Yleinen Maatiede
Claes Fredrik Corander (1822–1872)
Luonnollinen Maatiede ynnä Venäjän valtakunta, Euroopassa olevine alusmainensa, valtiollisesti
Maantietoa ja tähtitiedettä käsittelevä teos tarkastelee maapallon luonnonilmiöitä sekä Venäjän valtakunnan maantiedettä. Kirja opastaa lukijaa ymmärtämään taivaankappaleiden liikkeitä ja esittelee yksityiskohtaisesti myös Suomen vesistöalueita.
1822-1872
YLEINEN MAATIEDE
Luonnollinen Maatiede ynnä Venäjän valtakunta, Euroopassa olevine alusmainensa, valtiollisesti
Kirj.
LAVUS KORANDER [Claes Fredrik Corander
Viipurissa, N. A. Zilliakuksen kirjapainossa, 1862.
Imprimatur: Carl Reinh. Lindberg.
Johdatus.
Kertoelma maasta, minkäläinen se on ja mitä siinä on, nimitetään Maatieteeksi, eli muukalaisella nimellä Geografiaksi. Maatieteen pää-aineena on siis maa; mutta maan täydelliseen tuntemiseen tarvitaan myös muutamia tietoja auringosta, kuusta ja tähdistä. Sentähden jutellaan tässä johdatuksessa vähän taivaankin rakennuksesta. Jos selkeänä talvi-yönä silmäillään taivaan kirkasta kantta, niin pian kyllä havaitaan sen muuttelevan muotoansa melkein joka silmäräpäys. Muutamat tähdet näkyvät nousevan idästä ja pyrkivän keskitaivaalle, josta taas toiset, yhtä kiireesti, katoavat länteen. Koko taivaan avara laki näkyy, paljain silmin sitä katsellessa, kiepuvan idästä länteen, vieden mukanansa auringon, kuun ja kaikki tähdet; vaikka ei olekaan niin. Tämän asian selvitykseksi, muistutetaan jo alussa, ettei ihmisen silmiin olekaan yksin luottamista, vaikka sanotaan, totuuden vakuutukseksi: "oma silmä näki". Sillä kaikista luojan antamista aistimista on näkö useimmin pettävä. Se tarvitsee enemmin, kuin muut aistimet, ymmärryksen apua ja johdatusta, ettei se saattaisi meitä vääriin luuloihin. Jos esimerkiksi ajaessa istumme takaperin rattailla, niin emme älyäkään kulkuamme eteenpäin, vaan silmissämme näkyy ikäänkuin puut, huoneet ja muut paikallaan pysyväiset kappaleet pakenisivat meistä takaperin. Kun silmät näin vähällä matkalla meitä jo näin pettävät, miten paljon eivätkö sitten petä meitä taivasta katsellessa. Sillä samoinkuin, ankarasti ajaessa ja rajusti purjehtiessa, kaikki näkyy silmissämme meistä pakenevan, samoin näkyy taivaan lakikin kiepuvan idästä länteen, vaikka se tulee siitä, että maa kerran vuorokaudessa pyörähtää keskensä ympäri, lännestä itään.
Jo kauan Kristuksen syntymää ennen arvelivat muutamat Greekan maan viisaat maan liikkuvan ja taivaan olevan liikkumatta, jota taas toiset väittivät vääräksi. Niin oli Greekalainen Pythagoras sanonut: "miten se on mahdollista, että koko taivas kääntäiksen vuorokaudessa maan ympäri? Eiköhän se ole paljoa luonnollisempi, että maa itse käännäiksen, ja että aurinko, kuu ja tähdet siten näkyvät pyörivän maan ympäri". Vasta tuhansien vuosien kuluttua, tuli tämä tarkoin tunnetuksi. Preussin maalla majaileva Puolalainen Kopernikus oli ensimäinen, joka täydelleen oli vakuutettu maan liikunnosta lännestä itään; sanoen, auringon ja taivaan pyörimisen maan ympäri olevan, kuin se todella onkin, ainoasti pelkän eksyttäväisen näkövirheen.
Taivaan pallot, eli tähdet taivaalla, ovat Kopernikuksen ja kaikkien nyky-aikaisien oppineiden selityksen jälkeen Aurinkoja, Maita, Kuita ja Tukkatähtiä. Auringoilla on oma valonsa ja ne pysyvät keskenänsä aina yksillä paikoilla, jonka tähden niitä myös nimitetään kiintonaisiksi ja kiiltäviksi tähdiksi. Maat, jotka auringoilta lainaavat valonsa ja lämpymänsä, ovat, kuin meidänkin maa, itsestään tummeat ja auringoita kiertäväiset kappaleet, ja niitä nimitetään sentähden kiertotähdiksi eli kiertolaisiksi. Kuut taas seuraavat juoksussaan maita samoinkuin maat aurinkoja. Tukkatähtien perustusta ei vielä oikein tunneta; se vaan tiedetään, että ne kiertävät aurinkoa, samoinkuin maa, ja että heidän seurassansa on hajoitetun tukan näköinen sädevasta eli pursto, josta niitä myös nimitetään purstotähdiksi.
Aurinko.
Kiiltäviä ja kiintonaisia lähtiä on taivaalla lukematoin joukko, ja ne jaetaan erityisiin tähti-sikeröihin, niinkuin Otava seitsemin tähtineen, Seulajaiset, Wäinämöisen viitake ja monet muut. Näistä kiiltävistä tähdistä on aurinko meille likein.
Huono ja vähäpätöinen on kynttilän valo ja tulisoihto, joilla yön pimeydessä nähdään, auringon valoa vastaan, ja melkein yhtä vähäinen on kooltaan auauringon suhteen koko maapallokin, jonka avaruutta ihmetellään. Siinä on jo jonkulainen kuva ja mitta auringon valolle, arvolle ja suuruudelle. Mutta matka maasta aurinkoon on vieläkin ankarampi: se on niin pitkä, että sitä tuskin numeroista voipi käsittääkään. Kotkan siivillä lentäen, tuhannen askelta minuutissa, viivyttäisiin kuitenkin viisi sataa vuotta, ennen kuin maasta aurinkoon ennätettäisiin; sillä matka maasta aurinkoon on 10 miljonaa Suomen penikulmaa. Mutta tämän pitkän matkankin uhalla rientää kuitenkin auringon valo maahan, ja vieläpä paljoa avarammallekin.
Mutta tätä valon voimaa vastaa auringon avaruuskin. Puolen toista miljonaa saisi maan kokoisia palloja yhteen sovittaa, ennen kuin siitä syntyisi auringon kokoinen pallo. Sen suuruus on 12598 kertaa enempi, kuin maan pinta manterineen ja merineen. Maan pienoinen toveri aurinkoa kiertäissä, nimittäin kuu, on kyllä meistä 35 tuhannen Suomen penikulman päässä. Mutta jos aurinko olisi onsi sisältä, ja maa asetettaisiin aivan auringon keskelle, niin kuu sopisi siinäkin aivan hyvin tavallisessa kulkukehänsä laajuudessa maata kiertämään; sillä auringon keskuudesta on sen pintaan 64,312 suomen penikulmaa. Jos kaikki kiertotähdet ja meidänkin maa liitettäisiin yhteen, niin ne olisivat näin yhtenäkin, auringon rinnalla, ainoasti kuin luodin painoinen pallo sata naulaisen rinnalla.
Maa.
Jos kysytään lapselta taikka aikaiseltakin, joka ei luonnon lakia ole tutkinunna, kumpainenko on yläpuolella ja kumpainenko on allapäin, maako vai aurinko, niin hän epäilemättä sanoo, maan olevan alempana ja auringon ylempänä, koska tuo loistavainen aurinko, päivittäin kulkee päämme yli taivahan laella. Kuitenkin on tämä asia aika erhetys. Näin kaukaisia kappaleita katsellessa, ei olekaan luottamista omiin silmiin. Niin tiedetään, kuin jo sanottiin, auringon nousun ja laskun tulevan siitä, että maa vuorokaudessa pyörähtää kerran keskensä ympäri; ja kuin maa pyöriminen käypi lännestä itään, niin aurinko meidän silmissä näyttää pyörivän idästä länteen. Samoinpa myös auringon näkyminen yläpuolella on sama kuin maasta ulkopuolella näkyminen, eikä suinkaan niin, että maa olisi taivaan avaruudessa päivällä alempana ja yöllä ylempänä. Maan liikunto taivaan avaruudessa on kahtalainen: se kiertää aurinkoa, ja pyörii samalla keskensä ympäri niin tarkasti aina saman suunnan pitäen, kuin sillä olisi akseli. Senpä tähden sanotaankin sitä maan läpi ajateltua viivaa jonka ympäri se pyörii, akseliksi. Jos pallon viskaamme eli kiekon lyömme ylös ilmaan, niin silläkin on ihan sama kahdenlainen liikunto, vaikk'ei silläkään ole akselia: se pyörii eteenpäin ja ympäri. Siitä näemme, että vahvalla voimalla pyörimään pantu kappale kiepuessaan ei kallista päitänsä sinne eikä tänne, vaan pysyy sunnnassaan ihan käänteleimättä, niin kuin olisi sillä akseli taikka napa. Ja tämä kerran saatu suunta ei muutu, jos ei voima, ensimäistä voimaa suurempi, sitä muuta. Niin pyörii maapalloki ihan kääntymättä, vaikka akselinsa on tyhjä, ainoastaan ajatuksen vetämä linja, jonka päitä kutsutaan yhtä Pohjois- ja toista Etelänavaksi. Maa kiepahtaa tämän akselinsa ympäri kerran vuorokaudessa, eli oikeittain 23 tunnissa ja 56 minuutissa, ja tämä pyöriminen on yksi maan liikunnoita; kiertäminen aurinkoa on sen toinen liikunto.
Sadevesi, joka kesällä putoaa pilvistä, on, kuin muutkin sulat aineet, pienissä pyöreissä pisaroissa. Tähän on syynä se, että kaikenlainen aine, sulana tai muuten irrallaan ollessa, pyrkii kappaleen keskelle, ja joka pienimmänkin osan siihin pyrkiessä, tulee koko kappale ymmyrjäiseksi. Maa-pallossakin on tämmöinen keskus, johon kaikki maata pienemmät kappaleet pyrkiivät päästä, eli, kuin sitä tavallisessa puheessa sanotaan, "putoavat". Mutta samoinkuin maan keskus vetää luoksensa eli valtaa keveämpiä kappaleita, eli saattaa ne putoamaan maahan, samoin vetää myös aurinkokin luoksensa kaikkia sen ympärillä olevia maapalloja eli, kuin niitä myöskin nimitetään, kiertotähtiä. Ja niinkuin aurinko valtaa maata ja muita kiertotähtiä, niin valtaa maa taas vuorostansa kuuta, joka on maata paljoa pienempi pallo.
Mutta voimme kysyä, miksikä ei silloin kuu putoa maahan kiini ja maa aurinkoon, niinkuin kivi putoaa maahan? Jos pöydälle asetat kerän ja töytäät sen yhdellä kädellä eteenpäin toiselle sivulle, niin se ei mene eteenpäin eikä sivulle, vaan väli suuntaa; jos taas valitseisit keskellä pöytää yhden paikan, jota kohti yhtätasaisella voimalla alituisesti työnteleisit kerää yhdellä kädelläsi samalla kun toisella kädelläsi sitä ajasit kohdastaan eteenpäin, niin se ei menisi kohdastaan edespäin eikä myöskään sitä merkittyä paikkaa kohden, vaan sen ympäri, Eli vielä selkeemmin, jos kerä ripustetaan lankaan ja ruvetaan viipottamaan, niin kerä ulostuu kädestäs niin kauas kuin lankaa piisaa, vaan kun lanka on kiinipitimenä, täytyy sen lentää käden ympäri. Että eteenmeno-vauhti on se, joka viipottaessa kerän ulostaa niin kovasti että lanka kiintenee, nähdään jos lanka silloin katkeaa. Kerä ottaa poislentäessään saman suunnan viipoitus-kehästä, kuin sivuavalla viivalla on ympyrän kehälle. Samoin kuin nyt eteenmeno-vauhti ulostaa kerän viipottavasta keskuksesta, samoin estää eteytyvän liikunnon voima kuun maahan ja maan aurinkoon putoamasta, jota vastaan keskuksen vetovoima estää ne kehistään pois sinkoamasta oudoille teille maailman avaruuteen. Alkuaikoina, ehkä jo mailman luomisessa, viskasi eli työnsi joku voima, jota tässä alkuvoimaksi kutsumme, maamme kulkemaan avaruudessa suoraan eteenpäin. Mutta kulullansa sattui maa lähestymään aurinkoa, joka jo tunnetulla vetovoimallaan tahtoi vetää tätä pientä palloa tyköönsä. Kaksi voimaa riiteli siis tässä, kuka vaan maata valtaansa saisi: toinen tahtoi sitä suoraan juoksemaan, toinen veti sitä tykönsä. Sille tuli siis täytyminen kiertää aurinkoa kehässä, niinkuin kerä kättämme, saatuansa viipotuksesta eteenmeno-vanhdin. Vaan kun siinä tyhjässä ja pimeässä avaruudessa, jossa maa ja kuu sekä monet taivaan pallot kulkevat, ei löydy ilmaa, sitä vähemmin muuta kovempaa, joka niiden kulkua estäisi, niin ei maa eikä kuu enemmän kuin muutkaan tähdet juoksussansa taukoa, mutta kiertävät alituisesti aurinkoa siinä kerran heille sattuneessa kulkukehässään. Tämä muuttumatoin aurinkoa kiertäminen on, niinkuin sanottu, maan toinen liikunto, ja täyttääkseen kiertokehänsä eli ehtiäksensä kerran auringon ympäri, tarvitsee maa 365 vuorokautta ja noin 6 tuntia, jota aikaa vuodeksi sanotaan. Me ihmiset vaellamme siis maan turvissa auringon ympäri, melkeen kuin tietämättämme; sillä sitäkään ei näkö-aistin meille järjen avutta ilmoita.
Aurinko-kunta.
Aurinkoa kiertää, paitsi meidän maa, koko joukko muita kiertotähtejä, toinen toistansa ulompana. Tässä emme aluksi mainitse muita kiertotähtiä, kuin niitä, joita paljainkin silmin voidaan nähdä. Niitä on 6, nimittäin Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter ja Saturnus. Maata seuraa ainoasti yksi kuu, se öitämme valaiseva tavallinen kuu; mutta maata suuremmilla kiertotähdillä on useampiakin kuita. Niin on Jupiterilla 4, Uranuksella 7 kuuta. Kaikki aurinkoamme kiertävät kiertotähdet ja heitä seuraavata 18 kuuta nimitetään yhteensä meidän aurinkokunnaksi. Mutta aurinkoja löytyy tähtien seassa useampiakin, joita kaikkia seuraa omituiset maansa ja kuunsa. Jokaisella auringolla eli kiiltävällä tähdellä on sillä tavoin oma aurinkokuntansa, ja kun auringoita on lukemattomia, niin löytyy aurinkokuntiaki käsittämätöin paljous. Moni monituinen näitä auringoita, tähtiä ja kuita on meidän aurinkoa, maatamme ja kuutamme paljoa isompi, vaikka kaukaisuus sen tekee, että näkyvät meistä kuin olisivat ainoasti pieniä kiiltäviä pilkkuja taivahalla. Aivan sama tapahtuisi maammeki kanssa, jos sitä voisimme kaukaa katsella. Jos ihminen taitaisi jollakin keinoin matkustaa ja päästä siihen avaruuteen, jossa kiiltotähdet ovat, ja sieltä silmäilisi meidän aurinkoa, maata ja kuutamme, niin ne näyttäisivät silmissämme ikäänkuin tuli-kipunat taivaan laella.
Jotka eivät koti-tienojaan etempänä ole käyneet, eivätkä ole luonnon opissa harjauntuneet, niistä kuuluu kyllä kummalta jo se, kun puhutaan siitä polttavasta kuumuudesta, joka Joulu- ja Tammikuun aikana vallitsee eteläisellä maan puoliskolla, niinkuin Hyväntoivon niemellä, Australiassa ja Kiilissä (Chilissä). Kova pakkanen samoilla tienoilla Heinä- ja Elokuussa on heistä yhtä kummallinen. Kun jo tämä meitä oudostuttaa, niin miten emmekö hämmästyisi, jos voisimme muuttaa asuinsiamme siihen palavaan ilmapiiriin, jossa Merkurius kiepuu auringon ympäri, jossa auringon säteet ovat seitsemän kertaa niin kuumat, kun meillä täällä maan päällä, ja jos siitä sitten matkustaisimme aurinkokunnan vihdoin viimiselle rajalle ja kaukaisimmalle perälle, jossa Neptunus tiettävästi on viimeinen kiertotähti, ja jossa kaukaisuuspiirissä siis on yhdeksän sataa kertaa kylmempi kun meillä.
Ne kiertotähdet eli planeetat, jotka maan tavalla hiukan soikeissa eli melkein ympyrjäisissä radoissa kulkevat auringon ympäri, jaetaan parhaiten kolmeen luokkaan. Ensimäiseen luokkaan kuuluu neljä kooltansa keskinkertaista ja muiden suhteen joksensakin likellä aurinkoa olevaa tähteä, nimittäin: Merkurius, Venus, Maa (Cybele) ja Mars. Kolmekymmentä kertaa sen matkan päässä, kuin auringosta on maahan, on niin ikään neljä summattoman suurta kiertotähteä, nimittäin: Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, jotka siis tekevät toisen tähtiluokan. Martin ja Jovin eli Jupiterin välillä on ääretöin avaruus, joka kuitenkaan ei ole tyhjä; sillä siinä kiepuu suuri joukko pieniä kiertotähtiä, ja ovat niin muodoin kolmas kiertotähtien luokka. Näiden pienien tähtien lukua ei vielä tarkoin tunneta, sillä vuosittain keksitään aina joku uusi tähti tässä luokassa. Tämän vuosi-sadan alusta, jolloin ensimäinen keksittiin, vuoteen 1860 on niiden luku noussunna niin, että tunnetaan näitä jo 58 kappaletta. Yleesen on siis 66 tunnettua kiertotähteä meidän aurinkokunnassa: neljä suurta, neljä keskinkertaista ja viiskymmentä ja kahdeksan pientä tähteä.
Neljä keskinkertaista kiertotähteä, vaikka yhteen luokkaan luettuna, eivät kuitenkaan ole keskenänsä yhtäsuuret. Ainoasti meidän maa ja Venus, eli kun sitä suomeksi sanotaan kointähti, ovat sekä suuruudeltansa että muussakin tarkoituksessa melkein yhtäläiset, paitsi kuitenkin sitä, että maalla on yksi kuu, mutta Venuksella ei yhtään, vaikka sillä on kauneuden jumalattaren nimi. Merkurius ja Mars ovat paljoa pienemmät. Edellinen on kooltansa ainoasti kuusitoistakymmenes osa maatamme, ja jälkimäinen, maahan verrattuna, on seitsemäs osa sitä. Siihen siaan ovat ne suuret ja kaukaiset kiertotähdet Jupiter 1,400, Saturnus 7 tai 8 sataa, Uranus 80 ja Neptunus 100 kertaa suuremmat kun maa. Me kun opimme tietämään, kesämme tulevan siitä, että auringon lämmittäväiset valosäteet kesällä sattuvat meihin suoremmin, niin tekisi mielemme päättää, että koko kesän lämmin tulee valosäteiden lyhennyksestä; vaan se ei kuitenkaan tässä paljo mitään tunnu. Mutta semmoisella matkalla se jotakin tekee, kuin on Merkuriuksen ja Neptunuksen välillä, sillä aurinko paistaa edelliselle 6000 kertaa lyhemmillä ja siis lämpeemmilläki säteillä kuin jälkimäiselle. Mutta kiertotähtien vuoden vaiheet eli ajat eivät synny ainoasti heidän kaukaisuudesta, mutta paraaksi osaksi kuitenkin monesta muustaki syystä, josta vasta jutellaan. Edeltäkäsin voimme kuitenki sanoa, että planeetat, vuoden vaiheiden suhteen, jaetaan kolmeen lajiin, vaikk'eivät kuitenkaan yhdy mainittuun jakoon, jos, niinkuin sanottu, ainoasti niiden suuruutta ja kaukaisuutta katsoisimme. Ensimäisellä lajilla on vuoden aiat yleesen yhtäläiset kuin maallaki, toisella taas on ihmeen suuret eroitukset ilmassa ja vuoden ajoissa, kolmannella on kyllä ilman vaiheita, mutta ei mitään eroitusta ajoissa yhden eli saman piirin alla.
Vuoden vaiheet.
Kun maa päättaä vuotuisen juoksunsa auringon ympäri, niin on juuri sentähden, että maan akseli aina pysyy muuttumatta yhtäälle päin kallellansa, kumpainenkin maan napa ja sen ympärillä olevat seudut kerran vuodessa käännetyt aurinkoa kohden. Niin saapi pohjimmainen maan puoli kesää puolen vuotta ja toinen eli eteläinen puoli taas toisen puolen vuotta. Tästä maa-akselin muuttumattomasti kallellaan olosta syntyy vuosi-aikojen vaiheet. Toinen vaihe on taas yön ja päivän välillä, joka tulee siitä, että maa vuorokaudessa pyörähtää akselinsa ympäri. - Tässä käsittääkseen voipi tehdä seuraavan kokeen auringon valolta suletussa huoneessa. Pöydälle vedetään isonlainen ympyrä ja vedetään kaksi viivaa sen läpi ristiin, niin että kehä jakautuu neljään osaan, ja palava kynttilä asetetaan muka auringoksi kehän keskelle. Maanpalloksi otetaan lankakerä, jonka läpi pistetään sukkapuikko, muka navaksi, että siinä kerää pyörittäessä voitasiin sama kallellaan olon suunta yhtä tarkasti muuttumatonna pitää, kuin maakin pitää sen pyöriessään ja kiertäessään auringon ympäri. Jos nyt ympyrämme kohdalla valon tasalle nostamme kerän, pitäen sitä yhden ristiviivan kohdalla ulospäin vähän kallellaan, niin sen valaistu puoli kuvaa nyt sitä maan puolta, jolla on päivä, ja toinen eli kerän pimea puoli sitä, jolla on yö. Jos panemme kerään merkin, tarkoittaen sillä tavoin sitä paikkaa, jossa itse asumme, niin näemme, miten sille paikalle aurinko nousee ja laskeutuu, synnyttäen päivän ja yön, jota vuorokaudeksi sanotaan. Mutta jos merkin panemme kerään kovin ylös, liki pohjoisnapaa, niin kynttilän valo ei tapaakaan sitä paikkaa, vaikka kerää kuinkakin pyöritetään akselinsa ympäri. Sillä kohdalla maata ei siis olekaan nyt auringon nousua, ei päivää eikä valoa. Niin se Suomen pohjoisimmassa tienossa eli Lapissa talvella todella onkin. Kerän yläisimmät tienot kuvailevat siis Lapin seutuja, joilla silloin on talvi ja viikkomääriä kestävää pimeyttä, sillä aurinko ei nouse näitä seutuja valaisemaan. Kerän pyöriessä näemme kynttilän valon ylimatkaan valaisevan kutakin paikkaa kerän ylapuolella lyhemmän ajan, kuin seutuja kerän ala-puolella. Me, jotka maan pobjoispuoliskolla asumme, tunnemme nyt pitkien ja kylmien öiden vaikutukset ja nimitämme tätä vuoden aikaa talveksi. Joulukuun 22 päivänä on tämä kallellaan olon vaikuttama yön ja päivän eroitus suurin. Silloin on talvinen päivän-seisahdus; sillä silloin seisahtuuvat meillä päivät lyhenemästä.
Jos nyt kuletamme kerää pitkin ympyrän kehää eteenpäin, pitäen sitä samalle suunnalle kallellaan, niin kynttilän valo nousee nousemistaan aina likemmä ja likemmä pohjoisnapaa. Kun kerä näin on kiertänyt, neljännen osan, niin kynttilän valo jo tapaa itseä pohjoisnapaa. Se tapahtuu luonnossaki maaliskuun 21 päivänä, jota keväiseksi päivän tasaukseksi nimitetään; sillä nyt valaisee aurinko ihan tasaisesti maan koko pintaa pohjoisnavasta etelänapaan asti: päivää nyt on joka paikassa, asukoon ihminen vaikka missä, tarkalleen 12 tuntia, ja yötä yhden verran. Kun kerää viedään vielä eteenpäin, niin kynttilävalo enenee pohjoisella puoliskolla samassa määrässä, kuin se häviää eteläpuoliskosta. Päivät pohjoisessa ja yöt eteläisessä muuttuuvat aina pitemmiksi: lämmin enenee pohjoisnavan tienoilla, jossa ei yötä enää tavatakaan ja vähenee etelänavan luona, jossa kuusi kuukautta pitkä yö jo on alkanunna. Neljännen osan kehää kuljettuansa, on taas kerän pohjoisnapa jo käännetty niin paljon kuin pääsee aurinkoon päin, mutta etelänapa on syvimmässa pimeydessä. Näin seisoo maa kesäkuun 21 päivänä, joka on kesäinen päivän seisahdus, sillä päivät seisahtuvat nyt pitenemästä, jota ne tähän saakka ovat tehnynnä. Nyt on siis kesä puolessa. Jos taas kerää kuletetaan pitkin kolmattakin kehän osuutta, niin päivien pituus vähenee pohjoispuoliskossa ja valo enenee enenemistään etelään, kunnes tämäki neljännes on kuljettu. Nyt valaisee kynttilä eli aurinko maapintaa jälleen aivan tasaisesti pohjaisnavasta etelänapaan saakka. Päivät sekä yö ovat taas 12 tuntia pitkät ympäri koko maan. Tämä tapahtuu Syyskuun 23 päivänä, jolloin on syksyinen päivän tasaus. Siitä kulettua viimeistäkin kehän osuutta aina eteenpäin lyhentyy päivä lyhentymistään sekä vähentyy lämmin ja valo vähenemistään pohjoisessa puolikossa, kunnes kerä on ehtinyt ensimäiseen viivaan, josta kulkeminen alkoi. Silloin ollaan taas talvisessa päivän tasauksessa; ja vuosi on nyt lopussa ja toinen tuleva yhdellä tavalla aljettavana.
