiivaasti). Mutta John, onhan sinulla osuutesi
radioliikkeessäsi?

John (nauraa katkerasti). Osuuteni! Radio! Kuka hitto nykyisin ostaa
radioita? Käytettyjä radioita saa ilmaiseksi... (Arasti.) Eikö sinulle
vielä ole tarjottu osaa jossakin filmissä, Annie?

Annie (kärsimättömästi). Minulle? Ei, ei tietysti! Minä en ole
vielä mitään! Minulla ei ole vielä nimeä! Mutta minä olen sen
saavuttamaisillani! Pari kolme voittoa riittää! Minut huomataan.
Minusta puhutaan! Minun edellytyksiäni ruvetaan ylistämään. Silloin...
silloin tulevat tarjouksetkin... Voi, vielä joku kuukausi...

John. Niin, niin, vielä joku kuukausi...

Keiju (naurahtaa). Avioliitto on epävarma liikeyritys...

Annie ja John. Keiju! Neiti Harakka! Eikö ole mitään keinoa? Te
olette asianajajamme! Toimitusjohtajamme!

Keiju (ratkaisevasti). Vekseli!

Annie ja John (riemukkaasti). Niin, niin, vekseli! Tehkäämme
vekseli...

Keiju (avaa salkkunsa ja ottaa esille vekselilomakkeen). Kas niin,
olkaa hyvä! Kuinka suurelle summalle?

Annie (kiihkeästi). Odotapa, minä lasken! Uusi matkapuku! Ja
valmentajalle! Kauneudenhoitolaitokseen! Ja... ja... minä tarvitsen
ainakin kahdeksantuhatta...

John (on itsekseen laskenut sormillaan). Ja minä kuusi...

Keiju. Siis neljätoistatuhatta. Hm, ja laskuihin tarvitaan ainakin
kymmenen... Siis kaksikymmentäneljätuhatta... Ja minulle... Siitä tulee
isohko vekseli...

John. Annie, etkö voisi tyytyä vähempään! Sinun urheilusi tulee liian
kalliiksi...

Annie (kiivaasti). Ja sinun taiteesi... Älä puutu minun asioihini.
Meillä on osakeyhtiö...

John. Se on konkurssivalmis.

Annie. Olkoon, minä vastaan omistani...

Keiju (teeskennellyn ystävällisesti). Millä?

Annie. Sillä... sillä... tulevaisuudellani...

John. Meidän on mahdotonta tehdä niin suurta vekseliä... Luottoni...

Annie (kapsahtaen Keijun kaulaan). Mutta sinullahan on luottoa,
sinulla... Sinähän annat nimesi paperiin, niinhän, Keiju!

Keiju (kylmästi). En. Se ei kuulu tapoihini. Minä hoidan
asioitanne, mutta en sekaannu niihin... (Ojentaa kynän Johnille.) Kas
tässä!

John (ottaa kynän, istahtaa pöydän ääreen ja kirjoittaa päättävästi).
Viisitoistatuhatta, sen täytyy riittää... Kas niin, Annie!

Annie (istuutuu kirjoittamaan). Olkoon niin... Mitä, minunko on
mentävä pankkiin?

John (lujasti). Kyllä. Minä kävin viimeksi panttilaitoksessa...

Annie. Niin, tosiaan! Ei kai tässä muukaan auta! (Ottaa vekselin ja
poistuu vasemmalle, mennessään.) Odota minua, Keiju! En viivy pitkään.

Keiju (sytyttää savukkeen). Hyvä on.

John (kävelee hermostuneena edestakaisin, sieppaa nuken ja riiputtaa
sitä). Taivas, kuinka vaikeaa on elää! Ja meillä piti kaiken olla niin
hyvin, niin uudenaikaisesti järjestettyä. Avioliitto O/Y. Ei mitään
kieroilua raha-asioissa! Jokainen saa määränsä. Ja nyt...

Keiju (nousee ylös, vilkaisee vasempaan oveen, melkein kuiskaten).
Herra Pyylle, te olette hukassa!

John (hätkähtäen). Hukassako?

Keiju (tullen lähemmäksi). Niin, taloudellisesti, rahallisesti...
Pankista ei anneta rahoja.

John (tarttuen päähänsä). Eikö anneta? Mitä, mitä minun on tehtävä?
Minä en ansaitse juuri mitään, Annie ei ansaitse sitäkään... Me olemme
vain harrastaneet...

Keiju (purevasti). Niin, te olette harrastaneet... Herra Pyylle,
teidän avioliittonne on onneton...

John (pysähtyen Keijun eteen). Onnetonko? No niin, ei se ainakaan ole
onnellinen...

Keiju (hiljaa tarkoittavasti). Ja onko se avioliittokaan?

John (kuin pistettynä, hämmentyen). Mitä... mitä te tarkoitatte?

Keiju (viittaa nukkeen). Teillä on nukke...

John. Niin, luonnenukke...

Keiju. Mutta eikö olisi luonnollisempaa, että teillä olisi jotain
muuta?

John (viskaa nuken sohvalle, kääntyy äkkiä).

Keiju (ratkaisevasti). Annie on saattanut teidät turmioon.

John (ankarasti). Neiti Harakka!

Keiju. Niin, niin, hän ja hänen harrastuksensa. Minä tunnen teidät,
minä tiedän teidät, te kaipaatte kotia, perhe-elämää... (hiljemmin)
lapsia...

John. Lopettakaa, minä pyydän...

Keiju. En, en, minä puhun nyt. Annie, hän on kaikki lyönyt laimin.
Hän ajattelee uraansa, harrastuksiaan, hän ui ja haaveilee filmistä.

John (hiljaa). Niin, se on totta.

Keiju. Ja mihin se on johtanut? Te olette vararikon partaalla.

John. Mitä... mitä minun on tehtävä?

Keiju (lähestyy häntä, tarttuu hänen käsiinsä, painokkaasti
kuiskaten). Erottava!

John (hätkähtää rajusti). Erottava? Anniesta?

Keiju. Niin, niin. Ja etsittävä toinen elämäntoveri, varakas,
sellainen, joka välittää kodista, jolla ei ole muita harrastuksia kuin
miehensä ja kotinsa... Herra Pyylle, ei teidän tarvitse kauan etsiä...
Te olette hieno ja komea mies... (Katsoo häneen pitkään ja
merkitsevästi.) Minä järjestän eron. Ja minulla on perusteeni...

John. Perusteet? Mitkä perusteet?

Keiju. Oh, siitähän puhutaan yleisesti. Johtaja Jammer on kovin
ihastunut uintiin ja uijattariin... ennenkaikkea selkäuijattariin.

John (kuohahtaen). Jammer? Kazzi Jammer, se juutalainen muotijohtaja?

Keiju. Hän juuri.

John (vaikeasti). Ja ettäkö hän ja... Annie?

Keiju (kohottaa olkapäitään). En sano mitään.

    (Sytyttää savukkeen.)

John (raivostuen äkkiä). Tämä, tämä, tämä... Hitto! Minä olen
avioliitossa, joka ei ole avioliitto, minä olen osakeyhtiössä, joka
tekee konkurssin, minulla on luonnenukkeja lasten asemasta ja
selkäuijatar, josta puhutaan... jonkun Kazzi Jammerin yhteydessä...
(Teatraalisen kaameasti.) Haa! (Hetkisen tauko, sitten tavallisella
äänellä.) Mutta minä en usko.

Keiju (heilauttaa savukettaan). Vaimonnehan haluaa päästä filmiin.
Uinti on vain keino. (Ilkeästi.) Jammer on elokuvayhtiön osakas...

John. Haa!

Keiju. Te ette jaksa kustantaa Annien pääsyä filmiin.

John (synkästi). En. En nyt varsinkaan, kun meidän
avioliitto-osakeyhtiömme on konkurssissa. Minä luulin... niin, minä
luulin, että osakeyhtiö kykenisi meille kummallekin hankkimaan uuden
aseman... (Epätoivoisesti.) Eikä minultakaan ole tilattu ainoatakaan
nukkea, ei ainoatakaan räsykakaraa... Oh!

Keiju (ottaa nuken lattialta ja tarkastelee sitä). Mutta te olette
lähempänä päämäärää kuin Annie... Teillä on järkeä, teillä on tunnetta
ja makua...

John. Niinkö luulette?

Keiju. Niin. Mutta teidän on muutettava elämänne. Teidän on saatava
joku, joka pitää teistä huolta, joka vapauttaa teidät arkihuolista...
Annie ajattelee itseään...

John (raivostuen jälleen). Niin, ja tuota Kazzi Jammeria... Minä,
minä, minä... Minä otan siitä selvän... Minä sanon Annielle. Vai vielä
Jammer...

Keiju (pelästyen). Ei, ei mitään sellaista... Hän kieltää vain, hän
vihastuu minuun... Olkaa järkevä, järkevä ja kylmä. Minä, minä... voin
kyllä toistaiseksi järjestää teidän raha-asianne...

John (ilahtuen). Todellako? Sepä olisi...

Keiju (merkitsevästi). Niin, mutta vain teidän. Se tulee olemaan vain
meidän keskeisemme asia. Yksityistilillenne... Kas niin! (Ottaa
asiakirjasalkustaan seteleitä ja ojentaa ne Johnille.) Kuusituhatta.
Eikä sanaakaan.

John (sieppaa setelit ja vallattomasti puristaa Keijun itseään
vasten). Voi kultainen Harakka! Voi kultainen Keiju!

Keiju (raukeasti). Teen kaikki... kaikki... puolestanne...

Aura (tulee perältä, hienossa ulkopuvussa, teatraalisen
hämmästyneesti). Oo, häiritsenkö?

John (kavahtaa erilleen Keijusta). Neiti Ouru!

Keiju (kylmästi). Hyvää huomenta! Kuinka pääsitte sisään?

Aura. Ovi oli auki.

John. Niin Annien tapaista... Hyvää huomenta! Anteeksi, että olen
vielä pyjamassa.

Aura. Oh, ei mitään. Onko teillä savuketta?

John. Olkaa hyvä. (Tarjoaa.) Olkaa hyvä ja istukaa!

Aura. Kiitos! Annie ei taida olla kotona?

John. Ei, mutta hän tulee pian.

Keiju (kärsimättömästi, kylmästi). No niin, asia on siis selvä.
Minulla on kiire. Herra Pyylle, ajatelkaa, mitä sanoin.

John (kiivaasti). Sen saatte uskoa.

Keiju (ottaa salkkunsa). Pistäydyn täällä myöhemmin. Näkemiin.

John. Näkemiin ja kiitos.

    (Keiju poistuu perältä.)

Aura (luo pilkallisen katseen Johniin). Teillä on omituinen maku,
mutta järkevä pää.

John. Kuinka niin?

Aura. No, tuo...

    (Viittaa olkansa yli oveen.)

John (kiivaasti). Tyhmyyksiä...

Aura. Saattaa olla. Hm, mutta asiasta toiseen, onko teillä rahaa?

John. Rahaa?

Aura. Tietysti rahaa. Minä tarvitsen rahaa.

John (ymmällä). Hm.

Aura. Tahdon puhua suoraan. Teidän vaimonnehan haluaa filmiin.

John. Mahdollisesti. Minä en halua.

Aura. Mutta Annie haluaa. Se riittää. Mitä hän tahtoo, sitä tekin
tahdotte.

John. Se ei ole niinkään varmaa.

Aura (nauraa). Onpas. No niin, filmiin ei päästä noin vain. Siihen
tarvitaan rahaa. Annie on toimittanut sitä minulle, mutta viime aikoina
hän tuntuu olleen pulassa. Ja siksi minä käännynkin suoraan teidän
puoleenne...

John (torjuvasti). Annie hoitaa omat asiansa. Meillä on jonkunlainen
osakeyhtiö...

Aura. Hahhaa, vai yhtiö! Olipa vaikka. Mutta kysyn siis, tahdotteko
antaa minulle nyt viisituhatta auttaakseni Annieta filmiin.
(Vilkkaammin, istahtaen Johnin tuolin käsinojalle.) Katsokaas, en minä
vain Annien takia. (Teeskennellyn luottavasti.) Kun hän pääsisi
atelieriin, niin me kahden, toisiimme luottaen, toisiamme tukien,
kahden me pääsisimme pitkälle! Ja eikö se olisi hauskaa Annien
ukkelistakin!

John. Minä en ole mikään ukkeli...

Aura. Mutta sittenkin... Katsokaas, pikkusumma, viisituhatta...
teille...

John. Se ei ole mikään pikkusumma... En voi...

Aura (taivuttautuu hänen puoleensa, keimailevasti). Mutta kun minä
pyydän...

John. Vaikka kaksituhatta muhamettilaista huuria pyytäisi, niin ei
sittenkään... Ehkä, ehkä voin antaa tuhannen...

Aura (alistuen, ojentaa kätensä). No niin, vaikkapa sekin...
taskurahoiksi...

John (ottaa esille yhden setelin antaen sen Auralle). Ja tämä olkoon
viimeinen kerta...

Aura (suutelee häntä hyvin nopeasti, veitikkamaisesti). Tämäkö?

Annie (on tullut perältä sisälle Johnin viime repliikin aikana täysin
puettuna). Mikä? (Näkee setelin Auralla.) Haa, täällä on rahaa! John!

John (on työntänyt nauravan Auran sivuun, nousten). Niin! (Muistaen.)
Haa, sinä! Haa!

Annie. Mitä sinä haahattelet? Sinulla on rahaa?

John (uhmaavasti). Niin on.

Annie. Sanoit äsken, ettei sinulla ollut! Mistä sait?

John. Se on yksityisasia. Se ei kuulu osakeyhtiölle.

Annie. John! Mitä tämä merkitsee?

John. Se merkitsee... se merkitsee... että varo itseäsi... Sinä olet
saattanut minut turmioon...

Annie (kokonaan ymmällä). Minä? Mitä sinä oikein hourailet?

John. En mitään. (Karskisti.) No, entä pankissa? Mitä?

Annie (ikäänkuin lyyhistyen). Vekseliä ei hyväksytty. (Ottaa
käsilaukusta paperin.) Minä en tiedä, mitä teen...

John (asettuu mahtavaan asentoon, pateettisesti). Mutta minä tiedän.
Haa!

    (Poistuu oikealle.)

Annie (istuutuu tuolille, väsyneesti). Kaikki on lopussa... Ja minä
olen niin, niin väsynyt... kaikkeen... uimiseen... kilpailemiseen...
filmiin...

Aura. Ja minä... Viime filmissä minulla on kaksi kohtausta, toisessa
saan heilauttaa kättäni, toisessa vilauttaa nilkkaani. Siinä kaikki.
Elämä on viheliäistä!

Annie. Niin on... Ja kun ei ole rahaa...

Aura, Niin, niin. Taide ei vetele... Palkka ei riitä puuteriin. Ja
miehet ovat viheliäisiä... En ole saanut ainoatakaan helminauhaa, en
timanttisormusta, en kultaista käsilaukkua... Kukaan miljonääri ei ole
minua kosinut...

Annie (tiukemmin). John antoi sinulle rahaa...

Aura (välinpitämättömästi). Niin, sinähän et ole voinut antaa...
(Vilkkaammin.) Minä... minä näin... ovi oli auki, olit sen jättänyt
auki... hän puristi – miehesi, hyvin iloisena – neiti Harakan
käsiä...

Annie. John! Keiju! Mutta sehän on mahdotonta! Mutta niin, hänellä on
rahaa... Oh, minä... (päättävästi) minä tiedän myös, mitä teen...

