Kulttuurihistoriallinen katsaus eläinradan eli zodiakin vaiheisiin ja tähdistöihin. Teos tarkastelee tähtikuvioiden nimiä ja niihin liittyvää mytologiaa erityisesti babylonialaisessa, arabialaisessa ja antiikin kreikkalaisessa perinteessä.
Knut Tallqvistin 'Eläinrata' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3182. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.
ELÄINRATA
Historiaa — Tarua — Kuvia
Kirj.
KNUT TALLQVIST
Suomen Itämaisen Seuran kansantajuisia julkaisuja N:o 10
Porvoo * Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1943.
In Memoriam
Oiva Tallgren-TuulioSISÄLLYSLUETTELO:
I. Mitä eläinrata eli zodiakki on. Erilaisia eläinratoja. Eläinratojen
alkuperästä, iästä ja suhteista toisiinsa.
II. Babylonialaisten, arabialaisten ja abessinialaisten kuunzodiakkien
sekä kaldealais-kreikkalaisen auringonzodiakin tähdistöt:
Plejadit eli Seulaset Taurus eli Härkä Orion Perseus Auriga eli Ajomies Gemini eli Kaksoset Cancer eli Krapu Leo eli Jalopeura Virgo eli Neitsyt Libra eli Vaaka Scorpius eli Skorpioni Sagittarius eli Jousimies Capricornus eli Kauris Aquarius eli Vesimies Pisces eli Kalat Aries eli Oinas
III. Katsaus eläinradan kulttuurihistorialliseen merkitykseen
I.
MITÄ ELÄINRATA ELI ZODIAKKI ON.
ERILAISIA ELÄINRATOJA. ELÄINRATOJEN ALKUPERÄSTÄ, IÄSTÄ JA SUHTEISTA
TOISIINSA.
Eläinrata eli zodiakki on ekliptikan suuntainen, noin 9° sen molemmin puolin ulottuva vyöhyke, jossa vanhimmilla ajoilta tunnetut planeetat eli kiertotähdet, Aurinko ja Kuu mukaan luettuina, liikkuvat.
Nimi zodiakki, jonka suomennos eläinrata on, johtuu kreikan kielestä. Kreikkalainen nimitys zodiako's — nimittäin ky'klos »piiri» — eli zodiake' hodo's »tie» aiheutuu siitä, että enimmät tai kaikki tässä vyöhykkeessä eli tämän tien varrella olevat kiintotähdet on kuviteltu eläimiksi, kreik. zo'dion »pikku eläin». Babylonialaiset, joita pidetään maailman ensimmäisinä tähtitieteilijöinä, näyttävät kuvitelleen tuota vyöhykettä halki taivaan meren luoduksi pengermäksi ja tieksi eli peräti taivaan mantereeksi, missä kiertotähdet liikkuvat. Sen nimi näkyy olleen šupuk šame »taivaan ratapenger». Raamatun luomiskertomuksessa »taivaan vahvuus», johon Jumala pani »ne kaksi suurta valoa ja tähdet» paistamaan, vastaa asiallisesti taivaan pengertä — eläinrataa. Näitä nimiä muistuttaa suuresti eläinradan myöhäislatinalainen nimi aggereus cumulus, »pengerkoroke», joka esiintyy länsigoottilaisten kuninkaan Sisebutin latinankielisessä runossa kuun pimennysilmiöstä. Eläinradan tieteellinen babylonialainen nimi on »Kuun tie». Roomalaiset käyttivät nimiä zodiacus, orbis signifer eli ainoastaan signifer, »kuvakehä».
Tarkkaamalla Kuun kulkua tähtien joukossa oli jotensakin helppoa määrätä ne tähdistöt, jotka Kuu yö yöltä vuoron mukaan sivuuttaa kuukauden kestävällä kiertokulullaan. Etelässä, missä hämärä on lyhyempi kuin pohjolassa, voidaan myös vaikeudetta aamuin ja illoin havaita, minkä tähtien kohdalla Aurinko kulloinkin on, ja siten muitten havaintojen avulla liittää Auringon vuotuisrata Kuun kuukautisrataan.
Siten syntyi tavallaan kaksi zodiakkia; kuunzodiakki ja auringonzodiakki, joilla tietysti on osittain yhteiset tähdistöt kiertokulun viittoina.
Täydelliseen kuunzodiakkiin kuuluu 28 (27) tähdistöä, yksi kutakin yötä kohti Kuun loistaessa. Niitä sanotaan tavallisesti huoneiksi. »Huone» nimi on peräisin Babyloniasta, mistä se kreikkalaisten välittämänä siirtyi länsimaihin. Astrologien kuvittelun mukaan kiertotähdet poikkeavat yöksi eläinradan huoneisiin virittämään ja tehostamaan niissä asustavia voimia taikka —huvitellakseen niissä. Niitä sanotaan myös Kuun asemiksi. Arabian kielessä Kuun asema on manzil, monikko manāzil. Tämäkin sana on babylonialaista alkuperää niinkuin sen heprealainen vastine mazzālōt, »eläinradan tähdet» (2 Kun. 23: 5). Kiinalaisilla kuunhuoneitten nimi on siu, »yömaja», mutta rahvaan suussa ne ovat »keltaisen tien palatsit». Yhtä komean nimen »linna» (arab. burdž, latinan burgus sanasta, ruotsin borg) antavat muuten arabialaisetkin eläinradan tähdistöille.
Eläinratojen tähdistöistä joutui kaksitoista jo aikaisin, toistaiseksi tuntemattomana aikana, erikoisen huomion esineiksi Auringon vuotuisen kierron tienviittoina. Lueteltuina kevätpäiväntasauspisteestä itäänpäin nämä tähdistöt sisältyvät seuraavaan latinalaiseen muistisäkeeseen:
Suni Aries, Taurus, Gemini, Cancer, Leo, Virgo, Libraque Scorpius, Arcitenens, Caper, Amphora, Pisces.
Vastaavat suomenkieliset nimet tähtitieteellisille merkkeineen ovat: Oinas [Oinas], Härkä [Härkä], Kaksoset [Kaksoset], Krapu [Krapu], Jalopeura [Jalopeura], Neitsyt [Neitsyt], Vaaka [Vaaka], Skorpioni [Skorpioni], Jousimies [Jousimies], Kauris [Kauris], Vesimies [Vesimies], ja Kalat [Kalat].
Koska nämä tähdistöt ovat erilaajuiset ja eri matkan päässä toisistaan, kävi ennen pitkää, tähtien aseman tarkkaa ja yhden mukaista määräämistä varten, tarpeelliseksi saada aikaan eläinradan täsmällinen jako. Kukin tähdistö sai vastata yhtä kahdettatoista osaa eli 30° ekliptikasta (tai aikaisemmin tasaajasta). Näin syntyivät eläinradan yhtä suuret »merkit», jotka esiintyvät tähdistöjen nimillä, mutta eivät vastaa niitä laajuudeltaan. Kuuluisa kreikkalainen historioitsija Diodoros Sisilialainen, joka eli Kristuksen syntymän aikoina, väittää babylonialaisten jakaneen ekliptikan kahteentoista osaan. Valitettavasti hän ei sano, koska se tapahtui. Saksalainen klassikko ja etevä antiikkisen tähtitieteen ja astrologian tuntija Franz Boll († 1924), jonka oivalliseen teokseen Sphaera usein joudumme viittaamaan, pitää varsin todennäköisenä, että 12-jako on babylonialaisten toimeenpanema ja ensin kohdistui tasaajaan.
Kaksikymmentäkahdeksan huonetta eli asemaa käsittävä kuunzodiakki esiintyy kiinalaisilla (siu), intialaisilla (nakšatra), persialaisilla (khūrdak) ja arabialaisilla (manāzil) ynnä muilla Aasian kansoilla. Saamme tuonnempana nähdä, kuinka oli babylonialaisten laita. Kuunhuoneisiin saksalainen O.S. Reuter on taipuvainen rinnastamaan pohjoisgermaaneilla esiintyvät »golfit» eli portit, jotka, luvultaan epämääräisinä, osittain vastaavat intialaisten, arabialaisten ja kiinalaisten kuunhuoneita. Kaksitoista-jakoinen auringon zodiakki on kansainvälinen.
Eläinratojen alkuperästä, iästä ja suhteesta toisiinsa ollaan eri mieltä.
Muutamien yhtäläisyyksien vuoksi, jotka tavataan kolmessa kuunhuonesarjassa, s.o. kiinalaisten, intialaisten ja arabialaisten kuunzodiakeissa, on yleensä oletettu, että niillä on yhteinen alkuperä ja että ne ovat lainautuneet kansalta kansalle. Tähtitieteilijä Ludwig Ideler arveli aikoinaan, että kiinalaisten siut olivat tunnetut jo 4000 vuotta e.Kr. I.M.F. Guerin esitti (1847) arvelun, että kiinalaiset olivat lainanneet kuunhuoneensa Intiasta. Tätä mielipidettä kannattivat useat oppineet, Max Möller, Lassen ja Burgess. Vastakkaista mielipidettä ajoi astronomi ja fyysikko J.B. Biot (1862); hän arveli samalla, että kuunzodiakki alkuaan käsitti vain 24 huonetta. Tunnettu muinaisintian tutkija Albr. Weber kannatti käsitystä zodiak kien yhteisestä länsiaasialaisesta alkuperästä. Weberin arvelun mukaan sekä arabialaisten että kiinalaisten kuunzodiakki on Intiasta peräisin, ja lopulta hän pääsi tulokseen, että Babylonia on mainittujen zodiakkien yhteinen kotimaa — jokseenkin yllättävä ajatus aikana, jolloin ei ollut aavistustakaan babylonialaisista kuunhuoneista. Myös sinologi Teerien de la Couperie (1880 luvulla) oli pääasiassa samaa mieltä olettaen kuunzodiakkien yhteisen alkumuodon olevan peräisin Chorazmiasta(!).
Nykyaikaisista tutkijoista Ernst Zinner teoksessaan Geschichte der Sternkunde (1931) huomauttaa, että kiinalaisten ja intialaisten kuunzodiakeissa on seitsemän yhteistä huonetta. Hän olettaa sen tähden, että ne ovat peräisin yhteisestä lähteestä tai perustuvat yhteisaasialaiseen tähtitietoon, jota kiinalaiset ja babylonialaiset ovat itsenäisesti muovailleet. Hän huomauttaa lisäksi, että usean tutkijan, mm. Saussuren sekä tähtitieteilijän ja assyriologin, jesuiitta Franz Xaver Kuglerin käsityksen mukaan kiinalaisten tähtitieteen vanhimmissakin osissa huomataan Babyloniasta päin tulleita vaikutteita. Mitä arabialaisten manâziliin tulee, on niitten olemassaolosta tosin merkkejä jo esi-islamilaisessa runoudessa ja Koraanissa, jossa sanotaan: »Ja Kuulle olemme järjestäneet majatalot (manâzil). kunnes se jälleen on vanhan käyrän taatelivarren näköinen». Mutta täydellisen manâzil-sarjan mainitsee vasta tähtitieteilijä al-Farghânî (9:nnellä vuosis.). Yleensä ollaan siinä huomaavinaan vaikutusta Intiasta päin. Mutta se ei ala Plejadeista niinkuin nakšatra, vaan Oinaasta. Ja toisaalta on siinä huomattavissa babylonialaistakin vaikutusta. Tämä ilmenee, mainitaksemme vain yhden esimerkin, manâzil nimessä, jota, kuten jo mainittiin, on pidettävä babylonialaisena lainasanana.
Jos siis kuunzodiakin alkuperä ja ikä ovat kiistanalaiset, ei kaksitoistajakoisen eläinradan historiakaan ole aivan selvä.
Ranskalainen Jean Sylvain Bailly arveli 1700-luvulla, että intialaiset, babylonialaiset, egyptiläiset ja kreikkalaiset saivat tiedon eläinradasta »atlantidien» viisaalta kansalta, jonka hän sijoitti Keski-Aasiaan. Kun Napoleonin aikoina Hathor jumalattaren temppelin raunioista Egyptin Denderassa löydettiin kaksi eläinradan kuvaesitystä, toinen pyöreä, toinen suorakaiteen muotoinen, luultiin, että oli löytynyt maailman vanhin zodiakkikuvasto, jonka iäksi Dupuis (1806) haaveili jopa 15.000 vuotta. Toiset tieteilijät tyytyivät olettamaan, että nuo kuvat ovat 7:nneltä tai 8:nnelta vuosisadalta e.Kr. Nyttemmin tiedämme, että ne, samoin kuin Ylä-Egyptin Esnestä ja Akhmimista löytyneet, ovat vasta Rooman keisari-ajalta, mikä seikka ei millään muotoa vähennä niiden muinaistieteellistä tai historiallista merkitystä, johon saamme monesti palata.
Kun oli pakko hylätä ajatus eläinradan egyptiläisestä alkuperästä, arveltiin sitä (Letronnen mukaan) kreikkalaisten keksinnöksi, joka olisi joutunut egyptiläisten tietoon ja Aleksandrian tähtitieteilijäin välittämänä kotiutunut Intiaankin. Kuuluisa filologi A.W. von Schlegel tahtoi sitä vastoin taata intialaisille kunnian eläinradan keksimisestä. Jo mainittu Ideler taasen oletti, että babylonialaiset ensin olivat jakaneet eläinradan kahteentoista osaan ja antaneet osille niiden nimet. Tieto tästä olisi noin 7:nnen vuosisadan vaiheilla e.Kr. tai mahdollisesti jo aikaisemmin Hesiodoksen aikoina Foinikian tai Vähän Aasian siirtolain kautta levinnyt kreikkalaisille, jotka muka hahmottelivat eläinradan tähdistöjen kuvat, Idelerin mielipide kävi kyllä oikeaan suuntaan, ehkä lukuunottamatta sitä, mikä koskee tähtikuvioitten hahmottelua. Sopii tämän yhteydessä mainita, että Homeros ja Hesiodos eivät näytä tunteneen Härkää. Anakreonin aikoina (n. 510 e.Kr.) olivat Oinas, Jousimies ja Kauris tunnetut. Pindaros (n. 500 e.Kr.) mainitsee Vesimiehen. Euripedeellä esiintyy Kaksoset (n. 480 e.Kr.). Eudoksoksen ajoilta (n. 370 e.Kr.) alkaen arvellaan kreikkalaisten tunteneen eläinradan. Aratoksen kuuluisa tähtitaivaan kuvaus (n. 278 e.Kr.) käsittelee eläinradan kaikkia 12 merkkiä. Mutta kuvien luku on vain 11, sillä Vaa’an kuva puuttuu ja Skorpioni täyttää kahden merkin tilan.
Että babylonialaiset olivat eläinradan oikeat keksijät, jotka antoivat sen useimmille tähdistöille nimet ja hahmot ja myös jakoivat ekliptikan (taikka alunperin tasaajan) kahteentoista 30° käsittävään osaan, on tosiasia, joka 1800-luvun lopulta on vähitellen vakiintunut ja jota seuraavassa esityksessä valaistaan.
Eläinradan jako kahteentoista yhtä isoon osaan eli merkkiin voidaan asianymmärtävien mukaan aikaisimmin todeta eräässä Dareios II:n 5:ntenä vuonna (420/419 e.Kr.) päivätyssä nuolenpäätekstissä, jossa mainitaan sattumalta seitsemän merkkiä. Toisessa samaten 5:nneltä vuosisadalta olevassa tekstissä luetellaan 12 kuukauden kiintotähdet alkaen Oinaan vastineesta, ja niillä on yleensä samat nimet kuin meillä eläinradan merkeillä, paitsi Oinaalla (Agru), Vesimiehellä (Gula) ja Kaloilla (Ikû ja Kalojen side), minkä lisäksi Plejadit ja Härkä ovat yhdistetyt samoin kuin Orion ja Kaksoseta, mikä ehkä johtuu siitä, että mainitut tähdet nousevat samanaikaisesti. Kambyseksen 7:nneltä vuodelta olevassa tekstissä mainitaan kiertotähtien asemia seitsemään eläinradan tähdistöön nähden. Ja tähtitieteellisessä nuolenpäätekstissä, joka on kuningas Nebukadnessarin 37:nneltä vuodelta (566/5 e.Kr.), esiintyy yhdeksän zodiakkitähdistöä samannimisinä kuin meillä, ja Neitsyttä edustaa kaksi Jalopeuraan kuuluvaa tähteä, Vesimiestä samoin kaksi tähteä ja Kaloja kolme tähteä, yksi kumpaakin kalaa ja kolmas Kalojen »sidettä» kohti.
Vielä on merkillepantava heettiläisten vanhasta pääkaupungista Boghazköistä Vähässä Aasiassa tavattu tähtiluettelo, luultavasti kolmannellatoista vuosisadalta e.Kr. Siinä mainitaan kymmenen eläinradan tähdistöä babylonialaisilla, osaksi vääristetyillä nimillä. Melkein samaan aikaan tai vähän aikaisemmin alkaa ns. kassiittilaisissa rajakivissä (kudurru) esiintyä kuvia ja symboleja, joista muutamat näyttävät tarkoittavan zodiakin tähdistöjä. Saamme nähdä, että muutamat noista neljättätuhatta vuotta vanhoista kuvista ovat zodiakkikuvien alkumuotoja, kuten Denderankuvastot selvään todistavat. Toiset kuvat ovat luultavasti samoin erinäisten tähtien tai tähtijumaluuksien symboleja. Kuu, Aurinko ja Venus, jotka luoja babylonialaisen tarun mukaan asetti hallitsemaan eläinrataa, muodostavat kolmikon, jota säännöllisesti edustavat kuunsirppi, auringonterä eli -tähti säteislitoineen ja 5 (8)säteinen tähti.
Vihdoin saavumme tässä katsauksessa nuolenpäätekstiin, joka erinomaisesti valaisee babylonialaisten tähtitietoja yleensä ja erikoisesti eläinradan probleemaakin. Kysymyksessä oleva teksti julkaistiin jo 1912 British Museumin Cuneiform Texts nimisen julkaisusarjan 33. niteessä. Se muodostaa ensimmäisen taulun eräänlaisesta babylonialaisen tähtitieteen käsikirjasta, jonka nimi alkusanan mukaan on Aura eli Auran tähdistö, ehkä sama kuin Cassiopeia. Se on uusbabylonialaisen valtakunnan ajoilta (6. tai 5. vuosis. e.Kr.), mutta siinä sanotaan nimenomaan, että se on vanhemman tekstin jäljennös. Onneksi on löydetty toisiakin tämän tekstin kopioita, ja ne ovat kuuluneet kuningas Assurbanipalin kuuluisaan kirjastoon. Tästä käy ilmi, että tämä teksti oli olemassa ainakin jo 7. vuosisadalla e.Kr. Mutta koska sanottu kirjasto suurimmalta osaltaan käsitti vanhempien teosten jäljennöksiä, saattaa tekstimme olla paljon varhaisemmalta ajalta. Englantilainen L.W. King, joka toimitti tekstin julkisuuteen, arveli alkutekstin olevan Hammurapin ajoilta. Päättäen muutamista tekstissä esiintyvistä tähtitieteellisistä tiedoista saksalainen G. F. Weidner on laskenut, että alkuteksti on laadittu n. 3000 vuotta e.Kr. Todennäköisesti on se Hammurapin ajoilta.
Erään tämän tekstin kappaleen otsakkeena on: »Tähdet, jotka ovat Kuun tien varrella, joitten alueet Kuu sivuuttaa kuukauden kuluessa ja joita se koskettaa». Kaikkiaan luetellaan 16 tähteä eli tähdistöä. V. 1915 aloittamassaan teoksessa Handbuch der babylonischen Asironomie Weidner täydellä syyllä selitti nuo 16 (hänen laskunsa mukaan 18) tähteä babylonialaisten kauan kaivatuiksi kuunhuoneiksi. Mutta hän erehtyi pitäessään noita kuunhuoneita valikoimana tuntemattomasta täydellisestä kuunhuonesarjasta. Tätä käsitystä vastusti jo Kugler. Hänen mielipiteensä, johon puolestani yhdyn, on että nuo 16 tähteä esittävät kuunzodiakin alkumuodon, muodostumaisillaan olevan kuunzodiakin.
Merkillistä on, että edellä mainittu Zinner ei lainkaan tunne kysymyksessä olevaa babylonialaista kuunzodiakkia. O.S. Reuter taas sanoo lyhyesti v. 1934 ilmestyneessä teoksessaan Germanische Himmelskunde, että intialaisten, kiinalaisten, persialaisten ja arabialaisten kuuhuonesarjoilla ei ole babylonialaista vastinetta. Hän väittää, että 28 (27)-osainen zodiakki on indo-arjalaista perintöä; babylonialaisilla ei ollut 28 eikä 27 kuunhuonetta, vaan 12 ja 24. Jälkimmäiset luvut näkyvät aiheutuneen siitä, että babylonialaisten suuressa luomiskertomuksessa sanotaan luojan järjestäneen »12 kuukautta, 3 tähteä kutakin kohti». Näillä sanoilla käsittääkseni tarkoitetaan 12 kuukautta vastaavien zodiakkimerkkien jakoa 12 X 3 = 36 ns. dekaaniin, kukin 10°. Tämä viittaa verrattain myöhäiseen astrologiseen järjestelmään, jolla ei ole tekemistä kuunhuoneitten kanssa.
Reuterin epäselvä lausunto babylonialaisten kuunzodiakista — hän väittää lisäksi, että he jakoivat kuun radan 480 asteeseen — muistuttaa Biot’n edellä mainittua olettamusta, että kuunzodiakki alkuaan käsitti 24 huonetta. Mutta tämä olettamus on vailla perustetta. Samaa on sanottava Fritz Hommelin esittämästä samanlaisesta arvelusta. Sen pohjana on Diodoroksen (II 31) tieto, että babylonialaiset eläinradan 12 merkin ohella lukivat 24 tähteä, joista puolet ovat pohjoisella, puolet eteläisellä taivaalla ja joista he lukivat kulloinkin näkyvissä olevat eläville ja näkymättömät vainajille kuuluviksi, sanoen niitä maailman tuomareiksi. Kuten Herman Gunkel on osoittanut, nuo tuomarit todennäköisesti ovat samat kuin Ilmestyskirjassa (4:4) mainitut kaksikymmentäneljä vanhinta, jotka istuvat valtaistuimilla »valtaistuimella istujan» ympärillä.
