Abraham Lincoln raittiusmiehenä ja lyhyitä piirteitä hänen elämänkerrastaan
Salomon Ilmonen (1871–1940)
Teos tarkastelee Abraham Lincolnin elämää ja työtä erityisesti raittiusaatteen sekä orjuuden vastustamisen näkökulmasta. Julkaisu perustuu puheeseen, joka käsittelee Yhdysvaltain presidentin vaiheita itsekasvatuksesta poliittiseen uraan ja orjien vapauttamiseen.
S. Ilmosen 'Abraham Lincoln raittiusmiehenä ja lyhyitä piirteitä hänen elämänkerrastaan' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3436. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Petteri Pitkänen ja Projekti Lönnrot.
ABRAHAM LINCOLN RAITTIUSMIEHENÄ JA LYHYITÄ PIIRTEITÄ HÄNEN
ELÄMÄNKERRASTAAN
Puheena esittänyt Lincolnin 100 vuotisjuhlassa
S. Ilmonen
Porissa, Otto Andersin'in kirjapainossa, 1909.
SISÄLLYS:
Alkulause I. Abraham Lincoln raittiusmiehenä II. Piirteitä Abraham Lincolnin elämäkerrasta
III. Itsekasvatus kotona ja koulussa
IV. Muutto Illinoisiin ja itsensä kasvatusta valtiomieheksi jatketaan
V. Orjien vapautustaistelu
ALKULAUSE
“Abraham Lincoln raittiusmiehenä ja lyhyitä piirteitä hänen elämäkerrastaan” esitti allekirjoittanut puheen siinä juhlassa, jonka “Voiton Lippu” raittiusseura pani toimeen Lincolnin 100:na syntymäpäivänään helmik. 12 p. 1909, jolloin koko Amerikan kansa kaikkialla juhli.
Puhtaaksi kirjoittaissani laajensin hieman käsiteltävää ainettani, muuttamatta alkuperäistä muotoa.
Monessenissa, Pennsylvanian valtiossa, 1909.
S. Ilmonen.
I. ABRAHAM LINCOLN RAITTIUSMIEHENÄ
[Kuva: Abraham Lincoln]
Arvoisa raittiusväki.
Amerikan kansa, siihen luettuna kaikki eri kansallisuudet, viettää tänään Abraham Lincolnin satavuotista syntymäjuhlaa. Se juhlii sen suuren ihmisystävän ja orjainvapauttajan muistolle, joka on saanut isänmaanystävän ja kansansavapauttajan Yrjö Washingtonin rinnalla kunnioikkaimman ja rakastetuimman aseman Yhdysvaltain historiassa ja kansan sydämessä. Päivänsankarimme vaikutus ulottuu ihmeellisen laajalle. Hämmästyttävän monipuolisena vaan kumminkin aina samana ihmisystävällisenä ja helläsydämisenä tavataan Lincolnin toimineen yhteiskunnan eri aloilla ja varsinkin juuri niillä aloilla jotka tarkoittivat sellaisten epäkohtien poistamista yhteiskunnasta, jotka tuottivat ja yhä tuottavat häpeää ja kurjuutta. Näistä mainittakoon häpeällinen ihmisorjuus, joka saatiin Amerikassa lakkautetuksi ja toisena paheena vielä tuomiotaan levittävä väkijuomainorjuus.
Kaikkien hyvää tarkoittava Lincoln huomasi juoppouden saavan aikaan kaikenlaista pahaa ja olevan alkusyynä moneen kurjuuteen niin uudisasukkaiden kun kaupunkilaistenkin keskuudessa. Viinanpoltto kuului kotitoimiin ja syntymävaltiossa Kentyck oli viinakauppansa tähden tuottanut Yhdysvaltain viranomaisillekin paljon vaivaa ja vastusta. Aivan niinkuin itsestään, jalon, hellän mielenlaatunsa ohjaamana kuului Abraham Lincoln raittiusväen kunniakkaaseen joukkoon. Siinä aatteessa, jota me ajamme, oli jotain niin samanlaista, jotain niin läheistä päivänsankarimme jalon luonteen kanssa, että hän jos sanoisimme oli luotukin raittiusmieheksi.
Abraham Lincolnin elämäntyöksi on Herra, joka johtaa kansojen kulkua, säätänyt toisenlaisen orjuuden poistamisen kun juoppous, ja tämä kamala epäkohta oli ihmisorjuus, jossa Haamin tummaihoiset lapset olivat huokailleet vuosisatoja Etelävaltioitten suurilla tiluksilla. Se oli tämän paheen poistaminen Yhdysvalloista joka tuli Lincolnin päivätyöksi. Se oli tämä suuri historiallinen tehtävä joka odotti silloin yhteiskunnassa ratkaisua ja jonka suorittamisen oli Taivaan Herra antanut tälle tarmokkaalle ja luonteeltaan rehelliselle Abraham Lincolnille. Mutta me raittiusväki iloitsemme vielä siitäkin, kun tiedämme hänen kuuluneen meidän riveihin, taistelleen puhtoisen raittiuslipun juurella. Me kiitämme kaikkivaltiasta kansojen kaitsijaa, joka johtaen historian kulkua, antoi Amerikan kansalle sellaisen miehen, jolla oli voimaa ja kestävyyttä vaatia vapautta ja yhdenarvoisuutta kaikille ihmisille, olipa niillä ihonväri tummempi tai vaaleampi, ollut koti Afrikassa tai Euroopassa. Ja kaiken tämän lisäksi nousee raittiuskansan riemu rajattomaksi, kuin saamme kiittää tämän lämminsydämisen ja jaloluontoisen Abraham Lincolnin raittiusaatteen etutaisteliain kunniakkaaseen joukkoon.
Jo lapsena lupasi Lincoln kuolevalle äidilleen ei koskaan nauttivansa päihdyttäviä juomia. Tämän kauniin lupauksen, jonka hän kahdeksannella ikävuodellaan antoi, piti hän pyhänä ja rikkoutumattomana vaiherikkaan elämänsä kaikissa tilaisuuksissa. Kerrotaan eräänkerran hienossa iltaseurassa Washingtonissa muistutetun häntä siitä, että nuorena kongressimiehenä tulisi mukautua seuraelämän tapoihin ja kohteliaisuusvaatimuksia noudattaen juoda onnenmaljoja niinkuin muutkin. Nuori valtiopäivämies vastasi muistutukseen, kertomalla kuolevalle äidilleen antamansa lupauksen olla nauttimatta väkijuomia ja tälle äitinsä pyynnölle sekä antamalleen pyhälle lupaukselle aikoi hän olla uskollinen.
