Lyhyt satunäytelmä sijoittuu mytologiseen Tapiolaan, missä metsän väki ja henget kohtaavat. Tarinan keskiössä on metsänkävijä Lippo, jonka sielusta hyvät ja pahat voimat kamppailevat hänen uneksidessaan metsän peitossa.
Larin-Kyöstin 'Tapiolassa' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3244. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.
TAPIOLASSA
Satukuvaelma
Kirj.
LARIN-KYÖSTI
Oulussa, M. W. Marjamaan kirjapainossa, 1912.
HENKILÖT:
TAPIO, metsän kuningas. MIMERKKI, metsän mieluinen emäntä. NYYRIKKI, Tapion poika. TELLERVO, metsänneito. LIPPO, metsänkävijä. AARTEENKAIVAJA. TAPIOLAN VANHA PAIMEN HIIDEN HENGETÄR. METSÄN HENGETÄR. Tapion väkeä, sinipiikoja y.m.
(Metsäinen, ihana seutu, taustalla metsälampi. Lippo nukkuu
sammalilla, ja sinipiiat karkelevat ympärillä.
On aamuinen hämärä.)SINIPIIAT (laulavat karkeloiden)
Soi simapilli,
soi, soi, soi,
sinisilmä siskot
karkeloi,
siniviitat välkkyy,
soljet heljät helkkyy,
mailla auer läikkyy,
seitit, korret väikkyy,
sillaks suorin ties,
nouse metsämies,
soi simapilli, soi!
Soi simapilli,
soi, soi, soi,
armas päivä silmän
auki loi,
herää, metsäkunta!
Kyllin näit jo unta,
unta luonnon lasten,
puista putoo kaste,
herää hellään jo,
nousee aurinko,
soi, simapilli, soi!
[Laulun on säveltänyt Otto Kotilainen.](Aurinko nousee punertaen koko seudun; sinipiiat pois.)
LIPPO (puoli-unessa)
Niin kumma soitto hiipii korviini
kuin kedon kukat soittais kelloillaan,
kuin perhot säestäisi siivillään,
kuin sirkat sirkuttaisi viuluillansa
ja pikku rummuillansa mettiset.
Se hieno on kuin utu-unelma,
kuin tuuli, joka illoin metsään nukkuu,
kuin taivaan helinä se kaukaa soi,
taas läheltä kuin sois se sydämestä.
Mun kasvoilleni virtaa tuores viima,
kuin siniliepeet ympärillä liehuis.
Miss' olen? Tahdon vielä nukkua.HIIDEN HENGETÄR
Oon hiiden hämysilmä hengetär,
sun suoniisi ma lietson tummaa tulta,
on valta viekkaus, sen tie on kulta,
jos lyöt ja raastat, revit, heikot poljet,
jos riistät hukkuvilta toivon oljet
ja heität kauniit kaihot, unelmat
ja raunioille onnes rakennat,
niin näytän sulle sokkeloisen tien
ja läpi varjojen sun kostoon vien,
vaikk' uinut, valvot, seuraan, autan sua,
sua kutsun kolmasti, nyt kuule mua!LIPPO (levottomana unissaan)
Veljeni, sinä löit minua, minä en sitä unohda, minä en sitä koskaan unohda, minä kostan sen kolmasti sinulle. Äiti, teillä on linnun naama. Mitä nauratte? Minä ajan seitsenlasivaunuissa teidän ylitsenne.
(Metsässä kuuluu viserrys.)
METSÄN HENGETÄR
Oon metsän sulosilmä hengetär,
mua rakastit jo lasna tietämättä.
Oi, anna hukkuvalle lemmen kättä
ja muista mitä hyvää unelmoit,
niin kerran ihanasti nousta voit,
ma kuiskaan korviis salon säveliä,
niill' ihastutat ihmissydämmiä,
sä metsän suloisimmat lahjat saat,
sua kutsun, seuraa, näytän onnes maat!LIPPO (tyyneemmin)
Minun on niin hyvä olla. Miksi min; oikeastaan kotoa lähdin? En muista! Siskoni, siskoni, metsä on minun ystäväni, tule katso, kuinka paljon täällä on kummallisia kukkia!
(Linnut visertävät.)
(Lippo herää.)