Tästä nyt sanotusta voipi ymmärtää, että kun meillä on kesä, niin maan eteläisemmassä osassa on talvi, kun meillä on syksy, niin siellä on kevät j.n.e. Samate ymmärretään, että päivien pituus enentyy pohjoisessa maan puoliskossa Joulukuun 22 päivästä alkaen Kesäkuun 21 päivään saakka ja vähentyy vuoden toisina aikoina. Maaliskuun 21 päivänä alkaa maan pohjaisnavassa päivä, jota kestää kokonaista kuusi kuukautta, ja etelanavassa taas yö, jota kestää yhden verran, aurinkoa silloin siellä ihan näkemättä. Mutta Syyskuun 23 päivänä alkaa kuuden kuukauden päivä etelänavassa ja puolen vuotta kestävä yö pohjoisnavassa. Napoja aivan likellä ei ihmisiä kuitenkaan löydy. Kerän kiertäessä kynttilää, näimme myös pohjoisnavan olevan kesä-aikana aurinkoa likempänä, kuin etelänavan; auringon säteet putoavat silloin pohjoisempiin tienoihin paljoa suoremmassa suunnassa, kuin etelänavan tienoihin, ja siitä se kuumuus ja lämmin tulee, joka kesän synnyttää. Samasta syystä on maan eteläpuoliskolla kesä meidän joulu-aikoina.
Kevät on taas se vuoden aika, jona napapiirin alat pääsevät puolen vuoden pimeydestä yhtä pitkään valoon. Niihin koskevaiset lämpimät ilman alat, joissa toisessa me Suomalaiset asumme, vaihtavat silloin heidän 15 ja 20 hetkeä kestävät yönsä yhtä pitkiksi päiviksi. Lumi, joka on peittänyt koko kylmän alan ja osan lämmintäkin alaa, sulaa silloin pois. Puut alkavat viheriöidä ja ne kasvut, jotka talvi hävitti, kasvavat uudestaan siemenistään. Syksy on se väli-aika, jolloin kesä talveksi muuttuu, jolloin puut ja ruohot tekevät siemeniä, jolloin koko luonto varustaiksen talven pakkaista kärsimään.
Vuoden ajan vaiheet, talven, kevään, kesän ja syksyn nähtiin syntyvän maan akselin kallellaan olosta aurinkoa kohden, se vaikuttaa päiville muuttuvaista pituutta lämpimässä sekä kuumassa alassa, eikä yksin maan kiepuminen akselinsakaan ympäri voi estää sitä kestävää, kolmen kuukauden pitkää pimeyttä, jossa ihmiset elävät pohjoisimmassa maamme tienoissa. Mutta jos maa ei olisi kallellaan, niin myöskin yöt ja päivät olisivat aina ja joka paikassa yhtä pitkät, eika erotusta olisi kesän, syksyn, talven ja kevään valillä. Vaikkaki maan napojen keski välillä, niissä niin kutsutuissa kesä maissa, ei lumesta eika pakkaisesta mitään tiedetä, niin on sielläki muutamia kuukausia yhä kestävä sade-aika, joka erotaiksen kesän pitkällisestä ja polttavasta poudasta. Tämäkin eroitus on jo tarpeellinen, mutta vielä suuremmasta arvosta ihmiselle sekä koko luonnolle on vuoden aikojen täydellinen vaihe.
Se runsas viljan tulo, joka Euroopassa ja Amerikassa antaa elatuksen neljännelle osalle ihmiskuntaa, tulee niin hyvin talven kylmyydestä, kuin kevään ja kesän lämpymästä. Se kuuluu kyllä kammalta, mutta on kuitenkin totinen tosi. Sillä jos kasvut eivät kuolisi talven kylmyydestä, niin ne eivät myöskään tekisi terää eikä tähkäpäitä. Tästä saadaan selvä, kun mennään kuumiin kesämaihin. Tuskin päästään semmoiseen lämpymään, jossa kasvuilla ei ole mitään haittaa talven kovuudesta, ennenkuin jo nähdään niiden viheriöitsevän kaiken vuotta, mutta tekemättä tahkäpäitä. Kasvu ikäänkuin aavistaisi siemenen teon tarpeellisuutta siinä, jossa ilman kovuus seisattaa kasvujen elon. Silmin nähtävä on tämä luonnon vaikutus korkeilla vuorilla kuumissa kesämaissa, joissa ilman erotukset ovat likempäna toisiansa ja selvemmin nähtävinä, kuin jos kulkisimmc kesämaista talvimaihin. Kylmilla vuorien rinteillä kesämaissa viljat tekevät tähkapäitä, mutta lämpimissa laksoissa vuoren juurella kasvaa vaan uusia olkia kasvun juuresta, ja laiho viheriöitsee viheriötsemistään siementä tekemättä. Ei ainoasti ilman kylmyys, mutta myös muukin vaikutus voipi pakottaa viljakasvuja terää tekemään. Niin on esimerkiksi havaittu, että Jamaikan saarella, jossa pitkällinen pouta vuosittain näännyttää kasvun, käypi viljaa viljeleminen, mutta ei niissä kesämaissa, joissa vettä sataa kaiken vuotta. Keväällä ja kesällä herättävät kylmien ja viileiden maiden pitkät päivät vilkkaamman elon ja vireyden eläimienki seassa. Maalla ja meressä vilisee silloin aina napapiiriin asti lukematoin eläimien paljous. Kaikki tämä jo mainittu eläimien paljous sekä etenkin niiden suuruus saattaa epäilemään, tokiko nuo kiitetyt kesämaat silloin voivat ottaa voiton kylmiltä mailta, liiatenkin jäämereltä. Mutta kun sitte se aika tulee, jolloin päivä ei paistakaan, lämmin vähenee, kun yöt pimenee ja päivät lyhenee ja se kaikkia kuolettava talvi tulee, niin silloin on polo Pohjolassa elo leivätön Lapissa.
Miten maata kuvataan ja viivataan.
Maata kuvataan ympyräiselle pallolle, josta syntyy pallo-kartta, taikka viivataan kaksi ympyrän kehää paperille; toiseen ympyrään kuvataan maan pallon toinen puoli ja toiseen taas toinen, ja niin saadaan kehä-kartta. Manner painetaan tavallisesti jollakulla värillä; vaan vesi jätetään enimmiten paperin karvaiseksi.
Sekä pallo- että kehäkartoissa on monta viivaa. Näistä on se merkillisin, joka on viivattu maan ympäri idästä länteen, yhtä kaukana maan kummastakin navasta. Sitä sanotaan Equatoriksi eli päivän tasaajaksi; sillä kun auringon säteet paistavat kohtisuoraan tätä viivaa vasten, niin päivä ja yö ovat yli koko maan yhtä pitkät, eli 12 hetkeä kumpikin. Päiväntasaaja on noin 3600 peninkulmaa pitkä, ja jaetaan, kun muntkin ympyrät, 360:een yhtä-suureen osaan, joita sanotaan gradiksi eli asteiksi. Joka aste on siis 10 penikulmaa pitkä. Päiväntasaaja jakaa myös maapinnan kahteen yhtä suureen osaan, nimittäin: Pohjois- ja Eteläpuoliskoon. Pohjoispuolisko on se maan puoli, jonka keskellä pohjoisnapa löytyy. Eteläpuoliskoksi sanotaan taas etelänavan ympäristölle kuuluvaa maan puoliskoa.
Maan navasta maan napaan, kohtisuoraan päiväntasaajata vasten, vedetaän 360 kaaren kalttaista viivaa, joita sanotaan Meridianiksi eli puolipäivän-piiriksi sentähden, että kaikissa paikoissa yhden meridianin alla on yhtäaikaa puolen päivän aika. Puolipäivän piiriä voipi viivata minkä paikan lävitse tahansa mutta tavallisesti viivataan ensimäinen puolipäiväpiiri pienen Ferro-nimisen saaren sivutse, josta sitä sanotaankin Ferron puolipäiväpiiriksi. Siten jakaantuu maa uudelleen kahteen osaan Itä- ja Länsipuoliskoon. Itäpuoliskoksi sanotaan ensimäisestä puolipäiväpiiristä itään päin olevata maan puoliskoa, ja Länsipuoliskoksi sitä, joka samasta puolipäiväpiiristä jääpi länteen. Suurin osa manteretta on kahdessa jaksossa, yksi kummallakin maa-puoliskolla. Näistä sanotaan suurempata ja leveämpää vanhaksi mantereeksi sen suhteen, että vanhimmat tunnetut kansat ovat siinä pitäneet asuntoa; toista, keskeltään kapeaa ja ikään kuin kahdessa osassa olevata mannerta nimitetään uudeksi mantereeksi. Paitsi näitä on vielä itäisen maan-puoliskon kaakkois-reunalla isonlainen manner, nimeltä Uus Holland.
Päiväntasaajan molemmin puolin on viivattu rinnatusten kulkevia yhtäsuuntaisia ympyröitä, joita sentähden sanotaan leveys- eli tasa-piireiksi. Näitä tasapiiriä on 90 pohjois-puolella ja yhden verran etelä-puolella päiväntasaajaa. Päiväntasaajasta 23 1/2 astetta pohjoiseen ja etelään päin on kaksi ympyrää, joita sanotaan käännepiireiksi. Pohjois-puolimaisen erityinen nimi on ravun-käännepiiri ja etelä-puolimaisen kauriin-käännepiiri. Yhtä-pitkältä molemmista maan-navoista, kun käännepiirit ovat päiväntasaajasta, on taas toinen yhtä-suuntanen ympyrä-pari, nimittäin: napa-piirit, joista toista sanotaan pohjoiseksi toista eteläiseksi napapiiriksi.
Käänne- ja napapiireillä jaetaan maan pinta viiteen ilman-alaan. Napapiireillä rajoitettuja aloja, joita on kaksi, sanotaan kylmiksi aloiksi eli talvi-maiksi; napa- ja käännepiirien välillä olevata kahta alaa nimitetään lämpimiksi aloiksi ja käännepiirien väli saapi nimen: kuuma-ala eli kesä-maa.
Manner ja meri.
Mantereita on kolme: Vanha- eli Itä-manner, Uusi- eli Länsi-manner, ja Uusi-Holland eli Kaakkois-manner.
Vanha- eli Itä-manner on maanpallon itä-puoliskolla, paitsi koillista niemekettä, jota on vähän länsi-puoliskollakin. Leveydellään täyttää se melkein koko itä-puoliskon, ja on suurimmaksi osaksi sen pohjois-puoliskolla. Ainoasti yksi vanhan mantereen niemi ylettyy eteläiselle maa-puolelle. Länsi reunallaan lähenee vanha manner ensimäistä puolipäiväpiiriä. Sen laajuus idästä länteen on melkein puolta suurempi, kun pohjoisesta etelään. Valtameren selkä tunkeiksen lännestä melkein vanhan mantereen keskelle. Sitä sanotaan sentähden Väli-mereksi. Toinen kaitanen lahti, nimeltä Arabian-lahti eli Punanen meri, tulee etelästä niin likeelle Välimertä, että niihen välille jääpi ainoasti pari penikulmaa leveä Suetsin taipale. Nämä vedet jakavat itä-mantereen kahteen osaan. Urali-vuoret, jotka menevät melkein suoraan etelästä pohjoseen, jakavat suuremman näistä osista vielä kahteen osaan. Siten jakaantuu vanha manner kolmeen maa-osaan, jotka nimitetään Aasia, Euroopa ja Afrika.
Uusi- eli Länsi-manner on kokonaan maanpallon länsi-puoliskolla. Tämä manner on pohjosesta etelään aivan pitkä, mutta idästä länteen hyvin kapea. Sen koillis-puolella on maailman suurin saari Grönland eli Vihantamaa, jonka länsi-ranta, sikäli kuin se on tunnettu, kulkee aivan liki Ferron puolipäivä-piiriä. Uusi-manner on jaettu kahteen osaan, jotka Panama-taipale päiväntasaajan pohjois-puolella yhdistää. Pohjois-osa on kokonaan maanpallon pohjois-puoliskolla. Suurin leveys on pohjoisessa, josta se sitten kapenee vähitellen etelään päin. Etelä-osa on suurimmaksi osaksi maanpallon etelä-puoliskolla, ja sen itä-reunalla, ainoasti ylimmäinen reuna pistäiksen pohjoiselle maa-puoliskolle. Tämäkin osa uuden maailman manteretta on levein pohjoisessa ja kapenee etelässä kapenemistaan niin, että se näöltään on melkein kolmi-kolkkanen. Koko uusi-manner pidetään tavallisesti yhtenä maa-osana, nimeltä Amerika, jonka pohjois-puolta sanotaan Pohjois-amerikaksi ja etelä-puolta Etelä-amerikaksi.
Uusi-holland on vanhasta mantereesta kaakkoseen päin, itäisen maa-puoliskon etelä-alalla. Laajuus poikki maan, idästä länteen, on suurin keski-paikalla. Halki maan, pohjoisesta etelään, on tämä manner lyhkäisempi, kuin poikelleen. Pohjoisin niemi on nimeltään Cap York, (lue Kaap Jork), ja etelin Cap Vilson, (lue Kaap Uïls'n). Uus-holland ja sen ympärillä oleva avara saaristo pidetään viidentenä maa-osana, nimellä Australia.
Maa-osia on siis viisi, nimittäin: Aasia, Afrika, Euroopa, Amerika ja Australia.
Aasia on vanhan mantereen koillis-puoli. Lännessä se yhtyy Euroopan kanssa, ja lounais-suunnalla Afrikan kanssa Suetsin taipaleen kautta. Bering'in salmi erottaa itä-pohjimmaisen kulman Amerikasta. Pohjoisimmat niemet ovat Cap Taimura ja Severovostotshnoi. Itäpuolella on kolme suurta niemi-maata: Tshuktshi'en maa, josta rannimmainen niemeke on Itä-niemi; Kamtshatka, jonka eteläisin niemi on Lopatka ja Korea. Etelä-rannalla on myös kolme vielä suurempata niemi-maata: Itäinen Indian niemi, josta toista ja pitempätä puolta sanotaan Malakka-niemeksi: Läntinen Indian niemi ja Arabian niemi. Länteen päin on ainoasti yksi niemi-maa Länsi-aasia, Pieni-aasia eli Natolia. Aasian maa-osaan Luuluvat seuraavat suuret saaret: Kypros, löytyvä Väli-meren koillis-päässä; Sokotora, Arabian etelä-puolella; Ceylon eli Seilan läntisen India-niemen etelä-rannalla; Suuret Indian eli Sunda-saaret, Sumatra, Borneo, Java ja Celebes, kaikki Itäisestä Indian-niemestä kaakkoseen; Pienet Sunda-saaret aivan perätysten Javan ja uuden Hollannin välillä Balista Timorihin asti; Molukki- eli Ryyti-saaret, Celeben saaresta itään; Philippi-saaret, Lutson- eli Manila ja Palavan (Paragoa), Borneosta koilliseen; Hainan ja Taivan, lähellä itärantaa; Japanin saaret (Kiusu, Sikokf, Nipon ja Jesso) ja Tarakai eli Sachalin, myös itä-rannalla; Uusi-sipirja, pohjois-rannalla.
Afrika on vanhan mantereen lounais-osa. Suetsin taipale yhdistää sen Aasian kanssa. Pohjoisessa on Välimeri, idässä Punanen meri ja muuten Valtameri. Länsipuolella tekee Valtameri sen suuren Guinean lahden. Tämä lahti jakaa Afrikan kahteen suureen niemeen. Läntinen näitä niemiä, Väli- ja Valtameren välillä, on joksikin leveä ja rannoiltaan melkeen kaaren muotoinen. Eteläinen taas, Valtameren välillä, on alussa aivan leveä, mutta kapenee etelässä ja loppuu ikäänkuin katkennut veitsen terä. Afrikan itäisin niemi on Kap Guardafui. Eteläisimmät niemet ovat Hyväntoivon-niemi ja sitä vähän kaakkosempana Cap Agulhas eli Neula-niemi. Länteisin on Cap Verde eli Vihanta-niemi. Luoteisin niemi, Gibraltar-salmen kohdalla, Cap Spartel ja pohjoisimmat Cap Bon ja Cap Blanko. Poikki-maisin Blanko-niemekkeestä Neula-niemekkeelle on vähäistä pitempi matka, kuin poikki-maisin Vihanta-niemestä Guardafui niemelle. Afrikaan kuuluu suuri Madagaskar-saari kaakkois-rannalla: Masgarenhan saaret, joista Mauritius ja Burbon ovat suurimmat, Madagaskarista itään päin; ja luode-puolella Asori- eli Terceira-saaristo; Pohjoiset Kanaria- eli Madeira-saaret; Eteläiset Kanaria-saaret, Teneriffa, Ferro ja Kanaria, ja Vihanta-niemen saaret.
Euroopa on luode-osa vanhan maailman manteretta. Idässä se yhtyy Aasiaan. Rajana molempien maa-osien välillä on Urali-vuoret, Urali-virta, Kaspin-meri, Kaukason-vuori ja Musta-meri. Väli-meri erottaa Euroopan Afrikasta. Lännessä ja pohjoisessa on Valta-meri. Suurin pituus on itä-pohjoisesta, Aasian rajalta, lounaseen niemeen Cap Vincent. Pohjoisin niemi mantereesta on Nordkyn, mutta Magerö-saarelle on vielä pohjoisimpi niemeke Nordkap. Itämeri tunkeiksen lännestä Euroopan pohjoispuoleen. Itämeren ja Valtameren välillä on Skandinavian ja Juutin niemet, joista edellinen on jaettu kahteen valtakuntaan Ruotsi ja Norja; lännessä on Pyrenean niemi, eli Spanja ja Portugali; ja etelässä: Italian, Greekan ja Krimin niemet.
Eteläisimmät niemen nenät eli niemekkeet ovat Cap Matapan Greekan niemellä, ja Cap Tariffa Gibraltarin salmen kohdalla, kaikkein etelin. - Suurin Euroopaan kuuluva saari on Britannia eli England ja Skottland. Muita saaria on Novaja Semljä, koillis-rannalla: Island eli Jäämaa, meren selällä. Huippu-saaret eli Spetsbergen, lähellä pohjois-napaa; Vihantamaan ja Norjan välillä; Irland, Britannian itä-puolella; Tanskan saaret Seeland, Fyen, Langeland, Laaland ja Falster; Skandinavian ja Juutin niemen välillä; Kandia eli Kreeta, Kaakkoseen Greekan niemeltä; Negroponte eli Egribos, Greekan itärannalla; Sicilia, Italian ja Afrikan välillä; Sardinia ja Korsika, Italian länsi-puolella; Baleari-saaristo Mallorka (lue Maljorka) ja Menorka ja Pithiusi-saaristo, Ivitsa ja Formentera, Spanjan itä-rannalla.
Amerika eli uuden maailman manner, on kokonaan maa-pallon läns-puoliskolla. Molemmat niemi-maat, Pohjois- ja Etelä-amerika, yhdistää Panama-taipale. Pohjois-amerikan suurin pituus on luoteesta kaakkoseen Vales- (Uels'n) niemesta Panama-taipaleelle. Etelä-amerika on pisin halki maan, pohjois-niemekkeestä Cap Gallinas aina Cap Horn niemekkeesen. Pohjois-amerikan länsirannalla on kaksi kaitaista niemi-suikaletta: Alashka luodetta, ja Kalifornia lounasta kohden. Itä-rannalla on 4 nientä: Labrador, leveä, koillista kohden käypä niemimaa, Uusi-Skottland, pienenläntä niemi Labradorin etelä-puolella, ainoasti kapealla taipaleella yhdistetty mantereesen. Florida ja Jukatan melkein vastatusten kaakkois-rannalla. Etelä-amerikassa ei olekaan suurempia niemi-maita. - Amerikaan kuuluu seuraavat suuret saaret: Grönland eli Vihanta-maa, maailman suurin saari; New-Foundland, Labradorista etelään; Suuret Antilli-saaret, Kuba, Jamaikka, Haiti eli Hispaniola ja Portoriko etelään ja kaakkoseen Florida-niemeltä; Bahaman eli Lukaijan saaristo edellisistä pohjoiseen; Pienet Antillit, Portorikosta Etelä-amerikaa kohden; Falklannin saaristo eli Maluinit Etelä-amerikan etelä-rannalla; Tuli-maa ja Gallapagon eli Kilpikonnan saaret länsirannalla päivätasaajan alla; Nutka eli Qvadra-wancouerin saari Pohjois-amerikan länsi-rannalla; Kuningatar Charlotan (Saarlotan) saari molemmat vähän pohjoiseen edellisestä; Sitka, Kodjak ja Aleutta-saaristo, kaikki luodepuolella.
Australia- eli Oceania-nimiseen maa-osaan kuuluu Uus-holland ja summaton joukko saaria, Aasiasta kaakkoseen päin, osaksi itäisellä ja toiseksi osaksi läntisellä maa-puoliskolla. Suurimmat saaret ovat: Uusi Guinea, Hollannin pohjois-puolella; U. Britannia ja U. Irland, molemmat Uuden Guinean itä-puolella; Uusi Kaledonia, Uudesta Hollannista itään päin; Van Diemenin maa, Uuden Hollannin kaakkois-rannalla; Uusi Seeland, Van Diemen maasta ulompana itään. - Merkillisimpiä tähän maaosaan kuuluvia saaristoja päivätasaajan pohjois-puolella ovat: Marianit eli Ladronit (Varas-saaristo), Filipin-saarista ulompana itään; Karoliinan saaristo, edellisestä etelään; Lord Mulgraven saaristo, osaksi päivätasaajan alapuolella; Sandvikin saaristo, viimeisistä paljon koillista kohden; päivätasaajan etelä-puolella: Salamonin saaristo, Uudesta Britanniasta itään päin; Uudet Hebridit, itään päin Uudesta Kaledoniasta; Ystävyys-saaristo, etäälle itään Kaledoniasta; Seuruus-saaristo, Ystävyys-saarista vähän koilliseen; Mendanna-saaristo, koilliseen Seuruus-saarista: Alainen saaristo, viimemainitusta kaakkoseen.
Valta-meri jaetaan tavallisesti viiteen osaan, nimittäin Pohjois-jäämeri, Etelä-jäämeri, Atlantin meri, Intian meri, ja Tyyni- eli Aava meri.
Pohjois-jäämeri on pohjois-navan ympärillä, Euroopan, Aasian ja Amerikan pohjois-rantojen välillä. Molemmin puolin Jäämaan saarta eli Islannia, ja Barrovin kanavan kautta yhtyy tämä meri Atlantin meren kanssa. Beringin salmi yhdistää sen Tyynen eli Aavan meren kanssa. Euroopan rannalla tekee Jäämeri suuren lahden, nimeltä Valkea-meri, ja Aasian rannalla Obin lahden. Novaja Semljä-saarien ja mantereen välillä olevaa kaitaa vettä sanotaan Kara-mereksi. Jäämeren nimen on tämä Valtameren osa saanut sentähden, että se suurimmaksi osaksi on peitetty ikuisella jäällä. Merkillistä on kuitenkin, että perimmäisessä pohjoisessa, eli pohjois-navan ympärillä sanotaan oleva sula meri, vaikka ei välimatkalla sinne.
Etelä-jäämeri piirittää etelä-navan, eikä koske mihinkään mantereesen, mutta yhtyy pohjoisessa Atlantin, Indian ja Tyynen meren kanssa. Tämä meri on myös koko vuoden peitettynä paksulla sulamattomalla jäällä.
Atlantin meri on vanhan mantereen länsi-puolella ja uuden mantereen itä-puolella. Tämän meren itärannalla on siis Euroopan ja Afrikan maa-osat ja länsirannalla Amerika. Pohjois-jäämereen päästään tästä taikka Euroopan ja Vihanta-maan välitse, taikka Baffin lahden ja Barrovin salmen kautta. Etelässä se yhtyy Etelä-jäämeren kanssa: Indian meren kanssa kaakkos-ilmalla, Afrikan alatse, Hyvän-toivon niemen kohdalla: ja Tyynen meren kanssa lounat-suunnalla, Amerikan alatse, Horn-niemekkeen paikoilla, ja Magelhaenin, (lue Mageljaenin) salmen kautta. Atlantin meren pohjois-puolta, joka on Jäämaan ja Britannian saarien ja Skandinavian ja Juutin niemien välillä, sanotaan Pohjan mereksi, ja sen eteläistä puolta, joka on Afrikan länsirannalla, Etiopian mereksi. - Länteen päin tekee Atlantin meri Amerikan rannalla seuraavaiset lahdet: Baffirn lahti, joka Dawis-salmen kautta tunkeiksen svvälle Vihanta-maan ja niiden pohjassa olevien saarimaiden väliin; Hudsonin lahti ja Hudsonin salmi Baffin maan ja Labradorin välillä; Lorentso-lahti, New-Foundlannin ja Uuden Skottlannin välillä; Meksikon lahti Floridan ja Yukatanin välillä; Karaibian mereksi sanotaan sitä meren osaa, joka on Antilli-saarien etelä-puolella. — Itä-puolella on: Afrikan rannalla, päivätasaajan alla, Guinean lahti ja Euroopan rannalla Biskaijan eli Franskan lahti, Pyrenean-niemen pohjois-puolella.
Pohjan merestä mänee Skager-rack niminen lahti syvälle mantereesen Norjan ja Juutin niemen välillä; mutta Juutin niemen pohjois-päässä se käännäiksen kaakkoseen ja nimitetään Ruotsin ja Juutin välillä Kattegatiksi. Eteläpuolella on Zuider-Zee (lue Söider-see). Britannian eteläpuolella yhtyy Pohjan meri Atlantin mereen La Manche salmen kautta. Salmen kapein paikka on Pas de Calais (lue Paa dö Kalee), jota myös Franskan kanavaksi kutsutaan. Irlannin meri erottaa Britannian Irlannista.
Yhteydessä Atlannin meren kanssa ovat Itämeri ja Välimeri. Itämereen tullaan Kattegatista kolmen salmen kautta: Öresund (Äyrisalmi), Ruotsin ja Seelannin saaren välillä; Suuri Belt, Seelannin ja Fyenin välillä; ja Pieni Belt, Fyenin ja Juutlannin välillä. Sittemmin jakaantuu Itämeri kolmeen lahteen: Pohjan lahti, pohjoiseen päin; Suomen lahti, itään päin ja Riigan lahti kaakkoseen päin. - Välimereen on ainoasti yksi kulku, Afrikan ja Pyrenea-niemen välillä, nimeltä Gibraltarin salmi. Pohjois-rannalla on kaksi suurta lahtea: Arkipelagi eli Egean meri, pienen Aasian ja Greekan niemen välillä, ja Adrian meri. Italian niemen koillis-puolella on myös kaksi lahtea, nimittäin Lionin ja Genuan lahdet, Franskan ja Italian rannalla. Etelä-puolella Afrikan rannalla on Sidra-lahti. Tyrrenin mereksi sanotaan sitä Välimeren selkää, joka on Italian, Sicilian, Sardinian ja Korsikan välillä. Tältä meren selältä päästään Italian ja Sicilian välitse, Messina-salmen kautta, Jonian mereen eli sille Välimeren selälle, joka on Greekan, Italian ja Sicilian välillä. Jonian merellä on kaksi lahtea, nimittäin: Tarento-lahti Italian etelä-rannalla, ja Lepanto-lahti, joka menee niin syvälle Greekan mantereesen, että se jakaa sen kahteen niemeen Hellas ja Peloponneso. Näitä yhdistävää taipaletta sanotaan Korintin taipaleeksi. Välimerestä päästään vielä Dardanelli-salmen kautta Marmora-mereen ja Konstantinopolin salmen kautta Mustaan mereen, joka lännessä ja pohjoisessa koskee Euroopaan, mutta etelässä ja idässä Aasiaan.