Aura (hiljaa). Varo neiti Harakkaa! Hän on ihastunut Johniin.

Annie (purskahtaa nauramaan). Harakka! (Puhelin soi.) Halloo!

John (tulee vasemmalta puettuna). Minulleko?

    (Pysähtyy lähelle ovea.)

Annie. Niin, minä olen. Hyvää huomenta! Kyllä, kyllä olen kotona. Vai
niin, vai on johtajalla ehdotus... Kyllä, kyllä sopii... Näkemiin!

John (on puristellut nyrkkejään). Johtaja... johtaja Jammerko? Haa!

Aura (nousee). Minun täytyy lähteä studioon... Näkemiin!

    (Poistuu perältä.)

Annie (kylmästi). Näkemiin!

John (on hetken kahden vaiheilla, sitten merkitsevästi). Vai niin,
vai niin. Minä lähden kaupungille.

Annie (yllättävästi). Sinä... sinä olet saanut rahaa Keijulta, minä
tiedän.

John (uhmaten). Ja mitä sitten?

Annie (kiivastuen). Ja sinä puristelit Keijun käsiä.

John (itsepäisesti). Ja mitä sitten?

Annie (suunniltaan). Sinä liehuttelet sitä marakattia!

John (kuin edellä). Ja mitä sitten?

Annie (raivoissaan). Minä... minä en siedä sitä... minä en enää siedä
Keijua... me emme häntä enää tarvitse... meidän osakeyhtiömme on
konkurssissa... me olemme tuhon partaalla... meidän on alettava tehdä
(kaameasti) työtä.

John (jäätävästi, hitaasti). Älä kiihotu. Muista valmentautumista.
Tämä on pahempaa kuin suuteleminen. Sinunhan täytyy pidättäytyä.

Annie. Sinä... sinä... sinä .. minä vihaan sinua. Sinä olet kaikkeen
syypää. Miksi sinä annoit minun harrastaa? Miksi et pakottanut minua
olemaan vaimonasi? Sinä... sinä olet nahjus! Ja nyt... nyt on kaikki
lopussa.

John (ymmällä). Nahjus! Ja pakottanut! Minä pakottamaan! Naista! Entä
tasa-arvo? Ja toveruus! Ja mestaruusennätykset?

Annie (nauraa katkerasti, pilkallisesti). Sinä olet samanlainen kuin
luonnenuket! Hervoton! Mokomakin Bobi!

    (Syöksyy vasemmalle, poistuen näyttämöltä.)

John (seisoo hölmistyneenä katsellen hänen jälkeensä). Pakottaa!
Pakottaa! Niinpä, lempo soikoon...! (Muistaen jotakin, säpsähtäen.)
Jammer!

    (Katselee ympärilleen, huomaa pöydän, nostaa liinaa
    ja pujahtaa pöydän alle.)

Annie (syöksyy vasemmalta). John! Jussi! Jussi-kulta! (Rientää
oikealle, katsahtaa ovelle, kiiruhtaa perälle.) Jussi! (Kääntyy
takaisin, heittäytyy tuolille, väsyneesti.) Mennyt. (Ottaa nuken;
uneksivasti.) Bobi! Bobi! Bobi-kulta!

    (Ovikello soi, Annie järjestää hiuksiaan, poistuu perälle
    ja palaa Kazzin kanssa, joka mielistelevänä seuraa hänen
    jäljessään.)

Kazzi (puhuen koko ajan muukalaissävyisesti). Hyvää huomenta, kaunis
rouva!

Annie. Herra johtaja!

Kazzi (levittäen käsiään kuin anteeksipyytäen). Minä ymmärrän, minä
ymmärrän... Mutta minä en voi sille mitään. Minun pitää sanoa kaunista
kauniiksi! Kaunis nainen! Kaunis hevonen! Kaunis seteli! Kaunis
silkkisukka! Oh, ja teidän vartalonne! (Hurmaantuneesti.) Minä olin
viime kilpailuissa. Minä näin kaikki. Näin teidät! Oh, ihanaa! Te uitte
suurenmoisesti, kauniisti, hurmaavasti!

Annie (surullisesti). Mutta tulin kolmanneksi.

Kazzi (viittaa kädellään). Mitä se merkitsee? Ei mitään, ei yhtään
mitään! Te olitte kaunein! (Haltioituneena, näyttää liikkein.) Minä
muistan, kuinka te seisoitte, näin, kädet ylhäällä – miten te
taivuitte, oikenitte, syöksyitte alas... ah, näin, ja sitten (tekee
uimaliikkeitä) te menitte kuin kala, kuin merenneito, kuin Venus... Ah,
(maiskauttaa huuliaan) kuin Venus, ihan kuin Venus... Kaikki olivat
hulluina teihin... Oh, jospa teillä olisi vielä ollut joku minun
salonkini uimapuvuista yllänne! Ah!

    (Maiskauttaa jälleen huuliaan.)

Annie. Te liioittelette... te imartelette... en pidä siitä.

Kazzi (kuin vedoten johonkin korkeampaan). Minä! En, en, kautta
Abrahamin! Te olitte hurmaava. Te pääsette vielä pitkille.

Annie (ilahtuneesti, keimailevasti). Niinkö luulette?

Kazzi. Oh, siitä olen varma! Minulla on afäärisilmää, minulla! Ja
minulla on aate...

Annie. Aate?

Kazzi. Suurenmoinen aate! Minä olen filmiyhtiön osakas...

Annie (jännittyneesti). Ja sitten?

Kazzi (mahtavasti). Te pääsette filmiin...

Annie (riemastuneesti). Filmiin! Filmiin! Voi, kuinka hyvä olette,
johtaja Jammer!

    (Ojentaa hänelle kätensä.)

Kazzi (tarttuu siihen innokkaasti ja suutelee sitä). Ei mitään, ei
mitään, kaunis rouva! Aikaa voittaen te saatte suuria osia. Minä pidän
huolen siitä.

Annie. Oh, kuinka olen iloinen.

Kazzi (liukkaasti). Te tietysti suostutte minun ehtoihini. Mehän
olemme ystäviä.

Annie (vetäytyen kauemmaksi, merkitsevästi). Niin, ystäviä.

Kazzi. Minä teen teille palveluksen. Teettehän tekin minulle.

Annie (nopeasti). Minkä?

Kazzi. Olen ajatellut ensiksi reklaamifilmiä. Muotiaitasta. Te
esiinnytte siinä. Kappoja, leninkejä, kombineesejä, uimapukuja...

Annie (venytellen). Kombineesejä... uimapukuja...? En tiedä.

Kazzi (ratkaisevasti). Kyllä. Siinähän ei ole mitään sopimatonta.

Annie. Mieheni...

Kazzi. Miehenne? Eikö teillä olekaan omaa vapauttanne?

Annie. Kyllä, kyllä! Minä teen mitä tahdon. Mutta en tiedä, tahdonko
mitä esitätte.

Kazzi. Tahtokaa, niin minäkin tahdon. Siitä tulee hienonhieno.
Ystävättärenne halkeavat kateudesta. Filmi esitetään kaikkialla.
Nimenne tulee kaikkialla tunnetuksi. Ja sitten, sitten pääsette
oikeitakin osia esittämään... Eikä teidän tarvitse suinkaan ilmaiseksi
esiintyä, ei suinkaan. Minä olen Kazzi Jammer ja minä maksan, minä
maksan käteisellä minkä järjestänkin. Kas niin, sopikaamme. (Vetää
esille lompakkonsa.) Olemmehan me ystäviä, kaunis rouva!

Annie (epäröiden). En tiedä...

Kazzi (viettelevästi). Kyllä teidän on tiedettävä. Miehenne! Oh,
kaunis rouva, miehenne on aika hulivili. Minä tiedän. Neiti Ouru,
näyttelijättäremme! Neiti Harakka, asianajajanne! Miehenne ei sano
mitään. Ja teillähän on velvollisuuksia itseänne kohtaan.

Annie. Niin on. Ouru... Harakka!

Kazzi (nauraen). Niin, ajatelkaas! Miehenne on koko Don Juan. Ja
muuten... teillehän tämä on elämänkysymys... Reklaamifilmissä te saatte
harjoitella. Yleisö ihastuu teihin, teidän vartaloonne, teidän
hymyynne, kaikkeenne... Teille alkaa iloinen taiteilijaelämä,
illallisia, päivällisiä, tanssiaisia...

Annie. Mutta neiti Ouru on kertonut, ettei studioelämä ole lainkaan
sellaista.

Kazzi (halveksivasti). Neiti Ouru, hänhän on kolmannen luokan
näyttelijätär. No, kaunis rouva! Kas tässä, alkuvalmistuksia varten.
(Ottaa lompakostaan seteleitä ja ojentaa ne Annielle.) Suostukaa! Mitä
epäröitte? (Lähenee häntä.) Rouva, kaunis rouva! Suostukaa! Minä olen
ystävänne. Teiltä ei tule puuttumaan mitään, ei mitään. Anteeksi, mutta
minä tiedän, että olette pulassa. Ottakaa vastaan ystävänne tarjoama
apu.

Annie (hiljaa). Ystäväkö?

Kazzi (katsoo häntä hetken, kiihkeästi, käheästi). Niin, ystävä!
Toistaiseksi ystävä! Ja sitten... sitten, ehkä enemmän kuin ystävä! Oh,
kaunis rouva, jospa tietäisitte! Ja teidän miehenne laiminlyö teitä...
hän ei välitä teistä... hän puuhailee nukkiensa parissa...

Annie. Niin niin...

Kazzi. Siis suostutte? (Pakottaa Annien ottamaan setelit.) Me
aloitamme yhteistyön. Siitä tulee suurenmoista! Eikä teidän ole pakko
sanoa miehellenne mitään.

John (ryntää raivoissaan pöydän alta). Ei olekaan!

Kazzi (pelästyneenä, hypähtää sivummalle). Voi Zebulon!

Annie (peloissaan). Jussi!

John. Niin, Jussi, tavallinen Jussi! Ei mikään John! Hitto, jopa on
oltu narreina! Mikä hiton John minä olen? Jussi! Ja mikä Annie sinä
olet? Anni vain, ei muuta, paljas Anni! Ja Jammer! (Ryntää kohti
Kazzia, joka koettaa väistellä ja juoksee ympäri näyttämöä.) Vai
reklaamifilmi! Kombineesejä ja uimapukuja! Niinkö! Voi sinua Iisraelin
lasta! (Tavoittaa Kazzin ja taluttaa hänet korvasta tuolille oikealla.)
No, Kazzi Jammer! Mitä te täällä teette? Keskellä kirkasta päivää
viettelette vaimoani? Häh? Ja minä lyön laimin Annia? Hm, mutta teitä
minä en lyökään nyt laimin... Häh?

Jammer (hätääntyneenä). Herra Pyylle, minä selitän...

John. Vai selitätte! Heh, ei ole mitään selittämistä! (Maiskauttaa
suutaan kuin Kazzi.) Kaunis rouva, hurmaava vartalo! (Tarttuu äkkiä
Kazzia niskasta, nostaa hänet ylös ja työntää peräovelle.) Ja nyt
täältä mennään. Kirkkaasti! (Kazzi pyristelee vastaan.) Ei auta, aina
meillä sentään sen verran on voimia, vaikka nukkejakin tehdään. Hii-op!
Noo, Zebulon! (Työntää rajusti Kazzin ovesta, seuraten hänen mukanaan;
näyttämön takaa.) Täss' on ovi! Hyvästi! (Palaa näyttämölle; Annielle.)
Haa, nyt on kaikki selvillä!

Annie (on pysytellyt paikoillaan, pelko on osittain haihtunut,
suuttuneena). Salakuuntelija!

John. Salaa tai julki, pääasia on että kuulin. (Huomaa rahat Annien
kädessä.) Pois rahat!

Annie (entistä enemmän suuttuneena). Ne eivät ole sinun.

John. Ne poltetaan.

Annie. Ei.

John. Sinä et mene mihinkään filmiin. Sinä pysyt kotona.

Annie. Varmasti menen. Menen kiusallakin. Minua ei mikään voi estää.
Johtaja Jammer on hieno mies...

John (suunniltaan). Hieno mies... tuo ankerias, tuo rasvattu
ankerias...

Annie. Hän ainakin antaa arvon lahjoilleni.

John. Lahjoille! Mille hiton lahjoille? Vartalollesi... Onko vartalo
lahja?

Annie. Hän ymmärtää minua. Hän tasoittaa tieni. Sinusta ei ole
kuitenkaan avuksi.

John. Sinä et esiinny reklaamifilmissä. Et keikaile kombineesissä ja
uimapuvussa valkealla kankaalla. Sinä olet minun vaimoni. Minä en siedä
sellaista.

Annie (uhmapäisesti). Mutta esiinnynpä. Mitäs siinä olisi? Jos minä
saan kilpailuissa olla uimapuvussa, niin miksi ei filmissä?

John. Uimakilpailuissa ei uida kombineesissä.

Annie (huutaen). Mutta minä menen.

John (vielä kovemmin). Et, et, et...

Annie (entistä kovemmin). Menen, menen, menen...

John (samoin). Et mene, et mene, et mene...

Annie (itkien, huutaen). Sinä olet raakalainen... Sinä olet
uskoton... Keiju... Aura... Minä otan eron sinusta...

John (raivoissaan). Sinulla on Jammer... Jammer... minä otan eron
sinusta...

Annie. Ja minä, minä...

John. Ja minä myös, myös... Me eroamme. Se on päätetty.

    (Ryntää oikealta ulos.)

Annie. Niin... me eroamme...

    (Ryntää vasemmalla ulos.)

John (syöksyy takaisin ovelle). Ennen neiti Harakka kuin sinä...

    (Vetäytyy takaisin.)

Annie (syöksyy samoin vasemmalta ovelle). Ennen Jammer kuin sinä.

    (Poistuu.)

Matti (on viimeisten repliikkien aikana kurkistellut perältä, astuu
varovasti näyttämölle; maalaisesti puettu, toisessa kädessä tukeva
vanha matkalaukku, toisessa pärekori). Hm, täällä keskustellaan...

Ella (tulee hänen jäljessään). Täällä riidellään...

Matti (seisahtuu keskelle lattiaa, katselee hölmistyneenä ympärilleen
sisustusta ja kalustoa; epäröivästi). Kuules, Ella, mitäs tämä
(osoittaa ympärilleen) oikein on niinkuin olevinaan? Tämähän on kuin
Sipyllan poksi silloin Helsingissä.

Ella (kauhistuneena). Mutta jos me ollaan tultu väärään paikkaan?

Matti (mahtavasti). Mestari Paiste ei erehdy. Ja kyllä tässä vain oli
Pylkkäsen Jussi, oli vissisti.

Ella. Mutta ovellahan oli Pyylle.

Matti (nauraa leveästi). Kas, lie hävennyt Pylkkästä. Hienompaa pitää
olla. Pyylle, Pyylle! Ka, olkoon. Mulle hän on Pylkkäsen Jussi.
(Istahtaa matkalaukun päälle, Ella pärekorin reunalle.) Odotetaan.
Eihän meillä ole kiirettä. (Silmäilee ympärilleen.) Mutta voi
seittenhaarainen kynttiläjalka! No jo ovat osanneet pilata yhden
ihmisen hökkelin. (Tarttuu päähänsä.) Täällä ihan surisee. Silmät
nyrjähtävät, kun seiniä katselee. (Nauraa, osoittaa päätänsä
merkitsevästi.) Jospa Jussin rouva on vähän niinkuin...

