Kääntymys

KÄÄNTYMYS

1-näytöksinen näytelmä

Kirj.

MARTTI WUORI

Helsingissä, K. F. Puromiehen Kirjapaino Oy, 1931.

HENKILÖT:

JUHO MARSIO, mäkitupalainen. KAROLIINA, hänen vaimonsa. SIVIÄ, heidän tyttärensä. AAPO HÄMÄLÄINEN, nahkurin sälli. HANNES HUOTRA, v.t. kunnanlääkäri.

Marsion mökki. Perällä ovi. Oikeassa peränurkassa uuni. Uunin kupeella sivulta aukivedettävä sänkysohva. Oikeassa seinässä ikkuna, jonka edessä lavitsa ja likempänä etualaa ruokapöytä rahineen. Vasemmassa seinässä myöskin ikkuna; leveä lavitsa seinän pituudelta. Peränurkassa samalla puolella ruokakaappi, vesikorvo y.m. taloustarpeita. Seinällä naksuttelee kello.

On varhainen aamu kevättalvella vapaussodan aikaan v. 1918.

KAROLIINA (on kahvinkeittohommissa uunin ääressä).

JUHO MARSIO (nousee makuulta ja istuutuu sänkysohvan laidalle tupakoimaan).

Eipä ole tänään vielä kuulunut pauketta Kyröskoskelta päin.

KAROLIINA

Eihän tuota ole.

JUHO

Niin että on taas paremmin saanut nukkuakin.

KAROLIINA

Tottunee kai sitä vähän tuohonkin.

JUHO

Tykkienkö paukkeeseen?

KAROLIINA

Niinpä niin — siihenkin.

JUHO

Kah! Jos vielä kauan kestää, niin eiköpähän ihminen siihenkin- totu niinkuin kaikkeen muuhun tässä maailmassa.

KAROLIINA

Ihmisien murhiinkin!

JUHO

Niihinkin! — Saakelin lahtarit! Niitä nyt ainakaan ei ole sääli! Kylliksi ovat jo kiduttaneet köyhälistöä vuosisatoja!

KAROLIINA

Hyvä, jos vihdoinkin saisivat ansaitun palkkansa.

JUHO

Voitonpuolellahan ne meidän punaiset pojat yhä lienevät.

KAROLIINA

Eivätköpähän liene. Huonoja tietoja ei ole vielä kuulunut.

JUHO

Rintamaosaahan pitävät ainakin paikoillaan. Jos eivät ole edistyneet, niin eivät ole perääntyneetkään.

KAROLIINA

Kovassahan nuo valkoisetkin pakanat tuntuvat istuvan.

JUHO

Kovassa — tuntuvat (Hetkinen äänettömyyttä.) — Missä se tyttö on?

KAROLIINA

Siviä? Pellollehan tuo meni.

JUHO

Johan se on kauan ollut poissa. Ei kai se millekään asialle mennyt?

KAROLIINA

Eipä tietääkseni.

JUHO

Ei vain pysy tuvassa kauan aikaa. Niin pian kuin silmänsä auki saa, niin jo hyppää pellolle.

KAROLIINA

Siellähän se enimmäkseen...

JUHO

Arvaahan sen... odottamassa!

KAROLIINA

Itku silmässä... ei ilkiä näyttää.

JUHO

— Taitaa saada Aapoa odottaa. Ei ne miestä sieltä niin pian päästä.

KAROLIINA

Sitähän se tyttö, että tokko se sieltä elävänä palaakaan.

    (Tuo kahvikupin miehelleen ja menee itse pöydän ääreen kahvia
    juomaan. Jälleen kotvanen äänettömyyttä.)

JUHO (kahvin juotuaan).

Kun ei se tyttö salassa vain juoksisi talon isäntäväen asioilla.

KAROLIINA

Ettäkö niinkuin Merilän nuorta isäntää ruokkimassa?

JUHO

Niinpä niin. Jos se sen piilopaikan sattuisi tietämään.