Kun washingtonilainen raittiusliike, joka valtavana vyörynä vuosina 1840—1846 kulki kauttaaltaan synnyttäen innostuksen tulta taistelemaan turvattomien puolesta, perheitten turvaamiseksi, taistelemaan kodin pahinta vihollista juoppoutta vastaan, niin astui taistelurintamaan myöskin Springfieldin nuori lakimies Abraham Lincoln. Vuosina 1842—1846 tavataan päivänsankarimme raittiuspuhujana ja suurten raittiuskokousten johtavana henkilönä Springfieldissa ja sen lähistöllä. Vieläkin elää muutamia vanhuksia, jotka kiitollisina muistelevat entistä innokasta raittiuspuhujaa, jonka lämpöä ja ihmisrakkautta uhkuavat puheet vaikuttivat tavalla sellaisella, että hekin yhdessä muitten kanssa kirjottivat nimensä raittiuslupauksen alle, ja jonka lupauksen ovat he pitäneet. Näistä mainittakoon Eleosas Breckenridge, varakas maanviljelijä lähellä Illinoisin pääkaupunkia Springfieldia, Moses Martin ja R. E. Berry Edinburgista, Illinoisten valtiossa. Breckenridge kertoo miten juuri South Forkin vanhalla kansakoululla pidettiin useita raittiuskokouksia, jossa Abraham Lincoln johti kokouksia, sekä piti innokkaita, sytyttäviä puheita, joiden vaikutus näkyy vieläkin. Kun hän, Breckenridge, silloin vielä keskenkasvuinen nuorukainen oli kirjottanut nimensä ehdottoman raittiuslupauksen alle, laski Lincoln kätensä hänen päälaelleen, lausuen isällisesti: “Poikani, jos nyt pidät lupauksesi pyhänä, on se oleva elämäsi kaunein teko”. Ijäkäs maanviljelijä onkin pysynyt uskollisena aatteelleen, samalla tullen huomaamaan tekonsa jalouden ja siitä seuraavan siunauksen. Toinen lupauksen tehneistä nuorukaisista, Moses Martin, muistaa ulkoa sen kaavan, jonka Abraham Lincoln oli laatinut ja joka lupausta tehdessä luettiin. Se kuuluu: “koska alkoholipitoisten juomien nauttiminen tuottaa kurjuutta, vaikuttaa ruumiillista heikkoutta ja synnyttää rikoksia, ja koskapa väkijuomat aikaansaavat enemmän pahaa kun hyvää, niin pidämme velvollisuutenamme ehkäistä sellaista nautintotapaa. Niinollen teemme me allekirjoittaneet ehdottoman raittiuslupauksen ja kieltäydymme käyttämästä väki- ja mallasjuomia”.
Niistä raittiuspuheista, joita Lincoln piti on vaan harvoja katkelmia säästynyt, ja nekin poimittu muistikirjoistaan. Springfieldissä pitämästään puheestaan vuodelta 1842 on pitempi osa säilynyt, osa kuuluu: “Poliittinen vallankumouksemme v. 1776 antoi meille (Amerikan kansalle) vaikka taistelun kautta sellaisen valtiollisen ja kansallisen vapauden, jossa olemme muita kansoja tuntuvasti edellä. Silmäilkäämme nyt raittiusaatteen aikaansaamaa muutosta yhteiskunnan tavoissa ja siveellisessä maailman kulussa. Raittiusaate irroittaa juoppouden hirveän hirmuvaltiaan kahleista. Sen avulla saadaan monta korjausta aikaan, se parantaa monta haavaa katkeraa ja poistaa äitien surun ja lasten kurjuuden. Kun saadaan väkijuomat poistetuksi niin nähdään vähemmin nälkiintyneitä lapsia, vähemmin itkeviä äitejä, vähemmin turvattomia orpoja ja avuttomia leskiä, vähemmin sydänten haavoja ja karvaita kyyneleitä. Mikä kunniakas pyrkimys ja suuremmoinen aate!”
Että valtiolliset tehtävänsä vaativat Lincolnin jättämään varsinaisen raittiustyön, sen me hyvin käsitämme, kun astumme hänen aikaansa. Tärkein kysymys silloin oli Yhdysvalloissa tuo kauan ratkaisua odottanut orjien vapautusasia. Niinkuin jo äsken viittasimme, oli Herra valinnut tämän lämminsydämisen ja rehellisen valtiomiehen saattamaan orjien vapautusasia onnelliseen päätökseen. Siinä oli Lincolnin kunniakas päivätyö, siinä elämänsä suuri tehtävä. Mutta näyttää siltä, kun päivänsankarimme sydämessä pysyi raittiusaate lämminnä ja että hänellä oli aije sopivassa tilaisuudessa vaikuttaa Yhdysvaltain presidenttinä suuren aatteemme eduksi. Majuri Mervin vakuuttaa, että hänelle olisi Lincoln jokusia päiviä ennen äkkinäistä kuolemaansa vakuuttanut, että nyt kun on orjuuskysymys saatu onnellisesti, vaikka vaivalla ratkaistuksi, nyt tulee raittiuskysymyksen vuoro. Lukuisat todistukset ja tapaukset vakuuttavat siitä, että Abraham Lincoln pysyi ehdottomasti raittiina kaiken elämänsä, samoin kuin perheensä keskuudessakin noudatettiin ehdottomuutta. Vuodelta 1860 kerrotaan kuvaava tapaus. Eräs valtiollinen komitea tulee Lincolnin kotiin Springfieldiin ilmoittamaan virallisesti, että hän on saanut puolueensa nimityskokouksessa eniten ääniä ja tullut valituksi presidenttiehdokkaaksi. Tällaisissa tilaisuuksissa, jos missään pidettiin välttämättömänä juoda onnen maljoja. Lincoln valitsi kaikkein hämmästykseksi lasin raikasta lähdevettä, ja huomautti tavallisella leikillisyydellään, miten hyvältä se maistuu ja on parasta juomaa jonka Jumala on ihmiselle antanut. Toinen tapaus kerrotaan niiltä ajoin, kun Lincoln oli jo presidenttinä. Joukko New-Yorkin politikoitsijoita pitivät presidenttiä lujalla, tietysti puoli leikillään, maljojen tarjoomisesta. Lincoln vastasi kuivasti ei nauttivansa itse, eikä sallivansa sitä perheensä keskuudessa. Roobert Lincoln vakuuttaa, ettei isänsä koskaan nauttinut väkijuomia, eikä polttanut tupakkaa.
