Kylän heittiö

KYLÄN HEITTIÖ

Alkuperäinen unkarilainen kansannäytelmä laulujen ja tanssien kanssa
3:ssa näytöksessä

Kirj.

Edvard Tóth

Unkarin kielisestä "A falu roszsza" nimisestä suomentanut

Antti Jalava

Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
omalla kustannuksella,
1877.

Henkilöt:

Feledi Gáspár, rikas maanviljelijä.
Lajos,   |
Boriska, | hänen lapsensa.
Bátki Tercsi, orpotyttö, Feledi Gáspárin holhonalaisena.
Göndör Sándor, palkkarenki.
Finum Rózsi, nuorikko.
Csapó, talollinen.
Csapóné,      |
Sulyokné,     | varakkaita vaimoja.
Tarisznyásné, |
Eräs vanha talonpoika.
Piirikunnan poliisikomisarjus.
Kónya, kanttori.
Gonosz Pista, yövartija.
Gonoszné, edellisen vaimo.
Cserebogár Jóska, viinitarhan-vartija.
Czene, mustalais-päällikkö.
Ádus, vanha simpalin-soittaja.
"Seitsemän terhoa" nimisen ravintolan isäntä.
Hänen vaimonsa.
Jóska, renki.
Miehiä ja naisia. Vieraita. Mustalaisia.

Tapahtuma-paikka: Felsö-Borsod'in seutu. – Aika: nykyinen. –
Ensimmäisen ja toisen näytöksen välillä yhden vuoden väli-aika.

Muistutus.

Edellä sivulla lueteltujen nimien suhteen on tarpeen mainita
seuraavaa. Unkarilaiset lausuvat aina ensiksi sukunimen ja sen jälestä
ristimänimen, ja kirjoittavat siis esim. Feledi Gáspár eikä Gáspár
Feledi. – Pääte né nimen jälessä merkitsee nimen omistajan vaimoa;
siis Csapóné = Csapón vaimo (Csapótar). – Koska unkarilaiset sanat
äännetään toisin kuin ne kirjoitetaan, seuraa tässä ääntämis-osoitus
edellä mainituille nimille: Feledi Gáspár (Kasperi) = Fälädi
Gaaschpaar; Lajos (Lutvikki) – Lajosch; Boriska = Borischka; Bátki
Tercsi (Therese) = Baatki Tärtschi; Göndör Sándor (Aleksanteri) =
Göndör Schaandor; Finum Rózsi (Roosa) = Finum Roosji; Csapö = Tschapoo;
Csapóné = Tschapoonee; Sulyokné = Schuljoknee; Tarisznyásné =
Tarisnjaaschnee; Kónya = Koonja; Gonosz Pista (Tahvo) = Gonos Pischta;
Gonoszné = Gonosnee; Cserebogár Jóska r (Jooseppi) = Tschäräbogaar
Jooschka; Czene = Tsänä; Ádus = Aadusch.

Suomentaja.

Ensimmäinen Näytös.

(Pihan sisusta, kujalle päin ristikko-aitaus, joka menee koko näyttämön
poikki; aitauksen keskellä laudoista tehty portti, sen vieressä pieni
portin-ovi. – Oikealla puolella tuuhea silkkiäispuu, jonka ympäri on
turvepenkki; vähän matkaa puusta haarakas salko, jossa on kaksi
maito-astiaa. Udelleen oikealla puolella ensimmäisen kulissin kohdalla
ristikkäinen puutarhan-ovi aidan kanssa; samassa jaksossa vaunutalli ja
niiden välillä koirankoppi. – Vasemmalla puolella varallisuutta
osoittava talonpoikaistalo, takapihaan päin; keskellä ovi ja sen
kummallakin puolella ikkunoita. Vaunutallissa puoleksi näkyvä tapitettu
viinitynnyri.)

Ensimmäinen Kohtaus.

    Feledi (tulee huoneesta ja puhuu ovea päin).

Feledi. Boriska tyttöni! Puolen tunnin perästä olen kotona; jos
sillaikaa joku vieras sattuisi tulemaan, niin ottakaa vastaan
kohteliaasti. – Kas niin! Jóskan lähetin edellä korin kanssa, itse
pistäydyn sisään kanttori kummin luokse, jotta hän tulisi tänne
maistelemaan... (Katsoo puutarhaan päin). Kas vaan, kas kuinka
rakastunut pari lyöpi leikkiä!... No, itse en ollut parempi, kun
rakkaan vaimo vainajani kanssa olin sokkoisilla!... Jospa hän nyt
eläisi ja näkisi lapsensa, olisi hän varmaankin onnellinen... Mutta
Jumalan pyhän tahdon alle täytyy taipua! (katselee puutarhaan päin).
Kaunis pari! Ja puhdasta rakkautta molemmin puolin... Mutta liianpa
kauan hän jo kokoilee omenoita! (Huutaa ääneen.) Lajos! vielä on liian
aikaista... varro vuoroasi!... Kuinka hän hyvittelee tyttöä!... Ahaa!
nyt huomasivat minut, mutta teeskentelevät niin kuin eivät mitään
näkisi... No hyvä, hyvä, jatkakaa vaan; niinkin on teillä jo
siunaukseni!

Toinen Kohtaus.

    Jóska (juoksee raivostuneena pienestä kujaportista sisään
    ja rientää suoraan vaunutalliin).

Jóska. Maltappas vaan! Jos et vielä tähän asti ole tavannut miestäsi,
olen minä näyttävä, kuka olet sinä ja kuka olen minä.

Feledi. Mitä nyt? Mikä vaivaa, Jóska?

Jóska. Isäntä saapi kohta tietää! (Tulee takaisin, ulospäin,
rauta-tadikko kädessä.)

Feledi. Mihin tuon tadikon kanssa?

Jóska. Göndörin luo!...

Feledi. Minkä Göndörin?

Jóska. Sen, joka vastikään uhkasi isäntääkin.

Feledi. Mikäpä teitä vaivaa?

Jóska (lähtee). Sanon sen sitte perästäpäin...

Feledi (pidättää häntä). Ei askeltakaan tästä! Puhu!

Jóska. Voi, laskekaa minut, isäntä hyvä, sillä nyt olen oikein
kilkkeissäni!...

Feledi. Mitä tekemään?

Jóska. Antamaan selkään jollekin tahi saamaan itse!

Feledi. Oletko hullu? (Ottaa pois rauta-tadikon hänen kädestä.)

Jóska. Älkää ottako, isäntä kulta, vaan tämän ainoan kerran älkää...

Feledi. Minä annan teille tadikosta selkäänne!... Mikä teidän nyt
taas on?

Jóska. Voi, olen aivan vimmassa!... Tuo ylpeä Göndör, mokoma juoppo,
kulkiessani "seitsemän terhon" kapakan edustalla, kamppasi hän äkki
arvaamatta ja minä loikahdin maahan niinkuin säkki. Nousen sitte ylös
suurella vaivalla ja menen häntä vastaan, mutta hänellä oli kirves,
minulla ei mitään, jouduin siis taas takapajulle... nähdessäni, etten
sillä tavoin voittaisi – minä oitis kotia... Voi, isäntä kulta,
päästäkää minut nyt vaan tämä ainoa kerta häntä vastaan... olen siitä
kiitollinen niin kauan kuin elän!

Feledi. Ei askeltakaan!

Jóska. Mutta tuolla odot...

Feledi. Juuri sentähden! Mene kamariin, tuo sieltä pieni kellarikori,
sitte lähdemme yhdessä.

Jóska (raappien päätään). Sepä kaunista! (itsekseen). Jos hän vielä
on tuolla, isken häneen kiinni, sillä asiaa en jätä sillensä! (menee
sisään huoneen ovesta).

Feledi (menee perästä). Näenpä jo, ettei tämä pääty hyvin... (tulee
takaisin minuutin päästä). Salpasin hänet sisään kamariin, sillä jos
jätän hänet valloilleen, ei hän saa rauhaa ennenkuin on pistänyt
tadikon Göndöriin... Tuosta lurjuksesta tosin ei olisi vahinko, vaikka
hitto hänet veisikin, sillä hän on jo tehnyt mulle niin monta kiusaa,
siitä asti kuin ajoin hänet pois talostani, että siitä kerrankin saan
kylläkseni!... Jospa toki tämä päivä rauhassa päättyisi... Olen
kutsunut ison osan paikkakunnan asukkaista, vieläpä nuokin, jotka
olivat hänen puolellansa, jotta tukkisin suut... Mielelläni tahtoisin
johdattaa tuon pojan oikealle tielle... mutta hän on julman juropäinen,
juuri semmoinen kuin hänen isänsäkin oli!... Tahtoisin jollakin tavoin
lepyttää häntä, sillä jos hän nyt jo alkaa huonosti elää, niin hän
myöhemmin varmaan saattaa aikaan jonkun suuren turmion.

(Ulkona laulaa Finum Rózsi.)

    Jos istun pihalle ma suremaan,
    Mua ohi käydess' älä katsokaan!
    Heikko olin sulle kerran, kaksi,
    Muuksi en kuin mielihaikeaksi!

[Kaikki näytelmässä löytyvät laulukappaleet on hra –t –n runopukuun
sovittanut. Suom. muist.]

Feledi (kuunnellen laulua). Mitä Hiittä! Ehkä vaan ei vieraat tulisi
jo? (katsoo kujalle päin). Oh, Finum Rózsi!... Olisihan mun pitänyt se
muistaa, mutta eihän se ole kummaa, pääni ei olekaan paikallaan!...
Hih! Lempo vieköön! nyt juohtui jotain mieleeni!... tämä on oleva paras
posti!

Rózsi (ilmestyy laulaen aitauksen ulkopuolelle, harava olalla,
kädessä kori).

    Näinpä käen pojan korvaan soipi:
    Hakekohon pesää mistä voipi!
    Niin hae toista siekin, mua sievempää,
    Silloin hylkäämääsi voinet käsittää!

Kolmas Kohtaus.

    Feledi. Rózsi.

Feledi (menee pienelle portille). Minä puhuttelen häntä, sen teen
vaan rauhan säilyttämiseksi. Oletpa hyvällä tuulella, Rózsi!...

Rózsi. Sentähden että luontoni on semmoinen – isäntä hyvä!

Feledi. Onnellinen luonto!

Rózsi. Olen kuitenkin onneton!

Feledi. Pysähdy pari sanaa kuulemaan.

Rózsi. Vaikkapa useampaakin – isäntä hyvä! (pysähtyy, kääntyy
takaisin, laskee haravan-lavan maahan). Mitä tahdotte?

Feledi (viitaten sormellaan). Tule likemmäs!

Rózsi (menee hänen luoksensa, niin että pieni portti on heidän
välillään). No?...

Feledi. Missä yhteydessä olet Göndör Sándorin kanssa?

Rózsi. En missään!

Feledi. Hän ei siis ole mieltynyt sinuun?

Rózsi. Semmoista ei hän edes ajattelekaan!...

Feledi. Rózsi! älä puhu valhetta!

Rózsi. En, Feledi herra, hupsutteleehan hän juuri nyt Bátki Tercsin
perään...

Feledi. Niin; hänen tavaransa perään!

Rózsi. Voihan sekin häntä vähäisen pahoittaa, sillä sen olisi hän
varmaankin voinut käsiinsä saada, jos...

Feledi. Jos Tercsikin olisi ollut samanlainen hupsu!...

Rózsi. No siitä en sano mitään! Älä puhu, suuni, se ei vaivaa päätäs
– eikö totta?

Feledi. Sinä Rózsi! oletko viholliseni?

Rózsi (nauraen). Jos tietäisin, että Te pelkäätte mua – niin
mielelläni peljättäisin Teitä...

Feledi. Minkätähden?

Rózsi. Sentähden, ettette ole pitänyt mua sen arvoisena, että
olisitte kutsunut minut kihlajaisiin tänä iltana...

Feledi. Kummallista! täytyykö siihenkin kutsua? Tule sinä vaan – jos
tahdot – niinkuin muutkin!

Rózsi. Sillä tavoin en mieli tulla!

Feledi. Miks'et?

Rózsi. Siksi, että silloin saattaisivat sanoa, että "kutsumattoman
vieraan sija on oven takana"... ja semmoinen vieras en tahtoisi olla...

Feledi. No mitä nyt jaarittelet?! Kuules! Tahallani jätin sinut
kutsumatta...

Rózsi. Sen tiedän!

Feledi. Siis, ollakseni lyhyt – suuresti soisin, että jollain tavoin
saattaisit Göndör pojan järkeensä...

Rózsi. Järkeensä?

Feledi. Niin; sanoithan itse juuri, että hän nyt on hupsu.

Rózsi. Se onkin totta! – Vaan mitä voisin minä hänelle tehdä?

Feledi. Mitä? Etkö siis käsitä asiaa?

Rózsi. Mitä asiaa?

Feledi (närkästyen). Oih, pureksitpa nyt sanoja, tyttöseni!... Mitä
asiaa?! Juuri kuin et sä tietäisi, mitä tahdon.

Rózsi. En suinkaan.

Feledi. Rózsi, oletpa aika veitikka!... Enköhän juuri sanonut, että
sinun pitäisi tehdä Göndöriä järjelliseksi mieheksi!... Sinä olet
järkevä nainen, tiedät siis keinoja... päälliseksi minä vielä itsekin
tuota harrastaisin, että, no!... sentähden että kovin rakastan
rauhaa...

Rózsi. Nyt ymmärrän jo! Isäntä tahtoo, että kietoisin itseni hänen
kaulaansa? Olisipa se hyvää – jos vaan mahdollista?

Feledi. Vai niin?

Rózsi. Niin kai. Mutta sepä ei käy niin helposti, sillä... (Äkisti
toisin ajatellen – itsekseen). No, mutta olispa kummaa, jos se
kuitenkin tapahtuisi.

Feledi. No mitä tästä tulee?...

Rózsi. Hyvä! Teidän tähtenne tahdon tehdä sitä, josta muut mua
häijymielisesti syyttävät, että muka juokseskelen poikien jälissä.

Feledi. Kiitän sua siitä.

Rózsi. Illalla tulen myös kihlajaisiin – maksakoon mitä tahansa!...

Feledi. Näen sinut siellä mielelläni. Mutta, Rózsi, minä jätän
Göndörin sinun huostaasi, jottei hän tuottaisi meille mitään pahaa!...

Rózsi. Minä vastaan siitä!... Oh, Feledi herra, Te ette tunne
luontoani, Te ette tiedä, mitä tässä asuu!... (osoittaa sydäntänsä).
Jumala siunatkoon rakasta isäntää! jos Te teette jotain minun tähteni,
teen minäkin Teidän tähtenne! – sillä toinen käsi pesee toista, ja
illaksi on näyttäytyvä, kenellä on puhtaampi käsi!... (rientää pois).

Feledi (katsoo töllistää hänen jälkeensä). Kenellä on puhtaampi
käsi?... Onko hän hassuksi tullut? Minä ja Finum Rózsi pesisimme kättä
puhtaaksi?... No, tämäpä mua vielä enemmän arveluttaa, kuin Göndörin
riitaisa luonto! Menen jo pois kotoa, sillä vielä saan nähdä, että
ennen kihlajaisia nousee paha ukkosen ilma ja hävittää kaiken iloni!
(menee kellarikorinensa pienestä kujaportista ulos).

Neljäs Kohtaus.

    Tercsi (juoksee sisään pienestä puutarhan-portista ja istuu
    suuttuneen näköisenä silkkiäispuun alla olevalle penkille –
    selkä puutarhan-porttia päin, jonne salavihkaa taaksensa
    katselee. Esiliinassa on hänellä omenia). Lajos (ilmestyy
    portille, jääpi siihen ja heittää nauraen omenan Tercsia
    päin, sillä tavalla, että se putoo tämän esiliinaan).

Lajos. Ota vastaan! (heittää omenan).

Tercsi (heittää sen takaisin, taaksensa katsomatta).

Lajos. Varo itseäs! sillä nyt heitän koko käden täyden! (hänen
kädessään on useita omenoita).

Tercsi (hypähtäen ylös, kääntyy hänen puoleensa). Käden täyden? Minä
annan koko esiliinan täyden... Tuossa, tuossa, tuossa! (heittää Lajosin
päälle).

Lajos (vetäytyy takaisin, ja vaikeroitsee koomillisesti). Voi, voi,
voi! No, Tercsi, älä hulluttele!

Tercsi. Kas niin! (istuu jälleen entiseen asemaansa).

Lajos (astuu esiin). No, semmoisessa karteesin-tulessa en vielä ikänä
ole ollut! (katselee Tercsia). Hm! hän on kuitenkin närkästynyt?!
(menee hänen luoksensa, ja koskee hänen olkapäätänsä). Tercsi!

Tercsi (nykäisee olkaansa takaisin, ääneti).

Lajos. Vai niin! Hyvä! Jos sinä olet tuommoinen, niin minä myös!
(istuutuu selkä päin Tercsia, sovittaen itselleen istuinpaikkaa). Kas
niin!

    (Äänettömyyttä, jonka aikana katselevat toisiaan; viimein
    saavat toisiansa kiinni katselemisesta, Lajos purskahtaa
    nauruun ja syleilee ja suutelee Tercsia).

Tercsi. Miksi katselit minua?

Lajos. Minä?...

Tercsi. Juuri sinä!

Lajos. Minä, kultaseni, katselin maitopyttyjä...

Tercsi. Ja kuitenkin varastit minun huuliltani kerman!

Lajos. Annan sen takaisin, armahani, älä vaan suutu sentähden (tahtoo
suudella häntä, mutta Tercsi estää kädellä).

Tercsi. Ei ole tarvis, koska vielä nytkin epäilet minusta.

Lajos. En nyt enää.

Tercsi. Jos en sinua rakastaisi, enhän toki uskaltaisi katsoa
sinuun...

Lajos. Sinä rakastit Göndör Sándoria.

Tercsi (äkisti). Taas puhut hänestä?

Lajos. Mieleeni juohtui nyt taas tuo poika hupsu!

Tercsi. Se on totta, että hän on iso hupsu! Hän syyttää minua,
kiroilee minua, sentähden etten voi mennä hänelle vaimoksi! Juuri kuin
minä siihen mitään voisin, että rakastan sinua enemmän ja
totisesti?!...

Lajos. No, mutta myönnä toki, että... sitä ennen... häntäkin
rakastit?

Tercsi. En ikänä! Usko se, että sydämestäni en ole häntä koskaan
rakastanut. Se on totta, että niinkauan kuin sinä olit sotamiehenä,
noin viiden vuoden aikana – vai kuinka kauan olit?

Lajos. Viisi vuotta ja yksikolmatta päivää.

Tercsi. No, niin kauan pidettiin häntä täällä kauniimpana poikana;
totta onkin, että hän ei ole ruma.

Lajos (ivalla). Eipä suinkaan.

Tercsi (katsoo häneen). Ei todellakaan! Minä taas en kiellä, että mua
miellytti, kun kauniin poika minua aina tanssiin vei.

Lajos. Vai niin, olipa tuossa siis kuitenkin jotain perää.

Tercsi. Mitä siinä olisi ollut? Olin silloin vasta kuudentoista ja
puolen vuoden vanha, enkä todellakaan tietänyt, mitä rakkaus on. Menin
kehrääjäisiin, häihin... sanalla sanoen joka paikkaan, jossa oli
tilaisuutta tanssia; hän oli myös kaikkialla ja tanssi enimmästä päästä
minun kanssani, sitte saattoi hän minua kotia... Kun sitte rakas isäni
kuoli ja minä orpona jäin yksikseni, lohdutti hän minua monta kertaa
murheessani... Mutta kun sinun isäsi tuli holhojakseni ja minäkin tulin
tänne asumaan, silloin kielsi isäsi minua noin ystävällisesti
seurustelemasta hänen kanssaan, sanoen: se ei sovi sinulle, sillä
Göndör on vaan tuommoinen köyhä palkkarenki, sinä sitä vastoin olet
suuressa suvussa syntynyt rikas tyttö!

Lajos. Isä oli oikeassa!

Tercsi. En tahdo sitä kieltää, koska muutkin sitä mulle sanoivat;
mutta minä olin kuitenkin yhä edelleen noin hyvä häntä kohtaan... en
tahtonut raukkaa surulliseksi saattaa.

Lajos. Siitä näkyy, että häntä kuitenkin olet rakastanut.

Tercsi. Jumal' auta, minä suutun, jos vielä kerran sitä sanot!
(tahtoo nousta ylös).

Lajos (ei laske häntä). En, en, en sano enää, kun et vaan jätä mua
tähän etkä suutu.

Tercsi (suuttuneena). Minä en tosiaankaan tiedä, mitä vielä tahdot
minulta? Minä rakastan sinua, tänäpänä tulen morsiameksesi, sitte
kolmen viikon päästä vaimoksesi... ja kuitenkin nuriset. Tämän seikan
olen sinulle jo monta kertaa selittänyt, ja kuitenkin vedät sen
alituisesti esiin! Ehkä olet mustasukkainen?

Lajos. Mustasukkainen olen, kultaseni, sentähden että rakastan sua.
Niin sua rakastan, etten sitä sanoa voi. Kun tulin kotia ja näin sinut
– rakastuin sinuun; ja siitä asti olet sinä minulle kaikki! Isäni
tosin tahtoi, että pukisin itseni herrasvaatteisin – hän
on kunnian-himoinen mies ja tahtoisi väkisin minusta tehdä
sortuutti-herran; mutta minä en tule semmoiseksi! minä pysyn
talonpoikaisena miehenä – sinun tähtesi, ja sortuutin sijasta käyn
lyhyessä dolmány'issa [unkarilainen takki. Suom. muist.] enkä vaihda
sitä mihinkään koko maailmassa. Ja sinä, suloinen ruusuni, käythän
sinäkin mieluisammin tässä lyhyessä hameessa, kuin tuossa riivatussa
krinoliinissa?

Tercsi. Oh!... semmoiseen ehk'en osaisi edes pukeakaan itseäni!

Lajos. Pukea kai osaisit, mutta olisit niinkuin...

Tercsi. Variksen peljätys!

Lajos. Epäilemättä! Mutta noin... nouseppas ylös, ruususeni! (ottaa
häntä kädestä kiinni ja nostaa leikillisellä tavalla ylös). Hopp!

Tercsi. No, katsele minua nyt tarpeeksi, jos et ennen ole nähnyt...
Jos sitte löydät minussa vikaa, niin voit vielä astua takaisin, sillä
vielä ei ole kihlasormus sormessani!

Lajos. Astua takaisin? Kuka olisi silloin tämä minun kiherätukkainen,
ruusuposkinen enkelini? Ketä katselisivat silloin nämä kaksi
tummanmustaa silmää?... ja ketä suutelisivat nämä suuteloja varten
luodut huulet?

Tercsi. Älä kiitä minua tuolla tavoin! (kääntyy häveten pois).

Lajos (syleilee häntä). Minä kiitän sua itselleni – älä siis pidä
sitä imarruksena (suutelee häntä).

Viides Kohtaus,

    Gonosz. Entiset.

Gonosz (tulee suutelon aikana rientäen kujalta sisään). Onneksi
olkoon, veikkoseni!

Tercsi (äkisti irtautuen). Ai!

Lajos. Kiitoksia. Pista toverini!

Gonosz. Kuulkaa! Menkää heti sisään tupaan, ja pitkittäkää siellä
hyväilemistänne.

Lajos ja Tercsi (yhtähaavaa). Minkätähden?

Gonosz. Täällä kuleksii tuo riivattu penikka, tuo kylän heittiö, ja
hän kyllä vielä pujahtaa tänne sisään – jos näkee teidät tässä.

Lajos ja Tercsi (yhtähaavaa). Göndör Sándor?

Gonosz. Hän juuri! Nyt pian sisään, sillä hän on heti paikalla tässä.