Kaksikymmentäkahdeksan huonetta käsittävä kuunzodiakki ei tietenkään syntynyt kerrallaan jonkun tähtientähystäjän keksintönä. Se päinvastoin muodostui vähitellen, sen mukaan kuin huomio kiintyi Kuun radalla tai sen lähellä oleviin tähtiin ja mikäli niitä tarvittiin astrologisiin tarkoituksiin. Kuunzodiakissakin pitää paikkansa, mitä Letronne teoksessaan Sur l’origine grecque des zodiaques prétendus Égyptiens (1837) sanoo, että nimittäin eläinratakuviot ovat sijoitetut hyvin epätasaisesti ekliptikaan nähden, toiset kun ovat kaukana siitä, pohjoisessa tai etelässä. Aika matkan päässä ekliptikasta ovat esim. nakšatrasarjassa 13. huone Svâti eli Arcturus, 20. huone Abhijit eli Lyra ja 4. Ârdrâ eli α Orionis, joka esiintyy babylonialaistenkin kuunhuonesarjassa. Siinä ovat samoin Perseus ja Ajomies kaukana ekliptikasta. Tällainen asianlaita johtuu ilmeisesti siitä, että ekliptika keksittiin ja eläinratakuviot yhdistettiin siihen kauan niiden hahmottelun jälkeen, minkä on täytynyt tapahtua vähitellen ja aikaisemmin, kuin oli herännyt ajatus jakaa ekliptika kahteentoista yhtä isoon osaan.
Ei pidä unhottaa, että uskonnolliset ja astrologiset harrastukset aikaisemmin kuin puhtaasti tähtitieteelliset saattoivat ihmiset tarkkaamaan tähtiä. Näin ollen 16-jakoinen kuunzodiakki, sellainen kuin babylonialaisten, ei ole niinkään luonnoton. Ei ole mahdotonta, että 16-jakoinen kuunhuonesarja on yhteydessä muutamilla tahoin ilmenevään järjestelmään, jonka mukaan taivas ja kiertokulku on 8 tai 16-jakoinen.
Alkeellisempi on abessinialaisilla todettu kuunzodiakki, jonka sanotaan käsittävän ainoastaan seitsemän huonetta. Tämän kehittymättömän kuunzodiakin tuntemisesta on meidän kiittäminen tunnettua orientalistia Enno Littmania, joka oleskellessaan Abessiniassa v. 1900 sai tietoja siitä eräältä alkuasukkaalta. Nuo tiedot ovat valitettavasti sekä niukat että epäselvät. Joka tapauksessa abessinialaisten kuunzodiakki näyttää olevan vanhaa syntyperää, ja siinä on havaittavissa kosketuksia sekä babylonialaisten että intialaisten kuunzodiakkeihin. Sitä tullaan yksityiskohtaisesti valaisemaan rinnan babylonialaisten kuunhuoneitten kanssa.
Alkeellisista eläinradoista puhuttaessa on mielenkiintoista, että Friedrich Rock väittää löytäneensä Kaksosten aikakaudelta ja protoelamilaista alkuperää olevan 8-jaksoisen paleozodiakin, jolla on seuraava muoto:
[Kaksoset] Käärme [Kauris] Hirvi [Krapu] Krapu [Kalat] Kalat [Jalopeura] Leijona [Oinas] Oinas [Skorpioni] Skorpioni [Härkä] Härkä.
Tämän yhteydessä on mainittava, että Egyptissä on löydetty kreikkalaisvallan aikuinen muistomerkki, jossa tavallisen 12-jakoisen auringonzodiakin ohella on nähtävänä eräänlainen toinen zodiakki, 12-osainen eläinjakso. Tämä muistomerkki, jota nimitetään löytäjänsä G. Daressyn mukaan, on pyöreä marmorilevy, johon on piirretty kaksi kuvakehää, toinen tosen sisäpuolelle. Ulkokehässä nähdään auringonzodiakin 12 kuvaa, ja sisäkehässä on 12 eläintä: kissa, koira, käärme, kuoriainen (krapu), aasi, jalopeura, kauris, härkä, haukka, apina, ibis-lintu ja krokotiili. 12-luku viittaa siihen, että kehä on Babyloniasta peräisin, mutta eläinten valinta viittaa Egyptiin. Kehien keskuksessa on pyöreässä kehyksessä Auringon ja Kuun rintakuvat, ilmeisesti osoittamassa, että kuvakehät kohdistuvat Aurinkoon ja Kuuhun. Eläinkehän nimi on dodekaoros, s.o. kahdentoista tunnin tai paremmin kaksoistunnin kehä, se kun lähinnä tarkoittaa kiintotähti taivaan näennäistä 12x2 tunnissa suorittamaa kiertoa Maapallon ympäri, kunkin eläimen merkitessä yhtä kaksoistuntia (babyl. bêru). Dodekaoros kehän edellä mainittuine eläimineen mainitsee ensin astrologi Teukros »Babylonialainen» viimeistään ensimmäisellä vuosisadalla meidän ajanlaskuamme. Koska dodekaoros osoittaa lisäksi 12 perättäistä päivää, 12 kuukautta ja 12 vuotta, sen nimenä on myös kahdentoista ajanjakson kehä, astrologien kielessä dodekaeteris, jota sanotaan kaldealaiseksi eli babylonialaiseksi. Se näyttää, huolimatta siitä, että eläinten valinta ja järjestys vaihtelee, levinneen Itä-Aasiaan saakka — astrologian seurassa ja mukanaan ehkä vuorokauden jako kaksoistunteihin, jota noudatettiin babylonialaisten tapaan sekä muinaisessa Kiinassa että Japanissa. Aivan kiistämätön dodekaoros kehiin suhde itä-aasialaisten 12 ja 28-osaisten zodiakkien eläin jaksoihin ei kumminkaan ole. —
Ennenkuin edellä olevan lyhyen katsauksen jälkeen ryhdymme yksitellen käsittelemään zodiakkien tähdistöjä niihin liittyvine taruineen ja kuvineen, on kiinnitettävä huomio kahteen seikkaan, jotka koskevat babylonialaisten kuunhuonesarjaa. Ensiksikin se alkaa, niinkuin intialaisten nakšatra ja abessinialaisten primitiivinen kuunzodiakki, Plejadeista eli Seulasista, joilla on kolmas sija arabialaisten manâzil ja persialaisten khûrdak sarjoissa. Tätä eroa ei tietenkään saa pitää mielivaltaisena. Se riippuu oikeasta havainnosta, että uudenvuoden alkua osoittava kevätpäiväntasauspiste oli mainituissa tähdistöissä aikana, jolloin ne saivat ensimmäisen sijan huonesarjassa. Päiväntasauspisteet ja seisauspisteet siirtyvät vähitellen länteen päin, niin että ne n. 26 000 vuodessa kulkevat eläinradan kaikkien tähdistöjen kautta. Se on osa ns. presessioni-ilmiötä, jota tavallisesti sanotaan kreikkalaisen Hipparkhoksen (n.190 n. 125 e.Kr.) keksimäksi, toisten arvellessa, että babylonialainen tähtitieteilijä Kidinnu, kreikkalaisten Kidenas, keksi sen jo vähän aikaisemmin (n. 200 e.Kr.). Kevätpäiväntasauspiste oli Plejadien tähtikuviossa (Härässä) n. 4000—1700 e.Kr., Oinaassa n. 1700—100 e.Kr. ja on nykyään jo Kalojen tähtikuviossa, jossa pysyy n. vuoteen 2900. Tämän mukaisesti eläinradan, joka alkaa Plejadeista, pitäisi olla ajalla ennen -1700, mikä sopii siihen ikään, joka on edellisessä oletettu babylonialaisten eläinradan iäksi.
Tätä vastaan joku väittänee, että Plejadien esiintyminen eläinradan ensimmäisenä huoneena johtuu tahallisesta antiikkisoimisesta. Sellainen esiintyy esim. Vergiliuksen Georgican säkeissä:
Candidus auratis aperit cum cornibus annum Taurus.
Vergilius saattoi huoleti antaa Härän aloittaa vuoden ja eläinradan, koska presessioni oli runoilijan aikana tuttu ilmiö ja hän siis tiesi, että Härkä aikoinaan oli näytellyt mainittua osaa. Vastaava antiikkisoiminen babylonialaisella taholla merkitsisi, että babylonialaiset jo toisella tai kolmannella vuosituhannella teoreettisesti tunsivat presessioni-ilmiön, jota kukaan ei ottane uskoakseen. Eläinradan ja vuoden aloittaminen Plejadeista (Härästä) ei perustu teoreettisiin laskelmiin, vaan vanhoihin tähtitieteellisiin havaintoihin.
Toinen babylonialaisten kuunhuonesarjassa huomiota herättävä seikka on, että siihen sisältyy auringonzodiakin tähdistöt tai merkit. Tämä seikka ei kumminkaan ole ainoalaatuinen. Kambodšasta olevassa kuunzodiakissa, johon kuuluu 27 huonetta, 12 näistä esiintyy auringonzodiakissakin. Bork, joka tämän on osoittanut, on myös arvellut, että kiinalaisten 28:aan kuunhuoneeseen kuuluva eläinjakso, joka ilmaisee kuukauden hyvät ja pahat päivät, on syntynyt siten, että Itä-Aasian 12-lukuinen eläinsarja on kahdistettu ja neljä eläintä on lisätty, siis (12 X 2) +4 =28. Molemmat eläinradat perustuvat Borkin mukaan samaan järjestelmään.
Borkin mielipide jääköön omaan arvoonsa. Se ei missään tapauksessa sovellu selittämään babylonialaisten kuunhuonesarjan ja auringonzodiakin mainittua suhdetta toisiinsa. Yleensä voitanee pitää todennäköisenä, että auringonzodiakin 12 tähdistöä muodostavat valikoiman kuunhuoneista, toisin sanoen että auringonzodiakki on syntynyt kuunzodiakista. Tämän mielipiteen esitti jo A. von Humboldt, ja Ginzelkin on taipuvainen kannattamaan sitä. Hän sanoo: »Zodiakki ja kuunasemat syntyivät ehkä samanaikaisesti, todennäköisemmin kuitenkin edellinen jälkimmäisistä.»
II.
BABYLONIALAISTEN, ARABIALAISTEN JA ABESSINIALAISTEN KUUNZODIAKKIEN SEKÄ
KALDEALAIS-KREIKKALAISEN AURINGONZODIAKIN TÄHDISTÖT.
PLEJADIT ELI SEULASET.
Babylonialaisen kuunzodiakin ensimmäisen huoneen muodostavat, kuten jo mainittiin. Plejadit eli Seulaset. Plejadien nimitykset eri kielissä ja lukemattomat sadut suovat valaisevia ja hauskoja tietoja ihmisten suhtautumisesta tähän tähdistöön ja todistavat, minkä erinomaisen huomion kohteena se on ollut kantta vuosituhansien.
Tigris-Eufratlaakson muinaiset asukkaat, sumerilaiset ja seemiläissukuiset akkadilaiset, sanoivat Plejadeja lyhyesti Tähdeksi eli Tähdistöksi (mul, kakkabu). Ehkä on babylonialaista perintöä, että Plejadit arabialaisillakin esiintyvät nimellä Tähti (an-Nadžm). Mutta merkillistä on, että Plejadeja islantilaisten Sturlunga Sagassakin sanotaan Tähdeksi, Stjarna. Vieläpä Etelä-Amerikan karaibit ja eräät muut intiaaniheimot sanovat Plejadeja vain Tähdeksi, mikä heillä merkitsee myös kevättä ja vuotta.
Verrattain harvoin käsitetään Plejadit yksinäiseksi esineeksi. Tirolissa niitä pidetään sirppinä tai häkkikärryinä. Jälkimmäinen nimitys muistuttaa nimeä »matkavaunut» (satilla), jota grammaatikko Hesykhios kertoo kreikkalaisten käyttäneen. Norjan Ruijassa Plejadeista käytetään nimitystä »vanhan miehen vällyt». Samanlainen on lappalaisten käyttämä nimitys »sydän» tai »turkit pakkasessa», mikä Gundelin arvelun mukaan on aiheutunut siitä, että myöhään nousevat Plejadit ennustavat talven tuloa ja sitä paitsi ovat talvitaivaan enimmin silmiin pistäviä tähdistöjä. Suomalaisten murteellisia nimityksiä ovat Maarian kruunu (Tuusniemi), Siankärsä (Parikkala), Koiran kuono ja Koiran kärsä sekä useat muut koira-sanalla muodostetut nimitykset, joista osa kuuluu toiseen nimiryhmään. Kiuruvedellä Plejadit ovat »Väinämöisen virsu». Hyvin omituisia ovat Plejadien kiinalaiset nimitykset. Sellaisia ovat Mao, »laskeva aurinko», mikä lienee yhteydessä sen kanssa, että Plejadit aikoinaan osoittivat kevätpäiväntasauspisteen, Mao-t'en, »keihäs lehmänhäntineen» (!) — keihäs merkitsee mestauspaikkaa, ja astrologien mukaan Plejadit esiintyvät esimiehenä mestaustilaisuuksissa —P'ien-k'i »taivaallinen maljakko», koska se muistuttaa syysaikaa, jolloin uutta viiniä kaadetaan ruukkuihin, ja P'ien-šu, »taivaallinen teurastushuone», syystä että syksyllä teurastettiin koira, jonka keisari uhrasi esi-isien salissa(!). Hottentotit pitävät Plejadeja kantaisänään, kaikkien olentojen alkuunpanijana joka nyt elää »punaisessa ilmassa», s.o. taivaassa.
Ylipäänsä ihmiset ovat kuvitelleet Plejadeja kuolleitten esineitten tai elävien olentojen joukoksi, kasaumaksi, massaksi tai paljoudeksi. Siihen viittaa Plejadien ja Seulasten monikollinen minimuotokin.
Mitä ensin tulee Plejadien kansainväliseen, kreikan kielestä lainattuun nimeen, arvellaan sen johtuvan indoeurooppalaisesta juuresta pelui, joka esiintyy latinan sanassa pulvis »pöly, pehku, jauho, tuhka». Babylonian seemiläisillä Plejadeilla on Kakkabun ohella nimenä Sappu, »härän niskaharjas», hyvin sopiva nimitys siihenkin nähden, että Plejadit kuuluvat Härän tähdistöön. Sisäbrasilian bakairi-intiaanit kuvittelevat, että Plejadit ovat joukko maniokakasvista (Orionista) pudonneita siemeniä, bororo-intiaanit pitivät niitä angikopuun kukkahuiskilona ja kreikkalaiset rypäleterttuna (botrys), mikä nimitys esiintyy myös arabialaisessa runoudessa. Sloveeneilla Plejadit ovat »tiheään kylvetyt» (gostosevzi), inkaperuaaneilla suunnilleen »viljavaraston tähti» (kolka koylur), Somalissa »keräelmä», gallialais-romaanilaisessa kansankielessä »joukko» (massa), neekereillä Nyassajärven tienoilla »kasaantuneet» (lemula), Salomoninsaariin kuuluvassa Malaitassa »kasauma, kerä» (apurunga), arabian kielessä »pikku paljous» ( atturajja), Meksikossa »paljous» (miac), Cookin saarilla »pikku silmät». Plejadien intialainen nimitys Krittikâ merkitsee jotain yhteen sidottua. Persialaisessa runoudessa Plejadit ovat kaulanauha solitäärineen. Kuvitelma, että Plejadit ovat jotain yhteenkytkettyä, piilee Jobin kirjassa esiintyvässä kysymyksessä: »Taidatko solmia Seulasten siteet?» Hepreankielinen nimitys Kîmâ vastaa muotonsa puolesta assyrialaista sanaa kîmtu, »perhe», jonka voi johtaa kamu, »sitoa» verbistä. Tämän yhteydessä on merkille pantavaa, että nykyaikainen tiede arvelee Plejaditähtien olevan fyysillisessä yhteydessä toisiinsa. Muuan arabialainen runoilija kadehtii Plejadien yhdessä-oloa, kun hänen itsensä on pakko kaivata yhden ainoan seuraa. Toinen arabialainen runoilija vertaa Plejadeja hopeiseen kukkaroon, jota tähdet kiertävät kuin norsunluiset luodit; vrt. suom. Paakkosen tasku (Taipalsaari) eli Paukkusen tasku (Savitaipale, Lemi) ja Tihjät taskut (Suomenniemi).
Tähän Plejadien nimiryhmään kuuluvat useat ja tavallisimmat suomen murteissa esiintyvät nimitykset, jotka professori Rapola on koonnut ja hyväntahtoisesti jättänyt käytettävikseni. Niistä mainittakoon Ryhmätähti (Puumala), Rykelmätähti (Vieremä) ja lukuisat seulaa tarkettavat nimitykset: Seula (Säkylä), Seulanen ja Seulaset (kaikista tavallisimmat), Seulajainen ja Seulajaiset, Seulavainen ja Seulavaiset, Seuliainen ja Seuliaiset, Seuloset ja Seuluset, Seulanpohja (Sysmä, Hartola, Pertunmaa, Hirvensalmi), Ridanseula, Riianseula ja Tihjät seulat (Koivisto, Suomenniemi) ja Viron seula (Nurmo). Lisäksi esiintyvät muodot Söyliäinen ja Siuliainen (Kiuruvedellä). Tohtori Kustaa Vilkuna huomauttaa, että seulapitoiset nimitykset ehkä ovat saaneet alkunsa saks. Sie bengestirn nimityksen väärästä käännöksestä — onhan saks. Sieb »seula». Seula nimitystä vastaavat liettuan setas, lättiläisten senish ja virolaisten sööl.
Toisessa plejadi nimitysten ryhmässä kuvitellaan näitten tähtien olevan eläviä olentoja. Kreikkalaisen tarun mukaan Plejadit ovat kyyhkysiksi (peleiades) muuttuneita neitoja, jotka pakenevat Orionia. Brasilian karaja-heimo pitää niitä papukaijaparvena. Laajalle levinnyt on kuvitelma, että Plejadit ovat kana poikineen, engl. »the hen with her chickens», tšek. slepices kurathy, arab. »taivaankana poikineen». Tanskassa on Plejadien nimenä »aftenhöne», saksassa Gluckhenne, »kotkoeli hautova kana», Italiassa gallinette. Siamilaiset sanovat niitä »kananpoikain tähdeksi» (dav luk kai), eräät Taka-Intian vuoristolaiset »kanan vasuksi» (sedrungier), joka vastaa ranskalaista nimitystä poussinière. Tällaisiin nimityksiin voidaan verrata suomal. nimityksiä Kakaravasu (Rautavaara, Kaavi, Riistavesi) ja Koiran pennut (Suistamo). Tahiti-saarella Plejadien nimenä on »pesätähdet» (e hwettu ohwaa), aivan niinkuin Siperian jakutit, korjakit ja vogulit sanovat niitä linnuntai sorsanpesäksi. Borneon dajakit ja malaijit käyttävät nimitystä indoey ajam ja sanovat, että Plejadit ovat kuusi kananpoikaa, joita seuraa emäkana näkymättömänä. Muutamat kansat, esim. Paragyayn guaranit, pitävät Plejadeja mehiläisparvena. Niitä on myös kuviteltu vuohilaumaksi. Vanha germaaninen nimitys näkyy olleen eburdring, »metsäkarjulauma».
Ihmisten mielikuvittelu näkee usein Plejadeissa ihmisiäkin, harvoin miespuolisia, tavallisesti tyttöjä.
Guatemalassa kerrotaan, että 400 nuorta henkilöä kuoltuaan joutui Plejadeihin. Australian mannermaan asukkaat ovat näkevillään Plejadeissa joukon tanssijoita. Blackfeet ja muut intiaanit tietävät, että ne ovat joukkue intiaanipoikia, jotka pahoillaan siitä, etteivät saaneet vanhemmiltaan pyytämiään keltaisia puhvelivasikannahka vaatteita, karkasivat kotoa ja joutuivat taivaaseen, missä muuttuivat tähdiksi. Sinä vuodenaikana, jolloin puhvelivasikat ovat keltaisia, plejadipojat pysyttelevät kätkössä, mutta syyskesällä, jolloin nahat tummenevat, keltaiset plejadipojat taas näyttäytyvät ja vaeltavat yhdessä taivaalla.
Yleisesti tunnettu on klassillinen, esim. Ovidiuksen kertoma myytti, jonka mukaan Plejadit alkuaan olivat seitsemän maallista neitoa, Atlas ja Pleione pariskunnan tyttäriä, minkä vuoksi heitä myös sanottiin atlantideiksi. He ovat nimiltään Alkyone, Elektra, Asterope, Kelaino, Maia, Merope ja Taygeta, ja heistä kerrotaan joukko satuja. Suruissaan siskojensa, Plyadien, kuoleman ja isänsä kovan kohtalon vuoksi he surmasivät itsensä ja joutuivat taivaaseen tähdiksi. Kerrotaan niinkin, että Orion rakastui heihin ja vainosi heitä viisi vuotta, kunnes Zeus muutti heidät kyyhkysiksi ja vihdoin tähdiksi. Kuusi voidaan nähdä paljain silmin. He olivat naimisissa jumalien kanssa, mutta seitsemännellä oli kuolevainen Sisyfus puolisona, ja häpeästä hän karttaa ihmisten katsetta.
Mikäli Pindaros kertoo, Plejadit kuuluivat kuunjumalattaren Artemiin seuraan. Taivaassa he jatkavat maan päällä järjestämiään kuorotansseja ja yöjuhlia johtaen tähtien karkeloa. Viimeksi mainitussa väitteessä piilee ehkä viittaus siihen, että Plejadit aikoinaan olivat eläinradan etunenässä.
Uskomus, että Plejadit ovat seitsemän sisarta, esiintyy useissa kansanhengen tuotteissa, mm. färsaarelaisessa arvoituksessa, joka kuuluu: »Seitsemän sisaria samassa vuoteessa, kukaan ei makaa taimpana eikä kukaan etumaisimpana».
