Sällin selkkauksia

SÄLLIN SELKKAUKSIA

Yksinäytöksinen pila

Kirj.

LARIN-KYÖSTI

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1914.

HENKILÖT:

KAISAN KALLE, pitäjän mestari. KALLEN KAISA, hänen vaimonsa. KIEVARIN EMÄNTÄ. OIVA ONNI KAUNOKANNEL, kulkeva sälli ja viisuntekijä.

Vanhanaikainen kievarinhuone, ovi perällä ja oikealla, vasemmalla ikkuna. Seinillä lääninhallituksen julistuksia, taksa, maanviljelysseuran kunniakirjoja, hevosten kuvia y.m.; peräoven päällä hevosenkenkä. Huonekalut vanhanaikaisia, kaappikello, harmonikkasänky y.m.

KIEVARIN EMÄNTÄ ja KAISA juovat kahvia.

KAISA. Mitäs emäntä nyt turhaan tarjoilee... kyllä se jo riittää... (Vetää puoleensa tarjotinta, jota emäntä ojentaa.) Kiitoksia vain, emäntä kulta, neljännestä kupista.

EMÄNTÄ. Juokaa nyt vain neljäs kuppi, ei lisä pahaa tee.

KAISA. Mutta minähän jään tässä suustani kiinni koko päiväksi. Enhän minä oikeastaan tullutkaan tänne kahvia hörppimään, vaan meidän pappaa hakemaan. — Vai ettei se olekaan kievarissa käynyt. Sanoi lähtevänsä ostamaan koirannahkaa.

EMÄNTÄ. Vai koirannahkaa? — Kyllä nyt mestari taitaa pysytellä poissa kievarista.

KAISA. Poissako se pysyisi? Niin, kotoa poissa, mutta rempottaa pitkin kyliä ja tekee polvia. — Suutahti siitä, kun löysin sen viinaputelin, minkä se oli laskenut kaivoon nuorasta riippumaan. Mutta kyllä minä sen ripitän, jahka se kotiin tulee. Poissako se pysyisi? Kyllä se saa kuulla kunniansa niistä entisistäkin kievarinkäynneistä. Minä kiskon sitä muikkuparrasta pitkin pirtinlattiaa.

EMÄNTÄ. Kupernööriltä on nyt tullut sellainen reklamentti, ettei tästälähin enää saa anniskella omankyläläisille.

KAISA. Vai ei anneta enää omankyläläisille. Hohoo! Oikein raskas kivi putosi sydämeltäni. Ensi sunnuntaina minä pistän suutarinmarkan kirkon säästölaatikkoon. — Ehkä se meidän pappa muutenkin pysyy kotosalla, kun meille tulee se uusi sälli.

EMÄNTÄ. Vai lähti se entinen sälli. Aika hummeri! Jäi velkaa kolme markkaa.

KAISA. Minä ajoin sen maantielle. — Keitin sille hyvää velliä, niin tämä juutas sanoi minulle: "Kuulkaas, mitä ryynit puhuu! Täällä minä olen, missäs sinä olet?" — Niin se meni kuin sauhu pihalle.

EMÄNTÄ. Kukas niistä kaikista matkasälleistä selvän ottaa, usein ei niillä ole paitaakaan päällä.

KAISA. Mutta tämä uusi sälli kuuluu olevan nirsuruokainen ja ehdoton raitis. Se on ollut oikein Helsingissä, siellä pääverstaassa opissa ja taitaa usevammanlaisia kieliä.

EMÄNTÄ. Olettekos kuullut vast'alkuja? Eräs vieraskielinen herra oli ryöstetty ihan putipuhtaaksi viime viikolla Hämeenlinnan tiellä.

KAISA. Niin, semmoista tapahtuu nyt joka päivä maalla ja merellä. — Mutta kukahan sieltä tulee, kuulin jalkojen kopinaa porstuasta?

EMÄNTÄ. Varmaankin joku matkustavainen.

KAISA. Vest ja varjele, minä puikahdan sivuhuoneen kautta. Kiitos nyt vain kaikesta.

EMÄNTÄ. Ei mitään kiittämistä. (KAISA menee oikealle.)

KAUNOKANNEL (kulunut knalli päässä, teeskentelevän kopeasti). Ain pystyss kuin kerjäläisen keppi! (Kantaa kulunutta matkalaukkua.)

EMÄNTÄ. Tahtooko herra huonetta?

KAUNOKANNEL. Vain muutamaksi tunniksi. Missä on päiväkirja ja taksa? (Kirjoittaa.) Oiva Onni Kaunokannel, Helsingin komiasta kaupungista. — Eikös ole komia ja kilahtava nimi?

EMÄNTÄ. Haluaako herra jotakin?

KAUNOKANNEL. Hyvä emäntä, asuuko vaatturi tässä lähellä?