Ella (huokaisee). Tällaisesta ei kristitty untakaan näe.

Matti. Eikä pakanakaan.

John ja Annie (syöksähtävät yhtaikaa näyttämölle vastakkaisilla
puolilta). Ja nyt minä lähden...

    (Pysähtyvät äkkiä.)

Matti (nousten). Ettekä lähde. Minä olen tullut. (Rientää Johnin luo
sulkien hänet syliinsä.) No, Pylkkäsen Jussi, tunnetko vielä
nahkurimestari Matti Paistetta! Terveisiä Akonpohjasta! Hei!

    (Syleilee Johnia.)

Ella (on rientänyt Annien luo ja syleilee tätä). Terveisiä! (Katselee
häntä.) No jo on Jussin muija korea, on.

John ja Annie (vastustelevat heikosti, avuttoman hämmästyneinä).

Matti (ratkaisevasti). Kas kun ovat niin ällistyksissään, etteivät
sanaakaan saa suustaan. Mutta mitäs siitä! Me olemme tulleet kaupunkiin
huvittelemaan. Täällä on rahaa! (Taputtaa taskuaan.) Kas niin, kahvi
tulelle vain!

Annie (hätkähtäen). Kahvi? Voi, tämä tuli niin äkkiä...

John (hämillään). Voi rakkaat ystävät... asia on niin... me, tuota...

Matti (viitaten kädellään yhtäkaikkisesti). Tuota ja tuota ja
tuokkeroista... Ei muuta kuin töpinäksi vain... Ja sitten lystiä
pitämään... Juodaan kahvit tässä Sipyllan luolassa...

John. Missä?

Matti (osoittaa seiniä). Ka tässä tingeltangelissa... Ja sitten
kaupungille... raha ei tee kiusaa... ja minä kyllä pistouvaan...

John (purskahtaa äkkiä nauramaan ja vajoaa tuolille). Sipyllan
luola... hyvinkin... (Painokkaasti.) Anni, mehän voimme lykätä
lähtömme...

Annie (keventyneesti). Kyllä, Jussi... Mutta emme peruuta...

Matti (leveästi). Oikein... Ja sitten huvittelemaan... Meidän mamma
tahtoo myös huvitella... (Näkee nuken ja ottaa sen käteensä.) Ka, ka,
jopa on nukke! Missäs ne teidän lapsenne ovat? Paljonko niitä on?

Annie ja John. Me... tuota... me emme tuota...

TOINEN NÄYTÖS

Matti (istuu nojatuolissa, jalat toisella tuolilla, mahdollisimman
mukavassa asennossa, paitahihasillaan, ilman kauluksia, tohvelit
jalassa, polttaen sikaaria, hyvinvoinnista raukeana). No oli se
aamiainen, oli...

Ella (istuu pöydän toisella puolella, jokin kudin käsissään). Se
rouvan äiti on kotoisin samasta pitäjästä... Sisareni on varmasti
tuntenut sen... Me olemme melkein sukulaisia...

Matti. Osaa se Pylkkäsen Jussi aamiaisen tilata ja minä syödä. Siinä
oli pöydässä laatuja kuin maanviljelysnäyttelyssä. Vaikka kyllä se
tarjooja, se kyyppari, arvasi, kuka oikein isäntä oli. Kun Jussi oli
tilannut, niin minä suihkasin sille kyypille korvaan, jotta
kaksinkertaiset annokset. Ei pidä ruuan loppuman, kun Matti Paiste
tarjoaa... Eikä se loppunutkaan... Huh, kylläpä tuntuu painostavan...

Ella. Sen rouvan sisar on varmasti ollut mun setäni kaupassa...
konttoristina. Kyllä se tuntuu kovasti höyliltä ihmiseltä, ja korea on,
kovin korea. Uimassa kuuluu käyvän, vaimoihminen. Hm, miehestään se ei
paljoa puhunut. Sanoi vain, että siivohan se on, ei ryyppää eikä pidä
pahaa elämää...

Matti (kärsimättömästi). Mutta ei se Jussi paljoakaan syönyt. Niin
oli kuin kana kaukalolla. Toista oli Jussin isävainaa. Sen kanssa me
olisimme tuollaisen pöydän pistelleet kahteen mieheen... Hyvä mies oli
Vanha-Jussi, hyvä, eikähän tuo poikakaan niin pahalta näytä.
Ompelukoneakentista on näet päässyt herraksi.

Ella. Ja rouvan isä on kotoisin Sipatinnummelta, ihan läheltä, missä
minunkin isäni on syntynyt...

Matti (huokaa). Kylläpä, kylläpä painostaa... Mutta missä ihmeessä on
Jussi rouvineen? Pitihän tässä illaksi johonkin lähteä.

Ella. Matti, niillä on välit vinossa.

Matti. Se on selvä, mutta sitä vartenhan naimisiin mennäänkin, että
olisi kelle jurnuttaa.

Ella. Eikä niillä ole lapsia, ohhoh! (Hiljemmin.) Ja ne nukkuvat eri
kamareissa!

Matti (nauraa). Jo jo. Mutta kyllä minä arvaan miksi. Jussi kai
kuorsaa niin kauheasti. Niin sillä oli isäkin; kun taloon tuli, niin
aina silloin lehmätkin navetassa olivat öisin rauhattomia. (Ovikello
soi.) Kas, mitäs nyt? Menenkö minä avaamaan?

Ella. Mene, mene.

Matti (löntystelee perältä ulos, näyttämön takaa). Päivää, päivää!
Jottako mitä? Lasku? Antakaapa tänne! (Palaa näyttämölle kädessään
paperi.) Samperi, kun Jussi ei ole kotona. Ja tämä pitäisi maksaa. Se
on makuuhuoneen kalusto! Sanovat, että ellei nyt makseta, niin haetaan
kalusto pois! Hm!

Ella (hyväntahtoisesti). Mutta maksa sinä. Saathan sitten Jussilta.

Matti (mahtavasti). Juuri niin, muija-kulta! Eihän meillä olla
Nauku-Maijan poikia. (Ottaa takin taskusta lompakon ja rahoja.) Siin'
on. (Menee näyttämön takaa, palaten kohta.) Heh, mahtaapa Jussi
ällistyä! Lienee unohtanut koko asian. Kyllä on näillä kaupunkilaisilla
kiire velkoa. Multa osti Sammakkovaaran Hanski lehmän kahdeksantoista
vuotta sitten enkä ole vielä silmääkään vilauttanut. Sen lehmän
vasikatkin on syöty. Tottapahan maksaa, kun saa ja muistaa. (Uusi
soitto.) No! (Menee perältä ulos, näyttämön takaa.) Ka jopa nyt! Ei, ei
ole kotosalla. Vai että poikki! Ei, ei mene se poikki, ei nyt
varsinkaan. (Palaa näyttämölle, kädessään paperi.) No jo nyt piru irti!
Sähkön meinaavat katkaista. Jussi ei ole maksanut sähkölaskua.

Ella (pelästyen). Jottako jäätäisiin pimeään? Maksa pois, maksa pois!

Matti. Tietysti maksetaan. (Ottaa rahaa ja pistäytyy näyttämön
takana.) No nyt on sekin selvä. Kaksi on pelastettu: sängyt ja valo.
(Miettien.) Mutta kyllä minä nyt sen ymmärrän, miksi Jussi sanoi olevan
niin vähän kotosalla. En minäkään viihtyisi...

Ella (haukotellen). Minua tuntuu niin väsyttävän. Tekisi mieli ottaa
ettone...

Matti. No senhän mamma voi hyvinkin ottaa. Käy tuonne vain Jussin
huoneeseen. Siellähän on sekä sänky että sohva. Nukuppa, että jaksat
illalla huvitella.

Ella. No se meidän pappa on nyt ihan villissä.

    (Nousee ja poistuu oikealle.)

Matti (kävellä tassuttelee ja hymyilee itsekseen). Voi Jussi-parka!
(Uusi ovikellon soitto.) No jo on musiikkia. (Menee perälle varovasti;
näyttämön takaa.) Päivää, onko teilläkin lasku?

Aura (näyttämön takaa). Ei, ei! (Tulee näyttämölle.) Kas, eikö Anni
olekaan kotona?

Matti (palaa). Ei, ei ole Annia eikä Jussia. Ihan olen orpona.
(Epäröiden.) Kukas neiti on, jos saan kysyä? Sukulaisiako, vai?

Aura (veitikkamaisesti). Ei, ei, tuttavia vain. Mitäs te puhuitte
laskusta?

Matti (salaperäisesti). Niin, katsokaas, äsken juuri kävivät
hakemassa maksua makuuhuoneen kalustosta. Uhkasivat viedä pois.

Aura. Ja te?

Matti. Minäkö? Maksoin tietysti. Eihän sitä miten kalustoa pois
viedä. Minäkin olen täällä. Ja sitten käytiin sähkölaskua perimässä.
Virran uhkasivat katkaista.

Aura (huvitettuna). Ja te maksoitte?

Matti. Tietysti. Selvällä rahalla. Kaipahan Jussi maksaa.

Aura (yrittäen nauraa, mutta tukahduttaen). Hm... Niin, no...

Matti (tiukasti). Mitä tuo on? Suu puhtaaksi. Eikö Jussi maksaisi?

Aura. Anteeksi, mutta kuka te olette?

Matti (kiireesti, sipaisee kättään sivuun, ojentaa sen). Kas, kun ei
tullut esiteltyä: Matti Paiste, nahkurimestari Akonpohjasta,
maanviljelijä ja tilanomistaja, köyhäinhoitolautakunnan varajäsen ja
entinen lautamies.

Aura (alentuvasti, mutta herttaisesti). No se oli selvä esittely.
Minä olen Aura Ouru, näyttelijätär. Ehkä tunnette nimeni?

Matti. En, en, en minä tunne. Näyttelijätär? Mitäs te näyttelette?

Aura. Milloin mitäkin. Minä olen filmissä... elokuvissa.

Matti (siirtyy pelästyneenä hiukan sivummalle). Elo... kuvissa...
vilmissä... tuota noin... (Katselee häntä.) Mutta kyllä te sittenkin
näytätte... tuota...

Aura. Miltä? (Keimailevasti.) Ihanko kauniilta?

Matti (hämillään). Kauniiltapa kauniilta, tietysti. Mutta kun minulle
on kerrottu ja olen lukenutkin, ihan lukenut, että ne vilmitytöt siellä
elokuvissa ovat... hm, tuota... liian vallattomia, tuota. (Kiireesti.)
Mutta ette te tietystikään, ette te...

Aura (nauraen). Voi teitä, te olette kultainen ukkeli!

Matti (pelästyen). So, so! Minulla on muija tuolla.

    (Viittaa oikealle.)

Aura. En minä aio teitä valloittaa. Mutta kyllä oli kilttiä, että
maksoitte herra Pyylteen laskut. Hänellä on vaikeat ajat.

Matti. Vai niin. Ihanko jo uhkaa konkurssi?

Aura. Hän on jo konkurssissa, hänen avioliittonsa nimittäin.

Matti. Tuota...

Aura. Niin, avioliittokassassa ei ole mitään.

Matti. Soo-o.

Aura. Te olette tietysti hänen ystävänsä.

Matti. Varmasti. Hänen isänsäkin ystävä.

Aura. Niin, hän aikonee erota.

Matti. Mistä, liikkeestä?

Aura. Vaimostaan. Häntä jo kierretään.

Matti, Ettäkö Jussi aikoo jättää korean eukkonsa? Johan on hullu.
Korea ja hyvätapainen, minkä minä olen ennättänyt nähdä. Kierretään?
Kukas Jussia kiertää?

Aura. Tämä on nyt vain kahden kesken. (Kuiskaten.) Heillä on yhteinen
asianajaja, muuan neiti Harakka. Se.

Matti. No onkin Harakka. Liekö rikaskin?

Aura. Aika varakas.

Matti. Ja tietysti vanhapiika?

Aura. Kyllähän... vaikka ei hän nyt ihan vanhakaan ole...

Matti. Liekö koreakin?

Aura. En minä osaa sanoa...

Matti. Vai niin, vai sellaista Jussi aikoo. Ka, onpahan se oikeastaan
hänen oma asiansa. Mutta kuitenkin... Ja kun kerran minä olen täällä!
Hm, hm. (Äkillisesti, tiukasti.) Ei suinkaan vain neiti ole pihkassa
Jussiin?

Aura (pelästyen). Minäkö? En, en...

Matti (miettivästi). Niin, niin, ei kai. Minä olen kuullut, että
vilmitytöt menevät vain miljonäärien kanssa naimisiin.

Aura. Harvassa täällä on miljonäärejä. Eikä kukaan niistäkään kosi.

Matti. Välipä sillä. Teillähän on tietysti suuret tulot.

Aura. Vähemmän kuin teillä. Minun elämäni on viheliäistä...

Matti. Vai niin, vai niin. Ei taitaisi olla mitään vastaan, vaikka
menisi naimisiin puolimiljonäärinkin kanssa?

Aura (reippaasti). Ei, ei yhtään. Kunhan sillä puolimiljonäärillä
olisi toisen puolen arvosta näköä ja kokoa ja... rakkautta.

Matti (reippaasti). Se on tietty. Minä kyllä tiedän oikean miehen. Se
on ihan hulluna taiteilijoihin...

Ella (tulee vasemmalta). Voi, Matti, olin ihan unohtaa. Minun...
(Huomaa Auran.).... tuota...

Matti (Auralle). Tässä on meidän mamma ja hyvä mamma onkin...
(Ellalle.) Ja tämä tässä on neiti Ouru, ihan kunnollinen
näyttelijätär...

    (Ella ja Aura tervehtävät.)

Ella. Niin, etkö sinä Matti lähtisi minun kanssani kaupungille...

Matti. Ahaa, ostoksille! Kyllä meidän mamma tunnetaan. En, en
lähde... väsyttääkin niin, se aamiainen, ja laiskottaa... Mutta jos
neiti Ouru...

Aura. Mielelläni. Minulla on kyllä aikaa. Minun olisi tavattava
Annia.

    (Nousee.)

Ella (ilahtuneesti). Jos vain neidille sopii...

    (Menevät perältä.)

Matti (edellisten mentyä viittoo jälkeen käsillä iloisena ja
ilkikurisena, huokaa syvään helpotuksesta, asettuu mukavaan asentoon ja
yrittää nukkua. Ovikello soi). Perhana! (Menee varovasti perälle ja
palaa Kazzin kanssa, joka on hyvin peloissaan.) No, onkos teillä lasku?
Antaa tulla vain.

Kazzi (katsellen ympärilleen). Ei suinkaan herra Pyylle ole kotona?

Matti. Ei, ei ole. Onko asiaa?

Kazzi (hypähtää melkein). Ei, ei ole, ei suinkaan. Onko rouva kotona,
rouva Pyylle?

Matti. Ei, ei ole. Onko hänelle asiaa?

Kazzi. On, on... ei, ei ole asiaa, ei.

Matti (katselee häntä hetkisen). Kukas te oikein olette? Teillä ei
ole mitään asiaa ja kuitenkin tulette? (Huutaa.) Häh?

Kazzi (pelästyen). Niin, niin, ei ei... (Pyyhkii hikeä otsaltaan.)
Minä olen johtaja Kazzi Jammer, muotiaitan johtaja.

Matti. Ahaa, konkurssiloppuunmyynti ja muuta sellaista...