Grimmin mainitseman saksalaisen sadun mukaan Kristus kerran kulki leipämyymälän ohitse ja lähetti, jonkun opetuslapsistaan pyytämään leipää. Leipuri epäsi pyynnön, mutta leipurin vaimo, joka kuuden Lyttärensä kanssa sattui olemaan saapuvilla, antoi salaa leivän. Palkaksi heidät siirrettiin taivaaseen, missä heidät nähdään Seulasina. Mutta leipuri muuttui käeksi, ja niin kauan kuin käki kukkuu keväällä, Tiburtiuksen päivästä (14 p. huhtikuuta) Juhannukseen saakka, Seulaset ovat näkymättöminä eli siis niin lähellä aurinkoa, ettei niitä voi nähdä. On merkillistä, että dajakitkin asettavat käen kukunnan Plejadien (kantarika) yhteyteen, hekin väittävät käen kukkuvan Plejadien ollessa näkymättöminä.
Muutamissa saduissa Plejadit ovat prinsessa, seurassaan mestarivaras kumppaneineen. Australian Victoria valtiossa Plejadeja (larnan kurrk) pidetään nuorina naisina leikkimässä nuorukaisten kanssa, jotka muodostavat Orionin vyön. Seikkaperäisemmin kertovat kamilaroi-murjaanit: Plejadit olivat seitsemän kaunista maallista tyttöä. Heihin rakastui Beriberi (Orion). Päästäkseen erilleen rakastuneen tungettelevaisuudesta tytöt kiipesivät ylös korkeihin puihin, joista vihdoin hyppäsivät suoraan taivaaseen samalla muuttuen valo-olennoiksi. Vähimmän kaunis, nimeltään Gurrigurri, »ujo», jättäytyi toisten taakse ja hän on Plejadien vähimmin näkyvissä oleva tähti. Tyttöjen siirryttyä taivaaseen korotettiin sinne Beriberi-Orionkin vöineen ja bumerangeineen.
Tämä taru, kuten nähdään, muistuttaa suuresti edellä mainittua kreikkalaista tarua. Niinkuin näissä Plejadit useissa muissakin saduissa asetetaan Orionin yhteyteen. Uuden Guinean maforesit pitävät Plejadeja (sarmuri) Orionin (kokori) puolisona. Papua-heimot, jotka asuvat Torressalmen saarissa, yhdistävät Plejadit (usiam) ja Orionin (seg) yhdeksi Tagai nimiseksi tähtikuvioksi. Etelä-Kalifornian luiseño, samoin kuin arabialaiset, kertovat sitä vastoin, että Aldebaran eikä Orion ahdistaa Plejadeja.
Vaikka Plejadien tähdistössä paljain silmin voidaan nähdä vain kuusi tähteä, sen yleensä katsotaan käsittävän seitsemän tähteä. Tätä käsitystä voidaan seurata aina sumerilais-akkadilaiseen muinaisuuteen. Babylonialaiset merkitsivät Plejadit seitsemällä tähdellä tai täplällä, joitten merkityksestä oireellinen kirjoitus »Sappu» ei jätä mitään epäilyksen varaa. Homeros kertoo (II. 18:486), että Hefaistos kuvasi Plejadit Akhilleun kilpeen, mutta ikävä kyllä emme tiedä, minkä näköinen tuo kuva oli. Eräässä keskiaikaisessa plejadikuvassa nähdään seitsemät naiskasvot. Plejadeissa ilmeni babylonialaisten käsityksen mukaan Imina-bi = Sihittišunu, »ne seitsemän», niminen jumaluus, joka ainakin 700-luvulta e.Kr. alkaen niin ikään merkittiin seitsemällä tähdellä tai täplällä. »Ne seitsemän» samastettiin »seitsemään pahaan henkeen», joilla on perin huomattava sija itämaitten vanhassa kansanuskomuksessa, ja ktonisen Enmešarra, »maailmanjärjestyksen herra», nimisen jumalan seitsemään lapseen. Tähtitieteen kotimaassa siis jo katsottiin Plejadeja olevan seitsemän, mutta näyttää siltä, että niitä oletettiin olevan kahdeksankin. Sillä »noilla seitsemällä» on Narudu niminen sisar, jota sanottiin »kahdeksanneksi», ja Enmešarran lapsia on välistä kahdeksan. Mainittua Narudua edustaa katimatu-erullu niminen lintu, jonka nimi merkitsee jotain kätkettyä, peitettyä. Toiset kansat arvelevat, että Plejadeissa on vain kuusi tähteä. Todellisuudessa Plejadien tähdistö käsittää yhden tähden kolmatta suuruusluokkaa, kolme tähteä viideltä ja kaksi tähteä kuudetta luokkaa sekä joukon pienempiä.
Plejadien länsimailla esiintyvä kansanomainen nimi Seitsentähti, muinaissaks. Sibunstirri, nyk.saks. Siebengestirn, ruotsin Sjustjärnan on luultavasti muodostettu kreikkalaisten nimien Heptásteroi ja Heptáporos mukaan. Kuvitteluun, että Plejadit käsittävät seitsemän tähteä; viittaavat ehkä suom. murteissa esiintyvät nimitykset Lapin otava (?Kontiolahti, Nurmes, Kestilä, Ylitornio), Pieni otava (Kuolemajärvi, Kontiolahti) ja Pikku otava (Vesilahti, Karkku, Viljakkala). Vaikka, kuten jo mainittiin, paljain silmin ei voida nähdä useampaa kuin kuusi tähteä Plejadien sikermässä, uskomus, että niitä on seitsemän, on niin lujasti juurtunut tietoisuuteen, että useat tarut pyrkivät selittämään, minne seitsemäs tähti on hävinnyt taikka minkä tähden se on näkymätön. Salama on muka iskenyt siihen, taikka se on pujahtanut Ison Karhun puolelle, jonka Alopeks, »kettu», nimisenä seuralaisena se esiintyy. Sukua tälle tarulle näyttää olevan Harvan kertoma mongolitaru, jonka mukaan Ison Karhun eli Otavan seitsemän kaania ryösti yhden plejadineitosista. Ja samaan ryhmään kuuluu ilmeisesti muudan ostjakkitarukin, jonka mukaan Orion ryösti erään neitosen — kaiketi yhden plejaditytöistä. Kaikki nämä tarut pyrkivät selittämään, minkä tähden yksi Plejadien tähdistä on näkymätön. Toisten selitysten mukaan näkymätön tähti edustaa sitä Atlaksen tytärtä, joka, kuten jo mainittiin, häveten naimistaan kuolevaisen Sisyfoksen kanssa karttaa ihmisten katsetta. Taikka se on Elektran tähti, ja Elektran, joka oli troialaisten kantaäiti, kerrotaan poistuneen tähtisisartensa seurasta katsellakseen Troian hävitystä (Ideler 316). Kuten jo mainittiin, dajakit ja malaijit väittävät Plejadien olevan kuusi kananpoikaa, joita seuraa näkymätön emäkana. Toisten tarujen mukaan Plejadit alkuaan olivat seitsemän kananpoikaa; siihen aikaan ihmisillä ei vielä ollut riisiä, vaan he elättivät itsensä metsäntuotteilla. Mutta muudan kananpojista laskeutui maan päälle ja lahjoitti ihmisille hedelmän, joka oli kookospähkinän kokoinen. Hedelmässä oli kolme kehää, kussakin erilaista riisiä, joka kypsyi 4, 6 tai 8 kuukaudessa. Tämä harmitti emäkanaa niin, että se yritti tappaa sekä poikaset että ihmiset. Mutta Orion pelasti ne, niin että kuusi kananpoikaa jäi henkiin. Kun Plejadit ovat näkymättöminä, emäkana hautoo. Tšuktšit taas ovat näkevinään Plejadeissa kuusi nuorta vaimoa odottamassa miehiään (Reuter 281). Etelä-Amerikan araukaneilla Plejadien nimi on Kuusitähti (cajupal) ja Cookin saarilla »ne kuusi» (tau-ono).
Toisin kuin useimmat Plejaditarut muuan Cookin saarilta oleva taru tietää, että Plejadit (matariki) alkuaan muodostivat yhden ainoan tähden. Sen kirkas valo herätti Tane nimisen jumalan vihan, ja Tane liittoutui Aldebaraniin (aumea) ja Siriukseen (mehe) taistellakseen plejaditähteä vastaan. Tämä pakeni erään virran toiselle puolelle, mutta Sirius johdatti virran toisaalle, niin että Tane pääsi käymään vihaamansa kimppuun. Jumala tarttui Aldebaraniin ja viskasi hänet sellaisella voimalla vihaamaansa tähteen, että tämä pirstoutui kuudeksi tähdeksi.
Tätä tarua muistuttavat jonkin verran Altain tatarien ja kirgiisien tarinat Plejadien synnystä. Edellisten kertoman mukaan eli muinoin maan päällä eräänlainen eläin, joka aiheutti tavatonta kuumuutta. Sen johdosta kameli ja lehmä päättivät surmata sen. Lehmä tallasikin tuon eläimen sorkkiensa alle, niin että eläimen palasia lennähti ylös taivaaseen, missä ne vieläkin näkyvät kuutena pienenä tähtenä. Kirgiisit taas kertovat, että Plejadit (urker) olivat alunperin suuri vihreä hyönteinen, joka oleskeli ruohikossa ja söi karjaa, varsinkin lampaita. Suuttuneina siitä kameli ja lehmä päättivät tappaa pedon, mutta lehmän sorkkien välistä se pelastui palasina taivaaseen. Kolmas tämän tarun toisinto selittää, miksi yksi Plejadeista puuttuu. Kun peto murskaantui, joutui yksi kappale siitä Otavan mahtavalle kaanille, jota plejadiolento sen tähden ajaa lakkaamatta takaa.
Plejadit ovat näytelleet ja näyttelevät vieläkin muutamien villikansojen keskuudessa huomattavaa osaa ajanlaskussa. Noin vuosien 4000 ja 1700 välisenä aikana e.Kr. oli kevät päiväntasauspiste, josta luettiin vuoden alku, Härän tähdis tössä, johon Plejadit kuuluvat. Sen mukaisesti Plejadit olivat babylonialaisten ja intialaisten kuunzodiakin etunenässä. Ns. Plejadivuosi on todettu vielä meidän aikakautenamme eräillä intiaaneilla, grönlantilaisilla ja lappalaisilla. Plejadien latinankielisen nimen Vergiliae roomalainen filologi Servius katsoi tarkoittavan niiden yhteyttä suven alkuun. Seurasaarien asukkaat jakoivat vuoden kahteen osaan Plejadien nousun ja laskun mukaan. Edellinen vuosipuolisko alkoi, kun Plejadit tulivat näkyviin taivaanrannalla auringon laskiessa. Jälkim mäinen vuosipuolisko luettiin ajasta, jolloin Plejadit olivat näkymättömiä auringon laskiessa, ja päättyi, kun ne samaan aikaan taas tulivat näkyviin. Cookin saarilla Plejadien esiin tyminen itätaivaalla auringon laskun aikaan noin joulukuun keskivälissä merkitsi uuden vuoden alkua jne. Monta muuta esimerkkiä Plejadien tehtävästä vuodenlaskussa mainitsevat Richard Andree, Karl von den Steinen ja J.G. Frazer.
Plejadien on katsottu vaikuttavan myös sääsuhteisiin ja niistä riippuviin elinkeinoihin, maanviljelykseen ja merenkulkuun.
Erään babylonialaisen kuukausiiuettelon mukaan Seitikkojumala, jota Plejadit edustivat, oli kahdennentoista kuukauden, Addarin eli elonkorjuun kuukauden suojelusherra. Eräässä assyrialaisessa astrolabitekstissä taas, joka on 7. vuosisadalta e.Kr., sanotaan Ajaru-ljjar kuukauden (suunnilleen huhtikuutoukokuu) olleen pyhitetyn Plejadeille ja Seitikkojumalalle (HBA 85). Tämän tekstin mukaan Plejadit, kaiketi niiden heliakinen nousu, ilmoittavat vuoden toisen viljelyskauden alun, jolloin maa on kynnettävä (sanallisesti »avattava», vrt. Jes. 28:24), vetohärät pidettävä valmiina työhön, vedennostokoneet kunnostettava ja vesi päästettävä johtoihin. Mutta eräässä midrastekstissä (Thadše VI) sanotaan: »Kun Kîma tähti on laskemaisillaan, maata kynnetään kylvön vaaralta; kun se nousee on korjuun aika».
Samanlaisia Plejadien nousuun ja laskuun liittyviä neuvoja antaa kreikkalainen runoilija Hesiodos (700-luvulla e.Kr.) Työt ja päivät nimisessä teoksessaan: »Kun Plejadit, Atlaksen tyttäret, nousevat taivaalle, aloita elonkorjuu, ja kun häviävät, ryhdy auraan! Neljäkymmentä päivää ja yötä ne pysyttelevät poissa, mutta kun vuoden vaihtuessa ikuisessa kiertokulussaan ne jälleen loistavat taivaalla, silloin teroita viiltävän viikatteen rauta!» Samoin kuin babylonialaiset ja kreikkalaiset ovat eräät malaijo-polynesialaiset ja milanesialaiset kansat asettaneet, maanviljelyksen Plejadien yhteyteen. Borneon dajakit luulevat ihmisten oppineen riisinviljelyksen Plejadeissa asuvalta Si-kiralta. Heidän kerrotaan aloittavan riisitaimien istuttamisen klo 3 tai 4 aamulla, kun Plejadit ovat sillä kohtaa, missä aurinko on klo 8. Jotteivät erehtyisi ajasta, jotkut kokeneet miehet ovat tähystämässä ulkosalla kautta yön. Sumatran batta-heimo järjestää maanviljelyksensä Plejadien ja Orionin aseman mukaan. Marokossa on sääntönä, että kun Plejadit (lokakuussa) nousevat iltarukouksen aikaan, on seuraavana päivänä ryhdyttävä papuja kylvämään. Eräät intiaanit kuvittelevat, että Plejadit lähettävät alas jyvätähkiä lentotähtien muodossa.
Plejadit määräsivät kreikkalaisten ja roomalaisten meriliikenteenkin. Hesiodos näet varoittaa liikkumasta merellä neljänkymmenen päivän aikana, jolloin Plejadit ovat näkymättöminä taikka »väkevä Orion on peloittanut ne pakoon». Plejadien näkymättömyyden, tai mytologista kuvaa käyttääksemme, niiden manalassa olon lasketaan 700 vaiheilla e.Kr. Babyloniassa kestäneen maaliskuun 28. päivästä niiden 42 päivää myöhemmin, toukokuun alkupuoliskolla, tapahtuvaan heliakiseen nousuun saakka. Tämä aika on ilmastollisessa suhteessa pahamaineinen silloin vallitsevien myrskyjen ja sateiden vuoksi — vertaa aprillieli oikkusäätä meillä — ja näin ollen on ymmärrettävissä, että merta pidettiin epäluotettavana ja vältettiin merenkulkua. Katsoen Plejadien ja merenkulun väliseen suhteeseen on peräti tahdottu johtaa Plejadi-nimi kreikkalaisesta verbistä pleein, »purjehtia»! Yhtä hyvin saattaisi olettaa mainitun yhteyden aiheuttaneen Plejadien syyrialaisen nimen elpā, »laiva»!
Muutamien astrologisten nuolenpäätekstien mukaan syntyy sade, kun eräät kiertotähdet ennättävät Plejadien luo. Arabialainen kirjailija Qazwînî (k. 1283) väittää, että sataa ja on kylmä, kun Kuu joutuu Plejadeihin. Monella taholla maailmaa näytään uskovan, että Plejadien nousu vaikuttaa säähän. Jakuutit kuvittelevat, että Plejadit muodostavat aukon (seulan!) taivaan katoksessa ja että siitä virtaa tuulta ja kylmää. Palestiinan talonpojat ovat tietävinään, että jos tuulee Plejadien noustessa, on odotettavissa sadetta kahdeksi viikoksi. Jos Plejadit nousevat sumuisina, pidettiin sitä muinaisessa Roomassa sateisen talven enteenä ja vaatekauppiaat kiirehtivät korottamaan hintoja.
Mistä tällaiset uskomukset ovat syntyneet ja onko niillä ehkä alkuperäinen yhteinen syy, on kysymys, johon aineiston hajanaisuuden ja niukkuuden vuoksi lienee mahdotonta antaa pätevää vastausta. Lisään tähän Plejadi-lorea koskevaan niukkaan katsaukseen, että Babylonian astrologit näyttävät asettaneen Plejadit syyperäisyhteyteen maassa sattuviin vedentulviinkin. Se johtuu todennäköisesti yksinkertaisesti siitä, että Tigris-Eufrat jokien jokavuotiset tulvat, jotka aiheutuvat lumen sulamisesta jokien pohjoisilla lähdetienoilla, sattuvat suunnilleen Plejadien heliakisen nousun aikaan. Kansanuskomuksissa sekaantuvat usein samanaikaisuus ja syysuhde.
TAURUS [härkä] HÄRKÄ.
Babylonialaisten kuunzodiakin toisen huoneen sumerilainen nimi on Guanna, »taivaan härkä». Akkadin kielessä Härkää ei nimitetä tavallisella nimellä alpu, vaan sen nimenä on Šuru (hepr. šōr, arab. taur, jotka sanat lienevät samaa juurta kuin lat. taurus, ruots. tjur, Saks, Stier ym.), Laikka Härän nimenä esiintyy Lū, jonka sanan naispuolinen vastine on littu, hepr. naisennimi Lea.
Taivaan härkä on Gilgames eepoksessa hirveä otus, jonka taivaan jumala luovutti Ištarille, jotta se kukistaisi hänen vihaamansa urhon. Sellaiseksi se on myös kuvattu Denderan kummassakin eläinratakuvastossa. Mutta runossa kerrotaan, että ystävät (kaksoset) Gilgameš ja Enkidu käydessään maailman ensimmäistä tunnettua härkätaistelua pitelivät taivaan Härkää perin pahoin repien siltä »reiden». Siten se näkyy muuttuneen vetohäräksi, joka babylonialaisten Kuun eläinradalla vetää vaunuja, jotka esiintyvät yksinäänkin tähtikuviona. Kreikkalaiset mytografit ovat kuvitelleet Härkää siksi häräksi, jonka hahmossa Zeus ryösti Foinikian kuninkaan tyttären Europen vieden hänet meren yli Kreettaan, taikka Kreetan kuninkaan puolison Pasifaen rakastamaksi sonniksi, vieläpä Apis häräksikin.
Melkein kaikissa planisfääreissä Härkä nähdään silvottuna, niin että koko takapuoli puuttuu. Aiheutuuko tämä siitä, ettei Härän kuva ole kokonaisuutena mahtunut eläinratakuvastoon? Vai onko tässä seikassa viittaus siihen häpeälliseen kohteluun, jonka uhriksi Härkä joutui babylonialaisten runossa? Ovidiuksen Fasti teoksesta (IV 717 seur.) luemme:
Vacca sit an taurus, non est cognoscere promtum: Pars prior apparet, posteriora latent.
Astrologit ovat lisänneet taivaanhärän häpeää lukemalla Härän eläinradan naispuolisten olentojen joukkoon!
Härän päätähti, α Tauri, muodostaa neljän Loisen tähden kanssa Hyadit nimisen tähtiryhmän, sidus quinque stellarum, Härän päässä. Islantilaisilla tämän tähtiryhmän nimenä oli ulfs keptr, »suden kita». Babylonialaisten tähtitieteessä päätähden nimi oli is lē, »Härän leukaluu». Se esiintyy jo Boghazköin tähtiluettelossa (1300-luvun vaiheilla e.Kr.) eläinradan kolmantena astrologisena valtana. Arabialaiset pitävät tätä tähteä Härän punaisena silmänä, joka osoittaa manâzilsarjan 4:nnen aseman. Sen arabiankielinen nimi on adDabarān, joka Aldebaranin muodossa on vakiintunut kansainvälisessä tähtinimistössä. Sillä on lisäksi nimet HādîTābi' ja Tālī-annadžm. Kaikilla neljällä nimellä on sama merkitys: »joka seuraa Plejadeja», s.o. joka nousee niiden jälkeen. Muuan beduinitaru selittää kuitenkin asian toisin: ad-Dabarān kosi at-Turajjaa, »pikkurikasta», eli Plejadeja, mutta tämä antoi rukkaset kosijan köyhyyteen viitaten; näyttääkseen, ettei hän kumminkaan ole niinkään köyhä, adDabaran ajaa nuoret kamelitammansa ylpeän pikkulikkaan kintereille. Vieläkin on Aldebaranin nimenä al-Fanīq, »siitosori», jonka vastakohtana ovat al-Qalā’is, Hyadien nuoret kamelit. Aldebaranin viidentenä nimenä on al-Migdah, »härkin».
Abessinialaisen kansanuskomuksen mukaan Aldebaran on Alî tai Edrîs (Heenok) ja Plejadien poika, päätähti heidän kuunzodiakkinsa ensimmäisessä Kêmâ nimisessä huoneessa. Tämä käsittää Plejadit ja Hyadit, joita sanotaan Kêmân ja hänen poikansa vuohiksi. Se merkitsee muka 3 onnenpäivää — oikeampi olisi kai sanoa 2 päivää, koska Kêmâ ilmeisesti vastaa babylonialaisten 1. ja 2. ja arabialaisten 3. ja 4. kuunasemaa. Muinaisintialaisilla Aldebaranin nimenä oli Rōhini, »punainen» — Aldebaranhan on punertava —; hän on nakšatran 2:n huoneen haltijatar ja Kuun lempivaimo. Astrologiassa Kuulla on hypsomansa, exaltationsa eli suurin vaikutusvoimansa, ja Venuksella yömajansa Härässä.
Kuglerin laskelmien mukaan babylonialaiset toisen vuosituhannen alussa lukivat aurinkovuoden alun Aldebaranin heliakisesta noususta. Hän sanoo sen v. 1964 e.Kr. tapahtuneen huhtikuun 26. päivänä, 36.5 päivää kevätpäiväntasauksen jälkeen.
Kreikkalaisessa taiteessa Härkä esiintyy kuunjumalataren ratsuna. Denderan suorakaiteenmuotoisessa zodiakissa Härällä on kuunkehä selässään. Tällä viitataan juuri mainittuun käsitykseen, että Kuulla on ylennyksensä Härässä. Turkkilainen peili esittää Härän selässä kannelta soittavan sarvekkaan naisen, se on Venus yömajassaan.