Indian meri on melkein itäisen maanpuoliskon keskellä. Sen rajana on lännessä Afrikan itä-ranta, pohjoisessa Aasian etelä-ranta ja idässä Uuden Hollannin länsiranta. Etelässä sitä kestää aina Etelä-jäämereen asti. Mutta se yhtyy myös, Afrikan etelä-puolella, Atlantin meren kanssa, ja Tyynen meren kanssa Uuden Hollannin sekä pohjois-puolella, Indian saarien välitse, että etelä-puolella Van Diemen'in maan seuduilla. Pohjoisessa on kolme suurta lahtea: Arabianmeri, Arabian etelä-puolella, Afrikan ja Indian välillä; Bengalin lahti, molempien India-niemien välissä, ja Kiinanmeri, Kiinan ja Indian mantereiden ja Sunda-saarien välillä oleva meren selkä. Arabian merestä menee luoteesen päin kaksi pienempää lahtea: Arabian lahti eli Punanen meri, aivan kapea, Arabian Afrikasta erottava lahti, jonka kulkua valtamereen sanotaan Bab-el-Mandeb-salmeksi, ja Persian lahti, Arabian niemen itä-puolella, yhdistetty valtamereen Ormus-salmen kautta. Leveä salmi, nimeltä Mosambik-salmi, erottaa Madagaskar-saaren Afrikan mantereesta. Indian merestä Kiinan mereen on kaksi kulkua: Malakka-salmi, Malakka-niemen ja Sumatra-saaren välillä, ja Sunda-salmi, Sumatra- ja Jaava-saaren välillä. Kiinan merellä on kaksi lahtea: Siamin ja Tonkinin lahdet.
Tyyni- eli Aava-meri peittää paremmin kuin puolen länteistä ja hyvän osan itäistäkin maa-puoliskoa. Tämä on suurin kaikista valtameristä, ja nimitetään senvuoksi myös Aavaksi mereksi. Idässä koskee tähän Amerikan länsi-ranta, lännessä Aasian ja Uuden Hollannin itärannat, pohjoisessa se yhtyy Pohjois- jäämereen Beringin salmen kautta, kaakkos-puolella Atlantin meren kanssa Magelhaenin salmen kautta ja Hoorn-niemen ympäritse; ja lännessä monen salmen kautta Aasian ja Australian välillä Indian meren kanssa. Etelässä ei ole mitään erinäistä rajaa, mutta tavallisesti sanotaan sen ylettyvän eteläiseen napapiiriin saakka. Itään päin mutkistaiksen tämä meri Amerikan rannalla ja tekee päivätasaajan yläpuolella kaksi lahtea: Panama-lahti, yhtänimisen taipaleen kohdalla, ja Kalifornian lahti, yhtänimisen niemen ja mantereen välillä. Sitä meren selkää, joka on Alashka-niemen, Repo ja Aleutti-saarien pohjois-puolella, sanotaan Beringin mereksi. Länteen päin pistäiksen Tyyni-meri Aasian mantereesen kahdella lahdella: Tunguusin eli Ochotskan meri, Kamtshatka-niemen länsi-puolella, ja Hoang-hai eli Keltameri, Korea-niemen länsi-puolella. Japanin mereksi sanotaan, yhtänimisien saarien ja mantereen välillä olevaa meren selkää. Etelässä Uuden Hollannin pohjois-rannalla on Karpentaria-lahti.
Tuulet ja meren virrat.
Kun, niinkuin luonnon opista tietty on, lämmin keventää ilmaa, niin nousee myös auringon vaikutuksesta ilma ylöspäin kuumassa ilma-alassa, tästä syntyy siis kaksi valtatuulta, yksi maan pintaa myöden, joka tuopi kylmää ilmaa maan napapiiristä päiväntasaajaa kohden, ja toinen joka sinne päiväntasaajasta siaan viepi lämmintä ilmaa, joka ollen keveämpi, kulkee päällitse, ja siis vastahakaan sitä napamaista aina päiväntasajaa kohden kulkevaa ilmakertaa. Päiväntasaajan tienoilla nousee lämmin ilma aina ylöspäin, että ei muuta tuulta tunnukaan. Tätä kestää noin 4 astetta molemmin puolin päiväntasaajata ja sanotaan Tyyneen ilman alaksi.
Kun ilma maapallon kanssa pyörii sukkelammin päiväntasaajan, kuin napojen tienoilla, niin ei raskaampi pohjoinen ilma, joka pyrkii etelään, jaksakaan pyöriä niin sukkelaan, kuin maan koillis-kohdalla. Senpätähden pohjois-tuulet muuttuvat sitä itäisimmiksi, kuta enemmän ne lähestyvät käännepiirejä. Ja samaa syyn tähden muuttuvat etelä-tuulet länsi-tuuliksi, kuta likemmä ne tulevat tätä piiriä. Siten syntyy, molemmin puolin Tyyneen ilman alaa, semmoinen ala, jossa kaiken vuotta tuulee pohjois-puolella koillis-tuuli ja etelä-puolella lounas-tuuli. Kymmenennen ja kahden kymmenennen tasapiirin välillä on siis pysyvien tuulien ala.
Kuta enemmin tullaan pohjoiseen, sitä enemmin jähtyvät eteläiset lämpimät tuulet, ja laskeutuvat alemma. Kun he kohtaavat pohja-tuulia, niin siitä syntyy ikäänkun riita lämpimien ja kylmien tuulien välillä; milloin ovat eteläiset ja milloin pohjoiset tuulet voiton puolella ja niin syntyy muuttuvaisien tuulien ala kolmannen kymmenennen tasapiirin yläpuolella.
Kuun vetovoiman tähden, vetäikse meren vesi sille kohdalle, jossa on kuuta likempänä. Meren vesi nousee siis niillä paikoilla, joihin kuu lähenee, mutta alenee niillä paikoilla, joista kuu pakenee. Tätä sanotaan vesi-paoksi ja vesi-nousuksi, ja sitä kestää 6 hetkeä kerrassaan, siis kaksi kertaa vuorokaudessa.
Mutta samoin kuin lämpimen vaikutuksesta syntyi tuulet, niinpä myös syntyy meren virratkin. Vesi kuivaa ja nousee höyrynä ilmaan käännepiirien välillä kuumassa ilma-alassa ja kylmää vettä virtaa napapiirien tienoilta siaan ja siis keveämpi virta juoksee päällempänä, jonkatähden taas kylmempi vesi juoksee vastapäin. Mutta samasta syystä kuin yllämainitut kaksi pää- eli valtatuulta saivat, maan liikunnon tähden itäisen suunnan, niin virtaavat myös kylmät napavirrat ei suoraan pohjoisesta, mutta koillisesta, ja lämpimet virrat ei suoraan etelästä, mutta lounaasta. Vaikka nyt tuulien ja meren virtojen perisyy ja suunta on tämä, niin on kuitenkin monta sivu vaikutusta, joista suuntakin muuttuu. Niinpä käypi meren vedellekin Meksikon lahdessa. Varistunut vesi virtaa siitä pitkin Amerikan itä-rantaa, mutta käännäiksen enemmin itään päin, ja jakaiksen kahteen pienempään virtaan. Yksi virtaama-haara menee Atsori-saarien sivutse Pyrenean niemen rannoille; mutta toinen enemmin pohjoiseen Norjan rannoille. Yhtälaisia meren virtoja on myös muissakin valtamerissä, vaikka niitä ei muualla ole niin tarkoin tutkittu kuin Atlantin meressä.
Vuoria ja tasamaita.
Euroopassa: Ural-vuori, menee pohjoisesta etelään Aasian rajalla. Tästä etelään ja länteen päin, Itämerestä ja Suomen lahdesta aina Mustaan ja Kaspin mereen asti, on maa yhtä ainoata tasamaata. — Kölen eli Turjan selänne kulkee Skandinavian niemen halki, alkaen Nordkyn niemekkeestä etelään aina Rörås (lue Röroos) nimisen kaupungin tienoille. Siitä se käännäikse Dovrefieldin nimellä, länteen, mutta mutkistnu kohta Langefieldin nimellisenä lounaaseen ja loppuu mereen Lindesnäs-niemekkeellä. - Britannian saaren pohjois-puoli on kokonaan täytetty Grampian-vuorilla. Saman saaren etelä-puolella kulkee halki maan eli pohjoisesta etelään Peak (lue Piik) vuoret.
Edellä mainittu Itä-euroopan tasamaa ylettyy Itä- ja Pohja-merien etelä-rannoitse aina Atlantin mereen saakka. Sitä vastoin on taas melkein koko etelä-puoli Europaa hyvinkin vuorista. Suurimmat Etelä-euroopan vuorien selänteistä: Alppi-tunturit, poikki maan idästä länteen, täyttävät koko Sveitsin ja etelä-osan Saksan maata. Niiden korkein kukkula Italian rajalla, nimeltä Montblank on yli 14 tuhatta jalkaa korkea; Karpatit ovat kaaren muotoiset jyrkät vuoret edellisistä koilliseen päin; Pyrenean vuoristo, yhtänimisen niemen pohjois-laidalla Biskaija lahden ja Välimeren välillä, on Alppien jälkeen Euroopan korkein vuoriharju. Italian niemen halki kulkee ikääskuin jatkona Alppituntureista Apenninit, joiden korkein kukkula on Gran-sasso; mutta erillään pääselänteestä ovat tulivuoret Vesuvius, Italian länsi-rannalla, ja Etna, Sisilian saaren itä-rannalla. Vielä juoksee yksi selänne Adrian meren pohjois-päitse ja kääntyy Greekan niemelle päin, jossa jakautuu. Yksi selänne juoksee Mustaan mereen päin Balkanin nimellä ja toinen selänne eroaa siitä nimellä Pindus ja menee Greekan niemimaan halki etelään päin.
Aasiassa: Itä-aasian keskimäinen osa on maapallon korkeimpia paikkakuntia. Leveät ja pitkät vuoriharjut rajottaavat tämän ylängön sekä etelässä, että pohjoisessa.
Pohjoinen vuoriharju alkaa Irtish virran itä-puolelta ja kulkee Altain-nimellä itään aina Baikal-järvelle asti. Tämän järven itä-puolella, Amur- ja Lena-virtojen välillä on Da-ur-niminen jylhä vuorimaa. Tästä vuorimaasta eroaa Jablonoi-krebet-niminen vuoriharju menemään koilliseen, mutta nimitetään Ohotskan meren tienoilla Stanovoi-krebet, jolla nimellä se menee aina Beringin salmelle saakka. - Eteläinen vuoriharju on, läntisen India-niemen pohjois-puolella Sind ja Bramaputra virtojen välillä, nimeltään Himalaija. Sen harjun, ja koko maanpiirin, korkein kukkula on Everest yli 27 tuhatta jalkaa (Kintshindjunga ja Davala-giri ovat vähä matalampia).
Nämä ovat Itä-aasian keskimäisen ylängön rajavuoriselänteet. Mutta tämä ylänkö ei ole mikään tasanen kangas, vaan siinä on monta korkeaakin vuoriharjua. Himalaijan länsi-puolimaisesta kulmasta kulkee vahva vuori-selkämä itään Kuen-lyenin ja Kulkunin nimellä ja menee itään Jan-tse-kiang ja Hoang-ho-virtojen pohjois-puolitse. Vastapäätä, Kuen-lyenin länsi-kulmasta, eroaa vuoriharju, nimeltä Belur-tag (eli Sumu-harju) etelästä pohjoiseen. Päästyänsä 41 tasapiirin kohdalle, loppuu se tykkänään, mutta siihen siaan erkanee tästä itään suuri vuoriharju, joka, nimeltä Thian-shan (eli Taivaan harju) ja Mussart (eli Jää-harju) loppuu Kobi- eli Shamo-nimisessä erämaassa Siolkki-vuorien länsi-reunalla. - Belurtagista länteen päin on Turanien alanko Aralinjärveä ja Kaspin merta vasten, jossa veden pinta on alempana, kun vesi Valtameressä. Läntinen puoli Keski-aasiasta ei siis ole mikään ylänkö, kuin sen itäpuoli, mutta ihan vastoin, kentiesi, maanpiirin matalin alanko. Himalaijan ja Kuen-lyenin välinen maa on vanhan mantereen korkein ylänkö.
Siitä, jossa Belur-tag, Kuen-lyen ja Himalaija yhtyvät, eroaa vielä neljäskin vuoriharju, nimeltä Hindukhu (eli Indian harju) länteen päin; mutta se alenee alenemistaan, Kuur-nimellä, ja muuttuu viimein ylängöksi. Mutta Kaspin meren kaakkois-puolella kohottaiksen vuori jälleen ja piirittää, Albors-nimisenä, tämän meren etelärannan. Korkein kukkula on Demavend. - Kaspin merestä lounaaseen ja Mustasta merestä kaakkoseen on Armenian jylhä vuorimaa, jonka korkeimmalle kukkulalle, nimeltä Ararat, Noakin arkin luullaan seisahtuneen. Tästä pohjoiseen päin alenee maa syväksi laksoksi, jossa Kuur- ja Aras-virrat juoksevat, mutta kohoaa sitten jälleen korkeaksi vuoriharjuksi, nimeltä Kaukaso, jonka korkein kukkula on Elborus. Ararat-kukkulasta etelään päin on Sagrosh-vuoret aina Persian lahdelle asti. Tämän vuoren itä-puolella, Persian lahden ja Kaspin meren välillä, on Iranin lakeus eli tasanen ylänkö. Saman vuoriharjun länsi-puolella on syvä alanko eli notko, jossa Tigris- ja Eufrat-virrat juoksevat. Viimeksi mainitun virran länsi-puolella alkaa yläinen erämaa, joka etelässä jatkaantuu aina Arabia-niemen etelä-reunalle. Välimeren itä-ranteella ovat Libanon-vuoret, josta kuningas Salomo tuotti sedripuita tempeli-rakennukseen Jerusalmiin. — Niemekkeellä Arabia-lahden päässä kohottaiksen Siinain-vuori, jossa Jumala Moseksen kautta ilmoitti käskynsä Israelin kansalle.
Hindukhu-harjusta etelään ovat Suleimanin eli Salomonin-vuoret. Vindhyan-vuoret, jotka menevät poikki maan, jakavat Etu-indian niemen kahteen osaan, joista pohjois-puolimainen osa, näiden ja Himalaija-harjun välillä, on matalaa viljavaa laksoa, jossa Ganges virta monine haaroineen juoksee, mutta eteläinen osa on jotenki korkea ylänkö, nimeltä Dekan. - Altai- ja Daur-vuorista pohjoiseen päin on melkeen koko maa, nimeltä Sipirja, yhtä ainoata Jäämereen vierättävää alankoa, joka Jäämeren rannoilla muuttuu pelkäksi puuttomaksi lumi- ja jää-lakeudeksi. Yhtä alankoa kestää vielä Irtish-virran toisellakin puolella, aina Aral-järvellen asti.
Afrikassa: Luode-reunalla, lounaasta kaakkoseen, kulkee Atlas-niminen, monikertanen vuoriharju aina Bon-niemekkeelle asti. Matalampi rantavuori, nimeltä Harudsh, kiertää Sidra-lahden etelä-rannatse ja levenee saman lahden itä-puolella tasaseksi ylängöksi, nimeltä Barka. Atlas- ja Harudsh-vuorien etelä-puolella on Sahara-niminen erämaa, eli koko maanpiirin suurin ja auhtoin hiekka-lakeus. Sitä kestää melkein poikki koko Afrikan, ja se on joksikin tasasta, eikä sanota kohoavan paljon meren pintaa korkeammalle. - Saharan ja Guinea-lahden välillä ovat Kong-vuoret. Arabia-lahden eteläpohjukan länsi-puolella on Abysinian jylhä vuorimaa, josta matalampia vuorihaaroja eroaa pohjoiseen päin molemmin puolin Niili-virtaa. Itäinen haara on nimeltään Mokattam ja läntinen Libyan harju. Niili-virran lakso, Egypti, on hyvin alaista ja Afrikan paras vilja-maa. Etelä-afrika on ainoasti rannoilta tunnettu. Sen sisusta luullaan korkeaksi ylängöksi. Vuorista tunnetaan siellä ainoasti Mandarra-vuoret Tsad-järven etelä-puolella ja Kuu-vuoret päivätasaajan alla, sekä Lupata-vuoret itä-reunalla.
Amerikassa: Amerikan eteläisimmästä niemestä aina Jäämereen asti, kulkee aivan länsi-rannatse katkeamaton vuoriharju, joka onkin maanpirin pisin vuoriselkämä. Sitä sanotaan Etelä-amerikassa nimellä Cordilleras de los Andes eli Vaski-harju, mutta Pohjois-amerikassa on Andes-nimi aivan tuntematon. Etelä-osa tätä selännettä menee suoraan pohjoiseen. Keskellä selännettä on Aconcagua-niminen tuli-tunturi, uuden mantereen korkein kukkula, joka on yli 22 tuhatta jalkaa. Pohjoinen osa, joka mutkistuu vähän länteen päin, ei olekaan yhtä ainoata harjua, mutta paikoin kahta ja toisin paikoin kolmea rinnatusten kulkevata harjua, joiden välissä on syviä vuorilaksoja, niinkun Titicaca- (lue Titikaaka) järven lakso. Sen ympäristössä on Pic-Sahaman 20 tuhatta jalkaa korkea tunturi ja vähän matalammat Illimani ja Nevada de Sorata. Päiväntasaajan alla on Qvito- (lue Kiito) niminen 9 tuhatta jalkaa korkea ylänkö, jossa kasvaa Keski-euroopan hedelmiä. Qviton länsi-reunalla on Cotopaxin hirmunen tuli-tunturi, ja Chimborazon (lue Tjimboratso) 20 tuhatta jalkaa korkea kukkula. Tästä vähän pohjoiseen jakaantuu Cordilleras-vuori kolmeen harjuun. Itä-puolimainen, nimeltä Suma Paz, lähtee koilliseen Marakaybo-lahden itä-rannatse Orinoko-virran suulle; Keskimäinen, Quin-diu, menee Kauka- ja Magdalena-virtojen välillä, ja läntinen Choco-niminen haara kulkee pitkin länsirantaa Panama-taipaleesen.
Pohjois-amerikassa, Meksiko-lahden ja Tyyneen meren välillä levittäiksen Cordilleri-vuoret Meksikon ylängöksi, ja erottaiksen 21 tasapiirin kohdalla kolmeen harjuun. Itä-puolimainen näistä, nimeltä Cordilleras de Texas, menee koilliseen Mississippi- ja Missuri-virtojen yhdyntä paikoille; läntinen, Cordilleras de Sonora, menee enemmin luoteesen ja loppuu Kalifornian lahden pohjois-päässä; mutta keskimäinen eli emäharju, nimeltä Sierra Madre, rientää suoraan pohjoiseen, tekee summattoman suuren 11 tuhatta jalkaa korkean pesävuoren, Sierra Verde, josta Pohjois-amerikan suurimmat virrat saavat alkunsa, ja menee siitä nimellä Chippevai, (lue Tjippevee), eli Louhi-harju Jäämeren rannoille. Kalifornian niemen eteläisimmästä päästä alkaa toinen vuoriharju, joka pohjoisessa särkeentyy lukemattomiin niemekkeihin ja saariin, ja loppuu Alashka-niemellä. Sille on annettu nimeksi Pohjois-amerikan Ranta-alpit, ja sen korkein kukkula, joka myös on Pohjois-amerikan korkein vuori on Sant Elias. Muuten on Pohjois-amerikan pohjois-puoli melkeen yhtä ainoata tasamaata Tyyneen meren ranta-kivistä alkaen aina Labradorin kivikkoiselle niemelle asti. Tällä lakeudella on paljo suuria järviä ja virtoja, josta syystä sitä on useasti verrattuna Suomen maahan. Pohjois-amerikan itä-puolella kulkee lounaasta kaakkoseen, vähän matkaa Altantin merestä, kahdet vuoriharjut, joista rannimmaista sanotaan Sini-vuoriksi ja sisimmäistä ja korkeampata Alleghany- eli Apalachi-vuoriksi. Näiden ja läntisien rantavuorien välillä on maanpiirin suurin ja laajin tasamaa eli lakeus. Savanneiksi sanotaan täällä olevia puuttomia, mutta heinäkkäitä niittymaita, niinkin avaroita, ettei silmä kannata toiselta laidalta toisellen.
Etelä-amerikaa silmäillessä, löydetään Karaibia-meren etelä- ja Marakaibo-lahden länsi-puolella, hyvinkin korkea lumitunturi, nimeltä Sierra Nevada de Santa Marta. Orinoko-virran itä- ja etelä-puolella on leveä Guyanan vuorimaa, jota kestää aina Amatson virran suuhun asti. Tämän vuorimaan länsi- ja etelä-puolella on avara alanko, jossa Orinoko ja Amatson virrat juoksevat. Amatson virran ympärillä on maailman avarimmat ja synkimmät metsät, eli kun täällä sanotaan Selvas. Orinoko-virran alangossa on taas äärettömiä, miehen korkuista heinää kasvavia niittuja, Llanos (lue Ljanos), joita myös sanotaan Ruoho-meriksi (mar de yerbas). Etelä-amerikan itä-puoli, Amatson-virran etelä-puolella, on taas Brasilian ylänkö, jossa on monta vuoriharjuakin, jotka kaikki kulkevat pohjoisesta etelään. Etelään päin alenee tämä ylänkö ja muuttuu vähitellen tasamaiksi, jota kestää aina Magelhaenin salmelle saakka. Plata-virran rannoilla sanotaan näitä tasamaita nimellä Pampas, jotka ovat yhtäläisiä, kun Pohjois-amerikan Savannit, nimittäin puuttomia ja pensaattomia niittymaita; jossa kesyttömiä hevos- ja lehmä-laumoja kulkee omassa vallassaan. Mutta etelämpänä Patagoniassa muuttuu tämä auhtoksi kivi- ja sora-peräiseksi maaksi, joka ei kasva paljon muuta ruohoa, kun ohdakkeita ja orjantappuroita.
Järviä ja sisämeriä.
Maan syvennöksiin seisattunutta ja seisovaa vettä kutsutaan järviksi, ja suurimpia sisämeriksi. Järven ja sisämerien vesi on tavallisesti mautonta, mutta meren vesi suolaista; mutta on niitäkin järviä, joissa vesi on suolasta. Suurimmat järvet Euroopassa ovat: Aalto-järvi eli Laatokka, Suomen lahden koillis-puolella; Ääninen eli Onega, edellisestä koilliseen; Saimaa eli Saimen ja Päijänne, molemmat Suomen lahdesta pohjoiseen; Ilmen (eli Ilmajärvi), Aaltojärven etelä-puolella; Peippoisjärvi, Suomen lahdesta etelään; Venern (lue Veenern), Vettern ja Mälarn, Ruotsissa; Balaton, ja Fertö-tava (eli saksaksi Platten ja Neusiedler järvet) molemmat Ungarissa Karpati vuorien etelä-puolella; Genevan, Neuchâtel ja Bodenjärvi, Lago Maggiore (lue Madjore), Lago di Como, Lago di Iseo ja Lago di Garda, kaikki Alppi-vuorien rinteillä. Aasiassa: Kaspin meri, kaikkein suurin järvi eli oikea sisämeri maanpiirillä; Aral, edellisestä itään; vielä etempänä ovat Balkash ja Baikal, Altai vuorien etelä-rinteillä; Lop-noor ja Kuku-noor, Keski-aasian ylängöllä; Van ja Urmia, Armenian vuorimaassa; ja Kuollut meri, lähellä Välimeren itä-rantaa. Afrikassa: Tsad, Keski-afrikassa; Tsana, Abysinian vuorimaassa; Njassi ja Ngami Etelä-afrikassa. Pohjois-amerikassa: Karhu-järvi, Orja-järvi, Atapescow ja Vinipeg ovat kaikki perätysten Jäämerestä etelään; Ylä-järvi, Kaspin meren jälkeen suurin maanpiirillä, Michigan (lue Mitjigan), Huron (lue Juuron), Erie (lue Iiri) ja Ontario, jotka kaikki viis ovat toisiinsa yhdistettynä kapeemmilla tahi leveemmillä salmilla; Nikaragua, kaidalla maapalstolla Panama-taipaleen pohjois-puolella. Etelä-amerikassa: Marakaibo, pohjois-reunalla; Titicaca, länsi-reunalla, ja Guanacache, etelässä.
Virtoja.
Euroopassa: Jäämereen laskee vetensä Petshora, tuleva Urali-vuorista. Valkeaan mereen menee Viena (eli Dvina) ja Onega.
Itämereen ja sen lahtiin juoksevat: Turjanharjulta tulevat Tornion, Kainuun, Luulajan, Piitimen, Skelleften, Uumon, Ongermanin, Indalin, Niurundan ja Daalin joet; Vetterin järvestä Motala; Suomen puolella Kemin, Oulun, Kyrön ja Kokemäen joet, jotka kaikki menevät Kainuun eli Pohjan lahteen. Suomen lahteen virtaavat: Kymi Päijänteestä, Neva Aaltojärvestä ja Narova Peippoisjärvestä. Aaltojärveen laskevat: Vuoksi Saimaasta, Syväri (venäjäksi Svir) Aänijärvestä, ja Velhojoki (venäjäksi Volkov) Ilmenestä. Riigan lahteen juoksee Väinö-joki, (saksaksi Dyyna) Volkonski metsästä.
Itämeren etelä-rannalta juoksevat: Niemen (lue Niimen, venäjäksi Nieman), jota rannempana sanotaan Memeliksi, Pregel, Vislaa (eli saksaksi Weichsel), joka alkaa Karpati- ja Sudeeti-vuorien vaiheelta, ja Oder, joka saapi alkunsa Sudeeti-vuorista.
Pohjan mereen juoksevat: Elbe, joka alkaa Riesengebirgestä (Jättiläis-vuorista), ja saapi oikealta puolelta lisä-joet Havel ja Spree ja vasemmalta puolelta Moldau ja Saale; Weser Tyyringen metsäharjusta Ems ja Rein (eli Reen) joka alkaa S:t Gotthard-kukkulalta, juoksee Boden-järven läpi, saapi sieltä tultuansa Aar-nimisen lisä-virran, käännäiksen Baselin kaupungin kohdalla pohjoiseen, saapi oikealta puolelta Neckar- ja Main-nimiset lisä-virrat ja vasemmalta puolelta Mosel ja Maas. Vähän matkaa tämän suusta laskeiksen myös Schelde, tuleva Ardennai-vuorista. — Kattegatin lahteen juoksee Götha, Venerin järvestä, ja Glommen Dowre-vuorista. Englannissa juoksee Pohjan mereen Themes (lue Teems). Ja Kanavaan heittäiksen Seine (lue Seen) virta Côte d'or-vuorista.