Taas kumma soitto soi mun korvissani,
niin salainen ja suuri metsä on,
sen vihreet hämyholvit uneen kutsuu,
mut valo heijastaa sen pohjasta,
kuin ahjosta käy kipunoiden kimppu
ja minut herättää. Kai aamu on.TAPIOLAN PAIMEN (linko kädessä)
Se istuu tuolla taas.
LIPPO
Mies mikä lienee?
PAIMEN
Jos oikein tähtään, ehkä osaan silmään
tai rintaan; silmäni ei erota.(Ottaa maasta kiven, jonka iingottaa jonnekin ilmaan.)
Ei sattunut!
LIPPO
Hoi, vanha mies!
PAIMEN
Ken huusi?
LIPPO
Miks käyt ja kähnystät kuin salakyttä?
PAIMEN
Ma väijyn tuota pahaa harakkaa,
se kelohongan latvass' istuu aina.LIPPO
Kas! Mitä teki sulle harakka,
se veikö sormuksen sun neidoltasi
tai — mikä pahempi — kai pahasti
se puhui neitos korvaan sinusta
ja nauroi, siksi neitos sulle nauraa?PAIMEN
He, ei, sa lasket lemmon leikkiä,
oon vanha mies, ei naiset naurata,
tuo harakka on hiiden harakka.LIPPO
Hiidenkö harakka?
PAIMEN
Niin. Kun se nauraa,
ei ketään naurata.(Ampuu lingollaan, harakka nauraa.)
LIPPO
Hyi, mikä nauru,
se karmii selkäpiitä, sydänalaa.
Mik' on tää paikka, mikä olet itse,
en Vainen lemmon luolaan liene tullut.PAIMEN
On toinen ääni kellossasi, piltti.
LIPPO
En pelkää. Tääll' on vaan niin kumman hiljaa
kun lakkas nauramasta harakka,
ei linnut laula, hyrrää hyttyset.PAIMEN
Niin, metsä on kuin kirouksen alla,
puut nuokkuu kuiskaa niinkuin suruissaan,
ja luonto huokaa, maa- ja ilmakunta
vapisee hähättäessä harakan,
jänikset päänsä pistää pensaaseen,
ja kiero kettu pyrkii luolan pohjaan.LIPPO
Mik' on tää paikka?
PAIMEN
Tapiolan haka,
sen esikartano, ma paimen oon
ja kaitsen Tapiolan karjoja.LIPPO
Pyhältä heti tuntui mulle paikka.
PAIMEN
Mut nyt sen rauhaa rikkoo paha lintu.
Tapion väki, nuori metsäkansa
ei sovuss' elä, riitaa rakentaa,
käy sinipiiat, keijut kaunamielin.
Tapio itse, mairut Mimerkki
kartellen kaartaa täällä toisiansa,
kun haassa nauraa hiiden harakka;
siks' linkoineni sitä täällä väijyn,
en tavoita, en, vaikka kuinka koitan,
ja Tapio on vihainen, juur' äsken
hän kaatoi mesikuppini ja ajoi
mun kulta-oveltansa pihalle
ja näytti sormellansa tietä metsään,
mun, vanhan miehen täytyy piileskellä,
niin, syy on minun.LIPPO
Kuinka, sinun syysi?
PAIMEN
Niin, katsos seikka on se, että minä vanha unisilmäinen sopessa-istuja satuin tässä tuonein metsään nukkumaan.
LIPPO
Metsään nukuit?
PAIMEN
Niin, päivä paistoi niin riivatun lämpimästi suoraan minun silmääni, juuri kun kummulla istuin ja mietin. Olin olevinani nuori kuningas ja minun paimenkoirani oli minun ylimmäinen neuvonantajani, niin... samassa... samassa nukahdin. Heräsin, karja oli poissa, koira poissa, minä juoksen, juoksen. Missä karja?
LIPPO
Niin, missä karja?