Seuraavat kolme babylonialaista kuunhuonetta esiintyvät meikäläisen mielestä oudossa järjestyksessä. Kolmas on Sibzi-anna, »taivaan uskollinen paimen» = Orion, ekliptikan eteläpuolella, neljäs on Šu-gi = Š bu, »vanhus» = Perseus, viides on Gamlu, »käyrämiekka» = Auriga = Ajomies, molemmat ekliptikan pohjoispuolella.
ORION.
Niinkuin sumerinkielinen nimi Sib-zi-anna osoittaa, babylonialaiset pitivät tähtikuviota, jota me sanomme Orioniksi, paimenena, ja tämän paimenen he samastivat Ištarin »morsiuspoikaan», paimenjumala Tammuziin. Egyptissä pidettiin Orionia Osiriksen »sieluna», s.o. ilmestysmuotona, taikka Horus jumalana.
Muutamat Orionia koskevat klassilliset kuvitelmat ja tarut näyttävät jossakin muodossa olleen olemassa jo babylonialaisilla. Erään tarun mukaan aamuruskon jumalatar Eos-Aurora ryösti Orionin ja pari toista kaunista nuorukaista; mutta Artemis, joka ei sietänyt noitten kahden yhtymistä, surmasi Orionin nuolillaan taikka toisen tarun mukaan pani skorpionin pistämään häntä jalkaan, niin että hän kuoli. Tähän taruun nähden on huomattava, että Orion laskee suunnilleen samaan aikaan kuin Skorpioni nousee. Kuolleen Orionin Juppiter muutti tähdistöksi, jota nimitettiin hänen mukaansa (Ovidius, Metam. III 412). Tätä tarua muistuttaa Sib-zi-anna-Orionin assyriankielinen epiteetti »aseella surmattu». Useissa taruissa Orion esiintyy rampana, päättömänä tai silmättömänä ja muullakin tavalla runneltuna metsästäjänä. Mitä tulee klassilliseen taruun Orionin ryöstöstä, on mielenkiintoista, että ryöstö-aihe liittyy Orioniin eräässä edellä mainitussa Jeniseiostjakkien kertomassa tarussakin. Mutta siinä Orion on neidonryöstäjä — niinkuin Paris paimen — eikä päinvastoin. On myös merkille pantavaa, että niinkuin Tammuz ja Osiris jumalilla on kahdenlainen olemus, maan päällä ja manalassa, niin näyttää olevan Orionillakin. Eräässä Pepi II:n aikuisessa pyramiditekstissä sanotaan, että Orion on siitetty korkeudessa, syntynyt tuonelassa. Sen tähden pyramidin rakentaja sanoi: »Sieluni ulottuu Orioniin ja alas tuonelaan».
Orion on myös metsästäjä ja soturi. Näyttää siltä, että Orion on lainannut piirteitä Nimrodilta. On väitetty että sana Orion, jonka vanhempi muoto on Oarion, sinänsä merkitsee soturia. Syyrian kielessä ja arabiassa Orionilla on liikanimi »sankari» tai »jättiläinen», Gabbārā ja al-Džabbār, niinkuin Nimrodilla. Ilse asiassa nämä kaksi samastettiin. Mongolit ovat näkevillään Orionissa ampujan, hevosen, koiran ja nuolen. Baikal seudun tunguusit väittävät, että Orionmetsästäjällä on ihmisen pää, mutta hevosen ruumis. Tässä on ilmeisesti ollut vaikuttamassa Jousimiehen babylonialaisperäinen kuva. Kreikkalaisen kansan suussa sanotaan Orionin esiintyneen Alektropodonin, »kukonjalan», nimisenä.
Orionia on edelleen kuviteltu peltomieheksi, viininviljelijäksi ja kyntäjäksi. Sen mukaisesti Orion usein on varustettu sirpillä tai viikatteella. Tämän ja monen muun kuvitelman perustana ovat »Orionin» eli »Väinämöisen vyön» muodostavat tähdet δεζ. Orionin vyöllä on myös nimi »Väinämöisen viikate». Puolalaiset, liettualaiset, serbialaiset y.m. sanovat Orionia viikatteeksi. Eräässä arabialaisessa taivaspallossa Orion esiintyy sirppi vasemmassa kädessä; hän on vasenja yksikätinen. Sirppiä eli viikatetta on joskus katsottu miekaksi; sen tähden Orionilla on liikanimet ksifeforos ja ensifer, »miekanpitäjä» ja »Kalevan miekka». Kreikkalaisissa kuvissa Orion on varustettu sekä miekalla että nuijalla ja taljalla — niinkuin Herakles. Denderan pyöreässä zodiakissa Osiris-Orionilla on valtikka oikeassa kädessä ja ruoska vasemmassa.
Yksinkertaisimpia mielikuvia, jotka Orionin vyön tähtirivi herätti, oli paimensauva, babylonialaisten šibirru, joka on Tammuzin tunnus, eli pedum, joka kuuluu antiikin kuviin Orionista. Paimensauvasta tuli myöhemmin Jaakopin tai Pietarin sauva ja kirjava joukko muita esineitä. Joukossa huomataan Venuksen, Friggan tai Maarian värttinä, Saksassa harava tai aura, Virossa keihäs, slaavilaisilla kainalosauva tai piispansauva, siamilaisilla merta, kuivuuteline tai tiikerin loukku, Tanskassa kaksipyöräiset rattaat jne. Nykyajan arabialaiset sanovat Orionin vyötä vaa’an varreksi (mīzān). Samanlainen Orionin vyön nimitys »vaaka» tai »puntari» esiintyy turkkilaisilla, kirgiiseillä ja Siperian tatarilaisilla. Volgan tatarilaisilla se on »vedenkantotanko».
Vyötähtien kolmilukua tähdennetään monesti. Ne ovat kolme, linkokiveä, joilla muuan metsästäjä aikoi ampua strutsin linnunradalta, kolmoset, kolme sulotarta, kolme niittäjää, kolme pyhää kuningasta, kolme Maariaa, kolme halonhakkaajaa (Madagaskarissa), kolme mustalaista, kolme jättiläisvaimoa, kolme eksynyttä hylkeenpyytäjää (eskimolaisilla), kolme tanssivaa nuorukaista (Australiassa), kolme hirveä (burjateilla), kolme metsäkaurista tai puhvelia auroineen (Jaavassa), kaksi sauvaan ripustettua kilpikonnaa (bushmanneilla), kaksi kalastajaa veneessä (germaaneilla) y.m.
Koska Orionin samoin kuin Plejadien kosmillinen lasku eli häviäminen klassillisella muinaisajalla tapahtui myöhäissyksyllä, jolloin myrskyt ja sateet ovat tavallisia, pidettiin Orioninkin häviämistä mainittujen ilmastollisten ilmiöitten syynä. Sen mukaisesti Horatius antaa Orionille epiteetin nautis infestus, »merimiehille vihamielinen», ja riehuva etelätuuli on Orionin rapidus comes, »raju kumppani».
Assyriassa duzu eli heinäkuu-elokuu oli Tammuz-Orionille pyhitetty kuukausi, jolloin vilja korjattiin ja kylvö toimitettiin. Saksassa on Orionin tähdistöä kuviteltu auraksi ja sen heliakinen nousu ilmoitti ajan, jolloin oli ryhdyttävä kyntämään. Orion oli tavallaan vuodenvaihteen tähti, ja semmoisena golditkin Harvan arvelun mukaan näyttävät pitäneen sitä.
Sibzianna-Orionin yhteydessä mainitaan kerran Tar-lugallu »kukko» niminen tähti, joka on sen »takana» eli itäpuolella. On väitetty, että sillä tarkoitetaan Rigel ( β Orionis), Lepus, »jänis», taikka Columba, »kyyhkynen», tähteä, mutta Kuglerin mukaan se on Prokyon, »pikkukoira». Tämä ja Canis maior eli »koirantähti» Sirius muodostavat klassillisessa mytologiassa metsästäjä Orionin koiraparin. Mutta babylonialaiset kuvittelivat Siriusta — ehkä Prokyonin ohella — nuoleksi, mikä panee ajattelemaan mongolien edellämainittua kuvitelmaa. Merkillistä on, että Ištar jumalattaren katsottiin ilmestyvän sekä Neitsyessä että Siriuksessa, jolla siinä tapauksessa oli nimenä Jousi. Samaan tapaan egyptiläisten Isis jumalatar ilmestyi sekä Neitsyenä että Sirius (Sothis) tähdistössä. Orionin päätähdillä, α ja β Orionis, on arabialaiset nimet. Betelgeuze, oikeastaan Bātal-džauzā, »Orionin olkapää», ja Ridžl al-džazā, »Orionin jalka», josta jo mainittu nimimuoto Rigel.
Orionin kuvaan kohdistuvat arabialaisten kuunzodiakin viides ja kuudes asema, al-Haq'a ja al-Han'a. Edellinen käsittää »kolmilukuisen tähtiryhmän», joka al-Farghânîn mukaan merkitsee Orionin päätä (λ φ1 φ2 Orionis). al-Han'aan kuuluu kaksi valkoisenhohtavaa tähteä Linnunradalla, nimeltään az-Zirr »nuppi» ja al-Maisan, »tuikkiva» taikka »ylpeästi kulkeva», luultavasti ξγ Geminorum. Toisten mukaan kuuluvat niihin myös tähdet ημν Gemin. Molemmat edelliset ovat kaksoistähtiä, ehkä samat kuin babylonialaisen uranografian »kaksoset, jotka ovat Sibziannaa vastapäätä».
PERSEUS.
Babylonialaisen kuunzodiakin neljäs huone on Šugi = Šibu, »vanhus», = Perseus. Siihen kuuluvat Perseuksen ohella Hyadien pohjoispuolella olevat Härän tähdet. Näitten kuviteltiin muodostavan vaunut, joissa »vanhus» seisoo. Vanhus on Assurista löydetyn tähtikuvauksen mukaan puettu ja parrakas; hän pitää oikeassa kädessään jotakin esinettä ja ojentaa vasemman käden Plejadeja kohti. »Vanhus» edustaa Enmešarra jumalaa,»maailmanjärjestyksen herraa», joka seitsemine poikineen on vankina manalassa. Astraalisena ilmiönä Enmešarra vastaa nimenomaan Vanhuksen säärestä kantapäähän ulottuvaa ruumiinosaa. Tähtenä Enmešarra samastettiin myös sekä Lu-lim = Andromedaan, joka on Perseuksen naapuri, että Gigir, »vaunut» nimiseen tähteen. Saataneen olettaa, että babylonialaisilla on ollut kreikkalaisten Perseus-Andromeda myyttiä muistuttava taru. Loitsijain praktiikassa Perseus miekkoineen ja Gorgon paineen suojelee rajuilmalta, ukkostulelta ja — kadehtijoilta.
Perseus-tähdistöön kuuluu Algol niminen tähti. Sen oikea arabialainen nimi on al-Ghūl, muuan paha henki, jonka arabialaiset asettivat Perseuksen tappaman Gorgon eli Medusan sijalle. Algol on tunnettu punaisesta tuliväristään, joka alinomaa vaihtuu, aivan niinkuin demoni al-Ghūl on tunnettu muodonvaihtamiskyvystään. Luullakseni sitä vastaa babylonialaisten Gišbar-zalag, »loistava tuli», niminen tähti vastapäätä Enmeršarra-Šugia.
AURIGA AJOMIES.
Babylonialaisten viides kuunhuone Gamlu vastaa Heniokhos-Auriga — Ajomies nimistä tähtikuviota. Sen nimi Gamlu »käyrämiekka», ei osoita mitään yhteyttä Ajomiestä koskeviin tunnettuihin myytteihin. Käyrämiekka on mytologisesti uusikuu. Se on Marduk jumalan, Tiämatin tappajan, ase ja kuuluu semmoisena myös Gorgon eli Medusan surmaajalle Perseukselle. Vaunujen, joilla babylonialainen Perseus on varustettu, pitäisi olla babylonialaisen Ajomiehen tunnuksena. Perseus ja Ajomies ovat ehkä syntyneet alkuaan yhteisen tähdistön kahdella taholla tapahtuneesta jaosta. Saksassa tarinoidaan, että Ajomies oli ollut Vapahtajan ajomiehenä maan päällä ja oli palkaksi saanut lupauksen päästä taivaanvaltakuntaan ja kun Ajomies tahtoi ainiaan jatkaa tointaan, otettiin hänet vaunuineen taivaaseen. Toisen, Posenissa kiertävän tarinan mukaan Ajomies oli osoittanut huolimattomuutta silppuja valmistaessaan, ja koska hän ei välittänyt Jumalan varoituksista, Jumala vihdoin suuttui ja rangaistukseksi asetti hänet istumaan taivaan vaunujen vehmarolle — varoitukseksi kaikille rengeille, jotka leikkaavat silput liian pitkiksi. Kummassakin tarinassa tarkoitettaneen taivaan vaunuilla Otavaa, babylonialaisten Kuormavaunuja (Margidda = Sumbu), joka useimmissa eurooppalaisissakin kielissä esiintyy Vaunut nimisenä (kreik. Hamaxa, lat. Plaustrum, ruots. Karlavagnen jne.). Erinäisistä syistä, mm. siihen nähden, että Enmešarralla on seitsemän poikaa, seitsentähtinen Otava-Vaunut etäisyydestään huolimatta sopisikin hänen tähdekseen. Mutta eräässä tekstissä Sotavaunut (Gigir-Narkabtu) niminen tähti esiintyy Enmešarra-Perseuksen tähtenä. Ja mainitaan kaksikin Narkabtu tähteä, pohjoinen ja eteläinen ( β ja ζ Tauri), aivan niinkuin erään kreikkalaisen teoksen mukaan Ajomiehellä ei ole yhdet vaan kahdet vaunut (harmata). — Ajomiehen sylissä on Vuohi, kirkas Capella, jota Gamlu lähinnä vastannee.
GEMINI II KAKSOSET.
Niinkuin Härkä kaikki seuraavat kuunhuoneet Kaksosista alkaen esiintyvät babylonialaisten auringonzodiakissakin ja, kauttaaltaan melkein samannimisinä, myös meidän eläinradassamme, jota voidaan sanoa kaldealais-kreikkalaiseksi.
Babylonialaisten 6:nnella kuunhuoneella, jota vastaavat Kaksoset, kreik. Didymoi, lat. Gemini, on sumerilainen nimi Maš-tabba, akkadilainen Tu’âmê. Tämä viimeksi mainittu nimi on heprean kautta tullut tavalliseksi miehennimeksi Tuomas, Tommi y.m. Babylonialaiset näkivät eläinradan III:nnessa tähtikuviossa kaksi kaksoisparia, Maštabba-galgal eli »isot kaksoset», α ja β Gemin. ekliptikan pohjoispuolella, ja Maš-tabba-turtur eli »pikkukaksoset», λ ja ζ (?) Gemin. ekliptikan eteläpuolella. Nuolenpääteksteissä mainitaan muitakin kaksoistähtiä, mm. »Paimenen kaksoset», joitten sanotaan seisovan »taivaan uskollista paimenta (Orionia) vastapäätä».
»Isot kaksoset» babylonialaiset, samastivat useampaankin jumalpariin, mm. Lugalgirraan ja Mešlamtaeaan, jotka edustivat (täysi)kuuta ja Aurinkoa. Tämä seikka antaa selityksen dioskuuritarulle, että kun toinen on manalassa, toinen on taivaassa ja että ne vain yhden yön saavat olla yhdessä. Sellainenhan on Kuun ja Auringon laita, jotka sattuvat yhteen ainoastaan kerran kuukaudessa, konjunktiossa, uudenkuun syntymäaikaan. Kun Kleopatra synnytti Antoniukselle kaksoset, pantiin heidän nimekseen Helios ja Selene, mistä seikasta voitaneen päättää, että Egyptissä siihen aikaan tiedettiin Kaksosten merkitys. Kaksosina pidettiin myös Kuun Mâšu ja Mâštu nimisiä lapsia, luultavasti yläja alakuuta, jotka nekään eivät saa olla yhdessä muulloin kuin täydenkuun aikana. Kreikkalaisten tarustossa Kaksoset ovat joko Zeun pojat Kastor ja Polydeukes (Pollux) taikka Apollon ja Herakles, kummassakin tapauksessa siis jumala ja puolijumala, sillä Ledan Zeulle synnyttämistä kaksosista ainoastaan Polydeukes erään sadun mukaan oli Zeun oikea poika ja kuolematon. Se seikka, että Kaksoset on käsitetty Apolloniksi ja Herakleeksi, perustuu Bollin arvelun mukaan Babyloniasta päin tulleeseen vaikutukseen. Mutta tätä arvelua ei toistaiseksi voida todistaa oikeaksi.
Harkittaessa kysymystä Kaksosten mytologisista vastineista on mainittava, että niissä vertauksissa, joissa Jaakobin 12 poikaa esitetään 1 Moos. 49, on oltu huomaavinaan viittailuja eläinradan kahteentoista merkkiin. Niinpä Kaksoset olisivat veljekset Simeon ja Leevi, jotka vastaisivat babylonialaisen myytin Gilgamešiä ja Enkidua. Edellisistä sanotaan, että »vihoissaan he murhasivat miehen ja röyhkeydessään silpoivat härän», jälkimmäisistä taas kerrotaan, että he surmasivät jättiläisen Humbaban ja silpoivat taivaanhärän. Eräässä juutalaisessa tekstissä kysytään syytä Kaksosten luomiseen, ja vastaus kuuluu: »Jotta ihminen näkisi valkeudessa ja pimeydessä (?), koska Kaksosten huone (mazzal) on (kaksinaamainen?) ihminen».
Kaksoset muodostavat meikäläisen eläinradan ensimmäisen kuvan, joka ei esitä eläintä. Mutta Javanista peräisin olevassa eläinradassa Kaksosiakin edustaa eläin, nimittäin molukkirapu (Limulus Moluccanus). Tämän syynä on arveltu olevan, että tuosta eläimestä aina tavataan koiras ja naaras yhdessä. Vanhaan aikaan Kaksosia pidettiin vuohiparina ja antiikkisoivassa ruotsalaisessa runoudessa niillä on nimi Getterna.
Babylonialaisia kuvaesityksiä Kaksosista ei varmuudella tunneta. Miellyttävä on arvelu, että rajakivissä ja Egyptin Esnestä löydetyssä zodiakissa esiintyvät kaksi yhdistettyä lohikäärmeen päätä tarkoittavat eläinradan Kaksosia. Että babylonialaiset pitivät Kaksosia kahtena jumalolentona, voidaan päättää Denderan eläinradoistakin, jotka yleensä perustuvat babylonialaisiin esikuviin, ja niissä nähdään Šu ja Tefnet jumalattaren kättelevän. Erään nuolenpäätekstin mukaan isot Kaksoset käsitettiin alastomiksi ja parrakkaiksi, toinen sirppi kädessä, toinen pitämässä jotakin tuntematonta esinettä. Syyrian kielessä ja Bundahisnissa Kaksosilla on nimi »Kaksi kuvaa». Dante (Paratiisi 27:98) sanoo Kaksosten tähtikuvaa »Ledan pesäksi»; runoilija viittailee tunnettuun taruun, jonka mukaan Zeus joutsenen hahmossa lähestyi Ledaa ja tämä synnytti hänelle munan, josta olivat peräisin kaksoset Kastor ja Polydeukes. Muinaispohjoismaisessa mytologiassa Kaksoset ovat »Thiazin silmät». Thiazi oli myrskyjättiläinen, jonka Thor — taikka Snorrin mukaan Odin jumala — tappoi ja jonka silmät jumala viskasi taivaaseen, missä ne muuttuivat tähdiksi.
Egyptin ja länsimaiden taiteessa Kaksoset ovat joko kaksi miestä tai mies ja nainen. Egyptistä peräisin olevassa marmorilaatassa, johon on piirretty eläinradan kuvat, Kaksosina esiintyy kaksi miespuolista olentoa, luultavasti Apollon lyyrineen ja Herakles nuijineen. Samanlaisen Kaksosten kuvan, joka esiintyy Arlesista v. 1590 löydetyssä marmoritorsossa, arvelee Cumont tarkoittavan kaksoisveljeksiä Amfionia ja Zethosta. Oikeampaa lienee pitää niitä miehenä ja vaimona; miehellä on nuija oikeassa kädessä, nainen pitää oikeata käsivarttaan miehen kaulassa ja vasemmalla kädellään hän pitelee pilarilla lepäävää lyyraa. Muuan intialainen runoilija kuvaa Kaksoset mieheksi nuijineen ja vaimoksi lyyrineen. Samat esineet esiintyvät tamulienkin Kaksosilla, jotka molemmat kuitenkin ovat naisia. Onpa Kaksoset samastettu myös Aatamiin ja Eevaan.
Kaksosten alastomuudesta, joka edellä sanotun mukaan on Babyloniasta peräisin, huomauttaa Manilius sanoilla: Nudus uterque tamen sentit quia uterque calorem. Lämpö, jonka vuoksi Kaksoset esiintyvät alastomina, on ehkä ajateltava lähteneeksi läheisen Jalopeuran merkistä, missä auringolla on huoneensa. Isojen Kaksosten vastakohtana pikkukaksoset esiintyvät kahtena puettuna, parrakkaana olentona, päässä kaksi tähteä. Etumaisen sanotaan pitävän kädessään piiskaa, toisen ukonnuolta. Heidän vastineensa ovat sumerilais-akkadilaisessa mytologiassa Kuun vesurit Lal ja Khar.
Kaksoset muodostavat arabialaisten 7:nnen kuun-aseman, ad-Dirâ'u, »käsivarsi». al-Farghânin mukaan on kysymyksessä kaksi kirkasta Kaksosten päässä olevaa tähteä, joista toisen nimenä on ad-Dirâ’u lmaqbûta, »ojennettu käsivarsi», toisen ad-Dirâ'u Imaqbuda, »otettu käsivarsi». Nämä nimet näyttävät viittaavan tavalliseen Kaksosten kuvaan, jossa kaksi henkilöä kättelee toisiaan. Mutta Qazwînîn mukaan ei tarkoiteta ihmisten käsivarsia, vaan Jalopeuran etukäpäliä.