KAROLIINA

Ei suinkaan se nuori Merilä niin lähellä täällä piilossa ole, sillä olen minä Siviää sen verran silmällä pitänyt, ettei se kovin kauas ole juoksemaan päässyt. — Jos se Merilän Risto muuten enää elossakaan lienee.

JUHO

Olisivat joutaneet senkin toiseen maailmaan lähettää, niin pääsisimme vihdoin mekin tästä vuorostamme talon haltijoiksi.

KAROLIINA

Kah! Olisipa aika meidänkin.

JUHO

Vaan senpä Siviä räähkän pyynnöstä ne sen vanhankin Merilän ja nuoren isännän kakaran irti päästivät.

KAROLIINA

Kolme vuorokautta vain pitivät vangittuina. Olisivat saaneet pitemmän aikaa kiusata.

JUHO

Ovat liian hentomielisiä meidän miehet. Niin eivät ole lahtarit.

KAROLIINA

Niinhän tuo Siviä sanoi, etteivät vanhukset tiedä nuoren Merilän olinpaikasta mitään, — luulevat jo kuolleeksi. Siksipä olikin vanha Merilä ja pikku Sakari päästetty kotiin.

JUHO

Kovin se Siviä niitä puoltaa.

KAROLIINA

Liian sillä on hellä sydän.

JUHO

Paljon siinä on lahtarien sukua. Ja niin taisi olla Aapossakin.

KAROLIINA

Melkein väkisinhän ne saivat sen sotamieheksi viedä.

JUHO

Ne sen uskonnolliset mielipiteethän ne muka ja muut vakaumukset olivat hänellä vastassa.

KAROLIINA

Ja nehän ne ovat Siviäänkin tarttuneet.

JUHO

Kun pitikin joutua sen rakkauden pauloihin. Häpäisee vielä itsensä ja meidät.

KAROLIINA

Häpäisee, — ellei valkoisten kuula siltä Aapoa ajoissa vie.

JUHO

Siinähän sen tytön pelko ja suru varmaan nyt piileekin.

KAROLIINA

Siinäpä siinä. Ei malta sisälläkään istua. Odottaa vain, että milloinka se Aapo kotiutuu.

JUHO

Ehkä on siltä jonkun viestin saanut, kun niin odottaa.

KAROLIINA

Kuka sen tietää. Kun näkee jonkun järvellä suksilla hiihtelevän, niin paikalla juoksee rantaan päin aivan kuin vastaan.

SIVIÄ (tulee).

JUHO

Siinähän se —! — Eikö vielä näy?

SIVIÄ

Ketä?

KAROLIINA (naurahtaen).

Vai ketä?! Vielä häntä kysyy!

    (Ottaa kuppinsa ja menee kaatamaan lisää itselleen ja Juholle.)

JUHO

Kah! Aapoa! Sitä kai sinä odottelet.

SIVIÄ

Eipä häntä näy. Näettehän sen tekin.

    (Menee ja istuutuu vasemmanpuolisen ikkunan viereen kädet
    hervakkana polville asettaen.)

KAROLIINA

Juo sitten edes kuppi aamukahvia — lohdutukseksesi.

SIVIÄ

Enkä huoli.

JUHO

Vai ei maita sekään?

SIVIÄ (hiljaa).

Ei.

JUHO

Jo sitten on hullusti sen rakkauden laita!

KAROLIINA

Jo on, jo!

SIVIÄ (hiljaa kuin edellä).

Joutaisitte jättämään kiusoittelunne — tämmöisenä aikana.

    (Yhtäkkiä kuuluu etäinen tykinlaukauksen kumahdus ja hetkisen
    kuluttua toinen. Kaikki tuvassa olijat säpsähtävät.)

JUHO

Tuota! Jokos se alkaa taas?!

KAROLIINA

Totisesti alkaa!

SIVIÄ

Olihan siinä varoitus, kun ei muuten ymmärretä elämän turhuutta ajatella.

JUHO

Saarnaamaanko sinä tässä meille rupeat?