Lajos. Tulkoon hän – jos mielensä tekee – minussa on hän löytävä
miehensä! Ja jos ei kukaan muu vielä hänelle ole opettanut
säädyllisyyttä, niin olen minä sitä opettava!

Gonosz. Veikkoseni, älä anna itses hänen pariinsa, et tiedä,
kummoinen hän nyt on, niinkuin tiikeri...

Lajos. Silloin olen minä oleva jalopeura ja hänen kanssa tappeleva.

Tercsi. No, mitä nyt vielä?! Etkö häpeisi – hänen kanssa tapella?...
ja juuri tänään!!

Göndör (ulkona kaukaa laulaen).

    Kuja loppuun, loppuun, loppuun asti,
    Joka portissa nään koreasti
    Kukan nyykkäävän, sun hyväellä!
    Vaan se minun kuoli kesäsellä!

Gonosz. Kuuletteko? Nyt paikalla sisään, välttäkää riitaa, minä jään
tähän ja saatan hänet matkalle; tiedän keinon siihen.

Tercsi. Niin, niin, älkää laskeko häntä sisään, jos hän ehkä tahtoisi
tulla... Lajos. Tulkoon hän vaan!

Göndör (likempänä laulaen).

    Tähteäkö tuota katselitte?
    Uskotoin sa olit aikaa sitte!
    Todistajani on tähti taivon,
    Onnetoin ett' olen tähtes aivan!

Tercsi. Kohta on hän tässä! (tarttuu Lajosin käteen). Tule! Minä en
jätä sinua tänne ulos!

Lajos. Minä en tule!

Tercsi (väkevästi häntä vetäen). Sun täytyy tulla.

Gonosz (lykkää häntä sisään). Sisään vaan!

Lajos (ovessa). Jos tulee vaaraa, niin huutakaa!

Gonosz. Niin että seinät kaatuvat! (yksinänsä). Sitä en suinkaan tee,
sillä vahinko olisi tätä päivää tärvellä... Koskapa on semmoinen
tilaisuus käsissä!...

Kuudes Kohtaus.

    Gonosz. Göndör Sándor.

Göndör (ilmestyy aitauksen takana laulaen).

    Äiti rakas, sulle valittaisin,
    Sulta lohdutusta, kurja, saisin!
    Vaan ei kuulu ääni Manalahan,
    – Poikas sortuu suruun suurimpahan!

(Laulettuansa avaa hän voimakkaalla lyönnillä tapparateräisestä
sauvastansa pienen suljetun kujaportin, ja, seisoen portissa, huutaa
pihalle:) Hei! Bátki Tercsi! Bátki Tercsi! mitä teet? kuherratko
lemmittysi kanssa?... Juontukoon mieleesi Göndör Sándorkin, jonka
uskottomasti hylkäsit!...

Gonosz. Mikä nyt, Sándor?

Göndör. Hei! maailman perustukset ovat hajonneet! minulla ei ole
isää, ei äitiä, ei kultaista ei mitään maailmassa; ja itse vaellan
narrinteitä.

Gonosz. Mutta sinulla on hyvä ystävä; esimerkiksi tässä olen minä.

Göndör. Tekin olette ruvennut vihollisekseni.

Gonosz. Minä olisin vihollisesi? Veikkoseni! älä pilkkaa taivasta!
Varmaan ei äitisikään sua enemmän rakastanut kuin minä!...

Göndör. Minkätähden olette siis täällä... jossa murhaajani asuvat?

Gonosz. Minkätähden?... mutta minkätähden olet sinä täällä?

Göndör. Minulla on täällä vielä iso loppu – suoritus toimitettavana!

Gonosz. No, sen suorituksen päättämisessä tahdon olla sinulle
avullisna.

Göndör. Siitä ei tiedä kukaan, ainoastaan minä, taikka myös Jumala!

Gonosz. No, no! älä suurentele noin!

Göndör. Vielä suurempaa tässä syntyy... jahka astun askelen edemmäs!

Gonosz (itsekseen). Tämä ei ennusta hyvää! (menee hänen luoksensa
portille, niin, että Göndör jääpi ulko-, hän itse sisä-puolelle). Armas
veikkoseni!

Göndör. No?

Gonosz. Et voi kieltää, että minä koko elinaikanasi olen ollut hyvä
ystäväsi?

Göndör. En.

Gonosz. Siksi annan sinulle nytkin hyvän neuvon.

Göndör. Minkä?

Gonosz. Näethän, veikkoseni, että nyt on kirkas päivä – eikö niin?

Göndör. Aivan niin!

Gonosz. Minä taas näen senkin, että olet juonut itsesi puolilastiin
– toisena puolena taas lepää jotain sydämelläsi...

Göndör. Kokonaisena, miekkoiseni!... ihme, ettei sydämeni jo ole sen
alle musertunut!

Gonosz. Ei se niin äkkiä muserru!

Göndör. Oh!...

Gonosz. Älä huokaa noin, vaan kuule järjellistä sanaa...

Göndör. Puhukaa siis!

Gonosz. Sa Sándor, tiedätkö mikä on hyvä lääke surua vastaan?

Göndör. Jospa sen tietäisin!

Gonosz. Viini, veikkoseni, sen voin sanoa omasta kokemuksestani.

Göndör. Ei se mitään auta!

Gonosz. Vai ei auta! Koetappas vaan; juo itses oikein täyteen, aina
jalkoihin asti, kun sitte olet aivan reilassa – noin puoliyön aikana
– tule tänne... (itseksensä) jos jaksat!

Göndör. Miksi tulisin tänne silloin?...

Gonosz. Miksi?... Huvitellaksesi!

Göndör (kiiholla). Pista vaari! pidättekö mua narrina? – taikka...

Gonosz. Vaiti sa, jos et ymmärrä! Kova pää sulia näyttää olevan,
veikkoni! Etkö käsitä, ettei tuommoinen alakuloinen ja murheellinen
poika kuin sinä voi huvittaa itseään tanssissa, eikä laulussa...

Göndör. Siis hänen?...

Gonosz. Pitää ilveillä!... Esimerkiksi: hajoittaa seura –

Göndör. Sitä minäkin...

Gonosz. Tekisin, eikö niin?... Mutta siihen, ymmärrät sen, on sopivin
aika – yö.

Göndör. Se on totta!

Gonosz. Hei! kun minä kerran nuorena miehenä...

Göndör. Mitä teitte?

Gonosz. En muuta, kuin ammuin erästä uskotonta tyttöä...

Göndör. Ja sitte?

Gonosz. No, tiedäthän, latingissa ei ollut luotia – siis...

Göndör. Kiitoksia, veljeni! Opin tästä jotakin. Jumalan haltuun!
(rientää pois).

Gonosz (katsoen hänen jälkeensä). Servus, veikkoseni!

Seitsemäs Kohtaus.

Gonosz (yksinänsä). Vieköön sinut piru, älköönkä koskaan tuoko
takaisin! Kuinka tuo talonpoika hupsuttelee; selvästi näkyy, että hän
on renki ja ettei hänen isänsä ollut suurta sukua, niinkuin minun, sekä
Feledin ja Bátkin perhe. Hän ei tiedä, mitä hänen kulloinkin tulisi
tehdä! No, annoinpa hänelle jotain mietittävää, jauhakoon sitä nyt
aivoissaan, hyvä aika siihen menee, sillä tuommoiset rakastuneet narrit
valmistuvat vaan hitaasti jonkinlaiseen ilveily-toimeen. Joka vuosi
löytyy, tuommoisia, joita täytyy lohdutella; minä olen siihen koko
mestari! Hja, semmoisen miehen, kuin minun, täytyy menetellä viisaasti
kaikkien kanssa, – asia on vaikea, ja on aina niin ollut! Mutta
vaikeinta kaikesta tässä maailmassa on: elää! Nuo verot? Taivaan Jumala
– nehän tappavat ihmisen! Ja tulot? – ei niin mitään, päin vastoin
monta kertaa... usein... ei ole edes leipää! Semmoisena aikana ihminen
tekee, mitä hän parhaaksi näkee, ja hän voi elää ainoastaan siten, että
sieltä täältä tipahtaa... joku pisara! (äkkiä juohtuu hänen mieleensä
jotain). Aa, ettei vaan koira olisi syönyt kinkkua? (menee koirankopin
luo ja ottaa pois sen läven eteen asetetun laudan). Salpasin sen kiinni
tuolla tavoin – mutta kuitenkin, kuka tietää? (pistää kätensä sisään).
Täällä on! (vetää ulos ison savustetun kinkun). Tämä on kotoisin tuolta
ullakolta – toimme alas sieltä silavaa... silloin tämä pujahti myötä!
Jos sitä etsittäisiin?... no... koira sen on vienyt! (panee kinkun
takaisin). Vaan nyt työhön! – Vielä on yksi viinitynnyri tapilla
varustettava (näkee tapitetun tynnyrin). Jo valmiina? Kuka on minun
ammatissani hutiloinnut? Hei, täytyy kai siitä ottaa kymmenys! Mutta
eipä tässä ole edes särkynyttä astian-palasta saatavilla (huomaa
maito-astiat salvolla, menee sinne ja ottaa ne). Hih! onhan toki!...
Tulkaa nyt, niin kuorimme vähäsen kermaa! (menee tynnyrin luo ja
laskee, juopi sitte). Ei ole paljon väärttiä! vaan menneenvuotista
jälkiviiniä. – No, voinhan kuitenkin täyttää nämä kaksi pientä astiaa
huomiseksi. – Ettei vaan kukaan häiritsisi, ennenkuin ne täyteen saan
– Hopp! hyvin käy! (avaa tapin).

Kahdeksas Kohtaus,

    Tercsi. Gonosz.

Tercsi (pistää päänsä ulos tuvanovesta, matalalla äänellä). Pista
ukko!

Gonosz (molemmat astiat kädessä). No perhana!

Tercsi (kovemmin). Pista ukko!

Gonosz (kääntyy). Mikä nyt?

Tercsi. Vieläkö hän on täällä?

Gonosz. Tietysti hän on! etkö näe, että tahdon tarjota hänelle vähän
viiniä?

Tercsi. Kahdesta astiasta yhtähaavaa?

Gonosz. Ei, tahdon juoda hänen maljansa; vaan mene nyt sisään, jottei
hän näkisi.

Tercsi. Hyvä, hyvä! Älä vaan päästä häntä sisään! (vetäytyy takaisin,
sulkee oven).

Jóska (ullakolla, josta seinässä olevan läven kautta pistää ulos
päänsä).

Gonosz. Peijakas! olin joutua kiinni! Mutta eipä ihmettä: nainen on
leikissä, ja niitten kanssa mies aina joutuu kiinni! Mihin panen nyt
tämän maidon? (katselee koppia). Ahaa! onhan makasiinissa vielä niin
paljon sijaa! (ottaa ulos kinkun ja panee kaikki yksittäin sisään).

Jóska (ylhäältä). Kas vaan! tuo vanha Gonosz on varastanut kinkun ja
viiniä! Odotappas, vanha varas, eipä hampaas niistä tule vuolehtumaan!

Gonosz. Kas niin! (sulkee läven kiinni). Juo, kinkkuseni, jos sua
janottaa; mutta Halli koiraa älä päästä makaamaan!

Yhdeksäs Kohtaus.

    Feledi. Kanttori. Entiset.

Feledi (kädessä kellarikori, siinä viinipulloja, portissa). Tehkää
hyvin, kuomaseni! (tarjoo sisäänmenoa).

Kanttori (juovuksissa ja joutuisasti puhuen). Hyvin, hyvin, hyvin!

Feledi. Vaan eteen päin!

Kanttori. Eteenpäin, päin, päin! (astuu sisään).

Feledi (astuu perässä). Ehkä jo olemme myöhästyneet!

Kanttori. Jo, jo, jo!

Feledi. No, se ei tee mitään!

Kanttori. Ei mitään, mitään, mitään!

Feledi. Olemme jo maistelleet hyvää, mutta hyvää tuommekin – eikö
niin?

Kanttori. Niin, niin, niin!

Feledi (näkee Gonoszin). No – Gonosz, kuinka jaksat?

Gonosz. Niinkuin kukoistava ruusu!

Feledi. Olet kenties jo tullannut viinitynnyriä?

Gonosz. En edes haistellutkaan!

Jóska (ylhäältä). Kuinka se valehtelee!

Feledi (ottaa esiin yhden pullon). Maistappas tätä!

Gonosz (juo). Tämä onkin parempaa, kuin – maito!

Kanttori. Parempaa, parempaa, parempaa!

Feledi. Sen uskon! Mutta sitte, Gonosz, pidä vaaria talosta; sillä
tähän aikaan löytyy paljo nurkan-nuuskijoita, ja ne pian pistävät
taskuihinsa jotain!

Gonosz. Missä minä olen, siellä ei ole mitään vaaraa! sillä
rehellinen mies – jospa köyhäkin – hoitaa paremmin toisen kuin omaa
tavaraansa!

Jóska. Oh, sa vanha veitikka, kohta sinut ilmoitan!

Gonosz. Eikö ole totta, kanttori herra!

Kanttori. Totta, totta,-totta!

Jóska. Ei ole totta, sillä... (huutaa ylhäältä).

Kaikki (katsovat sinne). Ken siellä?

Feledi. Mitä siellä teet?

Jóska. Kuuntelen.

Feledi. Kuinka olet sinne päässyt?

Jóska. Kamarin ullakon läpitse – mutta, isäntä kulta, laskekaa minut
jo ulos tästä arestista... (katsoo kadulle päin). Kas tuolla! Vieraat
tulevat jo...

Feledi. Tulevatko?... (kanttorille). No kuomaseni, nyt teidän tulee
osoittaa kuntoanne! (vie kellarikorin tupaan).

Kanttori. Kunto – o – o.

Jóska. Isäntä, hyvä isäntä, avatkaa nyt!

Gonosz. Odota vuoroasi, sa!

Jóska. Teidän olis parempi, jos ette odottaisi mua!

Kymmenes Kohtaus.

    Csapóné. Sulyokné. Tarisznyásné. Eräs vanha talonpoika.
    Naisia. Miehiä. Feledi. Jóska. Kanttori.

Gonosz. (Kanttori laskeutuu tämän kohtauksen aikana silkkiäispuun
alle, ja makaa niin, että penkki peittää hänen päänsä.)

Kööri.

    Joutuin, joutuin tännepäin!
    Otus ompi tässä näin!
    Portti selki seljälleen
    Kihlajaisten etehen!

Näpsä naitettava on! – Juutalainen tulkohon, Vaanp' ei juutalainen
saa, Toinen tämän anastaa!

Vanha talonpoika. Eläköön ilon isäntä!

Kaikki. Eläköön!

Feledi. Kiitän, rakkaat ystäväni! Voin sanoa tätä todellakin ilon ja
onnen päiväksi, sillä ne, joita minä rakastan ja jotka minua
rakastavat: lapseni, me olemme yhdessä onnelliset!

Vanha talonpoika. Antakoon Jumala tämän onnellisuuden kauan kestää,
sitä toivomme sydämestämme!

Kaikki. Eläköön!

Yhdestoista Kohtaus.

    Finum Rózsi. Entiset.

Rózsi. Hyvää iltaa! Hyvää onnea ja hyvää huvitusta kaikille
yhteisesti!

Feledi. Kiitoksia!

Rózsi. Ehkä olen myöhästynyt? Koetin kyllä kiiruhtaa.

Csapóné (Feledille). Kuomaseni! Oletteko tuonkin kutsunut?

Feledi. Olen, sillä...

Csapóné. Olette? hm, hm!

Feledi. Mulla on pieni seikka hänen kanssansa!

Csapóné. Seikka?... (luulevaisesti). Kummaa!

Feledi. Tahdon sen Teille vielä aikanansa kertoa. – (Kansalle.)
Mutta, rakkaat vierahani, mielestäni on parempi, että menemme tupaan,
sillä siellä ovat lapsemmekin.

Useammat. Se on totta! Menkäämme, menkäämme!

Feledi (salaa Rózsille). Oletko puhutellut Göndöriä?

Rózsi. Voimme hänen puolestansa huvitella itsiämme aina aamuun asti!

Csapóné (kuiskutellen Sulyoknén ja Tarisznyásnén kanssa). Naiset,
tiedättekö tuosta uutisesta?

Sulyokné ja Tarisznyásné (yhtähaavaa). Mistä?

Csapóné. Vanha Feledi hieroo kauppaa Finum Rózsin kanssa.

Sulyokné ja Tarisznyásné (yhtähaavaa). Mahdotonta!

Csapóné. Olisiko se mahdotonta, koska hän itse sen kertoi!

Sulyokné ja Tarisznyásné (yhtähaavaa). Kuinka – älä sano
semmoista!

Csapóné. No, katsokaa tuonne – eivätkö he nytkin yhdessä
kuiskuttele? mitä?

Sulyokné. Kas vaan! ja hyviäpä tuttavia näyttävät olevankin..

Tarisznyásné. Meitä sitä vastoin Feledi kuoma ei ensinkään näe!

Csapóné. Ei ikään! Oh, hyvät ystävät, mitä minä aina sanoin, että
tämä Finum Rózsi!...

Sulyokné. Ah, enkö sitä aina väittänyt?...

Tarisznyásné. Voi, enkö sitä ennustanut, että hän ennemmin tai
myöhemmin tunkeutuu keskeemme? Hän tietää keinot! Siinä on hän koko
mestari – niin, että...

Feledi (naisille). Naiset! Csapóné, Sulyokné, Tarisznyásné kuomaseni!
Menkäämme jo sisään!

Csapóné (salaa naisille). Ei askeltakaan, niin kauan kuin Finum on
täällä!

Rózsi (katsoo naisiin – itsekseen). Nuo kolme yhteen liittynyttä
pirua ovat raivoissaan! Oh, tuskin jaksan odottaa, että joku heistä
iskee minuun kiinni, silloin minä... No, mutta katsokaamme ensin, mitä
mylly jauhaa?

Feledi. No, jättäkää nyt jo keskustelunne ja astukaa sisään!

Csapóné. Rakas herra kuomaseni – älkää panko pahaksenne – mutta
minä olen unkarilainen vaimo, ja kiireestä kantapäähän asti
kunniallinen! Minulla on täysikasvuinen tytär, poikani on kelpo
nuorukainen, ja paitse sitä olemme sukulaisia – eikö totta?

Feledi. Ihan totta!

Csapóné. Sentähden saan kai puhua suuni puhtaaksi?

Feledi. Kaikki, mitä suu ja sydän mielii!

Csapóné. No, tässä on jotain, joka mua ei miellytä.

Feledi. Mikä se on?

Csapóné (osoittaa Rózsia). Tuo tuossa!

Rózsi (itseksensä). Sen kyllä tiesin! minä olen tässä malka heidän
silmässään!... No mutta... (katsoo terävästi Csapónéen).

Csapóné (hänen silmäyksensä kohtaa Rózsin). Minä en ujostele, minä
en kiertele, niinkuin kissa kuuman puuron ympäri, vaan ilmoitan
kerrassaan suorasti, sillä minulla on oikeus siihen, että tuo...
(osoittaa Rózsia).

Rózsi (tulisesti ylös kavahtaen). Älkää sanoko ulos sitä sanaa, sillä
silloin isken, Jumal' auta, kohta kurkkuunne!

Csapóné. Kenen? Sinä hylkiö! Kenen kurkkuun?

Rózsi. Teidän! ja kenen hyvänänsä, joka jollakin pilkkasanalla mua
häväisee!

Sulyokné ja Tarisznyásné (uhaten, kädet kupeessa). Tuleppas vaan!
Mekin sitä sanomme!

Csapóné (samalla tapaa). Iske kiinni vaan, jos uskallat, niin saamme
nähdä, kenen ketara katkee!

Rózsi. Katkekoon vai ei – yhteen siis! (astuu kädet kupeessa naisten
eteen, tuijottaen heidän silmiinsä).

Feledi. Herran tähden! mitä tahdotte?

Csapóné. Tämä ei kuulu meidän seuraamme!

Feledi (Csapónélle). Mutta...

Rózsi (lyöden rintaansa). Tämä kunniallinen nainen tulee mihin
hyvänänsä!...

Feledi (Rózsille). Mutta...

Kaikki kolme naista (yhtähaavaa). Kunniallinen! hi, hi, hi!
hi, hi, hi!

Rózsi. Turhaan nauratte! Turhaan irvistelette pilkaten minua; olemme
iskeneet yhteen, nyt nähkäämme loppukin!

Feledi. Saakeli soikoon, tässä ei saa tehdä alkua eikä loppua, vaan
jääkää rauhaan!

Rózsi. Kuka alkoi? (ivalla). Sanoinko minä ainoatakaan sanaa näille
oivallisille, kunniallisille, jalosydämisille vaimoille? En suinkaan.
Mutta he sitä vastoin ovat kyllä puhuneet. He eivät tiedä muuta, kuin
aina ja jokapaikassa mua herjata, ja minkätähden?

Kahdestoista Kohtaus.

    Boriska. Entiset.

Boriska (tulee rientäen tuvasta, sitte useita miehiä ja naisia). Isä
kulta! Csapó täti! Tulkaa jo sisään, vieraat eivät tiedä mitä ajatella
tästä viipymisestä!

Feledi. Tulemme, tyttöseni, tulemme! No kuuletteko? Tulkaa sisään,
älkääkä tässä hullutelko tänä kauniina päivänä ja juuri tässä, minun
luonani! (kääntyy).

Rózsi. Tämä asia ei saa jäädä siksensä! (tarttuu Feledin käteen ja
pidättää häntä). Feledi herra! te kutsuitte minut tänne – eikö totta?

Feledi. Kutsuin!

Rózsi. Nämä kolme kunniallista lavertelijaa tahtovat haukkua minut
pois täältä! Ei siinä kyllä, että he jo kahden vuoden kuluessa ovat
lasketelleet kaikenlaisia loruja minusta ja häväisseet kunniatani,.
että minulla koko paikkakunnassa ei ole ainoatakaan todellista
suosijaa, että minua kaikki ylimielisesti karttavat, että kirkossakaan
ei kukaan tahdo istua vieressäni – vaan nämä tahtoisivat ehkä vielä
sitäkin,, etten ensinkään saisi tulla ihmisten seuraan?!...

Csapóné. Jos sulla olisi silmät, et tulisikaan.

Rózsi. Mutta minulla on silmät, ja tulen myöskin! Miksikä en tulisi?
(vieraat tulevat tämän kohtauksen aikana yksittäin tuvasta, ja
kuuntelevat puhetta). Mitä olen tehnyt semmoista, jonkatähden minun
täytyisi ympäri kuleksia? Olenko tappanut? ryövännyt? murhapolttoa
yrittänyt taikka jotain varastanut? (kansalle). Todistakoon joku
minusta jotain, jos olen semmoinen hylkiö?! (äänettömyyttä). Te olette
jok'ainoa vaiti, sillä nyt seisomme silmä vasten silmää, ja semmoisessa
paikassa, jossa kunnia asuu, sillä sekä isäntää että talonväkeä ja itse
asuntoa pidämme kaikki kunniassa.

Eräs vanha talonpoika. Se on kyllä hävytöntä sinulta; nostaa melua
tämmöisessä kunnioitetussa talossa ja tänlaisessa tilaisuudessa!

Kansa. Hyvin hävytöntä!

Eräs vanha talonpoika. En tiedä, mitä sinä täällä haet?

Csapóné. Kunniaa hän hakee, veikkoseni, kunniaa!

Eräs vanha talonpoika. Vai niin! Varmaankin on tukalaa sitä hakea,
sillä vaikeaa on sitä löytää, jos sen kerran kadottanut on.

Kansa (nauraa).

Rózsi (katkeralla ivalla). Totta, sen tiedän... Mutta tiedän myös,
että ennenkuin olette saanut nuo valkoiset hiukset, olette enemmän kuin
yhden kerran saattanut muretta aikaan!