Kazzi. Ei, ei, muotiaitta... Minä tunnen rouva Pyylteen... Ah, hän on
kaunis rouva...

Matti. Mitäs se teille kuuluu, kaunisko vai kamala? Häh? Ja asia?

Kazzi. Niin, katsokaas, minä tarjosin rouvalle tänään paikkaa...
filmiin, elokuviin... ja maksoin...

Matti (jäätävästi). Vai niin, vai vilmiin. No, ja entä sitten?

Kazzi. Ja... ja... sitten... sitten herra Pyylle ei tykännyt siitä...

Matti. En minäkään olisi tykännyt, jos joku olisi pyytänyt Ellaa
vilmiin näyttelemään... No?

Kazzi. Ja sitten herra Pyylle muuttui brutaaliksi...

Matti. Pur... purta... Mitä se on?

Kazzi (näyttäen havainnollisesti). Näin, hän tarttui minua näin... ja
sitten hän puhui pahoja sanoja ja sitten... sitten hän raahasi minut
ulos... noin.

    (Näyttää kaikki.)

Matti (hörähdellen). Vai niin teki Jussi... no, ja entä sitten?

Kazzi. Ja... ja... minä menin pois... Mutta, mutta... Kuka te olette?

Matti. Jaa että minäkö? Nahkuri, karvari... vasikannahkoja ja
lehmännahkoja ja kissannahkoja... Niin, kissannahkoja. Eikö johtaja
osta kissannahkoja? Niistähän saa vaikka minkä elävän nahkoja, vaikka
soopelia, kirjavista kissoista ainakin.

Kazzi. Mutta, tuota... oletteko herra Pyylteen sukulainen?

Matti. Enemmän, enemmän, minä olen hänen ystävänsä... hänen isänsäkin
ystävä... nahkurimestari Matti Paiste Akonpohjasta. No?

Kazzi. Eikö herra nahkamestari ole nähnyt täällä jotakin salkkua,
pientä mustaa salkkua? Sellaista pussia? Minä... minä unohdin sen
tänne... niin, kun herra Pyylle tuli vihaiseksi ja brutaaliksi.

Matti. En, en ole nähnyt.

Kazzi (tarttuen päähänsä). Voi, voi! Se on tärkeä salkku. Koko minun
elämäni riippuu siitä salkusta...

Matti. Vai siitä se roikkuu...

Kazzi. Siitä, siitä... Herra kissannahkamestari... voisinko minä...
sallisitteko, että minä... antaisitteko, että minä... etsisin, onko se
salkku täällä? Voi hyvä kissannahkamestari, minä ostan tusinan nahkoja,
jos annatte?

Matti. Hehheh, kunhan tässä ei vain olisi koira haudattuna?

Kazzi. Ei, ei mitään koiraa, ei pientä sylikoiraakaan. Minä olen
rehellinen mies. (Lyö rintaansa.) Rehellinen mies, herra nahkamestari.

Matti (ratkaisevasti). Etsikää! Joutuin! Mutta minä seuraan
etsintää...

Kazzi (alkaa liehua näyttämöllä, pistäytyy vasemmalla ja oikealla,
Matin seuratessa koomillisen tärkeänä ja valppaana hänen jokaista
liikahdustaan.) Ei, täällä ei ole... eikä täälläkään! Minun salkkuni...
minun tärkeä salkkuni! Voi, Zebulon!

Matti. Ja Dan ja Naftali. (Kello soi.)

Kazzi (jäykistyen pelosta paikalleen). Herra Pyylle! Zebulon! Minä
olen hukassa. Minä pelkään! Voi hyvä nahkamestari, minä ostan kaksi
tusinaa kissannahkoja, jos annatte minun piiloutua. Vain hetkeksi, että
pääsen ulos... Herra Pyylle murskaa minut, hän nitistää minut...
minulla on vieläkin korva kipeänä...

Matti (yhtäkaikkisesti). Loittone sitten ja nopeasti! (Osoittaa
vasemmalle.) No, ala laputtaa! (Kazzi häviää vasemmalle varpaillaan
juosten.) Katsotaanhan, herra Iskarjotti!

    (Menee perälle ja palaa Keijun kanssa, jolla on
    edelleen salkku kainalossa.)

Matti. No, neidillä on kai laskuja?

    (Ottaa esille lompakkonsa.)

Keiju. Kuinka niin? Anteeksi, kuka olette?

Matti (jäykästi). No kukas te itse olette?

Keiju. Minä olen neiti Harakka, asianajaja ja tämän perheen asioitten
hoitaja.

Matti. Ahaa! (Katselee häntä.) Vai Harakka! (Mahtavasti.) Minä olen
nahkurimestari Matti Paiste, Jussin ystävä ja hänen isänsäkin ystävä.
Vai on neiti, oikein asianajaja? Hm, en minä vielä ole sattunut
näkemään housuttomia atvokaatteja.

Keiju. Minä olen lakitieteen kandidaatti.

Matti (tuttavallisesti). No sitten minä tarjoan heti neidille yhden
jutun ajettavaksi. Siellä meillä, Akonpohjassa, riitelee nyt muuan
neiti itselleen miestä...

Keiju. Hyvä mestari, niinä...

Matti. Antakaapa kun minä puhun. Niin, se riitelee miestä.
Kaksitoista vuotta sitten se meni kihloihin ja pysyi kihloissa. Sillä
oli näet uskollinen luonnonlaatu. Ja sulhanenkin pysyi. Mutta sitten
sille neidille sattui onnettomuus: se laitatti tukkansa kaupungissa, ja
tukka lähti pois. Siitä tuli kaljupäinen morsian. Ja silloin sen
sulhasen rakkaus loppui siihen, heti paikalla. Purki kihlauksen, vaikka
oli antanut naimalupauksen. Jotta mitenkäs tällaisessa paikassa? Se
neiti on minun sukulaisiani, ja kyllä minä käräjät kustannan. Ottaisiko
neiti ajaakseen jutun?

Keiju. Se on mahdotonta. Minulla on niin paljon työtä.

Matti. No onpa yksi, joka ei valita työttömyyttä.

Keiju (kärsimättömästi). Ah, kun herra Pyylle ei tule. Hän lupasi
olla näinä aikoina täällä.

Matti (salavihkaisesti). Tuota... tietääkö neiti, millaiset välit
Jussilla ja sen eukolla ovat? Minusta ne tuntuvat vähän vinoilta.

Keiju (huoaten). Herra Pyylle on onneton.

Matti (koomillisesti huoaten). Vai niin.

Keiju. Niin, minähän tiedän. Hänen vaimonsa ei ole hänelle sopiva.
Vaimo laiminlyö hänet, vaimo on aina ulkona, hän ui, hän kilpailee ja
hän aikoo filmiin.

Matti (teeskennellyn osaaottavasti). Voi Jussi-parkaa!

Keiju. Niin, hänen vaimonsa ei ymmärrä häntä. Herra Pyylle ei voi
häiritsemättä antautua taiteelleen...

Matti (vilpittömän hämmästyneesti). Taiteelleen? Mille pirhanan
taiteelle?

Keiju (ylevästi). Hän sommittelee taiteellisia luonnenukkeja. Kas
tässä (ottaa sivusohvalta nuken) on hänen viimeinen luomuksensa –
Bobi!

    (Ojentaa nuken Matille.)

Matti (käsittämättä oikein). Popi! Popi! Jottako... jottako...
Jussiko tämän on ommellut ja laittanut?

Keiju. Kyllä.

Matti (on hetken sanattomana, räjähtää sitten valtavaan nauruun). Ei
mutta... hahhaa... jottako Jussi ompelee nukkeja... aikamies leikkii
nukeilla... ei, mutta... ja tätäkö ei anneta tehdä rauhassa... (Vajoaa
tuoliin nauraen.) Ei, kyllä tämä on paras juttu, mitä olen ikinä
kuullut, ja taitaa olla tosikin. (Kääntyen äkkiä Keijun puoleen ja
osoittaen päätänsä.) Tuota noin... onko Jussilla jotenkin täällä...
sahajauhot epäjärjestyksessä?

Keiju. Mestari ei käsitä asiaa. Herra Pyylle on hieno taiteilija.

Matti. Maksaako hänelle kuka näistä... Popiloista?

Keiju. Ei, ei vielä. Hän ei ole tarpeeksi tunnettu.

Matti. Varjelkoon! Ei suinkaan pidä tehdäkään tunnetuksi. Hoidetaan
hänet perheen keskuudessa, se on selvintä. Vai ei maksa! No, selvähän
se: niin hulluja ei kai ole Pälksaaressakaan. Ja Jussi on konkurssissa?

Keiju. Kuka... mistä te tiedätte? Taikka, no niin, te olette hänen
ystävänsä, te saatte tietää: hänen avioliittonsa on konkurssissa, ei
hän itse.

Matti. Se on kyllä hepreiskaa minulle, mutta olkoon. Ja mitäs hän
aikonee tehdä?

Keiju (kylmästi). Hän ottaa eron.

Matti (koomillisen auliisti). Niin, niin, selvähän se. Kun on tiukka,
niin tietysti ero. Ja tietysti uusiin heti. (Äkkiä.) Kuulkaas, neiti
Varis... tuota, Harakka, ottaisitteko te Jussin?

Keiju (yllätettynä). Minä, minä...

Matti (tyynesti). Niin, niin, te, te. Te ette kai uisi...

Keiju (jyrkästi, paheksuen). En.

Matti. Ettekä kilpailisi?

Keiju. Mitä ajattelettekaan!

Matti. Ja filmiin ei teitä huolittaisikaan.

Keiju. Herra Paiste!

Matti. Niin, niin! Vai sillä tavalla. Taitaisitte ollakin sopiva
eukko Jussille?

Keiju. Herra Paiste, minä pyydän...

Matti. Ja teillä kai on rahaakin. Tietysti, tietysti!
(Yksinkertaisesti.) Mutta huoliikos Jussi teistä?

Keiju (nousten seisomaan, suuttuneena). Tämä on sopimatonta. Minä en
puhu mitään.

Matti (hyväntahtoisesti nauraen). Ei tarvitsekaan. Kyllä sen näkee,
että olette pihkassa Jussiin, eukolliseen mieheen... Heheh, mitäs laki
sanoo?

Keiju (polkien jalkaa). Minä en siedä tätä enää, en.

Matti. Älkää vain suuttuko, leikkiä tämä on, leikkiä. Näkeehän sen.
Moititte Jussin eukkoa ja kiitätte Jussia. Kyllä minä sen taudin
tunnen. Vai sellainen on Jussin eukko? Hohhoo!

Keiju (kiivastuneena). Niin, eikä siinä kaikki. Hän antaa itseään
liehitellä... Muuan juutalainen Jammer (Matti säpsähtää ja vilkaisee
vasemmalle) on nyt hänen kintereillään...

Matti. No sen minä ymmärrän. Juutalaista ei olekaan helppo karistaa
kintereiltään. Kerran minä olin ostamassa itselleni palttoa muutamalta
juutilta, niin eikös tämä tullut kaksi kadunväliä perässäni ja alensi
hintaa joka kymmenen askeleen päästä... Juoksemaan minun täytyi lähteä,
muutoin se olisi kohta antanut sen ilmaiseksi... (Sävyä muuttaen.) Vai
niin on asiat: Jussilla on asianajaja, rouvalla juuti, ja herra ja
rouva yhteisesti ovat konkurssissa, mutta herra yksityisesti ei ole....
Hohhoo, kylläpä on sekava asia...

Keiju (kiivaasti). Minä en ole kenelläkään.

Matti (tyynesti). Mutta halu olisi päästä... Niin, niin. Ja Jussi,
joka oli niin topakka poika ja ahkera ja järkevä! Sitä onnisti liian
hyvin kaupoissa, siinä se. Rikkaus ja laiskuus! Luonnenukkeja! Hahhaa!
(Nauraa.) Ei, kyllä tässä on pappa Paisteen ryhdyttävä toimiin. Ja
nimensä on muuttanut. Pyylle, Pyylle! Ja Tson, Tson! Ja eukko on muka
Äni! No jo on! Kyllä se rikkaus ja laiskuus monta teettää!

Keiju (kävelee kiivaasti edestakaisin). Te ette tätä ymmärrä...

Matti. En, en ymmärrä enkä tahdokaan ymmärtää. Minä ymmärrän
vasikannahkoja ja lehmännahkoja ja koirannahkoja ja kissannahkoja,
minä. Ja parkitsemista ja muokkaamista, ja ukkivissi olen siitä, että
Jussi ja sen eukko ja koko tämä seurakunta pitäisi pistää parkkitiinuun
ja liottaa ja parkita ja muokata, niin eiköhän tästä vielä sellaista
toisluokkaista varsinahkaa sukeutuisi. Hyvää pohjanahkaa ei missään
tapauksessa... Ja me kun tultiin mamman kanssa huvittelemaan! Jopa!
(Sävyä muuttaen.) Tekös sitä olette tiliä pitänyt?

Keiju. Minä. Täällä on kaikki paperit.

    (Osoittaa salkkuaan.)

Matti. Niitähän olisi hauska vilkaista.

Keiju. Ne ovat perhesalaisuus.

Matti. Niinpä kai, eivät ne sotasalaisuuksia sentään liene.

Keiju (äkkiä, kiihkeästi). Voi, hyvä mestari, te ette ymmärrä, kuinka
minä tahtoisin pelastaa herra Pyylteen... Hän ansaitsisi parempaa...
Hänen taiteellinen työnsä... hänen lahjansa...! Hänellä pitäisi olla
joku, joka hänestä huolehtisi...

Matti. Lapsenlikkako?

Keiju (kuin ei olisi kuullut). Joka hoitaisi hänen asiansa... olisi
hänelle hellä... olisi hänen luonaan... häätäisi maalliset murheet...
(Kuuluu ääntä ja askelia perältä.) Voi!

John (tulee perältä). Iltapäivää! Minä myöhästyin hiukan. Kas,
oletteko tulleet tutuiksi jo?

Matti. Varmasti. Neiti Korppi... tuota, Harakka kertoi juuri, että
sinulta puuttuu rahaa, rakkautta ja rauhaa... Rrrr!

Keiju (kärsimättömästi). Teidän maaseutuystävänne on hyvin omituinen.

Matti (kääntyy mennen oikealle). Nyt minä lähden kaupungille. Muutan
vain kengät jalkaani. Näkemiin! Tulen ihan kohta.

John. Mitäs sinä kaupungille?

Matti. Ostamaan sydämenvahvistustippoja, aivopalssamia ja ymmärryksen
linjamenttia! Terve!

    (Poistuu oikealta.)

John (Keijulle). Mitä tuo tarkoitti?

Keiju (koettaen hymyillä mielistelevästi). Herra Paiste on hyvin
häikäilemätön ja hyvin... hyvin terävänäköinen...

Matti (tulee oikealta ja ojentaa papereita Johnille). Kas tässä:
makuuhuoneen kalusto ja sähkö! Terve!

    (Poistuu oikealta.)

John (vilkaisee papereita). Laskuja! Maksettuja laskuja! Matti!
Tietääkö... tietääkö hän?

Keiju. Kyllä, liiankin paljon.

John (häkeltyneenä). Konkurssin?

Keiju. Sen ja muutakin.

John. Että minä ja Anni....

Keiju. Sen ja muutakin.

John. Että minä... valmistan nukkeja?

Keiju. Niin, ja muutakin.

John. Nauroiko hän?

Keiju. Hän hirnui.