Abraham Lincolnin raittiustyön rakkaalle muistolle perustettiin lokakuun 12 p:nä 1903 Oberlin koulukaupungissa, Ohiossa erityinen raittiusliitto nimeltä “The Lincoln Legion”. Perustamistilaisuudessa olivat läsnä nuo Lincolnin aikalaiset raittiusveteraanit Breckenridge, Martin ja Berry. Liiton suunnitteliana ja taitavana alkuunpanijana mainittakoon etevä raittiusmies, jumaluusopin tohtori Howard Russell New-Yorkista. Hänen tarkka silmänsä havaitsi jalon Lincolnin tärkeän osan raittiushistoriassa, ja toi sen julkisuuteen raittiusväen ihastukseksi ja suureksi riemuksi. “The Lincoln Legue” niminen liitto kuuluu tavallaan niinkuin alaosastona laajempaan, kieltolakeja suunnittelevaan ja vaativaan “Anti Salon Legueen”. The Lincoln Legue edustaa kirkollista eli kristillistä raittiustyötä.
Minä onnittelen Alonessenin suomalaisia, jotka tänä kauniina juhlapäivänä havaitsivat ottaa osaa Amerikan kansan kanssa siihen mielenosoitukseen, joka kauttaaltaan laajassa tasavallassa on laskeutunut Abraham Lincolnin muistolle. Ilokseni olen myös lukenut Amerikan suomalaisista sanomalehdistä, että useassa muussakin paikassa on tänä iltana kallis Kalevan kansa juhlimassa, ja enimmäkseenpä juuri raittiustaloissa, jaloa päivänsankaria muistellen.
Ja Amerikan kansa kaikkialla on tänään juhlinut ja yhä juhlii, kunnes illan myöhäisyys vetää kaikki koteihinsa. Kirkoissa on pidetty kiitosjumalanpalveluksia, kouluissa lupoa ja liput liehuvat tangoissa. Laajan tasavallan kaukaisemmassakin kulmauksessa, Alaskan kultakentillä juhlitaan tänään. Vilkasliikkeisissä Atlannin rantakaupungeissa, jättiläismäisessä New-Yorkissa, sivistyneessä Bostonissa, rauhaisessa Philadelphiassa ja hienostuneessa Washingtonissa on tänään juhlittu. Kultaisen portin kaupunki San Francisco, noustuaan tuhastaan, lienee tänään unhottanut viimeisten vuosiensa kovat kohtalot ja juhlii riemuiten niinkuin muutkin. Ja etelän herttaisen taivaan alla, siellä missä leppeän Mexikonlahden lämpimät vedet huuhtelevat Floridan kukkarantoja, ja koskettavat Lousianon ja Missisipin viljavia pumpulivainioita — sielläkin juhlivat — ainakin vapautensa saaneet neekerit, nuo Haamin tummat jälkeläiset. Minne vaan katsookaan, kaikkialla tapaa juhlakulkueita, kuuluu soittoa ja innostavia, isänmaallisia puheita.
Vaikka tänäpäiväiset juhlakulkueet joukkoineen nousevat kymmeniin tuhansiin, niin huomioni kääntyy erittäin kolmeen ryhmään, jotka tuntuvat likemmin vastaavan päivän tarkotusta ja sellaisinaan kuin virallisesti edustavat tuhansia niitäkin, jotka eivät ole persoonallisesti voineet olla mukana, vaan joiden myötätuntoisuus sinne kallistuu.
Yksi näistä joukoista on aamulla rientänyt juhlasaatossa Abraham Lincolnin syntymäkotiin, Kentyckiin, Elisabethtowniin, jonne entisen halvan ja yksinkertaisen metsätuvan säilykkeeksi on rakennettu avarampi ulkosuojus. Alkuperäinen tupapahanen, metsäpirttiä muistuttava on tullut kalliiksi sille kansalle, jolle Lincoln teki niin suuria palveluksia.
Toinen valtajoukko, enimmäkseen valtiomiehiä ja yhteiskuntamme huomattavaa väkeä kokoontui tänään Illinoisin valtion ihanaan, puistoiseen Springfieldiin, jossa Abraham Lincoln vaikutti miehuutensa parhaat päivänsä, perusti perheellisen kotinsa, ja jossa hänen maallisen majansa kallis tomu lepää kätkettynä kaupungin kauniissa kalmistossa. Seppeleet ja kukkalaitteet ovat runsaudellaan muodostaneet suuren ihmisystävän haudalle kokonaisen kukkakummun.
Kolmas valtajoukko, Amerikan ahkerasti ahertava raittiusväki kokoontui tänään Westervilleen, Columbuksen läheisyyteen, Ohiossa. Siellä suurilla juhlallisuuksilla laskettiin perustus Abraham Lincolnin muistolle rakennetulle raittiuspalatsille, joka samalla kuin ikuistuttaa päivänsankarimme osaa raittiustyössä, samalla tulee olemaan vastaisena kotina Amerikan Anti Salon liitolle, tuolle voimakkaalle raittiuspyrinnölle, joka niin taitavasti on ohjannut kieltolain voittokulku- ja Amerikan useimmissa valtioissa. Komea raittiuspalatsi muistuttaa arkkitektuuriltaan klassillista Kreikan rakennustaidetta varsinkin mikä koskee etuosaa ja juhlallista pylvästöä käytävän kaunistuksena. Juhlallisten rappusten oikealle puolelle sijoitetaan Abraham Lincolnin muistopatsas esittäen sitä kohtausta missä tuo jalo ihmisystävä laskee kätensä Breckenridgen päälaelle, joka vastaikään on kirjottanut nimensä raittiuslupauksen alle. Tämä raittiuspalatsi tulee maksamaan vajaan neljänneksen miljoonaa dollaria.
II. PIIRTEITÄ ABRAHAM LINCOLNIN ELÄMÄKERRASTA
Uskon tekeväni arvoisalle kuuliakunnalle parhaimman palveluksen tänä iltana, esittämällä, vaikkakin lyhyissä piirteissä, päivänsankarimme ja meille rakkaaksi tulleen ihmisystävän, Lincolnin elämäkerran. Ahtaisiin puitteisiin täytynen ajanvähyydenkin tähden ahtaa tavattoman laajan ja monipuolisen aineen. Mutta sittenkin rohkenen toivoa näitten kuvausten jalosta elämästään innostavan useita, kehottavan asettamaan tarkoitusperänsä korkealle ja tähtäämään kauas, siinä vakuutuksessa ainakin, että ellei sitä niin pitkälle päästäisikään kun tähdätään, kumminkin aina kaueammaksi tullaan niitä, jotka eivät minnekkään pyri. Lincolnin pyrkivä, ahkera elämä antaa aihetta monelle nuorelle seuraamaan esimerkiksi kelpaavaa pyrkimyselämää.