Atlantin mereen menevät: Loire, (lue Loar), Sevenni-vuorista, Garonne (lue Garon), Pyrenean vuorista, joka saapi oikealta puolelta suuren lisä-virran Dordogne (lue Dordonj), ja nimitetään siitä lähtien Gironde (lue Shirongd); Pyrenean niemellä juoksee niinikään Atlantin mereen: Minho (lue Minjo), Duero (lue Duuro), Taijo eli Teijo, Guadiana (eli Vadi-ana) ja Guadalqvivir (eli Vad-al-Kiibir).
Välimereen menevät: Ebro, Pyrenean niemellä; Rhône (lue Roon), Alppi-vuorista; Arno ja Tiiber, Italian niemellä Apennini-vuorista. Adrian mereen menevät: Adige (saksaksi Etsh) ja Po (lue Puu), Monte Viso-kukkulalta Alppi-vuorista.
Mustaan mereen menee: Donau (eli Donava), joka alkaa Schwarzwald'ista (eli Mustasta metsästä), saapi oikealta puolelta lisä-virrat Lech, Isar, Inn, Drau eli Drave, Sau ja vasemmalta puolelta Theiss, Aluta, Sereth ja Pruth. Mustaan mereen myös Dniester, Bog ja Dnieper, ja Asovan mereen Don.
Kaspin mereen menee Euroopan suurin virta Volga (latinaksi Rha), joka alkaa Volkonski metsästä, saapi oikealta puolelta suuren lisä-virran Okâ ja vasemmalta puolelta vielä sauremman Kâma. Kaspin mereen juoksevat vielä: Ural yhtänimisistä vuorista, Kumâ ja Terek Kaukasus vuorista. Aasian ja Euroopan rajaa kuletetaan tavallisesti Kumâ-jokea myöten ja sittemmin pitkin Kubanj-jokea, joka, alkaen Kaukasus-vuorista menee Mustaan mereen.
Aasiassa: Jäämereen juoksevat: Kaksois-virrat Ob eli Konda ja Irtish, molemmat Altai-vuorista; Jenisei eli Kemi, jolla Altai-vuorista tulevalla virralla on kaksi suurta sisä-virtaa, nimittäin Ankara eli Ylä-tunguska, joka juoksee Baikal-järven lävitse, ja Ala-tunguska: Lêna, joka alkaa Baikal-järven pohjois-puolella, ja ottaa oikealta puolelta Stanovoi-vuorista tulevan Aldan-nimisen sisä-virran.
Ohotskan mereen menee Amur, jonka alku-purot, Onon ja Argun, lähtevät Altai-vuorien itäisemmästä kulmasta.
Keltamereen juoksevat Hoang-ho (eli Kelta-virta) ja Jan-tse-kiang (eli Sini-virta), jotka ovat pisimmät virrat Aasiassa, ja alkavat Kuenlyen vuorien itäisimmästä osasta.
Itäisestä Indian niemestä menee: May-ka-ung Kiinan mereen, Menam Siamin lahteen, Saluen ja Iravaddi Bengalin lahteen. Himalaija-vuorista juoksee niinikään Bengalin lahteen Brâmaputra ja Ganges, jotka rannempana ovat ihan suutasuksin. Araabian mereen juoksee Himalaija- ja Kuenlyen-vuorien vaiheelta Sind eli Indus, joka saapi idässä viisi haarasen lisä-virran Pendsnud eli Viis-virta.
Persian lahteen lankeevat: Degr eli Tigris ja Frat eli Eufrat, jotka saavat alkunsa Armenian vuori-maasta. Molempien yhteen jouduttua, saapi virta nimen Schat-el-arabi. Pienen Aasian emävirta on Kisil-irmak (muinoin Halys), juokseva Taurus-vuorista Mustaan mereen. Belur-vuoren länsi-rinteiltä lähtevät Siir ja Aamu menemään Aral-järveen. Kaspin mereen tulevat Kaukasus-vuorista alkava Kuur ja Ararat-kukkulalta lähtevä Aras.
Afrikassa: Koillis-kulmassa on tämän maa-osan suurin virta Niili, joka syntyy kahdesta alku-purosta. Länsipuolimainen niistä, nimellä Bar-el-abiad (eli Valko-niili), alkaa luultavasti Kuu-vuorista; itä-puolimainen, nimellä Bar-el-azrek (eli Sini-niili), tulee Abysinin vuorimaasta. Atlantin mereen menevät Senegal ja Gambia, molemmat Kong-vuorista. Guinean lahteen juoksee myös Kong-vuorista Djoliba eli Niiger. Etelämpänä samalla rannalla ovat: Kongo eli Zaire ja Coanza ja vielä etelämpänä Oranje- eli Gariep-virta. Indian mereen juoksee Ylä-afrikasta monta virtaa, mutta niitä ei vielä tarkoin tunneta. Jokseen tunnetuita ovat Limpopo ja Sambeze, jotka molemmat juoksevat Motsambik-kanavaan.
Pohjois-amerikassa: Chippevay-vuorista lähtee Atapescow-virta yhtänimiseen järveen, josta vesi Orja-virtaa myöten juoksee Orja-järveen ja siitä Mackenzie-virtaa myöten Jäämereen. Chippevay-vuorista tulee Saskatshawa-virta Vinipeg-järveen, josta Nelson-virta menee Hudsonin lahteen. Nelson-virrasta vähän pohjoiseen juoksee samaan lahteen Missinippi eli Churchil (lue Tjörtjil). Viidestä suuresta järvestä juoksee Lorentso-virta Lorentso- lahteen. Erie ja Ontario järvien välillä on maailman kuuluisin puote Niagara. Pohjois-amerikan suurin virta Missisippi, joka alkaa Maaharjan etelä-puolelta, saapi oikealta kädeltä Sierraverde-vuorista tulevan Missuri-haaran, ja sittemmin vasemmalta puolelta Ohio (lue Oheijo), ja taas oikealta kädeltä Arkansas- ja Puna-virran, ja loppuu viimen Meksikon lahteen. Yhteen lahteen juoksee myöskin Rio-del-norte Sierraverde-vuorista. Pohjois-amerikan länsi-rannalla ovat Kolumbia eli Oregan ja Kolorado merkillisimmät.
Etelä-amerikassa: Luode-kulmalla menevät Magdalena- ja Cauca-virrat suutasuksin Karaibia-mereen. Atlantin mereen juoksee Orinoko ruoho-niittyjen keskitse. Maapiirin suurin virta Amatson eli Marannon (lue Maranjon), alkaa liki länteistä rantaa Lauricocha (lue Laurikotsha) järvestä, saapi oikealta kädeltä Ukajale, Madeira ja Topajos paitsi muita pienempiä ja vasemmalta puolelta Rio-Negro. Marannonin suuhun tulee myös etelästä Tokantin. Vähän etelämpänä juoksee San Francesco. Vielä etelämpänä on La Plata. Emä-virta on Parana, joka oikealta puolella saapi lisä-virran Paraguay, ja vasemmalta Uraguay, jonka jälkeen virta saapi nimen La Plata.
Uuden Hollannin virrat ovat pienempiä, kun muiden maa-osien, ja pääliseksi vielä vähän tunnettuja.
Ihminen.
Ihmiskunnan alku oli kyllä yhdestä ainoasta parikunnasta; mutta erinäiset ilmalaadut, moninaiset elatuskeinot ja muut semmoiset syyt ovat ajanpitkään jakaneet sen moniin eri-lajeihin, jotka erottaiksen toisistaan ruumiin rakennuksessa, ihon karvassa, mielen laadussa, kielessä ja tavoissa.
Näitä ihmislajia luetaan tavallisesti viideksi: 1. Kaukaasialaiset, jotka ovat valkea-ihosia ja kookkaita. Tätä lajia ovat enin osa Lounas-aasian asukkaita, asujamet Afrikan pohjois-rannalla ja suurin osa Euroopalaisia. 2. Mongolilaiset, jotka ovat vehnän karvasia ja ruumiikkaita. Tätä lajia ovat Koillis-aasian asukkaat ja kaikki kylmän ilma-alan ihmiset. 3. Malayilaiset, joita tavataan Malakka-niemellä ja Australian saaristoissa, ovat iholtaan tumman ruskeita. 4. Neekeriläiset, jotka ovat aivan musta-ihosia ihmisiä Afrikan maa-osassa. 5. Amerikalaisia, jotka iholtaan ovat vasken-karvasia ja varreltaan kehnoja. Tätä kantaa ovat Amerikan alku-asukkaat.
Kansaksi sanotaan ihmisiä, joiden yhtäheimoisuus näkyy kielen ja tapain yhtäläisyydessä. Kansoja ovat esimerkiksi Suomalaiset, Venäläiset ja Ruotsalaiset, asukoot vaikka missä valtakunnassa.
Elatuskeinojen suhteen erottaiksen ihmiset kolmeen osaan: 1. Kesyttömät eli Villikansat, jotka elelevät, jokainen erikseen, metsästämisellä, kalastamisella taikka metsän hedelmillä, ja vhdistyvät ainoasti vihollisia vasten. 2. Karjankaitsiat eli Paimenkansat, joilla ei ole pysyväistä asunsijaa, vaan muuttavat majoineen ja karjalaumoineen paikasta paikkaan, etsistellen parempia laitumia. 3. Sivistyneet kansat, jotka viljelevät maata, käyvät kauppaa, tekevät askareita, harjottavat tiedollisuutta valtakunnissa.
Valtakunnaksi sanotaan pienempää taikka suurempaa ihmisten yhteyttä, joilla on yhtäläiset lait ja omantakeinen hallitus. Mutta hallitusmuoto on monenlainen. Yksivallaksi sanotaan semmoista valtakuntaa, jossa yksi on hallituksen pää-miehenä. Tämmöisiä päämiehiä nimitetään millon Keisariksi, millon Kuninkaaksi, Ruhtinaksi, Herttuaksi ja Paaviksi j.n.e. Mutta yksivallat saattavat hallituksen suhteen olla joko rajattomia taikka rajotettuja. Edellisissä on päällikön tahto valtakunnan lakina, jollon häntä myös sanotaan Itsevaltaiseksi; jälkimäisissä taas on päällikön tahto rajotettu perustuslaeilla, jotka määräävät kansan ja hallitsian välin. Kansan edusmiehet kokoontuvat tämmöisessä valtakunnassa päällikön kanssa lakia laatimaan, ja heillä on myös valta tutkia hallituksen tilin tekoa. Tasavallaksi sanotaan taas semmoista valtakuntaa, jossa kansalla on ylimmäinen valta, vaan jossa hallitus on annettu yhdelle eli useammalle määrä-ajaksi valitulle Esimiehelle, joka on velvoitettu vuotuiseen tilin tekoon. Niin ovat esimerkiksi Euroopassa: Venäjän ja Turkin valtakunnat rajattomia yksivaltoja; England, Suomi ja Ruotsi rajotettuja yksivaltoja; Shveitsi ja muutamia muita pienempiä valtakuntia ovat tasavaltoja.
Uskonnon suhteen sanotaan ihmisiä pakanoiksi, jos heillä on epäjumaloita, se on jos palvelevat kuvia, eläimiä taikka luonnon voimia. Mutta yhtä ja totista Jumalaa palvelevaiset ihmiset ovat joko Israelilaisia, Kristityitä taikka Mahomettiläisiä.
Näistä on Israelilaisien uskonto vanhin. Sen uskon opin ilmoitti Jumala, Mooseksen kautta, Israelin kansalle, jonka tähden sitä myös sanotaan Mooseksen uskonnoksi. Se perustaikse pyhän raamatun ensimäiseen osaan eli Vanhaan Testamenttiin, joka myöskin on alkuperäisesti kirjoitettu Hebrean kielellä.
Tästä sai Ristin taikka Kristin uskonto alkunsa Wapahtajamme, Jesuksen Kristuksen, säätämällä. Se perustaikse sekä Vanhaan että paraiten Uuteen Testamenttiin, ja on yksi ja yleinen uskonto; vaikka se, aikojen kuluessa, on jakaunut moneen eri kirkko- (eli tunnustus-) kuntaan. Maailman suurimmat piispat, Roomin paavi ja Konstantinopolin patriarkka, riitaantuivat keskenään, jota riitaa hierottiin pari sataa vuotta siksi, kun molemmat, vuonna 1054, tykkänään erosivat toisistaan. Niin syntyi Greekan katoliikiläinen ja Roomin katoliikiläinen uskokunta. Greekan katoliikin uskontoa tunnustavat Greekalaiset ja Venäläiset. Roomin katoliikin, eli kuin tavallisesti sanotaan paavin uskontoa, koska se pitää paavia Kristuksen siallisena maalla, tunnusti muinoin koko Länsi-euroopa. Mutta, viidennentoista sataluvun alussa, erosi siitä evankeliumillinen Luteruksen puhdistama uskonto ja samoten evankeliumillinen Kalviinin puhdistama uskonto.
Mahometin uskonnon perusti Arabialainen kauppias nimeltä Mahometi, noin 622 vuotta jälkeen Kristuksen syntymää. Tämä Kristuksen, Mooseksen ja pakanoidenkin opetuksesta yhteen sovitettu uskonto perustaikse Koran-nimiseen, Arabian kielellä kirjoitettuun, kirjaan, joka on heidän raamattunansa.
Suomen maa.
I. Maa.
1. Nimi ja ala. Euroopan pohjoisimmalla puolella, 60 ja 70 tasapiirin
ja 38 ja 50 puolipäivä-piirin välillä on Suomi eli Suomen maa. Meren vesi on kahden puolen maata nimittäin: Pohjanlahti lännessä ja Suomenlahti etelässä. Tästä niemen tapaisesta muodostaan sanotaan sitä myös Suomen niemeksi. Muukalaiset ovat antaneet sille nimen Finland (vanhan aikuisesta islannilaisesta sanasta Fen, suomeksi suo. Fen-land), merkitsevä yhtä, kuin oma antama nimiki Suomiehen maa, josta sitten lienee saatuna Suomen maa.
2. _Rajat_. Suomen rajaan koskevat, paitsi jo mainitut Pohjan ja Suomen
lahdet: itä-puolella Venäjän valtakunta, pohjois-kulmalla Norja ja länsi-suunnalla Ruotsi.
Venäjän rajana on ensin Raja-joki, jonka lähteiltä raja seuraa pienempien ojien varsia Aalto-järven eli Laadogan rannalle. Tämän järven halki kulettua Viina-joen suulle, jossa parin syltä veden pinnasta kohotaiva Variskivi on raja-pyykkinä, lähtee raja juoksemaan monessa mutkassa pohjoiseen Kolmikunnan raja-kivelle, jossa Wiipurin ja Kuopion läänit Suomen puolella ja Aunuksen kuvernementti Venäjän puolella kohtaavat toinen toisensa. Siitä se käännäikse luoteesen ja juoksee suoraan Jonkerin kivellen; tästä taas pohjoiseen Maanselän harjua myöten Kaarto-järvelle. Mutta Maanselkä mutkistaikse luoteesen ja raja kulkee yhä pohjoiseen tunturi tunturilta Enarin-järven itä-rannatse Teno-joelle asti.
Norjan Lappia vasten kulkee raja ensin lounaasen pitkin Teno-joen vartta aina Lapin tuntureille, josta käännäikse Lapin tunturia myöten kulkemaan luoteesen siksi, kuin se pääsee pienen Jedekin-järven rannalle.
Tästä kääntyy raja etelään juoksemaan Ruotsin rajaa vasten: ensin Könkämä- ja Muonio-joen, sitten Tornio-virran vartta myöten, aina sen suulle asti, Pohjan lahden pohjimmaiseen pohjaan.
3. _Mantereen muoto_. Tuli ja vesi ovat ne kaksi ankaraa luonnon
voimaa, jotka ovat antaneet Suomenkin mantereelle nykyisen muotonsa. Alimaiset kovat kivet ovat tulen synnyttämiä; mutta päällimäiset pehmeemmät kalkki- ja liitu-kerrat ovat taas veden valamia. Siitä nähden, että maanharjut ja vesi-urat etenkin ylämaassa, kulkevat rinnatusten, enimmäksen koillisesta lounaaseen, ja siitä, että vuorien ja mäkien koillis-kulma on jyrkkä ja tasainen, ikäänkuin veden silittämä, mutta toisahalta taas hyvin luisu, ovat luonnon tutkiat päättäneet, ankaran meri-virran ennen vanhaan kulkeneen halki maan koillisesta lounaaseen, eli toisin sanoin: Suomen maa on ennen vanhaan ollunna meren pohjana, ja vähitellen kohotainna veden pinnasta. Tätä todistaa sekin, että Suomen manner vielä nytkin kohotaikse korkiammalle meren pintaa. Niin on esimerkiksi muinaiset hyvät laivavalkamat nyt niin mataloineet, ettei niihin enään pääsekään. Missä vanhat miehet nuoruudessaan soutivat veneillä, käyvät heidän poikansa kuivin jaloin. Oppineiden luvun jälkeen kohoaa Suomen ranta Torniosta Waasaan asti 4 ½ jalkaa sadassa vuodessa. Mutta etelässä Suomen lahden ranta ainoasti 2 jalkaa vuosisadassa.
Suomen manner on yleesen epätasaista maata: se on täynnä mäkiä, metsiä, jokia ja järviä, jotka viimeksi mainitut peittävät paremmin, kuin kahdeksanneksen koko mantereesta. Suomen vuorissa on, kuin pohjan mailla yleesen, harmaa ja ruskea kivi valtaava. Mutta harmaa ja ruskea kivi ei olekaan yhtä ainoata kivi-lajia, vaan siinä on sekasin kolmea eri kivettä. Näitä kiveitä sanotaan paasiksi, ruotsiksi fältspat, jos murtaissa lohkeavat sileä-pintaisiksi ja ovat näöltään valkeita, harmaita tahi punertavia; mutta ukon-piiksi eli ukon-kiveksi, ruotsiksi quartz, jos murtuvat epätasaisiin muruihin eli rakeisiin. Ukon-pii on, kuin edellinenki, valkea tai harmaa. Mutta näiden seassa löytyy muita vielä pienempiä muruja, jotka, kynnellä eli veitsen kärellä painaessa, helposti murenevat hienoiksi levyiksi, ja ovat näöltään mustempia kuin edelliset. Niitä sanotaan katin-kullaksi, ruotsiksi glimmer.
Maan laaduista ovat tavallisimmat savi, hiekka ja hiekka-multa, suon-muta, rusko-multa ja sora. Näistä on savi, hiekka-multa, suon-muta, ja rusko-multa soveljaita viljellä; mutta hiekka ja kivisekainen sora saadaan vaivoin kunnon viljaa kantamaan.
4. _Maan harjuja_. Halki maan pohjoisesta etelään kulkee muutama
monimutkainen, millon leveämpi millon kapeampi, paikoin vuorinen, hiekkanen ja sorainen, paikoin taas mutainen, soinen ja metsänen maanharju, nimeltä Maa-selkä. Se erkanee Ruijan tunturista Norjan maalta ja kulkee kaakkoiseen ensin Suomen rajana Norjaa vasten ja sitten Suomen rajain sisällä Peltovuoma-tunturille. Siitä itään päin muuttuu vuori yläiseksi tasamaaksi, vaan kohotaikse kohta taas harjanneeksi ja kulkee nimellä Suola-selkä itään aina Talkkuna-oivi kukkulalle, Venäjän rajalle. Talkkuna-oivilta menee Maanselkä etelään Suomen piirin sisällä siksi, kuin se uudestaan tapaa Venäjän rajan Kuusamon 8 sadan jalan korkeilla kankailla. Kuusamossa jakaikse vuori kahteen haaraan, joista toinen nimellä Kainuun selänne, kulkee lounaaseen Oulu-järven rannoille; Mutta toinen Venäjän rajaa myöten etelään Jonkerikivelle asti. Mutta nyt se muuttaa monimutkaisen juoksunsa ensin länteen ja sitten lounaaseen, erottain, Suomen selänteen nimellisenä, Pohjanmaan, Karjalasta, Savosta, Hämeestä ja Satakunnasta, ja loppuu Pohjan ja Hämeen 5 ja 6 sadan jalan korkuisilla kankailla Ikalisten ja Hämeenkyrön pitäjissä. Mutta ilmestyy jälleen Satakunnan vesien etelä-puolella, ja kulkee, Salpaus-selänteen nimisenä, kaakkoiseen ja sitten itään Päijänteen ja Saimaan vesien etelä-rannatse. Tämä pohjan perillä tuhatta jalkaa korkea, vaan Kuusamosta Oulu-järven tienoille 8 sataa, ja sen ala-puolla 6 ja 7 sataa, mutta sitten 5 ja 4 sataa jalkaa korkea vuoriharju eroittaa Suomen alaiset ranta-maat ylä-maista, joilla järvenkin vesi on 2 ja 3 sataa jalkaa korkeampi, kuin meren pinta.
Suomen selänteestä erkanee etelään, paitsi monta pienempätä, seuraavaiset kolme suurempaa sivu-haaraa, nimittäin: Karjalan selänne, joka eroittaen Savon ja Karjalan vedet toisistansa, kulkee Nurmeksen, Juuvan ja Kaavin pitäjien kautta etelään Orivirralle, ja sen etelä-puolla Kerimäelle. Toinen eli Savon selänne, joka Iisalmen pitäjästä kulkee Pielaveden, Kuopion, Pieksämäen, Mikkelin, Savitaipaleen ja Lemin pitäjien läpi Lappeenrannan tienoille, jossa se yhtyy Salpaus-selänteesen. Se eroittaa Savon vedet Hämeen vesistä, ja nimitetään sentähden Veden jakajaksi. Kolmas sivuhaara on Hämeen selänne, joka alkaen Soinin kappelista kulkee ensin pitkin Satakunnan ja Hämeen välillä olevaa rajaa, ja sitten Hämeen lävitse Uudenmaan rajalle, jossa se niinikään yhtyy Salpaus-selänteesen.
Yksinäisistä vuoren kukkuloista ovat vielä mainittavat Aavasaksa, Tornion virran varrella, jolle kukkulalle muukalaiset matkustavat kesällä sydänyön aurinkoa ihailemaan. Pelt-oivi Suomen korkein kukkula, Teno-joen ja Enari-järven vaiheilla, on arviolta 2,200 jalkaa korkea. Ounas-tunturi 1,124 jalkaa ja Jeris-tuntari 1,200 jalkaa korkea.
Summatoin joukko kivi-karia, luotoja ja saaria löytyy Suomen etelä-rannoilla. Näitä sanotaan saaristoiksi, joista on kuuluisin Ahven-maa eli Oolannin-saaristo, Pohjan lahden suussa. Muuten on Pohjan lahdessa saaristoa ainoasti harvassa siellä ja täällä, paitsi kuitenkin sen kapeimmalla paikalla, jota sanotaan Merenkurkuksi ja ruotsiksi Qvarken.
5. _Vesistöt_. Vettä on Suomen maassa erinomattain paljon, sillä
melkeen kahdeksas osa Suomen aluuta on veden vallassa. Suomen emävuoren ja sen haarojen suhteen jakauntuu Suomen vedet viiteen eri vesikuntaan, joista yksi laskeiksen Jäämereen, kaksi Pohjan lahteen, yksi Suomen lahteen ja yksi Aaltojärveen.
Pohjois-Lapin vesikunta, Lapintunturien pohjois-puolella. Suurin järvi tässä vesikunnassa on Inari-järvi, johon tulee Ivalo-joki etelästä ja Vasko-joki lounaasta, joka vesi sitten Inari-järvestä laskeiksen Paats-joen kautta Suomen rajan yli Varanko-lahteen Jäämereen. Suurin joki on Teno-joki, joka, saatuansa oikealta puolelta Tseskem-joen, juoksee Norjan rannalla olevaan Teno-lahteen.
Pohjan-maan vesikunta, jonka vedet tulevat sekä Lapin-tunturista että Maanselältä. Merkillisimmät virrat ja järvet ovat: Tornio-joki ja sen itäinen lisä-joki Muonio, joka oikeistaan onkin emävirta. Kemi-joki, joka alkaa liki Venäjän rajaa siitä jossa Maanselkä keännäikse etelään; saapi oikealta puolelta yhdistetyn Luiro- ja Kittisen-joen, kulkee sitten Kemi- järven halki ja saapi vielä oikealta puolelta Ounas-tunturilta juoksevan Ounas-joen lisäjoeksi. — Ii-joki yhtänimisestä järvestä Kuusamon kankailta. — Virtava Oulun-joki lähtee Niska-kosken kautta Oulu-järvestä, johon suuria lisävesiä tulee koillisesta Kiehimä-jokea myöten, ja idästä Ämmä-kosken kautta. — Siika-joki tulee Iso-Lamu-järvestä. — Pyhä-joki yhtä nimisestä järvestä. — Kaksihaaranen Kala-joki. — Ähtävä (ruotsiksi Esse), Lappa-järvestä. — Lapuan-joki Kuortaneen-järvestä, ja viimein Kyrön-joki, joka alkaa Laukas-vuorelta Pohjankankaalta, nimitetään alkujuoksullaan Kauha-joeksi, keski matkallaan Ilma-joeksi, ja suu puolellaan vasta Kyrön-joeksi.
Satakunnan vesikunta. Pieni Pyhä-järvi, Tampereen kaupungin etelä-puolella on tämän vesikunnan sydänjärvi, johon lisävesiä tulee sekä pohjoisesta että etelästä. Pohjoisesta tulee Etsäri, Toivesi, Keurus-vesi ja Näsi-järvi, joka Tammer-kosken kautta heittäiksen Pyhäjärveen. Etelästä tulee siihen taas: Längelmä- ja Pelkäne-vesi, Roine, Mallas-vesi ja Vanaja-vesi. Nämä kaikki vedet juoksevat Pyhäjärvestä Nokia-kosken kautta Kulo-veteen, johonka myös Kyrös-järvi tulee pohjoisesta, ja viimein Kokemäen-jokea myöten Pohjan lahteen.