John (katkerasti). Sen minä kyllä uskon.

Keiju. Mitä... mitä mieltä te olette esityksestäni?

John (koomillisen synkästi). Minä eroan. Anni aikoo esiintyä Jammerin
reklaamifilmissä... Sitä minä en siedä.

Keiju (innokkaasti). Ei teidän tarvitsekaan. Minä järjestän eronne.
Teidän on muodostettava elämänne uudelleen.

John. Jottako mentävä uusiin naimisiin?

Keiju. Niin, uuteen, onnelliseen avioliittoon.

John (edelleen synkästi). Niin kai. En minä osaa olla yksinäni.

Keiju (huokaa syvään). Ah, sen minä ymmärrän. Kirjoittakaa,
kirjoittakaa, minulle asianajovaltakirja. Kas tässä on kaavakkeita.
(Ottaa salkustaan papereita, ja John kirjoittaa.) Kas niin! Kiitos.
(Huokaa.) Minä ymmärrän teidät. Yksin ei ole hyvä olla. Minä tiedän,
miltä se tuntuu. Ah, minä olen ollut yksin. Minulla on ollut
menestystä, minä olen ansainnut, minä olen rikas. Minun älyäni
ylistetään, minä saan tärkeitä tehtäviä. Ja sittenkin minä olen yksin
ja onneton. Minä... minä olen rakastava, hellä nainen, ja minä kaipaan
kotia ja miestä, jota voin hoivailla, ja... ja...

John (kiireesti, hieman peräytyen). Niin, niin, tietysti... jos niin
on, niin tehän kyllä saatte miehen... tehän olette henkevä ja älykäs ja
rikas... Minä... minä...

Keiju (riehaantuen, heittäytyy äkkiä Johnin kaulaan, nopeasti,
intohimoisesti). Niin, niin, sinä, sinä... Minä tiesin sen, että
sinä... sinun ei tarvitse kysyä... minä luen sinun silmistäsi... sinä
rakastat minua... niin, niin... (raukeasti) ja minä rakastan sinua.

John (avuttomana, peloissaan). Minä... minä...

Keiju (kiihkeästi). Niin, sinä, sinä... Sinua minä olen ajatellut jo
pitkään, sinä olet niin kultainen ja herttainen... Minä järjestän
meidän molempien elämämme ja sitten saa John rauhassa laitella
Bobeja ja Babyjä... Ja me menemme oikeaan avioliittoon, emme
toveruusliittoon... Oi, John, minä olen niin onnellinen...

John (Keijun puristuksessa, koettaen varovasti irtautua). Mutta,
mutta... jos... vaikka... ehkä... minä... tuota...

Keiju (peittää hänen suunsa kädellään). Ei mitään, ei mitään! Ollaan
vain onnellisia... niin, pelkästään onnellisia... Oi, John, tämä oli
yllätys, tämä oli odottamatonta...

John (heikosti). Niin oli... odottamatonta... (Muistaen, pelästyen.)
Mutta jos Anni näkee! Anni on kauhean mustasukkainen nyt teille...

Keiju (rohkeasti). Minä en pelkää mitään sinun rinnallasi...

John. Mutta minä pelkään... ei mitään skandaalia... (Kolinaa perältä,
kuiskaten.) Se on Anni! Pois! Voi, minne... mitä? Tuonne!

    (Työntää Keijun oikealle. Keijulta jää salkku papereineen
    pöydälle. John tempaa sen ja työntää sivusohvan alle.)

Annie (tulee perältä, seisahtuu taka-alalla). Kuka täällä oli?

John. Täälläkö?

Annie. Niin, täällä?

John (koettaa olla huolettoman näköinen). Täällä ei ollut ketään
tai... niin, oli, oli... minä olin...

Annie (tutkivasti). Mutta ethän sinä yksinäsi puhunut?

John (koettaa kiskoa kaulustaan väljemmälle). Minä... minä se puhuin,
yksinäni... niin, niin, ihan yksinäni... minulle on tullut sellainen
tapa... yksinäisyydessä... niin, niin...

Annie (poistuu vasemmalle. Hetken kuluttua kuuluu pelästyksen
kirkaisu, joka ikäänkuin katkeaa; sitten Annie ilmestyy takaisin hyvin
hämillään ja peloissaan). Oh, kuinka pelästyin!

John (on rynnännyt vasemmalle, Annien edessä). Mitä sinä niin
kamalasti kirkaisit?

Annie. Siellä... siellä oli... aave... tuota... hiiri... ei, kun
hämähäkki... hämähäkki, niin, niin, hämähäkki...huh, kuinka pelästyin,
etten osaa edes puhua. –

John. Se hämähäkki on tapettava.

    (Aikoo mennä vasemmasta ovesta.)

Annie (asettuu eteen). Ei, ei... ei tapeta... ei, minä kuulun
eläinsuojeluyhdistykseen... en minä pelkää... hämähäkit tuottavat
onnea...

John. No, anna kun minäkin vilkaisen sitä hämähäkkiä.

Annie. Ei, ei, se on jo ehtinyt mennä piiloon... Mutta, John, sinulla
on eaudecologne'ia! Se virkistää minua!

    (Menee oikealle, John hyppää kerkeästi eteen).

John (hätäisesti). Ei, ei, kyllä minä tuon, ei sinun tarvitse
vaivautua... hetkinen vain, minä kyllä... (Livahtaa oikealle ja tuo
pienen pullon, jonka ojentaa Annielle. Annie kostuttaa otsaansa, John
seisoo oven edessä ja pyyhkii tuskanhikeä.) Huhhuh, kuinka täällä on
kuuma. Minne me menemme tänäiltana vieraitten kanssa?

Annie (kuin poissaolevana). Niin, menemme... Kyllä me menemme. (Kuin
heräten.) Mutta me eroamme...

John (jyrkästi, katkerasti). Kyllä, me eroamme. Mutta vasta sitten
kuin vieraat ovat lähteneet. Siihen asti tehkäämme aselepo.

Annie. Mutta ei päivääkään kauemmaksi.

John (juhlallisesti). Ei päivääkään. Mutta nyt, ei mitään skandaalia.

Annie (hermostuneesti). Ei, ei mitään. (Kuuluu melua perältä.) Nyt
tulevat jo.

Iisak (syöksyy perältä, pysähtyy töksähtäen, hätäisesti). Onko hen
täällä? Mi te? Ah, hhyvä ilttaa! Antteks, antteks, onkkos härrä johtaja
Jammer täällä?

John (hirmustuen). Kuka... kuka täällä?

Iisak. Härrä johtaja Jammer. Henen piti olla täällä, hen tulla
tapaamaan kaunista frouvaa, joo. Meill olla yks hhyvin kiire afääri...
geshäfti... kaikki riippuu siitä... onks härrä johtaja...?

John (astelee uhkaavan tyynesti Iisakin luo). Pitikö johtaja Jammerin
tulla tapaamaan kaunista rouvaa tänne? Rouva Pyyllettäkö?

Iisak. Juu, juu, Pjylle, Pjylle... onks härrä johtaja täällä?

Annie (on seurannut tuskastuneena keskustelua). Ei, ei, hän ei ole
täällä eikä ole ollutkaan. Eikä hänen pitänyt tullakaan tänne...

John (on tullut aivan Iisakin luo). Kukas te olette?

Iisak. Mine olla Iisak Levison, härrä Levison. Liigemies, härrä
johtajan gumbbani... Onks härrä johtaja täällä?

John (karjaisten). Ei, ei ole! Mitäs hittoa teillä täällä on
tekemistä? Onkos tämä mikä narinkka, mikä juutipörssi, vai? Ulos!

Iisak (pelästyen). Voi, hhyvä härrä, mine menen... mine menen... mine
viggelästi menen... (Poistuu kiireesti.) Voi, voi minu gumbbani Jammer,
Kazzi Jammer... me olla hukassa... jos mine ei löydä dover Kazzia...

John (myrkyllisesti). Vai niin, vai Jammeria etsitään täältä!

Ella (tulee Auran seuraamana, ilahtuneesti). Joko te olette tulleet?
Voi, voi, kuinka on koreita kauppoja! (Huokaa.) Kun olisi oikein
miljonääri, niin ostaisi kaikki.

Annie. Niin, rouva Paiste, ehkä sellainen tuntuu vaihtelulta...

Ella. Rouva! Mikäs rouva minä olen. Täti minä olen ja Ella. Ei
huolita ruveta haukkumaan toisiamme...

Matti (tulee Topin seuraamana). Ei, ei haukkumaan varsinkaan... Tässä
minulla olisi uusi vieras. Se on kovasti kainoluontoinen, mutta se ei
merkitse mitään, kun minä olen matkassa. (Tärkeästi.) Tämä on se Topi
Heiskanen sieltä Akonpohjasta, kanalanomistaja. Sillä on kaksituhatta
kanaa ja kaksisataa kukkoa ja sitä sanotaan tavallisesti Tipu
Heiskaseksi.

Topi (hyvin arka ja kömpelösti käyttäytyvä nuorukainen, kokonaan
hämillään). Mutta... tuota... setä...

Matti. Älä huoli. (Esittelee koomillisen mahtavasti.) Tässä on korea
rouva Pyylle ja tässä hänen ukkonsa, Jussi Pylkkänen... (Hymähtäen,
merkitsevästi.) Tässä on neiti Ouru, filminäyttelijätär...

Topi (sopertelee jokaisen esittelyn jälkeen). Hauskaa... erittäin
hauskaa tutustua... minä tuota...

    (Jää seisomaan neiti Ourun luo.)

Aura (vilkkaasti). Ah, kaksituhatta kanaa! Kuinka mielenkiintoista!

Topi (avuttomasti). Niin, juuri niin, äärettömän mielenkiintoista...
tuota, te olette... tuota... neiti on... tuota, filminäyttelijätär...

Aura (armollisesti). Niin, olen antautunut taiteen palvelukseen...

Topi. Minä... minä... minä myös rakastan taidetta... minä
harrastankin sitä... tuota... soitan bassotorvea... tuota...

Matti. No annetaanhan olla nyt bassotorvien... (Istuutuu sohvalle ja
sattuu vilkaisemaan taakseen, huomaten Keijun salkun, säpsähtää.) Tuota
noin, hm... (Kovemmalla äänellä.) No, Jussi, joko sinulla on
iltaohjelma meitä varten valmis? Me lähdemme huvittelemaan, kaikki...
neiti Ouru tulee tietysti mukaan... kyllä Topi pitää teistä huolta...
hän on tottunut kanoja hoitamaan...

Topi (kiireesti). Olen minä tottunut... kyllä minä hoidan...
(Kumartaa.) Jos neiti antaa luvan...

Aura (teennäisen väsyneesti). Oh, minä olen kyllä hiukan väsynyt
juhlimiseen, mutta näin ollen... minä suostun...

Matti (on varoen keinotellut salkun takkinsa alle). Tuota noin...
Jussi... ajatteleppa nyt ohjelmaa... minä vilkaisen hiukan tätä
ihmeellistä huoneistoa...

    (Menee vasemmalle.)

Annie (pelästyneenä). Voi ei, herra Paiste, ei mitenkään... minulla
on huoneeni niin kauheassa epäjärjestyksessä...

    (Asettuu eteen.)

Matti. Ei se mitään merkitse, kyllä minä olen Ellan kanssa jo
tottunut...

Annie. Ei, ei, hyvä mestari...

Matti (kääntyy oikealle). No, olkoon, menen tänne Jussin
huoneeseen...

John (pelästyneenä). Ei, ei... minä... tuota... äsken kaadoin sinne
lattialle myrkkyä... vahingossa... nyt siellä on ikkunat auki... sinne
ei voi mennä...

Annie (säpsähtäen). Myrkkyä!

Ella (pelästyneenä). Myrkkyä! Siellä on minun korini...

John (tempaa nenäliinan ja painaa sen kasvoilleen, hätäisesti).
Odottakaa! Minä käyn sen noutamassa. (Syöksyy nopeasti oikealle ja
palaa raahaten pärekoria. Sulkee oven.) Tässä se on...

Matti (innokkaasti, pidellen toisella kädellään salkkua takin alla,
toisella tarttuen koriin). Kyllä minä... minä vien sen eteiseen...
(Tempaa korin väkisin Johnilta ja raahaa sen perältä ulos. Palaa sitten
ilman salkkua.) Huh! No, mamman tavarat on pelastettu myrkyltä...

John (pyyhkien hikeä, hätäisesti). Ja nyt lähdetään...
päivälliselle... ja sitten muualle...

Annie (kuin edellinen). Niin, niin, kiireesti... minä olen ihan
kuolemaisillani nälkään...

Ella (hiukan estellen). Mutta minun pitäisi hiukan laittautua...

Annie (kiireesti). Ei, ei, kyllä täti kelpaa... mehän olemme
yksinkertaisia... vielä tässä laittautua...

    (Tarttuu Ellan käsipuoleen ja alkaa vetää häntä perälle.)

Matti (on touhunnut kauluksensa järjestämisessä, vilkuu vasemmalle).
Joo, joo... lähdetään... päivälliselle ja illallisille ja muualle...
kyllä, kyllä... No, Tipu ja neiti!

Aura (nyökäyttää päätänsä). Kyllä... kyllä...

Topi (nyökkää ihan samoin). Kyllä... kyllä...

    (Menee Auran kanssa perältä, Annie ja Ella seuraavat,
    viimeisinä Matti ja John.)

Matti (osoittaa Johnia menemään ensin). No, isäntä ensin!

John (estellen). Ei mitenkään! Vieras ensin!

    (Kursailevat hetkisen ja menevät sitten yhtaikaa, luoden
    kumpikin salavihkaisen katseen, Matti vasempaan, John oikeaan.)

Ella (näyttämön takaa). Ja ovi on suljettava... pantava lukkoon...
minä kyllä panen....

John. Ei se ole välttämätöntä...

Ella. On varmasti.

    (Hiukan melua, joka häipyy.)

Kazzi (pilkistää varovasti vasemmalta ja hiipii perältä ulos,
näyttämön takaa). Voi Zebulon!

Keiju (tulee oikealla, hiipii perälle, mutta hiljaa kirkaisten
juoksee takaisin oikealle, vilkaistuaan pöydälle ja nähtyään salkkunsa
kadonneen). Salkkuni!

Kazzi (tulee näyttämölle haroen epätoivoissaan tukkaansa). Ovi
kiinni, ovi kiinni! Ah, Zebulon! (Tarttuu puhelimeen.) 11 38! Joo, juu,
kolme kahdeksan! Onko Iisak! Pyytäkää, pyytäkää! Eikö? Juuri tulee.
Minä odotan, minä odotan... (Hyppelee hermostuneena kuulotorvi
kädessään.) Ah, sinäkö, Iisak? Minä olen täällä, Kazzi... niin, niin...
Kuule... Mitä, Steinbock konkurssissa... Ah, Zebulon! Kuule, minä olen
täällä... johtaja Pyylteen luona... minut on suljettu sisään... minä en
löydä salkkuani... ymmärrätkö, en löydä... tule, rakas Iisak, tule
auttamaan... avaa vaikka keittiönovi... vaikka tiirikalla... tai
väärällä avaimella... minun täytyy päästä pois... ja minä rupean
etsimään nyt salkkuani... Ah, Zebulon... minä en ehdi nyt kaikkea
selittää... joudu, rakas Iisak, riennä, juokse, kiiruhda... minä
odotan... tule, tule... (Asettaa kuulotorven paikoilleen ja vaipuu
väsyneenä istumaan.) Ah, Zebulon...