Eräs vanha talonpoika. Se on totta! Mutta sentähden ei ole kunniani
kadonnut.

Gonosz (on Jóskan kanssa koirakopin edessä äänettömällä näyttämisellä
osoittanut molemmin-puolista leppymistä; viimeisiä sanoja lausuttaissa
tulee Gonosz tarkkaavaiseksi). Voi, maailmassa ei ole mitään sitä
ihanampaa!

Rózsi. Että kerran horjahduin, sitä en tahdo kieltää! Mitä taisin
minä siihen, että minut petettiin ja uskottomasti hylättiin?

Gonosz. Miks' et pettänyt takaisin – tuota kirottua?

Rózsi. Heittäkäämme leikkipuheet sikseen! Menkäämme siihen, missä
ranta on jyrkin... Feledi herra! tehkää loppu tästä rettelöstä:
sanokaa, kuka on lähtevä ulos tuosta? (osoittaa porttia).

Feledi (suuttuneena). Huolisinko minä siitä, mitä te teette? Te
olette naisia, yksi yhdeksäntoista, toinen yhtä vailla kaksikymmentä!
Tulkaa, arvoisat vieraat, jättäkäämme nuo tähän: ja jos heidän tekee
mieli, tulevat hekin perästäpäin. (Itsekseen.) Tein kuitenkin tyhmästi,
antaessani tuon Finum Rózsin tulla tänne (menee tupaan vierasten
kanssa).

Csapó (Csapónélle). Jutka! Laita itses sisään, sillä jos minun
täytyisi viedä sinut kotia – tulisi huomispäivä sinulle sangen
ikäväksi!

Csapóné. Teidän kanssa ei ole minulla mitään tekemistä.

Csapó. Sanon vaan sen, että sinun pitäisi panna lukko kielellesi,
Jutka, sille me olemme täällä vieraita (ottaa häntä kädestä kiinni ja
lykkää tupaan päin). No, mars eteenpäin! (Rózsille). Sinä taas korjaa
koipesi ja hae sopivampaa oltavaa, sillä täällä et suinkaan ole
suotuisa vieras (menevät kaikki tupaan).

Kolmastoista Kohtaus.

Rózsi (yksinään, katsoo heidän jälkeensä). Täällä en ole, missään en
ole... oh, olenko todellakin semmoinen hylkiö?!

Laulu.

    Kyyhkynen se itkee, huokaa tuulonenkin,
    Murhe mua seuraa, missä astelenkin.
    Uneton on yöni, päivä tuskakseni,
    Niinkuin raskas taakka ompi sydämeni.

    Oisin kyyhky, salomailla kuhertaisin,
    Tuulonen jos oisin, kauas lentää saisin!
    Kumpikaan en ole – olen orpo kurja,
    Jonka kohta päättyy elon päivä nurja.

Kuinka taas vaivuin ajatuksiini! Tämä miehusta mua ahdistaa niin, että
melkein olen itkeä! mutta sitä en voi, sillä luontoni ei salli sitä!

Laulu.

    Ken voi, hän itkeköön
    Kyynelen katkeran!
    Ma vaan voin mainita
    Nimeä Jumalan!
    Jos tahtoo siunata,
    Kertakin siunatkoon!

    Jos tahtoo rangaista,
    Paikalla rangaiskoon!
    Tuo jos mun näkevi,
    Älköhön katselko!
    Tehköön, mit' tekevi,

Älköön vaan vaivatko! Oh, antakoon hyvä Jumala kerran onnea
minullekin!... Vielä näemme toinen toisemme, Csapóné eukkoni!... Mutta
Feledi herralle en voi unhoittaa sitä, että jätti minut pulaan.
Pelkäävätkö he Göndöriä?... pelätköötkin, sillä nyt yhdistyn ainoastaan
sentähden häneen! Olemmeko me molemmat heittiöitä heidän edessänsä?
Ovatko he sulkeneet hänetkin, niinkuin minut, ulos kunniallisten
ihmisten luvusta? No hyvä! He saavat vielä nähdä, mitä nämä kaksi
heittiötä tekevät! Nyt menen hakemaan Göndöriä, neuvottelen hänen
kanssansa, valloitan jos mahdollista hänen sydämensä, ja jos hänellä on
järkeä, suostuu hän tuumaani, eikä enää tyhmyydessään juokse semmoisten
vaunujen perässä, jotka eivät ikänä ota häntä ylös! (uhaten tupaan
päin). Hyvää huvitusta, ylpeä perhe! Oh, jos nyt yhtäkkiä voisin
muuttua vedenpaisumukseksi tahi tulta-sylkeväksi lohikäärmeeksi –
kuinka minä ruhjoisin koko tuon kurjan talon! (rientää uhkaavilla
viittauksilla pois)..

Neljästoista Kohtaus.

    Feledi. Gonosz. Jóska.

Feledi. Kuoma! rakas kuomaseni! Ettekö ole nähneet häntä missään?

Gonosz. Tuolla hän makasi silkkiäispuun alla.

Jóska (rientää silkkiäispuun hio). Täällä hän on vieläkin.

Feledi (menee myöskin sinne). Kas, hän on nukkunut! (herättää
kanttoria). Kuomaseni! herätkää! vasta ollaan alussa!

Kanttori (unissaan). Olussa... olussa... olussa!

Feledi (nostaa Gonoszin kanssa kanttorin ylös). Hiidessä olutta on!

Kanttori. On, on, on!

Gonosz. Onpa kyllä, ja välän haukkausta päällekin.

Kanttori. Tekin... tekin... tekin!

Feledi (itsekseen). Voi, mitähän muuta harmia vielä saanen tänäpänä
kokea?... (ääneen). Rakas kuomaseni, olettehan puhemies...

Kanttori (osoittaen Gonoszia). Mies... mies... mies!

Feledi. Ei suinkaan hän! (pudistaa häntä). Tointukaa toki! Tulkaa nyt
veisaamaan!

Kanttori. Juomaan, juomaan, juomaan!

Feledi. Tuon kanssa emme tule selville! Jóska! vie kanttori herra
kotia, ja laske hänet maata!

Kanttori. Maata, maata, maata!

Jóska (vie hänet ulos pienestä ovesta).

Gonosz. Feledi herra, älkää lähettäkö häntä kotia, hänpä sopisi
edeskäyväksi!

Feledi (suuttuneena). Mene tiehes, vanha veitikka! En todellakaan
tiedä, missä pääni istuu!... Oh, tahtoisin vaipua maan alle! Muuten
olen siihen itse syypää, minä pakoitin häntä... se on kuitenkin hänen
oma vikansa, sillä ei pidä juoda enempää kuta luonto sietää! (sisään
tupaan).

Viidestoista Kohtaus.

    Gonosz, kohta sen jälkeen Boriska.

Gonosz. Kunnes tulee syömisen aika – korjaan tämän pienen
trahtamentin kotiin... Tuo myyräsilmäinen kanalja sen huomasi, mutta
minä sovin hänen kanssaan niin, että ja'amme – hja, semmoisessa
tapauksessa ei auta muuta (lankee polvilleen koirankopin eteen).

Boriska (tuo yhden vadin sekä korin raakoja perunoita). Ei ollut
kyökissä tilaa, täällä ulkona on parempi (laskee korin silkkiäispuun
alle, istuu ja asettaa vadin syliinsä sekä kuorii ja paloittaa
perunoita). Pista vaari!

Gonosz (itsekseen). Haa, joku tulee! (katsoo taaksensa). Kuka se on?

Boriska (nauraa). Mitä teet siellä?

Gonosz. Rukoilen!

Boriska. Miksikä?

Gonosz. Nuoren parin sielun rauhaksi!

Boriska. No, enpä ikänä vielä ole semmoista kuullut!

Gonosz. Jos tulet naiduksi, tulet sitä kyllä vielä kokemaan.

Boriska. Oletteko lopettanut jo?

Gonosz. Olen!

Boriska. No tulkaa siis mua auttamaan!

Gonosz. Perunoita syömäänkö?

Boriska. Ei, vaan valitsemaan isoja korista – minä niitä kuorin.

Gonosz. Se on toista! (istuu hänen viereensä, niin että kori jää
heidän välillensä).

Boriska (kuorien perunoita, itsekseen). Hyvä Jumala, missä lienee nyt
Sándor parka? Ei kukaan ajattele häntä!...

Gonosz (valiten korista perunoita). Varmaankin on tänä vuonna ollut
huono sato...

Boriska (itsekseen). Mutta en tiedä, että hän olisi niin huono, jona
häntä pidetään...

Gonosz (ääneen). Perunoissa on kolera...

Boriska (itsekseen). Niin lempeä oli hän!

Gonosz (ottaa ison kauniin perunan ja pistää sen poveensa). Tässäkin,
vaikka näyttää aivan eheältä.

Boriska. Vaan turhaan... maailman kielet – tekevät paraimmastakin
heittiön...

Gonosz. Tuossa ei vielä ole tauti, mutta joku on siihen tapaturmassa
nuijalla kolhaissut (katselee sitä).

Boriska. Kuinka vaikeaa sitä vastoin heittiöstä uudestaan tehdä hyvää
ihmistä!

Gonosz (antaa perunan). Kuori se vaan, tyttöseni, leikkaa pois tuo
kolhaistu paikka, sisästä on se terve; se saattaa kyllä vielä maistua
hyvältä!

Boriska (ottaa sen, ääneen). Niin luulen minäkin! ehk' ei enää ole
enemmän semmoisia?

Gonosz. Monien huonojen joukossa on kai vielä hyviäkin.

Boriska (itsekseen). Jos uskaltaisin puhua hänen kanssansa?... minua
miellyttäisi hänestä puhua! Mutta miks' en voisi? Kuka saattaisi
ajatella sitä, mitä vaan minä tiedän?!... (ääneen). Rakas Pista vaari!

Gonosz. Mitä, lintuseni?

Boriska. Oletteko nähnyt Göndör Sándoria?

Gonosz. Olen, marjaseni!

Boriska. Missä?

Gonosz. Vastikään meni hän tästä, raikkaasti laulaen.

Boriska. Mihin lienee hän mennyt?

Gonosz. Kapakkaan.

Boriska. Mitä tekemään?

Gonosz. Irstailemaan.

Boriska. Sándor raukka!

Gonosz. Raukka hän ei ole, hänellä on nyt rahaa.

Boriska. Hän on siis myynyt kotinsa?

Gonosz. Vieläpä viinitarhansakin.

Boriska. Kuka on ne ostanut?

Gonosz. "Seitsemän terhon" juutalainen.

Boriska. Mitä lie se maksanut?

Gonosz. Viissataa paperiguldenia.

Boriska, Hän lähtee siis todellakin täältä muualle asumaan?

Gonosz. Helvettiin hän lähtee!

Boriska, Mitä hänestä nyt tulee?

Gonosz. Laiskuri, maankuleksija, heittiö!

Boriska (innokkaalla osanotolla). Ehk' ei sentään?

Gonosz. Juuri niin alkoi Tillanos Pestakin ja Hajdinom Béni, jonka
nyt vuosi takaisin hautasivat Vacz'issa...

Boriska. Hyvä Jumala! eikö se sentään olisi vahinko hänestä?

Gonosz. Vahinko – jos vahinko!

Boriska. Sándor parka! Muistatteko, Pista vaari – asuessaan meillä,
kuinka hyvä poika hän oli!

Gonosz. Jos olisivat antaneet Bátki Tercsin hänelle...

Boriska. Niin, silloin olisi hän vielä nytkin hyvä?

Gonosz. Luulenpa sen!

Boriska. Mutta miks'ei hän valitse toista tyttöä?

Gonosz. No niin! Miksei ota hän Finum Rózsia?

Boriska. Mitä vielä? Se ei sovi hänelle!

Gonosz. Ja minä juuri olen sovittanut heitä yhteen!

Boriska (leikkelee kiiruusti perunaa, aivan pieniksi kappaleiksi). Se
oli vahinko, Pista vaari, sillä kerran isänikin sanoi, että jos Sándor
osaisi kirjoittaa ja lukea, silloin hän ajattelisi toisin...

Gonosz. Tyttöseni, tuo peruna tulee liian pieneksi!

Boriska (kavahtaa). Aivan niin! miks' ette ennen sitä sanonut?
(itsekseen). Voi, nyt annoin itseni ilmi!

Gonosz. Tiedätkö, Boriska, pikku poikana ollessani osasin kirjoittaa
niin, kuin juokseva vesi vaan...

Boriska. Onko totta?

Gonosz. Ehkä vielä paremminkin! mutta vanhoilla päivilläni olen
unhoittanut sen niin pois, että jos nyt täytyy pistää nimeni jonkun
kirjoituksen alle, riipustan semmoisia puustavia, kuin suuria
hämhäkkejä, niin että itsekin niitä kummastelen.

Boriska. Näettekö – kuinka hyvä sitä on osata!

Gonosz. Hyvä, hyvä, sille jolle se on välttämätöntä! Mutta minua
koulunaikanakin köysissä vedettiin koulumestarin eteen. En ole syntynyt
oppineeksi (näyttämö pimenee).

Kuudestoista Kohtaus.

    Sulyokné (tuvasta). Entiset.

Sulyokné (rientäen). Joko perunat ovat kuoritut? Voi, kauanpa
nuhjustelet niiden kanssa, tyttöseni!

Boriska. Voitte ottaa ne jo, täti kulta!

Sulyokné. Anna ne siis tänne, sillä olemme jo viivästyneet,

Gonosz. Kyllä maar; sillä ensin täytyi Finum Rózsilta riistää hänen
kunniansa.

Sulyokné. Oh, vanha tarhapöllö, hyväpä muisto Teillä näyttää
olevankin.

Gonosz (juuri samaan tapaan). Oh, pieni satakieliseni, kovin ihanasti
sinä viserrätkin (ottaa ylös korin).

Sulyokné. Minä kyllä Teille visertäisin, jos ei tämä kori olisi
kädessäni ja minulla olisi kova kiire (kääntyy).

Gonosz. En tarvitse suuteloasi, Juczika, sillä...

Sulyokné (kääntyy takaisin ja työntää vadin häntä vastaan). Kuinka
hyvällä tuulella Te olette!

Gonosz (kääntyessään takaisin, seisovat he silmä vasten silmää;
torjuu korilla vatia luotaan). Miksikä en olisi, kun näen sinut!
(Lykkää korilla Sulyoknén sisään. Sitte sisään).

Seitsemästoista Kohtaus.

Boriska (yksinänsä). Kaikki ovat hyvällä mielellä, minä yksinäni
vaan olen suruinen, – ja hän... oh, varmaan hänkin lienee kovin
suruinen!... En tiedä – tästä päivästä asti pelkään niin!... en ikänä
vielä ole ollut semmoinen... Mitä hyvänänsä teen, mitä hyvänänsä
aloitan, aina juohtuu Sándor mieleeni... sitte ajattelen...
ajattelen... ja yht'äkkiä tässä jotain pistää... (laskee kätensä
sydämelleen; äänettömyyttä). En tiedä minkätähden olen katsellut tuota
Sándoria tuolla tavoin?! Monta kertaa ajattelin itsekseni: hullu olet
sinä Boris! Ei määrännyt Jumala teitä toinen toisellenne, minkätähden
siis vaivaat itseäsi?... Ja kuitenkin, kuitenkin seisoo hän edessäni...
Oi, hyvä Jumala, kuinka vaikea kohtaloni on!... Niin kuihdun vähitellen
yksinäni, ja menen tuonne itkemään – jossa ei kukaan muu näe, kuin
Jumala yksinään! – Mutta, jos hän kerran tulisi vastaani ja
puhuttelisi minua... ja kysyisi, minkätähden olen suruinen?... voi,
silloin voisin sen sanoa! (istuu silkkiäispuun alle).

Kahdeksastoista Kohtaus.

    Sándor. Boriska (näyttämö pimenee kokonansa).

Sándor (laulaa).

    Yksin täällä pihallasi
    Seison alla akkunasi.
    Kysyt, armas: kenpä siellä?
    – Kyyhky! vastaan surumiellä.

    Nenäliina täss' on mulla,
    Kosk' on toinen sulho sulla,
    Sormuksenkin jälleen annan –
    Surun vaan ma itse kannan!

    Kaiho kaivaa sydäntäni,
    Näin kuin olen yksinäni!
    Ellen ikävöitsis sua,
    Täss' ei kenkään näkis mua!

Boriska (itsekseen). Hän on tässä! Hyvä Jumala, minkätähden lie hän
tullut?... Oi, jos nyt uskaltaisin puhutella häntä?!

Sándor (itsekseen). Sanon hänelle vielä kerran... Jumala siunatkoon
häntä!... taikka... en sano mitään, katson vaan hänen silmiinsä...
noihin suloisiin silmiin, joiden vertaisia ei ole koko maailmassa!!...
ja sitte?... sitte Jumala tietää mitä seuraa...

Boriska. Mitä on minun nyt tekeminen?... (nousee ylös). Oh, minä olen
Jumalan heikko luontokappale!... Finum Rózsilla sitä vastoin on toinen
luonto...

Sándor (kavahtaen). Ken siellä?

Boriska (pelonalaisena). Minä – Sándor veikkoni!

Sándor. Feledi Boris?

Boriska. Niin. Terve tultuasi!

Sándor. Näet minut siis mielelläsi?

Boriska. Minä näen sinut aina mielelläni; sillä minulle et koskaan
ole mitään pahaa tehnyt.

Sándor. No kenelle muulle olen sitä tehnyt? Sen tahtoisin mielelläni
tietää!

Boriska. Et kellenkään. – Mutta kuitenkin puhutaan kylässä...

Sándor. Että olen heittiö – eikö niin? Oh, Feledi Lajos – suurempi
heittiö olet sinä kuin minä, sillä sinä houkuttelit minulta pois sen,
jota rakastin...

Boriska. Rakas Sándor veikkoni, rakkauteen ei voi pakoittaa ketään...
Katso, turhaa olisi pakoittaa Tercsia, jos hän ei sinua rakasta!

Sándor (kolkosti). Mutta hän on rakastanut!

Boriska. Ken sen tietää?

Sándor. Minä sen tiedän! Oh, sata kertaa on hän sen luvannut, tuhat
kertaa sen sanonut, kun hänen käherätukkainen päänsä lepäsi vasten
sydäntäni...

Boriska. Jos hän olisi rakastanut sinua, rakastaisi hän vielä nytkin
– usko minua!

Sándor. Minä en usko mitään, ainoastaan sen, että kateelliset,
pahansuovat ihmiset ovat jaarituksillaan viekoitelleet hänet pois
minulta, ja vaan sitä tahtoisin tietää, kuka siinä oli päämestarina.

Boriska. Kyllä aika senkin selvittää – jos se on totta.

Sándor. Silloin se on myöhäistä!

Boriska. Oi, älä ole noin murheellinen, rakas Sándor veikko!

Sándor. Mitä se sinuun koskee, tyttö hyvä!

Boriska. Vaan sen verran, että se mua katkeroittaa – nähdessäni
sinun kärsivän, ja sitte surkuttelen sua, että olet joutunut niin kovan
kohtalon alaiseksi!

Sándor. Se ei kauan enää ole kova – tiedän sen varmaan.

Boriska (vavisten). Mitä aiot tehdä?

Sándor. Älä kysy! Kyllä, jos sanon, etten sitä kauan enää kanna!

Boriska. Hyvä Jumala!

Sándor. Älä huoli minusta, Boris!... Sinun nuori sydämesi ei tiedä
vielä siitä, jonka alla minun jo alkaa riutua!...

Boriska (itsekseen). Voi, jos nyt uskaltaisin sanoa?...

Sándor. Älä tuhlaa enemmän sanoja lohdutuksekseni... Mutta jos
todellakin olet hyvä minulle, niin tee jotain, jota sinulta nyt pyydän.

Boriska. Mielelläni, mitä vaan toivot.

Sándor. Kutsu ulos Bátki Tercsi.

Boriska (levottomasti). Tercsi?... Mintähden?

Sándor. Jotta vielä kerran näkisin hänet...

Boriska. Oi, ainostaan sitä älä multa pyydä!

Sándor. Tahdon puhua hänen kanssansa – viimeisen kerran...

Boriska. Viimeisen kerran?

Sándor. Huomenna sitä en enää voi tehdä.

Boriska. Pyhä Luoja! Sándor veikko! mikä sinua vaivaa?... mitä
puhut?... miksi tämä suuri suru?... vaan...

Sándor. Täytätkö pyyntöni?

Boriska. Oi hyvä Jumala! nyt?... kun hän viettää kihlajaisiansa?!

Sándor. Juuri sentähden.

Boriska. Minä pelkään – kovin pelkään!

Sándor. Minkätähden?

Boriska. Sentähden, että olet kovin vihastunut, ja... Jumala tietää,
mitä vielä rohkenet tehdä?!

Sándor. Etkö mene? Hyvä! Silloin menen itse sisään!

Boriska (äkisti). Ei, ei! Voi, älä sitä tee! He ovat monta, varmaan
tulisi vaara...

Sándor (kääntyy). Älä pelkää!

Boriska (pidättää häntä). Ennemmin kutsun itse hänet ulos – jos hän
vaan uskaltaisi tulla!

Sándor. Sano hänelle, että hän vaaratta voi tulla... ei hänelle
mitään pahaa ole tapahtuva!... ettemme enempää enää toisiamme näe –
vaan tämän ainoan kerran tulkoon hän!... (kovin liikutettuna). Sano
hänelle, että... (itkee) että itkien odotan häntä... täällä... ison
silkkiäispuun alla...

Boriska. Kyllä sanon... kyllä! (itkien niinikään).

Sándor (jatkaen). Jossa niin monta kertaa onnellisina yhdessä
istuimme... (melkein hermotonna silkkiäispuun alla olevalle penkille
istuutuen).

Boriska. Mutta lupaa, ettet tee mitään pahaa hänelle!

Sándor. Lupaan – mene nyt vaan!

Boriska (itsekseen). Tahdon pyytää Tercsia häntä hyvin kohtelemaan
ja lohduttamaan – jos taitaa. Minun sanoistani ei hän huoli mitään...
Voi, jos hän tietäisi, että minä yhdestä ainoasta hänen sanastansa,
yhdestä iloisesta hymystä hänen huuliltansa antaisin vaikka henkeni!...
(menee tupaan).

Yhdeksästoista Kohtaus.

Sándor (yksinänsä puun alla). Jos hän ei rakastanut minua,
minkätähden uskotteli mua siitä... Jos hän taas rakasti, minkätähden
petti hän?... sitä kysyn häneltä!... Kolme kuukautta on kulunut siitä,
kuin häntä puhuttelin, mutta nyt en enää voi hillitä sydäntäni...
katkera murhe puhkee siitä ilmi – mutta ei ole sitä, joka kuulisi, ei
sitä, joka ymmärtäisi mua... itse vaan olen siitä mieletön.

(Tuvassa alkaa laulu.) Kööri.

    Puolisoaan kyyhky itkevi,
    Mua itkemästä kieltävi
    Sydämeni. Miksi kiellät murheen?
    Syntiä ei murhe kullan tähden!

Sándor. Niin, niin, sitä laulakaa minulle, se sopii minulle...
Enemmän vaan, enemmän...

Kööri.

    Paksu pilvi taivaan kannen peittää,
    Valjun varjon maisemalle heittää.
    Itke, sydän, kyyneltulvaas vaan,
    Surun hetkell' luottain Jumalaan!

Eräs voimallinen mies-ääni (tuvassa). Ei, tämä laulu on kovin
surullinen! Laulakaamme hauskempaa, meille sopivaa!

Sándor. Niin, niin! iloitkaa! huvitelkaa itsiänne! ehkä ilonne
herättää haluani kostaa teitä, jotka olette viholliseni.

Kööri.

    Nauraa harakka katolla tuoll' – vaikka
    Onkin siellä haikaran pesäpaikka!
    Älä naura, pukusi kyll' on kuma,
    Vaan on äänes innoittavan ruma!