EMÄNTÄ. Vaatturi? Mitäs se meriteeraa?

KAUNOKANNEL. Täällä maalla sanotaan kai vaatturia räätäliksi.

EMÄNTÄ. Eihän räätäliin ole pitkä matka. Sen muija kävi äsken täällä.

KAUNOKANNEL. Enhän minä nyt muijaa tarvitse, vaikka olisihan se oma eukkoriepukin tarpeen. Luvalla kysyen, onko emäntä naimisissa?

EMÄNTÄ. Leskihän minä...

KAUNOKANNEL. Eikä vielä ole tullut lepyttäjää?

EMÄNTÄ. Mitäs herra nyt... turhia tohisee. Mitäs herra räätälillä?

KAUNOKANNEL. Minä tahdon tilata puvun. Minulle on tapahtunut pieni onnettomuus matkalla.

EMÄNTÄ. Eihän vain ole ryövätty?

KAUNOKANNEL. Ryövätty? Hm, juuri niin. Veivät housuni, mutta rahoja eivät löytäneet kengänpohjasta.

EMÄNTÄ. No hyvä oli kuitenkin, ettei rahoja löydetty. Mitäs herra muuta haluaa?

KAUNOKANNEL. Toimittakaa tänne mahdikki.

EMÄNTÄ. Mahdikki?

KAUNOKANNEL. Mestari, luvalla sanoen.

EMÄNTÄ (huutaa peräovesta). Hoi, ettekö kuule! Menkää hakemaan pitäjän mestaria, täällä on vieras herra, jolta on viety housut. Tahtooko herra jotain muuta?

KAUNOKANNEL. No tuokaa nyt vaikka pari putelia olutta.

EMÄNTÄ. Minä tuon heti. (Menee.)

KAUNOKANNEL (kävelee edestakaisin, viheltää ja naksauttaa sormillaan). Hyvin kävi. Ei emäntä näy arvaavan, että minä olen mestarin uusi sälli. Oluttahan se mestari minut lähetti tilaamaan, koska ei itse saa. (EMÄNTÄ tuo olutta.) Tiedättekö, kuka minä olen?

EMÄNTÄ. Mistäs minä sen tietäisin!

KAUNOKANNEL. Minä olen tämän kirjan tekijä.

EMÄNTÄ. Vai on herra kirjankaupittelija.

KAUNOKANNEL. Suuresti erehdytte. Minä olen runonrusteeraaja.

EMÄNTÄ. Mutta eikö se kysy kovin ylä-ymmärkkiä, herra rusmeeraaja?

KAUNOKANNEL. Kyllä se kysyy. Mutta minulla on kova pää. — Mestarit ovat sälliä minun rinnallani, minä olen mahdikkien mahdikki.

EMÄNTÄ. Mahdikki? Se taitaa olla jotain mahtavaa.

KAUNOKANNEL. Niin siellä maan pääkaupungin pääverstaissa sanotaan. Mutta eikö se vaatturimahdikki jo tule? Kauanpa se antaa odottaa.

EMÄNTÄ. Tuollahan se jo tulee kujassa.

KAUNOKANNEL. No vihdoinkin. (Itsekseen.) Liian aikaisin. ('MESTARI tulee peräovesta, kumartaa sällille. Hänen leuassaan on muikkuparta.)

MESTARI (emännälle). Tämäkös se herra on, josta pitäisi ottaa mittaa?

EMÄNTÄ. Justiinsa sama.

KAUNOKANNEL (emännälle). Onko tämä se mahdikki?

EMÄNTÄ. Justiinsa sama.

KAUNOKANNEL (mestarille). Tulkaas tänne!

MESTARI. Hyvää päivää, herra. (Tarjoo kättään.)

KAUNOKANNEL (juo). Pyh, ei, ei! (Torjuu.) Päivää, päivää. Noo, voitteko tehdä kelvollisen puvun minulle?

MESTARI. Jaa kelvollisen puvun? — En minä ole ensi kertaa pappia kyydissä, minä olen eläissäni tehnyt satoja pukuja, eikä sellaisia housuja monikaan mestari neulo kuin minä neulon.

KAUNOKANNEL. Ain pystyss kuin kerjäläisen keppi.

MESTARI. Senkin saunaveden loppu! Tilaa nyt jo lisää olutta. — Puku se herran tekee.

KAUNOKANNEL. Mutta herra ei tee pukua, ja minä olen herra minä. Kuulkaas, emäntä, onko tämä pitäjän mestari olusiin menevä?

EMÄNTÄ. Ehkä vähin...

KAUNOKANNEL. Mutta mitäs sen muija siitä sanoo? Onko muija äksy?

EMÄNTÄ. Kuinka sen ottaa.