KOLMAS NÄYTÖS

    Näyttämö puolihämärässä, ikkunoista lankeaa valo yli näyttämön.

Keiju (tulee oikealta kääriytyneenä laajaan valkoiseen vaatteeseen,
hiipii varovasti näyttämöllä, etsiskelee kaikkialta kuulostellen
ja pysähdellen, näkee vasemman oven liikahtavan ja pysähtyy
liikkumattomaksi seinää vasten vasemmalla valojuovan ulkopuolella).

Kazzi (tulee vasemmalta ja hiipii melkein keskelle näyttämöä Keijua
näkemättä. Keiju liikahtaa hiukan, Kazzi huomaa ja kirkaisee syösten
suinpäin oikealle). Hhaa-aamu... rosvo...

Keiju (kauhuissaan). Oi-voi! Murtovaras!

    (Kiertää pöydän taa.)

Kazzi (jää toiselle puolelle, tekee yrityksen päästä vasemmalle,
Keiju lähtee myös liikkeelle, kiertävät pöytää, kunnes Kazzi äkkiä
kääntyy ja törmää Keijuun). Mi... mitä... kuka te olette? Nainen?

Keiju. Laskekaa, laskekaa... tai huudan apua...

    (Vaate valahtaa kasvoilta.)

Kazzi (tempaisee Keijun ikkunoista lankeavaan valoon). Ne-neiti
Harakka!

Keiju. Johtaja Jammer! (Erkanevat toisistaan.) Tämä on kauheaa.

Kazzi. Tämä on hirveää. Mitä te täällä teette?

Keiju. Entä te?

Kazzi (voipuneesti). Minä odotan. Oven aukenemista. Se on lukossa.
Kaksinkertaisessa lukossa. Voi, mitä herra Pyylle sanoo? Ja minulla on
kiire... minulla on kiireempi kuin ulosottomiehellä.

Keiju (melkein kuin itsekseen). Mitähän Annie mahtaa ajatella? Minun
kunniani... minun kunniani...

Kazzi (hypähtää). Ei neidin tarvitse yhtään pelätä, ei yhtään. Enkä
minä välitä ajatuksista... mutta herra Pyylle nipistää korvasta... hän
ehkä antaa selkään... ja minun selkäni on paljon arempi kuin
kunniani...

Keiju. Mitä me teemme? Eikö ikkunasta pääse? (Menee ikkunan luo.)
Tuossa on lähellä palotikkaat.

Kazzi (vilkaisee niinikään ikkunasta, pelon puistattamana). Ei, ei,
kautta Aaprahamin... ei, ennen minä otan selkään kuin lähden noille
tikapuille... huhhuu!

Keiju. En minäkään uskalla.

Kazzi. Ja salkkuni, salkkuni! Voi, että Iisak jo tulisi!

Keiju. Iisak, kuka Iisak?

Kazzi. Minun liiketoverini... auttajani... hän lupasi avata oven,
vaikka tiirikalla... ainakin keittiön oven...

Keiju. Minä en käsitä, minne salkkuni on joutunut.

Kazzi. Enkä minä. Mutta etsikäämme. Minun on saatava salkkuni,
saatava vaikka poliisin kautta...

Keiju (hiljaa). Ja minun... ilman poliisia... (Molemmat alkavat
hermostuneesti etsiskellä.) Ei, täällä ei ole. Olisiko se viety
muualle?

    (Menee vasemmalle.)

Kazzi. Zebulon, Zebulon! (Koputus kuuluu ikkunasta, Kazzi hypähtää
säikähtäneenä.) Aapraham! Kuka siellä? (Hiipii ikkunan luo.)

Iisak (vaimeasti, ikkunan takaa). Oletkos siellä, gumbbani Kazzi?

Kazzi (ilahtuneena). Iisak! Minä olen täällä.

Iisak. Mine olla palotikkailla. Ei saa ovea auki. Ei osaa tirrikoida.
Kazzi, onks sinulla ne paperit? Anna ne tänne. Sido ne tuoho käppiin
kiin.

    (Ikkunasta ojentuu kävelykepin pää.)

Kazzi. En ole löytänyt papereita.

Iisak. On siin kans yks liikkemies! Hukkaa paperit! Ah Ararat! Mite
minu pitee nyt tehdä? Tule tänne, palotikkait pitki. Kazzi.

Kazzi. En, en uskalla. Tule tänne, Iisak, auttamaan etsimisessä.

Iisak. Mine kyll uskalla. Afääri takia mine uskalla istua vaikk piru
anoppimuori kans samass kaffepöydäss. Geshäfti olla enemmä kuin yks
henki. Mine tule, mine tule! (Keppi ojentuu jälleen ikkunasta.) Jelppa
nyt gumbbani, Kazzi!

    (Kiipeää Kazzin avustamana huoneeseen.)

Kazzi. Sinä olet rohkea mies, Iisak!

Iisak. Mine rohke? Ei, ei! Yks pupu olla rohkeamp kuin mine. Mut mine
olla liikkemies!

Kazzi. Mistä on oikein kysymys?

Iisak. Jaa, sine hunsvott! Miste? Siit, että sine olla huomispäivän
gongurssis, jos ei veli Iisak nyt jelppa. Sine olla gongurssis, jos
sine ei tänä iltan kihlaa Rebekka Jaakopitytär Steinbock. Siit olla
kysymys. Ymmärräks?

Kazzi (vaipuu istumaan). Rebekka!

Iisak. Just, Rebekka! Mine sano kylle, et hen ei ole mike Jeriko
ruussu tai Saaroni lilja, mut jos hoonost tavarast saa hyvä hinna, nii
on paras ostta. Ymmärräks? Joo, Steinbock, se vanha halvatu juutalainen
meina tehde gongurssi hoomispeiven. Ja silloin teke myös idioot Jammer
gongurssi. Me ei saa pennike irt Steinbockilta, ei halvatu pennike. Mut
jos sine nai Rebekka, niin Steinbock ei tee gongurssi, vaan me löömme
budiiki yhte ja jatkame. Ymmärräks? Ja nyt tarvite ne paperit, kaikk
paperi, kiinnitykse ja muut. Just tene iltan.

Kazzi. Mutta minä en tahdo Rebekkaa.

Iisak (myrkyllisesti). Vai ei tahto, vai ei tahto! Jaa, jaa, sinull
pite oli joku sellaine pulsk frouva kuin joku Pjylle, joo! Joll ei ole
pennike! Kirkrotta! Narinkkamatami! Ja sitt muka olemas yks liikkemies,
yks gumbbani! Sine nait se halvatu Rebekka, mine ole vissi, tai siit
teet gongurssi!

Kazzi. Älä puhu mitään rouva Pyylteestä. Hänellä on perintö. Minä
tiedän.

Iisak. Perintö! Mite halvatu sinu auttaa perintö kymmene vuoden
pääst, jos sine hoomispäivänä teet gongurssi? Ja hooliiks se frouva
sinust?

Kazzi. Minä toimitan hänet filmiin.

Iisak. Jaa, eiks tanssijaks möös? Sinu filmi! Se filmi tehdä
gongurssi joka tapauksess. Se hullutus loppu! Eik sine Steinbockilt saa
pennike filmiin. Mut riittää jo. Etsikäämme paperi!

    (Alkavat etsiä, Iisak häikäilemättömästi, vedellen
    liinoja alas, pari tuolia kaatuu.)

Keiju (tulee vasemmalta). Ah, tekö! Miten on, – pääsemmekö?

Iisak (viittaa ikkunaan). Kyll, kyll, tuota kautt. Mine tulin sielt.

Keiju (astahtaa taaksepäin). Ei, ei, minua hirvittää.

Iisak (kuivasti). Nii minukin hirvitt. Mutt mine olla yks liikkemies.
Ei, ei täällä ole salkku!

Keiju. Enkä minäkään löydä omaani, en. Tämä on käsittämätöntä.

Iisak. Mike ei olla käsittemetönt.

Keiju. Mutta tämä tilanne on mahdoton. Me olemme täällä vieraassa
asunnossa... luvatta...

Iisak. Mutta he olla luvatta möös sulkenut...

Kazzi. Ja minä pelkään herra Pyyllettä. Minun korvani...

Keiju. Ja minun kunniani on tällaisessa tilanteessa alttiina
vaaralle...

Iisak (nauraa kuivasti). Yks korva... yks kunnia... se ei ole yhtike
mite yks afääri rinnall... Mut ne paperi.

    (Melua kuuluu takaa ja kiistelyä.)

Kazzi (kavahtaen). Herra Pyylle! Minne nyt piiloon! Tule, Iisak!

Iisak (hermostuneena). Ei, ei, otta vain selkä, niin sill selve.

Kazzi. Tule!

    (Rientää oikealle, vetäen vastustelevan Iisakin mukanaan.)

Keiju. Tämä on kamalaa!

    (Menee vasemmalle.)

    Aura ja Topi (tulevat perältä).

Aura. Tämä on sietämätöntä!

Topi. Mutta antakaa minun selittää.

Aura. En, en, te olette epäkohtelias, tunkeileva, te olette
sietämätön. Miksi ette voinut jäädä ulos odottamaan?

Topi. Mi... minulla oli asiaa tänne...

Aura (pysähtyy, silmäilee ympärilleen ja näkee epäjärjestyksen). No,
voi pökkelö! Onko täällä käynyt varkaita?

Topi (pehmeästi sammaltaen). Voi per-perhana.

Aura (äkkiä). Minua peloittaa.

Topi (miehistyen). Olenhan minä täällä.

Aura. Mutta sittenkin...

Topi (mahtavasti). Minä en pelkää... (Oikealta kuuluu kuin jonkun
huonekalun jysähdys, Topi säpsähtää, peräytyy hiukan.) Mi-mitä se oli?

Aura. Tämähän... tämähän...

Topi (kohentautuen, yrittää oikealle). Minä lähden katsomaan.

Aura (tarrautuu häneen kiinni). Ei, ei, minä pelkään yksin. Jääkää
tänne, herra Heiskanen.

Topi (ilahtuneesti). Ky-kyllä minä jään. (Sävyä muuttaen.) Mutta
anteeksi, mitä teillä oli tänne asiaa?

Aura (viekkaasti). Entä teillä?

Topi. Minulla... tuota...

Aura (laskee keimailevasti kätensä Topin olalle). Kuulkaapa, herra
Heiskanen! Minulla on pyyntö teille.

Topi. Minä... minä teen kaiken.

Aura. Se oli herrasmiehen vastaus. Siis: herra Heiskanen, poistukaa
hetkeksi ulos!

Topi. Mutta...

Aura. Siis... ei mitään muttia. Minusta on hyvin kiintoisaa kokea,
haluatteko täyttää ensimmäisen pyyntöni.

Topi (alttiisti). Kyllä, kyllä... (Menee perälle, pysähtyy.) Mutta
ettehän karkaa?

Aura. En, en!

Topi. Minä odotan.

    (Poistuu.)

Aura (katselee ympärilleen, huudahtaa puoliääneen). Herra Jammer!
Johtaja Jammer!

Kazzi (pilkistää oikealta). Ah, neiti Ouru! Oletteko.... oletteko
yksin?

Aura. Kyllä, kyllä. Tulin päästämään teitä epämukavasta tilanteesta.

Kazzi (tulee esille Iisakin seuraamana). Oh, te olette enkeli, kaunis
enkeli! Minä järjestän teille ensiluokkaisen osan seuraavassa filmissä.

Iisak. Ei tule mite ensi filmiä, muista se, Kazzi!

Aura. Mutta mistä... mistä herra Levison on tänne ilmestynyt?

Iisak. Ikkunast. Mine olla liikkemies.

Aura. No niin, nyt siis pääsette ulos. Ja rouva Pyylle pyysi, ettette
nyt häntä vaivaisi.

Kazzi. Te olette enkeli. Rouva Pyylle on enkeli. Mutta... eikö rouva
Pyylle puhunut mitään teille salkustani?

Aura. Ei.

Kazzi. Voi, voi! Tämä on kamalaa. Minun täytyy saada se takaisin.
Minä jätin sen aamupäivällä pöydälle ja nyt se on kadonnut.

Aura. Ehkä herra Pyylle on sen korjannut?

Kazzi (vavahtaen). Niin, niin, ehkä. Ja silloin minua taas
nipistetään korvasta. Mutta, neiti Ouru, kiltti neiti Ouru, kaunis
neiti Ouru, ettekö te tahtoisi sitä etsiä? Minä olen jo kyllä etsinyt,
mutta en ole löytänyt. Ettekö tahdo, kiltti kaunis neiti Ouru?

    (Laskee pyytävästi kätensä Auran käsivarrelle.)

Topi (on tullut perältä). Hm, tuota...

Aura (suutahtaen). Mitä, herra Heiskanen?

Topi. Minä... tuota... kuulin täältä kiihkeää keskustelua ja
ajattelin, että jos te olisitte vaarassa...

Aura (halveksivasti). Teidän ajatuksenne...

Topi (katsellen miehiä). Tuota... onko teistä joku herra Jammer...
konkurssiloppuunmyynti y.m.? Mestari Paiste pyysi minua päästämään
sellaisen elävän ulos.

Kazzi (vilkkaasti). Minä, minä olen Jammer, herra johtaja Jammer.

Topi (hitaasti). Niin, mestari Paiste sanoi, että teille olisi
annettava joku salkku... mutta oletteko te johtaja Jammer?

Kazzi (kiljahdellen). Salkku, salkku! Tiedättekö missä salkku on?

Topi Tietysti. Mutta oletteko Jammer?

Kazzi. Minäkö? Syntymästä saakka. Tässä voivat todistaa minun
liikekumppanini herra Levison ja neiti Ouru!

Iisak. Mine todista, mine todista...

Topi. Koska neiti Ouru tuntee, niin se riittää. (Menee perälle ja
raahaa pärekorin lattialle.) Täällä se on.

    (Avaa korin ja ojentaa Keijun salkun Kazzille.)

Kazzi ja Iisak (hyppelevät hetkisen). Hei, hei! Nyt on selvä!
Kiitos, kiitos!

    (Poistuvat juosten perältä.)

Aura. Vai niin, sekö oli teidän asianne?

Topi. Ja samako teidän?

    (Purskahtavat nauramaan.)

Aura. No niin, nyt meidän on siis paras lähteä, muutoin muu
seurueemme ehkä alkaa ihmetellä.

Topi. Neiti Ouru... hetkinen...

Aura. No mutta... mikä teidän on... puhukaa!

Topi (innokkaana, mutta neuvottomana). Katsokaas, neiti Ouru...
minulla on kaksituhatta kanaa...

Aura. Ja kaksisataa kukkoa... No!

Topi. Niin, ja nyt minulla on parhaillaan kymmenentuhatta munaa...
Eikö se ole hirveätä?

Aura (nauraen). Ei, ei minusta. Myykää, myykää!

Topi. Te ette ymmärrä. Katsokaas, ne kymmenentuhatta munaa ovat
paraikaa hautumassa. Niistä tulee...

Aura. Kymmenentuhatta kananpoikaa! Onpa siinä jo tipuja!

Topi. Voi, te ette ymmärrä! Niin, ne munat ovat hautumassa poikasiksi
ja sentähden minun täytyy kiiruhtaa... minun on jo huomenna
matkustettava... minä en uskalla jättää niitä apulaisten
hoidettaviksi...

Aura. On siis kummiksi kiire...