Tässä paikassa on selostettava abessinialaisten 2. kuunhuone, johon kuuluu Orion ja Sirius. Edellisen nimenä on Aslâm, »kuvat», johon on verrattavissa Kaksosten edellä mainittu syyrialainen nimi »kaksi kuvaa» ja toisaalta Orion-Tammuzin sumerilainen liikanimi Šerba-alam, jonka jälkimmäinen osa niin ikään merkitsee kuvaa. Siriuksen nimenä on Merzem, joka muistuttaa arabian Mirzam nimeä, jolla tarkoitetaan erästä Orionin tähdistöön kuuluvaa tähteä — Littmannin mukaan Bellatrixia, γ Orionis, taikka Siriukseen kuuluvia tähtiä. On merkillepantavaa että Sirius Boghazköin tähtiluettelossakin seuraa Orionin jälessä. Aslâm-Merzem kuunhuone osoittaa muka 4 onnetonta päivää — oikeampi olisi kai sanoa 3 päivää, sillä sen vastineena ovat babylonialaisten kuunhuoneet Orion Perseus ja Ajomies, arabialaisten al-Haq'a, al-Han'a ja adDirâu (Orion-Kaksoset).
CANCER [krapu] KRAPU.
Babylonialaisten seitsemäs kuunhuone on sama kuin eläinratamme IV:s tähtikuvio Krapu, kreikkalaisten Karki'nos, latinaksi Cancer. Sen sumerilainen nimi on Allul, josta johtuu akkadilainen feminiininen nimimuoto Alluttu, jota selitetään Šittu sanalla.
Berosos, joka antaa taivaan kiertokulun alkaa Oinaasta, sanoo Krapua ja Kaurista eläinradan määrääviksi merkeiksi sentähden, että ne osoittavat kiertokulun käännekohdat (momenta), kesäja talvipäivänseisaukset. On riidanalaista, mikä luonnonsymboliikka on aiheuttanut Kravun korottamisen taivaaseen. Tavallisin selitys on, että krapu symbolisoi Auringon taantumisen eli »kravunkulun», joka, samoin kuin päivien lyheneminen, alkaa Kravun merkistä. Kravun omituiseen liikkumiseen taaksepäin assyrialaisetkin kiinnittivät huomiota, kuten näkyy eräässä nuolenpäätekstissä esiintyvästä vertailusta. Kreikkalaisen tarun mukaan Hera jumalatar korotti taivaaseen lernalaisen kravun, joka oli purrut hänen poikapuoltaan Heraklesta, jota hän vihasi. Eräässä assyrialaisessa tekstissä Krapua sanotaan taivaanjumalan Anun asunnoksi. Siihen sopii, että Anu jumalan valtaistuin sijaitsee ekliptikan navassa. Koska kuunjumala Sîn, mikäli häntä pidettiin ylimpänä jumaluutena, samastettiin taivaan jumalaan, mainitun käsityksen yhteydessä on ehkä, että Krapu astrologiassa on Kuun yöhuoneena.
Denderan suorakaiteisessa planisfäärissa Krapua edustaa egyptiläisten rakastama skarabee. Se on asetettu eläinradan alkuun osoittamaan vuoden alkua, joka sattui heinäkuussa. Pyöreässä planisfäärissa Krapua edustaa selällään makaava merikrapu.
Eräässä assyrialaisessa tekstissä sanotaan, että Kravun edessä seisoo Sag-me-gar eli Jupiterin tähti. Tarkoitettaneen valkeahohtoista »pikkukoiraa», Prokyonia, joka Kravun puolesta sai merkitä paikan, missä Jupiter on vaikutusvaltaisimmillaan. Babylonialaiset olivat kiinnittäneet huomionsa myös Kravussa olevaan tähtisikermään, joka tunnetaan Praesepe eli Seimi nimisenä. Mutta he antoivat sille nimen Nangaru, »nikkari», — en tiedä mistä syystä — ja myöhemmin tämä tuli koko Kravun tähdistön nimeksi.
Praesepe-Seimi, ε Cancri, osoittaa arabialaisten 8:nnen kuunaseman, an-Natra, jonka alkuperäinen merkitys on »sierainten ja niiden alla olevan ylähuulen osan väliseinä» jalopeurasta puhuttaessa al-Jâzidži määrittelee tätä tähdistöä: »pikkutähtiä, jotka ovat tiheään kasatut aivan kuin muodostaisivat (pilvi) läiskän». Tämä määrittely johtunee siitä, että kysymyksessä olevalla tähdistöllä on kreikan kielessä liikanimi »pikkupilvi». Sitä sanottiin myös Jalopeuran kuonoksi eli suuksi, Fam al-asad, joka vastaa kreikkalaista nimeä Leontos khasma, ε Leonis. On huomattava, että Kravun kuvio täyttää ainoastaan puolet Kravun merkin alasta; tämän täydentää etuosa Jalopeurasta, joka ulottuu omaa merkkiänsä ulommaksi. Tätä seikkaa tarkoittaa roomalainen runoilija Lucanus (k. 63 j.Kr.) sanoilla: Cancri sidera mixta Leoni.
LEO [Jalopeura] JALOPEURA.
Babylonialaisten kahdeksas kuunhuone on sama kuin meidän eläinratamme V:s tähdistö Jalopeura eli Leijona, kreik. Leon, latin. Leo. Sen sumerilainen nimi on Urgula, oikeastaan »iso koira»; akkadilainen nimi on Arû, joka tavallisesti lyhennettiin A:ksi, ja Netšû, »naarasleijona». Mutta urosleijona Nêšu, sumer. Ur-mah, on Pikkuleijona, Leo minor, joka ei kuulu eläinradan tähdistöihin.
Astraalisen Jalopeuran vanhin kuvaesitys lienee siivekäs leijona-aarni, joka Merodakbaladan I:n aikuisen rajakiven kuvien joukossa nähdään seisomassa käärmeen päällä, jolla tietysti tarkoitetaan Jalopeuran naapuria tähtitaivaalla, Hydraa. Samassa asenteessa yhdessä Hydran kanssa nähdään Jalopeura eräässä seleukidien ajoilta olevassa kuvassa. Tietysti ei ole sattuma, että Denderan zodiakeissa ja muissa egyptiläisissä esityksissä Jalopeura niin ikään esiintyy seisomassa käärmeen-Hydran päällä. Komea Jalopeuran kuva yhdessä Kommagenen kuninkaan Antiokhos I:n (n. 70 e.Kr.) horoskoopin kanssa on peräisin Vähän Aasian Nemrud-Daghista. Jalopeuran rinnassa näkyy uudenkuun ohella ensimmäistä suuruusluokkaa oleva päätähti, α Leonis, joka astrologiassa tähtää maailmanherruuteen. Sen nimenä oli Babyloniassa Šarru, »kuningas», ja siitä johtuu tämän tähden kansainvälinen nimi Regulus (kreik. Basiliskos), »pikkukuningas». Regulus esitti hyvin huomattavaa osaa babylonialaisten ja kreikkalaisten astrologiassa, niin että jälkimmäiset aloittivat tähtiluettelonsa sillä. Usein esiintyy Jalopeura yhdessä Auringon kanssa. Se on aito astrologinen esitys, jolla merkitään, että Jalopeura on Auringon päivähuone.
Arabialaisten kuunzodiakissa Jalopeura on jaettu viittä asemaa kohti. Kahdeksas asema an-Natra eli Fam al-asad, »Jalopeuran suu», mainittiin jo. Yhdeksännen nimi on at-Tarf eli Ainâ’l-asad, »Jalopeuran silmät», tähdet ε ja μ Leonis. Ne ovat luultavasti samatkuin »kaksi tähteä Jalopeuran päässä», jotka mainitaan eräässä babylonialaisessa tähtiluettelossa. Kymmenennen aseman nimi on Džabhat al-asad tai ainoastaan al-Džabha, ja sen sanotaan käsittävän »neljä tähteä, jotka muodostavat paarit». Huolimatta nimestä, jonka merkitys on »Jalopeuran otsa», tarkoitetaan kai Jalopeuran etuosaa, jossa on tähdet αηγζ Leonis. Farghânîn mukaan yksi niistä merkitsee Jalopeuran sydäntä; se on tietysti Regulus, α Leonis.
Yhdestoista kuunasema on az-Zubra — josta keski-ajalla väärinkirjoittamisen johdosta tuli Zosma — ja se on Jalopeuran lanne tai säkä, Qazwînîn mukaan »kaksi kirkasta tähteä piiskan pituuden päässä toisistaan», δ ja ϑ Leonis, toinen toista, toinen kolmatta suuruusluokkaa. Edellinen lienee, sama kuin babylonialaisen listan »toinen tähti Jalopeuran lanteessa».
Kahdennentoista arabialaisen kuunaseman nimi on as-Sarfa, »käänne», jonka selitetään merkitsevän suunnilleen samaa, mitä meillä sanotaan säänmuutokseksi. Qazwînîn mukaan se on »yksinäinen, hyvin valkeahohtoinen tähti, joka seuraa az-Zubran perässä». Farghânî sanoo sen olevan Jalopeuran hännällä. Epäilemättä tarkoitetaan Danab al-asad, »Jalopeuran häntä», β Leonis toista suuruusluokkaa, jonka nimi vääristeltynä Denebolaksi on siirtynyt tähtitieteen kansainväliseen nimistöön. Tätä tähteä babylonialaiset sanoivat »ainoaksi tähdeksi Jalopeuran hännällä».
VIRGO [neitsyt] NEITSYT.
Babylonialaisen kuunzodiakin 9:nnella huoneella, jota vastaa auringonzodiakin VI merkki Neitsyt, kreik. Parthenos, lat. Virgo, on sumerilainen nimi Ab-sin, akkadin kielellä Šubultu, »tähkä». Babylonian kielestä Subultu nimi siirtyi syyrian kieleen (Šebbeltâ) ja arabiaan (as-Sumbula). Ja vieläkin on Neitsyen päätähden, α Virginis, latinalainen nimi Spica, s.o. »tähkä».
Tähkä symboloi babylonialaisten hedelmällisyysja äitijumalatarta, oli hänellä nimenä Êru, Sarpânîtu tai Šala. Tähkä oli erikoisesti Šalan tunnuskuva, taateliröyhyn edustaessa ÊrûŠarpânitua. Babylonialaiset näkivät siis, huomauttaa Kugler maansa molemmat tärkeimmät elatusaineet taivaalla. Samaan tapaan kuvittelivat kreikkalaiset Neitsyen edustavan heidän kahta tärkeintä elatusainetta, viljaa ja viiniä. Sen mukaisesti nähdään kreikkalaisissa tähtikartoissa tähkää kädessään pitävän Neitsyen luoteisessa osassa n.s, protygetes, vindemiator eli vindemiatrix, s.o. viininkorjaaja, edustamassa Neitsyeen kuuluvaa tähteä, joka nousee viinin korjuun aikaan. Kuvittelua, että äitijumalatar Neitsyenä pitää kädessään tähkää hedelmällisyyden tunnuskuvana, valaisee seleukidien aikakaudelta oleva kuva. Denderan planisfäärit kuvaavat niin ikään Neitsyttä jumalattareksi, jolla on kädessään tähkä. Ortoqpeilin Neitsyt pitää tähkää kummassakin kädessään; toisissa kuvissa Neitsyellä on kolme tähkää tai useampiakin. Mutta äitijumalatarta kuvailtiin ikimuistoisista ajoista myös imettäväksi vaimoksi. Siitä johtuu, että Neitsyttä tuli edustamaan Ištar tai Isis jumalatar, lapsi rinnoillaan ja tähkä kädessään. Kun Neitsyttä kreikkalaisissa lähteissä sanotaan kaksiruumiiseksi taikka kaksimuotoiseksi, häntä ehkä ajatellaan lasta imettäväksi äidiksi. Taikka kaksiruumiinen tai kaksimuotoinen Neitsyt ehkä aiheutuu siitä, että Isis Venus (Istar, Afrodite) planeettana esiintyy Denderan pyöreässä zodiakissa kaksinaamaisena — ollen aamuja iltatähti. Mutta on merkillepantavaa, että eräässä kiinalais-japanilaisessa kuvassa Neitsyttä edustaa kaksi naisolentoa. Muuten kreikkalaiset samastivat Neitsyen useaan jumalattareen, niin että hän saattoi olla Dike, Eileithyja, Atargatis, Isis, Tykhe tai Astrais. Maniliuksen mukaan Neitsyt on Ikaroksen tytär Erigone, jolla on sulkakynä oikeassa kädessä ja tähkä vasemmassa.
Arabialainen astrologi Abû Ma'šar (800-luvulla) sanoo Neitsyttä »kauniiksi neitsyeksi, joka istuu istuimella, kaksi tähkää kädessään, ja imettää pientä poikaa», ja hän lisää, että muutamat sanovat poikaa Isûksi, s,o. Jeesus, Neitsyt on siis Madonna, neitsyt Maaria.
On olemassa sellaisiakin Neitsyen kuvitteluja ja kuvia, joilla ei ole mitään tekemistä tähän tai madonnan kanssa. Eräässä muinaisesta Assurin kaupungista peräisin olevassa tekstissä sanotaan että Erû-Neitsyen tähdistön muodostavat tuikkivat tähdet, jotka ovat Leijonan hännän kohdalla. Niillä tarkoitettaneen Neitsyen läntisiä tähtiä, joitten joukkoon nähtävästi luettiin myös Bereniken hiukset ja Jahtikoirat, koska sanotaan että Margidda-Kuormavaunujen (Otavan) vehmaro on suunnattu päin Erû-Neitsyen selkää. Samassa tekstissä sanotaan että jumalatar pitää oikeassa kädessään piiskaa, jonka siima on ojennettu Leijonan häntää kohti. Tätä kuvausta vastaa Denderan suorakaiteen muotoisessa planisfäärissä Leijonan takana seisova naisolento, joka pitää piiskaa oikeassa kädessään ja vasemmalla kädellä pitelee Leijonan häntää. Eräässä kreikkalaisessa zodiakkikuvassa Neitsyt esiintyy alastomana kantamassa maljakkoa. Osterburkenissa ja Heddernheimissä tavatut korkokuvat esittävät Neitsyen auringossa kylpevänä naisena. Neitsyt siivekkäänä naisena vaakoineen (Dikenä) esiintyy mm. Vatikaanissa säilytetyssä planisfäärissä. Siivekkäänäkin Neitsyt lienee babylonialaista syntyperää. Ainakin esiintyy eräässä rajakivessä siivekäs jumalatar, jota on arveltu Ištariksi. Neitsyt lienee toisaalta ollut Ilmestyskirjan raskaan vaimon esikuvana, jonka lapsen Lohikäärme eli Hydran tähdistö uhkaa nielaista.
Neitsyen tähdistössä on arabialaisten 13.—15. kuunasema. 13:nnen nimi on al-'Awwa, »haukahtava»; tarkoitetaan koiraa, joka haukkuu läheistä Jalopeuraa. Siihen kuuluvat tähdet βηγδε Virginis. Sillä on toinenkin nimi, 'Awwā al-bard, »pakkaskoira», koska sen nousun ja laskun aikoina muka on pakkasta. 14:s asema on as-Simâk, »rinnan yläosa», määräsanoineen al-a'zal, »aseeton», jonka vastakohtana on as-Simâk ar-Rîmih, »keihäällä varustettu» (Arcturus), joka ei ole arabialaisten kuunasemia, as-Simâk al-a'zal on sama kuin as-Sumbula, Spica, Tähkä Neitsyen vasemmassa kädessä, α Virginis, babylonialaisten 24:s normaalitähti, »tähän ennustaja». 15:s asema al-Ghafr, »peite», käsittää tähdet ικλ Virginis.
Mainittakoon, että abessinialaisten kuunzodiakin kolmas huone käsittää Kravun, Jalopeuran ja Neitsyen sekä arabialaisten manâzilista asemat 8—15. Sen nimi on Sabû'hasîr, »seitsemän lyhyttä», ja sen sanotaan merkitsevän seitsemän onnellista päivää.
LIBRA [vaaka] VAAKA.
Babylonialaisten kymmenes kuunhuone vastaa eläinratamme VII tähtikuvaa; se on Vaaka, lat. Libra, akkad. Zibânîtu. Sen sumerilainen nimi on Zi-ba-an-na, etymologisesti epäselvä sana, jota akkadin kielessä vastaavat sanat »oikeus» ja »tuomari». Zibânîtu on mm. oikeudenvaaka, josta enemmän seuraavassa.
Vaa’an kuva näkyy kehittyneen Skorpionin saksista eli kynsistä. Babylonialaiset samastivat Vaa’an (vaakakupit) ja Skorpionin »sarvet», s.o. sakset. Kreikkalaiset käyttivät Vaa’an nimenä myös sanaa Khêlai, »sakset». Yhtäpitävästi tämän kanssa on arabialaisten 16:nnen kuunaseman nimi Farghänîn mukaan Zabânijâ al-aqrab, »skorpionin kynnet», ja Qazwînî selittää, että mainittu kuunasema nimeltä azZubânâ eli az-Zubânân käsittää kaksi kirkasta tähteä, jotka osoittavat Skorpionin sarvia eli kynsiä. Ne ovat ilmeisesti α ja β Librae, joita babylonialaiset sanoivat »eteläiseksi ja pohjoiseksi vaa’aksi» (vaakakupiksi). Arabialaisen kuunaseman vaihtelevat nimimuodot osoittavat, että se on babylonialaista alkuperää.
On todennäköistä, että Vaaka symbolisoi syyspäiväntasausta, jolloin päivä ja yö, Auringon ja Kuun valta, ovat ikään kuin tasapainossa. Tältä kannalla katselee Dante Vaakaa (Paratiisi 29). Syyspäiväntasauspisteen babylonialaiset sijoittivat. Vaa’an 8. asteeseen, ja heidän esimerkkiään noudattivat roomalaiset. Vaa’assa, tarkemmin sanottuna Vaa’an 19. asteessa alkaa astrologien mukaan Auringon »alennus» eli vaikutusvoiman alemmuus Kuuhun verrattuna. Aurinko astuu eläinradan syysja talvipuoliskoon eli itämaisen (ja stoalaisen) opin mukaan tuonelaan. Sen sijaan kokee »musta planeetta» Saturnus, joka edustaa alennettua ja laskenutta Aurinkoa, Vaa’assa ylennyksensä. Kerran sanotaan Vaakaakin mustaksi tähdistöksi. Ei ole vain sattuma, että Denderan pyöreässä planisfäärissä härkäpäinen Saturnus esiintyy Vaa’an vieressä.
Nämä tällaiset astrologiset opit soveltuvat vaikeudetta siihen edellä osaksi jo kosketeltuun käsitykseen, että eläinradan Vaaka on kuolon ja oikeuden vaaka. Vaa’an yhteydessä esiintyvät kreikkalaisilla astrologeilla tähtistöt Hades, Styx eli Akheronin vesi ja Lauttamies aluksineen. Nämä tähdistöt, jotka todennäköisesti ovat babylonialaista alkuperää, osoittavat, että Vaaka kuuluu tuonelaan, on kuolon vaaka. Erään nuolenpäätekstin mukaan Vaaka edustaa tuomari jumalaa Šama ia, s.o. Aurinkoa, ja auringon sijaista Saturnusta. Jumalana Saturnus on Ninurta; sanotaan, että hänen tuomionsa on niinkuin »suuri tuomio» puolueeton, ja hänen ratkaisunsa tapahtuu mieheen katsomatta; ja hän pitää hallussaan Totuutta ja Oikeutta, jotka ovat Aurinko-Tuomarin lapsia ja tähtinä symbolisoivat Tuomarin vaakakuppeja. Eräässä juutalaisessa tekstissä kysytään, miksi Jumala on luonut Vaa’an, ja vastaus on: »Jotta ihmisten teot tulisivat vaa’alla punnituiksi».
Kristillisellä ja muhamettilaisella taholla Vaakaan niin ikään liittyy ajatus maailman tuomiosta. Maailman tuomarina arkkienkeli Miikaelin, jonka muistolle on omistettu Mikon päivä Vaa’an kuukaudessa, on luultu vaa’alla punnitsevan vainajain sielut. Arabialainen astronomi Abû Ma'šar sanoo babylonialaisen Teukroksen mukaan: »Vaa’an ensimmäisessä dekaanissa nousee mies, joka on vihaisen näköinen (Hades, Saturnus); vasemmassa kädessään hänellä on vaaka ja oikeassa köysi.» Syyskuukauden Tišrîn kymmentä ensimmäistä päivää on katsottu maailman tuomion pelättäväksi ajaksi, jolloin Vaakaa pitelee ja avattua kirjaa tarkastaa tuima vanhus (Saturnus). Tuomiovaa’an kuvittelu esiintyy, kuten tunnetaan, vanhassa Egyptissäkin ja parsilaisten uskonnossa, ja oireita siitä on Vanhassa Testamentissakin. Frithiofin sadussa Vaaka on Glitnerin rauhallinen linna, »jossa tuomari Forsete, Vaaka kädessään, istuu syyskäräjiä».
Intialaiset sanovat: »Vaa’an ensimmäisessä dekaanissa nousee mies, kädessään oravas ja Vaaka; hän istuu puodissaan torilla harrastellen mittaamista ja punnitsemista, ostoa ja myyntiä, taitava toimessaan». Vaakaa on siis käsitetty kauppavaa'aksikin.
Babylonialaista Vaa’an kuvaa ei tunneta. Tavallinen kuva esittää
tasavartista vipuvaakaa ja joskus sitä pitävää henkilöä, miestä tai
naista. Vaa’an perinnäinen ideogrammi [vaaka] muistuttaa enemmän iestä
kuin vaakaa, ja kreikkalaiset sanoivatkin Vaakaa ikeeksi, Zygos.
Se on jokseenkin samannäköinen kuin babylonialaisissa rajakivissä
esiintyvä merkitykseltään tuntematon merkki ᴙ eli ᴚ jonka nimi on
»loistavan talon (taivaan?) suuri side», ja myös samannäköinen kuin
merkit ᴙ ja ᴚ, joilla almanakassa tarkoitetaan Kuun nousevaa ja
laskevaa noodia eli solmua.SCORPIUS [skorpioni] SKORPIONI.