Pyydän teitä, arvoisat kuuliani, seuraamaan muassani Kentuckyn metsiin ja siirtymään ajassa satavuotta taaksepäin. Uudisasukkaita oli puolenvuosisataa tulvannut niihin satumaisiin metsiin jotka olivat sen aikuisen Lännen ääreviivan Appalacian vuorten toisella puolen. Ohiovirran viljavaan laaksoon alkoi syntyä ensin metsäkyliä, sittemmin kauppaloita ja kaupunkeja. Lincolnit olivat siirtyneet ihanasta Virginiasta ja pysähtyneet Larne Kauntiin, lähelle Hodgenvilleä, Kentuckyssä. Täällä, tänäpäivänä täsmälleen satavuotta sitten syntyi Abraham Lincoln niin vaatimattomissa oloissa kun konsanaan kukaan metsätorpan poika syntyä saattaa. Mutta pienessä pirtissä koitti äitinsä, tuo hento, hellä ja lahjakas Nancy Hanks hoitaa poikaansa, ja perheen isä, Tuomas Lincoln, sai hieman virkeyttä ja eloisuutta, kun velvollisuudet vaativammin kehoittivat ahertamaan toimeentulon turvaamiseksi. Abraham Lincolnin ollessa alun seitsemännellä ikävuodellaan, siirtyy perhe lännemmäksi, Indianan valtion viljavimmille vainioille. Oli mentävä majesteetillisen Ohionvirran poikitse ja miten lienee sattunut olemaan kehno lautta, jolla tavaroita kuletettiin, niin kumminkin käytiin, että perheen niukka kalusto joutui vellamon saaliiksi. Se koti, joka nyt laitettiin Indianossa, oli entistäänkin puutteellisempi. Tuvan kolme seinää tehtiin halaistuista pienenlaisista puista, joita oli helppo ajaa maan sisään, kun ne pystyyn asetettiin ja neljäs siinä, etusivu, suljettiin katonrajasta riippuvilla eläintennahoilla, jotka tekivät samalla oven ja akkunain virkaa. Vieläkin vaillinaisempi näkyy olleen huoneen sisustus, kalustosta puhumattakaan. Paksu pölkky oli halaistu kahtia, jonka kuperalle pinnalle asetettiin jalat ja tasapinta sitten jotenkuten silattuna kävi pöydän asemasta. Lyhemmät, parin jalan pituiset pölkyt kävivät tuoleista ja vuoteet laitettiin laattiaan, johon koottiin metsästä kuivia sammalia, sekä niitten päälle levitettiin metsäeläinten nahkoja, samoin kuin peitteiksikin. Tulisija sijaitsi huoneen keskellä avonaisena, ja antoi tietysti riittävästi lämpöä, kun polttoainetta saatiin niin helposti, mutta tuollaisessa tavattomassa kylmän ja lämmön vaihdossa, missä, jos niin sanoisimme talvisaikaan toista kylkeä silloin palelti, kun toista puolta poltti, tarvittiin tavallista terveempää ja karaistuneempaa ruumista, kestämään lämmön ja kylmän äkkinäisiä vaihteita.
Abraham Lincolnin helläsydäminen ja lahjakas, hento äiti ei kestänyt niitä ankaroita, voimaa ja terveyttä kysyviä ponnistuksia, jotka uudenkodin laittaissa laskeutui luonnollisena osana perheenäidin hartioille. Nancy Lincoln alkoi huomattavasti rietua kun talven tuimat tuiskut toivat lunta tupaan, ja kylmät viimat risteilivät hatarassa tupasessa. Kun keväinen aurinko alkoi tuomaan uutta elämää kuolleeseen luontoon, nostaen nurmen ja kukkaset talviunestaan — silloin huomataan perheenäidin kasvojen käyvän vaaleammaksi, rinnasta lohkeaa keuhkotautisen runsaat yskökset ja kaikki viittaa siihen, että äidin täytyy jättää maallinen, tosin puutteellinen, kumminkin rakas kotinsa, puolisonsa ja lapsensa. Mutta tämä äiti oli uskovainen äiti, joka luotti Jumalan suureen hyvyyteen, Hänen isällisen kaitselemukseensa, joka pitää huolta orporaukoistakin, samalla kun saattaa hänet, autuutta etsivän äidin sinne, taivaalliseen kotiin, jonne uskovaiset niin suuresti halajavat tulla. Herran sanan lukeminen ja autuuden asian puhuminen tuli Lincolnin äidin lempitoimeksi elämänsä viimme kuukausina, ja niinpaljon kun nuori Aappo saattoi ymmärtää ja vähä vanhempi tytär käsittää, teroitti äiti heille jumalallisen totuuden kalliita asioita. Kesäntullen korjasi Herra kärsivän äidin. Lepoonpäässyt vainaja pantiin halpaan arkkuun ja laskettiin metsänlaitaan tehtyyn hautaan. Kukapa siinä piti ruumissaarnaa, tai siunasi haudan. Vasta monta kuukautta myöhemmin, kun nuori Aappopoika käytti kaikki taitonsa, kirjotti perheen entiselle sielunpaimenelle saapua siunaamaan äitivainaja, tulikin hän uudisasukkaiden suureksi iloksi ja rauhoitukseksi, siunaten haudan ja saarnaten jota silloin saatiin niin harvoin kuulla.
Kurja ja puutteellinen oli nyt tietysti tämä jo ennestäänkin vaatimaton, joskin siisti koti. Kahdentoista vuotias tytär, Saara, hoiti taloutta johon kuului isä ja kolme lasta. Arvaapa sen minkälaista hoitoa se oli, missä lapsi, vielä itse kaivaten ja tarviten vanhempien ohjausta, koittaa itse talon toimia teeskennellä ja puhtautta pitää. Äidin kaipuu ja suru masensivat niin lapsia kun isääkin. Nuori Aappo tulee vakaisemmaksi, ja mielensä kääntyi korkeutta kohden. Hurskaan äidin kuva oli elävänä sielunsa silmien edessä, ja ahkerasti kertoi hän äitinsä opettamia raamatunlauseita.