KAUNOKANNEL. Olen kuullut, että muija antaa sälleille velliä, joka on ohutta kuin Vaasan puuvillatehtaan kuusisäikeinen ompelulanka.

EMÄNTÄ. Herra laskee leikkiä, hahhaa!

MESTARI. Minun muijani on mitä siivoluontoisin ihminen, sälleillemme se keittää joka päivä makkaroita ja — (itsekseen) — rautanaulasoppaa.

KAUNOKANNEL. Jos minä olisin teidän sällinne, niin minä vain makaisin verstaan pöydällä.

MESTARI. Jukravita. Puhu jo oluesta. — Herra on aika uuspeili. Mitäs minä sitten tekisin?

KAUNOKANNEL. Neuloisitte koko päivän sillä aikaa kun sälli nukkuisi. Saisitte syödä leivänreikiä ja — rautanaulasoppaa.

EMÄNTÄ. Hahhaa, kovin metka herra.

KAUNOKANNEL. Kuulkaas, emäntä, koska tämä mestari on niin ahkera, niin annetaan hänellekin lasi olutta ennenkuin minä annan luvan ottaa pukuni mittaa.

EMÄNTÄ. Mutta nyt on tullut sellainen uusi reklamentti, ettei omankyläläisille saa antaa.

KAUNOKANNEL. Voihan sitä reklamenttia hiukan kiertää, kun minä tarjoon. Katsokaas, emäntä, kuinka mestarin huulet jo on hommallaan.

EMÄNTÄ. Minä lähden hakemaan kellarista.

MESTARI (juo nopeasti). Ah, sepäs maistui! Sinä kiusankappale! Silläkös lailla sinä kohtelet vastaista herraasi ja mestariasi?

KAUNOKANNEL. Mutta sovimmehan raitilla siitä, että minä olisin herra ja te olisitte mestari.

MESTARI. Mutta huomenna sinä heräät tavallisena tuhmana sällinä. Ja kun sinä näet akkani, niin järkesi putoo vatsaan.

KAUNOKANNEL. Mitähän te teette, kun iltasin tulette kotiin tuusan tuikkarissa?

MESTARI. Minä kuljen takaperin sänkykamariin, ja kun minun muijani herää kristillisessä aviovuoteessa, kysyy hän: mihinkäs sinä krepsu näin keskellä yötä krämppäät?

KAUNOKANNEL. Kylläpä te olette aika krapu! Mutta jos krepsun krapsu nyt tulee tänne?

MESTARI. Niin minä livahdan sivuhuoneeseen.

KAUNOKANNEL. Mutta teidän täytyy lainata minulle housunne, sillä eihän akkanne muuten usko minua samaksi herraksi, joka on teiltä puvun tilannut.

MESTARI. Et sinä ole niin tuhma kuin päältä näytät, mutta muista, ettet puhu enää tuhmuuksia emännän kuullen.

KAUNOKANNEL. Mutta sehän kuuluu asiaan, että minä hiukan komteeraan.

MESTARI. Niin, komteeraa vaan, mutta älä rääkkää minun mestarintaitoani, sillä minä olen syntynyt syyrinki kädessäni.

KAUNOKANNEL. Niinkuin hollolainen piiska kainalossa.

MESTARI. Mutta sinä et taida osata käyttää pulvaskaa, patuskaa, rässirautaa, hialautaa etkä hiaknupia.

KAUNOKANNEL. Ja minä luulin, että minun tehtäväni oli vain istua kievarissa ja mestarin työnä käydä minusta mittaa ottamassa. Tämä kievarin talo ei ole hullumpi, hyvä olisi tässä kievarina kelliä. Jospa ottaisin ja kosaisisin, ruvetkaa te minun puhemiehekseni.

MESTARI. No voinhan sen tehdä pilanpäin, toivon sinulle emännästä samanlaista jumalan mieliharmia kuin oma muijani on.

KAUNOKANNEL. Nouskaa hiivatissa, emäntä tulee! (EMÄNTÄ tulee kantaen tarjotinta ja olutpulloja. MESTARI on noussut ja on ottavinaan takinmittaa. Hän asettaa vaskisankaiset nenälasit milloin otsalleen, milloin silmilleen, toisinaan ne jäävät riippumaan oikeasta korvasta.)

MESTARI. Ja sitten otetaan housujen mitta. Herra on hyvä ja kirjoittaa mittakirjaan. Seisokaa suorana kuin sulhanen papin edessä. — Eikös emäntä tykkää tästä herrasta, sopisi vaikka kievarinisännäksi? Housunsivu polviin asti kuuskymmentä senttimetriä.

KAUNOKANNEL. Silloin minä olisin onnen kaukalossa.