Babylonialaisten ll:s kuunhuone vastaa auringonzodiakin VIII tähtikuviota, ja molemmilla on sama nimi Skorpioni, sumer. Gir-tab, akkad. Aqrabu, kreik. Skorpios, lat. Scorpius. Skorpionin perinnäinen kuvakin on babylonialaista syntyperää. Se esiintyy jo 2. vuosituhannella babylonialaisissa rajakivissä, ehkä jo aikaisemmin eräässä muinaiselamilaisessa silinterissä.
Merkillistä on, että babylonialaiset näkivät Skorpionissa Iškhara jumalattaren, Ištarin ilmestysmuodon, »asuntojen hallitsijattaren ja elämän antajan». Skorpionin ja Ištarin yhteys ilmenee siinäkin, että ne esiintyvät kuvattuina yhdessä. Magiassa skorpioni kuuluu Isis jumalattarenkin seuralaisiin. Astrologiassa Skorpioni on Mars planeetan päivähuone. Eräässä alttarissa, joka on nähtävänä Pariisin Louvressa, Mars on kuvattu ratsastamassa Skorpionin selässä, Turkkilaisen peilin kuvastossa Skorpionia edustaa pieluksella istuva mieshenkilö, jolla on skorpioni kummassakin kädessään. Bundahišnin mukaan skorpioni kuuluu Ahrimanin luomiin turmiollisiin olentoihin. Sen tappaminen on mazdalaisten ansiollisia tehtäviä. Sen paha luonne ilmenee mm. mitrakohokuvassa, missä se käy Mitran tappaman pyhän härän kivesten kimppuun »yrittäen hävittää elämän lähteen». Uskallettaneenko pitää tätäkin esitystä viittauksena siihen seuraavassa kosketeltuun seikkaan, että syyspäiväntasauspiste, joka on merkkinä elämän lähteen, Auringon, talviaikaisen alennuksen alkamisesta, oli »Härän aikakaudella» (n. 4000—1700 e.Kr.) Skorpionissa? Niin Cumont, Mystères I 210. Tämän yhteydessä on mainittava juutalainen teksti, jossa Skorpionin luomisen syyksi sanotaan, että »kun ihminen on tullut (Vaa’alla) punnituksi ja havaittu syntiseksi, hänet lähetetään alas gehennaan» eli siis manalaan. Toisaalta siittimet astrologisen järjestelmän mukaan, joka jakaa ihmisruumiin elimet eläinradan merkkejä kohti, ovat Skorpionin erikoisen vaikutuksen alaisia.
Skorpionin kuva ottaa paljon tilaa taivaalla, ja kuten jo mainittiin, sen sakset on erotettu eri huoneeksi, Vaa’aksi. Vaikka Vaaka babylonialaisten eläinradassa on hyvin vanhaa perua, sitä ei ole 4:nnen — 2:sen esikrist. vuosisadan kreikkalaisilla tähtitieteilijöillä Eudoksoksella, Aratoksella ja Hipparkhoksella. Se näkyy vasta 2:n vuosisadan lopussa otetun 11-osaisen eläinradan täytteeksi.
Manâzilsarjassa Skorpioni käsittää kolme kuunasemaa, 17:nnen, 18:nnen ja 19:nnen.
Skorpionin pää muodostaa arabialaisten 17:nnen kuunaseman, jonka nimi on al-Iklîl, »seppele» eli »kruunu», ja joka käsittää »kolme tai neljä viistorivissä seisovaa tähteä», βδπ Scorpii. 18:nnen kuunaseman nimi on al-Qalb, Skorpionin »sydän». Se on arabialaisen kuvailun mukaan »al-Iklîlin takana oleva punainen tähti kahden an-Nijât, 'laskimot’, nimisen tähden välissä», toisin sanoen α Scorpii eli Antares, σ ja τ Scorpii välissä. Tämä tähti esiintyy Aura-tekstissä (CT 33:3,30) nimellä »Skorpionin rinta» ja vastaa Ne-gun eli Nabû jumalaa. Koska Nabu edustaa kiertokulun länsipistettä, iltaa ja syksyä, hänen yhdistämisessään Skorpionin päälähteen ehkä piilee viittaus siihen, josta edellä jo oli puhetta, että Skorpioni »Härän aikakaudella» osoitti syyskuukautta ja syyspäiväntasausta. Samaan suuntaan ehkä viittaa sekin, että babylonialaisen luomiskertomuksen selityksessä sanotaan Härän ja Skorpionin (Aldebaranin ja Antares tähden) olevan yhtä. Mutta sillä voidaan myös tarkoittaa samaa, mistä muuan kreikkalainen kirjailija 2:lla vuosisadalla on huomauttanut, että Härässä ja Skorpionissa on kaksi väriltään ja suuruusluokaltaan melkein samanlaista tähteä, Aldebaran ja Antares. Väriltään ne ovat punaisen Ares-Mars planeetan kaltaiset; siitähän Antares on saanut kreikkalaisen nimensä, joka merkitsee Ares-Marsin vertainen. Mainitun babylonialaisen selityksen todellinen merkitys on kuitenkin hyvin epäselvä. Mitä Antares tähden punaiseen väriin tulee, viitataan siihen babylonialaisella taholla ainakin sikäli, että sen jumalallisella edustajalla Ne-gunilla on epiteetti »tulella polttava». Mars planeettaa sanotaan usein punaiseksi, ja sen jumalvastine, sotajumala Nergal, on hehkuvasuinen ja kauhea tuli, joka tuo mieleen, että kiinalaiset yhdistävät Mars planeetan tuleen ja sanovat Antares tähteä tuleksi (Houo). Antares tähdellä on toinenkin babylonialainen nimi Khurru, »luola, kolo», jolla nähtävästi tarkoitetaan Skorpionin mieliolopaikkaa.
Abessiniassakin on Antares tähdellä niinkuin Arabiassa nimi »Sydän» (lebb). Mutta se tunnetaan myös nimellä »iso tähti» (kôkab'abî); se on »kaikkien tähtien päällikkö, jonka tuomiopiiriin ne kuuluvat». Kiinalaisten 5:nnellä kuunhuoneella, joka käsittää tähdet αστ Scorp., on nimenä »sinisen lohikäärmeen sydän» (sin). Avestassa taas, jossa kokonainen yašt on omistettu Tištrya-Antarekseen kohdistuville rukouksille, sanotaan (VIII 44): »Tištryaa, komeata, loistavaa palvomme, häntä, jonka Ahuramazdâh on asettanut kaikkien tähtien tuomariksi ja esimieheksi». Myös Intian nakšatrasarjan 16:tta huonetta Yešthaa, αστ Scorp., kehutaan etevimmäksi, oivallisimmaksi. Niinkuin Léopold de Saussure on huomauttanut, on tässä olemassa hyvin merkillisiä sino-arjalaisia yhtäläisyyksiä. Osaksi ne ulottuvat Abessiniaan saakka, J.-J. Hessin arvelun mukaan persialaisten merenkulkijain välittäminä.
Ja vielä pari Antaresta koskevaa tietoa! Abessinialaisen tarun mukaan »iso tähti» Antares on Plejadien vävy, ja sen tähden he piileksivät toisiaan. Abessiniassa on näet sellainen seurustelutapa, että miehen pitää piileksiä anoppiaan ja päinvastoin. Kreikkalaiset taas tarinoivat, että muuan skorpioni Gaian (Maan) ja Artemiin (Kuun) toimesta surmasi ylpeän metsästäjän ja liian liehakkaan hurmaajan Orionin; taivaalla, minne skorpioni ja metsästäjä korotettiin tähdiksi, he jatkavat riitaa. Molemmat tarut perustuvat siihen seikkaan, etteivät Antares ja Plejadit eivätkä Antares ja Orion ole näkyvissä samaan aikaan; kun toinen nousee, toinen laskee ja päinvastoin.
Qazwînîn mukaan Antares tähden nousu tietää kylmää ja tuulta. Uuspersian kielessä on kuunhuoneella, jonka TištryaAntares osoittaa, nimi manzil-i-baran, »sateen kuunhuone». Sateen yhdistäminen Antares tähteen esiintyy myös eräässä unkarilaisessa tarussa: Szépasszony, »kaunis rouva», s.o. Antares, levittää joka yöksi paitansa ja roiskuttaa siihen vettä kristalli järvestä, ja siitä tulee kaste.
Skorpionin »nostettu pyrstö» eli pistin, tähdet λυ Scorpii, muodostavat manâzilsarjan 19:nnen aseman, jonka nimi on aš-Šaula. Abessinian kielessä nimi esiintyy monikkomuotoisena Šaulâtât. Mainitut tähdet edustavat kahta babylonialaisen mytologian jumalasetta nimeltä Sar-ur ja Sar-gaz, »kaikkivaltias» ja »kaikkimurjoja».
Skorpioni kuuluu abessinialaisten 4:nteen kuunhuoneeseen, jonka nimenä on »ohut ja paksu leukaluu». Tällä nimellä tarkoitettaneen Vaa’an tähdistöä, koska Kuun sanotaan siitä saapuvan »ison tähden», s.o. Antares tähden luo. Abessinialaisten 4. kuunhuone näkyy vastaavan manâzilsarjan 16.—19, huonetta ja merkitsee 4 onnetonta päivää.
SAGITTARIUS [jousimies] JOUSIMIES.
Aurantähtitekstissä sanotaan, että Skorpionin pyrstössä olevien tähtien takana on Pa-bil-sag niminen tähti. Eräässä astrologisessa tekstissä se peräti samastetaan Skorpionin pistimeen. Ei tiedetä, mitä nimi Pa-bil-sag merkitsee. Mutta varmaa on, että sillä tarkoitetaan babylonialaisten 12:tta kuunhuonetta ja meidän eläinratamme IX:ttä kuviota; se on Jousimies, lat. Arcitenens eli Sagittarius, kreik. Toksotes, akkadilaisten Šukûdu, »nuoli». Babylonialaiset olivat näkevinään Pa-bil-sagissa Ninurta jumalan U-gallu, »myrskyhenki», nimisen ilmestysmuodon. Eräs astrologinen raportti osoittaa, että Pabilsagin tähtikuvaan kuuluu nuoli. Tästä nuolesta koko tähtikuva on saanut mainitun akkadilaisen nimensä Šukûdu, »nuoli». Ja vielä tänään nuoli on Jousimiehen yleinen tähtitieteellinen merkki paitsi Intian ja Itä-Aasian zodiakkikuvissa, joissa sen merkkinä on jännitetty tai jännittämättä oleva jousi.
Juutalaiset, jotka eivät sano p.o. eläinratakuvaa ainoastaan Jousimieheksi, Qaššât vaan niinkuin arabialaiset myös Jouseksi, Qešet, selittävät aika teennäisesti sen symboliikkaa: Saattaisi arvella, että Vaa’alla punnittu ja Skorpionin kautta Gehennaan sysätty syntinen ihminen on vailla pelastusta, mutta jos rukoillaan armoa hänen puolestaan, hänet lennätetään Gehennasta niinkuin nuoli jousesta.
Nuoli Jousimiehen tunnusmerkkinä on kuitenkin vain vanhemman täydellisemmän kuvan, nuolella ampuvan kentaurin tapaisen olennon surkastuma. Kuva on peräisin Babyloniasta, jossa se esiintyy rajakivissä ja sinettisilintereissä ainakin jo 1200-luvulla e.Kr., vaikka ei ole todistettavissa että senaikuiset kuvat tarkoittivat eläinradan Jousimiestä. Kassiitikuninkaan Melišipakin ajoilta n. 1200 e.Kr. olevan rajakiven kuvassa tuo nuolella ampuva kentauri on ithyphallinen ja siivekäs sekä varustettu hevosen hännällä ja skorpionin pyrstöllä ynnä kahdella päällä, joista taimmainen on eläimen pää. Samanlainen kuva nähdään Babylonista löydetyssä rajakivessä, joka sekin lienee 1200-luvulta e.Kr. Vähän muuttuneena tällainen kuva edustaa Jousimiestä Denderan zodiakeissakin. Omituista on, kuten Boll huomauttaa, että Jousimiehen toisella päällä välistä on aivan itsenäinen asema, niin että se joskus edustaa Kaurista. Useinmainitussa turkkilaisessa peilissä Jousimiehen toinen pää on nokkelasti asetettu kentaurin hännän päähän ja Jousimies näyttää tähtäävän sitä nuolella.
Siihen seikkaan, että Jousimies ja Skorpioni ovat naapurukset tai ehkä muulla tapaa lähemmissä suhteissa toisiinsa, viittaillaan monella tavalla. Paitsi että nuolella ampuvalla kentaurilla on skorpionin pyrstö toisena häntänä, skorpioni välistä makaa kentaurin etujalkojen alla. Ja Nebukadnesar I:n ajoilta (n. 1150 e.Kr.) olevassa rajakivessä Jousimiehen esikuvana esiintyy nuolella ampuva skorpioni-ihminen, jolla on skorpionin vartalo ja pyrstö. Kun kreikkalaisella ja roomalaisella taholla pyrittiin vapautumaan itämaisista sekasikiöistä, kuvattiin Jousimiestä mm. nuolella ampuvaksi kaksijalkaiseksi silenokseksi, jolla on hevosen jalat ja häntä.
Myöhäisen kreikkalaisen tarun mukaan Jousimiehen tähtikuvio on taivaalle asetettu kuuluisa kentauri Kheiron. Mutta on huomattava, että taivaalla on myös Kentauri niminen tähdistö. Persian pehlevi-kielessä Jousimiehen nimi on Nêmasp eli »puolihevonen», kentauri. Kiuruvedeltä ilmoitetaan erään vanhuksen puhuneen »Joukhaisesta taivaalla», jolla hänen arvellaan tarkoittaneen Jousimiestä.
Jousimiehen arabialainen nimi on joko an-Nâbil eli ar-Râmš, »ampuja», taikka al-Qaus, »jousi». Se käsittää 31 tähteä, joista y Sagittarii on »nuolenpää», jonka nimisenä yksi Pa-bil-saginkin tähti esiintyy edellä mainitussa assyrialaisessa astrologiraportissa. Jousimies käsittää manâzilsarjan 20. ja 21. aseman. Edellisen nimi on an-Na‘â’im, »kamelikurjet». Siihen kuuluu Farghânîn mukaan »kahdeksan tähteä, joista neljä nimeltä al-wârida (»juomapaikkaan laskeutuvat») ovat linnunradan varrella, ja neljä nimeltä as-sàrida (»juomapaikasta nousevat») ovat linnunradan ulkopuolella». Qazwînî sanoo nimenomaan, että kamelikurkien nimitykset johtuvat siitä, että neljä on menossa alas virraksi kuvitellun linnunradan luo juomaan ja toisten neljän ajatellaan juotuaan palaavan joen luota. Edelliseen, al-wârida ryhmään kuuluvat γδεη Sagit., jälkimmäiseen ryhmään φζτσ Sagit.
Manâzilsarjan 21:sen aseman nimiön al-Balda, »alue»; se on pieni an-Na'â’imin idänpuoleinen taivaanalue, missä ei ole tähtiä(!) taikka tähtiä tuskin näkyy». Tämän alueen kuvailut eivät ole yhtäpitäviä. Qazwînîn mukaan siinä on melkein sammunut, tuskin näkyvissä oleva tähti; sitä ympäröi kuusi himmeätä pikkutähteä, jotka muodostavat al-Qaus, »jousi», taikka al-Qiläda, »kaulavitjat», nimisen kaaren. Kirkkain tähti näyttää olevan ζ Jousimiehen päässä. Toiset ajattelevat »Etelän kruunua», jota on käsitetty Jousimiehen poispanemaksi päänkoristeeksi. Bullin mukaan »Etelän kruunu» nimisellä tähdistöllä tarkoitettaisiin kreikkalaisten Ploionia eli »pikkualusta», joka nähdään egyptiläisen Jousimiehen etujalkojen alla. Tämä alus taas on ehkä sama kuin Ma-gur, »laiva», niminen tähtikuvio, joka aurantähti tekstissä mainitaan Pa-bil-sagin yhteydessä.
Jousimiestä vastaa abessinialaisten 5. kuunhuone nimeltä Sabu' rehîb, »seitsemän aavaa». Se vastaa myös manâzilsarjan. 20 ja 21. huonetta, ja jälkimmäisen nimi al-Balda muistuttaa tavallaan abessinialaista nimitystä, kuten Littmann huomauttaa. Sabu’rehîb edustaa 7 onnenpäivää, joita pidetään pitkinä, kaiketi sen tähden että aurinko — Abessiniassa — keväällä joutuu po. huoneeseen.
CAPRICORNUS [kauris] KAURIS.
Babylonialaisten kuunzodiakin 13:tta huonetta vastaa meidän eläinratamme X:s tähtikuvio Kauris, kreik. Aigokeros, »vuohensarvinen», lat. Capricornus eli Caper, ja sen sumerinkielinen nimi on Sukhur-maš-ku, sanallisesti »parta-pukki-kala», josta muodostettiin seemiläisten käyttämä nimimuoto Sukhurmašu, »parta-pukki». Se on veden jumalan Ean piirissä asustava mielikuvituksellinen sekasikiö, samaa lajia kuin tarujen iso vesikäärme. Sen esikuvaksi on väitetty merihevosten kalasukuun kuuluvaa Hippocampus guttulatusta, jota se jonkinverran muistuttaa. Toinen sumerilainen nimi on Uza, jonka seemiläinen vastine on Enzu, »vuohi». Eräässä egyptiläisessä ostrakonissa Kauriin nimenä on »vuohen naama». Kuten näkyy, sumerilaisessa alkunimessä esiintyvä, kalaan viittaava osa ei ole säilynyt. Mutta kuvaesityksissä se pääsee täysin oikeuksiinsa. Pukin tai vuohen ja kalan sekasikiön kuva esiintyy sinettisilintereissä 3:lta vuosituhannelta ja rajakivissä 2:n vuosituhannen keskiväliltä alkaen. Usein on eläin kuvattu Ea jumalan alustimeksi, taikka se kannattaa jalustalla olevaa jäärän päätä. Kautta vuosisatojen eläinradan Kauris on säilyttänyt babylonialaisen kalanpyrstöisen kauriin hahmon ja tunnusomaisen jalka-asennon.
Kreikkalaisilla ja roomalaisilla perintätiedot Kauriista horjuvat. Oudoksuttavaa on, että runoilija Manilius asettaa Kauriin tulen yhteyteen ja pitää sitä metalliteollisuuden suojelijana. Sen mukaista on, että astrologiassa sodanjumalan Marsin nimellä esiintyvällä kiertotähdella on ylennyksensä Kauriin tähtikuviossa. Ettei tietoisuus Kauriin alkuperäisestä vesieläimen luonteesta ole kokonaan hävinnyt, osoittavat toisaalta, paitsi kuvat, sen monet selittelevät nimitykset, sellaiset kuin tyrannus Hesperiae Capricomus undae, Neplunia Capra, aequoris Hircus, aequoreus Caper, pelagi Capella.
Kaurista vastaa arabialaisten 22:s kuunasema Sa'd addâbih, »teurastajan onni». Sen tunnuksena on kaksi tähteä α ja β Kauriin idänpuoleisessa sarvessa, varmasti samat kuin »Vuohen sarvet» babylonialaisella taholla. Toinen tähti edustaa teurastajaa eli uhraajaa, toinen uhrieläintä.
Kaurista vastaa abessinialaisten kuunzodiakissa Antilooppi, joka edustaa 6. kuunhuonetta. Siihen lienee luettava Vesimieskin ja arabialaisten 22.—27. huone. Sen aika on ainoastaan 3 onnenpäivää eli »valkoista taloa».
AQUARIUS ELI AMPHORA [vesimies] VESIMIES.
Babylonialaisten 14:tä kuunhuonetta vastaa meidän auringonzodiakissamme Vesimies, kreik. Hydrokhoos, »vedenvalaja», lat. Aquarius, »vedenkantaja». Nimi Vesimies on, niinkuin ruots. Vattumannen ja saks. Wassermann, mainittujen klassillisten nimitysten mukaelma. Tuntuu todennäköiseltä, että nämä nimet aiheutuvat puheena olevan tähdistön babylonialaisista kuvista, joihin heti saamme tutustua, ja ovat länsimaalaista alkuperää. Sillä vastaavaa babylonialaista nimeä ei tunneta. Babylonian seemiläisten eli akkadilaisten käyttämä nimi on kokonaan salaisuuden verhossa.
Sumerilaiset käyttivät nimeä Gula, s.o. »iso», eli »Ea jumalan iso tähdistö». Jos tähtimytologian tutkija Eduard Stucken on oikeassa väittäessään, että Vesimies ja Kalat ovat syntyneet yhden ison tähtikuvion kahtiajakamisesta — tämä tähtikuvio käsitti taivaan koko veden eli Ea jumalan seudun — tarkoittaisi Gula juuri tuota taivaan seutua. Ea on taivaan ja maan veden, meren ja jokien jumala, jonka tärkein kulttipaikka oli Eridun kaupunki Tigriin ja Eufratin muinaisten suuhaarojen välissä. Siitä johtuu, että Ean isoa tähteä myös sanottiin »Ean Eridu-tähdeksi». Eridu nimestä johtuu ehkä klassillisessa mytologiassa esiintyvä taivaanjoen nimi Eridanos, joka usein esiintyy Vesimiehen yhteydessä. Abû Ma'šarin toimittamassa Teukroksen teoksen mukaelmassa sanotaan: »Vesimiehen ensimmäisessä dekaanissa nousee Eridanos, s.o. joki, joka pitää saviastiaa». Eridanos on kuvattu joenhaltijaksi astioineen, ja eräässä Palinyrasta löytyneessä eläinratakuvastossa Vesimiestä edustaa makaava joenhaltija, joka käsivarrellaan nojaa vesiastiaan. Denderan kuvastoissa Vesimies esiintyy kaksineuvoisena Niiljumalana, jonka pitämästä kahdesta astiasta valuu vettä; pyörökuvassa nähdään lisäksi vedessä uiskenteleva kala.