III. ITSEKASVATUS KOTONA JA KOULUSSA
Lincolnin vanhemmat koittivat vaikeissakin vaiheissa valvoa lastensa lukutaitoon tulemista. Siihen aikaan kuului perheen pyhään velvollisuuteen opettaa lapsensa lukemaan ainakin niin paljon, että osaavat aapisen ja katekismuksen. Äidin pehmeällä polvella oppi Aappo aanpuustavet, koitti tavailla, josta sukeutui suoralukukin. Abraham Lincoln tapasi isompana ihastuksella muistella niitä herttaisen viattomia lapsuuden päiviä kun hän sisarensa Saaran kanssa istuivat iltakaudet hartaina kuunnellen äitivainajan ihania legendoja sekä kauniita, opettavaisia satuja ja kertomuksia. Äiti näyttää olleen hyvä muistinen ja taitava kertoja, joka perintönä, vieläpä runsaan lisän kanssa lankesi Aapon osalle. Muutkin parhaimmat lahjansa ja luonteensa huomattavimmat ominaisuudet peri Aappo äidiltään.
Koulunkäyntiin ei siihen aikaan ollut harvaanasutuilla seuduilla läheskään sellaista tilaisuutta kun meidän päivinämme. Kiertokoulun tapaista kansakoulua koitettiin sentään pitää kuukausi kerrallaan ja parikin vuodessa mikäli suinkin kannatusta saatiin. Abraham Lincolnin ollessa seitsemän vuotias sattui seutuville saapumaan kiertävä koulunopettaja Sakarias Rincy, pitäen muutaman viikon lastenkoulua lähellä Lincolnin uudisasuntoa. Sinne saattoi toimelias ja huolekas äiti molemmat lapsensa Saaran ja Aapon. Siellä saivat nuoret ruveta keräämään itselleen tiedon kultaisia kipinöitä, ja hyväpäinen Aappo sivuutti helposti ei ainoastaan ikäisensä, vaan muutkin koulun oppilaat. Hänen lukuhalunsa ja tiedonjanonsa oli siksi suuri, ettei hän tyytynyt siihen, mitä päivällä opetettiin, vaan koitti illoin, takka- ja pärevalkean valossa lukea läksyjään ja kirjoitella.
Tuomas Lincoln, Aapon isä, meni uusiin naimisiin, oltuaan leskenä parisen vuotta, ja valitsi vaimokseen Sally Johnston nimisen lesken Elisabethtownista. Kummallakin leskellä oli kolme lasta, niin että uudessa kodissa oli näinollen kahdeksan henkeä. Abraham Lincoln sai siis äitipuolen. Mutta tämä äitipuoli oli niitä harvoja äitipuolia, josta voipi sanoa hyvää ja vaan hyvää. Ollen viisas, tarmokas, ehkäpä käskeväkin vaimo, sai hän Tuomas Lincolnin, perheen isän, suurempaan toimeliaisuuteen talossaan, jossa hyvät pellot, avarat niityt ja runsasantoiset kalavedet tarjosivat tekiälleen runsaat antimet. Niinpä ilmaantuu tupaan ovi ja ikkunat, lasketaan lankuista lattia ja varataan kaikki kylmää vastustamaan. Huonekaluja toi uusi emäntä tullessaan, niin että tuota pikaa näytti entinen kurja metsäpirtti muhkealta ajanmukaisemmalta uudistalolta, josta ei tuntunut puuttuvan mitään.
Ymmärtäväisenä kasvattajana huomasi äitipuoli mitkä aarteet ovat kätkettyinä niissä henkisissä lahjoissa, joita poikapuolensa Aappo omasi ja näitä Jumalan antamia lahjoja tulee kehittää. Nuoren Lincolnin kasvatus saa uudestaan osakseen äidillistä hoitoa, sillä tunnollinen perheenäiti piti huolta niin hyvin omien kuin orpojenkin kouluuttamisesta. Pahimpana haittana vaan oli koulun puute, jota lähiseudulla pidettiin vuosittain vaan parisen kuukautta.
Ne muutamat viikot vuosittain, mitä Abraham Lincoln sai käydä koulua, ovat pikemmin verrattavat ahjoon, jossa rauta kuumennetaan sellaiseksi, että sitä voidaan mielinmäärin muodostella ja kehitellä alasimella. Niinpä Aappon ääretön opintohalu ikäänkuin suli koulussa, jota hän sitte harvinaisella tarmollaan tyydytti itseoppimisellaan ja hyviä kirjoja lukemalla. Ne kirjat, joita kotonaan löytyi: Raamattu, Kristityn vaellus, Aespoksen sadut ja jotain muitakin oli hän lukenut moneen kertaan, osaten ulkoa Raamattuakin hämmästyttävän paljo. Illoilla hän harjoitteli laskuja, piirustusta ja mittausoppiakin tehden kuvioita lapionpohjaan tai laudanpalasiin, tietysti helposti saatavissa olevalla hiilellä. Kyntäessään peltoa, tai muuallakin hevosajossa sukeutui kirja heti povesta esiin, silloin kun täytyi hevosten antaa levähtää. Päätoimena oli uutteran uudisasukkaan peltotyö, sivutoimena, lepohetkien hupina lukeminen ja opiskeleminen, kuvaavana esimerkkinä mainittakoon Aapon lukuhalusta eräskin tapaus, kun hän oli yhdennellätoista ikävuodellaan. Naapurinsa varakkaalla isännällä oli Ramsayn kirjottama oivallinen elämäkerta Yrjö Washingtonista. Aappo sai kun saikin sen lainaksi. Se oli äärretön aarre, jota hän oli uneksinut kauan. Luettuaan tuon jalon isänmaan ystävän miehuullista elämänkulkua nousee nuori rintansa isänmaallisesta innostuksesta ja pyrkimyksen hehkuva tuli polttaa rintaa. Sivu puoliyön hän lukee, kunnes väsymys voitti. Kalliin kirjansa pistää hän piiloon suuren hirren rakoon, niinkuin hyväänkin talteen. Onnettomuudekseen alkoikin aamupuolella ankarasti sataa ja vesi valuen virtana löysi tiensä rakoihinkin, kastellen kirjan aivan perinpohjin. Mitähän naapurin isäntä nyt sanoo, huokasi Aappo, huomattuaan kastuneen kirjan. Suoraa päätä riensi hän kirjanomistajan Granfortin luokse, kertoi onnettomuuden ja tarjoutui korvaamaan vahingon, ei rahalla, sillä mistä hän sitä saisi, vaan työllään, jota oli oppinut polvenkorkuisesta pojasta pitäen tekemään. Niin siinä sovittiin, että Aappo ahertaisi väen joukossa heinäniityllä kolme päivää. Sen hän mielellään tekikin ja ilonsa oli sitäkin suurempi kun sai pitää tosin pilaantuneen kirjan itse, mutta sitä saattoi silti lukea, ja siinä oli Aapolle verraton aarre.
[Kuva: Lincolnin syntymäkoti.]