Hämeen vesikunta. Tämän vesikunnan emäjärvi on 18 peninkulmaa pitkä Päijänne, johon pohjoisesta tulee Kivi-järvi, Kolima ja Keitele; koillisesta Piela-vesi, Nilakka-vesi, Iis-vesi ja Konne-vesi. Kaikki nämä vedet yhtyvät Leppä-veteen ja menevät siitä Haapa-kosken kautta Päijänteesen. Tästä tulee niinikään Päijänteesen Taino-kosken kautta Kyy-vesi ja Puola-vesi ja etelästä Vesi-järvi. Päijänteestä juoksee vesi Kalkin-kosken kautta Ruotsin-veteen, joka Jyrängön-virran kautta menee Konne-veteen. Tästä alkaa sitten Kymin-virta, joka välisten levenee järviksi, mutta hoikkenee kohta taas virraksi ja juoksee viimein viisihaaraisena Suomen lahteen, tehden kulullansa monta puotetta niinkuin: Jyränkö, Keltin-koski, Anjala ja Korkea-koski.
Savon ja Karjalan vesikunta. Emävesi tässä vesikunnassa on suuri Saimaa. Tähän emäveteen tulee suuria lisävesiä sekä Savosta että Karjalasta. Savosta tulee Kallavesi, johon pohjoisesta lankee Onkivesi, koillisesta Syväri ja Vuotjärvi ja idästä Suojärvi ja Suvasvesi. Karjalasta taas tulee Pielinen, Höytiäinen, Viini-järvi ja Ori-vesi. Kaikki edellä mainitut sekä Savon että Karjalan vedet yhtyvät Hauki-veteen. Haukivesi menee sitten Pihlaja-veteen, joka Puumala-salmen kautta yhtyy Saimaasen. Saimaasta lähtee Vuoksen-virta, joka Aalto-järveen mennessänsä tekee monta puotetta, joista Imatran-koski on kovin.
6. _Ilman-laatu_. Näin pohjoisessa kuin Suomi on, ei ilma taida
olla muuta kuin kylmää. Kuitenkaan ei ole missään muualla, paitsi Ruotsin ja Norjan maalla, saman tasapiirin alla, yhtä mieto ilma, kuin Suomessa. Talvi on pitkä ja kova, kesä lyhyt ja kuuma. Syksyä ja kevättä ainoasti muutamia viikkoja. Ja kuta korkeammallen pohjoiseen noustaan, sitä lyhyemmät ovat syksyt ja keväät. Kuitenkin ollaan viime vuosina havaittuna joitakuita muutoksia tässä asiassa. Talvet ovat tulleet myöhemmin ja olleet miedommat, kuin ennen vanhaan. Keväät ja syksyt pitemmät ja kesät vähemmin kuumat. Ilma on siis yleesen tasaunut, joka arvattavasti tulee siitä, että maata on enemmin viljelty, soita perattu, ja metsiä raivattu. Yöhallat turmelevat vielä nytkin monin paikoin viljoja; mutta harvenevat sitä myöten kuin soita ja korpia raivataan ja maata viljellään. — Muuten on suuri eroitus ilman välillä etelässä ja pohjoisessa. Sillä perimäisessä pohjoisessa ei ilmakaan voi olla yhtäläinen, kuin etelässä, jossa yön ja päivän vaihe on joka vuorokausi. — Eroitus on myöskin tehtävä ylämaiden ja rantamaiden välillä. Meren vesi, joka on huonompi lämpimen johdattaja, kuin mannermaa, pysyy syksyllä kauemmin lämpimänä kuin manner, ja hidastuttaa talven tulon rantamailla; mutta kerran taas kylmettyänsä pysyy se kauemmin kylmänä. Sentähden pääsee ruohot taas keväällä aikasemmin maahan ylämaissa, kuin rantamaissa. — Kuta korkeammalle pohjoiseen tulemme, sitä pikemmin joutavat kasvut ja viljat. Torniossa, jossa päivää on neljä tuntia pitemmältä, kun etelä-suomessa, tekee ohra tähkäpäitä viidennellä viikolla ja valmistuu yhdeksännellä ja kymmenellä, sitä vastoin kuin se etelässä vaatii 14 ja 16 viikkoa kypsyäksensä. — Talvea kestää pohjoisessa 7 ja 8 kuukautta, etelässä 5 ja 6 kuukautta. — Ilma on yleeseen puhdas ja raitis. Välistä ilmaantuneet surmaavaiset kulkutaudit ovat enimmiten tulleet katovuosina nautituista sopimattomista elon-aineista. Kolera-ruttokaan ei ole tehnyt Suomessa niin suurta rasitusta, kuin muilla mailla, eikä päässyt leviämäänkään rantamaista ylemmälle. Tavallisimmat taudit ovat pistokset, kuumetaudit, kolotus ja luuvalo, jotka tulevat ilman kylmyydestä, tahikka paremmin sanoakseni huonoista vaatteista ja asuinsioista ja liiasta suolan syömisestä.
II. Asukkaat.
1. _Kansakuntia: Lappalaisia_ sanotaan Suomen vanhimmiksi asukkaiksi,
jotka Suomalaisien maahan muuttaissa olivat ottaneet pakonsa perimäiseen pohjoiseen. Jos tällä puheella on perää, niin se on niin ymmärrettävä, että kala-lappalaisia on ennen asunut järvien rannoilla ja jokien varsilla; mutta peura-lappalaisia el Suomesse ole ollutkaan, sillä peura kuolisi täällä nälkään, kun ei ole kylliksi peuran jäkälää, jolla tämä eläin paraittain elättää henkensä. Heitä ei nyt enään ole kuin 1000 henkeä Suomen piirin sisällä. Suomalaiset ovat ottaneet melkein koko maan haltuunsa. Mutta maassamme löytyy myös Ruotsalaisia asukkaita. Näihin joukkoon on luettava melkein koko vallassäätymme. Ruotsalaisia talonpojan säädystä asuu Suomen lahden rannoilla, Kymivirrasta alkaen aina Turun tienoillen. Koko Ahvenanmaa ja Turun saaristo on myos heidän hallussa. Niinikään puhutaan ruotsia Pohjan lahden rannoilla, Satakunnasta Kokkolan kaupunkiin asti. Samoin kun nämä Ruotsin vallan aikana tulivat maahamme, niin on, nyt Venäjän hallituksen alla, heitäkin muuttanut Suomeen. Venäläiset ovat enimmiten kauppioita kaupungeissaimme. Venäläisiä maanviljeliöitä tavataan ainoastaan Pyhäristin pitäjässä Wiipurin läänissä; mutta heidän uskolaisia eli Greekan uskon tunnustajoita, on Suomalaisestaki suvusta pitkin Venäjän rajaa. Mustalaisia tavataan siellä ja täällä sydänmaan kylissä. Saksalaisia on vähän Wiipurissa ja Helsingissä. Ja joku Juutalainenki suurimmissa kaupungeissa.
Vuonna 1855 nousi Suomen asukkaiden mnäärä 1,688,705 hengen paikoille, joita 818,867 oli miespuolta ja 859,838 naispuolta. Kansakunnittain jaettuna on Suomalaisia 1,502,515 henkeä, Ruotsalaisia 125,000. Venäläisiä 7000. Lappalaisia 1000. Mustalaisia arviolta 1000 ja Saksalaisia 400. Viimeisinä aikoina on vuosittain syntynä noin 50 ja 60 tuhatta henkeä; kuolluna on ainoastaan 30 ja 40 tuhatta, jonkatähden väkiä on lisääntynä 18 ja 20 tuhatta yhteen vuoteen.
2. _Säätyjä._ Suomen asukkaat ovat jaettuna neljään eri säätyyn, jotka
ovat: aateli-sääty, papin sääty, porvarin sääty ja talonpojan sääty. Aatelin äsenet, jotka ovat ruhtinoita, kreivejä, vapaa-herroja eli paroneja ja aatelis-miehiä, ovat vapautetut henki-rahan maksusta, saavat hallita vapaita tiloja, joista ruunullen ei makseta veroa. Papis-sääty on samoin vapautettu henki-rahoista ja saavat hallita puustellia ilman verotta. Porvari-säädyllä on yksinänsä lupa pitää julkinaista kauppaa, tehdä käsitöitä kaupungeissa, muiden työmiesten ja kauppioiden siitä estämättä. Talonpojat ovat ruunun tilalaisia, jotka viljelevät ruunun maata, vero-tilalaisia, jotka viljelevät omaa ostamaa maata, josta he maksavat veron ruunullen, ja vapaa-tilalaisia, jotka viljelevät alkujansa aatelistolle kuuluneita maita.
3. _Elatuskeinoja._ Ikivanhoista ajoista asti ovat Suomalaiset olleet
ahkeroita maanviljeliöitä ja maanviljelystä on Suomessa jo satoja vuosia pidetty parhaana sekä elatus-keinona että rahanki saaliina. Suomalaisien suurimmaksi ansioksi on se ehkä luettava, että ovat levittäneet maanviljelyksen perimäiseen pohjoiseen. Sillä ei missäkään muualla, paitsi Norjassa, eikä sielläkään muualla, kun Suomen kylissä, viljellä maata yhtä ylhäällä pohjoisessa, kun meidän maassa, nimittäin: Enontekissä, Muonio- joen varrella, 68 tasapiirin alla, ja Kyrön kylissä, Ivalo-joen ranteilla, Inari-järven etelä-rannoille asti, lähellä 69 tasapiiriä. Mutta kun maa oli laiha ja kivinen, josta töin tuskin saatiin kunnon peltoa, niin ovat Suomalaiset jo ikivanhoista ajoista viljelleet maata omalla tavallansa, nimittäin sillä lailla, että metsä kaadetaan kaskeksi, kaski poltetaan ja siihen kylvetään ohraa tahi ruista, ja sitten kauraa ja tattaria. Pari tahi kolme viljaa kun maasta- on niin otettu jätetään se karjan laitumeksi. Kun tälläinen kasken hakkuu ja poltto raiskaa metsää, jota tarvitaan muihinkin tarpeisiin, niin on hallitus koetellut estää paloviljellystä, minkä on taitanut. Huhtaa ei siis enään hakata paljon muualla, kuin Itä-suomessa eli Savossa, Karjalassa ja Kainuun maalla. Toinen ja etusampi keino viljellä maata on suon perkuu; sillä se antaa eloa, muuttaa hallaperäset suot niituiksi ja tekee ilman raittiimmaksi. Sentähden auttaa hallitus tämänlaista maaviljelystä monin tavoin. Pellon viljelys on kuitenkin nykyjään paras ja tavallisin. Tavallisimmat viljat ovat ruis, ohra ja kaura. Vehnää viljellään ainoasti Etelä-suomessa, ja tattaria kaakkos- puolella. Ruista viljellään kaikkien enin, sen jälkeen ohraa ja sitten kauraa. Keski-suomessa ei vehnä enään tahdo loistaa, Pohjos-savossa loppuu kaura ja ruis Kainuun maalla, mutta ohraa viljellään vielä Lapissakin. Vanhuudestaan ovat Suomalaiset viljelleet nauriita, jotka kasvavat kaikin paikoin, mutta tällä vuosisadalla ovat potaatit Etelä- ja Länsi-suomessa vähentäneet nauriin viljelyksen. Herneitä ja papuja viljellään myös enimmiten etelässä, eivätkä menesty enään pohjois-puolella Oulua. Pellava, joka on parasta Hämeessä, muuttuu pohjois-puolella Waasaa karkeaksi, mutta hamppua kasvaa ylempänäkin pohjoisessa.
Karjan korjuu on maanviljellyksen rinnalla myös paraita elatus-keinoja, etenkin Karjalassa, jossa on vähän peltoa, mutta paljon vuoria eli vasta viljeltyjä ahoja, jotka ovat hyviä karjan laitumia. Hevoset ovat hyviä, vaikka pieniä. Savon ja Karjalan hevosia sanotaan paraiksi. Niitä myödään paljon Venäjälle.
Metsästäminen oli ennen aikaan oivallinen elatuskeino; mutta on nyt, metsien hävitettyä, vaivaa tuskin maksava askaroiminen. Kuitenkin pyydetään vielä nytkin kettuja sangoilla, jäniksiä langoilla, karhuja ja susia kaadetaan keihäillä, oravia, kärppiä, ahmoja, ilveksiä, saukkoja ja majavia, joiden nahkoja myödään Venäjälle, mutta tuodaan sieltä Suomeen takasi turkkina. Samoin ammutaan ja pyydetään paljon lintuja, joita niinikään viedään Venäjälle. Rantamaissa ammutaan myös hylkeitä.
Rautaa saadaan sekä Uuden maan ja Perisuomen vuorista, että Savon ja Karjalan järvistä. Vaskea valmistetaan Orijärven kaivannossa Kiiskon pitäjässä Uudella maalla, josta saadaan noin 300 leiviskää vuosittain ja Pitkärannassa Impilahden pitäjässä Aaltojärven rannalla. Vuonna 1850 saatiin 1,171 puutaa. Kultaa ja hopeata on siellä ja täällä löydetty; mutta ei missään niin, että olisi palkinnut tekovaivaa.
Jos on vähä kultaa ja hopeata, niin on sitä enemmän kiveä, jotka ovat soveljaita komeisiin rakennuksiin. Pyterlahden murroksesta, meren raunalla Wirolahden pitäjässä Wiipurin ja Haminan välillä, särjetään ja viedään summattoman paljon kiviä Pietariin ja Retusaaren linnaan. Pyterlahdesta on se Keisar-Aleksanderin muistopylväski, joka seisoo Aleksanderin torilla Pietarissa talvilinnan edessä, niin myös Iisakin kirkon patsaat eli pilarit ja vieläpä Keisari Napoleonin muistopatsas Pariisissaki. Pienemmistä murroksista Wiipurin, Wirolahden ja Wehkalahden pitajistä ovat Neva-joen ja kaivantojen rannekivet. Vanhan Wiipurin puistosta ovat patsaat Kasanin kirkkoon otettuna. Säkkijärvellä ja Wirolahdessa särkevät myös yksityisetki miehet kiviä ja myövät Pietariin ja Retusaareen. Ruskeat perustuskivet, jotka kannattavat Iisakin kirkkoa, ovat tuotu Impilahdelta. Sortavalasta on saatu sinertävää marmorikiveä marmorihovin rakennuksiin. Marmorikiveä löytyy paljon Sortavalassa ja Ruskialassa, josta sitä viedään Iisakin kirkon rakennukseen. Kalkkia melkein joka paikassa. Astioiksi kelpaavaa savea monin paikoin.
Metsän hoito on Suomessa vielä huonolla jalalla, sillä, metsiä on tähän asti raiskattu, huolimatta siitä, että metsät hoidettuna tuottavat asukkaille hyvän rahan tulon. Suomen metsissä valtaava puu on petäjä, kuusi ja koivu. Kuusia kasvaa Inarijärven rannoilla 68 tasapiirin alla. Siitä pohjoiseen kasvaa vielä mäntyjä, jotka Utsjoella ovat huonoja, miehen korkuisia. 70 tasapiirin kohdalla on ainoasti vaivais-koivuja. Notkoissa ja joen ranteilla kasvaa vielä paju-pensaita, leppiä, tuomia ja haapoja. Kataja kasvaa sekä alangoilla että vuorilla. Leppä, haapa, pihlaja, tuomi, raita ja paju kasvaa samoin jokapaikassa, mutta ei missään niin, että tekisivät metsiä. Puista, joita ei kasva jokapaikassa, ovat: härkäpuu, orastuomi, pajatin, orjantappura, kuusain, höysipuu, siestain eli musta viinamarja, taikinainen, pähkinäpuu, omenapuu, tammi, vaahteri, niinipuu eli lehmus, saarni, jalava. Tammi kasvaa Peri-suomessa aina Porin tienoille, ja siellä täällä pitkin Suomen lahden rantoja Lehmus eli Niinipuu kasvaa vielä Kuopion tienoilla Savossa ja Ilmajoella Kainuun maalla. Vaahteria sanotaan kasvavan eteläisessä Satakunnassa, Hämeessä, Savon linnassa ja Walamon saaressa Aaltojärvellä. Jalava Sääksmäellä, Wanajassa, Hollolassa, kuin myös Walkjärvellä, Pyhäjärvellä, Sortavalassa ja Walamon saaressa. Saarni ei muualla kuin Ahven-maalla. Pähkinäpuu pitkin Suomen lahden rantaa. Omenapuu kasvaa monin paikoin Etelä-suomen metsissä, vieläpä Hämeessä ja Savossa Vuonna 1788 istutettiin Ruunun kustannuksella Saksan kuusia Uuden kirkon pitäjään, ja ovat nyt jonkunlainen metsä.
Kasviston ja puiston viljelykselle tahtoo ilmoista olla este. Merkillisimmät kasvistot ovat tohtori Sahlbergin istuttama kasvisto Yläneen kappelissa Pöytyän pitäjässä, Monrepos Wiipurissa ja Yliopiston kasvisto Helsingissä.
Maanviljelystä ja muita talouteen kuuluvia askareita varten perustettiin vuonna 1797 Turkuun Huoneen hallitus seura. Vuonna 1836 perustettiin Mustialaan Tammelan pitäjääsen maaviljelys koulu.
4. _Käsitöitä_ ja _keinotöitä_. Talontarpeita, työkaluja ja vaatteita
askaroidaan kaikin paikoin Suomessa, paitsi Wiipurin läänissä, jossa tavallisimpiaki sekä kaluja että vaatteita ostetaan Venäjältä. Muistettava on kuitenkin Walkialan pitäjä, jossa lattian peitteitä valmistetaan kaupaksi, jotka välisten maksavat 45 Suomen markkaa kappale. Muutamissa Mikkelin läänin pitäjissä, niinkuin Mikkelissä, Kangasniemessä ja Korpilahden kappelissa kudotaan pellava- liina- ja villa-vaatetta, joita myödään Mikkelin talvi-markkinoilla. Uudella maalla, Peri-suomessa ja Kainuun maalla kudotaan puumuli- ja puolivilla-vaatetta, joita myödään sekä Suomessa että viedään Pietariin, Räveliin ja Riikaan. Rauman ja Uuden kaupungin tienoilla tehdään puu-astioita, joita viedään Tanskan pääkaupunkiin. Raumaan ympäristöllä kudotaan myös pitsiä, joita myödään Suomessa ja viedään Venäjälle 1,500 hopea ruplan edestä vuosittain. Pohjalaiset ovat yleensä sukkelia kirvesmiehiä ja nikkaria. Turun, Helsingin ja Wiipurin ja muiden kaupunkien laivaveistämillä tapaa enimmäksen pohjalaisia. Mutta Haminassa pidetään kymiläisiä yhtä taitavina laivantekiöinä kuin pohjalaisetkin.
Yleiseen ovat käsi- ja keinotyöt huonolla kannalla, sillä ulkomailta tuodut teokset ovat sekä somempi tekoisia että huokeampia, kun oman maan käsityöt. Käsitöillisiä ammattia on noin 50 eri-lajia. Vuonna 1851 oli maalla 10,961 ja kaupungissa 7,324 käsityön tekiätä. Vaprikoita eli tehtaita oli kyllä vuonna 1851 148; mutta enin osa vasta alkavia, jotka eivät voi mihinkään määrään täyttää kotimaan tarvista. Paraimmat ovat Tampereen puumuli-tehdas. Suotniemen Vajansi- ja posliini-tehdas Kaukolan kappelissa Räisälän pitäjässä, liki Käkisalmea. Leistilän ja Jäppilän lasi-tehtaat Uudella kirkolla Wiipurin läänissä. Verka-tehtaista on kaksi merkillistä nimittäin Jokioisten vaprikka Tammelassa ja Littoisten vaprikka Liedossa. Havin kynttilä-vaprikka Wiipurin pitäjässä. Sepän pajoista on Fiskarin paja paras. Paperi-tehtaista on kaksi oivallista, toinen Tampereella toinen Tervakoskella Janakkalan pitäjässä. Monista lasi-tehtaista on Nuottajärven tehdas Turun maalla merkillisin. Ainoa sokeri-tehdas on Tölön vaprikka lähellä Helsinkiä. Tupakka-tehtaista on Rettigin tehdas Turussa paras. Oldenburgin tikkutehtaasta Porissa laitetaan tulitikkuja kaiken maailman markkinoille.
Käsi- ja keino-työn tekiöitä varten on joka kaupungissa sunnuntaikoulu, ja paitsi niitä on Turussa, Helsingissä ja Waasassa teollisuuskoulu.
5. _Kauppa._ Suomesta viedään muille maille enimmäkseen metsän ja
karjan antimia. Lautoja, malkoja, lankkuja, viedään muille maille etenkin Wiipurista ja Porista; pikiä, tervaa ja potaskaa Kainuun maalta etenkin Oulusta; ruoteita ja puu-astioita Raumaasta ja Uudesta kaupungista. Polttopuita viedään Suomen lahden ja Aaltojärven rannoilta Pietariin. Viime vuosina on myös ruvettu viemään ulkomaille kattopäreitä. Myös rakennetaan laivoja kaupaksi. Raavaita, lampaita, sikoja, raavaan-, lampaan- ja sian-lihaa, voita, juustoa ja talia, vuotia ja nahkoja viedään Itä-suomesta Venäjälle ja Länsi-suomesta Ruotsiin ja vähän muihinkin maihin. Kaloja ylettyy ulkomaille: silakoita eli hailia, lahnoja ja siikoja, muikkuja- ja muikun mätiä, muita mainitsematta. Muuten viedään ulkomaille myös hylkeen rasvaa, turkiksia, lintuja, palttinaa, puumuli-vaatetta, sukkia, vanttuita, peuran nahkasia kinttaita, ikkuna-lasia ja rautaa.
Muualta tuodaan: suoloja, rautaa, rauta- ja teräskaluja, vaskea ja muita metallia, kaloja erittäinki silliä, paineita eli väri-aineita, viinoja, puun hedelmiä, ryytiä, tupakkata, kahvea, teelehtiä, sokuria, silkkiä, puumulia, puumuli-, pellava- ja villa-vaatetta, lasia ja posliinia, apteeki tavaroita, paperia m. m. ja katovuosina eloakin, suurimoita (ryyniä) ja jauhoja.
Suomen alukset, joita ennen sotaa oli päälle 5 sataa, purjehtivat kaikilla valtamerillä, ympäri koko maanpalloa. Enimmäkseen käydään kuitenkin Spaniassa suoloja noutamassa. Pienemmillä aluksilla kuljetaan ahkerasti, usein kahdesti kesässä, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Englannissa ja Franskassa; suuremmilla taas Italiassa ja Spaniassa. Muissa maanosissa käydään Brasiliassa, Etelä-amerikassa, kahvea ja tupakan lehtiä noutamassa; Itä-intiassa silkin nounnissa ja Pohjois-amerikassa valaskaloja pyytämässä. Erinomattain etuisaksi sanotaan rahdin tekoa, ja niin on Suomen laivat ulkomailla useasti monta vuotta kuljettamassa vieraita tavaroita toisesta valtakunnasta toiseen, ja ansaitsevat sillä lailla runsaan rahan saaliin. Paitsi jo mainituita kauppioiden laivoja on Suomessa noin 1000 pienempätä talonpojan alusta, jotka käyvät kauppaa Itämeren satamissa.
Taitavien laivan päällikköjen valmistusta varten on meillä kolme merimies koulua: Helsingissä, Turussa ja Waasassa.
Kotimainen kaupan liike on, muihin maihin verrattuna, vielä huonolla jalalla, kun ei ole niinkuin muualla rautateitä, eikä kylliksi kaivantoja, joilla kovat kosket kierettäisiin. Kuitenki on kosken perkuilla ja kaivantojen kaivamisella, koeteltu auttaa kotimaista kaupan kulkua. Monet hallaperäiset suot ovat sillä muuttuneet viljamaiksi. Mainiommat elikkä paraat kaivannot ovat: Kainuun maalla, lähellä Kajanin linnaa Ämmäkosken kaivanto ja sulku-laitos, Oulu-järven ja Nuas-järven välillä. Satakunnan kaivanto, joka, katkaisemalla Kangasalan maanharjun, yhdistää Längelmä-veden ja Roineen toisihinsa. Savossa Konnuksen ja Taipaleen eli Warkauden kaivannot sulkuinensa, joilla pohjois- ja etelä-Savon vedet yhdistetään. Lappeenrannan ja Wiipurin välillä on suuri 5 peninkulmaa pitkä Saimaan kaivanto.
6. _Uskonto._ Kaikki uskonnot ovat Suomessa tavalliset, vaan
evankeliumillinen Luteruksen puhdistama uskonto on toki maamme pää-uskonto. Siihen kastettu ja siinä kasvatettu ihminen ei saa luopua siitä, eikä antaida toiseen uskoon, maanpakolaisuuden haastolla. Yhteen laskettuna oli Suomen väkiluku vuonna 1855 1,688,705 henkeä. Näistä tunnustaa 1,589,771 Luteruksen puhdistamaa uskontoa, ja muut, eli 37,352 henkeä, Greekan uskontoa. Vanhassa voittomaassa on myös vähän katoliikiläisiä, joilla on oma kirkko Wiipurissa. Lisäksi vielä on Helsingissäkin Suomen valtavaroilla rakennettu katoliikin kirkko; Juutalaisilla on Sveaporissa ja Wiipurissa oma pappinsa ja rukoushuone eli synagoga.
Uskonnon ja kirkon hoito on arkkipiispan ja Porkoon ja Kuopion piispojen hallussa, joilla kullaki on tuomiokapituli apuna. Maa jaetaan sen suhteen kolmeen hiippakuntaan. Turun hiippakuntaa on Peri-suomi, Ahvenanmaa, Satakunta, Waasan lääniin kuuluva osa Kainuun maata ja länteinen osa Hämettä ja Uutta maata. Porvoon hiippakuntaa on itä-puolella Hämeen harjua oleva osa Hämettä, Uutta maata Helsingistä asti itään, Mikkelin ja Wiipurin lääniin kuuluvat osat Savoa ja Karjalata. Kuopion hiippakuntaa on Oulun ja Kuopion läänit eli pohjimmaiset osat Savoa, Karjalaa ja Kainuun maata sekä Lapin maa. Joka hiippakunta on taas jaettuna provastikuntiin, joissa kihlakunnan provasti on esimiehenä. Joka provastikunnassa on erimäärä kirkkoherrojen hallittavia emäpitäjiä. Yhteen emäpitäjääsen kuuluu useasti joku kappeli-seurakunta. Provastikuntia on yhteesen 41 eli Turun hiippakunnassa 18, Porkoon 14 ja Kuopion 9.
Suomessa olevien Greekalaisien seurakuntien kirkollinen päämies on protojerei eli tuomioprovasti Wiipurissa ja metropoliita Pietarissa. Greekan uskolaisia seurakuntia on kolmessa paikassa: Pyhäristin pitäjän kylässä asuvaiset Venäläiset, joilla on oma kirkko; Taipaleen kylä Liperin pitäjässä, moniaita kyliä Ilomantsin pitäjässä; koko Suistamon, Suojärven ja Salmen pitäjät sekä Kitelän kappeli Impilahden pitäjätä. Paitsi näitä maa-seurakuntia on heillä kirkkoja Helsingissä, Haminassa, Wiipurissa, Käkisalmessa, Savolinnassa, Sortavalassa ja Kuopiossa. Heillä on myös kaksi luostaria Walamon ja Konevitsan saarissa, molemmat Aaltojärvessä.