Sándor (kavahtaa ylös penkiltä). Laulatteko tuota minulle? Hyvä,
pilkatkaa vaan!... olen antava siihen kaiun minäkin, semmoisen, joka
murheisesta sydämestäni lähtee.

Kööri.

    Hyvää yötä, kultaseni!
    Älä enää puolelleni
    Katso – luotas poijes lähden
    Iloisena kaikkein nähden!

Sándor (laulettaissa raivostuneena). Haa, ken opetti teille nämä
laulut siellä?... Oletteko nimenomaan puhuneet itsenne yhteen, minua
kiusataksenne?... Hyvä! koska tuo tyttö ei ole uskaltanut tulla
luokseni, menen itse sisään... Yksi elämä, yksi kuolema! Olen vannonut,
että joko olet sinä oleva minun, taikka kuolemme yhdessä... (ottaa
silkkiäispuun alla olevan vasarakirveensä).

Kahdeskymmenes Kohtaus,

    Tercsi. Sándor. (Musiikki soittaa näytöksen loppuun asti
    kohtausta vastaavata adagiota.)

Tercsi (peloissaan ovessa). En näe häntä missään.

Sándor (kääntyy takaisin, vasarakirves kädessä, ja tulee Tercsia
vastaan).

Tercsi. Ken siellä?

Sándor. Minä olen. – Jo kauan olen sinua tässä odottanut.

Tercsi (itsekseen). Hyvä Jumala! minä vapisen!... (ääneen). Mitä
haluat minulta?

Sándor. Mitä haluan sinulta?!.. Sitä kysyt?

Tercsi. Niin; sittekun sinulla ei enää ole mitään tekemistä kanssani.

Sándor. Se on totta, minulla ei silloin enää ole mitään tekemistä
kanssasi, kun jo olet murhannut sieluni.

Tercsi. Minä?

Sándor. Sinä!... Mutta sitä vaan kysyn sinulta, sano minulle
ainoastaan tuo yksi seikka: minkätähden käännyit pois minusta?

Tercsi (rohkeudella). Sentähdenkö minua kutsuit?

Sándor (innolla). Vastaa! Minä kysyn sen hyvän Jumalan nimessä, jota
olet oppinut rukoilemaan – - vastaa tuohon ainoaan kysymykseeni, sillä
ennen et pääse minusta irti!

Tercsi. En ole velvollinen sinulle mitään tiliä tekemään.

Sándor. Tercsi! Älä vie järkeäni! sääli minua! Vielä nytkin rakastan
sinua niin, kuin jos ei mitään olisi tapahtunut... Minä kärsin sitä
häväistystäkin, joka minulle kylässä tulee osaksi! Ainoastaan se
minulle sano: miks'et rakasta minua?

Tercsi. Minä surkuttelen sua; mutta mitä voin siihen, että enemmän
rakastan Feledi Lajosta?!

Sándor. Tercsi!... tahdotko minut tässä edessäsi tappaa?

Tercsi. Kuinka voit puhua tuolla tavoin?

Sándor (kuumeentapaisesti). Vielä enemmänkin olen puhuva. – Anna
sormus takaisin tuolle pojalle, ja palaa taas luokseni, minä otan sinut
takaisin! Minä unhoitan, että olet horjunut, unhoitan, että olet minut
murheesen syössyt, ja tahdon sua vaan rakastaa ijankaikkisesta
ijankaikkiseen!

Tercsi (viitaten takaisin). Ei! älä vaivaa mua enemmän!

Sándor. Tämä siis vaivaa sinua!

Tercsi (yhä enenevällä lujuudella). Niin; sillä en tahdo kuulla
mitään semmoista.

Sándor. Etkö?

Tercsi (törkeästi). En!

Sándor (sortuneena). Voi!

Tercsi (joutuisasti jatkaen). Minä en rakasta sinua, enkä ole ikänä
rakastanut...

Sándor (kolkosti). Kylläksi, kylläksi!

Tercsi. Katsele jotain toista tyttöä, ja silloin unhoitat minut!

Sándor. En ikänä!

Tercsi (raa'alla tavalla – tiuskasten). No, siinä tapauksessa en
siihen mitään voi! (kääntyen pois). Jumalan haltuun!

Sándor (tarttuen häneen kiinni). Mutta minä voin!!

Tercsi. Ma huudan apua – jos et laske mua irti!

Sándor. En laske sua!... Yhdessä lähdemme viimeiselle matkalle!

Tercsi. Oletko päihtynyt? vaiko mieletön?

Sándor (hurjistuneena). Kumpaakin! Rakkautesi on tehnyt minut
päihtyneeksi, uskottomuutesi mielettömäksi – ja sentähden sa kuolet!

Tercsi. Laske minut, murhaaja! (taistelevat).

Sándor. Myöhäistä! Et enää pelastu!! (vetää esiin pistoolin).

Tercsi (irroittuu Sändorin kädestä ja tahtoo juosta tupaan). Apua,
apua!

Sándor (ampuu Tercsia).

Tercsi. Pyhä Jumala!! (lankee maahan).

Sándor. Nyt olet mun morsiameni ijankaikkisesti!

Yhdeskolmatta Kohtaus,

    Feledi. Lajos. Boriska. Kokoontunut kansa. Rózsi.
    Myöhemmin Jóska. (Rientävät pelästyneinä esiin).

Kaikki. Mikä se? Mitä on täällä tapahtunut?

Sándor. Vietän kihlajaisia Bátki Tercsin kanssa!

Feledi. Murhaaja! Ottakaa hänet kiinni!

Sándor. Tulkaa vaan, ja haudatkaa minut hänen viereensä!! (kääntää
pistoolin itseänsä kohti; samassa hetkessä juoksee Jóska portista
sisään, hyökkää Sändorin päälle ja tarttuu häneen kiinni. Rózsi tulee
näkyviin aitauksen ulkopuolla).

Jóska. Vihdoin olet kourissani! (pistooli laukee ilmaan).

(Esirippu lankee.)

Toinen Näytös.

(Vuotta myöhemmin. Tie kylässä. – Näyttämön keskellä perässä huone,
pitkäpuolelta, keskellä ovi, molemmin puolin ikkuna; katosta riippuu
alas tangonpäähän kiinnitetty kapakankyltti, ja vasemmanpuolisesta
ikkunasta loistaa vaalea valo. Oikealla Feledin talon edusta, jo ennen
käytetyllä aitauksella ja portilla. Vasemmalla, vastapäätä,
talonpoikaistalo; sen edessä iso oksainen akasiapuu ja tämän alla talon
ja puun välissä iso puun-kanto, jonka päällä voi seisoa. – Näyttämö
pimeä, kuvaileva aamuruskoa huomeltain. Esiripun kohotessa kuulun kova
mustalaissoitto, erään csárdas-tanssin loppu, kapakan sisästä.)

Ensimmäinen Kohtaus.

Boriska (avaa varovasti pienen portin ja katselee ympärillensä
kadulle). Ei kukaan! vielä nukkuu koko kylä! (sulkee varovasti portin
jälkeensä). Hyvä Jumala! ettei vaan kukaan huomaisi mua, silloin
kuolisin häpeästä... Voi, ehkä teen pahasti, koska jäseneni vapisevat,
niinkuin olisi minussa vilutauti!... Oh, varmaankin on tämä paha
seikka, ja isäni minut tappaisi, jos sen tietäisi! Mutta mitä voin minä
siihen? Koko yönä en saanut unta; tiesin että hän huvittaa itseään
täällä, niin sanoi Jóska; mutta hän sanoi myös, että Göndör tänä aamuna
sanoo jäähyväiset kylälle ainaiseksi!... Minä siis päätin nousta
varhain ylös, tiedustella koska hän lähtee matkalle ja, jos
mahdollista, puhutella häntä... Ettei hän jo vaan olisi mennyt?...
(katselee kapakkaan päin)... Voi, jos uskaltaisin?... (katselee
ympärillensä). Tahdon koettaa! (katsoo hymyillen yleisön puoleen ja,
osoittaen sormellaan hiljaisuutta, hiipii varpaisillaan valaistun
kapakan-ikkunan luo).

Sándor (alkaa kapakassa laulun; ensimmäisen rivin jälkeen rupeevat
mustalaiset soittamaan).

    Kun on rankka-sateen voolme,
    Hankin kultaa pari kolme.
    Loistava tähteni!
    Mutta petän kaikki kolme.

Minutkin petti kerran... (pysähtyy, vihastuneella äänellä
mustalaisille.) Vaiti! Sitte vinguttakaa kun käsken!... (soitto
lakkaa).

Boriska (kurkistellen ikkunan ääressä). Tuolla istuu hän pöydän
ääressä, pää käden nojassa... kuinka kalpeana!... Varmaankin on hänellä
ollut paljo murhetta tämän vuoden kuluessa... mutta noin on hän vielä
paljoa kauniimpi.

Gonosz (ulkopuolia näyttämöä).

    Aamupuolla kello kolme
    Menen kylähän mä vielä.
    Kun en nukkuisi vaan tiellä
    Aamupuolia kello kolme!

Toinen Kohtaus.

    Gonosz. Boriska.

Gonosz (astuu esiin vasemmanpuolisen huoneen takaa, likaisessa
kuluneessa viitassa; toinen käsi pistää ulos viitan hihasta, toisessa
on iso kori, täytetty viinirypäleillä). Ken olet?

Boriska. Minä olen, Pista vaari!

Gonosz (tuntee hänet). Sinäkö?... no, mitä tämmöiseen aikaan liikut?

Boriska (hämmästyneenä). Minä... minä... (äkisti) ajoin ulos lehmät.

Gonosz. Se ei ole totta, tyttöseni – mutta olkoon menneeksi!

Boriska (itsekseen). Oi, Jumala rankaisi, sentähden että valehtelin!
(ääneen, vapisevalla äänellä, joutuisasti). Hyvä Pista vaari kulta,
älkää sanoko isälleni, että nyt näitte minut täällä... annan teille
siitä jotain palkaksi!... älkää nyt vaan enempää kyselkö! (juoksee
äkisti pois taloon).

Gonosz (katsoo hänen jälkeensä). Hoh ho! tuostakin tiedän jotain
enemmän. Kas vaan! tuo pieni viaton Boriska! (pudistaa päätään).

Sándor (kapakassa, niinkuin ennen).

    Kypset ovat viinimarjat,
    Paremmat on tyttösarjat –
    Loistava tähteni...
    Loistava tähteni!

Gonosz (Sándoria tarkoittaen). Oletko taas täällä? Jospa olisit
jäänyt sinne, josta tulit! En tiedä, minkätähden linnanvouti on
päästänyt tuommoisen kotia, hän kun vaan on vahingoksi kunniallisille
ihmisille. Ja vielä se lurjus laulaa viinirypäleistä! Juuri kuin ei hän
tietäisi olevan rummutettu, että joka ottaa tahi myy vaan ainoankin
marjan – ennen leikkuuta – vetää sakkoa viisi guldenia taikka saa
istua kaksi viikkoa arestissa. Itse olen siitä rummuttanut ja sentähden
kaikki sitä enemmän ahnehtivat rypäleitä. Erittäinkin tuo "Seitsemän
terhon" muija, sille täytyy kaikista olla ensiksi, mitä kypsyy. Minä
säälin sitä raukkaa – sillä hän on kivulloinen – ja sillä välin, kun
kello yhden aikana huudan kaksi, ja kello neljän kolme, käyn
viinivuorella, hänen tähtensä. Cserebogár Jóska, viinitarhan-vartija,
on leipäkumppalini; olemme yhdessä käyneet koulua, yhdessä viettäneet
nuormiehen-aikamme, sentähden myös nyt yhdessä vartioitsemme, hän
tiluksilla, minä kylässä, mutta yhtä kunnioitettuina molemmat
(kapakasta kuuluu soitantoa).

Sándor (huutaa). Sata mittaa viiniä parasta sorttia tänne!

Gonosz. Hoi, oletpa kovin riemastunut! Millä hän sen maksanee? Hänen
tähtensä saan vielä viipyä tässä aina päivään asti. Kuinka voisin
päästä Sisään? (lähtee liikkeelle).

Kolmas Kohtaus.

    Finnin Rózsi. Gonosz. (Rózsi tulee perästä
    ja sattuu yhteen Oonoszin kansia.)

Gonosz. Kuka se on?

Rózsi. Minä olen, Pista vaari! En enää jaksanut kauemmin odottaa
tuota Sándoria, joka lupasi tulla luokseni ja jolle olen valmistanut
semmoisen komean illallisen, että piispankin tulisi vesi suuhun – ja
vielä hän ei ole siitä huolinut.

Gonosz. Niin, niin, vie hänet kotiisi, jottei hän kohta ensi päivänä
häpäisisi itseään.

Rózsi. Voi, jospa hän tulisi sinne... mutta...

Gonosz. No, mihinpä hän muuten menisi? Jos sinä kerran olet hänen...
lemmikkinsä.

Rózsi. Mikä?

Gonosz. Hänen lemmikkinsä, no, tahi puolisonsa – jos se kuuluu
paremmalta!

Rózsi. Mitä sanoitte?

Gonosz. Kylässä jutellaan, että...

Rózsi (keskeyttäen). Tämä kylä ei tiedä muuta, kuin meitä herjata!
Jospa kuitenkin niin olisi laita; mutta tällä kertaa ei tuossa jutussa
ole ensinkään perää. Vaan jos Jumala tahtoo niinkuin minä, niin on kylä
oleva oikeassa! (katsoo kapakkaan päin). Pista vaari, veikko kultani,
menkää ja kutsukaa hänet ulos, minä en kehtaa...

Gonosz. En voi sitä tehdä, tyttö kulta.

Rózsi. Miks'ette?

Gonosz. Mulla on muuta toimitusta.

Rózsi. Mitäpä se olisi? (naurahtaen). Kenties täytyy teidän viedä nuo
viinirypäleet jonnekin? Älkää pelätkö, minä en mitään ilmaise!

Gonosz (itsekseen). Hän on huomannut, käärmeen-silmillään!

Rózsi. Anna tänne, minä pidän niitä sillaikaa.

Gonosz. Sitä et voi, minullekin ne jo ovat raskaat.

Rózsi. Juuri sentähden!

Gonosz. En anna.

Sándor (kapakassa, päihtyneessä tempossa).

    Vehnän tähkä esiin puhkee.
    Rakastatko, ruusu muhkee?
       Loistava tähteni!
    Vaihteleva naisen luonne –
    Isket silmää tänne tuone!
       Loistava tähteni!

Rózsi. Minä vastaan siihen – ehkä hän tulee ulos.

    Jospa isken – älä toista
    Katso – syyni tuohon poista!
       Loistava tähteni!
    Kauan kestää lempi naisen,
    Kauan leimu salamaisen.
       Loistava tähteni!

Sándor (särkee vasarakirvellään ikkunan sisältä ja huutaa). Kuka se
on, joka puhuu minun äänelläni?

Rózsi (on juossut pois ikkunalta). Se, kultaseni, joka turhaan on
odottanut, ja nyt siitä syystä on tullut tänne.

Sándor. Minun jälissäni älköön kukaan juosko, sen sanon – sillä se
päättyy huonosti!

Rózsi (uhaten ikkunaa päin). No malta, malta! tätä en koskaan
unhoita! vielä saat sen katua.

Gonosz. Minkätähden juoksetkin hänen jälissään?

Rózsi. Oh, mitä voin ma siihen, että hän minua niin kovin miellyttää?

Gonosz. No, tyydy siis siihen!

Rózsi. Pista vaari! sen sanon, että...

Gonosz. Mitä?...

Rózsi. Että pitäkää kitanne kiinni, sillä jos minä sen avaan, niin
että sitä kiitä! Te tunnette luontoni! (lähtee pois, itsekseen). Oh,
jos nyt joutuisin jonkun kanssa riitaan, ei se leikillä päättyisi!
(menee samaa tietä, josta tuli).

Gonosz (nauraen). Hän on saanut osansa! (näkee että Feledin
pihanportti avataan, ja vetäytyy akasiapuun viereen). Taas tulee joku!
Täytyy jäädä tähän!

Neljäs Kohtaus.

    Tercsi (portissa). Gonosz.

Tercsi. Missä lienee tuo mies? Eilen illalla oli hän torassa kanssani
Göndörin tähden, ja siitä asti on hän tiessänsä. En tiedä, voiko kukaan
olla niin hirveän mustasukkainen, kuin minun mieheni? Minä en voi puhua
sanaakaan kenestä, sillä kohta joutuu hän epäluuloon! Ja kuitenkin
rakastan häntä niin uskollisesti, ettei uskollisemmin voi rakastaa! Nyt
tahdon vaan katsoa, eikö hän pitäne iloa kapakassa. Semmoisena aikana
voipi hän tehdä mitä hyvänänsä! (menee kapakan ikkunan luo ja
kurkistelee sisään).

Gonosz (itsekseen). Kas vaan, kas! Tiedusteleeko tuokin vanhaa
lemmikkiänsä? Kummaa, kovin kummaa!

Tercsi (ikkunalla). Göndör Sándor! Voi, ettei Lajos vaan joutuisi
hänen kimppuunsa!

Sándor (soittoniekoille). Laittakaa itsenne reilaan!

Tercsi (juoksee pois). Voi, tässä älköön hän suinkaan mua tavatko!
(lähtee taloon päin).

Gonosz. Sanon hänelle kumminkin hyvää huomenta. (Tercsille) Hyvää
huomenta, kaunis siskoni!

Tercsi (taaksensa katsomatta). Jumal' antakoon! (pois taloon).

Gonosz. Hm! Hän lähti mitään sanomatta! Jos hänen miehensä tietäisi,
mitä minä tiedän!... Vaan täytyypä mun jo viedä nämä viinirypäleet
jollakin tavalla sisään, sillä vielä voipi piru tuoda uudestaan jonkun
tielleni, ja jos joudun siitä kiinni, on kaikki kuitti! ei virkaa, ei
kunniaa, toisin sanoin: ei rahaa eikä tavaraa (lähtee kapakkaan päin).

Viides Kohtaus.

    Sándor. 1:nen, 2:nen, 3:s, 4:s mustalainen ja simpalinsoittaja.
    (Sándorin kädessä viinipullo).

Sándor.

    Kylän heittiönä käyn mä,
    Koirat haukkuu missä näyn mä.
    Toinenkin on kylän tiellä,
    Hänt' ei hauku koirat vielä.

    Kotka kaivoll' istuelee!
    Rózsi mua houkuttelee –
    Toinen jo tuot' teki impi,
    Häntä paljon kaunihimpi!

(Astuu verkkaisilla askelilla ulos kapakasta, soittajat perässä, ja kun
Gonosz tahtoo välttää häntä, mennäksensä sisään, asettuu hän aina
Gonoszin eteen eikä laske häntä menemään.)

Sándor. Älkää vaivatko itseänne, Pesta! aina ei tule tämmöistä!...
Juokaa! (tarjoo hänelle pullon).

Gonosz. Kiitoksia, veikkoseni! (kuroittaa kättänsä).

Sándor (ottaa takaisin pullon). Kohta!... (Juo itse).

Gonosz. Tee pilkkaa isäsi kanssa, eikä minun! (lähtee pois).

Sándor (tarttuu häneen kiinni). Seis!...

Gonosz. Anteeksi, minulla on tekemistä.

Sándor. Mitä juoruja!... Juo... (Gonosz ei tahdo, mutta Sándor
pakoittaa häntä juomaan. Mustalaisille:) Hei, pojat! Tänne riviin!
(viittaa heille ja asettaa heidät Feledin huoneen eteen, niin, että
seisovat selkä akasiapuuta kohti).

Gonosz. Voi, jospa nämä viinirypäleet eivät olisi niskoillani!

Sándor. Kas niin! sitte jotain hyvästijättösäveltä, surullista,
haikeaa... itkeköön viulu, niinkuin minun sydämenikin...

1:nen mustalainen. Kyllä... Sándor herra!... (virittävät viulujansa).

Sándor. Sen jälkeen jotain lohduttavaista... (1:lle mustalaiselle)
Tänne Czene!

Mustalaiset (alkavat hitaasti "Cserebogár, sárga cserebogár"
säveltä).

Gonosz (itsekseen). No, nyt ehkä voin puikahtaa pois (lähtee
liikkeelle).

Sándor (huomaa Gonoszin, tämän jo ollessa melkein kapakan ovella).
Pesta, ei askeltakaan tästä!

Gonosz. Mutta minulla on työtä!

Sándor (astuu hänen eteensä). Nyt ei ole kenelläkään mitään työtä.
(Viittaa mustalaisten eteen.) Seiso tuossa! (kääntyy kapakkaan päin).

Gonosz (itsekseen). Voi! nämä viinimarjat!... (katselee
ympärillensä). Hopp! kas niin! (panee äkisti mustalaisten selän takana
korin riippumaan akasiapuun oksalle).

Sándor. Sinä seitsemän tahi kahdeksan terhoinen! Anna tänne
kirvessauvani! ja viiniä!

Gonosz. Hei, vihdoinpa pääsin siitä!...

    (Kapakan ikkunasta antaa käsi ulos sauvan.)

Sándor. No, missä on simpali?

Simpalinsoittaja. Suokaa anteeksi – ei ole paikkaa, mihin sitä
asettaa.

Sándor. Eikö ole? Pesta vaari!

Gonosz. No?

Sándor. Älkää siellä heilutelko, sen sanon.

Gonosz. Tässähän olen. (Syrjään) Tuo kanalja on iskenyt kyntensä
minuun, enkä nyt enää pääse hänestä irti.

Sándor. Langetkaa polvillenne!

Gonosz. Minkätähden?

Sándor. Simpalia selällänne pitämään!

Gonosz. No, älä nyt hulluttele!

Sándor. Heti paikalla – kun kerran olen sanonut! (nostaa
kirvessauvaansa).

Gonosz. Kyllä, kyllä! (lankee polvilleen).

Sándor. Vielä alemmas!

Gonosz (istuutuu). No!

Sándor. Ei niin, saakeli soikoon! nelin ryömin pitää olla! (auttaa
Gonoszta).

Gonosz. Voi, voi! (ähkyen).

Sándor. Missä on simpali?

Simpalinsoittaja (tuo sen sinne). Tässä on!

Sándor. Pane se hänen selällensä (simpalinsoittaja tekee niin).

Gonosz. Veikkoni! älä tee minusta pilkkaa, sillä muuten suutun!

Sándor. Jos suututte, niin minä teidät taas lepytän!

Gonosz (liikuttaa selkäänsä). Ottakaa se pois, sillä muuten Jumal'
auta minä sen heitän alas!

Simpalinsoittaja. No älkää nyt virmailko niin vietävästi, ettehän
enää mikään varsa ole.

Gonosz. Vielä minä osaan potkaistakin!

Sándor. Jos liikutatte itseänne, niin minä teidän selkänahkaanne niin
pehmitän, että itsekin sitä tulen katumaan.

Gonosz. Olet siis viholliseni?

Sándor. Olen hyvällä tuulella! Huvittelen itseäni!

Gonosz. Piru periköön semmoista huvitusta!

Sándor (mustalaisille). Vaiti... (soitto lakkaa, näyttämö valkenee
kokonansa). Nyt vielä yksi, minun lauluni... Mitenkä se on taas?...
(mustalaiset alkavat kovin surullista laulua, ja kun sitä paraimmiten
soittavat, alkaa Sándor laulaa).

    Kai'u, soitto, katkerasti
    Vetrehisin vesiin asti!
    Soituas' näin – suloiseksi
    Taannu unihaaveheksi!

    Raivoo jälleen, jotta noista
    Sydän heräis' unelmoista!
    Suru kauas poistukohon,
    Hänen majaan muuttakohon!