PAIMEN
Karja rikkoi aidan, kulki Hiiden soita, Hiiden maita, Hiiden kultaisen kauran tallasi. Mimerkin, Tapion emännän lempilehmä Tähtiotsa kiipesi Hiiden punaiselle vuorelle. Tuolla kaukana, katso, häämöittää Hiiden velhovuori. Niin, vuoren mustasta aukosta ilmestyi itse Hiisi, silmät kiljan kaljallansa, nyrkkiä ravisti ja löi jalkaa, että vuori vapisi, koppoi Tähtiotsan kuin pienen mäyrän pojan ja upotti sen kuumaan suohon. Ai, poikani, ei sillä leppynyt, ei sopuhun suostunut, vihasta sen vihreät silmät sähisivät päässä, lähetti, lennähytti tänne harakkansa, kun se nauraa, lankeevat naudat polvilleen ja läähättävät, ja vihan vavistus käy läpi Tapiolan. Ja yöllä! Yöllä lankee Hiiden vuoresta musta varjo yli Tapiolan simaisen salon, nahkasiipat, vaakalinnut ja lentävät rikkikoirat täällä uksilla ulvovat, viettävät kimmaisia, hurjia häitä naattujensa kanssa, ja harakka nauraa yli kaiken. Voi, tätä elämää! Tapio uhkasi, ettei hunajakuppini täyty, enkä iloista kylyä saa ennenkuin harakan olen ampunut, (poimii kiven ja asettaa sen linkoonsa, samassa kuuluu avunhuuto.) Kuulitko? Joku huusi apua. (Lippo rientää pois ja palaa taluttaen Aarteenkaivajaa.)
AARTEENKAIVAJA
Minä katselin kiiltävätä suon rantaa, sen pohjasta välkähti kuin kultaa ja minä putosin sinne kainaloitani myöten.
LIPPO
Mitä sinä täältä haet?
AARTEENKAIVAJA
Aarteita kaivan, joka puun kolosta, joka kannon alta niitä etsin. Vaan en vielä ole löytänyt. Entäs, mitä sinä haet?
LIPPO
Metsän huoletonta humua ja elämän iloisia seikkailuja.
AARTEENKAIVAJA
Sanokaa minulle, hyvät miehet, missä Hiiden vuori on? Siellähän taotaan kultaa.
PAIMEN
Hiiden vuori? Voi, miekkoinen halujasi! En sinua sinne neuvo menemään.
AARTEENKAIVAJA
Neuvo, ukko utra, saat sydämmeni lunnaiksi.
PAIMEN
Sen annoit jo viekkaasti kimmeltelevälle kullalle. Neuvon ja varotan. Tuolla näet Hiiden vuoren. Kun sitä oikein katsot, niin näyttää se istuvalta punapäiseltä, pipolakkiselta, kivettyneeltä jättiläiseltä. Monta on sinne mennehiä, vähä takaisin tullehia, siellä on sija syyllisillä, alus kuumista kivistä, palavista paateroista. Kätke sanani ja käänny tieltä. Vuoren juurella, yön puolella on sanajalkojen ja peuransammalen sisässä kahden suopetäjän välissä vuoren rautainen ovi. Pääsiäisyönä keskiyön aikaan jos siihen kolkutat, aukenee ovi. Kuljet vuoreen, ihana polku kisailee edessäsi, kultakolikolta hohtaa joka puun juuren alta, niihin älä koske. Kuljet tietä vähäisen, kolme kuumasilmäistä impeä vastaasi astuu herttainen hymy huulilla, niihin älä koske. Niillä on kädet kuin vesiköynnösten juuret, ne vetävät sinut luoksensa ja imevät sinusta veren ja elämän. Kuljet vuoren pimeään perukkaan, siellä kasvaa polven korkuinen tummalehtinen pensas täynnä helmille heloittavia marjoja, siihen pensaaseen tartu, niin sun on valta vuoressa. Mutta minä tiedän sen, minä tiedän sen, sinä tartut heti kultakolikkoihin, ne sammakoiksi muuttuvat, tai tartut hehkuvapovisiin impiin, ne katoavat kuin sumu aurinkoon, ja ikuisesti sinä vaellat vuoren onkaloissa ja kuuntelet oman tuskaisen äänesi kolkkoa kaikua, tulee Hiisi ja muuttaa sinut ontuvaksi orjaksi, mustan palkeensa polkijaksi. Nyt kuulit, vieläkö sinne haluat?
AARTEENKAlVAJA
Sinne ikävöin, sinne mieleni palaa.
LIPPO (taistellen itsensä kanssa)
Menisinkö mukaan. Oh, kuinka rintaani raatelee. Ei, ei, ei! Mitä iloa oli veljelläni rahoista, niitä hän himoitsee kuin susi myrkytettyä syöttiä. Ei, suven suloisille maille minä tahdon, sinne minne päivä niin ihanasti lounaaseen laskee.