Tällaiset Vesimiehen esitykset ovat Babyloniasta kotoisin. Babylonian muistomerkeissä esitetään jumalolentoja, joitten olkapäistä juoksee vettä kahtena virtana taikka jotka pitävät kahta astiaa, joista niin ikään valuu vettä samaan tapaan; vedessä ui joskus kaloja. Ainakin parissa tapauksessa jumalolento näyttää olevan Ea joenhaltijana. Emme toistaiseksi tiedä, pidettiinkö Ea jumalaa zodiakin Vesimiehenä. Muuten vastaavaisuus Ea—Niiljumala on silmiinpistävä. Ean epiteettejä on »joen kuningas» ja hän on Idigna (Tigris) ja Nâru, »joki», jolla samoin kuin sen vastineella Vanhassa Testamentissa varmaankin tarkoitetaan Eufratia. Lisäksi Babylonian joenjumala Ea-Nâru on kaksineuvoinen niinkuin Niiljumala. Ea on myös »lähteensilmien haltija», sitä symbolisoi hänen vesiastiansa; molemmat vesivirrat, jotka juoksevat astiasta, symbolisoivat Tigriin ja Eufratin taivaallista kaksoisjokea. Myöhemmissä kuvissa Vesimiehellä tavallisesti esiintyy kaksi astiaa. Usein mainitussa turkkilaisessa peilissä Vesimies on varustettu jonkinlaisilla vedennostovehkeillä. Toisessa itämaisessa planisfäärissä Vesimiestä edustaa aasi kaksine astioineen, ilmeisesti sen tähden, että aasia itämailla yleisesti käytetään vettä kuljettamaan.
Vesimiehen tavallisin tunnuskuva on vesiastia. Siitä johtuu hänen latinalaiset nimensä Amphora ja Urna, arabian ad-Dalw, Syyrian Daulâ y.m. Eräässä vanhassa babylonialaisessa rajakivessä nähdään alustalla seisova amfora, joka ehkä edustaa Vesimiestä Intialaisessa zodiakki-kuvastossa, joka on nähtävänä eräässä Trichinopolyn pagodassa, Vesimiestä edustaa kukkasruukku. Vesimiehen tähtitieteellinen merkki, kaksi aaltoviivaa, perustuu veden kansainväliseen merkintätapaan taiteessa. Pystysuorilla aaltoviivoilla muinaiset sumerilaiset ja kiinalaiset merkitsivät taivaasta putoavaa vettä, sadetta. Lisättäköön, että kreikkalaiset ovat samastaneet Vesimiehen useaan mytologiseen henkilöön, joukossa Deukalion, Kekrops, Ganymedes ja ehkä Hebe. Keskiajalla arveltiin, että Vesimies oikeastaan on Johannes Kastaja.
Gula-Vesimiestä vastaavat manâzilsarjan huoneet 23, 24 ja 25. Kahdeskymmeneskolmas esiintyy nimellä Sa’d albula', »nielaisijan onni» (onnentähti), ja käsittää kaksi (tai kolme,) tähteä μυ(ε) Aquarii. Toisen valovoima on suurempi kuin toisen ja se näyttää nielaisevan toisen; siitä nimi »nielaisija». Persialaisen tarun mukaan nuo tähdet nousivat yli taivaanrannan, kun Jumala suuren tulvan loppuessa lausui: »Oi Maa, nielaise vetesi!»
Kahdeskymmenesneljäs asema on Sa'd al-su'ûd, »onni onnien». Se käsittää Lähden β taikka βζ Aquarii. Tuulion mukaan Danten sanat »suuren onnen merkki» (Kiirastuli XIX 6) tarkoittavat tätä tähtikuviota.
Kahdeskymmenesviides asema on Sa‘d al-akhbija, »telttain onni». Se käsittää tähdet αγζη Aquarii, jotka Idelerin mukaan muodostavat suippoteltan. Kuten nimistä jo huomaa, nämä onnen tähtikuviot ovat astrologisten käsitysten läheisessä yhteydessä.
PISCES JC KALAT.
Niinkuin nykyaikaisessa uranografiassa, niin jo babylonialaisten taivaan kuvauksessa esiintyy pari kalaa, tietysti vedenjumalan Ean piirissä tai, kuten babylonialaiset sanoivat, »Ean tiellä», jolla tarkoitetaan taivaantasaajan eteläpuolella olevaa vyöhykettä.
Aurantähden tekstissä (CT 33: 3, 19) esiintyy »Ean kala, joka käy Ean tähtien etunenässä». Heti sen perässä mainitaan Gula eli »iso tähti», jonka olemme oppineet tuntemaan Vcsimieheksi. Näin ollen ei ole ihme, että muutamat assyriologit luulivat Ean isolla tähdellä tarkoitettavan eläinradan Kaloja tai pohjoista niistä. Mutta nyttemmin on varmaa, että Ean iso kala on »Eteläinen Kala», Piscis austrinus, jota kreikkalaiset myös sanoivat »isoksi kalaksi» ja jonka ensimmäistä suuruusluokkaa olevalla päätähdellä on arabialainen nimi Fum al-hut (vääristeltynä Fomalhaut), s.o. »kalan suu». (Herroja ikhthyologeja huvittanee tieto, että kaikki kalat polveutuvat Etelän isosta kalasta!)
Kalat, jotka ovat kuun radan varrella, merkitsivät akkadilaiset yhteisnimellä Zibbâti, »pyrstöt», lyhennettynä Zib, joka eräässä Dareios II:n viidenneltä vuodelta olevassa tekstissä merkitsee Kalojen merkin. Mutta toinenkin seemiläinen nimi Nûnu, »kala», tai Nûnê, »kalat», oli käytännössä. Lisäksi mainitaan Kalojen »side» (riksu), joka tähtitieteellisenä oppisanana (kreik. linon, desma, lat. filum) siis on Babyloniasta peräisin. Toisen (pohjoisen) Kalan nimi on Anunîtu, toisen (eteläisen) Šim-makh. Ne muodostavat yhdessä babylonialaisten 15:nnen kuunhuoneen ja meidän eläinratamme XII:n tähtikuvion.
Šim-makh nimi merkitsee »isoa pääskystä», akkad. sinundu ja šinunutu (vrt. lat. hirundol). Se käsitettiin luultavasti kalanpyrstöiseksi pääskyseksi. Kreikkalaisen Aratoksen tähtitieteellisen runon selityksissä sanotaan, että kaldealaisten (s.o. astrologien) opin mukaan »pohjoisella» kalalla on pääskysen pää, minkä vuoksi sitä sanottiin »Pääskyskalaksi», ikhthys khelidonias. Se oli eräänlainen lentokala määräyssanoineen pteroton, »siivekäs». Sillä näkyy olleen toinenkin nimi mul im-šiš = kakkab imbari, »myrskytähti». Tämän yhteydessä on muistettava, että pääskysen yleisesti uskotaan ennustavan tuulta. Kuglerin mukaan Šimmakh-Sinundu käsittää tähdet αβκεν Aquarii. Sen ikä voidaan lukea 2:lta vuosituhannelta e.Kr., sillä Boghazköistä löydetyssä tähtien luettelossa, joka on n. 1300-luvulta e.Kr., Kaloja edustaa ammakh, joka ilmeisesti on Sim-makh nimen heettiläinen vääristely.
Kuten jo mainittiin, on eläinradan pohjoisen Kalan nimi Anunîtu, joka on Ištar jumalattaren tavallisia liikanimiä. Näyttää siltä, että kysymyksessä olevaa tähtikuviota kuviteltiin kalanpyrstöiseksi, Ištarin hahmoiseksi merenneidoksi; ehkä se on merenneidon perikuva!
Kalat yhdistettiin Tigris-Eufrat jokiin. Kalojen kaiketi kuviteltiin uivan noissa joissa, niinkuin olemme nähneet kaloja uimassa Vesimiehen astiasta kahtena virtana juoksevassa vedessä. Tämäkin babylonialainen kuvittelu on tavallaan säilynyt klassillisessa perintätarussa. Roomalainen tähtitieteilijä Nigidius, joka eli Ciceron aikoina, mainitsee seuraavan tarun: Eufratissa tapasivat kalat ison munan, jonka ne vierittivät maihin; kyyhkynen hautoi munaa, ja siitä tuli esille Dea Syria, »Syyrian jumalatar», tunnettu Ištarin ilmestysmuoto. Jumalattaren pyynnöstä Juppiter palkitsi kalat suomalla heille kuolemattomuuden ja siirtämällä heidät eläinradan tähtikuvioitten joukkoon. On merkillepantavaa, että pääskynen ja kyyhkynen, jotka esiintyvät Kalojen taruissa, ovat Ištarin lintuja. Toisen tarun mukaan Kalat ovat Afrodite ja hänen poikansa, jotka gigantti Tyfonin vainoamina heittäytyivät Eufratiin; siellä ne muuttuivat, kaloiksi, jotka sittemmin korotettiin taivaaseen.
Anunîtulla on toinenkin nimi, Tultu eli »mato», joka kaiketi on aiheutunut tähtikuvion muodosta.
Kuten jo mainittiin, babylonialaiset varustivat eläinradan Kalat siteellä. Niinkuin molemmat Kalat yhdessä muodostavat yhden huoneen Kuun ja Auringon eläinradoissa, niin »side» yhdessä Iku, akkadin kielessä Ikû, »peltotilkku», nimisen tähtikuvion kanssa mainitussa Oinaalla alkavassa eläinradassa muodostaa yhden huoneen, joka tulee Kalojen sijalle. Side samoin kuin Peltotilkku on ajateltava sijaitsevaksi Kalojen ja niiden vastineitten, Tigriin ja Eufratin, välissä. Sen mukaisesti Iku-Peltotilkku, niinkuin babylonialaiset itsekin esittävät asian ja maantieteelliseltä kannalta on oikein, edustaa Babylonia ja Babylonin pääpyhäkön Esangilan taivaallista vastinetta.
Saattaa olla sattuma, ettei Kaloja eikä Peltotilkkua ole tavattu babylonialaisten kuvaamina. Tosin Denderan zodiakeissa, jotka yleensä jäljittelevät babylonialaisia kuvaesityksiä, esiintyy Kalojen välissä suorakaiteenmuotoinen, pitkittäisuurteinen kuvio, joka hyvinkin voisi olla kynnetyn pellon kuva. Sitä onkin selitetty babylonialaisten taivaalliseksi pelloksi, jopa paratiisiksikin, mutta todellisuudessa se tarkoittanee vesialuetta.
Babylonialaisten 15:tä kuunhuonetta vastaavat suunnilleen manâzil-sarjan 26:s — 28:s kuunasemat. 26:s asema on nimeltään Fargh ad-dalw al-muqaddam eli lyhyemmin al-Fargh al-muqaddam taikka al-Fargh al-awwal, »etumainen tai ensimmäinen ämpärin syrjä», ja käsittää tähdet α ja β Pegasi, joista pohjoisemman nimi on »hevosen lapa» (minkab al-faras). 27:nnellä asemalla on samankaltainen nimi Fargh al-dalw almuakh-khar tai at-tâni, »taimmainen tai toinen ämpärinsyrjä» ja sen muodostavat tähdet γ Pegasi ja α Andromedae. 28:nnen eli viimeisen aseman nimi on Batn al-hût, »kalan maha», tai ainoastaan al-Hût, »kala». Sillä tarkoitetaan al-Fargh nîn mukaan »pohjoisen Kalan tähtiä». Qazwînîn mukaan se taas on »joukko tähtiä, jotka muodostavat kalan hahmon»; toisten mukaan sen nimi on al-Riša, »side». Tarkoitetaan joko pohjoisempaa Kaloista siteineen taikka Andromedan vyön β tähteä. Siitä, että Andromeda eli, kuten arabialainen Ibn Wahšijja sanoo, »hurskas neitsyt, joka ei ole tuntenut miestä ja joka kasvatti poikansa, kunnes tämä 49,000 vuoden vanhana saavutti miehuudeniän», on Kalojen naapuri, johtunee, että häntä kuvataan kala rinnoilla ja toinen kala jalkojen välissä.
ARIES [oinas] OINAS.
Babylonialaisen kuunzodiakin 16:nnen, viimeisen huoneen sumerilainen nimi on Khunga, akkadiksi Agru, »päiväläinen» eli »maatyöntekijä». Ajateltiin kaiketi hänen työskentelevän äsken mainitulla Ikû nimisellä taivaallisella peltotilkulla, varsinkin sen itäisellä puolella, missä on Valaskala (Cetus) ja Oinas. Läheisyydessä ovat taivaan maamiehen työssään tarvitsemat Härkä ja Aura (Cassiopeia). Taivaan maanviljelijän maallinen vastine oli Babylonin kuningas. Sen mukaisesti Nebukadnesar sanoi itseään »Babylonin maa mieheksi».
Kun babylonialaiset — ilmeisesti jo toisella vuosituhannella e.Kr — huomasivat, ettei kevätpäiväntasaus enää tapahtunut auringon ollessa Härässä, vaan kun se oli Ikû-Khunga-Agrun tähtikuviossa, tämä tuli eläinradan ensimmäiseksi huoneeksi. Tämä sija on Khunga-Agrulla mainitussa kuukausikiintotähtien sarjassa. Koska Khunga-Agru käsittää osan Ikû nimisestä tähtikuviosta, tämä seikka kaiketi on syynä siihen, että Agrun sijalla heettiläisessä zodiakissa esiintyy Ikû, kirjoitettuna E-ku-e. Samoin eräs kaksikielinen teksti, joka luettelee vuoden 12 kuukautta ja jakaa ne ekliptikan tärkeimpiä tähdistöjä kohti, alkaa Ikû tähdistöstä ja Nisân kuukaudesta, minkä jälkeen seuraa Plejadit ja Härkä tähdistöt, Airu (Ijjar) ja Simânu (Siwân) kuukaudet. Ikû tähdistön merkitys uudenvuoden tähtenä ilmenee niissä menoissakin, joilla uudenvuoden juhlaa vietettiin Babylonissa luojajumalan Mardukin kunniaksi ja luomisen muistoksi. Aamuhämyssä juhlan neljäntenä päivänä ylimmäinen pappi tervehti nousevaa Ikû tähteä lausuen kolmesti: »Ikû tähti, Esangil, taivaan ja maan kuva!» Ikû tähden heliakinen nousu ei merkinnyt ainoastaan uuden vuoden alkua, vaan myös uutta vaihetta maamiehen toiminnassa, mikä sai kuninkaan ottamaan symbolisen arvonimen »Babylonin maamies». Samanlainen ajattelu näkyy aiheuttaneen kuvannollisen kynnön, jolla Kiinan keisari muinoin aloitti uuden vuoden maanviljelystyöt. Ehkä se on yhteydessä siihenkin ilmiöön, että hallitsijasuvun perustajat toisinaan tulevat suoraan auran äärestä.
Joskin babylonialaiset jo toisella vuosituhannella e.Kr. ottivat varteen kevätpäiväntasauspisteen siirron Härästä Ikû tähtikuvioon, se seikka ei estä, että Assyrian kuninkaan Nahonassarin (Nabû-nâsir) kuuluisa kalenteri-uudistus, jonka lähtökohdaksi on laskettu 26 p. helmikuuta 747 e.Kr., ehkä merkitsi tuon siirtoilmiön virallista toteamista. Viittaus kevätpäiväntasauspisteen siirtoon Härästä merkkiin, missä se edelleen on, ja samalla porvarillisen uudenvuodenpäivän siirtoon Ijjar kuusta Nisân kuuhun esiintyy eräässä juutalaisessa tekstissä. Kysytään, minkä tähden Jumala loi maailman Nisân eikä Ijjar kuussa, ja vastataan: »Sen tähden, että kun Jumala loi maailman, hän sanoi pimeyden ruhtinaalle: 'Poistu edestäni! Tahdon luoda maailman valkeudessa’», ja lisätään: »Pimeyden ruhtinas on härän kaltainen.» Sitten kerrotaan Kaksosten ja muitten eläinratatähdistöjen hiomisesta. Oinasta ei mainita, sillä sitä vastaa valkeus, missä Jumala suoritti luomistyön. Eihän uusi Jerusalemikaan tarvitse aurinkoa eikä kuuta valoksensa, sillä sen kynttilä on »Karitsa» (Joh. Hm. 21:23). Voidaan olla eri mieltä siitä, ketä tässä oikeastaan tarkoitetaan pimeyden ruhtinaalla, mutta kysymyksen selvittely saa tässä jäädä sikseen. Toisessakin rabbinilaisessa tekstissä kosketellaan luultavasti kevätpäiväntasauspisteen siirtymistä. Liittyen raamatun sanoihin »valta ja peljättävyys on hänen, joka luo rauhan korkeuksissaan» (Job 25: 2), sanotaan, että taivaallisetkin tarvitsevat rauhan välitystä. Sillä eläinradan tähdistöt riitelevät keskenään. Härkä sanoo: Minä olen ensimmäinen, eikä näe mitä hänen edellään oli. Kaksoset sanovat samoin: Me olemme ensimmäiset, eivätkä näe, mitä heidän edellään oli.
Ikû-Khunga-Agrua vastaa meidän zodiakkimme I:n tähtikuvio Oinas, kreik. Krios, lat. Aries, jonka nimi siis ei ole babylonialaista alkuperää. Koska ja niistä syystä tämä nimi tuli käytäntöön, on selvittämättä. On arveltu sen tapahtuneen Egyptin oinaanpäisen Amon jumalan kunniaksi. Kerrotaan, että Dionysos jumala, käydessään sotaa pimeyden valtoja vastaan Afrikassa, oli eksynyt erämaahan ja joukkoineen joutunut suureen vaaraan. Mutta silloin muuan oinas pelasti hätään joutuneet opastamalla heidät lähteen luo. Kiitokseksi rakensi Dionysos templin oinaanpäiselle Amonille ja korotti oinaan tähtien joukkoon. Tässä kuuluisassa templissä, joka sijaitsi Siwan keitaassa Libyan erämaassa, kävi Aleksanteri suuri, jolloin hänet julistettiin Amonin pojaksi ja maailman pelastajaksi, joka kevätöinään tavoin oli perustava uuden onnellisen ajanjakson. Siitä lähtien Aleksanteria ja muitakin hellenistisen ajan hallitsijoita kuvattiin oinaansarvin. Plinius (NH II 31) näkyy arvelevan, että jo Kleostratos Tenedolainen (6:nnen vuosisadan loppupuolella e.Kr.) hankki Oinaalle pääsyn eläinrataan. Poseidonioksen ajoilta (n. 100 e.Kr.) Oinaalla oli kiistämättömästi ensimmäinen sija eläinradan tähdistöjen joukossa.
Eläinradan Oinaalle on annettu monenmoisia kunnianimiä: primus, »ensimmäinen», signorum princeps, »eläinradan merkkien ruhtinas», astrorum dux, »tähtien päällikkö», ductor gregis, »lauman johtaja» y.m.
Oinas on myös tullut samastetuksi moneen saduissa esiintyvään kaimaansa. Sitä on kuviteltu mm. siksi kultavillaiseksi jääräksi, joka yritti selässään kantaa Helespontin yli äitipuoltaan pakenevia Friskos ja Helle sisaruksia ja jonka Zeus palkaksi korotti taivaaseen. On mahdollista, että Helle on seemiläistä alkuperää ja vastaa arabian hille sanaa, jonka merkitys on »uusi kuu». Hellen hukkuminen salmeen, joka hänen mukaansa sai nimen Hellespontti, »Hellen meri», merkitsisi uuden kuun häviämistä (näkymättömyyttä) Oinaan merkissä. Eläinradan Oinasta on myös arveltu lampaaksi, jonka Aabraham uhrasi Iisakin asemesta, ja siten Oinas on tulutt uhrilampaan esikuvaksi. Karitsan kuvauskin Ilmestyskirjassa näkyy olevan eläinradan Oinaan ja sen tuottaman uuden ajanjakson yhteydessä.
Taiteessa Oinas esiintyy joko makaavana, niinkuin Denderan pyörökuvastossa, taikka juoksevana. Sen pää on lännessä, mutta taaksepäin käännettynä, tavallisesti Härkään päin; Maniliuksen mukaan Oinas katsoa kummastelee, miksi Härkä juoksee vastakkaiseen suuntaan. Eräs kreikkalainen kuva esittää auringonjumalaa, päässä okainen sädekehä, ratsastamassa Oinaan selässä. Astrologiassa auringolla on ylennyksensä Oinaassa ja Oinas on Mars planeetan yöhuoneena. Sitä tarkoittaa kuva, joka esittää Marsin miehen hahmoisena, miekka toisessa ja ihmisen kallonnahka toisessa kädessä, Oinaan selässä. Tällaisen astrologisen kuvitelman yhteydessä lienee taru, että Friskos saavuttuaan Kolkhisiin ripusti Oinaan kultataljan Ares (Mars) jumalan temppeliin.
Oinasta (arab. al-Hamal) vastaa arabialaisten manâzilsarjan 1:nen ja 2:nen asema. Edellisen nimellä aš-Šaratân, »kaksi merkkiä», tarkoitetaan tähtiä β ja γ Oinaan vasemmassa sarvessa, joitten nousu ilmaisee uuden vuoden alun. Toinen nimi on an-Nâtih, »puskeva», tähdet α ja β Arietis. 2:n aseman nimi on al-Butain, »pikku maha» (ventriculus); se käsittää kolme heikkovaloista tähteä Oinaan mahassa, δεζ Arietis, taikka a, b, e Muscae. Näitten kahden arabialaisen kuunaseman vastineena ovat kiinalaisten siusarjan 16:s ja 17:s huone. Edellisen nimi on leu, »leikkaaja», jälkimmäisen wei, »maha, viljalaari», kaksi nimeä, jotka viittaavat samaan aatepiiriin kuin babylonialaiset ja arabialaiset nimitykset »maamies» ja »pikku maha».
Lopuksi on mainittava abessinialaisten alkeellisen kuunzodiakin viimeinen, seitsemäs huone, jonka nimi on tuntematon. Sen vastineena lienee pidettävä Kalat ja Oinas. Sen aika on 2 päivää, mutta ovatko nämä onnen vai onnettomia päiviä, sen on abessinialainen kertoja jättänyt sanomatta. Huomattavaa on, että kuunhuoneitten yhteenlaskettu aika kertojan laskujen mukaan olisi 30 päivää, mutta jos l:sen ja 2:sen huoneen ajat vähennetään niinkuin yllä on tehty, aika tekee 28 päivää, mikä vastaa kuun kiertoaikaa.