KAROLIINA

Niin, — varoitus olkoon, mutta lahtareille heidän elämänsä turhuudesta!

JUHO

Jospa olisivatkin menneet kaikki lahtarit yhdellä kertaa!

SIVIÄ

Kunpa ei vain olisi köyhälistön henkiä mennytkin!

JUHO

Sanot kuin melkein olisit sitä toivonut, senkin...!

SIVIÄ

En toivo kuolemata kellekään!

KAROLIINA

Koko lipilaari!

JUHO

Niin, — heiluu kuin viirikukko tangossa!

SIVIÄ

Antakaa jo olla!

JUHO (nousee kahvin juotuaan).

Jospa tästä huonoilta jaloiltani jaksaisin, niin kyllä läksisin rintamalle minäkin lahtareille kuolemata näyttämään.

KAROLIINA

Joutavat nuoremmat! — Tarvittaisiin saada vähän puita pilkotuiksi tänään. Jaksatkohan, Juho, niitäkään — — —?

JUHO

Kah, täytyyhän — — —.

KAROLIINA

Yksi kantamus siellä vain on jälellä. Se tarvitaan jo heti tupaan. Käynpähän ottamassa.

    (Menee ulos. Hetkinen äänettömyyttä jälleen.)

SIVIÄ (huoahtaa ja katsoo ulos ikkunaan).

JUHO

Höh, hoi! Niin, raskasta se on köyhän elämä. Odotan viestejä minäkin, mutta iloisempia: talolliseksi olisi jo vuoro minunkin päästä. Ja helpompi olisi silloin sinunkin elää. Pääsisitte yhteen Aapo ja sinä. Ei tarvitsisi pojan nahkoja parkita niinkuin tähän saakka on tehnyt.

SIVIÄ

Jonkun kai se on sekin työ tehtävä, jos on mieli kenkiä käyttää.

JUHO (kovalla äänen painolla).

Tehkööt sen sitten vuorostaan herrat ja herrassyötingit meille taikka parkitsemme me heidän nahkansa.

SIVIÄ

Taaskin!

JUHO (vihaisesti).

Niin — taaskin! Sillä en ilkiä tuota puheenpirinätäsi enää kuullakaan.

SIVIÄ

Itsehän puhumaan kävitte. — Äitihän tahtoi puita pilkkoamaan. Menisitte sitten.

JUHO

Menenkin, jahka tästä kerkiän. En ilkiä nähdä sinunkaan tässä kädet ristissä istuvan enkä tahdo kuulla huokauksiasi.

KAROLIINA (palaa sylissään kantamus halkoja, jotka paiskaa uunin eteen).

Joku siellä näkyi rantaäyrästä suksilla nousevan.

JUHO (Siviälle kuin kiusoitellen).

Kaipa se sulhasesi sieltä viimeinkin tulee. Kurkistahan pellolle!

SIVIÄ (on katsomatta ikkunaan ja poistuu toiselle puolelle tupaa).

Eipä teillä ole parempaa tehtävää kuin kiusoitella.

JUHO (vasemmanpuoleisen ikkunan edessä). Todenperään! Eipä muori narrannut. Suksimies sieltä tulee ja meidän mökkiä kohti hiihtääkin minkä jaksaa.

KAROLIINA (tullen myös saman ikkunan luo).

Ja tuttu onkin. Et ole, Siviä, turhaan odotellut, et uneksinut pilventakaisia! Omasi saat.

SIVIÄ (jonka tekee mieli kääntyä ja katsoa, purskahtaa itkuun).

JUHO

Kah! Itkemäänkö se?!

KAROLIINA

Ei usko! Ole jo tuossa! Herkeä jo! Kohta saat omin silmin nähdä. Veräjästä jo pihaan porhalsi.

SIVIÄ (taukoaa itkemästä ja pyyhkii silmiään).

JUHO

Aapo, totta perin, onkin! Sauvansa hankeen iski, portaille hyppää.