7. _Sivistys._ Jo ikivanhoista ajoista on Suomalaisilla ollunna
jonkunlainen omituinen kansallinen sivistys. Sen aikunen viisaus, eli esivanhempamme mieliala ilmotaiksen vanhoissa runoissa, tavoissa, arvoituksissa ja sananlaskuissa. Mutta Ruotsista tuotiin maahamme kristin uskonto ja sen kanssa toisenlainen sivistys. Tämän uuden opin tulkit ovat Pyhä Raamattu, Wirsikirja ja Katkismus. Näitä ja muita jumalisia kirjoja luetaan jotenkin ahkeraan, ja harvassa on niitä, jotka ei näitä kirjoja voi lukea; mutta muihin tieteellisesti sivistäviin kirjoihin ei kansa vielä tahdo mieltyä. Kristillisyyden levitessä on vanhan aikuinen kansallinen viisaus hävinnyt; mutta on kuitenkin siellä ja täällä niin säilynyt, että viime-aikoina on kansan suusta koottu ja präntätty viisi arvoisata kirjaa: Kalevala, Kanteletar, Sananlaskuja, Arvoituksia ja Satuja.
Tieteellistä sivistystä varten on Suomessa yksi yliopisto Helsingissä. Sitä lähin ovat lukiot eli gymnasiumit ja sitten koulut. Lukioita on 6, nimittäin: Turussa, Porvoossa, Wiipurissa, Hämeenlinnassa, Waasassa ja Kuopiossa. Ylä-alkeiskouluja on 15: Kokkolassa, Waasassa, Porissa, Turussa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Helsingissä, Porvoossa, Haminassa, Wiipurissa, Savonlinnassa, Heinolassa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa. Ala-alkeiskouluja on joka kaupungissa. Naiskouluja 7: Turussa, Waasassa, Helsingissä, Haminassa, Wiipurissa, Kuopiossa ja Oulussa. Merimiehen kouluja 3: Helsingissä, Turussa ja Waasassa. Kauppakouluja Turussa ja Waasassa. Keino- ja käsityöläisiä varten on sunnuntaikouluja joka kaupungissa, ja heidän täydellisempätä oppia varten on 3 teollisuus-koulua: Helsingissä, Turussa ja Waasassa. Haminan kaupungissa on sotakoulu, jossa Venäjän sotaherroiksi aikoville annetaan tarpeellista opetusta. Tammelan pitäjässä Hämeessä on Mustialan maaviljelys-koulu. Paitsi näitä on myös kansan opetukseksi joka läänissä kaksi pienempätä maaviljelys-koulua, sekä muutamia lapsukais-kouluja ja pitäjä- ja kylä-kouluja. Sivistystä levittävistä seuroista ovat mainittavat Suomalaisen kirjallisuuden seurat Helsingissä ja Wiipurissa, sekä Talous-seura Turussa.
III. Maan jako.
1. _Historiallinen jako._ Suomen kansan sanoimme olevan kolmea eri
sukukuntaa, nimittäin: hämäläisiä, karjalaisia ja kainuulaisia. Vaan jo vanhoista ajoista on Suomen maa jaettu yhdeksään eri maakuntaan, joiden asukkaat erottaiksen toisistansa kielen murteessa, ruumiin rakennuksessa, tavoissa ja elatuskeinoissa. Ruotsin vallan aikana annettiin kullenkin maakunnalle omituinen kunnianimi. Niin ovat Peri-suomi eli Turun maa, Satakunta ja Karjala herttuakuntia; Ahvenmaa, Uusmaa, Häme, Satakunta ja Kainuu reivikuntia; mutta Lapin maalle ei tämmöistä kunnianimeä annettukaan. Muuten tavallinen maan jako on kun puhutaan vanhasta ja uudesta voittomaasta. Vanhalla voittomaalla ymmärretään se osa Suomen Suuriruhtinakuntaa, joka ennen Haminan rauhaa oli Venäjän vallassa: se on maa Kymin virran itä-puolella ja Savonlinnan etelä-puolella.
2. _Kirkollinen jako._ Katso uskonto.
3. _Laillinen jako._ Oikeuden valvonnon suhteen on Suomi jaettu
kolmeen hovi-oikeuskuntaan, nimittäin: Turun, Waasan ja Wiipurin. Hovi-oikeudessa istuu esimies ja neuvot ja asessorit. Hovi-oikeuden alle kuuluu kaikki ala-oikeudet maalla ja kaupungissa. Ala-oikeudet maalla ovat kahta laatua, nimittäin: lakikunnan ja kihlakunnan oikeudet, joiden esimiehet ovat lakikunnan ja kihlakunnan tuomarit. Kunkin tuomarin apuna on 12 lautamiestä. Suomessa 6 lakikuntaa ja 49 kihlakuntaa. Kaupungissa on lain ja oikeuden hoito raastuvan oikeuden hallussa, jonka esimies on pormestari ja neuvomiehet. Yhdeksässä suuremmassa kanupungissa on myös alaisempi oikeus, nimeltä kämnerin oikeus. Tätä paitsi pidetään Suomessa myös maajaon oikeutta.
Kolmen hovi-oikeuden välillä on maa niin jaettu, että Turun hovi-oikeuteen tulevat asiat Turun, Hämeen ja Uudenmaan läänistä, joissa on 2 lakikuntaa, 19 kihlakuntaa ja 11 kaupunkia; Waasan hovi-oikeuteen vedotaan Waasan ja Oulun läänistä, joissa on 2 lakikuntaa, 11 kihlakuntaa ja 11 kaupunkia; ja Wiipurin hovi-oikeuteen vedotaan Kuopion, Mikkelin ja Wiipurin läänistä, jotka ovat jaetut 2 lakikuntaan, 19 kihlakuntaan ja 10 kaupunkiin.
4. _Vallallinen jako._ Vuonna 1831 annetun julistuksen jälkeen,
jaetaan Suomi kahdeksaan maaherran lääniin, jotka nimitetään Oulun, Waasan, Turun, Uudenmaan, Wiipurin, Kuopion, Mikkelin ja Hämeenlinnan lääni. Oulun lääniä on Suomen Lappi, pohjois-osa Itäistä pohjan maata ja Suomeen kuuluva osa Läntistä pohjan maata; Waasan lääniä on etelä-osa Itäistä pohjan maata, Keurun pitäjä Satakuntaa, ja luode-osa Hämettä; Turun lääniä on Peri-suomi, Ahvenmaa, paras osa Satakuntaa ja länsi-puoli Uuttamaata; Uudenmaan lääniä on keskimäinen ja paras osa Uuttamaata, ja kaakkois-osa Hämettä; Wiipurin lääniä on itä-puoli Uuttamaata, etelä-osa Karjalaa ja Savoa sekä Walkialan pitäjä Hämettä; Kuopion lääniä on pohjois-osa Karjalaa ja Savoa, sekä koillis-puoli Hämettä; Mikkelin lääniä on keski-osa Savoa ja länsi-puoli Hämettä; ja Hämeenlinnan lääniä on lounat-osa Hämettä ja itä-puoli Satakuntaa.
Joka lääni jaetaan sitten voutikuntiin, ja ne taas nimismieskuntiin. Kaupungissa on hallitus majistraatilla ja pormestarilla. Mutta Sortavalassa, Heinolassa ja Mikkelissä ei olekaan pormestaria eikä majistraatia, vaan siihen siaan järjestys-mies ja järjestys-oikeus. Turussa, Helsingissä ja Wiipurissa on myös poliisi-kämneri ja poliisi-mestari.
IV. Hallitus.
Suomen Suuriruhtinanmaa on perustuslaillinen, vuonna 1809 Venäjän valtakuntaan yhdistetty yksivalta. Venäjän keisari on Suomen Suuriruhtinas; mutta Suomea hallitaan omien lakien jälkeen, varsin eritavalla kuin Venäjätä. Meidän peruslakimme ovat vuonna 1772 Elokuun 21 päivänä annettu hallitusmuoto, ja vuonna 1789 Huuhtikuun 3 päivänä annettu yhdistys- ja vakuutuskirja, jotka molemmat Venäjän keisari on entiseen voimaansa valallansa vahvistanut. Näiden lakien jälkeen on hallitsialla korkein tuomio- ja toimitus-valta; mutta lakia laativa valta on jaettuna hänen ja suomen säätyjen välillä ja veron määrääminen on säätyjen vallassa. Suomen säädyt, nimittäin aatelimiehet, papit, porvarit ja talonpojat, kokoontuvat valtio-päiville, eli niinkuin ennen sanottiin "herrojen päiville", keskustelemaan valtakunnan yhteisistä asioista, ja laatimaan lakia ja uusia asetuksia; vaikka Suomen säädyt Venäjän vallan ailkana eivät ole olleet koolla, kuin yhden kerran Porvoon kaupungissa vuonna 1809 Maaliskuun 25 päivästä Heinäkuun 19 päivään.
Pietarissa istuva Suomen valtio-ministeristö ja siihen yhdistetty Suomen asiain toimikunta, joiden molempien esimiehenä eli puheen johdattajana on valtio-ministeri, valmistaa ja esittelee Keisarille ne asiat ja jutut, jotka ovat hänen itsensä päätettäviä. Mutta ylimäisen maassa olevan hallituksen esimiehenä on Kenraali Kuvernöri. Kaikki ne asiat, jotka eivät ole hallitsian itsensä päätettäviä, ratkaisee Keisarin nimessä Suomen Senaati, joka on jaettu kahteen osastoon, nimittäin: Oikeus- ja Hallitus-osasto. Kummassakin istuu 9 Keisarin määräämää jäsentä. Paitsi semmoisia asioita, jotka ovat päätettävät molempien osastoin yhteisessä istunnossa, eli in pleno, on oikeus-osastolla ylimäinen lakia käyttävä valta ja hallitus-osastolla korkein hallitusvalta, jonka vuoksi se on jaettu seitsemään toimikuntaan, nimittäin: kanslia-, rahasto-, tilinteko-, sota-, kirkko-, talous- ja prokuraatorin-toimikunta.
Sotavoima. Suomalaista sotaväkeä on Henkivartion tark'ampuva tappelu-joukko ja meriväestö molemmat Helsingissä, tuhannen miestä kummassakin ja 9 tappelu-joukkoa ruotuväkeä, nimittäin: Turun, Waasan, Oulun, Kuopion, Mikkelin, Hämeenlinnan, Porin, Uudenmaan ja Wiipurin tappelu-joukko, jossa kussakin on rauhan aikana 320 miestä.
Rahavarat. Suomen omituinen raha on markka, joka vastaa Venäjän 25 kopekkaa, eli Franskan rahaa yhden frankin. Markka jaetaan sataan penniin, ja niin vastaa yksi penni yhden franskan centimin eli yhden neljänneksen Venäjän kopeikkaa. Suomen kruunun tulot ovat: Maaveroja 624,400 rupl. Tehdasveroja 23,100 rupl. Henkiveroja 305,100 rupl. Välillisiä veroja ja ulostekoja 1,827,800 rupl. Satunnaisia tuloja 225,450 rupl. eli yhteensä 3,005,870 rupl. taikka yli 12 ½ miljoonaa markkaa suomen rahassa. Menot ovat: Ylimäisille virkakunnille 22,470 rupl. Oikeushoidon virastolle 108,990 rupl. Sotilas-virastolle 57,990 rupl. Yhteiselle siviili-virastolle noin 762,700 rupl. Kirkollisille ja Opetus-virastoille noin 328,000 rupl. joista ainoastaan 2,175 rupl. kansan opetukseen. Laupeihin laitoksiin ja yhteisen järjestyksen hoitoon noin 269,000 rupl., joista likimäärin 115,000 rupl. vankien hoitoon. Kauppa ja elatus-keinoihin noin 297,000 rupl. Lahjoituksiin ja apuihin 157,570 rupl. ja yhteisiin ylimääräisiin menöihin yli 530,000 rupl., joista yli 322 tuhatta ruplaa menee, sen suureksi osaksi viime vuosikymmenellä syntyneen valtio-velan kasvu-maksuun ja kuoletukseen; joten vuotuiset menot ovat ylimäärään 2,831,500 rupl. taikka likimäärin 11 1/3 miljoonaa markkaa suomen rahassa.
Suomen Suuriruhtinakunnan vaakuna eli sinetti on punaselle pohjalle maalattu, ruusujen keskellä pystyssä seisova jalopeura: Oikeassa käpälässä pitää se ylöspäin käännettyä miekkaa ja vasemmassa alaspäin käännettyä sapelia, jonka hamaralla se seisoo takajaloillansa. Maakunnilla, läänillä, kihlakunnilla, kaupungeilla ja virkakunnilla on omat sinettinsä.
V. Muistettavia paikkoja.
1. Uudenmaan läänissä: _Helsinki_ (Helsingfors), pääkaupunki, Senaatin
ja kenraali-kuvernörin asunto, yliopisto, Suomen kirjallisuusseura ja monta koulua, 20 t. asujanta. — Wiapori (Sveaborg), hyvästi varustettu linnoitus, puolen peninkulmaa Helsingin rannasta. — Tammisaari (Ekenäs), Hankoniemen seuduilla, hyvä nahkasormikkaiden tehdas, hyviä kilohailia, 1,300 a. — Porvoo (Borgå), yhtänimisen joen rannalla, piispa, lukio, ylä- ja ala-alkeiskoulu, likimäärin 3 t. a. — Loviisa (Lovisa) hyvä kauppa, 2,600 a.
2. Turun läänissä: _Turku_ (Åbo), Aurajoen suussa, entinen pääkaupunki,
maaherra, hovi-oikeus, arkkipiispa, lukio ja monta koulua, hyvä kauppa ja tehdas-paikka, 18 t. a. — Naantali (Nådendal), täällä neulotaan paljon sukkia ja vanttuita, 600 a. — Uuskaupunki (Nystad), hyvä satama, väkevä kauppa etenkin puu-astioille, 2,900 a. — Rauma (Raumo), yhtäläinen kauppa kuin edellisellä, täällä neulotaan hienoja pitsiä, 2,500 a. — Pori (Björneborg), Kokemäenjoen varrella, maan paraita kauppapaikkoja, lavea tikku-tehdas, 6,400 a. — Tampere (Tammerfors), Tammerkosken rannalla, suomen paras tehdaspaikka, 3,800 a. — Marianhamina (Mariehamn), nykyjään perustettu.
3. Hämeenlinnan läänissä: _Hämeenlinna_ (Tavastehus): maaherran ja
lukion istuin; 3,100 a. — Anjapelto kylä Päijänteen etelä-rannalla, höyrylaivan satama.
4. Wiipurin läänissä: _Wiipuri_ (Wiborg), tukevasti varustettu
muureilla. Siinä on vanha Wiipurin linna, maaherran, hovi-oikeuden ja lukion istuin, suomalainen kirjallisuudenseura, monta suomalaista koulua, Suomen paraita kauppapaikkoja, 8 tuhatta 5 sataa asukasta. Lähellä kaupuntia on Vanha Wiipuri eli Monrepos-niminen puutarha. — Hamina (Fredrikshamn), varustettu sotakoulu, hyvä kauppa, 2 tuhatta 9 sataa asukasta. — Ruotsin salmi (Svensksund) eli Kotka, pieni varustuksilla vahvistettu kaupunki Kymivirran suussa.— Kymin linnoitus, yhtänimisen virran varrella. — Lappeenranta (Willmanstrand), Saimaan etelä-rannalla, pieni kaupunki, 900 a. Kaupungin vieressä on vanha linnoitus, joka nyt on naisväen kuritushuoneena. — Käkisalmi (Kexholm), Wuoksen entisessä suussa, 1,500 a. — Sortavala, Aaltojärven pohjois-rannalla, 500 a. — Wiipurin läänissä on vielä merkittävä: Pyterlahden kivi-murros Wirolahden pitäjässä. Ruskialan marmori-murros Aaltojärven rannalla. Pitkärannan vaski-kaivanto Impilahden pitäjässä. — Ja Rokkalan lasi-tehdas Kakin pitäjässä. — Tähän lääniin kuuluvista saarista ovat suurimmat: Koivisto, Suursaari, Lavansaari ja Tytärsaari Suomen lahdessa, ja Walamo ja Konevitsa, Aaltojärvessä, joissa viimeksi mainituissa on Greekan katoliikiläinen luostari. — Lauritsala, laivasatama, Saimaan kanavan niskassa.
5. Mikkelin läänissä: _Mikkeli_ (S:t Michel), Saimaan lahden
rannalla, läänihallituksen istuin, hyvä jyvä- ja voikauppa, 700 a. — Savonlinna (Nyslott), Haukiveden ja Pihlajaveden välisessä saaressa, ylä-alkeiskoulu, jonkunlainen kauppa, 1000 a. — Jyränkö (Heinola), yhtänimisen virran varrella Heinolan pitäjässä, ylä-alkeiskoulu, 1000 a. — Historiallisesti muistettavia paikkoja: Haapaniemi, Haapaveden rannalla, Rantasalmen pitäjässä, sotakoulu vuodesta 1781 vuoteen 1818. — Parkumäki, Rantasalmen pitäjässä, tappelu v. 1789. — Punkaharju, kaunis puistikko. — Puumalan salmi, meritappelu 1789, nyt höyrylaivojen pysäyspaikka. — Porosalmi, 7 virstaa Mikkelistä etelään, tappelu 1789. — Raahen linna Ristiinan pitäjässä, kuninkaan kartano ja linnan jäännökset, sotakoulu muutettiin täältä vuonna 1781 Haapaniemeen.
6. Kuopion läänissä: _Kuopio_, Kallaveden kainalossa, Hiippakunnan
ja läänin hallituksen istuin, lukio ja monta koulua, merikauppa, 4000 a. — Pielisensuu eli Pielisen Joensuu, merikauppa, 600 a. — Laivalinna eli Warkaus, Leppävivirran varrella, alkava kauppala, hyvä rautatehdas. — Iisalmi, kauppala yhtänimisessä pitäjässä. — Virtasilta, Iisalmen kirkon pohjois-puolella, tappelu 1808. — Toivalan kylä, niinikään kuulusa 1808.
7. Waasan läänissä: _Waasa_ (Wasa), Maaherran ja Hovi-oikeuden
istuin, lukio ja monta koulua, hyvä kauppa, 3,500 a. — Ristiina (Christinestad), hyvä satama, lavea kauppa, 2,300 a. — Kaskinen (Kaskö), Pohjanmaan paras satama, vähä kauppa, 700 a. — Lapuansuu eli Lapuan Joensuu (Ny Carleby), pieni kauppa, 1,200 a. — Pietarsaari, (Jacobstad), hyvä kauppa, 1,800 a. — Kokkola (Gamla Carleby), kohtuullinen kauppa, suomalainen ylä-alkeiskoulu 2,300 a. — Jyväskylä, Jyväsjärven rannalla Päijänteen pohjoispäässä, ensimäinen suomalainen ylä-alkeiskoulu, 800 a. — Historiallisesti muistettavia paikkoja: Oravaisten kylä Wöyrin pitäjässä, kova tappelu v. 1808. — Iso-kylä Lapualla, Ruonan silta, Salmi ja Alavo, Kuortaneen pitäjässä, niinikään tappo-tanteria 1808.
8. Oulun läänissä: _Oulu_ (Uleåborg), yhtänimisen joen suussa,
maaherran asunto, Suomen paraita kauppapaikkoja, suurin tervahovi maanpiirillä, ylä-alkeiskoulu, 6,300 a. — Tornio (Torneå), yhtänimisen joen suussa, pienenläntä kauppa, lukio ja lapin tavaraa, 600 a. — Raahe (Brahestad), Salon pitäjässä, hyvä satama ja kauppa, 2,400 a. — Kajaani (Kajana), pieni kaupunki Koivukosken rannalla, 900 a. — Sauvonsaari, äsken perustettu kauppala Kemivirran suussa. — Historiallisesti muistettavia paikkoja: Siikajoki, Revonlahti ja Pulkkila, tappelupaikkoja Siikajoen varrella. — Olkijoen kylä Salon pitäjässä, jossa tehtiin sotalahko 19 p. Marraskuuta 1808.
Venäjän valtakunta.
I. Maa.
1. _Piiri ja rajat._ Venäjän valtakunta on avaruudeltaan suurin,
kuin maalla ihmismuistiin on ollunna. Se sisältää puolen Euroopaa, kolmanneksen Aasiaa ja osan Amerikaa. Mitaten on se 392 tuhatta maatieteellistä eli 280 tuhatta Suomen pelispeninkulmaa. Asujamia siinä on 66 miljoonaa, jotka puhuvat 40 erikieltä, ja ovat kaikki yhden keisarin vallan alaisia. Mutta tässä jutellaan ainoasti Venäjän keisarin vallan alaisista maista Euroopassa, jotka ovat laajuudeltaan 50 neliöpeninkulmaa, ja jossa asuu 62 miljonaa ihmisiä.
Venäjän vallan alaisien maiden rajana on pohjoisessa: Jäämeri kolmine lahtineen Kara, Tsheskaja ja Valkia-meri, jolla viimeksi mainitulla taas on kolme lahtea: Vienan, Onegan ja Kannan lahdet. Luoteessa erottaa Teno-joki Venäjän aluuden Norjan valtakunnasta. Lännessä ovat Muonion ja Tornion virrat luonollinen raja Ruotsia vasten. Tornion virran suusta kulkee raja Pohjan lahden ja Itämeren halki lähelle Memel-virran suuta. Siitä menee raja monessa mutkassa Preussin ja Itävallan valtakuntia vasten Pruth-virran ylävarrelle, joka erottaa Venäjän Turkin valtakunnasta. Pruth-virran keski-varrelta kääntyy raja itään Mustaan mereen, jonka meren koillis-rannalta se kulkee Kuban-virtaa myöten ja sitten Terek-virtaa myöten Kaspian mereen. Tämän meren pohjois-rannasta käännäikse raja pohjoiseen, ensin Ural-virtaa myöten ja sitten Ural-vuoria myöten Kara-joen suuhun Kara-lahteen.
2. _Valtakunnan osat._ Edellä rajotetun piirin sisällä on kolme eri
valtakuntaa, nimittäin: Venäjän keisarikunta, johon myöskin Aasiassa ja Amerikassa olevaiset maat luetaan, ja joissa keisarilla on rajaton valta; Puolan kuninkaallinen valta ja Suomen Suuriruhtinanmaa, joilla kumpasellakin on omantakeiset valtakunnalliset asetuksensa.
Ensimäinen näitä, eli Venäjän keisarikunta, jaetaan taas seitsemään eri-osaan, jotka nimitetään: Iso-venäjä, keskimäinen ja pohjois-puoli; Itämeren maat, jotka paraaksi osaksi ovat vanhaa Ruotsin aluuta; Länsi-venäjä, Puolalta voitettu maa; Pieni-venäjä, Ison Venäjän etela-puolella; Etelä-venäjä, Mustan meren rantamaat, jotka ennen olivat Turkin vallan alaisia; Astrakan ja Kaukaasia, kaakkois-puoli, ja Kasan ja Permia, itäinen osa, jotka samoin kuin kaakkois-puolikin ovat Mongoleilta valloitettuja maita.
3. _Mantereen muoto, vuoret ja virrat._ Maa on paraaksi osaksi
summattoman suuri tasamaa. Itä-reunalla on jo mainitut kultarikkaat Urali vuoret. Muuten kulkee lounaasta koilliseen metsänen maanharju, jonka korkeinta kohtaa, Ilma-järven etelä-puolella, jossa Dyna-, Dieper- ja Wolga-virrat saavat alkunsa, sanotaan Waldai- eli Volkonski-metsäksi. Tämä maaharju jakaa Venäjän kahteen osaan, joista eteläinen on vierettävä Mustan ja Kaspian merelle, ja toinen eli pohjois-puoli taas Jäämerelle.
Pohjois-puoli on hyvin metsänen, järvinen ja soinen maa. Täällä on Euroopan suurin järvi: Laatokka eli Aaltojärvi, johon Saimaasta juoksee Wuoksen virta, Äänisestä eli Onegasta Syväri eli Svir ja Volkova (Velho-joki), Ilma-järvestä. Kaikki Aaltojärveen yhtyneet vedet juoksevat sitten Nevan-virtaa myöten Suomen lahteen. Laatokan jälkeen suurin järvi Euroopassa on Onega. Paitsi näitä on vielä mainittavat Bjeloje-osero (Valkea-järvi), Peippunen, josta Narvan joki juoksee Suomen lahteen, ja Lapin maassa Imandra, joka on sulana ainoasti muutamia kuukausia vuodessa.
Suurimmat virrat. Itämereen menevät: Niemen eli Nieman, jolla on lisäjoki Wiilia; ja Dyyna (Wäinö-joki), joka juoksee Riigan lahteen. Jäämereen menevät: Onega, Wiena, jonka alkuvirrat ovat Suchôna, Kubinkan järvestä, ja oikean puolimainen lisävirta Wytshegda; Mesen ja Petshora, jotka molemmat juoksevat tasasta autio-kangasta myöten.
Etelä-osa Venäjätä on, niinkuin vasta sanottiin, myöskin pelkkää tasasta Mustalle merelle vierettävää kangasta. Jos pohjois-puolella oli avaroita järviä, niin täällä taas on ankaroita virtoja. Mustaan mereen juoksee mainion Donavan vasemman puoleinen sivuvirta Pruth, joka alkaen Itävallan maista, on keski-varrellaan rajana Turkkia vasten. Samoten Itävallasta tulee Mustaan mereen juokseva Dnjester. Mutta tykkänään Venäjän piirissä ovat seuraavat myöskin Mustaan mereen juoksevaiset Bog ja Dnieper, joka viimeksi mainittu, alkeen Volkonski-metsästä on 160 suomen peninkulmaa pitkä, ja saapi oikealta puolelta Beresina ja Pripet ja vasemmalta kädeltä Desnâ ja Workslâ-nimelliset sivuvirrat. Assovan järveen juoksee 130 peninkulmaa pitkä Don, johon vasemmalta puolelta tulee lisävirrat Koper ja Medveditsa, ja oikealta kädeltä Donets, eli Pieni Don. Mustaan mereen juoksee vielä ennenmainittu Kuban-niminen rajajoki. Kaspin mereen juoksevat myös ennenmainittu rajajoki Terek, ja ahovirta Kumâ, joka, juostuansa 50 peninkulmaa, ei ennätä mereen, vaan katoaa hiekkakankaalle liki meren rantaa. Euroopan suurin virta on Wolga. Alkaen pienestä järvestä Volkonski-metsästä, juoksee tämä kalanen 240 peninkulmaa pitkä virta ensin itään, saaden tällä matkalla vasemmalta kädeltä tulevan Tvertsâ ja oikealta puolelta tulevan Okâ nimiset lisävirrat; sittemmin käännäikse emävirta etelään, ja saapi vasemmalta tulevan Kaama-virran, jolla taas on kaksi lisävirtaa: Wjätkä oikealla ja Bjelaja vasemmalla puolella. Viiminen Kaspin mereen juokseva virta on Ural, joka alkaa yhtänimisistä vuorista, ja on 130 peninkulmaa pitkä.