    Ylös häntä hienoisesta
    Herättäköön vuotehesta,
    Hiipiköhön sydämeensä
    Tuhansine tuskinensa.

    Kai'u katkerasti, soitto!
    Suuri oisi siitä voitto,
    Hän jos johtais mielehensä
    Kaikki, kaikki valehensa.

    – Älä soi tok'! – Miksi soisit?
    Tuskaa kullalleni vaan toisit!
    Korpin toin, en kyyhkyläistä,
    Vaikka toivoit jälkimmäistä!

Kuudes Kohtaus.

    Feledi. Entiset.

Feledi (ilmestyy portissa, ilman hattua ja dolmányaa). Mitä
jumalatonta elämää tää on, tämän kunniallisen taloni edessä?

Sándor. Teidän kunniallisen talonne kanssa ei minulla ole mitään
tekemistä.

Feledi. Laita itses siis tiehesi siitä talosta.

Sándor. Jos niin hyväksi näen.

Feledi. Kuinka? So, mitäpä vielä saan nähdä! (Gonoszille, joka kaakin
tavoin on tahtonut heittää simpalin pois selältään). Ettekö häpee?
Hullutella vielä vanhoilla päivillään? Kas semmoista miestä!

Gonosz (nousee ylös suurella vaivalla). Voi selkääni!

Feledi. Vanha narri! (mustalaiset istuvat akasiapuun alle).

Gonosz. Ihminen hulluttelee monta kertaa, kun hänen täytyy – isäntä
hyvä; minä en sitä ole vapaatahtoisesti tehnyt. Voi selkääni!

Feledi (mustalaisille). Te myös korjatkaa luunne täältä, sen sanon,
sillä mitä on liiaksi, se on liiaksi!... ja vihdoin kärsivällisyyteni
loppuu.

Sándor (niinikään mustalaisille). Ei askeltakaan täältä – sanon
minä!

Feledi. Sándor! Älä saata asiaa ylimmillensä, sillä sitä olet Jumal'
auta katuva!

Sándor. Koira se, joka katuu! Käskekää, ketä voitte; minua ei ikänä!

Feledi. Tahdot siis väkisin riitaa?

Sándor. Tahdon sanoa Bátki Tercsille viimeisen kerran, että mitä
hän...

Feledi. Koetappas vaan sitä!

Sándor. Teillekin, isäntänä ja minun verivihollisenani, sanon suoraan
silmiin...

Feledi. Meillä ei ole mitään sanottavaa toisillemme, ei ainakaan
tuommoisessa tilassa.

Sándor. Älkäämme sitä kauemmaksi lykätkö, sillä tässä, niinkuin
muuallakin, minä sen lausun, että turhaan on minua koetettu kukistaa,
turhaan on minusta valheteltu kaikkea pahaa, minua ei ole voitu
kuitenkaan masentaa, sillä oikeuden aurinko on noussut ylitseni, ja nyt
seison tässä puhtaana!

Feledi. Se on onneksi sinulle.

Sándor. Ei suinkaan Teille.

Feledi. Kiitä Jumalaa, että olet päässyt vapaaksi; käänny nyt hyvälle
tielle, niin sinusta tulee kunniallinen ihminen.

Sándor (kysyvällä äänellä). Kunniallinen?

Feledi. Varmaan, ja silloin ehkä sinusta vielä voi tulla jotain.

Sándor. Mitä siis nyt olen?

Feledi. Et mitään! Ja nyt lähde Herran nimessä sinne taikka tänne,
sillä muuten vielä sinua toisella tavalla puhuttelen (lähtee sisään
taloon päin).

Sándor (tarttuu Feledin isoon paidanhihaan, kun tämä tahtoo mennä
pois). Vielä on mulla sana sanottava Teille.

Feledi (suuttuneena). Sä riiviö, uskallatko vielä tarttua kiinnikin
minuun?

Sándor. Miks' en?

Feledi (täyttää häntä vasten rintaa). Mene tiehesi, konna!

Sándor. Konna?... (hyökkää Feledin päälle, mutta Gonosz ja
mustalaiset pidättävät häntä takaa). Anteeksi! Vielä minä opetan tälle
ylpeälle isännälle vähän kunniallisuutta... olenko minä konna?...

Feledi (huutaa portista sisään). Hoi, palkolliset! Janesi! Jóska!
Lajos! tulkaa tänne! (Sándorille) Vielä tahdon sinua uudesti opettaa,
sinä ryökäle!

Seitsemäs Kohtaus.

    Jóska. Palkollisia. Tercsi. Boriska (portissa). Kansaa
    (eri taholta kokoontuen paikalle). Csapóné. Sulyokné.

Kaikki. Mikä nyt?

Feledi. Ottakaa hänet kiinni ja viekää hänet, vahvasti sidottuna,
kylätupaan.

Kaikki. Mintähden? Mitä on hän tehnyt?

Feledi. Hän on uhannut meitä kaikkia – vihdoin hyökkäsi hän
päälleni, ja jos eivät olisi tarttuneet häneen kiinni, olisin nyt ehkä
hengetönnä!...

Kansa (katsoa töllistellen). Oh, oh!

Csapóné. Miksikä laskivat häntä kotia? Tuommoisista tulee vaan
heittiöitä!

Sulyokné. Totta, tämä esimerkki sen todistaa. Sinä Sándor, mitä
sinusta on tuleva?... Voi, jos äiti rukkasi vielä eläisi, vaipuisi hän
maan alle häpeästä!

Sándor. Jättäkää äitini rauhaan!

Feledi. Viekää hänet kylätupaan! Herra komisarjus on vielä täällä,
minä annan hänen haltuunsa uudestaan tuon otuksen.

Sándor (on jo aikaisemmin irroittanut itsensä mustalaisista ja
Gonoszista). Älköön kukaan koskeko minuun, sen sanon!

Feledi. Pankaa kiinni se lurjus!

Boriska. Armas isä kultani, älkää olko niin raivoisa!

Feledi. Hoh! mitä se sinuun koskee, lapsi!

Boriska. Katsokaa, ihmiset sanovat vielä, että Te paljaasta vihasta
ette voi kärsiä häntä kylässä, vaan väkisin tahdotte häntä siitä pois
karkoittaa.

Feledi. Minä en karsikaan häntä! Meidän paikkakuntamme on
puhdistettava tuommoisista roistoista. Eikö niin, ystäväni?

Kansa. Niin, niin!

Boriska. Isä kulta! älkää kuunnelko näitä tässä! (Kansalle.) Selän
takana puhuvat kaikki toisin, ja pitävät Teitä ylpeänä ja röyhkeänä
miehenä.

Feledi. Puhukoot mitä tahansa! Minulle ei maailman kieli tee mitään
vahinkoa!

Boriska. Kuka tietää?

Feledi (katsoo häneen). Boriska! mitä puhut sa? Kuka on opettanut
sinua isäsi kanssa riitelemään?

Boriska. Te itse.

Feledi. Koska?

Boriska. Silloin kun opetitte tuota ihanaa oppia, että pitää rakastaa
lähimmäistänsä niinkuin itseänsä!

Feledi. Vihaanko minä siis ketään?

Boriska. Varmaan vihaatte.

Feledi. Ketä?

Boriska. Häntä tuossa (osoittaen päällään Sándoria). Sándoria!

Sándor. Jumala aina askeliasi siunatkoon!

Feledi. Mitä on tämä? Sinä rohkenet vielä puolustaa tätä murhaajaa?
Mene pois silmieni edestä, työhösi!

Boriska. Rakas isäni!

Sándor. Murhaaja minä en ole, Feledi herra!

Feledi. Ei sanaakaan enää!... (Boriskalle.) Laita itses tiehes!

Tercsi (tarttuu Boriskaan). Menkäämme sisään, Boriskani, isämme on
suuttunut, ja sinä tiedät, ettei silloin ole hyvää häntä puhutella.

Boriska (itsekseen). Voi, jospa ikuisiksi ajoiksi mykäksi tulisin!...

Tercsi. Mikä sua vaivaa?

Boriska. Ei mikään!

Tercsi. Kuinka sa vapiset!

Boriska (melkein ääneen itkien). Minä pelkään, että taas joku iso
onnettomuus tässä tapahtuu!

Tercsi. Älä pelkää, pikku hupakko! tule vaan kanssani! (menevät
huoneesen).

Kahdeksas Kohtaus.

    Entiset. Komisarjus (tulee perästä. Kapakan ovessa on edellisen
    näytöksen aikana ilmestynyt eräs Juutalainen ja hänen vaimonsa.
    Gonosz menee näiden luokse, ja osoittaa äänettömillä liikkeillä
    vaimolle puussa riippuvaa koria, jonka alla mustalaiset ovat.)

Komisarjus. Mitä täällä on tapahtunut?

Feledi. Pyydän nöyrimmästi, kunnioitettu herra komisarjus, tämä mies,
tämä kylän heittiö! joka vasta eilen palasi kotia...

Komisarjus. Tunnen hänet hyvin; vaan asiaan!

Feledi. Hän on väkisin hakenut riitaa kanssani! Nämä ihmiset ovat
todistajani!

Komisarjus. Onko se totta, Sándor?

Feledi. Tehkää hyvin ja kysykää näiltä, kunnioitettu herra!

Komisarjus (Feledille). Vaiti! Puhu Sándor – onko se totta?

Sándor. En kiellä, kunnioitettu herra!

Komisarjus. No poikani, miksikä teet uudesti tyhmyyksiä?

Sándor. Sentähden, että sydämeni on täynnä katkeruutta!...

Komisarjus. Hyvä, hyvä! mutta sen vuoksi juuri sinun olisi pitänyt
hillitä itseäsi!

Sándor. Se on ylen täynnä, kunnioitettu herra. Tullessani eilen
kotia, ei kukaan minuun katsonut, ei kukaan minua puhutellut, sentähden
tahdoin lieventää katkeruuttani soitannolla. Niin tapahtui lopuksi...

Komisarjus. Mutta sentähden ei sinun olisi pitänyt loukata isäntää.

Sándor. Suokaa anteeksi, minä en loukannut häntä. Tahdoin vaan antaa
tietää hänelle ja hänen omaisillensa ja koko kylälle, että kunniani
siitä huolimatta on puhdistettu! Olen tosin kyllä paljon kärsinyt,
mutta lopulta olen kuitenkin kotona, (Soittajille.) Enköhän niin
sanonut, poikaseni?

Simpalinsoittaja. Sillä tavoin se kai oli...

1:nen mustalainen (nykäisee häntä salaa kylkeen). Älä kuule, äläkä
näe, sinä tolvana, se voi vielä tuottaa sulle harmia!

Sándor. Konnaksi, murhaajaksi, ryökäleeksi nimitti minua isäntä –
kunnioitettu herra, silloin sappeni kuohui laitojensa yli!

Gonosz (taaempana selittäen jotain juutalaisakalle ja vakuuttaen:)
Niin, niin!

Komisarjus. Vai niin! No vielä toinen kysymys!

Feledi. Gonosz! Sinä todistat siis minua vastaan?

Gonosz. Minä? Enhän sano sanaakaan? Vai sanoinko jotain?

Komisarjus. Te todistitte, että "niin se oli"!

Gonosz. Se onkin totta, että me otimme hänet kiinni.

Komisarjus. Kenen?

Gonosz. Göndörin, jottei hän olisi saanut lyödä rakasta isäntääni!

Komisarjus. Niin, mutta te todistitte, että isäntä nimitti Göndöriä
"konnaksi, murhaajaksi"?

Gonosz. Sitä en kuullut, kunnian herra!

Komisarjus (mustalaisille). Mutta te kuulitte, eikö niin?

1:nen mustalainen. Me näimme, saan nöyrimmästi ilmoittaa, mutta me
emme kuulleet.

Komisarjus. Kuinka? No, menkäämme kylätupaan, siellä on asiasta selko
saatava.

Feledi. Aivan niin, kunnioitettu herra komisarjus! Mutta teidän
luvallanne menen hakemaan päälleni takkia ja lakkia (menee).

Komisarjus. Hyvä, joutukaa vaan!

Sándor. Kunnioitettu herra!

Komisarjus. Mitä tahdot, poikaseni!

Sándor. Tahtoisin kahden keskemme sanoa jotain.

Komisarjus. Puhu! (vetäytyvät peräpuolelle).

1:nen mustalainen (salaa simpalinsoittajalle). Katsoppas, mitä tuolla
on! (osoittaa koria).

Simpalinsoittaja. Missä?

1:nen mustalainen. No, etkö näe?

Simpalinsoittaja. Ahaa! tuo tuossa?... Korihan se on.

Gonosz (huomaa, että mustalaiset kurkistelevat koria). Kas perhanaa,
mustalaiset ovat sen jo huomanneet!

1:nen mustalainen. Tiedätkö mitä siinä on?

Simpalinsoittaja. No – jotain!

Gonosz (itsekseen). Mutta siitä ei kupunne tule kostumaan.

Komisarjus. Silloin jo sanoin, ettei sun pitäisi tulla takaisin.

Sándor. Se on totta, mutta sydämeni minut kuitenkin tänne veti! Pait
sitä oli tuo juutalainen minulle vielä velkaa (osoittaa kapakkaa).

Yhdeksäs Kohtaus.

    Feledi. Entiset.

Feledi (dolmány'issa, lakki päässä). Jos suvaitsette, voimme nyt
mennä.

Komisarjus. Hyvä! (mustalaisille) Mars!

1:nen mustalainen. Eikö vedetä marssia, jos sallitte?

Komisarjus. Minä vedän sua pitkin selkänahkaa, jos et pidä suutasi
kiinni! – Eteen päin! (lähtevät liikkeelle).

Kapakan isäntä. Onnellista hyvää päivää toivotan, kunnioitettu herra
komisarjus!

Komisarjus. Servus!

Kapakan isäntä. Anteeksi, minua ehk' ei tarvitakaan?

Komisarjus. Teitä juuri tarvitaankin, sillä tämä poika (osoittaa
Sándoria) tahto o saattaa asiansa selville Teidän kanssanne.

Kapakan isäntä. Oh, suokaa anteeksi, olen ne jo selville saattanut!
Vaan minä tulen myötä, sillä oikeutta pidän pyhänä. (Huutaa sisään).
Repekka! pidä vaaria kapakasta! (kaikki menevät).

Kymmenes Kohtaus.

    Lajos (tulee näyttämölle samalta puolelta kuin Gonosz,
    pyssy olalla).

Lajos. Mihin tahansa menen, mitä hyvänsä teen, aina ja joka paikassa
on kuitenkin hän mielessäni. En tiedä, minkätähden rakastan tuota
naista niin paljon, että pelkään ilmaakin hänen tähtensä?! Ja kuitenkin
– mitä tekee hän kanssani? Tuskin on tuo Göndör poika eilen ilmestynyt
kylään – niin juoksee hän luokseni ja huutaa suurella ilolla: "hän on
täällä, hän on tullut kotia!"... Oli kuin ukkosen nuoli olisi sattunut
minuun!... Mitä hänellä on Göndörin kanssa tekemistä? Minkätähden
iloitsee hän hänestä?... Me riitelimme sitte toinen toisemme kanssa,
niin kiivaasti, että läksin kotoa pois viinitarhaan, jossa vietin yön!
Päätin itsekseni, etten mene kotia yhteen viikkoon! Yhteen viikkoon?
Tämä yö oli jo kumminkin yksi vuosi! Menenkö sisään? Jos menen, nauraa
hän minulle tapansa mukaan... vaivihkaa hymyilee hän taikka katselee
toisella silmällä minua, toisella Jumala tietää ketä?!... Oh, kavalat
ovat nuo silmät! jos ei ne toki olisi semmoiset!!... Vielä en mene
sisään, juuri sentähden en! Murehtikoon hänkin! Pistäydyn sisään
"Seitsemään terhoon", istun ikkunan viereen, ja katselen siitä, montako
kertaa hän tulee ulos portille – minua kotia odottamaan?... Jos hän
mua todellisesti rakastaa, täytyy hänen sata kertaa tulla ulos (lähtee
kapakkaan päin).

Yhdestoista Kohtaus.

    Gonoszné.

Gonoszné (tulee Lajosta vastaan). Onnellista hyvää päivää toivotan,
rakas Feledi herra!

Lajos. Jumala antakoon, eukkoseni!

Gonoszné. Rakas nuori herra! Ettekö ole nähnyt missään tuota vanhaa
mies raukkaani?

Lajos. Gonosztako? En!

Gonoszné. Oi hyvä Jumala! Älä johdata meitä kiusaukseen! Ehkä hän jo
on joutunut turmioon?

Lajos. Gonoszko?

Gonoszné. Ajatelkaa, armas ystäväni, hän ei vielä ole tullut kotia!

Lajos. Aikaa sitten on jo ollut päivä.

Gonoszné. Juuri sentähden murehdin, että (melkein lauluntapaisesti
valittaen) jajjajjaj, jajjajjaj, jajjajjaj!

Lajos. No, no! vähän hiljaisemmin!

Gonoszné. Jaj, taikinani on jo sotkettu; eikä ole puita! ja pieni
kukuritsamaani – tuolla puutarhan päässä – on vielä leikkaamatta,
papinpalkka on jo kuulutettu maksettavaksi... ryöstö-avisioni on
kintuillani, ja tuo vanha Gonosz ei missään, missään!

Lajos. Ehkä on hän "Seitsemässä terhossa"? Katsokaamme!

Gonoszné. Niin, niin, rakas ystäväni, auttakaa minua tuskassani
jollain tavoin, sillä jajjajjaj, jajjajjaj, jajjajjaj! (pitää päätään
molempien käsiensä välissä ja menee sisään kapakkaan).

Kahdestoista Kohtaus,

    1:nen mustalainen (tulee hiipien peräpuolelta
    ja katselee 'ympärillensä).

1:nen mustalainen. Juoksin pois oikeudesta, sillä tuo "jotain" kovin
mieltäni kiihoittaa! Mitähän sen sisässä lienee! (Kiipee ylös korin luo
ja kurkistaa siihen, osoittaen tyytymättömyyttä.) Oh, hoh!

Kolmastoista Kohtaus.

    Simpalinsoittaja. Entinen.

Simpalinsoittaja (tulee samalta taholta). Tuo kori "jotain" kovin
päätäni vaivaa! (menee puun alle). Ahaa! olet jo täällä?

1:nen mustalainen. Olen.

Simpalinsoittaja. Mitä siinä nyt on?

1:nen mustalainen (omituisella äänellä). "Jotain"!

Simpalinsoittaja. No annapas tänne!

1:nen mustalainen (napsahuttaa sormiansa). Tuossa on!

Simpalinsoittaja. Älä siinä napsahuttele!

1:nen mustalainen. Vielä sinuakin napsahutetaan, jos kuroitat kätesi
tätä perään!

Simpalinsoittaja (irvistellen pilkallisesti). He... tahtoisit
kernaasti, etten minä olisi tässä, eikö niin? anna tänne, jakakaamme –
kahden sen löysimme...

1:nen mustalainen. No tuossa se nyt on! (antaa korin).

Simpalinsoittaja. Viinirypäleitä!... Mutta pehmeän leivän kanssa
niitä toki käypi syöminen.

1:nen mustalainen. Minulla ei nyt ole ruokahalua.

Simpalinsoittaja. Sentähdenkö, että on rummutettu?... Oh, sinä
tolvana, olet pelkuri! Tämän ovat linnut tuoneet tuohon puuhun, tuohon
pesään.

1:nen mustalainen. Niin aina – joku kunnon lintu!

Neljästoista Kohtaus.

    Feledi. Gonosz. Useita miehiä ja naisia, myöhemmin
    koko kansa, ja Entiset.

Feledi (ulkona ääneen). Poika antoi itsensä kokonaan... Puhkesi vielä
itkuunkin; niin juoksivat hänen kyynelensä, että melkein sääli tuli.

1:nen mustalainen (pelästyy). Oi, isäntä! (laskee äkisti maata puun
alle ja kuorsaa).

Gonosz. Pojalla ei ollut huono sydän!

Simpalinsoittaja. Voi, heitä on useampia! (laskeutuu viereen, ja
peittää likaisella päällystakilla korin, sillä tavoin, että osa siitä
näkyy).

Feledi (tulevat sisään). Minä tunnen hänet niin hyvin, kuin itseni,
sillä olenhan ollut melkein hänen kasvattajansa. Ei ole hänessä huono
sydän, mutta se on höyläämätön. (Näkee mustalaiset.) Mitä teette tässä?

Gonosz (huomaa korin). Nuo ryökäleet ovat ennättäneet ennen minua!
No, malttakaa!

Feledi (menee heidän väliinsä). Päivä paistaa heidän mahallensa –
heh! (koskee heihin sauvallansa, ja nostaa takin korin yltä). Kas sitä
vaan! Viinirypäleitäpä nämä vartioitsevat!

Kaikki. Viinirypäleitä?

Simpalinsoittaja (itsekseen). Jajjaj, miksen nyt voi vaipua maan
alle! (nykäisee kädellään salaa toista). Minkätähden näytit tuota
"jotain"?

1:nen mustalainen. No! Kenen piti marjoja syödä pehmeän leivän
kanssa?

Feledi (ottaa pois korin). Olisivat varastaneet viinimarjat, heh!

Simpalinsoittaja ja 1:nen mustalainen (nousevat yhtäkkiä istualle).
Voi, voi!

Feledi. Nouskaa ylös!

Simpalinsoittaja. Suokaa anteeksi, isäntä kulta, vastikään panimme
maata...

1:nen mustalainen. Mekin tarvitsemme vähän lepoa...

Feledi. Ylös! (mustalaiset eivät liikahda, jonka tähden nostaa
sauvansa heitä vastaan). Heti paikalla, kun kerran sanon!

Simpalinsoittaja ja 1:nen mustalainen (yhtähaavaa). Mitä käskette?

Feledi (näyttää koria). Mitä on tämä?

Simpalinsoittaja. Tuo?... (irvistellen). Se – suokaa anteeksi...

Feledi. Juuri se!

1:nen mustalainen. Viinimarjoja, kunnian isäntä.

Feledi. Mistä olette tuoneet ne?

1:nen mustalainen. Me emme ole tuoneet niitä... ne ovat tässä
kasvaneet.

Feledi. Missä?

Simpalinsoittaja. Tässä, tuossa akasiapuussa!

Feledi. Vai niin? No, minä annan teille vielä maistaa tuon uuden
viinilajin oksista, koska niin sen hedelmiä rakastatte!

1:nen mustalainen. Suokaa anteeksi, simpalinsoittaja yksistänsä niitä
syöpi, minä pidän ainoastaan kuorituista.

Feledi. Kuorituista?

1:nen mustalainen. Niin, kun nahka kuoritaan tahi sotketaan pois,
sitte syntyy siitä viiniä!

Feledi. Vai niin! no nyt tahdomme kerran kuoria nahkaanne! Gonosz!
vie nuo kylätupaan!

Gonosz. Heti paikalla, isäntä (ottaa ylös korin). No, nyt olette
joutuneet hyviin käsiin! (antaa korin ensimmäiselle mustalaiselle). Kas
tuossa, kanna tämä!

1:nen mustalainen. En, en! minä en voi kärsiä tätä hajua.

Gonosz (toiselle). Kanna sinä siis!

Simpalinsoittaja. Miksi minä sen ottaisin, kun ei mulla ole mitään
oikeutta siihen!...

Feledi. Jo on tarpeeksi kiistelty! Yks, kaks – eteenpäin korin
kanssa!

Simpalinsoittaja (ottaa korin). Anna se siis tänne! Tiedänhän sen,
että jonkun pahan tähden meidän käy pahasti.

Gonosz. Lähtekäämme! (syrjään) Kunniallista ihmistä ei Jumala koskaan
jätä! – (Lähtevät.)

Viidestoista Kohtaus,

    Gonoszné. Lajos (kapakasta). Entiset.

Gonoszné (tulee Gonoszia vastaan). Jajjajjaj, jajjajjaj! Olet toki
vielä elossa!