KAROLIINA

Horjahti kuin olisi kaatumaisillaan.

    (Eteisestä kuuluu askeleita, tuvan ovi tempautuu auki ja AAPO
    HÄMÄLÄINEN, jonka vasen käsi on siteessä lyhyen turkin sisäpuolella,
    astuu kynnykselle ja jää siihen oven pieleen nojautumaan jaksamatta
    tulla sisään. Hän on kalpea kuin palttina ja läähättää kuuluvasti.)

SIVIÄ (juosten häntä vastaan).

Aapo! Sinä! Oletko sairas?!

AAPO (nyökäyttää vain päätään).

SIVIÄ

Isä! Äiti! Auttakaa! Näettehän, että hän on sairas.

(JUHO ja KAROLIINA auttavat SIVIÄÄ saattamaan AAPOA vasemmanpuoleiselle lavitsalle, johon turkin päälle laittavat hänelle tilan).

SIVIÄ

Oletko haavoitettu, Aapo? Onko sinua ammuttu?

AAPO (päätään nyökäyttäen, melkein kuiskaten).

On.

JUHO

Saatanan lahtarit!

AAPO (käyden pitkälleen).

Ei, ei ne!

KAROLIINA

Kukas sitten?

AAPO

Kerron, — kun — jaksan.

SIVIÄ (hätääntyen edelleen).

Äiti, menkää Merilän vanhaa rouvaa hakemaan. Ehkä hän tietää neuvon. Hänellähän on lääkkeitä. Hän ymmärtää. Ja te, isä, menkää lääkärille. Hänhän ei asu kaukana. Näettehän kuinka huono Aapo on.

JUHO

Liekö se Huotra kotonakaan.

KAROLIINA

Ja nytkö tässä vielä porvarien rouvia on avuksi saatava? Ei se tulekaan, Merilän vanha akka.

SIVIÄ

Tulee se! Mitä te?! Menkää nyt molemmat!

AAPO (katkonaisesti).

Ei tarvitse... ei. Ei siitä apua... ole enää... kuitenkaan... Antaa olla!

SIVIÄ

Missä se on haava?

AAPO

Käsivarteen ampuivat... omat.

SIVIÄ

Omatko?! — (Juholle.) Kuuletteko?! Omat ampuivat!

JUHO

Vahingonlaukaus sitten varmaan?

KAROLIINA

Niin kai.

AAPO

Ei, ei.

SIVIÄ

Kuulittehan, ettei. Voi, joutukaa nyt apua hakemaan! Menkää, isä! Menkää, äiti!

KAROLIINA

Saatanhan minä... Mutta ei ole sanottu, että se rouva tulee.

    (Etsii esille ison villahuivin, jonka heittää hartioilleen.)

JUHO

Täytyyhän sitä yrittää...

    (Alkaa myös valmistautua lähtemään).

SIVIÄ

Niin, menkää, isä hyvä!

AAPO

Turhaa se on... nyt... Verenmyrkytys... minussa kai... jo on.

SIVIÄ (kuiskaten vanhemmilleen).

Kuulitteko?! Verenmyrkytyksen sanoo Aapo olevan itsessään.

KAROLIINA

No, menen, menen jo.

    (Poistuu ulos).

JUHO

Kun sattuisi jostakin hevosen saamaan.

SIVIÄ

Ota, isä, mistä tahansa!

JUHO

Näiltä huonoilta jaloiltani en pääse hevin liikkumaan.

SIVIÄ

Koita nyt- kuitenkin, isä hyvä. Ja kiirehdi tohtoria tulemaan. Sano, että verenmyrkytystä on. Muista sanoa, että verenmyrkytys se on, kun on ammuttu käsivarteen. Joutuun nyt vain, isä!

JUHO

Joutuunhan minä tässä kyllä.

    (On heittänyt päällysvaatteet päälleen ja menee.)

SIVIÄ

Voi, hyvä Jumala! Auta! Auta!