Jo varhain heräsi Aabraham Lincolnille halu harjaantua puhujaksi. Tämä halunsa havaittiin jo poikasena, kun tietysti noin vaan leikillään, hän tapasi kiipaista kannon päälle, komentaa toiset lapset ympärilleen istumaan ja niin hän alkoi pitämään saarnaa, aivan samoin kun oli nähnyt matkustavien saarnamiesten tekevän. Hänellä oli sitäpaitsi sellainen muisti, että saattoi jotenkin tarkasti jäljetellä puhujaa, kuultuaan hänet kerran. Monta kaskua kerrotaan Aaposta, miten hän, kuultuaan jonkun saarnan, sen sitten seuraavina päivinä saarnasi ihmetellen kuunteleville sisaruksilleen ja isänsä työmiehille, joille toisinaan vierähti kyynelkin poskelle, sillä niin luontaisen liikuttavaa oli tuo saarnansa toisinaan.
Toinen huomattava ominaisuutensa niinikään veti erityistä huomiota puoleensa, hän nimittäin oli aika juttumaakari. Tämän luontaisen kaskujen kertomislahjansa oli hän runsaan lisän kanssa perinyt äidiltään, jolta hän näyttää muutkin henkiset lahjansa saaneen. Alituiset juttunsa ja toisinaan kenties liiankin naurettavat kaskunsa, pakkasivat yksitoikkoista isäänsä tuskauttamaan, varsinkin kiireinä aikoina, sillä sattuipa usein niinkin, että kun työstä väsyneenä istahdettiin hetkeksi huoahtamaan, ei maltettukaan niinpian nousta toimiinsa, kun Aappopoika kertoi kaskujaan, jotka tuntuivat niin tavattoman jännittäviltä.
Suuremmaksi tultuaan alkaa hän kehittää Englannin kielen taitoaan, lainaten sitä varten sellaisia kirjoja, jotka auttoivat häntä ymmärtämään kielenrakennetta, aine- ja oikokirjotusta. Ja samalla kun Lincoln ahtaa muistiinsa kieliopin kankeita sääntöjä, samalla jatketaan puheharjoituksia. Kun yksi ja toinen tarvitsi apulaista kirjeitä kirjoittaessaan, kääntyivät he nuoren Aapon puoleen, joka nyt alkoi jo olla ikäisiään etevämpi, omaten selvän käsialan, ja sujuvasti laati niin asiakirjoja, kuin muitakin yksityiskirjeitä.
Harjaantuakseen käytännölliseksi puhujaksi kulki hän jalan tai ratsain pitkät matkat kuuntelemaan kiitettyjä puhujia, joko ne olivat politikoitsioita tai kuuluisia saarnamiehiä. Väittelyseuroihin ja puhumaklupeihin hän niinikään yhtyi missä vaan sai siihen tilaisuuden, ja tuskinpa mitään tärkeää kokousta lähiseutuvilla pidettiin, ettei nuori Lincoln ollut muassa, alkaen herättää huomiotakin selvillä, älykkäillä ja samalla hupaisilla lausunnoillaan.
Ollessaan seitsemännellätoista ikävuodellaan saa elämänsä kehitys huomattavan sykäyksen eteenpäin, hän pääsee ensikerran ulos avaraan maailmaan, niin kuin sanotaan. Hän oli rakentanut, asuen Ohiovirran varrella, vähäisen lautan, jonka nyt eräs lähiseudun varakas pumpulikasvattaja vuokrasi omistajineen, viemään muitten mukana suurta pumpulilastia New Orleansiin, tuohon etelän suurkaupunkiin, joka sijaitsee Missisippivirran suistamolla lähellä leppoisaa Mexikon lahtea. Täällä sai Aappo nähdä maailmaa ja sen elämää laajemmissa piireissä, kun kotiseutunsa ahtaassa saarekkeessa. Tällä matkallaan oppi hän tuntemaan orjuuden kaikkine kamaluuksineen, tuon Amerikan yhteiskunnan raskaan kirouksen ja kansansa kauniin historian varjostavan pilkun, joka häiritsevänä epäkohtana oli summentanut hänen kirkasta sieluaan lukiessaan Yhdysvaltain kunniakasta historiaa. Nyt hän tapasi noita Haamin tummia lapsia, kohtasi epätoivoon asti kiusatuita orjia, jotka henkensä kaupalla kulkivat pakosalla ja koittivat päästä Missisippi joella kulkeviin aluksiin armoa pyytäen tai väkivallalla, miten kulloinkin asian haarat sallivat. Olipa nuori Lincoln toverineen kerrankin ihan hengenvaarassa, kun karanneet orjat yrittivät hänen lauttansa anastaa. New Orleansin orjamarkkinoilla huohahteli hänen rehellisestä ja ihmisystävällisestä sydämestään virtaava meri monen monta kertaa, nähdessään mitä raakuutta, sydämettömyyttä ja julmuutta osoitettiin kanssaihmiselleen, jotka ovat sielun ja ruumiin puolesta samoja ihmisiä kun muutkin ja henkensä puolesta Kristuksen lunastamia sieluja. Eräässä tilaisuudessa, toisella matkallaan lausui Lincoln nuo ennustusta uhkaavat sanansa: “Jos minulle joskuskin tarjoutuu tilaisuus koskea tuohon kamalaan toimeen, niin minä kosken kovasti”.
Näin kuluivat Abraham Lincolnin lapsuus ja varhaisin nuoruus. Ahkeran uudisasukkaan tavalla raivasi hän pala palalta alaa niin hyvin peltoviljelykselle isänsä kanssa, kun hän samalla raivasi, esteistä huolimatta, uusia aloja henkisen elämänsä lupaavalla vainiolla.
IV. MUUTTO ILLINOISIIN JA ITSENSÄ KASVATUSTA VALTIOMIEHEKSI JATKETAAN
Tuomas Lincoln, Aappon muuttohaluinen isä alkoi mieliä taaskin lännemmäksi niille kiitetyille tasangoille jotka aukeavat Ohiovirran länsipuolella, ja jonne siihen aikaan uudisasukkaita virtasi. Maaliskuussa 1830 lähti Lincolnin perhe matkalle. Se oli nyt kasvanut 12-henkiseksi joukoksi, vanhimpien tytärten mentyä naimisiin. Parinviikkoisen hitaanpuoleisen matkan perästä saavuttiin Sagamonin virran rannalle, lähellä Degaturia, Illinoisin valtiossa, jonne asetuttiin.