Gonosz (kiukkuisesti). Mikä sua vaivaa, vanha varis?

Gonoszné. Missä olet ollut koko siunatun päivän?

Gonosz. Työssä! Mene pois tieltäni, etkö näe, että olen ottanut
kiinni varkaita?

Gonoszné. Varkaita? (näkee korin mustalaisilla.) Kas niitä! Tämä on
minun korini!

Mustalaiset (vahingon-iloisina). Ahaa!

Kaikki (yhtähaavaa). Mitä sanotte?

Gonoszné. Tuskin pistän koipeni pois kotoa, ja jo on siellä käynyt
varkaita, jajjajjaj, jajjajjaj! Antakaa takaisin korini, konnat!
(hyökkää raivoissaan mustalaisia vastaan).

Gonosz. Älä siinä voivottele! Kuinka voisi tuo olla sinun korisi?
Eihän se sinun ole!

Gonoszné. Tämä koriko? Etkö sitä enää tunne? Isotaata vainajani kori,
jonka perinnöksi sain? Mitä?

Gonosz. Ei suinkaan!

Feledi. Vaiti! Gonosz! Sinä olet varastanut viinimarjat, kori on
sinun.

Gonosz (ylpeällä äänellä). Minäkö?

Feledi. Vaimosi on todistanut sinua vastaan, älä kiellä, sinä olet
tuonut...

Gonosz. Kiellän!

Simpalinsoittaja. Mitä nyt enää kiellät?... Onhan meilläkin vähän
järkeä päässä.

Lajos (astuu esiin). Niin se on, sillä minä olen koko yön
kuljeskellut ympäri viinitarhaa, ja sen ylipäässä näin kaukaa
tuonmuotoisen miehen joutuisasti lähtevän alaspäin.

Gonosz (itsekseen). No, ajukoppani, näytä nyt mitä voit tehdä
puolestasi!

Mustalaiset (vahingon-iloisina). Ahaa!... no, nyt, nyt!

Gonosz. Älkää siinä irvistelkö, sillä muuten minä teitä vielä niin
silittelen, että ilonne pian katoo! – (Lajos'ille.) No hyvä! Minä
näen, ettei totinen kunniallisuus enää yksistään ole tarpeeksi –
sentähden on nyt kohta ilmi tuleva, missä totuus on...

Kansa. Kuulkaamme!

Gonosz. Minä tahdon todeksi näyttää, etten ole ollut askeltakaan pois
kylästä, vaan uskollisesti toimittanut ammattiani.

Feledi. Puhu!

Gonosz. Mihin aikaan näitte minut viinitarhan alapäässä?

Lajos. Se taisi olla noin... kello kolmen aikana aamulla.

Gonosz (itsekseen). Aivan oikein! (Ääneen.) No, siinäpä se on! Minä
huusin näette sen kolmenlyömää tässä, juuri tällä pyhällä paikalla –
jossa nyt seison.

Lajos. Mahdollista; mutta minä en sitä usko!

Gonosz. Ette? Silloin on parasta kysyä tytöltä: Boriskalta.

Kaikki (ihmetellen). Boriskalta?

Feledi. Minun tyttäreltäni?

Gonosz. Niin – koska sen sanon!

Feledi. Mies! Oletko hullu? Missä olisi minun tyttäreni käynyt
aamulla kello kolmen aikana, minun tietämättäni ja tahtomattani?

Gonosz. Sitä en tiedä.

Feledi. Samassa huoneessa makaa hän kuin minäkin, ja aamulla
herätessäni näin hänet vielä vuoteessansa.

Gonosz. Siitä en tiedä; mutta että olen puhunut hänen kanssansa, se
on varmaa.

Csapóné. Todellakin kummallista!... (Feledille.) Kuomani, armas
ystäväni, tämä on kovin kummallista!

Sulyokné. Aamulla varhain!... tahi ennen aamua?... hyvin omituista!
(lähenevät toinen toistaan ja nauravat).

Feledi (ärsytettynä). Kutsukaa tyttö kohta esiin!

Csapóné. Tämä asia on todellakin tutkittava, sillä... oh... vielä
pidän suuni kiinni...

Feledi (huutaa portissa). Hoi! Boriska! Boris! tule luokseni – heti
paikalla!... Onhan tämä hirveätä!

Csapóné. Varmaan hirveätä!... Mutta... oh!

Feledi. En, en sitä usko!... Semmoista kuulla on kauhistus!...
(Gonoszille.) Mitä sanoi hän silloin? Mitä teki hän?

Gonosz. Se raukka vapisi! Sitte rupesi hän itkemään, ja juoksi pois
luotani!...

Feledi. Tuokaa tänne tuo paha lapsi, tahdon kuulustella häntä
itseä!... Voi minua, jos hän on häväissyt kunniansa jollakin huonolla
tavalla!

Csapóné (katsoo porttiin päin). Hän tulee jo, mutta olkaa leppeä
häntä tutkistellessanne, me tahdomme myös auttaa! Tyttölasten kanssa
täytyy olla varova, kuomaseni, sillä oh, minä tiedän itsestäni, että...
no tässä on hän! puhukaa rakas kuomani! puhukaa!

Kuudestoista Kohtaus.

    Boriska. Entiset.

Feledi (Boriskalle). Missä olit tänä aamuna kello kolme?

Boriska. Minä?... minä (Itsekseen, vavisten.) Hyvä Jumala, mitä olen
sanova?

Feledi (huutaa hänelle). Puhu, kun kauniisti kysyn sinulta!

Boriska. Tappakaa minut, rakas isäni, mutta älkää kysykö, sillä minä
en voi vastata!

Feledi. Se on siis totta? Tuo mies on nähnyt sinut? puhutellut sinua?

Boriska (itkien). En sitä kiellä.

Feledi. Et? Et siis myöskään kiellä sitä, että olet kuluttanut yösi
poissa kodosta!...

Boriska (kiivaasti). Se ei ole totta! Se on valhetellut, joka sen on
sanonut!

Feledi. Sano siis totuus, ja tunnusta, mitä hait täältä? Missä kävit
täällä?

Boriska (kovasti itkien, peittää poskensa, kansa katselee uuteliaana
– itseksensä). Voi, voi minua!

Feledi. Onko tuommoista kuultu?... Feledi Gáspárin tytär tulee
varhain aamulla kotia, eikä uskalla tunnustaa missä on käynyt!

Boriska. Rakas isäni, rakas isä kultani!

Feledi. Kunniaton tyttö, sinun on kuoleminen! (tahtoo hyökätä hänen
päällensä, mutta Lajos astuu väliin).

Lajos. Malttakaa itseänne, isäni! Minä en usko, että sisareni on
tehnyt mitään huonoa; kunniallinen, siveä ja hyväntapainen on hän aina
ollut – yhtäkkiä hän ei ole voinut turmeltua!

Csapóné. Oi veikkoseni, kuinka voit semmoista puhua? Löytyyhän siihen
esimerkkejä, että tytöt voivat olla viekkaita. Tuossa on Finum Rózsi!
Hän oli niinkuin papin kissa uninen, mutta kuitenkin hyppäsi hän kerran
niin – –

Boriska (loukatulla tunnolla). Tätiseni, minä!...

Csapóné. En sano, että sinä hyppäät niin... sitä en suinkaan sano,
lapsukaiseni...

Lajos. Älköön kukaan sitä sanoko, sillä vielä hän saisi sen katua.
Nyt sanon vaan sen verran, että laittakoon jokainen ensin puhdasta oman
ovensa edessä, ja lähteköön tästä pois kotiinsa!

Seitsemästoista Kohtaus.

    Tercsi. Entiset.

Tercsi (ilmestyy portista). Mitä täällä tapahtuu?

Feledi (Lajosille). Ei mitään uhkausta! (kansalle) Jääkää tähän! Minä
tahdon tietää kaikki. Joka käypi oikealla tiellä, se uskaltaa myös sen
tunnustaa; mutta hän kieltää! Sen lisäksi vapisee hän ja itkee, hän on
siis rietas rikoksen tekijä...

Boriska. Rikoksellinen en ole, sen vannon!

Feledi. Sitä sa olet! sillä minä olen tässä paikkakunnan asujainten
läsnä ollessa sinua tutkistellut ja sinä et voi puolustaa itseäsi.

Tercsi. No mitä tahdotaan tietää tästä tytöstä?

Feledi. Missä hän oli tänä aamuna.

Tercsi. Tänä aamuna? (Itsekseen.) Hyvä Jumala! se koskee minua, minä
olin täällä ulkona!

Boriska. Rakas isäni, älkää pyytäkö minua tämän kansan kuullen
puhumaan!

Feledi. Sitä minä juuri pyydän! Se, joka minun harmaan pääni ylitse
on tuottanut semmoisen häpeän, se ei enää ole minun tyttäreni, sen minä
kiroon, hylkään ja ajan huoneestani pois, niinkuin kunnottoman ilkiön!!

Tercsi (lujalla äänellä). Minä taas sanon, että Boriska on viaton.

Feledi. Millä sen todistat?

Tercsi. Sillä, että se, joka tänään aamulla tässä nähtiin, ei ollut
hän, vaan minä.

Lajos ja Feledi (yhtähaavaa). Sinä?

Kansa (kummastellen). Ah, oh!

Tercsi. Niin, minä se olin! (Gonosille) Eikö totta?

Gonosz. Totta, aivan totta, hänet minä myös näin.

Feledi. Siis molemmat? Voi häpeää, riettautta! Ja sinä olet vaiti? ja
uskallat vielä edessäni seisoa?... oh!... (hyökkää raivolla Boriskaa
vastaan, mutta kansa pidättää häntä).

Boriska. Jumala olkoon kanssani! (juoksee epätoivossa pois
ensimmäisen kulissin taa).

Lajos (tarttuu kiivaasti Gonoszin kurkkuun). Missä ja kenen kanssa
näit hänet? puhu! mutta totuutta, kuin jos olisit alttarin edessä!

Gonosz. Puhun, puhun, kun et vaan rutista noin vietävästi!

Lajos. Puhu!

Gonosz. Tässä hän hiipi ympäri kapakan ikkunan ääressä...

Lajos. Ja kuka oli siellä sisällä?

Gonosz. Göndör Sándor!

Kansa. Göndör Sándor?... ah! ah!

Lajos (päästää hänet irti). Kylläksi! Nyt tiedän jo kaikki!

Feledi (vaipuu alas kansan käsiin). Tämä tapaus viepi multa henkeni!

Tercsi. Älä usko sitä, minä en ole ollut sinulle uskoton!

Lajos (osoittaen Gonoszia). Tässä on todistaja siihen! Jumala sua
rangaiskoon!

Gonosz (kansalle, kovalla äänellä). No! eikö viattomuuteni ole selvä?

Lajos. Selvä se on! Mutta sitä synkempi on taivas minun ylitseni!

(Esirippu lankee.)

Kolmas Näytös.

(Näyttämön peräpuoli kuvaa vuorista maisemaa: etupuoli laaksoa, jonka
läpi joki luikertelee; joen yli on vanha puusilta, käsipuut toisella
puolella; sillalta menee tie suoraa suuntaa ensimmäisen kulissin luo
vasemmalla puolella. – Oikealla puolella tien ja joen välillä on
pensailla varustettu normi; joen rannalla kasvaa kukkia. – Esiripun
kohotessa nousee aurinko vuorten välissä; hiljainen soitanto kuuluu;
silloin tällöin helähtelee lehmänkello ja paimentorvi; linnut
visertelevät ja etäällä lauletaan kööri.)

Ensimmäinen Kohtaus.

    Boriska.

Boriska (makaa joen rannalla, erään pajupuun alla, hiukset puoleksi
hajalla; punainen liina – joka hänellä oli toisessa näytöksessä –
lepää vieressä. Puhuu unissa). Lemmi minua... älä jätä minua tähän...
pidä minusta huolta!... Niin... niin... liekuta minua sylissäsi...
suutele mua vielä kerran!... (Lehti puusta putoo hänen kasvoillensa,
hän vavahtaa siitä, herää äkisti ylös, katselee ympärilleen
kummastellen. Soitanto lakkaa.) Mitä on tämä? Missä olen? Mitä on
minulle tapahtunut?... Elänkö vai näenkö vaan unta?... (Huomaa
kaulaliinansa.) Kas, kaulaliinanikin on tässä! (Kumartuu sitä
ottaaksensa ja hajalla olevat hiukset vierivät esiin.) Kuka 011 nämä
irroittanut?... Enkö niitä kauniisti palmikoinnut?... Sidoinhan vielä
niihin kauniin punaisen nauhankin?... ja hänkin oli täällä... hän piti
minua sylissään ja suutelikin minua... (Yhtäkkiä katsahtaa hän
kuumeentapaisesti ympärilleen, pitelee vaatteustansa, ja toinnuttuansa
täydellisesti huutaa epätoivoissaan.) Pyhä Jumala, anna takaisin
muistoni! älä johdata minua kiusaukseen ja älä kanna vihaa minua
vastaan! Voi, voi minua, olen kirottuna, hyljättynä, ja kuitenkin vielä
elän!... Oh, minkätähden heräsinkään? Voi, miksikä et sinä virta kuohu
laitojesi yli ja temmaa minua laineisisi, vieden pois kauas... niin
kauas, etten sieltä enää voisi takaisin palata! Minkätähden jätätte
minut tähän yksinäni, murheeni ja häväistykseni kanssa? Ah, hyvä
Jumala! rakas hyvä Jumala, mitä on minusta tullut?... (Äänettömyyttä,
itkee katkerasti.) Olenko minä siis niin huono, että sinä minua näin
kovin rankaiset? Minä rakastan vielä pienintä matoakin, mutta ketään ei
löydy, joka minua rakastaisi!... Voi, jos armas äiti-vainajani vielä
eläisi – hän minua rakastaisi!... hän lohduttaisi minua, ja suruinen
sydämeni voisi vielä parantua! (Kädet ristissä.) Älä jätä tyttö
rukkaasi, armas autuas äiti-kultani! Katso puoleeni korkeasta
taivaasta, jossa olet, tuikkivain tähtien keskellä, ja näet sekä hyvän
että pahan; sinä tiedät minun viattomuuteni!

Gonosz (ulkona). Niin, niin toverini! Eilen oli minulla ilkeä päivä,
olin aivan pulaan joutumaisillani. – Tuo Feledi...

Boriska. Ah! ihmisiä tulee minua hakemaan! Mihin pakenen heistä,
häväistystäni peittääkseni?

Gonosz (jatkaen). Niin oli hän kuin tiikeri, siitä että tyttö...

Boriska. Pois, pois! Lähden ulos avaraan maailmaan, ehkä jossain
kuolema minut pelastaa! (Lähtee pitkin tietä).

Toinen Kohtaus,

    Gonosz. Cserebogár. Jóska (Puku: karkeat gatyahousut ja paita,
    kulunut liivi, virsut, iso hattu, kupeella laukku, olalla pyssy).

Gonosz (astuvat esiin). Pakeni! Mutta minä kerroin vaan sitä, mitä
olin nähnyt.

Cserebogár. Hm! Olet siis pintehessä?

Gonosz. Pinteessä olen hieman, sillä kaksi taakkaa on niskoilleni
painunut.

Cserebogár. Kaksi?

Gonosz. Niin, toinen on tuo viinimarja-juttu.

Cserebogár. Mikä?

Gonosz. No tuo eilinen.

Cserebogár. Olet siis taas käynyt täällä?

Gonosz. Kävin pikimmältäni, "Seitsemän terhon" muijan tähden...

Cserebogár. No Pista, sukkelampaa varasta kuin sinua en vielä ole
nähnyt! Joka minulta osaa varastaa – se on jo pirun kanssa komlotissa!

Gonosz. Älä siinä kerskaile pirusi kanssa, sillä se on nyt saattanut
minut pulaan. Juo, he! (Tarjoo hänelle viinapullon.) Otin myötäni vähän
viinakultaista.

Cserebogár (juo). Olipa se hyvä!

Gonosz. No, viinimarjat olivat jo kynsistäni luikahtamaisillaan,
mutta tuo kovakorvainen Feledi syöksi uudestaan päälleni ja uhkasi
että, jos en tuo hänelle takaisin hänen armasta Boriskaansa, me emme
ikänä enää jää yhteen!

Cserebogár. Sepä oli hullusti!

Gonosz. Minä läksinkin häntä etsimään – tulin aina tänne asti –
sinun luoksesi. (Tarjoo pullon.) Juo, he! piru vieköön tuon tyttö
pahan, kuka tietää missä hän kuleksii? Minä tosiaan en enää astu
askeltakaan hänen tähtensä!

Cserebogár. Olisitko hullu! Sepitä kokoon semmoinen juttu, että hän
on hukuttanut itsensä virtaan.

Gonosz. Pelkäänpä, että niin todellakin on laita.

Cserebogár. No mitäpä siis voivottelet?

Gonosz. Jospa minulla vaan olisi edes noin paljon todistusta siihen!
(Osoittaa pikkusormeaan.)

Cserebogár. Mitä olen siis minä? ja tuo punainen kaulaliina tuossa!
(Osoittaa kaulaliinaa, jonka Boriska on jättänyt.)

Gonosz. Kaulaliina?

Cserebogár. Tuossahan se loistaa, niinkuin ruusu nurmikolla...

Gonosz (menee liinan luo ja ottaa sen ylös). Tämä on Boriskan liina!
No, Jumalan kiitos, että sen löysin. Nyt tiedän sitä hyväkseni käyttää.
Sen päälle täytyy juoda (juopi). Juo, veikkoseni! (Tarjoo pullon.) Hei,
pohjaan asti! yöksi on se uudestaan täytettävä! Nyt riennän tällä
sanomalla vanhan Feledin luo.

Cserebogár. Hyvä. – Vaan tiedätkös mitä? Menkäämme sulun luoksi,
virran rannalla, – ehkä löydämme ruumiin johonkin kiinni tarttuneena?

Gonosz. Sinä olet älykäs mies; menkäämme! Sä, Jóska! jos voisimme
viedä tuon tyttö pahasen kotia...

Cserebogár. Kuolleenako?

Gonosz. Noin puoleksi kuolleena – hyvin päihtyneenä, vedestä – ja
hän sitte kotona tointuisi eloon – oh, sä Jóska, silloin olisi hyvä
päivä tänään koittanut ylitsemme!

Cserebogár. Menkäämme sen vuoksi kohta, kokekaamme onneamme – jos
mahdollista. (Lähtevät yhdessä virran rantaa pitkin sillan yli.)

Kolmas Kohtaus.

    Sándor. (Olalla vasara-sauva, josta riippuu päällysviitta,
    sekä laukku.) Rózsi (tulevat sillan yli, laulaen).

             Duetti.

Rózsi.

    Taivahalla kirkas tähti loistavi.
    Minne, armas, minne ompi matkasi?
    Aavan mailman helman avaa valtatie,
    Tokko sulle siellä lievitystä lie?

Sándor.

    Aikaa sitten tämän päätöksen ma tein:
    Hyvästi on jättäminen kylällein.
    Ken mun huutoani kuulee – huomatkoon:
    Kylästä nyt lähtee se ku huonoin on.

Rózsi.

    Jotakin tahdon sanoa:
    Kullaksi minut ottakaa!
    Leski olen, kurja nainen,
    Kullaks' aivan sopivainen!

Sándor.

    Ällös houkutelko sa:
    Parempi hae minua.
    Särjetty on sydämeni,
    Siksi juoksee kyyneleni.

Yhdessä.

    Näin ihmiset sanovat:
    Monta, kurja, rakastat!
    Se on valhe, lausun vastahan:
    Yhtä, yhtä rakastan!

    Oi voi, oi voi, kovaa onneani!
    Parannu ei haava rinnassani!
         Ei oo parantajaa,
         Ei oo tukkijata,
         Ei oo sille
         Missään lääkäriä!

Rózsi (laulun jälkeen). No, sano minulle vaan yksi asia, mihin lähdet?

Sándor. Sanoisin – jos tietäisin...

Rózsi. Älä nyt teeskentele itseäsi tuolla tavoin! Mikä sinua nyt taas
vaivaa, ettei sulla ole ainoatakaan hyvää sanaa minulle?

Sándor. Onpa kaksikin, Rózsi, kolmekin...

Rózsi. Näen sen – sentähden lähdet täältä pois, umpimähkään,
sanomatta mikä sinua vaivaa! Juuri kuin minä olisin vihollisesi; mutta
tiedä, että...

Sándor. Tiedän, Rózsi, että sydämesi on ollut kovin lempeä minua
kohtaan.

Rózsi. Se on varmaa; voisit käydä koko maailman ympäri, ennenkuin
löytäisit sen vertaista; mutta sitä et löydä – sen tiedän.

Sándor. Sentähden etten haekaan!

Rózsi. Miksikä hakisit? Tässä olen minä valmiina! Ei tarvitse muuta
kuin mennä papin luo. – Ja jos et tahdo jäädä tänne kylään, lähden
minä kanssasi, vaikka maailman loppuun asti, kun vaan olemme yhdessä.

Sándor. Miksikä tulisit sinä, Rózsiseni, kanssani, kun en sinua voi
rakastaa!

Rózsi. Voi! Älä tapa minua tuolla sanalla!

Sándor. Silloin sinut todellakin tappaisin, jos sinulle
valhettelisin, että rakastan sua!

Rózsi. Hyvä!... Mutta sano minulle kumminkin, mitä vikaa minussa
näet. Olenko vanha? Vasta olen täyttänyt yhdenkolmatta!

Sándor. Sen tiedän.

Rózsi. Olenko ruma?

Sándor. Et suinkaan!

Rózsi. No, jos en ole vanha, enkä ruma, enkä nilkku, enkä kyssäselkä,
enkä hampaaton – mikä minua siis vaivaa?...

Sándor. Ei mikään.

Rózsi. Älä kiellä, armahani, että vielä nytkin rakastat tuota Bátki
Tercsia... Mitä hyötyä sinulla siitä on?

Sándor (äkisti, kiivaudella). Vaiti! Kenelläkään ei ole mitään sen
kanssa tekemistä, rakastanko häntä vai en! (Lempeästi.) Erotkaamme
toisistamme – minä en voi rakastaa sinua!...

Rózsi (saaden takaisin entisen luontonsa, ylpeästi). Hyvä, Sándor,
erotkaamme! Nyt jo minäkin sitä sanon! Sinä oikealle, minä vasemmalle;
sinä ilman surua, minä käden täysi surua! (Kiivaasti, katsoen häneen.)
Mutta sitä älä ikinä unhota, että olet minua kiduttanut, minua
itketyttänyt, ja jos vielä kerran eläissämme satumme yhteen – ja –
Jumala siitä varjelkoon! – mutta jos sinulla olisi murhetta – oh, älä
puhuttele minua, sillä silloin minäkin vaan sanoisin: "erotkaamme
toisistamme!" Jää hyvästi! (Äkisti pois, siltaa päin.)

Sándor (itsekseen, mietteissään). Herran haltuun!

Rózsi (katsoo takaisin sillalta, odottaen, että Sándor sanoisi jotain
– taistelee itsensä kanssa, menisikö takaisin – tekee vihdoin
päätöksensä). Juuri sentähden en! Olenko minä semmoinen kuin hän!
Tulkoon hän minun perääni! Hajotkoon altani tämä vanha puusilta, jos
astun askelenkaan hänen tähtensä... en minä!... No kas, tuolla hän
seisoo kuin hako-tukki, tänne katsomatta... no, miksikä katsoisin
minäkään? en katso enää taakseni... (nykäsee olkapäitään)... yhtä
kaikki... mene kotia lintuseni!... (pois).