EMÄNTÄ. Hä? Mistäs porsas unta näkee, jollei kaukalosta. Ettäkö vallan kievarinisännäksi, mitäs se herra minunlaisesta maakalaisesta perustaa!

MESTARI. Kuuskymmentä senttiä, sääret kuin kaidepuut.

KAUNOKANNEL (hiljemmin). Silläkös lailla te puhutte puolestani? Kuuskymmentä. Onhan sitä kotipitäjässä talon tapainen, ja olisihan siinä niinkuin emäntäkin tarpeen.

EMÄNTÄ. Emäntäkin tarpeen, herra taitaa hakea itselleen rouvan tapaista.

KAUNOKANNEL. Kuulkaas, emäntä, mikäs tämän kievarin nimi on?

EMÄNTÄ. Jokapaikan kievariksihan tätä ihmiset...

KAUNOKANNEL. Ei joka paikassa olekaan tällaista Jokapaikkaa eikä tällaista Jokapaikan emäntääkään ole joka paikassa.

EMÄNTÄ. Mitä herra nyt makeilee!

MESTARI. Tämä herra on leskimies, viisi lasta, koko housun pituus sataneljätoista.

KAUNOKANNEL. Sataneljätoista. Mitäs mestari nyt laskee leikkiä!

MESTARI. Haaranpituus kolmeyhdeksättä. Selkä hienoa tekoa kuin hopeasepän työtä. Reidenvahvuus kahdeksanseitsemättä.

KAUNOKANNEL. Pilaattehan koko asian! Puhukaa nyt jo!

MESTARI. Kuulkaas, emäntä, herran puolesta on kaikki selvää. Koska te nyt siis annatte pudottaa itsenne saarnastuolista, niinkuin ruukataan sanoa?

EMÄNTÄ. Ettäkö kuuluttaa? Sopiihan tuota vielä ajatella, ei hätää häihin.

MESTARI. Herra on oikea turkkilainen. Istinkukkula satakakstoista senttiä. Ja nyt on mitta valmis.

KAUNOKANNEL. Istinkukkula! Uusi vaatturiammattisana! (Laulaa.) "Kukkulalle, kalliolle, majani minä rakennan." Mestari, tehkää myös pitkä tamppi!

EMÄNTÄ. Herralla on ääntäkin.

MESTARI. Kun kovalle ottaa, niin kukkokin munii. Pitkä tamppi? Että voi kiristää nälkävyötä ennen häitä?

KAUNOKANNEL. Kuulkaas, vaatturimahdikki, te unohdatte, ketä teillä on kunnia puhutella. Minä olen ollut kolmessatoista kaupungissa, Katariinan rekoolissa Pietarissa ja minä osaan usevammanlaisia kieliä. Voi, emäntä! Sanokaa soromnoo, soromnoo! (Ruokakello soi pihalla). Ja nyt liittomme vahvistukseksi ja vakuudeksi, yksi pieni pusu! (Pyyhkii suutaan.)

EMÄNTÄ. Vellikello soi! Minun täytyy lähteä. (Ovessa kääntyen.) Toisella on hevosen huulet ja toisella on kukon huulet. (Nauraa ja menee.)

KAUNOKANNEL. Mitä se sanoi? (Koettelee huuliaan.) Onko minulla kukon huulet? Mikäs sen vellikellonkin nyt pani pämpättämään! Juukeli!

MESTARI. Niin, ymmärrä niitä naisia. Naisen nauru ja kananlaulu ja iltaruskon puna tietää pahaa.

KAUNOKANNEL. Niin, te tunnette akkanne, te.

MESTARI. Kihlaus on humalaa, avioliitto on kohmeloa.

KAUNOKANNEL. Taidatte jo nähdä pikkupiruja rikkiöimessä lasissa.

MESTARI. Katsos, kun sitä istuu pitkin päivää pöydällään, niin tulee vilututeeranneeksi yhtä ja toista maan ja taivaan välillä!

KAUNOKANNEL. Mutta miksi äsken sekoititte minun naimapuuhani? Minähän olin jo hyvässä alussa.

MESTARI. Maksoin vain samalla mitalla. Miksi sinä härnäsit minun mestarinarvoani?

KAUNOKANNEL. Minähän tein sen vain nostaakseni omaa arvoani emännän silmissä. Ja olihan tämä sukkela temppu, nyt saamme kallistella kannujamme ja me heilumme kuin maito. (Alkavat hiukan humaltua.) Mestari, älkäämme pistäkö mitään hampaankoloon.

MESTARI. Ain pystyss kuin kerjäläisen keppi! Me elämme kuin pellossa! Mutta huomenna me alamme tehdä työtä.

KAUNOKANNEL. Tämä on ensimmäinen hauska päivä, jolloin minä olen työssänne.

MESTARI. Työssäni? Minähän tässä työssä olen ollut. Oletko koskaan kuullut, että mestari ottaa mittaa omasta sällistään?