    (Aurinko heittää oikeanpuoleisesta ikkunasta kultaisia säteitä
    tupaan ja valaisee Aapon kalpeat kasvot.)

AAPO

Kas, aurinko... nousi!

SIVIÄ (istuutuu Aapon viereen).

Niin, Aapo! Aurinko nousi! Se valaisee, se vahvistaa sinut. Ehkä tulee Ylähältä vielä apukin. Koettaisit nukkua, levätä.

AAPO

Ei tule... apua enää... Turha on ajatellakin... Loppu tulee...

SIVIÄ (itku kurkussa).

Älä puhu niin, Aapo, älä!

AAPO (kohottautuu).

Olemmeko yksin täällä, Siviä?

SIVIÄ

Olemme, Aapo. Mutta älä nouse, älä rasita itseäsi. Lepää, Aapo!

AAPO

Olen jo levähtänyt... vähän. Olin kovin... väsyksissä... Koko yön hiihdin... Siuron asemalta... ehtiäkseni... vielä... tänne.

SIVIÄ

On kai sinun sitten kovin nälkäkin. Ehkä tahdot jotakin syödäksesi?

AAPO

En, en... en huoli... Kuume on vain kova.

SIVIÄ

Keitänkö maitoa juodaksesi?

AAPO

Vettä vain jos saan... vettä.

SIVIÄ (tuo kauhalla vettä).

Kas tässä! Juo!

AAPO (tyhjentää sen yhdellä siemauksella).

Kiitos, Siviä, kiitos!

SIVIÄ (vietyään kauhan korvoon).

Ja nyt käy makuulle taas!

AAPO (oikean kyynärpäänsä nojassa leväten).

Anna minun vielä katsella sinua, Siviä! Vielä puhua kanssasi muutaman sanan.

SIVIÄ (silittää Aapon päätä).

Oi, kuinka tahtoisinkaan puhella kanssasi, Aapo! Jospa tietäisit, kuinka olen sinua kaivannut, sinua ajatellut, sinua odottanut!

AAPO

Ja minä toivonut sinua vielä kerran nähdä! Kuin hullu hiihdin tänne Nokialta karattuani.

SIVIÄ

Sielläkö siis olet ollut?

AAPO

Sinne kaksi viikkoa sitten minut tuotiin erään komennuskunnan mukana Porista.

SIVIÄ

Vai sieltä? — Minkälaista lieneekään, raukka, elämäsi ollut?

AAPO

Kysy, minkälaista on elämä rosvojen ja murhamiesten joukossa!

SIVIÄ

Niinkö?!

AAPO

Olen kyllä ennen kadehtinut, jopa vihannutkin porvareita, kun itse olen huonoissa oloissa elänyt, mutta tämmöistä menoa ei omatuntoni salli.

SIVIÄ

Kunko meidän puolella on?

AAPO

Niin. Kyllä on ilkitöihin jos jonkinlaisiin minuakin pakoitettu, mutta lopulta en kestänyt enää. Muistin äitini — näin hänet usein unissanikin sinun kanssasi — ja muistin, mitä hän minulle ennen nuorena ollessani oli puhunut. Olihan äitini harras jumalinen niinkuin tiedät.

SIVIÄ

Se hyvä siemenhän se sinussa sitten alkoi itää.

AAPO

Kunpa olisi aikaisemmin alkanut, niin en olisi tähän sakkiin joutunut.

SIVIÄ

Puoliväkisinhän sinut vietiin.

AAPO

Enhän olisi oikein halusta lähtenyt, vaan kun sellaisen miehen komentoon joutuu kuin Jukka Rahja on, niin jo siinä on helisemässä.

SIVIÄ

Vai sen kanssa olit tekemisissä?

AAPO

Sen. — Vankeja aina kun sen eteen tuotiin, niin kyllä ei heitä hyvin pidelty.

SIVIÄ

Niinkö?!

AAPO

Jopa kuulustelutta ja tutkimatta määräsi miehet ammuttaviksi.

SIVIÄ

Herra siimaa!