Abraham Lincoln oli silloin yhdenkolmatta vuotias, kuutta jalkaa ja neljätuumaa pitkä nuorukainen, sekä väkevä kuin metsolan mesikämmen. Hänellä näyttää olleen aije pyrkiä itsenäisesti eteenpäin, koska hän ei varsinaisesti ollut osallisena ei paremmin muuttoneuvotteluissa, kun uuden tilan otossakaan. Mutta huolimatta siitä, hän auttoi isäänsä uuden tuvan teossa, oli muassa, kun auaistiin maata viljelykselle, ja hakkasi tavattoman lyhyessä ajassa sisarensa miehen kanssa aitatarpeet kymmenen eekeriin vainioon, joka kylvettiin ja aidattiin. Tämäpä työnsä tuottikin hänelle tuonnempana poliittisilta vastustajiltaan liiannimen ja muutamat vastustajansa koittivat kömpelösti kyllä nimitellä kansan suosiossa nousevaa Lincolnia aidasten kiskojaksi.
Kun uusi koti saatiin jommoiseenkin kuntoon, tavataan Aappo kauppapalveliana kylän ainoassa liikehuoneessa, jonka omistaja itse asui Springfieldissa. Kaupanhoitajan asema pienessä kylässä merkitsee paljon, sillä kauppapuoti on usein jonkinlaisena tapaamispaikkana ja ennen kaikkea saa tilaisuuden tutustua erilaisiin ihmisiin. Tämä toimi oli siis jonkinlaisena kouluna vastaisen elämänsä suurempiin tehtäviin, sillä varsinaiseksi kauppamieheksi ei Aaposta ollut. Väkeä hän kyllä sai puotiin. Uteliaisuudestakin tultiin katsomaan tuota suurikokoista, leikkisää kaupanhoitajaa, jolla riitti juttuja iltakausiksi. Mutta tottapa antelias, ihmisiä miellyttävä ja kaikille mieliksi tekevä luontonsa aiheutti senkin, että punnitessa antoi hän aina runsaasti, mittasi ehkä liian paljokin, ja niin se kauppa pikemmin alkoi kulkea perikatoaan kohden, kun sen olisi pitänyt paisua ja varttua. Lincoln huomasi itsekin, ettei tästä toimesta ole hänen elämäntehtäväksi ja mietiskeli sopivalla tavalla erota koko kauppahommasta.
Sattui siihen aikaan puhkeamaan eräs noita niin usein sattuva Indiaani kahakoita, jotka toisinaan olivat hyvinkin vaarallisia, paisuen raskaaksi sodaksikin. Eräs Indiaani heimo, “mustan haukan” johdolla hyökkäsi hävittämään Illinoisia ja Wisconsinin valtiota, ja tämä hyökkäys uhkasi tulla vaaralliseksi. Abraham Lincoln innostui, niinkuin nuorena innostuu, ja ollen paikkakuntansa huomatuimpia, kokoaa vapaaehtoisen joukon, jonka oli määrä, vähän aikaa harjoiteltuaan yhtyä varsinaiseen armeijaan. Joukko kokoontuu, ja kysymys syntyi johtajasta. Useat esittivät joukon kokoojaa Lincolnia, mutta siellä oli toinenkin, jonkinverran temppuja taitava ja sotaväessä palvellut Kirkpatrick, joka kaikin tavoin koitti päästä joukon johtajaksi eli kapteeniksi, niinkuin se sotilaskielellä kuuluu. Kun siinä nyt oltiin kahta mieltä, niin sukkelapäinen Aappo esitti valintaa: ne jotka haluavat Kirkpatrickia asettukoon riviin maantien toiselle puolelle ja ne jotka tahtovat häntä järjestyköön tälle puolelle. Tuumasta toimeen. Rivit järjestettiin, mitattiin, ja havaittiin, että Lincolnin rivi oli puolta pitempi. Hänestä tehtiin johtaja, seikka joka tuonnempana häntä itseään usein huvitti ja nauratti. Indiaani kahakka saatiin tukahutetuksi ennenkuin uusi joukko ehti pääarmeijaankaan.
Abraham Lincoln alkoi lukemaan nyt lakitiedettä päättäen valmistautua asianajajaksi ja käytännölliseksi lakimieheksi. Lähiseudun lakimiehiltä lainaili hän oppikirjoja, jotka mielelläänkin auttoivat eteenpäin pyrkivää ja hupaiseksi toveriksi tunnettua kaskujen kertojaa. Lukujensa ohella hoiti hän pienen kauppalan postimestarin virkaa, kuletti kirjeitä toisinaan lakissaankin, kun milloin pikainen asia sattui jonnekki sivukylään tai kaukaiseen uudistaloon.
Ollessaan postimestari vähäisessä New Salemissa, ja autellessaan välitöikseen maanmittareitakin, samalla lukien lakitiedettä, kohtasi hän Anna Rutledgen, erään maanmittarin tyttösen, jonka välille ajanoloon kasvoi lempi niin kauniina ja niin puhtaana kun nuoruuden rakkaus koskaan voi puhjeta ja kukoistaa. Yhä ahkerammin ahertaa Aappo kirjojensa ääressä voidakseen suorittaa oikeustutkinnon, ja sitte perustaa kodin, jossa vallitsee rakkaus, onni ja rauha. Ihminen päättää, mutta Jumala säätää. Surullinen, sanoisin draamallinen välikohtaus mursi Anna neidon hennon terveyden, ja pikemmin kun olisi kukaan voinut odottaakaan, joutui hän mullan morsiameksi, ja niin surullisen lopun sai Lincolnin nuoruuden lempi.
Abraham Lincoln oli ollut parikin kertaa ehdokkaana Illinoisin valtion lainlaatiahuoneeseen edustaakseen piirikuntaansa, mutta joutunut häviölle voimakkaamman demokraati puolueen tähden. Mutta nyt, ollen juuri täyttämäisillään viisikolmatta vuotta, ja jatkaen yhä lukujaan, valittiin hänet edusmieheksi valtionsa lainsäätävään kokoukseen. Tämä oli ensimmäinen huomattava valtiollinen ennätyksensä. Ensimmäisen istuntokauden päätettyä viimeisteli hän lainopillisia lukujaan ja ryhtyi suorittelemaan tutkinnoita, jotka suoriutuivatkin kunnialla ja Lincoln sai asianajajan lupakirjan, avaisten hänelle arvaamattoman pyrkimyksen alan, ja edistymisen mahdollisuuden.