KAUNOKANNEL. Jos minä saan emännän omakseni, niin minä en teekään työtä. Kuljen vain verkavaatteissa ja polttelen markan sikaaria ja mestarin otan minä hoviräätälikseni. Johan te otitte minusta mittaa.

MESTARI. Muijani asettaa sinut huomenna leikkauspöydälle ja nipistää saksilla liukkaan kielesi.

KAUNOKANNEL. Oho, jopa nyt. Jos teidän muijanne alkaa minua torua, niin minä rupean laulamaan viisujani niin kovalla äänellä, ettei se kuule omaa ääntään. Pelkäättekö te muijariepuanne?

MESTARI. Ehei, minä en pelkää, sillä tiedä, että minä olen ollut Turkin sodassa.

KAUNOKANNEL. Mutta muijanne on pahempi kuin turkkilainen.

MESTARI. Olenko minä sennäköinen, että minä pakenisin yhtä vaimoista henkeä? Noin minä vain napsauttelin niitä turkkilaisia kuin korkinpalasia. (Näpsäyttää sormillaan korkinpalasia.) Pim, pom!

KAUNOKANNEL. Pom! Eikös teidän selkäänne pamahtanut?

MESTARI. Häh?

KAUNOKANNEL. Eikös teillä ole mitään sota-arpea?

MESTARI. Häh, arpea?

KAUNOKANNEL. Kas, kun ette kaatunut taistelussa.

MESTARI. Et sinä tiedä, millaista on sodassa. Kyllä minulla on arpi...

KAUNOKANNEL. No näyttäkää se!

MESTARI. Jos minä riisuisin takkini ja paitani ja näyttäisin sinulle...

KAUNOKANNEL. No riisukaa nyt paitanne!

MESTARI. Niin mutta voi tulla ihmisiä... emäntä...

KAUNOKANNEL. Miksi pelkäätte ihmisiä, vaikkette pelännyt turkkilaisia? Antakaa minun riisua takkinne.

MESTARI. Ä... älä, muijani voi tulla ja silloin...

KAUNOKANNEL. Silloin paukahtaa.

MESTARI. Kun minä otan oikein turskin naaman...

KAUNOKANNEL. Niin muija pakenee teitä niinkuin turkkilainen. Mutta missä se arpi on?

MESTARI. Mitäs siitä, puhutaan nyt jostain muusta. Kuules, siellä Turkinmaalla on naisilla housut.

KAUNOKANNEL. Vai housut? Ettekä uskalla näyttää arpeanne.

MESTARI. Kyllä minä uskallan, jos vain tahdon.

KAUNOKANNEL. No missä se on?

MESTARI. Se on... täällä... istinkukkulan kohdalla. (Näyttää selkäänsä.)

KAUNOKANNEL. Istinkukkulan, jonka ympärysmitta on — antakaas kun otan mitan — sataneljäkolmatta senttiä, paljaasta istumisesta kievarin keinustuolissa —. Ai, nyt ymmärrän, te pakenitte ja turkki ampui.

MESTARI. Turkki oli ylivoimainen, ja mitäs minä yksin...

KAUNOKANNEL. Ette silloin kulkenut takaperin. — Mutta minä neuvon, ruvetkaa laulamaan täyttä kurkkua, kun muijanne äksyttelee, kyllä se siitä talttuu. Katsokaa tätä kirjaa. Siihen olen minä kirjoittanut paljon viisuja. Tahdotteko kuulla esimerkiksi tämän, jota minä vunteerasin kaksi yötä eräässä ladossa maatessani. Minä, juuri minä olen tehnyt nämä laulut. (Lyö rintaansa). Kuulkaas!

Vuonna 2000.

Naisien suku on maan päällä suur. Senpätähden tulee meidän pelätä juur. Housut ne pian meiltä ottavat pois. Jokohan niin helkkarin hullusti ois.

Eikös se ollut metka viisu!?

MESTARI (laulaa). Lallallalaa! Housut ne pian meiltä ottavat pois.

KAUNOKANNEL. Mestari! Te olette kuin oma isäni, minä tahtoisin nyt halata koko maailmaa. Hih, mihin se emäntä meni? Nyt minä olisin oikein kosimistuulella.

MESTARI. Sinä olet hauska sälli, kuules, kunpa vielä saataisiin ilolientä. Palttua naisille! Hip, heijaa!

KAUNOKANNEL. Te olette mestarien mestari, mutta minä olen viisumestarien viisumestari. Täällä minun päässäni on värsytehdas. Yhdestä huoneesta toiseen kulkee remmiä ja väkipyöriä. Kuulkaas kuinka siellä surisee ja hurisee. Mutta ei kukaan tiedä, mitä yhdessä huoneessa rustataan. (EMÄNTÄ tulee.) Oi, emäntä, te olette kuin Saaronin lilja. Suokaa minun puristaa teitä povelleni.