AAPO

Semmoisen työn täytäntöön panoon se nyt asetti minutkin.

SIVIÄ

No?

AAPO

Annahan, kun kerron sinulle, kuinka asia oli.

SIVIÄ

Jaksatkohan, Aapo?

AAPO

Koetanpahan — ihan lyhyesti vain. — Juovuksissa olivat johtomiehet kaikki, kun minut Nokialla kutsuttivat erääseen vajaan. Kun tulin sinne, niin seisoi siellä perällä nuorenpuoleinen, tummaverinen mies kädet selän taakse sidottuina.

SIVIÄ

Sekö se oli se vanki!

AAPO

Se. — Kun minun tiesivät olevan nahkurin opissa, niin sanoivat: »Tuossa on sinulle ammattisi mukaista työtä. Nyle nahka pappipakanalta ja parkitse oikein pehmeäksi!»

SIVIÄ

Voi kauheata puhetta!

AAPO

Pidin sitä puhetta vain leikkinä ja käännyin mennäkseni tieheni. Mutta samassa paukahti takanani revolveri ja kuula lävisti lihakset tämän vasemman käteni kyynärpään alapuolelta.

SIVIÄ

Rahjako se ampui?

AAPO

Se sama. — »Taidat olla lahtari itsekin, mokomakin vetelys», — ärjäsi hän minulle. — »Tee työtä käskettyä ja heti, muuten saat kuulan vielä otsaasikin.»

SIVIÄ

Herra siunaa!

AAPO

Kun sitten kysyin, mitä vangille oli tehtävä, niin vastasi: »Leikkaa siltä rinnasta nahka, niin että siihen syntyy verinen risti. Puhkaise sitten silmät ja heitä raato koskeen! Ja olkoonkin se tehty, kun kymmenen minuutin perästä tullaan takaisin.»

SIVIÄ

No? Entä sitten?

AAPO

Niine hyvineen jättivät minut kahden kesken papin kanssa. Siis papin henki tahi omani, ehkäpä lopulta sittenkin vielä meidän molempienkin.

SIVIÄ

Mitä julmia petoja!

AAPO

Mikäpä siinä auttoi?! Astuin silloin papin eteen. Tämä sanoi: »Sinussa, nuorukainen, nään mä vielä on Jumalan kuvaa jälellä. Sido edes silmäni ensin, ja ennenkuin työhösi ryhdyt, niin ota povitaskustani Uusi Testamentti, joka on ollut matkatoverini, — ainoa lohdutukseni. Kotiin jäivät vanha äitini ja nuori vaimoni, joka on raskaana. Toimita heille, jos jotenkin voit, viimeiset terveiseni. Ja itsellesi löydät lohdutusta ja tukea vain tästä Jumalan sanasta. Lue sitä ahkerasti ja etsi Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin itsestään tulevat sinulle kaikki maalliset edut. Muista myös Vapahtajan sanat: 'Rakastakaa Jumalaa ylitse kaikkea ja lähimmäistänne niinkuin itseänne!' Ne ne ovat suurimmat käskyt. Ne vain tuovat ihmiselle elämän onnen.»

SIVIÄ (itkee ja pyhkii silmiään).

Entä sitten?

AAPO

En pystynyt silloin käskettyä työtä tekemään. Muistin siinä papin edessä seisoessani oman äitivainajani, oman Siviäni. Aioin lähteä pois, kun pappi sanoi: »Älä mene! Ammu minut heti, muuten joudun vielä pahemmin kidutettavaksi.» Silloin sieppasin äkkiä revolverini ja laukaisin kuulan papin sydämeen. Hän kaatua romahti maahan. Ja hänen povitaskustaan löysin tämän kirjan.

    (Ottaa turkkinsa taskusta Uuden Testamentin, jonka näyttää Siviälle.)

SIVIÄ

Mutta kuinka sinä sitten sieltä pääsit?