AARTEENKAlVAJA (Lipolle)
Yksinkertainen aatos! Sinä autoit minut suosta, tule, minä ja'an ilot ja aarteet kanssasi.
LIPPO
Älä nouse, nuori jalka! Älä anna sille suuntaa, joka yöhön vie. Soi, soi ihana soitto minun korvissani kuin äsken unessani!
(Yhden simapillin ääni kuuluu.)
AARTEENKAlVAJA
Minulla on kiire. Tuletko?
PAIMEN
Monta on sinne mennehiä, harvoja takasin tullehia.
LIPPO
En tule.
AARTEENKAlVAJA
Minä lähden, kävi miten kävi. Aarre on aarteen ottajalla. (Menee.)
PAIMEN
Miekkonen, älä mene!
LIPPO
Meni vaan.
PAIMEN
Niin, meni onneton, miekkoinen. Mutta mistä sinä poikani tulet?
LIPPO
Minä? Niin, minä olen eksynyt, kotoa vihassa läksin. Viikkoja en ole laskenut; päivä on pääni yli pyörinyt, minä jälessä, oksat etelään osottavat; tietä en löydä.
PAIMEN
Tietä? Minne?
LIPPO
Suven puoleen, matkalla maailman kirjaviin laskiaisiin, läänin linnan tahdon nähdä, sen kultainen kaariportti on jo lapsuudesta asti silmissäni väikkynyt. Tiedätkö, missä päin se on?
PAIMEN
En muista, miekkoinen, miekkoinen, niin, muistoni on hämärä kuin metsä elokuun kuutamossa.
LIPPO
Miksi metsä kohisee taas niin kummallisesti.
(Harakka nauraa.)
PAIMEN
Häst! Kuulitko, taas lintu elämöi,
ja sieltä kuuluu Tapionkin ääni,
se perin pahaa mulle ennustaa;
minne nyt kätkeyn?(Tapiolan väkeä rientää ohi.)
Kas noin ne karkaa,
nyt ei oo ukko ilvetuulella.(Piiloutuu kiven taakse.)
TAPIO
Niin, menkää, että vinkuu vesakko,
ja katajat ja pehkot pöllyää,
vieköhön teidät itse Iso-Hiisi,
se kaihisilmä, kadesilmä hurtta,
päässäni pihisee kuin muurahaiset,
ja ohimossa paisuu paksut suonet,
ja käsi lois, niin odottakaas vaan!
Puun juurilla ne torkku, tolvanat,
ne katsoo virsujaan ja torkkuu taas,
työ ristiin käy, ja talo on kuin päällään,
työ-aseet hujan hajan miestä huutaa,
kuin viuhkaa akat, lapset huitoo luutaa,
mut annas, kun on aika atrian,
ne saavat tuhat tulimmaisen kiireen,
mut kyllä niille näytän. Kuules, harakka!
(harakka nauraa.)
Niin naura, nauvu, sinä Hiiden lintu,
mun hapseni jo nousee pystyyn näin,
ja vanha naavaparta tutisee,
myös sisuni se kuohuu, kiehahtaa,
niin Manan musta vesi sohisee
kai Syöjättären noitakattilassa.
En tätä kestä, minä tempaan kirveen,
sen kitaas heitän, hurja harakka.
Ken täällä, tunnen ihmishajua,
mies nuori?LIPPO
Minä...
TAPIO
Nuori metsämies?
He, miltä meidän vatut, puolat maistuu
ja ketunleivät?LIPPO
Kyllähän ne maistuu.
TAPIO
Hehe, vai niin! Mut kupu sull' on tyhjä,
(taputtaa Lippoa vatsalle)
pää täynnä kultaisia haaveiluita,
kuun kuvia ja muuta sekamelskaa;
sun silmäs puhuu vaikk' on suusi mykkä,
sun silmäs huutaa nälkää, viisaat silmät...LIPPO
Niin, mun on nälkä.