EMÄNTÄ. Onko herra tullut hassuksi?

KAUNOKANNEL. Minä olen tullut hulluksi paljaasta rakkaudesta. Tuokaa vielä olutta.

EMÄNTÄ. Mutta te tulette vielä hullummaksi. Ei saa laulaa.

MESTARI. Me emme laula. Emäntäkulta, tuokaa vielä pari putelia.

EMÄNTÄ. Lopettakaa jo tämä hullun peli! Kaisa kävi jo täällä hakemassa pitäjän mestaria.

MESTARI. Voi turkanen! Ettei se vain tulisi. Silloin minä menen vaikka ikkunasta.

KAUNOKANNEL. Muistakaa nyt, mitä sanoin. Laulakaa täyttä kurkkua!

EMÄNTÄ. Johan minä sanoin, ettei saa laulaa.

MESTARI. No ei lauleta, ei lauleta.

KAUNOKANNEL. Ei lauleta, olemme hiljaa kuin hiiret kirkossa.

EMÄNTÄ. No jos olette hiljaa, niin minä tuon.

MESTARI. Minä teen ikäni housuja ilmaiseksi teidän seitsemälle pojallenne.

KAUNOKANNEL. Seitsemälle pojalle?

EMÄNTÄ (nauraen). Ja neljälle tyttärelle. (Menee.)

KAUNOKANNEL. Neljälle? Ehei, kyllä minä jo alan katua kauppojani. Taitaa vielä olla yhtä pahasisuinen kuin teidänkin akkanne.

MESTARI. Minä tunnen sen, minä tunnen sen ilmassa, että Kaisa on tulossa. Kylmät renkaat jo kulkevat pitkin selkäpiitäni. Minä sanoin sille aamulla, että minä lähden hakemaan koirannahkaa.

KAUNOKANNEL. Mitäs te koirannahalla teette?

MESTARI. Kauppias tilasi minulta jalkamaton. Nyt pitäisi saada koirannahka, minä vuoraan sen kankaalla. Jos minulla nyt olisi koirannahka, niin minä lepyttäisin sillä Kaisan mielen.

KAUNOKANNEL. Kyllä minulla on.

MESTARI. Myy se minulle!

KAUNOKANNEL. Pilahinnasta minä sen annan.

MESTARI. Voi hyväinen aika! Minä en rasita sinua koskaan liikatyöllä, jos myyt sen koirannahan minulle.

KAUNOKANNEL. Kyllähän niistä hinnoista sovitaan. Enhän minä tutulta mieheltä paljoa ota.

MESTARI. Kyllä maksan, kyllä maksan.

KAUNOKANNEL. Ja teidän täytyy lainata minulle housunne, jos akkanne sattuisi tulemaan.

MESTARI. Saat housuni vaikka ilmaiseksi.

KAUNOKANNEL. No siinä tapauksessa saatte koirannahan. Mutta mikäs teitä nyt vaivaa, seisottehan niinkuin housut jo putoisivat jaloistanne.

MESTARI (hypähtää syrjään ja kurkistaa uutimien takaa). Ka-katso!

KAUNOKANNEL. En minä näe raitilla muuta kuin kämäleukaisen akan, joka näyttää itse syöjättäreltä. Ja teidän muikkupartanne tutisee kuin kaniinin häntä.

MESTARI. Voi, kauhistus! Kaisa tulee tänne.

KAUNOKANNEL. Voi, turkinpippuri! Antakaa pian housunne tänne!

MESTARI (riisuu housut). Voi, näitä päiviä, voi, näitä päiviä!

KAUNOKANNEL. Kas noin. Menkää nyt vain tuonne huoneeseen. (Työntää mestaria huoneeseen.)

MESTARI. Älä vain sano, että minä olen käynyt täällä.

KAUNOKANNEL. En sano. Sanon, että te ette ole koskaan käynyt kievarissa olutta juomassa.

MESTARI. Ja yskäise sitten, kun sopii tulla. Kyllä yskäisen takaisin.

KAUNOKANNEL. Kyllä yskäisen. (MESTARI menee huoneeseen oikealle. Kuuluu kolinaa rappusista.)

MESTARI (pistää päänsä esille ovesta). Sano, missä sinulla on se koirannahkasi.

KAUNOKANNEL. No se on selässäni!

MESTARI (pui nyrkkiään). Senkin sakramenskattu peijooni. (Vetäytyy huoneeseen.)

KAUNOKANNEL (astelee huoneessa, piilottaa pullot sängyn alle, järjestää pukuaan, ottaa kirjan käteensä, lausuu mahtipontisesti Kaisan tullessa huoneeseen).