Neljäs Kohtaus,

Sándor (yhä mietteissään). "Herran haltuun"!... Oi, jospa Hän ottaisi
minut haltuunsa?! (Katsoo ylös, siltaa päin.) Rózsi!... hän on mennyt!
oikein hän siinä teki, turhaan tahtoisin sitä – en voi häntä
rakastaa!... Oh, Bátki Tercsi! Bátki Tercsi! sinä olet kuolettanut
tämän vaivaisen sydämen!... Sinä olet jättänyt minut orvoksi, sinä
karkoitat minut pois vieraille maille, ja olet tehnyt elämäni
katkeraksi!!... No, Herra olkoon hänen kanssansa! Nyt pois näiltä
seuduilta – ehkä silloin voin helpommin hengittää?... (Lähtee
liikkeelle, seisahtuu viimeisen kulissin viereen, katsoo takaisin,
hetkinen äänettömyyttä.) Älä enää minulle viittaa, rakas kylän torni,
en voi tulla takaisin; paljo on minulla vihamiehiä!... (Kellon soitto
kaukaa.) Soita, vanha Työvouti! – soita jäähyväisiä! Tuo teidän
heittiönne lähtee nyt pitkälle matkalle, eikä jätä tänne muuta kuin
parhaimman ikänsä, hiljaisen rakkautensa, rauhassa lepäävät kuolleet –
ja uskottoman tytön!... Voi!... silmiäni heijaisee, kuin jos katsoisin
tiheän seulan läpitse... ja päässäni kohisee niin... Lakkaa
soittamasta, Vouti, sillä se leikkelee sydäntäni!... (Painaa otsansa
erään puun tyveä vastaan ja syleilee käsivarrellaan puoleksi puuta.
Vähäisen äänettömyyttä; soitto vaikenee 5-4 lyömän perästä.) Mieleni
hämmentyi takaisin katsoessani; minun olisi ennemmin eteenpäin
katsominen, sillä vielä en tiedä, mihin olen menevä... Mitähän minusta
tulee?... Mihin kääntynee kohtaloni?! Oi, hyvä Jumala, rakas hyvä
Jumala, valaise mua valollasi!... Oh, olen köyhä poika rukka!... ja
armias Jumala pitää huolta köyhistä... Annan itseni Hänen turvaansa,
Hän ei mua hylkää!!

Laulu.

    Kironnut on minut rakas äitini,
    Jott'ei maata mull', ei kotoo olisi!
    Suojaa suopi pensas orjantappurainen,
    Sekin tämän antaa tuokioksi vainen.

    Siihen asti astun raskain askelin,
    Kunnes kultaseni joutuu jostakin.
    Huoneesensa minut huonon ottakohon,
    Lemmellänsä sydänparan paratkohon!

Viides Kohtaus.

    Boriska. Sándor.

Boriska (samalla tiellä, jota myöten lähti). Kuljin pitäjä-rajaan
asti, mutta kauemmas en voinut. Niin valloitti minut murhe, jotta
itkulta ja kyyneliltä en nähnyt taivasta enkä maata... Sitte juohtui
mieleeni, että jos mun jo täytyy kuolla, niin kuolen täällä kotona...

Sándor (nostaa päällysviitan olallensa). Nyt matkalle!

Boriska (näkee Sándorin). Hyvä Jumala! Sándor!

Sándor. Kas, Feledi Boris! Mitä kuljet täällä, tyttöseni?

Boriska (alla päin, vaiti).

Sándor. Itketkö, vai punastutko ainoastaan, kun noin painat pääsi
allepäin ja olet ääneti?

Boriska (purskahtaa itkuun ja tahtoo juosta pois).

Sándor. Älä juokse pois luotani! (pidättää häntä). En tahtonut sua
loukata! Miksi itket?... mikä sua vaivaa?...

Boriska. Minä olen hukassa!

Sándor. Sinäkö?... Mitä puhut?

Boriska. Totuutta.

Sándor. Älähän nyt turhia laskettele!... No, kenenkä kanssa olet
vihoissa?

Boriska. Isäni kanssa!

Sándor. Ken se on, joka ei olisi vihoissa tuon ylpeän vanhan miehen
kanssa?... Minkätähden on hän vihastunut?

Boriska. Sitä en voi sanoa.

Sándor. Onko rikoksesi niin suuri?

Boriska (äkisti). Minä en ole tehnyt mitään pahaa, ainoastaan...
(katselee Sándoria ja vaikenee ujosti).

Sándor. Ainoastaan?... no, älä sitä peittele, tyttö kulta – olkoon
se mitä hyvänänsä, sano se mulle rohkeasti; minä en enää mene kyläänne,
lähden pois luotanne – niin ettette ikänä enää näe...

Boriska. Voi, ota minutkin kanssasi!

Sándor. Mitä?

Boriska. Ota minut kanssasi!

Sándor. Boris! Oletko järkesi kadottanut? Mitä sanoisi isäsi?

Boriska. Huolisinko minä siitä, mitä hän sanoo? Hän ei mua enää
rakasta – hän on kironnut minua, ajanut minut pois kotoa, koko
kyläkunnan nähden...

Sándor. Minkätähden?

Boriska. Sentähden, että tahdoin nähdä erästä poikaa...

Sándor. Ketä poikaa?

Boriska. Semmoista, johon hän on kovin vihastunut...

Sándor. Mutta jota sinä olet rakastanut?

Boriska. Kaikesta sydämestäni!...

Sándor. Ja jota vielä nytkin rakastat?

Boriska. Satatuhatkertaa enemmän!

Sándor. Ja kuka on tuo poika?

Boriska. Tuo poika?

Sándor. Sano se rohkeasti, Boriskani!

Boriska. Hyvä, minä sanon, vaikkapa siihen kuolisinkin! Mutta lupaa,
ettet suutu minuun, ettet naura minulle, ettet sano kellenkään, että
elämässä, kuolemassa pysyt ystävänä minulle, sillä minä rakastan
yksistään – sinua!... (lankee alas tainnoksiin).

Sándor. Mitä nyt?! Mitä se oli?! Mitä sanoi tää tyttö? Boriska!
Boriska kulta!... Tuo raukka on aivan hämillään... (nostaa häntä ylös).
Herää, rakas, pikku Boriskani! Mitä lieneekään tuo ylpeä ukko tehnyt
tälle armaalle tyttö raiskalle?... Onhan hän menettänyt järkensä!...
No, sanotaanpa sananlaskussa: Jumala ei lyö varvulla.

Boriska (heräten tainnoksista). Hyvä Jumala! Mitä on tapahtunut
kanssani?...

Sándor. Päätäsi vähän pyörrytti; mutta eihän sua enää mikään vaivaa?

Boriska. Ei mikään...

Sándor. Jaksatko kävellä?

Boriska. Sinun kanssasi, vaikka maailman loppuun asti...

Sándor. Minun kanssani?...

Boriska. Niin, niin, sinun kanssasi! Lähtekäämme yhdessä pois, kauas,
jossa ei kenkään tunne meitä, emmekä me ketään; isäni on minut
kironnut, hän ei ikänä tiedä, elänkö vai olenko kuollut... Sitte
ottakaamme palvelusta jossakin, taikka ruvetkaamme päivätyöläisiksi, ja
tehkäämme työtä aamusta iltaan, yhdessä, toinen toimemme tähden! Mutta
älkäämme ikinä toisiamme jättäkö, eikö niin?

Sándor. Niin, lintuseni! (Syrjään.) Mitä on minun tekeminen tälle
tytölle?...

Boriska. Sitte, jos mieleesi joskus juohtuisi joku... jota enemmän
olet rakastanut kuin minua... niin tahdon uskollisesti kuunnella
valitustasi! Sillä minäkin olen paljon kärsinyt; sinä erään toisen
tähden, minä sinun tähtesi... Oi, jos tietäisit, kuinka kauan jo olen
sua rakastanut?!... Muistatko sitä heluntai-sunnuntaita, jolloin Lajos
veljeni tuli kotia?...

Sándor. Miks'en sitä muistaisi?

Boriska. Silloin isäni päästi minut tanssiaisiin, isoin tyttöin
joukkoon; mutta ei kukaan minuun katsonut... Minä siellä seisoskelin,
istuskelin; milloin nauroin, milloin itkin. Olin niinkuin orpotyttö
sadussa, jota ei edes kerjäläislapset katselleet... Yhtäkkiä uutta
nuottia – sinun määräyksestäsi – mustalaiset soittaa vinguttivat,
mutta yksikään ei liikahtanut paikaltaan; silloin katsastit sinä alusta
loppuun asti koko tyttöparvea ja poikajoukkoa ja tulit minun luokseni,
katsoit minuun ja sanoit: "tule pikku Boriskani, menkäämme me
kahden"... Ja me kaksi tanssimme kauan!... Alotimme vitkaan, sitte
joutuisammin, ja kiersimme semmoista vauhtia, että kun vihdoin
tahdoimme lakata – täytyi toistamiseen tanssia loppu-osa!...

Sándor. Hitto vieköön, hyväpä muisti sulla onkin!...

Boriska. Sitte tapahtui jotain veljeni ja sinun kesken... mutta minä
pidin sinun puoltasi!...

Sándor. Tyttö parka!

Boriska. Kun sitte tuo suuri onnettomuus tapahtui, olin minä niinkuin
simpsukka; ma suljin salaisuuteni suruiseen sydämeeni, enkä olisi ikänä
uskonut, että sen voisin ilmaista!

Sándor. Hyvä oli, että sen ilmaisit, nyt tulee kumminkin minun
vuoroni!...

Boriska. Mihin?

Sándor. Kostoon!

Boriska. Ketä tahdot kostaa?

Sándor. Älä pelkää, lintuseni, sinua en!

Boriska. No ketä siis?

Sándor (miettien). En ketään!... Mene kotiin, Boriskani, kauniisti,
hiljaisesti. Heitä mielestäsi tuo vaarallinen rakkaus ja sano isällesi,
että olet nähnyt minun astuvan rajan yli!...

Boriska. Mitä tahdot tällä sanoa?

Sándor. Vaan sitä, mitä sanoin!

Boriska. Sen mukaan et siis pidä minua minäkään?

Sándor. Minä surkuttelen onnettomuuttasi, mutta muuta en voi
tehdä!...

Boriska, Etkä rakastaa?

Sándor. Minulla ei ole oikeutta sinuun, eikä ikänä tulekaan –
miksikä siis saattaisin sua turmioon?...

Boriska, Mutta vastikään lupasit, ettemme jättäisi toisiamme?...

Sándor. Minä pidin sua pyörtyneenä, sentähden myönsin kaikki
sanasi...

Boriska, Minkätähden mainitsit siis kostoa?

Sándor. Minussa heräsi hetkeksi tuo paha, syntinen aikomus, että
veisin sinut kanssani... Mutta sitte ajattelin, mitä hyötyä minulle
siitä olisi?... Minä vaan enentäisin häpeätäsi, saattaisin itselleni
vaivaa, ja niin tulisimme molemmat vielä onnettomammiksi!... Sentähden,
Boriskani, mene kauniisti kotia, rukoile isältäsi anteeksi – minut
taas unhoita ijäksi!...

Boriska. En ikinä! Ikinä en voi sua unhoittaa!

Sándor. Oh, mitä puhut, voit kyllä.

Boriska. Hyvin sen tiedän, etten voi!... Jos kaksi pitkää vuotta olen
voinut sinua uskollisesti rakastaa, salaisesti, huolestuneena ja vaan
Jumalaan luottaen, toivoen – niin voit varmaan uskoa, että
uskollisuuteni on pysyvä aina kuolemaani asti...

Sándor. Sen uskon, Boriskani... Mutta näetkös, minä tunnustan sen
suoraan, ett'en voi sua rakastaa!

Boriska (tuskallisella huudolla). Voi!

Sándor. Me emme ikinä voi omistaa toisiamme, ei edes silloin, jos...

Boriska (viittaa kädellä häntä vaikenemaan).

Sándor. Älä itke, tule taas järkeesi...

Boriska (painaen kättä sydäntänsä vastaan). Voi, jos nyt voisit
haljeta!...

Sándor (yhä kovin lempeästi). Menethän kotia?

Boriska. Menen...

Sándor. Etkä ole suuttunut minuun?...

Boriska. En...

Sándor. Saatanko sinua?

Boriska (pudistaa päätään kieltävästi).

Sándor. Siis – Jumala sua siunatkoon! (tarttuu Boriskan käteen, he
seisovat vastatusten).

Boriska (katselee häntä kyynel-silmin, purskahtaa itkuun ja lankee
hänen rintaansa vastaan). Minä kuolen tästä!!... (Äänettömyyttä, sen
jälkeen irtautuvat he toisistaan ja erkanevat kumpikin itkien.)

Boriska (astuu verkkaisilla askelilla siltaa päin). Tulkoon hän sitte
hautajaisiini!... Saattakoon hän mua kirkkotarhaan!... Koska hän täällä
kielsi minulta rakkauttansa... rakastakoon mua maanalaisena...

Sándor (katsoo hänen jälkeensä, itsekseen). Lupaukseni estää minua
takaisin menemästä... Ja miksikä menisinkään? Onnettomuuttani
enentämäänkö?... Tätä Boriska raukkaa sydämestäni surkuttelen; mutta
hän kyllä minut unohtaa ja parantuu vähitellen... Haa, jos saisi kostaa
pahaa pahalla, niin voisin nyt myös kostaa sua, sa vanha ylpeä
Feledi!...

Boriska (on tullut sillalle, josta tuijottaa alas virtaan).
Isänikin... hänkin... ja kylän kansa... Oh, orpotyttö olen ma!...
Pysähtykää, laineet, älkää rientäkö noin, antakaa minun puhua
kanssanne!...

Sándor (katselee Boriskaa). Hän lähtee todellakin kotia päin...
Armas, kallis tyttö rukka – sinua ehkä voisin rakastaa, jos sulla
olisi parempi isä!...

Boriska. Niin, niin... kuohukaa, pyörteet... syvälle... vielä
syvemmälle! tuhat pyörrettä kuohukoon joka laine, ja sinne syvyyden
alle minut haudatkaa!

Sándor (heittäen päällysviitan olallensa, viittaa jäähyväisiä
Boriskalle). Jumala sinua siunatkoon, armas Boriskani!

Boriska (tarkastuneena näistä sanoista). Sándor, Sándor! seisahdu!

Sándor (lähtee liikkeelle). Herran haltuun!

Boriska. Elä siis onnellisesti, ja vie tieto minusta, sillä minua ei
kukaan enää näe! (hyppää sillalta virtaan).

Sándor (heittäen kaikki luotaan, syöksee sillalle). Pyhä herra
Jumala! hän hyppäsi virtaan!... Boriska, rakas pikku Boriskani! Oh, jo
heitti hänet laine ylös!... Älä pelkää, minä en anna sinun sinne
hukkua, taikka kuolen itse kanssasi!... (hyppää hänen jälkeensä. –
Esirippu putoo.)

Väliverho.

(Kulissit niinkuin ensimmäisessä näytöksessä – ilman viinitynnyriä.)

Kuudes Kohtaus.

Lajos (yksinänsä, istuu silkkiäispuun alla). Se on ohitse, hän on
poissa! Taivaan ja maan kautta vannoi hän olevansa viaton; mutta minä
en häntä uskonut... Sitte nousi hän ylös, pyyhki kyyneltyneet silmänsä
– ja meni pois eikä edes "hyvästi" sanonut! Menenkö hänen jälkeensä?
Tuonko hänet takaisin? En minä, joka voin semmoista tehdä, että olen
yhden yön poissa kotoa, oikeaa tietä käymättä!... Jos hän kumminkin
ilmoittaisi itsensä tahi katsoisi tänne!... Vielä saan sen nähdä, että
hän kuitenkin on ollut uskoton!

Seitsemäs Kohtaus.

    Tercsi (ilmestyy puutarhan-portissa ja heittää omenia Lajosin
    päälle, joka istuu selkä häntä päin). Lajos.

Lajos (katsoo sinne). Ken siellä? (Tercsi vetäytyy takaisin.) Aivan
hyvällä tuulella minut kohtaakin se, joka tahtoo leikkiä laskea.

Tercsi (yhä heitellen). Kuinka äreä hän on itsekseen!

Lajos (huomaa hänet). Ahaa!... lintu on lentänyt kotia!... Sitä
vähemmän olen nyt häntä näkevinäni! (istuu kokonansa selkä päin
porttia).

Tercsi. Hm! Kuinka hän on ylpeä!... Juuri kuin en tietäisi, ken se
on? (menee hänen luoksensa). Joko olet tarpeeksi juokseskellut,
kultaseni?

Lajos (nykäisee olkapäätään).

Tercsi. Vai pidätkö vielä nytkin narrinpeliä?...

Lajos (yhä olkapäätään nykäisten).

Tercsi. No kas, kuinka hän vääntelee itseään, niinkuin rohtunut
porsas veräjää vastaan! Onko Boriska jo kotona?

Lajos (niinkuin ennenkin nykäisee olkapäätään).

Tercsi. Hän on todellakin mykkä, niinkuin kirkonkello
pitkäperjantaina!... (koskettelee häntä käsivarrellansa). Kultaseni,
minä puhuttelen sinua.

Lajos. Minä en kuule.

Tercsi. Avaanko minä korvasi?

Lajos. Laita itses tiehes, sen sanon!

Tercsi. Vai niin?... Hm!... vielä nytkin hän siis jurottelee!?
(itsekseen). Tällä tavoin en hänen kanssaan pääse selville! Joku
pahahenki on taas häneen luikahtanut, ja niinkauan ei tule rauha,
kunnes en sitä ole ulos ajanut!... (istuu hänen viereensä, samoin kuin
ensimmäisessä näytöksessä).

Lajos (itsekseen). Vieläkin hän vaan minua rakastaa!

Tercsi (itsekseen). Millä nyt aloitan?

Lajos. Minä en puhuttele häntä.

Tercsi. Kun vaan joku tulisi ja näkisi meidät näin yhdessä, olisi
rauha kohta valmis!

Lajos (katselee Tercsia vihastuneilla silmäyksillä).

Tercsi (vastaan ottaa ne iloisella, hymyilevällä katsannolla). Ih!

Lajos. Hänen silmänsä ovat viehättävät – en voi niitä vastaan
seisoa.

Tercsi. Vähitellen tulee kaunis ilma, koskei ukkonen enää jyrise!...

Kahdeksas Kohtaus.

    Feledi. Entiset.

Feledi (tulee kujalta pienen portin läpi, liikutettuna, ja menee
suoraan huonetta päin). Voi, voi Herra Jumala, missä lienee hän? Ehkä
hän sillaikaa, kun olen juossut ympäri häntä hakemassa, on tullut
kotia?... (menee sisään huoneesen).

Lajos. (Feledin tullessa ovat molemmat hypähtäneet ylös ja katselleet
toisiaan niinkuin ennen, hänen sisään mentyänsä istuutuu Lajos.) En
sittenkään virka mitään!

Tercsi. Kuinka se raukka kiusaa itseänsä! mutta se on turhaan, sillä
nyt on toki hänen vuoronsa. Minä olen jo sanottavani sanonut (istuu
hänen viereensä).

Feledi (tulee takaisin). Ei ole, ei ole, ei missään! Hän on
kadonnut... ijäksi hukkaan joutunut... (näkee Lajosin ja Tercsin puun
alla). Mitä te siellä kiukuttelette?...

Tercsi. Lajos...

Lajos. Tercsi...

Feledi. Tercsi? Lajos? Ettekö häpee, vihalla mennä levolle, vihalla
taas nousta ylös?...

Tercsi. En minä...

Lajos. Minä en...

Feledi. Sinä et, hän ei - tulkaa itse asiaan, kohta, älkääkä tässä
niuristelko toisillenne niinkuin pahan-kuva seinässä!

Lajos. Mutta koska syyllinen...

Tercsi (lankee äkisti puheesen). Sinä sitä olet, ruususeni, sillä
sinä et usko minua!

Feledi. Syylliset olette molemmat, kun ette anna perään toinen
toisellenne. Mitä jumalattomuutta tästä kaikesta lopuksi vielä tullee!
Te tiedätte, että Boris on kadonnut kotoa, ja kuitenkin sen sijasta,
että lähtisitte tiedustelemaan, mihin se raukka lienee joutunut,
kiusaatte te tässä toisianne ja kulutatte aikaanne, katkeroittaen minun
jo ennen kyllä katkeraa isän-sydäntäni!!... (menee portille ja katsoo
ulos).

Tercsi. Isämme on oikeassa! (tarttuu Lajosin käteen). Tule nyt!

Lajos. No olkoon menneeksi!

Tercsi (vetäen häntä puutarhan porttia päin). Menkäämme tännepäin!

Lajos. Ei, tännepäin! (vetäen kujaa päin).

Tercsi. Minä jätän sinut paikalla tähän, jos et tule tänne!

Lajos. No mene tiehes – minä tulen perästäpäin (heittää irti hänen
kätensä).

Tercsi. No malta! vielä olen löytävä tilaisuutta kostaa tätä suurta
ynseyttä (menee puutarhaan).

Lajos. Tulkoon hän kokemaan, että voin olla luja! Mutta siitä
huolimatta menen hänen jälkeensä, sillä hänen silmänsä säihkyivät jo
niin kummallisesti... se ennustaa myrskyä! (lähtee Tercsin jälkeen).

Yhdeksäs Kohtaus.

Feledi. Hän ei tule! En näe häntä missään! (tulee eteenpäin). Oi,
hyvä Jumala, mitä on tullut huoneestani? Tämä nuori pari härsyttelee
toisiaan alituisesti – tuo lapsi taas... voi, mihin on hän joutunut?
Ja mitä pahaa on hän saattanut tehdä, joka oli niin lempeä kuin
kaikkein lempein karitsa?... Oliko hänellä rakastaja, hakiko hän
sitä?... Mutta kuka olisi se voinut olla? Ja jos olisikin joku, miksikä
hän ei sitä ilmoittanut? Se on totta, että hän aina oli murheellinen
eikä kellenkään sanonut, mikä häntä vaivasi... Suuresti rakastin tuota
lempeää, murheellista lasta!... Ja kuitenkin tulin itse hänen kauheaksi
murhaajaksensa!... (painaa päätään molemmilla käsillänsä ja istuu
silkkiäispuun alle).

Kymmenes Kohtaus.

    Gonosz. Feledi.

Gonosz (perässä, pienellä portilla). Oh, kylmiä väreitä käy pitkin
selkänahkaani tämän toimen tähden, joka nyt on suoritettavani!... No,
yhtäkaikki! Käykäämme päisin heti kohta (astuu esiin, huonetta päin).

Feledi (huomaa hänet). No Gonosz, tuotko hyvän sanoman?... Tiedätkö
mitään hänestä?...

Gonosz. Tuota... tuota...

Feledi. Oletko nähnyt häntä?... Oletko puhunut hänen kanssaan?...

Gonosz. En minä!

Feledi. No kuka hänestä jotain tietää?...

Gonosz. Cserebogár Jóska...

Feledi. Onko hän viinitarhassa?

Gonosz. Siellä...

Feledi (huokeammalla äänellä). No, Jumalan kiitos!... Miks'ei hän
tule kotia?...

Gonosz (raappien päätänsä). Voi, emme ymmärrä toisiamme oikein,
isäntä hyvä...

Feledi. Kuinka niin?

Gonosz. Boriska ei ole viinitarhassa!...

Feledi. Siis?...

Gonosz. Voi, minä tahtoisin sääliä Teitä...

Feledi. Älä sääli...

Gonosz. Mutta vieläkin... sillä...

Feledi. Ei sanaakaan enää muuta, kuin elääkö hän vai ei?

Gonosz. Elää – jos ei ole kuollut.

Feledi. Mitä puhetta se on?

Gonosz. Surullista, hyvä isäntä!...

Feledi. Älä minua kiduta enempää! Sano totuus!

Gonosz. Totuus on se, että kerrotaan...

Feledi. Mitä, mitä?

Gonosz. Että hän on hukuttanut itsensä virtaan...