Topi. Ettekö te... ettekö te tahdo ymmärtää? Minä en tahtoisi
matkustaa. Minä tahtoisin jäädä... Minulla olisi niin paljon
puhuttavaa...

Aura. Puhukaa, puhukaa!

Topi. Minä... minä en uskalla...

Aura. Mutta ettehän te äskenkään pelännyt?

Topi. Se oli toista... Ja tämä on toista... Minä olen nyt tutustunut
teihin...

Aura. Ja sitten?

Topi (kuin raivostuen). Ja siksi minun mieleni tekisi heittää nuo
kymmenentuhatta munaa huuthiivattiin, laittaa niistä vaikka
munakokkelia...

Aura. Mutta herra Heiskanen, miksi kiivastutte?

Topi. Siksi... siksi, että minä... siksi että minä olen tuntenut
teidät nyt... (vilkaisee kelloon) kolme tuntia kymmenen minuuttia.

Aura. Mutta en minä käsitä mitään.

Topi. Ette tietysti. Enhän minä itsekään käsitä. Mutta niin vain on.

    (Katsoo Auraan lammasmaisesti hymyillen.)

Aura. Te olette hermostunut, herra Heiskanen.

Topi. Tietysti, minä olen hermostunut, minä olen pata... pato...
patoloogisen hermostunut ja hysteerinen siksi että minä... minä
rakastan teitä...

Aura. Oh, sepä oli odottamatonta.

Topi. Tietysti se oli odottamatonta. Minulle se oli vieläkin
odottamattomampaa. Mutta se on totta... Minä rakastan teitä... minä
olen aina rakastanut teitä... koko ajan... silloin kun en vielä teitä
tuntenutkaan... ja nyt koko ajan... kolme tuntia kymmenen minuuttia, ja
rakastan teitä aina... (kaameasti) aina kuolemaan asti... rakastan,
rakastan... menkööt munat mäskiksi, mutta minä rakastan teitä... Voi,
neiti Ouru, minä tarjoan teille nimeni ja kaiken omaisuuteni ja
kaksisataa kukkoa ja kaksituhatta kanaa ja kanalat ja konehautomot ja
maatilan ja... ja... rakkauteni. Voi, neiti Ouru, vaikka minä olen
kanalanomistaja, niin minun henkeni palaa taiteelle ja taiteesta...
minä ajattelen musiikkia, oh... minä ajattelen näyttämöä... minä
rakastan... rakastan teitä... minä olen rakastanut teitä jo kolme
minuuttia yksitoista minuuttia...

Aura (yllätettynä). Herra Heiskanen!

Topi. Vastatkaa minulle... vastatkaa... minulla on kiire... minulla
on vain tämä hetki... me emme pääse kahden olemaan... minun on huomenna
matkustettava... (nyyhkyttäen melkein) kymmenentuhatta munaa odottaa
minua...

Aura. Voi, herra Heiskanen, tämä on niin odottamatonta... tämä on
mieletöntä... te olette ihan mieletön... (Sivelee otsaansa kuin
koettaen herätä.) Niin, minä muistelen... minä ajattelen... minä
haaveksin joskus... ajattelen, väliajoilla... maaseutua... metsiä,
pientä taloa...

Topi. Minulla on suuri talo.

Aura. ... pientä taloa ja lehmiä ja hevosia....ja sieviä kanoja,
jotka nokkivat jyviä pihalla...

Topi. Voi, voi, ajatelkaa, ajatelkaa!

Aura. Minä olen kauhean väsynyt filmiin ja taiteeseen...

Topi. Niin, niin, tulkaa lepäämään kanojen luo... tulkaa...
Vastatkaa, neiti Ouru, oi vastatkaa... niin minä tulen niin iloiseksi,
etten osaa niin iloinen ollakaan... Tu-tuletteko vaimokseni?

Aura. Mutta minä tunnen teitä niin vähän.

Topi. Ei se merkitse mitään. Onhan teillä aikaa tutustua, kunhan
olemme naimisissa. Ja minä saan kyllä hyviä todistuksia. Koulussa
minulla aina oli käytös kymmenen. Ja mestari Paiste todistaa, että olen
hyvin kiltti... ja kunnallislautakunnan esimies... ja pastori...

Aura (hymyillen). Minä uskon kyllä...

Topi (ilahtuneesti). No, sehän on selvä, että uskotte.... Ja otatte
minut?

Aura. En tiedä.

Topi. Vaikka kokeeksi? Mennään kihloihin vaikka vähäksi aikaa. Jos
minä en miellytä, niin annatte lähtöpassit... Antakaa minun yrittää...

Aura. Sinä olet kultainen poika, Topi!

Topi (huutaa ilosta). Topi, Topi! Sinä siis suostut, oi Aura!

    (Heittäytyy hänen kaulaansa.)

Aura (koettaen vastustaa). Mutta enhän minä ole mitään luvannut...

Topi. Ei tarvitsekaan, ei tarvitsekaan... uskon muutenkin...

Keiju (tulee vasemmalta, jäätävästi). Anteeksi, häiritsenkö?

Topi (kavahtaa irti Aurasta). Tietysti, tietysti... tuota ette,
ette... minä tässä... me tässä... tuota...

Keiju. Voiko herrasväki mahdollisesti sanoa, missä herra Pyylle nyt
on?

Aura (koettaa voittaa hämminkinsä). Hän on... hän on illallisella
Suurhotellissa.

Keiju. Kiitos. (Kylmästi selittäen.) Hm, todellakin ihmeellinen
käytös. Minä olen odottanut jo kauan. Jos herrasväki palaa sinne,
pyytäkää häntä heti tulemaan tänne.

Topi. Kyllä, kyllä.

Keiju. Minä kyllä varmuuden vuoksi soitankin sinne.

    (Katsoo Topiin ja Auraan odottavasti.)

Topi (hämillään). Emmekö me... tuota... lähde...

Aura. Kyllä, kyllä...

    (Poistuvat kumartaen hätäisesti Keijulle.)

Keiju (nyrpistää nenäänsä halveksivasti heidän poistuttuaan, selailee
puhelinluetteloa, soittaa). Halloo, 1752! Pyytäkää puhelimeen herra
Pyylle, johtaja Pyylle! Hän on luultavasti ravintolassa. (Odottaa
hermostuneena hetkisen.) Mitä, onko Jussi? Ah, niinkö? Eikö ole?
Lähtenyt? Jaha, jaha, kiitos! (Heittää kiukkuisena kuulotorven
paikalleen.) Tämä, tämä...!

    (Astelee hermostuneena, melua kuuluu perältä, kuulostaa
    hetken ja pujahtaa sitten vasemmalle.)

Matti (tulee kiireissään perältä, pysähtyy hiukan hämmästyneenä).
Pirsetti! Jopa on jeekutin ilotulitus! Huh! (Näkee pärekorin
lattialla.) Vietävän Topi! (Penkoo koria ja löytää toisen salkun.) Noh,
Topi! (Lähtee kiireesti vasemmalle ja kutsuu ovelta.) Hei, johtaja
Jammer! Tie selvä! Hei, täällä on mestari Paiste! Muistatteko, kaksi
tusinaa kissannahkoja! No perhana, nukutteko? (Menee päättävästi
sisään, näyttämön takaa.) No, eikö täällä olekaan ketään? Kävikö se
Topi kuitenkin?

Keiju (on tullut perältä lakana yllään näyttämölle, kolahduttaa
vahingossa tuolia).

Matti (ryntää vasemmalta). Ahaa, mikäs nyt!

    (Syöksyy kohti Keijua.)

Keiju (kirkaisee ja yrittää pakoon, mutta Matti tavoittaa hänet).

Matti (pidellen kiinni). Soh, soh, siivommalla! Mikäs haamu tai
menninkäinen tämä on?

    (Yrittää raoittaa päätä peittävää vaatetta.)

Keiju (rimpuilee vastaan). Pois, pois!

Matti (ällistyneenä). Mutta tässähän taitaa ollakin nainen! Soh,
typykkä! Mitä asiaa teillä on täällä huoneistossa leikkiä naamiaisia?

Keiju. Voi, päästäkää!

Matti (hyväntuulisesti). En, en toki! Kas lintusta! Oletteko te
sellainen harakka, jolla on halua kiiltoesineisiin? Pitkäkyntinen, vai?
Pitäisikö ilmoittaa poliisille?

Keiju. Ei, ei...

Matti. Eipä, eipä, kukapa poliisista välittäisi... Mutta mitä teillä
oli asiaa?

Keiju. Herra Pyylle...

Matti. Vai Jussi! Heh, vai on Jussilla tällaisia haamututtavuuksia!
No, jo on koko turkkilainen! Hm, se yksi ensin ja tässä toinen.
Kuulkaapa, neiti, raoittakaapa hiukan tuota haamuverhoa! Jos näen
sievän tytön, niin heti annan livistää. Ymmärränhän minä leikin.

Keiju. Ei, ei!

Matti. No mutta! Minä vain vähän pilkistäisin...

Keiju. Päästäkää!

Matti. Ei sitä niin vain päästetä! Asiaa ei ole ilmoitettu...

Keiju. Päästäkää!

    (Nipistää Mattia ja tempaa pöytäliinan sujahduttaen
    sen Matin pään yli ja juosten äkkiä vasemmalta ulos.)

Matti (koettaen vapautua pöytäliinasta). Olipas se äkäinen paarma...

John (tulee kiireesti perältä, pysähtyy hämmästyneenä). Matti! Mitä
nyt?

Matti (viskaa pöytäliinan nolona pöydälle). Minua... tuota noin...
rupesi aivastuttamaan... hm, niin, minä siistin nenäni... (Karskisti.)
Jussii! Mitäs vehkeitä sinulla on? Ja miksi lähdit ravintolasta?

John (hämillään). Minä... tuota... tulin hakemaan sikaareita.

Matti (on voittanut jo hämminkinsä). Eikös niitä saanutkaan
ravintolasta? Hm!

John. Minä poltan vain omaa merkkiä.

Matti. Sellaistako kaksijalkaista?

John (aavistaen jotain). Mitä... mitä?

Matti. Sellaista merkkiä, joka sanoo, kun ottaa sen käteensä, että
"ei, ei, ei saa!"?

John (pyyhkii hikeään otsaltaan). Minä en ymmärrä.

Matti. Kun minä tulin tänne... hm, minulla oli täällä muuan kirje...
niin, minä näin silloin täällä haamun.

John. Haamun?

Matti. Niin, sellaisen naukuvan haamun. Minä otin sen haamun kiinni.
Ja silloin se sanoi, että "ei, ei, päästäkää!" Ja puhui ihan naisen
äänellä...

John (vaikeasti). Ja sitten...

Matti. Ja sitten se haamu minua nipisti... ja karkasi... Sillä
haamulla oli muuten hameetkin.

John (avuttomana). Matti!

Matti (ivallisesti). Jussi!

John. Minun pitää selittää...

Matti. Antaa tulla.

John. Tänne tuli käymään, niinkuin näit, asianajajani. Hänellä oli
esitys...

Matti. Että menisit hänen kanssaan naimisiin. Sillä on kiire.

John. Anni epäilee häntä...

Matti. Ka, hän kai tuntee sinut...

John. Ja siksi minä piilotin hänet tuonne.

    (Viittaa oikealle.)

Matti. No, nyt minä ymmärrän, miksi sanoit huoneen olevan
myrkytetyn...

John. Ja kun Ella lähtiessämme pani oven lukkoon...

Matti. Niin Harakka jäi lukon tää. Selvä. (Toisella äänensävyllä.)
Jussi, sinä olet narri, hupsu ja jotakin vieläkin parempaa. Sulla on
korea eukko ja sinä viivailet ties missä asioissa. (Halveksivasti.)
Nukkeja laittelet, räsynukkeja! Huh, miehinen mies...

John. Katsos, se on taidetta...

Matti. Sellainen taide ei kelpaa edes pellolle levitettäväksi.

John. Setä ei ymmärrä.

Matti. Perhana, poika, älä sinä minun ymmärryksestäni kirjaa pidä. On
siinä mulla mies, nukkeja laittelee, vanhojenpiikojen...

John. Hst! Hst!

Matti. Kuulkoon! Niin, vanhojenpiikojen puheita kuuntelee, antaa
eukkonsa uiskennella, vilmiin yritellä... ja tekee vielä lisäksi
konkursseja... Hyhhyh!

John. Setä...

Matti. Setäpä setä. Niin, ja kaikkeen on syynä kissanlaiskuus ja
marakatin ja papukaijan koreilunhalu. (Viittaa ympärilleen.) On
tämäkin, niin on kuin joku menninkäisen luola, Sipyllan huone
markkina-aikana, valaistus kuin nuorisoseuran juhlassa... Ja sinä aiot
muka erota!

John. Pakkopa on.

Matti. Eikä ole. Kuule nyt, poika, äläkä mukise! Istu, perhana! Sinä
et eroa! Sinä et tee konkurssia! Sinä rupeat tekemään työtä etkä
nukkeja. Sinä rupeat nahkurimestari Paisteen akentiksi tänne
kaupunkiin.

John. Nahkurimestarin...

Matti. Niin, myymään minun puolestani vasikannahkoja ja kissannahkoja
ja vaikkapa papukaijannahkoja... Ja minä otan sinut holhouksen
alaiseksi... varat ja velat...

John. Se on ihan mahdotonta...

Matti. Eikä ole. Sillä kyllä sinä eukostasi tykkäät. Niin olet
äkäisen mustasukkainen kuin hyväkin pörriäinen.. Ja Anni tykkää myös
sinusta. Niin että nuket ja uinnit ja vilmit hiiteen, työhön ja
naimisiin... ei mihinkään osakeyhtiöön enää...

John. Kunpa olisi mahdollista!

Matti. Sinä olet riepu, märkä räsy! (Matkii.) Kunpa olisi
mahdollista! Ei, kyllä täällä on pidettävä jöötä! No!

John. Mitä minun pitäisi sitten tehdä?

Matti. Ensin annat rukkaset sille Harakalle ja sitten alat pitää
jöötä Annille. Kyllä ne naiset siitä pitävät. Naisia ja vasikoita
täytyy pitää aidatuilla aloilla. Morjens, minun pitää lähteä
ravintolaan. Mamma muuten luulee, että olen joutunut joron jäljille.

    (Poistuu perältä.)

John. Voi, voi! Voi eevansukua! (Menee oikealle. Hiljaa.) Neiti,
neiti Harakka! Minä olen täällä. (Hiljaisuus.) Hm, mitäs tämä?
(Huutaa.) Neiti Harakka!

Keiju (tulee vasemmalta varovaisesti). Herra Pyylle! (Imelästi.)
Jussii!

John (käännähtää kiireesti). Miten te siellä?

Keiju (vaipuu istumaan tuolille). Voi, minä olen suunniltani... tämä
on kauheaa... minä olen ollut... kuolemanpelossa... jättää minua täten
lukkojen taa... ja salkkuni... (Huomaa salkun pöydällä.) Ah, siinähän
se on...

John (arasti). Tuota... neiti Harakka... minä en voi mennä naimisiin
teidän kanssanne.

Keiju (hypähtäen). Miksi? Mitä tämä merkitsee?

John. Setä... mestari Paiste... ei anna lupaa... minun on ruvettava
tekemään työtä... myymään hänen nahkaansa... tuota... vasikannahkoja.

Keiju. Vasikannahkoja? Ja mitä tämä asia mestari Paisteelle kuuluu?

John. En minä tiedä... hän on niin jyrkkä mies.