Naisien suku on maan päällä suur. Senpätähden tulee meidän pelätä juur

Ää!

KAISA (niiaa). Hyvää päivää, herra.

KAUNOKANNEL. Päivää, kuka te olette?

KAISA. Kallen Kaisaksi minua on sanottu. Ja minun miestäni sanotaan Kaisan Kalleksi.

KAUNOKANNEL. Siitä minä en tule hullua hurskaammaksi. Mitä te haette?

KAISA. Sitä miestänihän minä tulin hakemaan.

KAUNOKANNEL. Ja kuka teidän miehenne sitten on?

KAISA, Hä!

KAUNOKANNEL. Oletteko nähnyt vaatturimahdikkia?

KAISA. Hä. Mitä se on? Mahdikki? Onko se lehmän nimi?

KAUNOKANNEL. No mikä se teidän miehenne on?

KAISA. Pitäjän räätälimestarihan se on.

KAUNOKANNEL. No miksei se mestari jo ole tullut, vaikka minä jo aikoja sitten lähetin hakemaan?

KAISA. Vai että herra lähetti hakemaan. Aamulla se jo lähti koirannahkaa ostamaan, ehkä se on taas eksynyt ryyppyreisulle. Nyt se vietävä on ruvennut pitämään pankkiaan perunakuopassa.

KAUNOKANNEL. Ihminen, mitä te puhutte, minä en ymmärrä tällaista maalaispuhetta, sillä minä olen käynyt kolmessatoista kaupungissa ja olen ollut Katariinan rekoolissa Pietarissa.

KAISA. Kiusa ja kuolema, enpäs muuta sano. Tänään sen uuden sällinkin piti tulla.

KAUNOKANNEL. No tuokaa sitten vaikka se sälli, sillä minulla on kiire.

KAISA. Ehkä se meidän pappa jo lähti sitä vastaan. Jotkut sanoivat, että se sälli oli nähty täällä kievarin kulmalla. Eihän herra vain ole sattunut näkemään?

KAUNOKANNEL. Mistäs minä kaikki maailman matkasällit tunnen!

KAISA. Niin, mistäs se herra...? Ehkei se meidän pappa olekaan käynyt täällä, sillä emäntä sanoi tässä ikään, että nyt on tullut sellainen uusi reklamentti, ettei omankyläläisille enää saa rahtierata mitään.

KAUNOKANNEL. Se on hyväksi se. Se on rangaistukseksi mestarille siitä, että te kuulemma annatte kovin huonoa ruokaa sälleillenne.

KAISA. Se on just ilkinen vale se! Usein olen antanut sälleille lihakeittoakin ja sunnuntaiksi pannukakkuja ja rusinasoppaa.

KAUNOKANNEL. No se on hyvä se.

KAISA. Nyt saa meidän pappa tyytyä kaivoveteen.

KAUNOKANNEL. Niin, juokoon vain vettä niinkuin minäkin. Minä en juo koskaan mitään muuta kuin vettä. (Juo vesipullosta.) Äh, äh! Kun meni väärään kurkkuun. (Yskii ja kolahuttaa jalallaan pulloihin, jotka kaatuvat.)

KAISA. Huh, mitä se oli!

KAUNOKANNEL. Kolkuttakaahan minua selkään. Riivatun yskä! (KAISA kolkuttaa selkään.) Yh! Taas! (Yskii. MESTARI yskii huoneessa.)

KAISA (puhuu hiljaa). Kuka tuolla huoneessa yskii? Olin tuntevinani äänen.

KAUNOKANNEL. Ei siellä ketään ole. Ehkä kissa.

MESTARI (kurottaa päätään ovesta). Joko sopii tulla? Oh! Kaisa!

KAISA. Pappa! (Hyökkää ovelle ja kiskoo mestarin esille.) Vai sinä senkin viheliäinen, vaivainen, ryypynriiviö, patarenttu! Kyllä minä sinulle näytän, mistä Taavetti olutta osti. Täälläkö sinä oletkin, pinkonkka, pinkonkka!

MESTARI (laulaa).

Naisien suku on maan päällä suur. Senpätähden tulee meidän pelätä juur...

KAISA. Mitäs sinä siinä hojotat? Oletko hullu?

MESTARI. No, no, muija, muija, älä häntä nyt, en minä sinua pelkää, en pelkää ollenkaan, katsele vain suoraan silmiin, minä en räpäytä... Lallalalaa, minä laulan vaan, minä en kuule mitään!

KAISA. Vai et kuule! Vai et pelkää, senkin runtti! Mitäs sinä täällä teet, täältäkös sinä niitä koirannahkoja ostelet? Ja taasen tuusan tuikkarissa.

MESTARI. Mutta Kaisa kulta, nyt on syytä, otin täst herrasta mittaa. Ja me teimme äsken koirannahkakaupat.