TAPIO
Niin, ja pitkä matka
on täältä rakkaan äidin särvinaittaan;
niin, oravall' ei puussa puutetta
ja linnunpojalla on ruokaa maassa,
suun täytettä ei ihmispojalla,
ja kaikill' yhtä hyv' on ruokahalu.LIPPO
Kun edes nähdä saisin leipäpalan,
niin etten unohtais' sen muotoa,
jos joskus sattuisi sen käsiin saamaan?TAPIO
Kas vaan! On sulla oikein reima luonto;
meillä ei leivota kuin kerran kuussa,
ja onnettomaan aikaan tulit, poika,
mut soittoa on meillä monenlaista,
jos tahdot kuulla harakankin ääntä.
Tulinen tosi! Minne kaikki kärkäs?
(Huomaa paimenen pipolakin kiven takaa.)
Mikähän käpy kiven takana
niin varovasti siellä liikku, liukuu,
(hiipii tarttuen paimenen lakkiin)
kuin ois se pipolakin tupsuniekka.
Seis paikallasi, vanha pörötukka!PAIMEN
Ma poimin ukonkiven linkooni.
TAPIO
Pois linko! Mitä sillä, pöppö, teet,
kun et voi nähdä viiden vaaksan päähän,
sun silmäs vettä vuotaa, leuka louskuu
ja polvet tutisee, ja varpaat naksaa,
pois otan virkasi, sä kaiken karjan
viel' ajat Iso-Hiiden laitumille.
Jos oisit nuori, saisit kyydin kuuhun
ja kolme moukaria peräpäähän.
kuun suuta pieneks' saisit kalkutella,
kun meille ain' se nauraa vuoren takaa.
Alahan mennä! Seiso hongan alla,
sen, jonka päässä hyppii lemmon lintu,
jos sattuis sille munimisen hetki,
niin ota kahakourin lahja vastaan
ja vie se kananpesään aitan alle,
niin riittäis meille Hiiden harakoita,
jos tämän rähättäjän joku ampuis,
niin, joku muu kuin sinä, mene, joudu!PAIMEN
En oikein puuta löydä, silmä pettää,
en tohdi sinne mennä, kuningas.TAPIO
Jo kuulit, se on palkkas, mene, muuten...
PAIMEN
Voi, surkeutta! (menee)
TAPIO
Poika!
LIPPO
Salon herra,
maan isäntä ja metsän kuningas,
sua kiitän entisistä anneistasi,
kun jousen eteen ajoit metsänriistan,
ei maassa ollut nelin hyppijätä
ei suhusiivin ilman halkojata,
joit' et ois pyhittänyt pyytäjälle;
niin usein annoit mulle metsä-onnen,
sinulle hämärästä härmä nousi
kuin kiitosuhri; älä pahastu,
mun oikku, sattuma toi näille maille!TAPIO
Miks' läksit kotoa?
LIPPO
Pois ajoi veikko.
TAPIO
Vai siinä sattuma, kai sattui naulaan
ja taisit pääsi pistää omaan paulaan.LIPPO
Katoton metsä oli mieluisampi
kuin koti, jonka orret päätä painoi.TAPIO
Nyt taivaan katon alla käydä tahdot
ja minne?LIPPO
Täällä jossain rinnassani
soi ääni: mene, mene; askelissa
se sana kaikuu, käy mun edelläni,
se kutsuu, käskee, työntää hartioista,
mun täytyy mennä, kotiini en käänny.TAPIO
Niin, sull' on kellossa nyt kaksi ääntä.
Oot kumma poika. Mik' on nimesi?LIPPO
Lipoksi minua on sanottu,
kuninkaan lääniin oisi mulla matka.TAPIO
Soo, sinne? Pitkä, kovin pitkä matka,
edess' on kolme kuumaa koskea,
on kolme noroakin notkuvaista,
suoportaill' yhdeksill' et yli pääse.
On oikealla tuima Nälkäniemi
ja vasemmalla kolkko Kipuvuori.
Kuninkaan lääniin tahdot taivaltaa,
kai kultatakkia sun mieles tekee?LIPPO
Ne houreet heitin; hanhenvartijaksi
tai tallipojaksi kun voisin päästä.TAPIO
En sille mitään mahda; mutta kuule,
oletko missään nähnyt Nyyrikkiä,
mun poikaani, se vilkas kasaveikka
vain kiitää Tellervonsa kintereillä,
nyt tätä metsäneittä poika pyytää,
unohtaa loukut, permet, pilkkokirveen.
(Huutaa.)
Hoi, Nyyrikki!