Feledi. Voi, voi minua! Hyvä Jumala! sitä olen juuri pelännyt!!
(vaipuu alas silkkiäispuun alle).

Gonosz. Tämän liinan löysimme Cserehogárin kanssa; sanotaan, että se
oli hänen!

Feledi (tarttuu kiivaasti liinaan). Hänen liinansa? Niin, niin, tämä
on hänen liinansa! Missä oli se!... Mistä löysitte sen?

Gonosz. Sillan vierestä virran rannalla...

Feledi. Eikä mitään muuta?

Gonosz. Ei.

Feledi. Hän on kuollut! Oi, rakas lapseni, minkätähden kuultelit
minua?... minkätähden et viskannut takaisin vanhan tyhmän pääni yli
kaikki nuo hirveät kiroukset, jotka sinulle lausuin?!... Voi, mitä
tulee minusta vanhoilla päivilläni, jos mun täytyy astua hautaan sillä
tunnolla, että olen murhannut sinut?

Gonosz. Rakas, kallis isäntä kulta, älkää murehtiko noin
kauheasti!... Ehkä hän vielä löydetään elossa jostakin!?...

Feledi (tarttuu kiivaasti kiinni Gonosziin). Sa vanha perkele! Sinä
kantelit hänen päällensä, ja tiedätkö mitä olen luvannut sinulle?...

Gonosz. Tiedän.

Feledi. Jos et tuo minulle tätä tyttöä elävänä tahi kuolleena... niin
minä sinut... (päästää hänet ja vaipuu taas entiseen tuskaansa). Oh!
mitä tahdon ma, mitä puhun ma!?... Myöhäistä... myöhäistä... kaikki!...
(äänettömyyttä, itkua). Mene, anna soittaa kelloja!... Kutsuta tänne
kaksitoista kaunista tyttöä... koulumestari... pappi... tahdomme hänet
kauniisti haudata...

Gonosz. Tätä en todellakaan enää kauemmin voi kestää (hiipii
tiehensä).

Feledi (jatkaen). Minä taas odotan tässä tuomaria... joka julistaa
oikeutta isän yli... sillä minä olen hänet murhannut!! (Ulkopuolella
kuuluu etäältä surullinen köörilaulu).

Kööri.

    Poikaa lempi kerran tyttö ruskeainen,
    Häntä lempi niin, ett' oli kuolla vainen.
    Mailman paha kieli heitä nakertaa –
    Tyttö pettää häntä, jota rakastaa.

    Rangaiskohon Herra hänen sydäntänsä,
    Ett' ei unohda hän koskaan lempeänsä!
    Rauhatonna käyköön maita metsiä,
    Katumuksen kirkas kyynel silmissä!

    Rauhaa älköön saako missään, milloinkana,
    Omantunnon tuska aina seuraajana!
    Elon päivät olkoot synkät, katkerat,
    Kunnes kuolo päästää – meidät molemmat!

Feledi. Niin, niin, viekää hänet! .. Minä en jaksa liikuttaa
itseäni, kalvava sielun tuska on minut tähän kiinni naulannut... ja
kyynelieni tähden en voi mitään nähdä! .. (hänen päänsä vaipuu alas,
äänettömyyttä; köörilaulua kuuluu niin kauan, kunnes Feledi tointuu).

Yhdestoista Kohtaus.

    Borista. Göndör. Feledi. (Ensinmainitut ilmestyvät kujaportilla,
    Göndör taluttaen Boriskaa kädestä.)

Boriska (menee Göndörin kehoituksesta verkollensa isän luo, lankee
polvillensa ja lausuu rukoilevalla äänellä:) Isäni, rakas hyvä isäni!

Feledi (tirkistää häneen). Mitä on tämä? Näenkö unta? vai olenko
taivaassa kanssasi?

Boriska. Polvillani rukoilen: ottakaa takaisin kirouksenne!

Feledi (syleilee, suutelee häntä). Kiroukseni?... minä?... Oh! minä
siunaan sinua, että elät!...

Boriska. Niin, niin!... ja sulkekaa myös hänet siunaukseenne minun
kanssani! (osoittaa Göndöria, joka on jäänyt taaemmaksi).

Feledi. Kenen? (hieroen silmiään). Ken on tuo tuossa?

Boriska. Pelastajani, vartija-enkelini: mun kaikki!!

Feledi (katsoo tuijottaen). Göndör Sándor?!

Boriska. Hän!

Feledi. En ymmärrä sua...

Boriska. Oi isäni, jos häntä ei olisi ollut, olisin jo kuollut – ja
ilman häntä kuolen minä.

Kahdestoista Kohtaus,

    Lajos. Tercsi (tulevat puutarhan portista. Ulkopuolelle aitausta
    kokoutuu yksityisiä katsojia, niin että siinä lopulta seisoo iso
    joukko).

Feledi (tuleville). Tulkaa vaan, tulkaa!... auttakaa mua!... Tämä
tyttö on tullut takaisin... mutta ehkä hän hourailee... puhutelkaa te
häntä... kenties te ymmärrätte häntä?...

Lajos ja Tercsi (astuvat esiin, näkevät Göndörin, ihmettelevät).
Mitä on tämä? Mitä haet sa täältä?...

Sándor. En teitä – siitä voitte olla vakuutetut! Minä toin kotia
tämän onnettoman tyttö paran, jota niin iso murhe vaivaa, että hänen
järkensä melkein oli sekaantua... Pitäkää parempaa huolta hänestä, niin
kuin hän ansaitsee, sillä voin sen sanoa, että enkelikään ei ole häntä
parempi!... Boriskani! Jumala laupias sua siunatkoon!... Eläkää
onnellisesti! (lähtee).

Boriska (tarttuu häneen kiinni). Mitä teet?

Sándor. Lähden pois, Boriskani; jatkan matkaani...

Boriska. Mutta mitä lupasit minulle?

Sándor. Lupasin kaikki, että lohduttaisin sinua, että toisin sinut
kotia ja että parantaisin murheellista sydäntäsi.

Boriska (kiivaasti). Oi! olet siis valehtelija?!...

Sándor. Sitä en ole! Mutta näetkö, armahani, minä lupasin,
kunnia-sanallani, jo aikoja sitte, että lähtisin täältä ulos maailmaan,
onneani koettamaan. Jumala mua siinä auttakoon! Kuinka huonona minua
pidettäneenkin, tahdon kuitenkin näyttää, että olen kunniallinen mies,
ja jätän tämän kylän. – Tuleehan siten kaikki hyväksi, kunnioitettu
isäntä?...

Feledi. Tulee, tulee... mutta... odotappas vähäsen...

Boriska. Niin, niin, isä kulta, älkää laskeko häntä menemään!

Feledi. Tuon kauniin tekosi tähden annan sulle vähän matkarahaa.

Sándor. Ei ole tarvis! Jääkää Herran haltuun, kaikki!

Boriska. Sándor, Sándor! älä mene! Isä kulta, älkää päästäkö häntä
pois, muuten menen minä hänen jälkeensä!!...

Kaikki. Mitä sanot?

Boriska. Sitä, että ilman häntä en voi elää!

Kaikki. Sinä siis rakastat häntä?

Boriska. Rakastan.

Feledi. Onneton lapsi! Mikä on mieleesi mennyt?

Boriska. Kauan on siinä jo ollut, mitä ei käy tukehuttaminen.

Kaikki. Kauan?

Boriska. Oh, kaksi pitkää vuotta olen kärsinyt hänen tähtensä, ja
uskottakoon tai ei – uskollinen olen ollut aina!... En ole sitä
jutellut kellenkään, jotten kadottaisi häntä; salassa olen sitä
pitänyt, niin ettei hän itse edes siitä tiennyt!

Feledi. Olisko se totta?

Sándor. Totta, vasta tänään kuulin sen, hänen omasta suustaan –
ensikerran.

Feledi (pudistaa päätään).

Boriska. Hänen tähtensä tapahtui myös onnettomuuteni...

Feledi. Mitenkä?

Boriska. Kun hän tuli kotia, en voinut hillitä sydäntäni. – Minä
tiesin, että hän huvitti itseään naapuri-kapakassa, ja jotta kumminkin
voisin häntä nähdä, häntä kauan katsella – nousin ylös aamulla varhain
ja hiivin hiljaa ikkunan luo.

Lajos (silmillään osoittamalla muistuttaa Tercsia, että hänkin on
sitä tehnyt).

Tercsi (lyödä näppähyttää kädellä Lajosta poskelle). Sinuahan minä
tiedustelin, tomppeli!

Feledi. Enemmän!

Boriska. Silloin tuli tuo vanha Gonosz, ja näki minut; minä pelästyin
siitä, juoksin sisään ja menin taas maata... Mutta kun sitte minua
tutkistelitte, tässä, kyläkunnan kuullen – vaikkapa neljään palaseen
olisi ruumiini leikattu, en kuitenkaan olisi sanonut sitä, mitä nyt
julkisesti tunnustan: tätä ylenkatsottua poikaa, tätä huutoon tullutta
kylän heittiötä – olen salaisesti vaan itselleni toivonut!

Sándor. Semmoista sydäntä ei ole toista koko maailmassa!

Feledi. Maailma on kääntynyt ylös alaisin! (Lapsille ja Tercsille.)
No, mitä sanotte te tähän? Puhukaa nyt, onhan nyt jo kaikki selville
saatettu.

Lajos. Minä en ymmärrä siihen mitään sanoa; Tercsillä on liukas
kieli, puhukoon hän.

Tercsi. Liukkaampi on sisarellasi! Hän puhuu vaikka kymmenen sijasta,
jos siksi tulee! Vaan miksikä tässä enää puhuttaisiin?

Feledi. Miksikä? Eihän kai asiaa vaan sillensä jätetä?

Lajos ja Tercsi. Mikä asia?

Feledi. Koko tämä asia!

Boriska. Jättäkäämme se vaan semmoiseksi! Sillä katsokaa, isä kulta,
minä en ole kaunis, en sorea, te itsekin olette nimittänyt mua kanaksi,
kukaan ei minusta huoli!... Mutta jos huolittaisiinkin, aina siihen
määrään asti, että joka sormelleni tulisi kymmenen kosijaa, en
kuitenkaan ottaisi ketään muuta, kuin tätä halveksittua poikaa, joka
minua on arvossa pitävä.

Feledi. Hyvä, minä en valita, vaikkapa niin kävisikin; mutta minulta
ette silloin saa ropoakaan!... Sanonpa vielä suoraan, että tässä ei
tule teille asuinsijaa!... Jos hän on sinulle rakkaampi kuin minä, niin
oli vahinko että tulit tänne takaisin!... Et olisi kumminkaan tehnyt
sydäntäni uudesti katkeraksi!

Sándor. No Boriskani, tässä on nyt viimeinen sana! – Mutta vieläkin,
voita sydämesi, ja pysy isäsi luona!

Feledi (itsekseen, katsoen Sändoriin). En ikänä olisi uskonut tuossa
pojassa löytyvän niin paljon terästä.

Kolmastoista Kohtaus.

    Gonosz. Kansaa. Entiset.

Gonosz (ilmestyy portin ulkopuolella seisovain katselijain joukkoon
ja tuopi kaikki sisään – suurella riemulla). Sanoin sen, tiesin
sen! Enkö sitä sanonut, että hänet vielä eläväni löydettäisiin.
(Göndörille.) No, veikkoseni, tuommoista kalaa ei pyydetä joka päivä –
heh?

Kansa. Eipä tosiaankaan.

Lajos ja Tercsi (Gonoszille). Mitä puhutte?

Gonosz. Sitä, että tuommoinen kala löytyy harvoin vedessä.

Lajos ja Tercsi (yhtähaavaa). Onko hän veteen hypännyt?

Gonosz. Onpa niin, se raukka! Minäkin olin kalastamassa, mutta sain
ainoastaan hänen kaulaliinansa!...

Boriska. Kaulaliinani?... Missä on liinani?

Feledi. Minulla, paha lapsi!

Gonosz. No, onhan se nyt täällä! Hei! Hyvä uimari on tuo Sándor,
mutta minä olenkin häntä opettanut – eikö totta, he?

Sándor. Pitäkää suunne kiinni!

Gonosz. En ikänä pidä, poikaseni! Tänään ei ole semmoinen päivä, että
itkusilmin istuttaisiin uunin nurkassa... Kotia palasi kylän herttaisin
tyttö, ken ei siitä iloitsisi?... Eikö totta, veikkoseni?

Kansa. Totta!

Gonosz. No, kas niin! Vieläpä Finum Rózsikin rientää tänne, tuota
hyvää sanomaa kuulemaan! Kuinka hän vääntää säärtä! Kädet, jalat
pyörivät niinkuin tuulimyllyn siivet.

Neljästoista Kohtaus.

    Finum Rózsi. Entiset.

Rózsi (juoksee hengästyneenä sisään). Olisko se kuitenkin totta, että
hän on tullut takaisin?

Gonosz. Onpa varmaan.

Rózsi (katselee ympärillensä ja näkee Göndörin Boriskan vieressä). Ja
tuossa on kultani, vieläpä parinsakin kanssa!... No, olettepa hyvin
tämän harkinneet! Sentähden en siis kelvannut minä? Sentähden et voinut
minua rakastaa? Sentähden läksit semmoisella yksipäisyydellä matkalle?
Oh, vaan kauaspa menitkin... aina sillalle asti!...

Feledi. Ketä sinä puhuttelet, Rózsi?

Rózsi (osoittaen Sändoria). Tuota komeata poikaa, joka on minut
hävyttömästi pettänyt! Voi, kun ajattelen, että vielä itkinkin hänen
tähtensä, niin tahtoisin repiä silmät ulos päästäni!

Sándor. Minulla ei koskaan ole ollut mitään tekemistä sinun kanssasi,
nytkin voimme tulla toimeen ilman toisiamme!

Rózsi. Vai niin! Nyt tulemme ilman toimeen? Tietysti, koska olemme
solmineet rauhaa tuon kuuluisan perheen kanssa. No, Feledi herra,
näettekö – Lajos, Tercsi, ymmärrättekö koko juttua? Niinkuin kuulen,
ovat he yhdessä kylpeneet virrassa, nämä pakolaiset!... Ha, ha, ha!...
Hyvin ovat he salanneet itsensä! No, Csapóné rouva, mitä virkatte nyt
tähän?...

Csapóné. Että pitäisit leukapielesi kiinni! (Feledille.) Kuomaseni,
miksette ajaa häntä pois luotanne?

Rózsi. No tosiaan, minä lähden muutenkin pois... Älkää pelätkö, vielä
tänään jätän koko tämän kunniallisen kylän. Todellakin, mitä
surkuttelisin minä teitä?... Oletteko minulle mitään antaneet? Kaikkea
muuta! Vieläpä senkin, mitä minussa oli hyvää, olette pois riistäneet.
Sentähden hei vaan! olen hyvällä tuulella (lyöpi käsiään yhteen). Pois
tästä kauas!

Gonosz. Oh, sa Rózsi, sa olet luotu aika pyryharakaksi!

Rózsi. Niinkuin te varkaaksi!...

Kaikki. Varkaaksi?

Rózsi. Ettekö siis vielä tiedä, että tämä vanha Gonosz on mitä suurin
varas?

Kaikki. Varas?

Rózsi. Oh, kuinka monta kertaa olen nähnyt hänen varastettua tavaraa
kantavan! Ei ole yhtäkään taloa kylässä, ei yhtäkään viinitarhaa
vuoristossa josta hän ei olisi kokoellut kymmenystä... Eilenkin toi hän
korin viinimarjoja; minä näin sen hänen viittansa alla, turhaan koetti
hän sitä salata.

Kaikki. Varas, varas!

Gonosz. Voi, kuinka hän mua saunoitti! (Kansalle.) Hän valehtelee!
Miehet, pojat, hän valehtelee, sen sanon!

Jóska. Eipä suinkaan valehtele. Sianlihaakin olette varastanut,
tuolta ullakolta, ja viiniä isosta viinitynnyristä. (Seisoo koirankopin
vieressä.) Tässä hän sitä talletti... ja söi, joi suuhunsa kaikki,
minua muistamatta.

Gonosz. Minä kiellän!

Feledi. Sinä ehkä kieltäisit auringonkin taivaalta!

Gonosz. Vieläpä tähdetkin, sillä minä en luovu kunniastani!

Feledi. Ei sanaakaan enempää, vanha lurjus!

Gonosz. Mutta rakas, hyvä suurisukuinen isäntä!

Feledi. Sinä olet eroitettu yövartijan-virasta.

Gonosz. Voi, mitä tulee minusta?! (Kansalle.) Hyvät ystävät! Lausukaa
te ajatuksenne, lain ja asetusten mukaan, sallitteko minun noin hukkaan
joutua? Ken on silloin oleva teidän uskollinen paimenenne, jos en minä
suojele teitä varkailta ja roistoilta?...

Feledi. Älä siinä voivottele! – Jóska, viekää hänet vankitupaan!
(Kaksi miestä tarttuu häneen kiinni.)

Gonosz. En maar, minä en mene askeltakaan. Puhukoon kylä! Tämmöistä
uskollista miestä, tahtoisitteko häntä kadottaa?

Feledi. No, nostakoon siis se ylös sormensa, joka ei tahdo häntä
yövartijaksi; joka taas pitää hänen puoltansa, olkoon alallansa!

Kansa (kaikki nostavat ylös sormensa).

Gonosz (katselee kovin uuteliaana; nähtyään päätöksen, alakuloisena).
Niin se on: koirajoukko suden surma!

Feledi. No, näetkö nyt? Viekää hänet pois!

Gonosz. Voi ruumistani, voi sieluani!... Oh, hyvä Jumala! Tämmöinen
köyhä orpo, jolla ei ole isää, ei äitiä...

Kansa (nauraa).

Feledi. Vanha narri, voisihan sulla jo olla lapsenlapsiakin!

Gonosz. Ei ole, Jumalan kiitos! Minun kanssani kuolee loppuun
Gonoszien kunniallinen suku.

["Gonosz'ien kunniallinen suku" sisältää sanaleikin, jota ei ole voitu
suomennoksessa esiin tuoda. Unkarilainen sana gonosz, tässä näytelmässä
sukunimenä käytetty, merkitsee näet: "paha, huono". Suom. muist.]

Feledi. Tuokaa tänne nuo kaksi viatonta mustalaista! (Gonosz viedään
pois.)

Rózsi. Kas niin, minäkin lähden pois, koska muuten ehkä vielä
saattaisitte panna minut kiinni! Feledi herra! Muistatteko vielä,
kuinka uskoitte tämän pojan minulle? Oh, pankaa muistoon sanani:
verkkainen vesi rannan syöpi (menee Lajosin luo).

Feledi (itsekseen). Hän on todellakin jo syönyt sen, mikä allamme
oli! Kateelliset sanasi eivät ole vahingoksi eikä hyödyksi!

Rózsi (Lajosille ja Tercsille). Ken olisi uskonut sitä, että he vielä
tulisivat langoksiksi?... Kaunis lankous! Hahaha! No, vakka kantensa
haisee! (Menee Sándorin luo, katselee häntä päästä kantapäähän asti.)
En ikänä eläissäni ole rakastanut muuta kuin yhtä ainoaa, ja ehken enää
tulekaan rakastamaan... Mutta jos minä joudun kadotukseen, niin saa
sinun sielusi siitä tehdä tiliä Jumalan edessä! (rientää pois).

Feledi. No hyvä, että tuokin meni! Näin tulee maa vähittäin puhtaaksi
peratuksi!

Sándor. Vielä olen vaan minä täällä – ja odotan viimeistä sanaa,
jotta tietäisin tehtäväni... Puhu, Boriskani!

Feledi. Nyt puhun minä. – Ystäväni! Tässä on vielä kaksi suurta
rikoksentekijää!

Kaikki. Missä? Missä?

Feledi (Sändorille ja Boriskalle). Nuo tuossa surevat suurta
rikostansa!

Kaikki. Mitä ovat he siis tehneet?

Feledi. Kompastuneet toinen toistansa vastaan. Mutta poika tahtoo
lähteä matkalle, ja tyttö hänen kanssansa. Minä taas sanon> joko hän
taikka minä!

Boriska. Mutta jos teitä molempia rakastan yhtä paljon? Leikatkaa
siis sydämeni kahtia ja jakakaa se keskenänne!

Eräs vanhus. Älkää sitä leikatko, vaan antakaa tyttö hänelle, ja
jääkää sitte tänne, kaikki kolme! Eikö niin, lapseni?

Kansa. Aivan niin!

Feledi (menee Lajosin ja Tercsin luo). No, mitä sanotte te?

Lajos. Jos Tercsi...

Tercsi. Jos Lajos...

Feledi. Te olette narreja, tahi tulette semmoisiksi! Jo senkin tähden
annan heidät toisillensa ja asun heidän kanssansa! (Ääneen). No, vaan
yhdellä ehdolla olen valmis sovintoa tekemään.

Boriska. Mikä se on?

Feledi. Jos suostutte siihen, että minä asun teidän kanssanne ja te
elätätte minua kuolinpäivääni asti!

Boriska (rientää hänen luoksensa ja suutelee hänen kättänsä). Voi,
kallis hyvä isäni!

Sándor. Pienellä sanalla tahtoisin paljon sanoa, mutta en taida, en
jaksa! Sen vaan sanon, että tekin vielä tulette tuntemaan, ja koko
kylä, kummoinen heittiö minä olen!?

Feledi (pudistaen Sándorin kättä). Minä uskon, että sinusta vielä
tulee mies!

Sándor (astuu Tercsin luo, tarttuu hänen käteensä). Sinä Tercsi,
annatko mulle anteeksi? Ja voitko kärsiä sitä, että jään tänne?

Tercsi. Sanotaanhan laulussa, että mitä on mennyt, se ei enää tule
takaisin!

Sándor. Se on totta. Olkaamme siis hyvät ystävät!

Lajos. No niin! Mutta sillä ehdolla, ettemme asu saman katon alla.

Feledi. Älä pelkää! Huomenna saatte muuttaa Tercsin taloon, siellä
voitte sitte pysyä ja suudella toisianne; mutta minä en enempää ole
tuomarina teidän välillänne!

Viidestoista Kohtaus.

    Jóska tulee mustalaisten kanssa.

Feledi (näkee heidät). No, joko olette tässä, te viattomat raukat!

1:nen mustalainen ja Simpalinsoittaja. Niin, niin, viattomat!

Feledi. Minä hyvitän teidän vahinkonne! – (Kansalle.) Veljet!
Naapurit! Ystäväni! Nyt vuosi takaisin alettiin juuri tällä tavoin,
mutta siitä tuli huono loppu. Yrittäkäämme taas uudesti! Ehkä taivas
selkenee ylitsemme ja me vielä saamme nähdä parempia päiviä.
Olkaa tänäpänä vierainani, kaikki, uudestaan! Ja sinä, vanha
simpalinsoittaja, aloita iloa surun perästä!

Kaikki. Eläköön, eläköön!

Kööri.

    Murhe kauas karkoittakaa!
    Iloll' yksinänsä vakaa
    Sija olkoon kylässämme;
    Pysyköön se keskessämme!

    Soi, sa ilolaulu, soi!
    Eipä koulukarhut voi,
    Pipit, papit, tuomarit
    Tehdä iloo tyhjäks' nyt!

          Tanssi.

    Hei tänne, hei tuonne!
    Kätehen pannos käsi!
    Hei väänne, hei juonne!
    Suutelo huulillesi!
    Suutelo sopii noille
    Punaisille poskillesi,
    Tulisille silmillesi,
    Hienoisille hapsillesi.
    Hei tänne, hei tuonne!
    Tuleppas kainalooni!
    Soi'os, sävel, iloisesti,
    Mustalainen aina kesti!
    Jatku, tanssi, riemuisasti
    Valkenevaan aamuun asti!!

(Esirippu lankee.)