4. _Ilma_. Venäjän maa, joka ylettyy Jäämeren puuttomilta
lumi-tunturilta aina Mustan ja Kaspin meren ruohottaville rannoille, on ilman suhteen hyvinkin erikaltaista. Yleesen ei ilma täällä ole yhtä mieto ja ihana, kuin Länsi-Euroopassa yhden leveyden eli tasapiirin alla. Niin ovat esimerkiksi Franskan maa ja Musta meri yksien tasapiirien välillä; kuitenkin pysyvät Franskan satamat kaiken vuotta sulana, kun Mustan ja Kaspin meren rannat ovat jäässä melkein yhtä kauan kuin Itämeren etelärannat. Samoin on syksy ja kevät Venäjän avoilla kankailla tuskin tuntuvakaan. Kylmä talvi seuraa äkkiää kuumaa kesää. Sentähden kohtaavatkin kameli ja peura toinen toisensa melkein yksillä kankailla.
Jäämeren rannoilla, jossa talvea kestää yhdeksän kuukautta, ennättää maa lyhyen kesän aikana tuskin sulaakaan. Vuoren tunturit ovat kaiken vuotta lumen vallassa. Pellon viljelystä ei ole sanottavaksikaan. Maa kasvaa ainoasti karpaloita, muuramia, sammalia, jäkälöitä, kanarvia, paju-pensaita ja vaivais-koivuja, eikä ole niitäkään perimmäisessä pohjoisessa. Kesyjä eläimiä ei täällä pidetä muuta kuin koiria ja poroja, joita kumpasiakin valjastetaan pulkka-reen eli ahkion eteen, lumikankaita ajeltaessa. Mutta siihen siaan on paljon metsäeläimiä, kuin karhuja, susia, ilveksiä, kettuja, majavia, näätiä, saukkoja ja kärppiä. Ihmisistä ei moni ole eläissänsä päässyt leivän makuun. He elelevät peuran lihalla, kaloilla ja karpaloilla. Hylkeen rasva on heidän paras herkkunsa.
Maaharjua lähetessä muuttaa maa luontonsa, vaikk'ei se vieläkään ole varsin viljavata, kun se paraaksi osaksi on hiekkaharjua ja rahkasuota; mutta kasvaa kumminkin avaroita metsiä, joissa on, paitsi Suomessa tavallisia havu- ja lehti-puita, myös paljon saksan kuusia. Peltoa, missä sitä vähän on, siinä viljellään ohraa, ruista, kauraa, tattaria, potaattia ja hamppua. Mutta oikea viljamaa alkaa vasta 60 tasapiirin etelä-puolella, jossa tavallisinakin vuosina saadaan ruista, vehnää, tupakkaa, sipulia, kaalia, juuri-kasvuja, palko-viljaa ja puu-hedelmiä niin runsaasti että riittää muuallekin myödä.
Mustan meren rannoilla on ilma aivan mieto ja mielusa. Täällä on ihanoita puutarhoja, kellertäviä peltoja, joissa kasvatetaan vehnäsä, mais-, hirsi- ja riisi-jyviä, melonia, arbuusia, persikoita, aprikosia, viikunoita, viinaa, mantelia, ja silkki-pensaita. Mutta toisin paikoin tahtoo liika kuivuus niin vaivata maata, ettei viinin kasvatus eikä pellonkaan viljelys tahdo menestyä. Kaspin meren rannoilla on maa niin suolaista ja ilma niin kuumaa, että suola-lähteistä kuivataan suoloja. Sulan maan aikana, jota kestää 9 kuukautta, on maa hyvä karjalaidun, talvella taas on koko kangas lumen vallassa. Rajut itä-tuulet ajaa pölyyttävät lumen koviin nietoksiin, niin että se on laineissa kuin aava meren selkä kovalla myrskyllä.
II. Asukkaat.
1. _Kansoja._ Venäjän avarassa maassa asuu monta eri-kansaa. Enin osa,
47 miljonaa, on Venäläisiä, joita sanotoan suuriksi, pieniksi ja valkeiksi Venäläisiksi sen paikan nimeltä, jossa asuntoa pitävät. Näihin on luettava myös Kasakoita joku 3 miljonaa, jotka majailevat Dnieper-virran tienoilla, Don ja Ural-virtojen varsilla ja Mustan meren koillis-rannalla. Siihen vielä Lettiläisiä ja Litauvilaisia 1 ½ milj. Turkkilaisia Krimin niemellä ja Tauriassa 1 ¼ milj. Suomalaisia, maanharjun pohjois-puolella ja Wolga-virran varsilla, yli 2 milj. Juutalaisia siellä täällä ja enin Puolan raja-maissa 1 ½ milj. Saksalaisia, Mustalaisia, Kalmukkeja ja muita muukalaisia yhteesen 2 miljonaa. Koko väkiluku nousee Euroopassa 64 miljonaan.
Kun Venäjällä asuu paljon meidän heimolaisia, niin liitetään tähän erityinen luettelo, osottava mitä sukua ne ovat ja kuinka paljon kutakin sukua.
Selviä Suomalaisia:
Wirolaisia, Wirossa 633,500.
Karjalaisia, Arkangelin, Nougorodin, Aunuksen
ja Tverin läänissä 171,700.
Savakoita, Äyrämöisiä ja Inkeriläisiä, Inkerissä 90,200.
Wepsäläisiä, Aunuksen ja Nougorodin läänissä 15,600.
Watjalaisia, Pietarin läänissä 5,200.
Liiviläisiä, Liivin ja Kuurin maalla 2,100.
Yhteensä 918,300.Suomalaisia heimokansoja noin 1 ½, miljonaa, joiden seassa Mordvalaisia 480,000; Tshuvasheja 430,000; Wotjakeja 187,000; Tsheremissejä 165,000; Syrjänejä ja Permiläisiä 124,000 j.n.e.
2. _Säätyjä._ Vapaa sääty on Venäjällä kahtalainen, nimittäin:
suku-aateli ja virka-aateli. Ensimäinen näitä, johon kaikki vanhimmat ja kuulusimmat suvut kuuluvat, saadaan jo syntyessä, ja kulkee miespolvesta miespolveen; toiseen päästään kruunun palveluksella, sillä kaikki sekä sota-upseerit että virkamiehet ovat aatelin arvoisia, ja jaetut 14 arvo-luokkaan. Upseerien lapset ovat myös aatelia, ja virkamiehien 8 ensimäisessä luokassa; mutta ei 6 ala-luokan virkamiehien lapset. Suku-aatelista on enin osa ruhtinoita, ja vaan pienempi osa kreiviä ja parooneja. Venäjän vapaa sääty on hyvin rikas ja heidän hallussa on melkein koko maa. Muuten ei vapaalla säädyllä ole muuta etu-oikeutta, kuin ettei heitä tehdä sotamiehiksi. Porvarien sääty on jaettu kuuteen luokkaan, heistä saapi ainoasti kauppamiehet lunastaa itsensä vapaiksi sotaväestä. Talonpojan sääty on kahta laatua: 1) vapaita talonpoikia, johon luokkaan luetaan kaikki ne, joilla on oma ostama maa, kaikki muualta muuttaneet siirto- eli maja-miehet, ja kaikki veroa maksavaiset paimenkansat Tauriassa ja Sipirjassa, ja 2) kruunun talonpoikia, johon luokkaan luetaan ne, jotka viljelevät kruunun maata, sijoteltu sotaväki, palveluksesta eronneet sotamiehet ja niiden lapset, käsitöillä eläväiset talonpojat ja Sipirjaan tuomitut asukkaat.
3. _Elatuskeinoja._ Paras elatuskeino ja rahan saalis on maaviljelys,
joka menestyy paraiten keski- ja länsipuolella. Vaikka sitä ei sielläkään harjoiteta yhtäläisellä taidolla ja ahkeruudella, kun muissa Euroopan sivistyneissä maissa, niin saadaan kuitenkin eloa 350 miljonaa tynnyriä vuodessa, ja venäjän jauho-kulia kuletetaan ympäri Euroopaa. Pellavaa ja hamppua kasvatetaan Länsi Venäjässä noin 2 miljonaa leiviskää, ja humaloita ja tupakkaa paljon Pienessä Venäjässä. Nummi-juuria, joista tehdään sokeria, viljellään myös paljo. Kasviston ja puistoin hoito on Krimin niemellä aivan hyvä. Silkkiä kasvatetaan Kaukaasiassa noin 6 tai 7 tuhatta naulaa.
Karjan kaitseminen on maaviljelyksen rinnalla paraita, ja paikka paikoin, niinkun kaakkos-kankailla, ainoa elatuskeino. Hevonen on siellä mieluinen eläin. Suuria hevois-laumoja juoksentelee kankailla, niinkuin muitaki metsän eläimiä. Kun eivät ole kenenkään omia, niin kasakat ja muut asukkaat pyytävät niitä permillä eli ansoilla ja totuttavat työhön. Sarvi-karja on suurta ja hyvää, etenkin Etelä-venäjässä. Lampailla on yleesen karkea villa, mutta hieno-villasia lampaita on viime vuosina tuotu ulkomailta. Tauriassa on kuitenkin hieno-villasia lampaita ja silkki-karvasia vuohia. Sikoja syötetään paljon Don-virran varrella. Mehiläisiä, joista saadaan hunajata, hoidetaan paljon. Kameelit ja aasit ovat etelässä tavallisia eläimiä.
Kalan saalis on hyvä, etenkin sampi-saalis Wolga- ja Ural-virroissa ja Kaspin meressä, joista kapa-sampia ja sammin mätiä eli "kaviaria" viedään ulkomaillekin. Muuten pyydetään sorvia ja sardellia Mustasta merestä, silliä ja makrilliä ynnä muita tavallisimpia meri-kaloja Valkeasta merestä ja lohia Vienan virrasta.
Metsästäminen on yhtä hyvä ja etusa, kun kalan pyyntö, mutta ainoasti pohjos- ja kaakkos-puolella, jossa on paljon lintuja ja muita metsän eläimiä, joiden nahoista venäläiset saavat hyviä turkin aineita sekä itselleen että muillekin myödä. Etelä-venäjässä ajetaan villisikoja ja Jäämerestä pyydetään hylkeitä ja valaskaloja.
Ural-vuorista, etenkin niiden keski-osasta, kaivetaan paljon kultaa, hopeaa, platinaa, vaskea, rautaa, lyijyä ja kalliita kiviä. Marmori kiveä, kalkkia ja kivihiiliä saadaan Ural-virran rannoilta, ja alabaster-kiveä Okâ-virran varrelta. Salpetteriä valmistetaan pienessa Venäjässä. Suoloja sekä säretään Ural-vuorista että kuivataan sula-lähteistä kaakkois-kankaalla.
Työ-tehtaita eli vaprikoita on kyllä 8 tuhatta; mutta ne eivät riitä koti-tarpeeksikaan. Niissä valmistetaan enimmiten puumuli- ja silkki-vaatetta, nahkoja, kynttilöitä, öljyä, karkeita hamppu- ja pellava-palttinoita, köysiä, lasia, peiliä, posliinia ja tupakkaa.
4. _Kaupan käynti_ on Venäjällä joksenkin vilkas, mutta enimmiten
vieraiden vallassa. Muiden maiden kauppiaat lähettävät laivansa Venäjän satamoihin, ostamaan sieltä kaikenlaista valmistamatonta, eli luonnon kasvattamaa ainetta, joita he sitten, vuoden tahi parin kuluttua, tuovat takaisi valmistettuna tarvekaluiksi. Niin noutavat ulkomaalaiset Jäämeren rannoilta, Arkangelin satamasta, metsän antimia, niinkun laivan aineita, tervaa, potaskaa, hylkeen rasvaa ja turkiksia; vähän hamppua, purjevaatetta, köysiä ja rautaa. Itämeren valkamoista, Pietarista, Tallinnasta eli Räävelistä, Riigasta ja Liibausta tuotetaan, paitsi metsän antimia, myös paljon eloa, pellavaa ja hamppua, pellavaan ja hampun siemeniä ja niistä tehtyä öljyä, talia, saipuata, raavaan vuotia, pajutettuja nahkoja, turkiksia, purje-vaatetta, ja köysiä sekä vähän metallia ja metalli-kaluja. Mustan meren satamoista, jotka ovat Odessa, Taganrog ja Kertsh, kuletetaan: vehnää, pellavaa, villoja, talia ja pajutettuja nahkoja. Kaspin meren rannoilta, Astrakan- ja Kisliär-nimisistä satamista, tuodaan rautakaluja ja kankaita. Maata myöden viedään Preussin maalle lautoja ja malkoja, Itävaltaan pajutettuja nahkoja ja raavaita, Turkin maalle ja Aasiaan puumuli-vaatetta ja muita teoksia. — Ulkomailta tuodaan Venäjälle juomia, paineita eli väriä, puumulia ja puumuli-kankaita, silkkiä ja silkki-vaatetta, valmistamatonta eli hiekka-sokeria, kahvia, ryytiä ja muita siirtomaiden tavaroita. Teelehtiä tuodaan maa-matkaa Kiinan maasta.
Sisämainen kaupan käynti on joksenkin vireä Wolga-, Dyna- ja Wiena-virroilla, niinkun myös kanavilla ja Pietarissa Moskovaan saattavalla rautatiellä. Yleesen ovat kaikki Venäjän virrat, paitsi Dnieper, aluksilla kulettavia. Laiva-liikettä varten on Dnieper-virran koskia perattuna ja sulku-laitoksia tehtynä. Paitsi sitä on kaivettu 830 penikulmaa kanavia, joista paraimmat ovat: Kubinskan, Marian ja Wishnii-volotshotskan kanavat, jotka yhdistävät Wolga-virran haaroja Suomen lahteen ja Jäämereen menevien virtojen kanssa. Aaltojärven kanava, jolla vältetään vaarallinen kulku Aaltojärvellä, menee Wolkovan suusta Nevajoen niskalle. Beresinan kanava, Dnieper-virtaan juoksevan Beresinan ja Dynan välillä. Näiden kanavien avulla käypi Pietarista aluksilla kulkeminen sekä Jäämereen että Mustaan ja Kaspin mereen.
5. _Uskonto. Greekan katoliikiläinen_, eli niinkuin Venäläiset itse
sitä nimittävät,"oikea uskonto" on valtakunnan pää-uskonto, sillä siihen kerran kastettu ei saa enään siitä luopua. Sitä tunnustaa 48 miljonaa ihmistä, joiden luku nousee vuodesta vuoteen myös siten, että lapset, jotka syntyvät vanhemmista, joista toinen, olkoonpa mies tahi vaimo, on Greekalainen, ristitään siihen uskontoon. Mutta laillinen turva ja suojelus on sallittuna kaikille muillekin uskon tunnustajoille, kuitenkin muutamilla välipuheilla. Niin eivät esimerkiksi muut, kuin Greekan uskolaiset saa pitää kirkon kelloja Pietarissa ja muissa paikoissa, jossa Greekan uskonto on pää-uskontona. Luterilaisia asuu 1 ¾ miljonaa Itämeren maissa. Roomin katoliikiläisiä, eli kuin tavallisessa puheessa sanotaan paavin uskolaisia, on noin 3 miljonaa Länsi-venäjässä. Mooseksen uskolaisia 1 miljona myös Länsi-venäjässä. Mahometin oppilaisia liki 3 miljonaa Tauriassa ja Krimin niemellä, ja pakanoita 1 miljona Aasian raja-maissa.
Greekan uskonnon ylimäinen päämies eli patriarkka on keisari itse, ja kirkon hengellinen oikeus on Pietarissa asuntoa pitävä pyhä johdattava synodi eli kokous. Synodin alla on 51 hiippakuntaa ja konsistoriumia, joiden päämiehet ovat taikka metropoliitoja, arkkipiispoja tai piispoja. Metropoliitoja on 3, nimittäin Pietarissa, Moskovassa ja Kiievassa, arkkipiispoja 28 ja piispoja 38, tavallisia pappia 120,000, kirkkoja 34,000 ja rukoushuoneita 9,000. Luostaria, joiden päämiehet ovat arkkimandriitoja, igumeneja ja igumenjoja eli nais-igumeneja on noin 500. — Katoliikiläisillä on 6 piispaa, 100 luostaria ja 900 pitäjän kirkkoa. — Luterilaisilla on 3 hiippakunnan hallitusta. — Juutalaisilla 600 synagoogaa, 2,000 rukoushuonetta, 950 rabbiinia eli pappia ja 3,900 koulua. Mahomedin uskolaisilla 4,700 moskieta eli kirkkoa.
6. _Kansallinen sivistys_ on vielä huonolla kannalla. Harva talonpoika
taitaa kirjaa lukea ja vielä harvempi kirjottaa. Mutta kansakouluja laitetaan ehtimiseen, joista on toivo, että sivistys on nousemassa. Korkeampata eli tieteellistä sivistystä varten on 6 yli-opistoa, nimittäin: Pietarissa, Tartolinnassa eli Dorpatissa, Moskovassa, Kasanissa, Kiievassa ja Charkovassa, 4 lyseumia, 65 lukioa ja monta koulua. Paitsi näitä on vielä erinäisiä oppineiden seuroja ja erinäisiä säätyjä varten perustettu oppilaitoksia, niinkuin papin seminariumia, maaviljelys-, vuorityön-, kaupanteon-, merimiesten- ja käsitöiden-, sekä monta sota-koulua.
III. Hallitus.
1. _Hallitus-muoto_ on yksvaltanen, hallitus-istuin perittävä
ja hallitsia itsevaltanen. Hänen vallassa on siis korkein sekä lakia-laativa että ylimäinen tuomio- ja toimitus-voima. Keisarin apuna hallituksessa on Valtioneuvosto, jolta keisari kysyy neuvoa uutta lakia laatiessa ja asetuksia antaessa. Jäseninä siinä ovat kaikki lailliseen ikään ehtineet suuret ruhtinat, kaikki valtakunnan ministerit, ja muita keisarin nimittämiä suuri-sukuisia ja korkea-arvoisia herroja, yhteesen 40 henkeä. Kirkollisia asioita hoitaa Pyhä Synoodi, jossa keisari itse, kuin kirkon patriarkka, istuu esimiehenä. Muita jäseniä ovat Nougorodin Pietarissa asuva metropoliita, 3 arkkipiispaa, 1 piispa, nimittäin keisarin rippi-isä, 1 arkkimandriita, ylimäinen sota-pappi ja 1 protohierei eli tuomio-rovasti. Lain asioissa on Johdattava Senaati korkein tuomio-oikeus, ja talouden asioissa on Valtio-ministeristö ylimäinen toimitus-oikeus. Venäjällä on jo vanhastaan ollut, ennen kuin muissa maissa, oman tunnon eli sovinto-oikeuksia, joiden tarkoitus on sovittamalla estää riitoja nousemasta.
2. _Hallitsia_ on _Aleksander Toinen_ ja hänen lyhyin ja tavallisin
nimityksensä: kaiken Venäjän keisari ja itsevaltias, Puolan tsaari ja Suomen suuriruhtinas; mutta laveammassa nimityksessä luetellaan melkeen kaikki valtakunnan maakunnat ja lopussa nimittäiksen keisari Norjan perilliseksi, Shlesvigin, Holsteinin ja Oldenburgin herttuaksi. Keisarin pojat ja tyttäret ovat suuria ruhtinoita ja suuria ruhtinattareita, ja vallan perillistä sanotaan cesaarevitsiksi. Keisarit asuivat ennen Kremlin linnassa Moskovassa, vaan nykyjään tavallisesti talvi-hovissa Pietarissa.
3. _Tulot ja menot._ Valtakunnan tuloja ovat: _henki-rahat_ miesväeltä
sekä maalla että kaupungissa, josta maksusta kuitenkin ovat vapaat kaikki vaimoväki, koko vapaa sääty, papit ja rikkaammat porvarit, jotka viimeksi mainitut siihen siaan maksaavat porvari-rahaa; aprakka, jota kannetaan kaikilta kruunun maata viljeleviltä talonpojilta, mutta herrojen talonpojat maksavat aprakkansa heille; viina- ja suola-vero, sillä Venäjällä ei saa syödä muuta suolaa eikä juoda muuta viinaa, kuin kruunun tehtaissa valmistettua; tulli-rahat ulkomailta tuoduista ylellisyyden tavaroista, kartta-paperin, valtuus- ja palkinto-kirjojen lunastus; voitto postin kuletuksesta; metsä-vero ja Wolga-virran ja Kaspin meren kala-arenti; tulot kruunun ruuti-, salpetteri- ja peili-tehtaista, kulta-, hopea-, vaski- ja rauta-kaivannoista, ja vuokra kruunun myllyistä, aitoista ja muista rakennuksista. Kaikki kruunun tulot yhteesen nousevat vuodessa noin 290 miljonaan hopea ruplaan. — Menot ovat monenlaisia ja vaikeammat määrätä, sillä toisena vuonna menee enemmän ja toisena vähemmän. Vuonna 1860 tekivät 305 miljonaa ruplaa hop., joista 101 milj. meni sotaväelle. Valtiovelkaa on, paitsi 644 milj., joka on kiertävässä paperirahassa, noin 980 miljonaa, joiden vuotuinen korko tekee 58 milj. rupl. hop.
4. _Sotaväki_. Vuonna 1689, ensimäisen Pietarin noustessa
hallitus-istuimelle, ei Venäjällä ollut yhtäkään sota-alusta, eikä seisovaa sotaväkeä muuta, kun 15 tuhatta jousimiestä, joiden sanotaan olleen yhtä vahingolliset omalle hallitukselle, kun vihollisillekin. Mutta Pietari hankki ensimäisen sota-aluksen Hollannista, erotti kunnottomat jousimiehet palveluksesta, ja asetti heidän siaan hyvin harjotetun pyssy-väestön, joka hänen viime vuosina sanotaan nousneen 200 tuhanteen mieheen. Siitä ajoin on Venäjän sotaväkeä lisättynä lisäämistään niin että se ennen viime sotaa nousi noin miljonan paikoille. Nykyjään on paitsi kosakkeja, noin 577,000 sotamiestä. Sota-aluksia oli sillon suurempia ja pienempiä yhteesen 8 sataa vaan nykyjään 313. Sotamiehiä otetaan sitomalla tarpeen mukaan, millon enemmän millon vähemmän. Rauhan aikona on otettuna tavallisesti 8 ja välistä vaan 4 miestä tuhannesta; mutta sota-aikona 10 ja 12 tuhannesta. Linnotuksia eli västinkiä on monta, joista paraimmat ovat Ruotsilta, Puolalta ja Turkilta voitetuissa raja-maissa, niinkun Kronstadt Retusaarella, Riiga Liivinmaalla, Brezc-litovsk Litauvin maalla, Sevastopol Krimin niemellä. Sota-satamia on niinikään monta. Paraimmat ovat: Suomen lahden rannoilla Retusaari ja Tallinna; Mustan meren rannoilla Sevastopol, Nikolaijev, Kerson ja Taganrog; Kaspin meren rannalla Astrakan ja Jäämeren rannalla Arkangeli.
IV. Paikka-kuntia.
Itämeren maat.
1. _Inkerin maa_, Suomen lahden, Rajajoen, Aaltojärven, Peippusen
ja Nevanjoen välillä, on tasasta alankomaata, joka kasvaa avaroita havu-metsiä. Asukkaat ovat Suomalaisia ja tunnustavat Luteruksen pahdistamaa uskontoa. Venäläisiä ja Saksalaisia asuu kaupungeissa. Tämä maa on Pähkinä-linnan rauhasta, eli vuodesta 1323, ollut Venäjän vallan alla; tuli vuonna 1617 Ruotsin vallan alle; mutta voitettiin heiltä taas takasin vuonna 1703.
Kaupunkia: Pietari, perustettu vuonna 1703 Nevajoen suuhun, on Euroopan suurimpia ja kauniimpia kaupunkia, keisarin ja Inkerin läänin kuvernörin istuin, yliopisto, monta akatemiaa ja koulua, metropoliita ja korkein papillinen hallitus, hyvä tehdas- ja kauppa-paikka, 500 tuhatta asukasta. Komeita kartanoita on monta: talvi-hovi, jossa keisari tavallisesti asuu; eräkäs-hovi, jossa on puutarha yläkerrassa; marmori-hovi, joka on tehty pelkästä kivestä ja metallista, puuta siinä ei ole kipenettäkään; Iisakin kirkko, suurin pohjos-euroopassa, rakennettu marmori kivestä 56 jalkaa korkeiden kivi-pylväiden päälle; Tsaari Pietarin vaskesta valettu kuva-patsas ja Keisar Aleksanderin muisto-patsas, tehty yhdestä 84 jalkaa pitkästä kivestä, on yli puolentoista sataa jalkaa korkea. Tämä on korkein ykskivi-teos koko mailmassa. Keisarin huvitus-hovin tienoolla on: Gatshina ja Tsaarien hovi eli Tsarkoje-selo, molemmat Pietarista vähän etelään; Pietarin hovi eli Petterhof ja Rampova eli Oranienbaum, molemmat Suomen lahden rannalla; Kamennoi Ostrova, saari Nevan suussa. Kaikissa näissä on hyviä kasvistoja ja kauniita puistoja.
Muita kaupunkia on vielä: Retusaari eli Kronstadt, vahvasti perustettu linnoitus Suomen lahden pohjassa, sota-laivaston satama, 50 t.a. Pähkinä-linna eli Shlysselburg, vanhan aikunen linnoitus Nevan niskalla. Täällä tehtiin Ruotsin ja Venäjän välillä ensimäinen rauha v. 1323, jollon Suomen kansa jaettiin kummankin vallan välillä niin että Ruotsi sai nykysen Suomen Suuriruhtinanmaan, ja Venäläiset kaikki ne Suomalaiset, jotka asuvat nykysestä Suomen rajasta itään ja etelään päin, 5 t.a. Narva, varustuksilla vahvistettu kaupunki Narva-virran suussa, muistettava tappelutanner vuonna 1700, 5 t.a.
2. _Wiron maa_, tasanen ja joksensa viljava alanko. Narva-virran
länsi-puolella. "Maa-rahvas" eli Wirolaiset ovat Suomen heimoa ja tunnustavat Luteruksen puhdistamaa uskontoa, mutta herrat maalla ja kaupunkilaiset ovat Saksalaisia. Hiidenmaan (Päiväsalon) saaressa asuu ruotsalaisia.