Edellä oleva katsaus babylonialaisten alkeelliseen kuun eläinrataan, johon sisältyvät auringonkin eläinrata tähdistöt, näyttää vahvistavan esittämämme arvelun, että kuun eläinrata on auringon eläinrataa alkuperäisempi ja vanhempi. Babylonialaisten 12-jakoinen auringonzodiakki olisi siis katsottava syntyneeksi 16-jakoisesta kuunzodiakista. Toisaalta on kaiketi samasta 16-jakoisesta tai jostakin vielä yksinkertaisemmasta kuunzodiakista kehittynyt täydellisempi 28 (27)-jakoinen kuunhuonesarja.
III
KATSAUS ELÄINRADAN KULTTUURIHISTORIALLISEEN MERKITYKSEEN.
Sekä kuun että auringon eläinradalla on kahdenlainen tehtävä, tähtitieteellinen ja astrologinen. Zodiakkien avulla on määrätty ajanjaksoja ja pyritty pääsemään kohtalon salaisuuksien perille; ne ovat palvelleet kalenteria ja ihmisen uteliaisuutta. Molemmat ovat, kuten olemme nähneet, Aasiasta peräisin. Siellä on kuun eläinrata erinäisistä syistä päässyt vallitsevaksi, kun auringon eläinrata sitä vastoin olennaisesti kuuluu Euroopalle, Yksinkertaisemman rakenteensa vuoksi ja sen johdosta, että astrologia on syntynyt ja kehittynyt auringon eläinradan turvissa, tämä eläinrata kuitenkin on astrologian yhteydessä levinnyt kautta maailman.
Oleellisin osa eläinradan kulttuurihistoriallisesta merkityksestä kuuluu epäilemättä astrologian alaan. Tässä ei ole tarkoituksena esittää seikkaperäisesti eläinradan osaa astrologiassa Tahdomme vain viitata muutamiin astrologian johtaviin aatteisiin ja järjestelmiin, mikäli ne ovat tekemisissä eläinradan kanssa, ja etenkin mikäli niiden jälkiä voidaan seurata astrologian kotimaahan.
Kuten edellisestä esityksestä nähdään, babylonialaiset pitivät eläinradan tähdistöjä, niinkuin planeettoja ja muita tähtiä, määrättyjen jumalien asuntoina tai ilmestysmuotoina taikka muulla tavalla yhdistivät tähdet ja jumalat toisiinsa. Härkä oli Adadin merkki, Kaksoset edustivat Lugalgirra ja Mešlamtaea jumalia, Leijona pääjumalaa Enliliä, Neitsyt äitijumalatarta, Vaaka tuomarijumalaa, Jousimies Ugallu jumalaa, Vesimies vedenjumalaa. Samaan tapaan hallitsivat kreikkalaisten ja roomalaisten astrologiassa määrätyt jumalat kukin yhtä eläinradan osaa. Egyptiläisetkin asettivat yhden jumalolennon kutakin kuukautta ja eläinrata merkkiä kohti. Kiinalaisilla on kuun eläinrataakin edustavat jumaluudet, joista he valmistavat varsin kummallisia kuvia. Kristittyjen taholla perivät enkelit eläinratajumaluuksien aseman. Esimerkiksi Heenokin kirjassa puhutaan eläinrataenkeleistä.
Eläinradan tähdistöjä ei ainoastaan pidetty määrättyjen jumaluuksien asuntoina, ilmestyspaikkoina tai ilmestysmuotoina, vaan niinkuin jumaluudet ainakin ne saivat osakseen uskonnollista palvontaa. Eräässä uusbabylonialaisessa sovintouhria koskevassa tekstissä rukoillaan kuun, auringon ja siihen aikaan tunnettujen kiertotähtien ohella Skorpionin, Kauriin, Neitsyen ja Ikun tähdistöjä sekä muitakin tähtiä. Toisissa teksteissä esiintyvät Krapu, Kalat, Orion ja Plejadit jumaluusolentoina. Raamatusta tiedämme että Juudaan maassakin, ennenkuin Joosia puhdisti jumalanpalveluksen, poltettiin uhreja eläinradan tähdille ja kaikelle taivaan joukolle. Että kaldealaiset palvoivat eläinradan merkkejä (signa) mainitsee viidennellä vuosisadalla elänyt syyrialainen kristitty kirjailija Iisak Antiokialainenkin. Vielä meidän päivinämme Aasian goldit uhraavat Orionille viinaa, lihaa, puuroa y.m. ja esittävät sille toivomuksensa.
Käytännöllisessä astrologiassa kävi tarpeelliseksi paikallistaa maan päälle taivaalta luettavat ennemerkit, minkä johdosta syntyi astrologinen maantiede, jossa mm. jokainen eläinratamerkki vastaa määrättyä maata, kaupunkia tai kansaa. Tällainen vastaavaisuusjärjestelmä on nähtävästi Babyloniasta peräisin. Niinpä Krapu edusti Sipparin kaupunkia, lounainen Ikû Babylonia, koillinen Ikû Amurrua, Anunîtu ja Vaaka Akkadia, Skorpioni Elamia jne. Samanlaisen järjestelmän merkkejä on oltu huomaavinaan Raamatussakin. Kreikkalaisessa käännöksessä 5 Moos. 32:8 kuuluu: »Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat jumalanpoikien luvun mukaan», ja on arveltu, että jumalanpojilla tässä tarkoitetaan eläinratamerkkien haltijoita. Danielin kirjan 8:nnessa luvussa eläinradan ensimmäinen merkki Oinas edustaa Persiaa, Kauriin edustaessa Syyriaa.
Viimeksimainitut vastaavaisuudet pitävät yhtä seuraavan hellenistisaikaisen astrologis-maanlieteellisen taulukon kanssa, jonka järjestelmä on viimeistään 2. vuosisadalta e.Kr.
Maa; Doodekaoros: Eläinrata: Persia Kissa Oinas Babylon Koira Härkä Kappadokia Käärme Kaksoset Armenia Kuoriainen Krapu Aasia Aasi Leijona Hellas ja Joonia Leijona Neitsyt Liibya Kauris Vaaka.
Italia Härkä Skorpioni Kreeta ja Kilikia Haukka Jousimies Syyria Apina Kauris Egypti Ibis Vesimies Intia ja Punainen meri Krokotiili Kalat.
Tärkeä oli myös eläinratamerkkien ja ruumiinosien vastaavaisuus, ja senkin oireita esiintyy jo Babylonian astrologiassa. Kuuluisan tähtitieteilijän Hipparkhoksen (2:sella vuosis. e.Kr.) sanotaan jo uskoneen eläinratamerkkien hallitsevan ruumiinosia. Ainakin Maniliuksen ajoilta alkaen on astrologiassa jokseenkin yksimielisesti noudatettu seuraavaa järjestelmää, jonka kirkko-isä Augustinuskin mainitsee:
Oinas: pää Härkä: kaula Kaksoset: hartiat (käsivarret ja kädet) Krapu: rinta (kädet ja sormet) Jalopeura: kupeet (sydän) Neitsyt: vatsanpohja Vaaka: takapuoli (kädet ja jalat) Skorpioni: sukupuoli elimet Jousimies: reidet (miehenkalu) Kauris: polvet Vesimies: sääret Kalat: jalat.
Suluissa olevat vastineet ilmaisevat rabbiinien oppia. Neitsyellä ei ole vastinetta, vaan sanotaan: »Niinkuin neitsyt, pukeutuu koristeihinsa ja koko maailma ajaa häntä takaa, niin maailman kaikki nautinnot painuvat ihmiseen.» Samaan tapaan liitetään toisiinkin eläinratakuvioihin omituisia mietiskelyjä. »Skorpioni on ihmisen viha; niinkuin skorpioni vihastuu ja tappaa, niin ihminenkin vihastuu ja tappaa.» »Niinkuin kauris näkee ruohon vaan ei aitausta, niin ihmiset näkevät mitä tekevät, vaan eivät tiedä mitä siitä syntyy.» Ja Ämpäriin, joka edustaa Vesimiestä, liittyy seuraava syvällinen miete: »Ämpäri on välistä täynnä ja välistä tyhjä, niin on ihminenkin.» Vihdoin sanotaan Kaloista: »Niinkuin kalat uiskentelevat meren toisesta päästä toiseen, niin ihmiset vaeltavat maailman äärestä toiseen.»
Ruumiinosia on myös pidetty kiertotähtien vaikutuksen alaisina. Egyptiläiset uskoivat 36 dekaanin hallitsevan yhtä monta ruumiinosaa.
Egyptiläisten ja arabialaisten astrologiassa eläinradan huoneita vastaavat määrätyt jalokivet ja värit seuraavaan tapaan:
Oinas: ametisti, punainen, Härkä: hyasintti, tummanruskea, Kaksoset: krysopraasi, keltainen, Krapu: topaasi, sininen, Jalopeura: berylli, kultainen, Neitsyt: krysoliitti, vihreä, Vaaka: sarderi, purppurainen, Skorpioni: sardonyks, musta, Jousimies: smaragdi, tulenvärinen, Kauris: kalsedoni, valkoinen, Vesimies: safiiri, sininen, Kalat: jaspis, tuhanvärinen.
Tämä eläinratamerkkien ja jalokivien vastaavaisuus muistuttaa Ilmestyskirjan (21:18 seur.) kuvausta taivaallisesta uudesta Jerusalemista. Sen muurien perustuksissa esiintyvät näet kaikki edellä mainitut jalokivet, mutta lueteltuina alimmasta perusmuurista ja sitä vastaavasta jaspis-kivestä alkaen. Eläinratakuvien vastineita olivat samoin Josefuksen mukaan jalokivet, jotka koristivat juutalaisten ylimmän papin rintakilpeä, ja kaiketi myös jalokivet Tyyron kuninkaan Hes. 28:13 kuvatussa puvussa. Ehkä on tämän yhteydessä se, että Pohjois-Aasian šamanit ripustavat pukuihinsa metallipeilit, joihin on piirretty kaksitoistavuotiskauden eläinsarjan edellä mainittujen eläinten kuvat. Muitakin vastaavaisuuksia voitaisiin mainita. Kuinka pitkälle tällaisessa kuvittelussa voidaan mennä, osoittaa selitys, jonka mukaan Kristus on aurinko, kirkko on eläinrata ja apostolit ovat eläinratamerkkejä.
Että patriarkka Jaakobin 12 poikaa jo muinaisajalta pidettiin eläinradan 12 tähdistön vastineina, ilmenee Joosefin unesta ja sen selityksestä, joista kerrotaan 1 Moos. 37: 9 seur. Aikoja sitten on myös huomattu, että Jaakobin siunauksessa viittaillaan eläinradan kahteentoista tähtikuvioon (ks. s. 51). Useat tutkijat ovat yrittäneet yksityiskohtia myöten todistaa, että Jaakobin poikien ja elätnratakuvioiden luonteen kuvaus on pääkohdillaan yhtäläinen. Kerettiläisen piispa Priscillianuksen kannattajat (4:nnellä vuosis.) pitivät Israelin 12 patriarkkaa eläinralatähdistöjen suojeluspyhinä. Tämä oppi samoin kuin uskomus, että zodiakkikuviot hallitsevat kukin yhtä ruumiinosaa, julistettiin pannaan eräässä kirkolliskokouksessa v. 563. On myös arveltu, että babylonialaisten 12 taulua käsittävässä Gilgameseepoksessa kuvastuu auringon kulku eläinradan tähtikuvioitten kautta.
Vielä on mainittava eläinratamerkkien yhdistäminen kirjaimiin. Kreikkalaisessa astrologiassa käytettiin seuraavaa järjestelmää:
[Oinas] = Α, Ν [Härkä] = Β, Ξ [Kaksoset] = Γ, Ο [Krapu] = Δ, Π [Jalopeura] = Ε, Ρ [Neitsyt] = Ζ, Σ [Vaaka] = Η, Τ [Skorpioni] = Θ, Υ [Jousimies] = Ι, Φ [Kauris] = Κ, Χ [Vesimies] = Λ, Ψ [Kalat] = Μ, Ω.
Gnostikkojen taholla noudatettiin toista järjestelmää, joka ilmenee siitä, että Pää=AQ ja Jalat =MN. Se luultavasti perustuu tunnettuun lauselmaan: »Minä olen A ja Ω. alku ja loppu.» Toiset yhdistivät vokaalit kiertotähtiin. Tämän yhteydessä mainittakoon, että saksalainen orientalisti Fr. Hommel aikoinaan koetti todistaa, että seemiläinen kirjaimisto on geneettisessä yhteydessä eläinratamerkkeihin. Mandealaisilla eläinratamerkit Oinaasta alkaen osoittavat lukuarvot 1—12.
Eläinradan ohella on kiertotähdillä, kuu ja aurinko mukaan luettuna, ja niiden asemilla perustava merkitys jo vanhimmassa astrologiassa. Eläinratakuvat ja merkit muodostavat taivaan kerakekirjoituksen, jonka kiertotähti-vokaalit tekevät luettavaksi ja ymmärrettäväksi. Ylityössään eläinradan tähdistöihin tai joutuessaan sopivaan asentoon niihin nähden kiertotähdet saavat virkoamaan kiintotähdissä piilevät fyysilliset ja henkiset voimavarat ja päästävät ne vaikuttamaan eli influoimaan (lat. influere »virrata sisään», josta mm. »influenssa») luonnon ja ihmisen oloihin. Kiintotähtiä pidettiin sentähden jumalan tahdon tulkkeina ja ilmaisijoina. Kullakin kiertotähdellä on oma huoneensa eläinradan tähtikuvioissa, ja siinä se muka oli, kun maailma luotiin. Kun eläinradan kuvioita ja merkkejä on kaksitoista kiertotähtiä ollessa seitsemän, jälkimmäisiä ei voitu tasan jakaa edellisiä kohti. Siitä pulmasta suoriuduttiin siten, että Auringolle, joka yksinomaan hallitsee päivää, annettiin Jalopeura huoneeksi, ja yönhaltija Kuu sai Kravun huoneekseen. Muille, varsinaisille viidelle kiertotähdelle, annettiin kullekin kaksi huonetta, päivä- ja yöhuone. Eläinrata jakaantui siten kahteen osaan: aurinko- eli päiväpuoliskoon ja kuu- eli yöpuoliskoon. Edellinen ulottuu Jalopeurasta Kauriiseen, jälkimmäinen Vesimiehestä Krapuun. Lisäksi pidetään astrologiassa silmällä, niissä huoneessa kullakin kiertotähdellä on joko suurin vaikutusvoima (babyl. nisirtu, kreik. hypsooma, lat. exallatio, ylennys) taikka vähin voima (kreik. tapeinooma, lat. deiectio, alennus eli kumous). Kaiken tämän osoittaa seuraava taulukko.
Kiertotähdet Päivähuoneet Yöhuoneet Ylennykset Alennukset [aurinko] [Jalopeura] [Oinas]19° [Vaaka] 19° [kuu] [Krapu] [Härkä] 3° [Skorpioni]3° [saturnus] [Kauris] [Vesimies] [Vaaka]21° [Oinas] 21° [jupiter] [Jousimies] [Kalat] [Krapu]15° [Kauris]15° [mars] [Skorpioni] [Oinas] [Kauris]28° [Krapu] 28° [venus] [Vaaka] [Härkä] [Kalat] 27° [Neitsyt] 27° [merkurius] [Neitsyt] [Kaksoset] [Neitsyt]15° [Kalat] 15°
Tätä järjestelmää, jonka »ylennykset» tavataan m.m. eräässä aikaisintaan arsakidien aikakaudelta peräisin olevassa nuolenpäätekstissä ja joka todennäköisesti on babylonialaista alkuperää, noudattivat sekä Ptolemaios (n. 140 j.Kr.) että Firmicus (4:nnellä vuosis.) Se on huomattavissa myös Denderan kummassakin eläinradassa.
Tätä samaa järjestelmää valaisee jossakin määrin, ainakin mitä kiertotähtien huoneisiin tulee, usein mainitun Ortoqpeilin myöhäissyntyiset ja sekatyyliset kuvatkin. Lyhyt selonteko näistä kuvista lienee sen tähden tässä paikallaan, mikäli ei niitä ole jo edellä kosketeltu.
Oinas on kuvattu Marsin yöhuoneeksi. Härkä on poiketen perinnäisestä tavasta kuvattu perin kesyksi. Härässä sattuu, kuten edellä olevasta taulukosta nähdään, Kuun ylennys. Se merkitään taiteessa asettamalla kuunjumala tai Kuun kuva härän selkään. On merkillepantavaa, että eräässä aikaisintaan arsakidien ajoilta olevassa Enumaeliš runon kommentaarissa sanotaan, että Kuun nisirtu eli ylennys on Perseus-Plejadeissa eli siis Härän tähdistössä. Mutta Ortoq-peilin Härän selässä istuvalla sarvekkaalla, luuttua soittavalla naisella ei ole mitään tekemistä Kuun tai sen ylennyksen kanssa. Naisen kuva tarkoittaa Venusta (kiertotähteä) joka astrologien hänelle hankkimassa yöhuoneessa soittelee huvikseen. Mitä tulee Härän yömajassa harjoitettuun musiikkiin, mainittakoon, että Venuksen akkadilaisen vastineen Ištarin liikanimenä on mm. »kaunis ääninen sointuva huilu». Toiselta puolen muuan arabialainen runoilija sanoo Plejadeja (jotka kuten tiedämme kuuluvat Härkään) viuluksi, joka viritetään uudenkuun jousella — siinäkin kuvassa näkyy piilevän viittaus Kuun ylennykseen Härässä.
Karhun näköisen Jalopeuran yläpuolella oleva auringon kuva osoittaa, että Jalopeura on Auringon (päivä)huone. Vieressä olevan Kravun päänä on kuunsirppi kasvoineen, niillä ilmeisesti tahdotaan merkitä, että Krapu on Kuun (yö)huone. Jos tämän yhteydessä tarkastamme Kalojen kuvaa, huomaamme, että kalojen välissä istuvalla miehellä — Jupiter yöhuoneessaan -on päähine, jonka kattaa kumossa oleva kuunsirpin, alakuu. Näillä kahdella kuvalla, joissa esiintyy kuuaihe, tahdotaan luullakseni ilmaista, että eläinradan kuu- eli yöosa ulottuu Kaloista Krapuun käsittäen viisi eikä kuusi huonetta, joten auringon osalle tulisi seitsemän huonetta. Mutta kuvien piirtäjälle näkyy sattuneen erehdys, sillä Vesimiehenkin, joka on Saturnuksen yöhuone, täytyy kuulua eläinradan kuuosaan.
Kaksosten kuvaa on vaikea selittää. Koska Kaksoset on Merkuriuksen yöhuone, istuva henkilö voisi olla kirjanpidon jumala Mercurius-Nabu-Thot kirjoituskäärö kädessään — mikäli se on kirjoituskäärö tai ehkä käärme? Kauris on perinnäisestä ulkomuodostaan säilyttänyt vain oikean jalan kiemailevan asennon. Kauris on Saturnuksen päivähuone, mutta kuka istuu Kauriin selässä?
On huomattava, että sen jälkeen kuin löydettiin uudet kiertotähdet Uranus (1781) ja Neptunus (1816), astrologit, ollakseen tieteen tulosten tasolla, rupesivat laskuissaan käyttämään niitäkin. Siitä oli seurauksena, että edellä esitetty, kautta kahden vuosituhannen käytetty järjestelmä tuli kelvottomaksi.
Tietysti on muittenkin lähtien asema eläinratamerkkeihin nähden tärkeä astrologiassa. Erikoisesti pidetään siinä silmällä tähtiä, jotka nousevat samaan aikaan kuin eläinratadekaanien tähdet.
Voidakseen laatia mahdollisimman seikkaperäisen horoskoopin ja yleensä tähdistä ennustaa vaihtelevia kohtaloja ja tapahtumia astrologit yhdistivät, eläinratamerkkeihin monenmoisia fyysillisiä ja henkisiä ominaisuuksia ja vaikutuksia. Sen mukaisesti merkit ryhmitettiin esim. miehisiin ja naispuolisiin, hedelmällisiin ja hedelmättömiin, lihaviin ja laihoihin, hyviin, paheellisiin, kiihkeisiin, koleerisiin, melankolisiin, sangviinisiin, flegmaattisiin y.m. Niin kauan kuin astrologeja askarruttivat tähtikuviot, joissa he olivat näkcvinään eläviä olentoja ja jumaluuksia, on erinäisten ominaisuuksien ja vaikutusten yhdistäminen niihin ymmärrettävissä. Mutta kun uudenaikaisia astrologeja eivät enää askarruta eläinradan tähtiolennot eli kuviot, vaan eläinradan merkit, s.o. 30 asteen suuruiset osat keinotekoista eläinrataa, heidän järjestelmänsä tuntuvat yhtä mielivaltaisilta kuin lapsellisiltakin.
Ennenkuin jätämme eläinradan, on muutamin sanoin muistettava sen kuvioiden ja merkkien käyttöä amuletteina ja koristeina. Viimeisinä vuosisatoina ennen meidän ajanlaskumme alkua useat Etu-Aasian kaupungit käyttivät rahoja ja sinettejä, joihin oli piirretty eläinratakuvioita. Kun itämaitten tähtienpalvonta Rooman keisarien aikakaudella kotiutui länteen, eläinradan kuvia käytettiin erinäisten sotajoukkojen ja sotalaivojenkin suojelusmerkkeinä nykyaikaisten maskottien tapaan. Tämä on hyvin ymmärrettävissä katsoen siihen, että tähtiä niissä ilmestyville jumaluuksilleen pidettiin yleensä apua tarvitsevan ihmisen oppaina, johtajina ja suojelijoina. Meidän päivinämme vielä joskus näkee rannerenkaita tai muita koruja, joissa on kuvattuna eläinrata kokonaisuudessaan tai yksityiset kuvat siitä — vaikkei korun omistaja useinkaan ole tietoinen kuvien merkityksestä.
Mithran uskolaisten muinaisissa pyhäköissä ja useissa nykyajan kirkoissa, esim. Parisin Notre Dame kirkon sivuportaalissa, Amiensin ja Kuopion tuomiokirkoissa, ovat zodiakin tähtikuviot esiteltyinä koristeeksi ja muistuttamaan ihmisiä eläinradassa ilmestyvästä ikuisesta maailmanjärjestyksestä.