AAPO

Kun johtajat tulivat, niin kovalle minut panivat. Ja valheella vain pääsin pulasta. Sanoin, että pappi aikoi karata eikä auttanut muu kuin ampua heti. Kosken partaalle piti kuitenkin vielä ruumis raahata, sitoa kivi kaulaan ja upottaa kuollut kuohuihin.

SIVIÄ

Ja sitten itse karkuun pääsit?

AAPO

Yöllä pääsin. Juoksin syrjäteitä Simon asemalle. Sieltä onneksi löysin sukset ja yötä myöten kiirehdin tänne.

SIVIÄ

Jumalan kiitos siitäkin!

AAPO

Kovat ovat tunnon tuskani koko matkan olleet. Ja niistäkin olen hikoillut yhtä paljon kuin hiihtämisestä. Papin lempeä katse on koko ajan silmieni edessä, se on seurannut minua koko matkan. Hänen kauniit sanansa kaikuvat vieläkin korvissani. Tuntuu kuin joku ajaisi takaa minua, kuin väijyisivät minua joka taholta. Saanenko armoa koskaan, kun kuolema nyt jo on tuossa edessäni?

SIVIÄ (epätoivoisena).

Ei, ei, — et sinä kuole, Aapo. Et saa kuolla. Vielä sinä paranet. — Kunpa vain Merilän rouva tulisi! Kunpa isä pian jo toisi lääkärin!

AAPO (käy jälleen selälleen).

Ei niiltä enää apua lähde, minä tunnen sen. Vasen käteni on jo aivan puutunut. Ja turtumus leviää yhä ylemmäksi. Voimat vähenevät, minä tunnen sen.

SIVIÄ

Puhuit kovin kauan, väsyit siitäkin. Lepää, Aapo, koita nukkua!

AAPO

Koitan, koitan.

SIVIÄ (peittelee häntä, korjaa tilaa, silittelee hänen päätään ja istuutuu hänen viereensä).

    (Kotvasen hiljaisuuden jälkeen aukeaa ovi ja Karoliina palaa).

SIVIÄ (hypähtää ylös ja menee häntä vastaan. Tekee merkin, että Aapo nukkuu).

KAROLIINA (kuiskaten).

Ei ollut kotona Merilän vanha rouva. Oli matkustanut minne lie.

SIVIÄ (samoin puolikovaa puhetta).

Entä isä? Eikö näkynyt maantiellä vielä ketään?

KAROLIINA (kuin edellä).

Kuului kulkusten kilinää.

SIVIÄ

Voi, Jumala, jos se jo toisi lääkärin!

KAROLIINA (viittaa Aapoon).

Onko se huonompi?

SIVIÄ

Sanoi jo kuoleman olevan tulossa.

KAROLIINA

Ehkä vain hourii.

AAPO

On, on, kuolema on tulossa.

SIVIÄ

Kuulipas!

KAROLIINA

Kuuli, kuuli!

    (Ulkoa kuuluu kulkusten kilinää.)

SIVIÄ

Jo tulee lääkäri, Aapo, jo.

KAROLIINA

Voi kyllä vielä auttaakin.

AAPO

Ei voi enää.

SIVIÄ (oikeanpuolisen ikkunan luona).

Tohtori Huotra onkin isän mukana.

KAROLIINA

Saipas se sen pian.

SIVIÄ

Oli se onni.

    (Hannes Huotra ja Juho tulevat. Huotralla on käsilaukku kädessään).

HUOTRA

Täälläkös se on? Päivää!

SIVIÄ

Päivää, tohtori. Täällä on sairas — tuossa.

JUHO (Karoliinalle).

Maantiellä tuli vastaan.

KAROLIINA

Siksipä niin pian hänet tänne saitkin.

HUOTRA (paljastaen Aapon käsivartta).

Niinkö, että on ammuttu? Niin näkyy. (Päästää pitkän vihellyksen, joka osoittaa, että asiat ovat huonosti; puristaa sitten huuliaan ja rypistää silmäkulmiaan. Sitten kääntyy sairaasta poispäin ja lausuu puolikovaan muille tuvassa olijoille.) Verenmyrkytys on. Ei auta leikkauskaan enää, — on jo noussut liian likelle sydäntä, — ei kestä kauan...