KAISA. Ja missä se koirannahka on?

MESTARI (hämmästyen). Se on... se on...

KAISA (tukistaen). Sano heti, missä se on!

MESTARI. Se on tämän herran — selässä.

KAISA. Herran? Hunsvotin! Mikä lie koiranleuka sinua taas juksannut. Ja missä sinun housusi on? Niinhän sinä seisot siinä kuin puujumala Piikkiön kirkossa. Oletko sinä juonut housusikin?

MESTARI. Housut? Ne ovat tämän koirannahkakauppiaan jaloissa.

KAISA (Kaunokanteleelle). Antakaa heti housut takaisin.

KAUNOKANNEL. Älkäähän nyt! Vaimo! Niinhän te käytte päälle kuin tauti!

KAISA. Kellistä nyt heti tämä krekkale tuolille, niin minä vedän sen jaloista housut. (Painaa mestarin avulla Kaunokanteleen tuolille ja vetää housuja jaloista.)

KAUNOKANNEL. Auttakaa, minua ryövätään! (EMÄNTÄ tulee kantaen tarjottimella olutpulloja.)

EMÄNTÄ. Mikä täällä on hätänä? Mitäs te herralle teette?

KAUNOKANNEL. Oi, emäntä, auttakaa minua, tämä akka tappaa minut! Mestari, minä en ikinä tule teille neulomaan!

KAISA. Vai tässä vielä neulomaan! Kuules, pappa, sano suoraan, kuka tämä huijari on?

MESTARI. Tämähän on se uusi sälli.

KAISA. No, tule ja puserra! Vai uusi sälli!

EMÄNTÄ. Uusi sälli!

MESTARI. Niin, minä keksin tämän juonen saadakseni olutta kievarista. Mutta nyt! Kuules sinä, maantien mahdikki, nyt minä annan sinulle passit harmaalle paperille.

KAISA. Ja tuolle taulahatulle minä tässä vielä niiasin. Hyi, hyi, hyi sentään!

EMÄNTÄ. Ja minua se hapatus kehtasi kosiskella. Hyi häpeä!

KAISA. Ja nyt, pappa, mars matkaan, etkä sinä koskaan enää avaa näitä kievarin ovia. No, no, älä rimpuile. Kas noin! (Työntää mestarin ulos ovesta.)

MESTARI (itku kurkussa). Muija kulta, muija kulta, älähän nyt... miehellä on miehen sydän. (KAISA ja mestari katoavat ovesta.)

EMÄNTÄ. Noo, herra kostjumalan kauppias! Kukas maksaa olvet?

KAUNOKANNEL. Mahdikki saa sen maksaa — koirannahasta. (Hiipii nurkkaan ja tarttuu matkalaukkuunsa). Minä... käyn hiukan pihalla.

EMÄNTÄ. Seis, ei mihinkään! (Tarttuu laukkuun ja avaa sen.) Tämän minä otan olven hinnasta. No sun suutari! Ei muuta kuin vanha simusetti!

KAUNOKANNEL. Ku-kuulkaas, emäntä. Kuinka pitkä matka tästä on — kauas?

EMÄNTÄ. Puolitoista melkein. Kuin viisas kysyy, niin viisas vastaa. Ja laputtakaa nyt tiehenne, tuosta on viisi hirttä poikki. (Osoittaa sormellaan peräovea.)

KAUNOKANNEL. Minä Oiva Onni Kaunokannel kuljen takaperin — hyvässä järjestyksessä. Ain pystyss kuin kerjäläisen keppi.

EMÄNTÄ (tempaa kepin nurkasta). Keppiä minä annan!

KAUNOKANNEL (juoksee peloissaan ovelle). Mutta minun kallis viisukirjani!

EMÄNTÄ. Tuossa on viisut ja veisut! (Heittää kirjan Kaunokanteleen jälkeen, joka palaa uudestaan pistäen päänsä esille ovesta.)

KAUNOKANNEL. Enhän minä voi mennä näin nimettömissä.

EMÄNTÄ. Mitäs rengonkieltä se on?

KAUNOKANNEL. Tarkoitan alusvaatteitani, minun on vilu, että hampaat kalisevat.

EMÄNTÄ. Minä en anna housuja, ne saa jäädä pantiksi.

KAUNOKANNEL (änkyttäen). Ain py-pystys!

EMÄNTÄ (nostaa kepillä housut lattialta ja heittää ne sällin silmille, niin että ne putoavat lattialle). Menkää niin, että kintut vilahtaa. (Lyö kepillä ovenotsaan.)

KAUNOKANNEL. Voi, voi, minun housuni! (EMÄNTÄ läimäyttää oven kiinni.)

EMÄNTÄ. Kokroona!