(Harakka nauraa.)
Kas, taas se riena reuhaa,
(matkii)
hähhää, ken meistä viimeiseksi nauraa.
Tuhannen taivaan talivasaraa,
kun saan vaan kurjan pojan polvelleni,
niin kuuman veren kiihkon jäähdytän
ja tukkaa tuiskuttelen aika lailla.MIMERKKI
Tapio taltu, hyvä isäntäni, kultainen kuninkaiseni, lepytä levoton väkesi!
TAPIO
Minä en ole sinun hyvä isäntäsi, kuulitkos! Mimerkki, missä olet taas ollut?
MIMERKKI
Ikävissäni istuin, arkiryysyissä kyyhötin kaskivirsut jaloissa, katselin kalseata korpea ja itkin.
TAPIO
Niin, ryysyjä ja kyyneliä, kyyneliä ja ryysyjä, niillä sinä minua alati ilahutat. Mitä sinä virsuinesi metsässä juoksentelet, pysy kotonasi, askareissasi. Hämähäkin seittiä ovat seinät täynnä, ukset nokisina naukuvat, et ole pesettänyt aittoja, ja riistatarhassa hyppivät hiehot kiulujen yli, ja nälkäiset hirvet hiovat sarviansa.
MIMERKKI
Metsän pienet piiat jo varhain minut soitollansa herättivät, tarhassa olen hyörinyt ja pyörinyt, ja iloisena kaarestaa karja. Nyt se saloa kohden ammuu, aurinko armaasti paistaa ja metsästä lehahtaa tuhansia tuoksuja. Puin ylleni lykkyvaatteeni, antivaippani metsän erämiesten mieliksi. Erämies väsyneenä astelee, katselee, kyselee, missä viipyy tasaisen Tapion karja. Kultaiseni, kuninkaiseni, kaunis kankahan eläjä, pane metsä juhlapukuun ja iloiset petrat pensastoissa piehtaroimaan.
TAPIO
Ei ole antiaika. Metsäpiiatko sinut herättivät, sammalsopessa olet nukkunut koko aamun; eilen ja taas tänään istuit lähteen reunalla koreillen punasukissa, siniviitassa, sormet kullan koltuskoissa. Mitä tästä lopulta tulee! Millainen emäntä sellainen talokin. Kaikki tässä kaunistelemaan, koreilemaan! Ja Nyyrikki, ainoa poikani, punakypäräni temmeltää kuutamokisoissa miekkoisen metsäneitosen kanssa. Mikset pidä heitä silmällä? Sillä sen minä sanon, että siitä lemmen liehkasta tulee ikuinen itku, (harakka nauraa.) Mene jo siitä, muuten mustaksi muutun! (Mimerkki menee perälle.) Nyyrikki, Nyyrikki! (Poistuu vasemmalle.)
TELLERVO (oikealta, Nyyrikki jälessä). Kutti, kutti!
NYYRIKKI
Tellervo!
TELLERVO
Kutti, kutti, hoikka poika heikkosääri!
NYYRIKKI
Tellervo ihana!
TELLERVO
Et saa kiinni, hihhihhii, etkä saa, etkä saa!
NYYRIKKI
Maltahan, kyllä saan, kyllä saan! (Juoksevat kiven ympärillä.)
TELLERVO
Levitä käsiäsi, kurota, kumarra, käänny ja väänny, olen täällä, tuossa taas, nyt et pyytä pyydystele, etkä teiriä tavota.
NYYRIKKI
Tellervo, ihana metsäntyttö, sinä utupaitainen, sumusilmäinen, hienohelmainen, älä juokse niin nopeasti, odota, odota!
TELLERVO
Ei ole aikaa, ei ole aikaa! Sinä siellä, minä täällä, vuori vaskinen välillä.
NYYRIKKI
Kirveelläni vuoren puhkaisen.
TELLERVO
Kalahtaa kiveen, kolahtaa kovaan.
NYYRIKKI
Sinä sininen unelmani, kultainen kaipaukseni, sorea, sulosilmäinen, suostu sopuhun, ikävä on minun sinua!
TELLERVO
Ei ole onni ottajalla, nouse ei jalka noutajalta.
NYYRIKKI
Kaitsen karjaasi, huudan hiehojasi. Tuhansilla taruilla sinua hauskuutan, sadoilla simasanoilla sinua hyväilen, tule, tule! (Harakka nauraa.) Lemmon lintu!