Kaupunki: Tallinna eli Rääveli, vanhan aikunen, Tanskan kuninkaan Woldemarin vuonna 1218 perustama kauppa-kaupunki, hyvä satama, jossa osa Venäjän sota-laivastoa lepää talvella, viepi ulkomaille pellavan ja hampun siemeniä, eloa ja nahkaa, 23 t.a.
3. _Liivin maa_, Peippusen, Riigan lahden ja Dyyna-virran välillä, on
epätasaista ranta-maata, mäkiä, kankaita, soita, järviä ja peltoja on vuorotellen. Ikivanhat asukkaat Liiviläiset, jotka ovat Suomen heinoa, ovat häviämässä. Uudemmat asukkaat Lettiläiset ovat Venäjän sukua. Aatelisto ja kaupunkilaiset ovat Saksalaisia. Uskonto Luteruksen puhdistama. Tähän kuuluu myös Kurensaaren eli Saarenmaan viljava saari.
Kaupunkia: Riiga, lähellä Dyyna-virran suuta, kuvernörin asunto, lavea kauppa, sokeri- ja verka-tehtaita, 60 t.a. — Tartolinna eli Dorpat, ihanassa laksossa liki Peippusen rantaa, vanha ruotsin vallan aikaan perustettu yli-opisto, peili-tehdas, 12 t.a.
4. _Kuurin maa_, Riigan lahden ja Itämeren välillä, on yleesen
tasasta ja viljavata maata, mutta keskellä on hiekka-harju. Asukkaat Kuurilaiset ovat Venäjän heimoa, vapaa sääty osaksi Puolalaisia ja toiseksi osaksi Saksalaisia. Kolmannes osa kansaa pysyy Paavin uskonnossa, mutta kaksi kolmannesta tunnustavat Luteruksen puhdistamaa uskontoa.
Kaupunkia: Mitau, hiekka-kankaalla, pienen puron varrella, oli ennen omantakeisien iso-herttuiden, vaan nyt ainoasti maaherran asunto, 30 t.a. — Libau, Itämeren rannalla, hyvä kauppa, 12 t.a.
Suuri-venäjä.
Wolkonski-metsä jakaa sen kahteen palstoon. Pohjos-osa, ja etenkin sen koillis-puoli on yhden muotoista metsätöntä alamaata ja kolkkoa kangasta. Etelämpänä, maa-harjun rinteillä kasvaa avaroita metsiä, joista pyydetään paljon kallis-nahkasia eläviä. Walkea-meren rannoilla ja Wiena-joen varsilla käypi jo maata viljeleminen. Asukkaat, joista enin osa tunnustaa Greekan uskontoa, ja muutamat ovat vielä pakanoita, ovat enimmäkseen Suomen sukua. Walkean meren länsi-puolella majailee Lappalaisia ja sen itä-puolella Samojediläisiä. Lappalaisista etelään päin asuu Karjalaisia ja Samojedien etelä-puolella Syrjäläisiä eli Syrjäniä. Venäläisiä asuu ylen ympäriseen.
Kaupunkia: Arkangel, 9 peninkulmaa Wiena-virran suusta, maaherran asunto, Pohjos-venäjän paras kauppa-kaupunki, josta Englannilaiset ja Hollannilaiset noutavat tervaa, talia, hylkeen rasvaa, rautaa ja turkiksia. Tehtaissa valmistetaan sokeria, purjeita ja köysiä. — Mesen, yhtänimisen virran varrella, myöpi muukalaisille turkiksia, mursun hampaita, hylkeen rasvaa ja höyheniä. — Kolari, Turjan niemellä, kauppa yhtäläinen, kuin edellisellä. — Savodoi eli Petruska, Äänisen länsi-rannalla, Aunuksen läänin maaherran asunto, puuskien eli tykkien valanto, 7 t.a. — Nougorod, Wolkova-joen niskalla, kävi ennen laveata kauppaa, maaherran asunto, 10 t.a. — Pleskova (suomeksi Pihkava), Welika-joen suussa, maaherran asunto, oli ennen varakas, jota isot markkinat vielä muistuttaa, nyt pienenlainen, 10 t.a. — Wologda, Suchoona-virran varrella, maaherra, 15 t.a.
Saaria: Novaja Semlja, on kymmenen kuukautta lumen alla, melkein autio ja ruohoton. Rannoilla pyydetään valkeita karhuja, mursuja, hylkeitä ja vesi-lintuja Täällä majailee ainoasti metsä- ja kala-miehiä, eivätkä nekään kaiken vuotta. Waigatsh ja Kalgujeva ovat yhtäläiset, kun edellinen.
Etelä-osa on Venäjän väki-rikkain maa. Wolga, Okâ, Dnieper ja Don-virtojen varsilla tekee vilja hyvän terän, ja hedelmä- ja tammi-puita kasvaa metsissä. Asukkaat, joita on 20 miljonaa, ovat enimmiten Venäläisiä. Ainoasti idässä on Suomalaisia ja etelässä vähän Tatarilaisia.
Kaupunkia, joissa on maaherra ja lukio, on 13, nimittäin: Jaroslavl, Wolgan varrella, 30 t.a. — Kostroma (lue Kastrooma), niinikään Wolgan varrella, 12 t.a. — Nishnei-Nougorod, Okâ-virran suussa, suuret markkinat, joilla vaihetaan Aasian ja Euroopan tavaroita, 27 t.a. — Wladimir, Kläsmä-joen varrella, ennen ruhtinoiden asunto, 12 t.a. — Twêr, Tvertsaa-virran suussa, 17 t.a. — Moskova, yhtänimisen joen varrella, perusteltu 1156, ennen Pietaria Venäjän pääkaupunki, jossa keisari vieläkin kruunataan, yli-opisto, metropoliita, monta tehdasta, hyvä vaihto-kauppa, 400 kirkkoa, 380 t.a. Sisimäinen osa on nimeltä Kreml. — Tambova, 13 t.a. — Tûla, mainio rauta-paja, jossa valmistetaan pyssyjä sotaväelle, 50 t.a. — Kalûga, Okâ-virran varrella, 35 t.a. — Smolensk, Dnieper-virran rannalla, 25 t.a. — Woronesh, lähellä Don-virtaa, vanhan aikuinen, 40 t.a. — Kursk, lähellä Desnaa, suuret markkinat, 25 t.a. — Orel (lue Arjol), Okâ-virran varrella, 30 t.a.
Länsi-venäjä.
1. _Litauvin maa_, (Liettua) Nieman ja Wiilia-virtojen varrella, on
hyvin metsästä ja soista maata. Maan asukkaat, Litauvilaiset, ovat Venäjän heimoa; mutta kaupunkien asukkaat ovat Puolalaisia, Juutalaisia ja Saksalaisia.
Kaupunkia, jossa on maaherra, on 3: Kowno, Wilia-virran suussa, 7 t.a. — Wilno, Wilia-virran varrella, oli ennen Litauvin ruhtinoiden asunto, ja on vieläkin kaunis kaupunki, jonkunlainen kauppa, lääkärien akatemia, 50 t.a. — Grodno, Niemanin varrella, verka-, silkki- ja sametti-tehtaita, suuret markkinat, 15 t.a.
2. _Walkea-venäjä_, on, niinkuin edellinenkin metsänen ja soinen.
Pripets-virran varrella on suurimmat suot koko Euroopassa.
Maaherran kaupunkia: Witebsk, Dyyna-virran varrella, 15 t.a. — Minsk, 13 t.a. — Mohilev, Dnieper-virran varrella, katoliikiläinen arkkipiispa, 23 t.a.
3. _Wolyynia ja Podoolia._ Maa on yhtäläistä, kun edellinen, mutta
viljavampaa. Eloa, liinaa ja pellavaa viljellään paljon. Asukkaat ovat Rusniakeja eli sekaantuneita Venäläisiä ja Puolalaisia. Aatelisto ja porvarit ovat selviä Puolalaisia.
Maaherran kaupunkia on 2: Shitomiir, nahka-tehtaita ja hyvä kauppa, 95 t.a. — Kaminiets, vahva linnoitus 16 t.a.
Pieni Venäjä.
Asukkaat, pienet Venäläiset ja Kasakat, ovat ahkeroita karjan kaitsioita ja pitävät paljon mehiläisiä, mutta viljelevät myös eloa, pellavaa, hamppua, humaloita, tupakkaa ja hedelmä-puita. Moniain paikoin saavat salpetteriä maasta.
Kaupunkia, joissa on kuvernöri: Kiiew, Dnieper-virran varrella, Venäjän vanha pääkaupunki, yli-opisto metropoliita, ja kuuluisa luostari, jonka maan alaisissa kammioissa säilytetään pyhien miehien ruumiita, joita jumaliset asukkaat käyvät ahkeraan kumartamassa, lavea kauppa ja markkinat, 44 t.a. — Charkova (Harkova), Donets-virran varrella, yli-opisto ja suuret markkinat, 23 t.a. — Pultava, mäen kukkulalla Worskla-virran varrella, linnoitettu, kuuluisa tappelu 1709. Pietar ensimäisen ja Kaarle kaksitoistakymmenennen välillä, 9 t.a. — Tshernigow, Desna-virran varrella, saippua-vaaprikka, 11 t.a.
Eteläinen Venäjä.
Eteläinen Venäjä jaetaan tavallisesti kolmeen pienempään osaan: Bessarâbia, Uusi Venäjä ja Donskan kasakoin maa, joista keskimäinen taas jaetaan myös kolmeen vielä pienempään osaan: Cherson, Jekaterinoslavl ja Tauria.
Bessarâbiaksi sanotaan Dniester ja Pruth virtojen ja Mustan meren välillä olevata, hyvää vilja- ja viina-maata. Vanhat asukkaat puhuvat huonoa latinaa; mutta viime vuosina on tänne muuttanut paljon saksalaisia, venäläisiä ja puolalaisia maja-miehiä. Läänin kuvernöri asuu Kishinevan kaupungissa, 42 t.a. — Chotim, vahvasti varustettu, tappelu 1739, 15 t.a. — Bender, niinikään vahvoilla varustuksilla, 15 t.a. — Akierman, linnoitettu, 25 t.a. ennenvanhaan ruomalainen maja-paikka, nimeltä Alba Julia.
Uudeksi Venäjäksi sanotaan ranta-maata Dniester-virran suusta Don-virran suuhun. Tämä Tatarilaisten asunto-maa valloitettiin 1783. Paitsi Tatarilaisia on tänne muuttanut paljon greekalaista, armenilaista, venäläistä ja saksalaista maja-väkeä. Maa on, kuin eteläinen ranta-maa ainakin, lihavata, ja kantaa viljalta vehnää, pellavaa, silkkiä ja hedelmäpuita. Krimin-niemi on etenkin mieluisa maa. Siellä kasvaa kesämaan hedelmiä, niin kuin viina- ja viikuna-puita. Eläimistä ovat merkittävät: kamelit ja aasit, hienovillaset lampaat ja silkkikarvaiset vuohet. — Kaupunkia: Odessa, paras kauppa-paikka Mustan meren rannalla, 70 t.a. — Nikolajew, sota-satama Bog-virran suussa, 30 t.a. — Cherson, Dnieper-virran suussa, sota-satama, kuvernörin asunto, lavea kauppa, 29 t.a. — Jekaterinoslavl, kuvernörin asunto, verka- ja sukka-teko, 12 t.a. — Simferôpol, kuvernörin asunto, keskellä Krimin nientä, 9 t.a. — Taganrog, hyvä kauppa-paikka ja sota-satama Assovan meren koillis-päässä. — Sevastôpol, vahvasti perustettu sota-satama, 40 t.a. — Kertsh, ankara kauppa-paikka Krimi nniemen itä-reunalla. — Baktshi-sarai, Tatarilainen kaupunki, oli ennen omituisien ruhtinoiden asunto; siinä on vieläkin mahometiläinen mufti eli ylimäinen pappi ja 31 mahometiläistä kirkkoa, 4 safjaani-, 1 pyssy- ja 1 veitsi-tehdas. Vaikka rakennettu ihanaan laksoon ja kauniiseen puistikkoon, on se kuitenkin kohin kolkko, kuin huoneiden ikkunat, itämaiden tavan jälkeen, ovat pihan puolella, eikä kuin muualla kadun puolella.
Donin Kasakain maa, metsätöin, suola lähteillä täytetty kangas, jolla Kasakat ja Kalmukit kaitsevat karjojansa. Viina-puita kasvaa paljon. Kasakoin ataman eli päämies asuu Novo Tsherkask nimellisessä kaupungissa, jossa on 18 t.a.
Astrakan ja Kaukasia.
Kapea maan suikale, Assovan ja Mustan meren rannoilta aina Ural-virran lähteille. Maa on paraaksi osaksi suolainen, tuskin, ja tokkopa tuskinkaan vilja-maaksi kelpaava lakeus. Etelässä kasvaa kuitenkin kesämaan hedelmiä, niinkuin viikunoita, oliivi-puita, mantelia, viina-puita ja silkki-pensaita. Seiven saalis on hyvä Wolga-virrassa. Sen rannoilla viljellään tupakkaa, sinappia ja muita ruohoja. Ural-vuoresta saadaan platinaa, rautaa ja vaskea. — Asukkaat, joiden paras, miltei vaan ainoa elatuskeino on karjan korjuu, ovat Mustan meren rannoilla Kasakoita, Kaspian meren rannoilla, Wolga-virran lounat-puolella Kalmukkia eli Koirankuonolaisia, Wolga-virran toisella puolella niinikään Kaspian meren rannoilla Kirgisiläisiä ja Bashkiiriä. Maata viljeleviä ovat taas seuraavaista kolme Suomalaista kansaa: Watjalaiset Urali-virran keski varrella; Tshuvashilaiset Wolga-virran varrella, ja Tsheremissiläiset Kaaman-virran varrella. Moniaisiin paikkoin Wolga-virran ympäristölle ovat myöhempinä aikoina muuttana Venäläistä ja Saksalaista maja-väkeä, jotka ovat ahkeroita maan viinan viljeliöitä.
Kuvernörin kaupunkia on seuraavat 5: Stavrôpol, kauniit kasvistot, viinan ja silkin viljelys, 7. t.a. — Astrachan. 7 peninkulmaa Wolga-virran suusta, käypi laveata kauppaa Aasiassa ja pyytää kaloja Kaspian merestä, sota-satama, 37 kristin uskoista kirkkoa, 15 mahometin uskoista rukous-huonetta ja 1 intialainen pagodi-temppeli. Asukkaat, joita on 45 tuhatta, ovat monta eri kansaa, joiden joukossa on Intialaisia, Persialaisia ja Armenialaisia. — Saratow, hyvä kala-paikka Wolga-virran varrella, pitää vaihto-kauppaa Moskovan ja Astrakanin välillä, 42 t.a. — Orenburg, Ural-virran varrella, käypi kauppaa Aasiassa. Täälla asuu myös mahomettiläinen mufti eli ylimäinen pappi, 12 t.a. — Samâra, Wolga-virran varrella, myöpi paljon eläimiä ja sammin mätiä eli kaviaaria, 10 t.a.
Kasan ja Permia.
Kaama, Wiätkä ja Wolga-virtojen ympärillä. Ilma on kylmää ja maa auhtoa; mutta Urali-vuorista saadaan paljon kultaa, platinaa ja kalliita kiviä. Asukkaat ovat enimmäkseen Suomalaisia, niinkuin pohjoisessa Syrjäniläisiä, Permiläisiä ja Woguleja Kaama-virran lähteillä, Wotjäkejä Wiätkä-virran varrella, Tsheremissejä Wolga-virran pohjois-puolella ja Kaama-virran suupuolella, Tshuvasheja ja Mordviinejä läns-puolella Wolga-virtaa. Muu kansa on Tatarilaisia, Kasakoita ja Venäläisiä. Kuvernöriä on 5, jotka asuvat seuraavissa kaupungeissa: Perm, Kaama-virran varrella ja vaski-pajoja, 10 t.a. — Wiätka, yhtänimisen virran varrella, käypi kauppaa Arkangelissä, 10 t.a. — Kasan, Kasanin joen suussa, yli-opisto, 66 kirkkoa, 10-mahometiläistä rukous-huonetta, valmistaa saipuata, kyntilöitä, nahkoja, puuvilloja, lampaan villoja ja ruutia, 50 t.a. — Simbirsk, Wolga-virran varrella, 17 t.a. — Pensa, vuoren kiteiden eli kristallien hionta, 11 t. asujanta.
Puolan maa.
I. Maa.
1. _Ala ja rajat_. Puolan maata kestää 35 puolipäivä-kaaresta 42
saakka, ja pituudeltaan 50 tasa-ympyrästä 59:teen saakka. Nieman- ja Buug-virrat erottavat Puolan Venäjän maasta: etelässä on Itävalta ja lännessä sekä luoteessa Preussin valtakunta.
2. _Mantereen muoto_. Maa on melkein tasasta: vuoria ei ole,
tuskin sanottavaksikaan, eteläinen puoli on kuitenkin mäkistä. Sudeeti-vuorista alkava Wislaa (saksalaisien Weiksel), on maan emävirta. Se juoksee ensin koilliseen, Itävallan rajaa myöten, käännäiksen sitten pohjoiseen, mutta mutkistuu kohta taas luoteesen ja laskeeksen Itämereen. Virta on sekä rajalla että maankin sisässä aluksilla kulettava. Sen lisävirroista ovat Bûg ja sen sivuvirta Narew oikealla ja Pilitsa vasemmalla puolella, merkillisimmät. Äsken mainittu Nieman eli Niimen on rajana Venäjätä vasten. Wartha, josta ainoasti alkupuoli on tähän kuuluva, juoksee Oder-virtaan.
3. _Maan jako_. Ennenvanhaan oli 8 lääniä eli _"voivodia"_, vaan
nykyjään ainoasti seuraavata 5: Augustovo, pohjos-puoli, Plock, Wislaa-virran pohjos-puolella, Warshau, Weiksel-virran etelä-puolella Pilitsa-virtaan saakka, Radom, Pilitsasta Wislaan asti, ja Lublin, Weikselin ja Bûgin välillä.
4. _Ilma_. Lämpymä on tasan jaettuna vuoden yli Warshaussa ja sen
ympäristöllä 7 astetta; vaikka talvi, jota kestää 5 kuakautta, on useasti hyvinkin luminen ja yhtä kova, kun Suomen etelä-rannoilla. Tässä maassa omituinen rutto-tauti on plica polonica. Raavaan rutto on aivan tavallinen.
5. _Luonnon tuotteita_. Ainoasti etelä-osassa saadaan rautaa, vaskea,
lyjyä ja sinkkiä. Turpeita ja kivi-hiiliä poltetaan Radomin läänissä, jossa on huonot metsät. Suoloja ei ole omaksi tarpeeksikaan. — Vaikka maa on lihavata, niin on ruohosta kuitenkin huono. Eloa viljellään kuitenkin niin, että ruista ja vehnää viedään muille maille. Palko-viljoista ylettyy herneitä niinikään muille maille. Humalaa kasvaa Augustovon läänissä hoitamatta metsissä. — Metsää on vielä paljon, vaikka sitä paikka paikoin on raiskattukin. Metsät peittävät yhden neljänneksen maata, ja ovat paraaksi osaksi havu-puuta ja joillakuilla paikoilla tammeakin. Hedelmä-puita kasvatetaan ainoasti kaupungeissa, niiden ympäristöllä ja suuremmissa maa-kartanoissa. — Hevosia, lampaita ja lehmiä on paljon ja hyviä, vaikka ennenvanhaan kuulusa hevos-lai on hävinnyt. Mehiläisiä hoidetaan hyvin, ja hunajaa syödään sekä kotona, että myödään muille maille. Jänikset, metsä-siat ja sudet ovat tavallisia, vaan karhuja tavataan harvon. Virrat ovat hyvin kalasia, mutta muuten on kalan puute.
II. Asukkaat.
1. _Kansoja_. Maan viljeliät ovat kaikki Puolalaisia, ainoasti
pohjoisessa sekotettuna Litauvilaisten ja Lublinin läänissä punasien Venäläisien kanssa. Suuria Venäläisiä on vähän, Saksalaisia ainoasti porvarina suurimmissa kaupungeissa ja Juutalaisia 6 sataa tuhatta, jotka jo vanhoista ajoista alkain ovat saaneet porvari-oikeuden. Yhteesen on väkeä 4 miljonaa 8 sataa tuhatta.
2. _Säätyjä. Aatelis-miehiä_ on ylen paljon, yhteesen 3 sataa
tuhatta niin, että 14 hengestä yks on aatelinen. Viimesinä aikona ovat kuitenkin aatelimiehet vähennyt siten, että kaikki ne, jotka eivat ole voinneet näyttää aateli-oikeuttansa ovat muutetut porvarin säädyyn. Papit olivat ennen hyvinkin rikkaita, ja lahjotetut monilla etuoikeuksilla, joita nykysinä aikona ollaan vähän vähennetty. Porvarit ja talonpojat ovat vapaita ja saavat hallita maata; mutta ovat vielä huonolla sivistyksen kannalla.
3. _Keinollisuus_. Keino- ja käsitöitä oli vanhassa Puolassa tuskin
ensinkään; mutta sittemmin kasvoi keino- ja käsityöt niin, että kymmenen vuoden päästä voitiin viedä verkoja Venäjälle. Sodan aikana 1830 vaikeni kyllä keinollisuus, mutta nyt alkaa taas verka- ja puumuli-kankaita enetä. Muuten ovat paperin teko, nahkojen pajuttaminen paraita keino-töitä. Yleesen nousee keino-töiden vuotuinen arvo noin 40 miljonaan hopea ruplaan.
4. _Kauppaa_ käydään enimmäksen elolla, villa- ja puumuli-kankailla,
laiva-aineilla, jäniksen nahoilla ja sian harjaksilla. Muualta tuodaan kulta-, hopea-, tina-, vaski- ja teräs-kaluja sekä viinoja. Näiden muualta tuotujen tavaroiden hinta nousee melkein yhtä korkealle, kun muualle vietyjenkin. Warshaussa, Puolan paraassa kauppa-kaupungissa, ja Lublinissa pidetään suuria markkinoita. Kauppaa varten on Warshauhin laitettu rahasto, mutta rahat ovat Venäjän ruplia. Puolan omituiset rahat ovat hävitetyt. Hyviä teitä on tehtynä, ja rautatie kulkee Warshausta nyt Itävallan alaiseen Krakaun kaupunkiin.
5. _Uskonto_. Ei mitäkään valta-uskontoa ole maassa; vaikka enin osa
asukkaita, eli likeillen 4 miljonaa tunnustavat Roomin katoliikin uskontoa. Niillä on vksi arkki-piispa Warshaussa ja 5 piispaa muissa kaupungeissa. Muiden uskontojen tunnustajoista on enin Juutalaisia, noin ½ miljonaa. Greekan uskolaisia ¼ milj. ja Kalviinin ja Luteruksen puhdistaman uskonnon tunnustajoita yhteesen, niinikään ¼ miljonaa.
6. _Tieteet ja taiteet_. Puolan kielellä oli 16 ja 17 sata-luvulla
loistava kirjallisuus, joka viime-aikona on joksenkin vähennyt siten, että franskan kieli on otettu puhe- ja kirja-kieleksi korkeimpien säätyjen parissa, ja latinan kieli on vanhuudesta ollut valta-kielenä. Kansan sivistvs on jo vanhoista ajoista asti ollunna takapajulla. Nyky-aikona on sitä toki koetettu vähän auttaa. Warshaussa oli ennen kuulusa yli-opisto, mutta sekin hävitettiiin, kapinan kukistettua vuonna 1831. Vuonna 1840 pantiin kaikki oppi-laitokset, joita, paitsi joitakuita eri-säätyjä varten tehtyjä laitoksia, oli 11 lukioa ja 22 koulua, venäjän sivistys-ministeristön alle.
7. _Hallitus-muoto_. Puolan kuninkaallista valtaa perustaissa,
ruhtinoiden kokouksessa Wienin kaupungissa 1815, tehtiin siitä perustus-laillinen eräs-valta, jonka kuningas oli Venäjän keisari. Kuninkaalle annettiin täydellinen hallitus-voima; mutta lakia-laativa voima jaettiin kuninkaan ja säätyjen välillä. Säätyjen edus-miehet, jotka jaettiin kahteen kammariin, nimittäin: senaatiin ja maalaisten kammariin, kokoontuivat joka toinen vuosi Warshauhin lakia laatimaan. Ensimäisen kammarin eli senaatin jäseniä olivat kuninkaan pojat 18 vuoden ikään tultuansa, piispat, palatiinit ja kastellaanit, sekä kuninkaan valitsemat elinaikuiset edus-miehet. Toisessa kammarissa istui 77 aatelin ja 51 talonpoikien kuudeksi vuodeksi valittua edus-miestä, joista kolmannes osa joka kolmas vuosi erotettiin arvan heitolla. Mutta vuonna 1830 nostetun kapinan kukistettua, kadotti Puola perustus-lakinsa, edus-miehensä ja sotavakensä. Vuonna 1832 Helmikuun 26 päivänä annettu asetus jättää kaiken vallan hallitus-seuralle, joka hallitsee maata keisarin nimessä. Tämä seura muutettiin vuonna 1841 senaatiksi, jonka esimies,"namestnik", ja kaikki muutkin jäsenet ovat keisarin nimittämiä. Senaati jaetaan neljään osaan, ensimäinen pitää huolta kirkon ja koulun asioista, toinen lain asioista, kolmas talouden asioista ja neljäs tutkii valtakunnan tuloja ja menöjä.
8. _Kaupunkia. Warshau_, Weiksel-virran varrella, hallituksen asunto,
hyvä tehdas- ja kauppa-paikka, suuret markkinat, mainioita akatemioja ja kouluja, linnoitettu, 160 t.a. — Plock. Weikselin varrella, kohtuullinen kauppa, 10 t.a. — Modlin, Venäläisien Novo Georgiewsk, luja linnoitus. — Suwalki, Augustovon läänin maaherran asunto, 5 t.a. — Lublin, elo- ja viina-kauppa, isot markkinat, 14 t.a. — Zamosc, paras linnoitus, kaupunki on Zamoiski-nimisen ruhtina suvun oma, 5 t.a. — Radom, jonkunlainen tehdas- ja kauppa-paikka, 7 t.a. — Kalish, Prosna-virran varrella, villa-tehtaita, 12 t. asujanta.
Venäläisen voittomaita.
Aasian maa-osassa Kaukason vuorimaa aina Araratin vuoren tienolle saakka, ja koko Sipirian lakeus aina Beringin salmelle asti, itään päin, ja Altai vuoriin ja Amur virtaan asti, etelään päin, ja vielä Amerikan maaosasta koko luoteinen niemi ja muutamia saaria. Yleesensä noin 294,000 neliöpenikulmaa ja vähän yhdeksättä miljonaa asujamia.