SIVIÄ (purskahtaa itkuun).

AAPO

Älä itke, Siviä! Tiesinhän sen. — (Huotraan päin.) Minutkin pettivät omat miehet, — pakoittivat ryöstöön ja murhiin. Papin pakoittivat ampumaan. Ja nyt olen saanut rangaistukseni, — kuoleman omien miesten kädestä.

JUHO (murahtaen).

Ansiosi mukaan kai sitten.

SIVIÄ (huudahtaen).

Isä! Isä! Mitä te!?...

JUHO

Samaa maata näytte olevan molemmat.

KAROLIINA (Siviälle).

Vielä puolustelee tuokin...

AAPO (katkonaisella äänellä).

»Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin itsestään tulevat teille kaikki maalliset edut.»

JUHO

Porvarien pötyä!

KAROLIINA

Hourailee!

AAPO

»Toimita viimeiset terveiseni vanhalle äidilleni ja nuorelle rouvalleni!» sanoi pappi, jonka ammuin. Mutta enhän sitä voi.

HUOTRA

Kuka se pappi oli?

AAPO

Tuon Testamentin antoi. Näytä se tohtorille.

SIVIÄ (antaa Uuden Testamentin Huotralle).

Tämän oli antanut Aapolle.

HUOTRA (ottaa Uuden Testamentin käteensä ja aukaisee sen kannen. Hätkähtää huomattavasti). Tässähän on nimi. Se pappi oli minun serkkuni.

SIVIÄ

Niinkö?! (Nyyhkyttää.)

AAPO

Kohta taivaassa tavataan.

JUHO (Karoliinalle).

Vieläkin yhtä lahtaria vähemmin.

KAROLIINA (nyökäyttää myönteisesti päätään).

HUOTRA (on sillä välin aukaissut käsilaukkunsa ja valmistaa ruiskeen). Annan teille tuskia lieventävän ruiskeen käsivarteen. (Sen tehtyään kääntyy Siviään päin.) Muuta en enää voi, — on liian myöhäistä.

SIVIÄ

Eikö sitten enää toivoa mitään?

HUOTRA (päätään pyöritellen).

Jollei ihmeitä tapahdu.

    (Alkaa pukeutua).

SIVI (kääntyy poispäin itkemään).

HUOTRA

Saankohan minä sen Uuden Testamentin? Toimitan sen terveisten mukana vainajan omaisille.

SIVIÄ

Kyllä. Ottakaa vain, tohtori! — Entäs maksu?

HUOTRA

Eipä mitään. (Osoittaen kirjaa.) Tässä on palkkiota kylliksi. Hyvästi nyt sitten.

    (Hyvästelee kaikkia ja poistuu).

JUHO (istuutuu vuoteen laidalle).

KAROLIINA (puuhaa uunin ääressä).

SIVIÄ (menee sairaan luo, seisoo ja katselee häntä mielteissään kyynelsilmin. Kuuluu etenevää kulkusten kilinää. Tuvassa on aivan hiljaista. Aurinko luo jälleen yhtäkkiä kultaisen valojuovan kuolevan kasvoille.)

AAPO (huoahtaa syvään ja oikaisekse selällään. Hänen rintansa korahtelee).

SIVIÄ (vanhemmilleen kuiskaten).

Se tekee lähtöä.

JUHO ja KAROLIINA (tulevat lähemmäksi ja jäävät seisomaan Siviän taakse).

AAPO (huoahtaa vielä kahdesti syvään ja hervahtaa sitten liikkumattomaksi).

SIVIÄ

Nyt hän lähti.

    (Purskahtaa itkuun, vaipuu polvilleen lattialle kuolleen viereen

ja painautuu hänen ruumistaan vasten. Pitkä hiljaisuus tuvassa. Kello vain käydä naksuttelee seinällä.)

    Väliverho.