Keiju. Oletteko te holhouksenalainen?

John. En, en vielä, mutta setä ottaa minut holhottavakseen. Hoitaa
varat ja velat...

Keiju (nyyhkyttäen). Voi John, voi rakas John! Näinkö pian päättyi
unelmamme? (Huokaa syvään.) Miten käy taiteesi?

John. Setä sanoi, etten minä saa enää ommella nukkeja...

Keiju (ottaa nuken käteensä). Jääkö siis Bobi viimeiseksi? Katso,
kuinka sekin on surullinen!

John. Niin, niin... vaikka kyllä minä voin luopua...

Keiju (tiukasti). Ja entä ero?

John. Siitä ei tule kerralla mitään. Minun on ruvettava pitämään
Annille jöötä. Niin on setä päättänyt...

Keiju. Anni! Entä Jammer?

John (kuohahtaen). Niin, tosiaankin! Se kanalja!

Keiju. Siinä näet.

John. Ei se mitään. Minä vain annan toisen kyydin Jammerille.

Keiju (huokaa). Etkö sinä pidä minusta enää... rakasta?

John (nopeasti). Kyllä... tuota... veljellisesti... toverillisesti...

Keiju (jäätävästi). Vai niin. (Pilkallisesti.) Tiedätkö, kuka oli
äsken tuolla, ennen minua?

    (Viittaa vasemmalle.)

John. Jotta mitä?

Keiju. Siellä oli mies.

John. Peijuuni... Minä...

    (Ryntää vasemmalle.)

Keiju. Ei, ei, hän ei ole enää täällä. Täällä kävi neiti Ouru...
Annien puolesta....

John. Petetäänkö minua?

Keiju (pilkallisesti). Arvaappas!

John. Mitä tämä kaikki merkitsee? Kuka mies?

Keiju (ylhäisesti). Minä en ole mikään ilmiantaja. (Melua perältä.)
John, kuka tulee? Voi, John, tämä tilanne on kiusallinen. Minä... mitä
minun tulee tehdä?

John (hiipii peräovelle, kuiskaten). Se on Annie!

Keiju (hypähtää ylös ja juoksee vasemmalle). Voi, John!

John (syöksähtää pöydän luo istumaan).

Annie (tulee välittömästi hänen jäljessään). Jussi! Mitä täällä on?

John (aivan pyörällä). Täälläkö? Minä.

Annie. Kuka täällä huusi Johnia?

John. Johnia... minä...

Annie. Sinäkö? Huusitko sinä itseäsi?

John. Huusin... huusin...

Annie. Ja miten sinä olet täällä?

John. Niin... täälläkö... niin, katsos... pitäähän minunkin olla
jossakin... tuota...

Annie. Ja mitä sinä oikein huohotat?

John (lysähtää istumaan). Minä... minä... vain otin liikuntoa...

Annie (katsoo häneen pitkään). Oletko sinä tullut hupsuksi?

John. Olen... olen... minä olen aina ollut...

Annie. Tämä on, tämä on vasta laitaa... ensin lähtevät Aura ja herra
Heiskanen... sitten häviää mestari... sitten sinä...

John. Ja sitten sinä...

Annie. Me jäimme yksin tädin kanssa... Ja kun Aura nyt tuli, niin
minä päätin lähteä katsomaan tänne.

John. Mitä? Mistä tiesit minun olevan täällä?

Annie. Älä puhu mitään. Ja nyt, mars takaisin... Mi... minun on
otettava nenäliinoja...

    (Menee vasemmalle.)

John (pelästyen). Annie!

Keiju (astuu esille vasemmalta, uhmaten). Hyvää iltaa, Annie!

Annie (astahtaa taaksepäin, pitkään, painokkaasti). Keiju! Neiti
Harakka! Täällä? Ja tähän aikaan?

Keiju. Niin. Minulla oli asiaa herra Pyylteelle. Ja minun salkkuni
oli jäänyt tänne.

Annie (kuohahtaen). Jussi! Mitä tämä on? Miksi Keiju on täällä? Mitä
asioita teillä on keskenänne?

John (uhmaavasti). Ja sano, kuka mies on ollut täällä huoneessasi?
Häh? Kai tuo muotipapukaija Jammer? Mitä? (Ryntää vasemmalle.) Ehkä on
vieläkin! Ahaa! (Tulee takaisin ja heiluttaa käsineitä.) Kas, tässä on
todistus! Mitä?

Annie. Miksi tämä nainen on täällä?... Hän... hän juuri huusi Johnia.

John. Tämä on hävyttömyyttä... Joku juuti minun asunnossani. Se on
rikos... Sinä olet pettänyt minut... Minä eroan... minä eroan...

Annie. Minäpä eroan... minä... Minä en tiedä mistään juutalaisesta...
en minä ainakaan ole häntä tänne pyytänyt...

John. Mutta hän oli täällä...

    (Melua perältä.)

Kazzi (tulee perältä Iisakin työntämänä). Minä... tuota...

John (ihan suunniltaan). No, siinä se nyt on, se Iskarjotti! Mitä te
täällä? Häh? (Tarttuu häneen kiinni ja ravistelee.) Mitä?

Kazzi (koettaa rimpuilla). Hyvä herra Pyylle, antakaa minun
selittää...

John. Selittää ja selittää... tässä ei tarvitse mitään selityksiä...
Mitä teillä oli tuolla tekemistä?

    (Viittaa vasemmalle.)

Kazzi. Rouva Pyylle.

John. Siinä sen kuulitte... Annie... minä eroan...

Iisak (liukkaasti). Hhyve härrä Pjylle! Mine selite, mine selite!
Härrä Jammer olla gongurssi parttaall, hene naitava tene iltan yks
Rebekka Steinbock, kihlattava, ja hen tarvitsee paperit... Hene salkku
olla täällä... hen sai äske veere salku...

Keiju (hysteerisesti). Minun salkkuni... ja tämä, tämä on kai johtaja
Jammerin...

John (kuin kuurona kaikille selittelyille). Ja mikäs Iskarjotti te
olette?

Iisak. Mine olla härrä Iisak Levison, teme härrä liikkegumbbani.

John. Vaikka. (Ravistelee Kazzia.) Mitä tuo kaikki minuun kuuluu!
Tämä juuti se viekoittelee vaimoani filmiin ja reklaamiin... ja...
(raivoisasti) minä eroan.

Iisak. Oh, elkke, elkke! Jammer olla yks idioot, sen mine tietämäs.
Mut ei hen voi mite filmille, se filmi mennä gongurssi... Eik hen enee
välite kauniist frouvast... ei, ei hen naip Rebekka... eik Rebekka ole
mike Jeriko ruussu tai Saaroni lilja, mut Rebekka saa raha... Nii et
olkka rauhass, hhyve härrä Pjylle...

John. Rauhassa... minua on loukattu...

Annie. Entäs minua! Täällä huoneistossa on nainen, joka kiertää
sinua...

John (hiukan rauhallisemmin). Onhan keino kaiken selvittämiseksi.

Annie. Niin onkin. Ja minä käytän sitä.

John. En minäkään ole hidas.

Annie. Erotaan... heti paikalla...

John. Ihan juuri... minä vain annan ensin selkään tälle juutille, ja
sitten erotaan, erotaan...

    Ella, Matti, Aura ja Topi (tulevat perältä).

Matti (mahtavan tyynesti). Vai herrasväki keskustelee! Niin, että
autot tuolla kadulla pillastuvat. (Jyrkästi.) Mikä hätänä? Erotaan?

Ella (panee kätensä ristiin rinnalle). No mutta, hyvät ihmiset,
riitelettekö te? Mikä teille on tullut?

John (päästää Kazzin irti). Ei... tuota... tämä herra on vain
kuuro...

Annie. Niin, niin, ja minä olen myös huonokuuloinen...

Ella. Niin musikaalinen ja niin huonokuuloinen!

Matti. Nyt eivät voikaan muut kuin kuurot olla musikaalisia. Vai
aiotaan täällä erota?

Annie (kylmästi). Kyllä. Minä löysin huoneistosta naisen, jota John
oli salaa tullut tapaamaan.

John. Ja täällä on ollut tämä juutalainen.

Matti. Höpsis! Minä sanon: höpsis! On siinä kukkopoikia, toinen
hameissa, toinen housuissa. Olipa hyvä, että minä tulin tänne
kaupunkiin huvittelemaan. Tosiaan, kyllä minä olenkin huvitellut!
Erota! Te ette eroa.

John. Mutta tämä juutalainen!

Annie. Ja tämä käärme!

Matti (kiljaisee). Soh, sanon minä, soh! Juutalainen, johtaja
Jammer...

Kazzi. Niin, niin... minä...

Matti. Johtaja tuli ostamaan minulta... tuota... kissannahkoja...
kuusi tusinaa.

Kazzi. Mutta mestari, puhehan oli kahdesta...

Matti (keskeyttää). Ihan niin, ihan niin, kahdestatoista tusinasta...
Ja minä unohdin hänet tänne. Onko selvä, Jussi?

John. On... on... se on selvä...

Matti. Ei sinun pidä hätäilemän. No! Ja tämä toinen, neiti Harakka,
tuli myös minun pyynnöstäni. Minulla on muuan naimajuttu...
naimalupauksen pettäminen...

Ella (kiljahtaa). Matti, Matti, sinun iälläsi... Mattiii!

Matti. Hiljaa! Niin, minulla on juttu, toisen puolesta,
järjestettävä. Neiti Harakka lupasi ottaa sen ajettavakseen...
ihmisystävällisyydestä ilmaiseksi.

Keiju (nieleskellen). Niin, niin... ihmisystävällisyydestä.

Matti. No, vieläkö mitä, Anni?

Annie (hiukan epäilevästi). Ei, ei... tuota...

John (kuohahtaa). Mutta, Jammer, se filmijuttu, se reklaamifilmi...

    (Uhkaa Kazzia.)

Kazzi (pelästyneenä). Ah, hyvä kiltti herra Pyylle... minä selitän...
minä hyvitän... (Näyttää salkkua.) Niinkuin jo sanoin, minä luulin tätä
omaksi salkukseni... Se ei ollut minun salkkuni...

Keiju (äkkiä). Ah, antakaa pois! Tässä on teidän...

Kazzi (väistää, kiireesti selittelee). Minä luin sieltä teidän
tilinne... Te ette ole konkurssissa... neiti Harakka on narrannut...

John (tuikeasti). Mitä, neiti Harakka?

Keiju (vaipuu istumaan). Minä... tein... sen rakkaudesta... tahdoin
saada aikaan eron... te ette ole konkurssissa...

Matti. Siinä se on, kun päästää atvokaatin ukon ja akan väliin. Kaksi
naista ja yksi mies on aina hiitolaa! Jaa-a, siinä ne nyt ovat ne
harrastusten lopputulokset!

John (vaihtaa hitaasti ja harkitusti salkut, auttaa Keijun seisomaan,
kumartaa hänelle ensin ja sitten Kazzille). Hyvää yötä! Ja hyvästi.

Keiju (käännähtää, Johnille). Te rikoitte naimalupauksen.

John. Minä en ole antanut, en, en... te itse luulottelitte vain.
(Lohduttavasti). Ja kyllä te saatte miehen.

Keiju (lähtee perälle).

Matti. Ja muistakaakin sitten se naimajuttu!

Keiju (poistuu perällä, ylpeänä ja äänettömänä).

Kazzi (hermostuneesti). Saanko... saanko minä lähteä?

John. Viivana, viivana!

Matti. Kunhan muistatte: kaksitoista tusinaa kissannahkoja!

Kazzi. Kyllä, kyllä.

    (Poistuu kiireesti perältä.)

Iisak. No, nyt Rebekka naima...

    (Seuraa Kazzia.)

Matti (kääntyy Topin puoleen). Tällaista se on se oikea nykyaikainen
avioliitto. Ei siinä ikävä ehdi tulla eivätkä leuat homehdu.

Topi (on koko ajan Auran kupeella seuraillut tapahtumia, hermostuneen
nopeasti). Tietääkö setä... tiedättekö... herra Pyylle, onko tähän
aikaan vielä jokin kultasepänliike tai kelloliike tai sellainen auki,
korutavarainkauppa?

John. Mutta mitä ihmettä?

Matti. Onhan apteekki.

Ella (naurahtelee mielihyvästä, muhoilevasti). Matti, tuota... minä
luulen... niin, niin... minä luulen, että tuo Topi... on nyt
löytänyt...

Matti. Mitääh?

Ella. Etkö sinä arvaa!

Topi (kankean, koomillisen juhlallisesti). Me... minä... hän... tuota
neiti Ouru on päättänyt... me olemme päättäneet... siis että tuota...
me olemme... me aiomme mennä kihloihin... (hiljemmin) jos mistä saisi
sormuksen...

Matti. Katsoppas Tipua! Löytää se sokeakin kana jyvän.

    (Kaikki onnittelevat.)

Topi (edelleen juhlallisesti). Mutta kun sormuksia ei saa nyt
illalla...

Matti. Yöllä.

Topi. Niin me menemme kihloihin aamulla. Mihin aikaan avataan kaupat?

John (nauraen). Yhdeksältä.

Topi (kumartaa). Kiitos hauskasta illasta. Hyvää yötä! Näkemiin!

Aura (herttaisesti). Hyvää yötä! Hyvästi filmi, terve kanat!

    (Poistuu Topin kanssa.)

Ella (haukottelee). Ja minua nukuttaa. Hyvää yötä!

    (Menee oikealle.)

Annie (vilkaisee Johniin). Minua myös. Hyvää yötä!

    (Poistuu vasemmalle.)

John (säpsähtää). Hyvää yötä!

Matti (istuutuu ja sytyttää savukkeen). No, työ tehty on. Kuules,
Jussi, nyt kun sinä alat elää ihmisten elämää, niin hävitä tämä
Sipyllan koreus.

John (mietteissään). Kyllä!

Matti. Ja sinä rupeat akentiksi.

John (kuin kuulematta). Niin.

Matti. Heität nuket hiivattiin.

John. Niin.

Matti (äityen). Niin, niin ja niin. Vastaa niinkuin mies. Ja muista,
että laiskuus on se savi, josta piru laittaa synnin kukkopillejä.

John. Niin. (Toisella sävyllä.) Matti, välittäneekö tuo Anni enää
minusta?

Matti. Kysy. (Nousee ylös ja lähtee haukotellen oikealle.) Hyvää
yötä.

John. Niin, niin. (Vilkuu vasemmalle, yrittää nousta, laskeutuu,
nousee sitten kävelemään ja menee perälle, tuoden parin vuodepukkeja.
Laskee ne lattialle ja ottaa sitten mietteissään käteensä nuken.) Bobi!
Bobi!

Annie (pilkistää vasemmalta). Jussi! Etkö... tule nukkumaan?

John (kavahtaen). Anni! (Katsovat toisiinsa hetken, epäröivät ja
syöksähtävät sitten äkkiä syleilemään toisiaan.) Anni!

Annie (nyyhkyttäen). Jussi, Jussi! Minä – olen – ollut – hyvin –
tuhma.

John (nieleskellen). Ja – minä – vielä – tuhmempi!

Matti ja Ella (kurkistavat oikealta hymyillen ja varoittaen
toisiaan).

Annie (silittää nukkea.) Bobi!

John (viskaten nuken maahan). Anni!

    (Poistuvat vasemmalle.)

Matti (tulee kokonaan näyttämölle, Ellalle). No ei se Jussi enää
Popiloilla leiki!