TELLERVO
Juokse suolla sotkujasi, kuuntele kuusiasi. En ehdi, en tahdo!
NYYRIKKI
Tule, muuten tulistun, minä puristan sinut kuin pihtiin, minä vapisen odotuksesta.
TELLERVO
Älä koske! Kuulitkos, sinun sormesi ovat kuusenpihkassa, älä koske, turmelet korean pukuni.
NYYRIKKI
Mutta Tellervo, ethän ennen käsiäni kiertänyt, et kiihkoani kaartanut. Tule jo!
TELLERVO
En jouda, en jouda!
NYYRIKKI
Puut minä silloiksi lasken, maat simaksi sipaisen sinun karjasi kulkiessa. Anna kätesi, vain sormesi, sakarisormesi äärimmäinen pää!
TELLERVO
Sen ympäri sinun kietoisin kuin vyyhden, en anna, en anna. Pese kätesi, pese kätesi! Kutti, tässä olen, ota pois, jos saat, vie, jos voit! (Juoksee oikealle.)
NYYRIKKI
Mene sitte, en sinua ikääni itke. Ei, Tellervo! Pyrähti kuin pyy pivosta! (Huomaa Lipon.) Sinä täällä, Lippo, kyllä sinut tunnen. Tunnetko Nyyrikkiä, puihin pilkkujen veistäjätä?
LIPPO
Oletko sinä Nyyrikki, puissa olen nähnyt pilkkusi.
NYYRIKKI
Metsässä käydessäsi sinua kurkistelin, metsässä sinun sydämesi on, kasvoillasi näin kauniin kaipauksen. Lippo, riena riivaa nyt Tapiolan väkeä, kun harakka nauraa, silloin hyvät pahoiksi paatuvat, iloiset ilkeiksi, ei ole sopua, ei suhtaa. Lempeä isäni on toraisa, Tellervoni, korea kuopus, ongelmoi ja oikutteiee, kaikki kansa riutuu riitaan ja sotikantaan. Ja Hiiden hämysilmä harakka rähättää keskellä pyhää hakaa, kukaan ei sitä tavota, vasamat ohi lentävät, nuolet yli viistävät.
LIPPO
Nyyrikki, voisinkohan minä sen ampua tällä jousellani!
NYYRIKKI
Näytä! (Tarkastaa Lipon jousta.) Oi, ukko ylijumala! Jousesi on jumaloissa kirkastettu, viattoman virittämä.
LIPPO
Siskoni sen viritti.
NYYRIKKI
Ammu hiiden harakka, niin saat oman jouseni.
LIPPO
Mitä minä sillä, ethän sillä itsekään tavota?
NYYRIKKI
Saat sinipiioista suloisimman.
LIPPO
En minä sinipiioista... Häipyvät kuin sininen auer yön yllättäessä. Vaihda kanssani pyypilliä, joka riippuu nauhassa kaulassasi, omani on jo huono!
NYYRIKKI
Vaihtaisinko? Voi, poikaseni, kyllä tahdot suurta palkkaa, sillä se on kaikkein paras pillini. Et sen voimaa tunne, et sen taikaa ole tutkinut. Sillä kun kerran soitat, niin avuksesi riennän, jos hengenhädässä olet, niin puhalla pilliin seitsemän säveltä, niin ei sinuun paha pysty. Mutta kun Tellervoa muistelen ja Tapiolan pulasta päästät, niin minä ehkä sen annan. Harakan nauru hiipii sydämeen, sekottaa veren, lumoo ja lannistaa. Jos harakan ammut, niin pillini saat, sen ääni soi ikäänkuin se nauraisi ja itkisi yhtaikaa. Surullista on siitä luopua.
LIPPO
Siro ja soma on pilli.
NYYRIKKI
Puhtaimmasta hopeapajusta sen tein, loitsut lomaan luin, säilytä sitä kuin silmäterääsi, kätke se povellesi paitasi alle, ettei karsas katse sitä näe.
LIPPO
Sitä säilytän kuin sydämeni puhtautta. Rumiin tekoihin en sitä käytä.
NYYRIKKI
Katsos, tuolla hölisee harakka vanhan rosoisen kelohongan hartioilla. Ammu vasemmalla kädelläsi, ota tarkka hiushieno jyvä. Hiivi varovammin. Kyykisty, matele kuin tuhatjalka.
LIPPO
Kunhan nyt osaisin, niin onneeni osaisin.
NYYRIKKI
Nyt! (Lippo ampuu harakan, joka päästää ilkeän naurun.) Katsos, katsos, osasit siipeen, lentää, lentää kauvas kohden Hiiden tulipunaista vuorta.
PAIMEN (tulee kiireisesti)
Pääsin kuin pintehestä, ihan olin siihen paikkaan kuolla, ohohh!
NYYRIKKI (antaa Lipolle pillin)
Lippo, tuossa saat pillini. Mieleni on niin iloinen ja keveä että... ho, hoi, kuules kuinka kaijun tyttäret vastasivat iloisesti. Ijäti saat sinä pyydystää minun maillani etkä koskaan tyhjin käsin kotiin palaa. Ho, hoi!
TAPIO (tulee)
Ho-hoi! Kuka huutaa! Kuka ampui harakan!
NYYRIKKI
Lippo, isäni.
TAPIO
Lippo! Hehhee, voi, yhdeksän taivaan talivasaraa sentään! Sinähän olet ankara ampuja! Rinnastani lohkesi katkera pala, partani tutisee nyt mielihyvästä. Mutta tätä en jätä palkitsematta.
(Linnut alkavat viserrellä.)
LIPPO
Sain jo palkkani, Nyyrikiltä sain pyypillin.
TAPIO
Kuules kuinka heleästi taas linnut visertelevät, luonto on päässyt kuin painajaisunesta ja huokaa kuin helpotuksesta. Lippo! Metsä sinua rakastaa, metsään olet jättänyt osan itsestäsi. Sen pyhää rauhaa, sen suloista soitimen aikaa et koskaan häirinnyt, et häätänyt hautovata metsoa pesästään, et surmannut hellästi poikaansa kantavaa jänön emoa, jätit metsälle omansa, et riistaa tuhlaten tappanut.
NYYRIKKI
Sen minä paraiten taidan todistaa.
TAPIO
Metsä sinua rakastaa, joka korressa sykkii luonnon sydän, joka taimi taitaa puhua, jos sen kieltä kerran ymmärtää. Nyt olet hyvien haltioiden turvissa, metsä antaa sinulle ihanimmat lahjansa, saat rintaasi metsän tyynen hengähdyksen. Metsän salainen suhina, sen pyhä rauha jää ijäksi sieluusi soimaan.
PAIMEN
Ota vastaan vanhan neuvo! Hiisi jos sinut yllättää, lyö jousellasi ristiin rastiin kolme kertaa kolmen ympyrän piiriin! Niin olet turvassa tuholta.
LIPPO
Kyllä nyt on lahjoja laukussani.
MIMERKKI (jälessä Tellervo, Tapion väkeä)
Tapio nauraa, Tapio nauraa!
TAPIO
Niin, ehtoinen emäntäni, mieluinen Mimerkkini, Lippo ampui harakan, sydämeni on keveä. Sinä makeasuinen muori, kätke kärttyiset sanani muistisi himmeimpiin utuihin!
MIMERKKI
Kultainen kuninkaiseni, ne sydämeltäni sysäsin. Ja sinä salskea jousimies, harakan hotistaja, liukas Lippo, ole täällä kuin omillasi, kulje kuin kotonasi!
LIPPO
Mieleni on kuin pilvissä purjehtivan merikotkan, tänne en voi jäädä, tahdon maailmaan, vereni on levoton.
TAPIO
Nyt on taas ilo huoneessani, ilma on ihana, sopu suloinen. Sinä Nyyrikki saat saatella Lippoa yli koskien ja rämeiden. Niin, sinä veitikka, ota omasi, Tellervosi, toivottusi, ilossa sinut Tellervo ihanaksi näen. Mimerkki, parasta pötyä pöydälle! Vieras humisevaan tupaan! Iloitkoon Tapion kansa!
TAPION KANSA
Iloitkoon Tapion kansa!
PAIMEN
Mutta minä menen metsään nukkumaan.
TAPIO
Mutta ensin soitto käymään, simapillit soimaan!
(Lippo soittaa, ja sinipiiat tulevat karkeloiden.)
Esirippu.