Vuonna 1837 muutti Abraham Lincoln Illinoisin valtion pääkaupunkiin Springfieldiin, jossa vastainen kotinsa pysyi aina siihen asti kun sai kutsun johtamaan Liittovaltain hallitusta vaikeina sotavuosina. Täällä Springfieldissa tunnettiin hänet todellisena, lämminsydämisenä kansalaisena, joka kohteli hellyydellä kaikkia, koitti auttaa turvattomia ja antaa oikeutta vääryyttä kärsiville. Springfieldissä puuhasi hän myöskin monien muitten ihmiskunnan hyvää tarkoittavien ja aatteiden ohessa, raittiuspuhujanakin, niinkuin ennen on jo mainittu.
Mutta varsinaisen toimensa oli käytännöllisen lakimiehen monipuolinen virka, ajaa asioita virastoissa ja oikeuksissa. Lincolnia alettiin tuntea oikeuksissa eteväksi puolustajaksi, sillä suurella varovaisuudella otti hän puolustaakseen sellaisten asiaa, jotka olivat joutuneet kärsimään vääryyttä. Eräs tällainen huomiota herättävä oikeusasia tapahtui hetimiten muutettuaan uuteen paikkaansa. Erästä lesken poikaa alettiin syyttämään murhasta, joka oli tapahtunut eräässä yöllisessä tappelussa. Tämän lesken poika tosin tunnettiin viinaan meneväksi, ja juopotteli usein, mutta muuten perin rauhallinen, eikä ollenkaan tappeliaksi tunnettu. Eräät, jotka nähtävästi aiheuttivat kuoleman, koittivat sysätä syytä vähävaraisen nuorukaisen hartioille. Lincoln otti puolustaakseen satimeen joutunutta nuorukaista, ja havaitsi hänet aivan viattomaksi. Todistajana oli eräs, nähtävästi itse pahasti syyllinen joka väitti että hän näki selvästi kuun valossa, että juuri tämä nuorimies käytti asetta. Murha tapahtui illalla. Lincoln näytti toteen, että sinä yönä nousi kuu vasta aamupuoleen yötä, jotenka todistuspätevyys luhistui lyttyyn, ja viaton sai vapautensa.
Abraham Lincolnin maine asianajajana, puhujana, ja terävä-älyisenä politikoitsijana nousemistaan nousi. Kaksi kertaa hänet valittiin Illinoisin valtion lainlaatiakuntaan. Mielipiteeltään oli hän tasavaltalainen, ja rohkeasti hän puhui orjuutta vastaan, ollen tunnetuimpia sen suunnan miehiä, jotka puuhasivat orjien vapauttamista, tietysti aatteellisesti täytyi kansa kasvattaa tähän historialliseen ennätykseen.
Springfieldissä tutustuu hän tohtori Toddiin, jonka kaunis tytär seitsentoista vuotias Maria tuli mielitietykseen. Merkillistä kyllä, että valtiollinen kilpailijansa, kaunopuheinen valtiomies, Douglas myöskin yritti tuota “etelän kaunotarta”, jolla nimellä Toddin tytär tunnettiin Illinoisin pääkaupungissa. Lincoln kumminkin voitti, tuskinpa ulkonaisella kauneudellaan, jonka puolesta ei hän koskaan saattanut ylpeillä, vaan pikemminkin sydämensä lämmöllä, ja tuolla miehuullisuudellaan, jolla aina on ollut ja tulee olemaan suuri vaikutus naisiin. Häät pidettiin marrask. 4 p. 1842. Muuten puolisojen erilaiset luonteet ja kasvatus olivat omiaan täydentämään toisiaan. Yhdeltä puolen oli eduksikin että ylpeän, hienon kasvatuksen saanut ja korkealle tähtäävä rouva vähä niinkuin vaatimallakin sai tuon alhaisen, vaatimattoman Lincolnin esiintymään arvonsa ja asemansa mukaisesti. Mutta vaikutti kai Lincolnin vaatimattomuudella jonkun verran hillitsevästi liian ylpeätuntoiseen, jospa tosin kauniiseen rouvaansa. Viisas rouva huomasi selvästi mitkä edut miehellään on tarjottavana valtiomies-uralla, ja viittaili varmasti pyrkimään Washingtoniin, joka toivo lienee Aapollakin kytenyt vuosikausia.
Ollen nyt Illinoisin valtion huomatuin tasavaltalainen, puheenjohtaja puoluejärjestössä ja valtionsa tasavaltalaisten yhteiskokouksissa asetettiin hänet valtiopäivämies ehdokkaaksi, edustamaan Sangarum ja Springfieldin piiriä Yhdysvaltain kongressiin Washingtoniin. Hän tulikin valituksi v. 1846. Tämä oli taas ennätys sellainen, joka aukaili hänelle uudet olot ajamaan orjien vapauden asiaa.
Liittovaltain kongressissa, tuolla hienosti sivistyneessä Washingtonin kaupungissa herätti Lincoln, kuten odottaa voikin, huomiota. Hänen kookas, korkea ulkoasunsa, hänen kaskuilla höystetyt puheensa, selvä, ihmiskunnan parasta tähtäävät aatteensa ansaitsivat kunnioitusta jota harvoin saa osakseen äsken valittu valtiopäivämies.
Kaksivuotisen virkakauden päätettyä palasi Abraham Lincoln Springfieldiin. Hän oli päättänyt täydentää vielä tietopuolista kasvatustaan. Hän huomasi olevansa monessa kohden jälessä niitä Idän kuuluisia kaunopuhujia, jotka olivat saaneet lapsesta saakka opiskella suotuisimmissa oloissa ja saavuttaneet akatemiallisia arvoja, ja ennen kaikkia oppineitten hienon esitystavan ja kauniin kehittyneen kielen. Lincoln päätti tässäkin suhteessa päästä yliopistossa olleitten rinnalle ja alkoi uudestaan lukemaan sillä tarmolla ja ahkeruudella, jolla hän oli elämänsä entiset ennätykset ansainnut.
Tähän kiinteään luku- ja kehityspuuhaan kului liki kymmenen vuotta, tietysti niin ymmärrettynä, että hän harjoitti käytännöllistä lakimiehen tointa, ja oli muassa politiikassakin. Arvaamattoman tärkeää olikin Abraham Lincolnille tämäkin itsensä kasvattaminen perinpohjaisten tietojen hankkimisessa niillä aloilla, joita yleiseen sivistykseen kuuluvat. Häntä odotti suuret valtiolliset ja yhteiskunnalliset tehtävät, joissa tarvittiin niinhyvin tietopuolista, kun kokemukseenkin perustuvaa tietoa.
V. ORJIEN VAPAUTUSTAISTELU
Afrikan tummien neekerien pitäminen orjina, oli ollut Amerikan yhteiskunnan ikävä haitta ja häpeällinen toimi, sotien niinhyvin vapaan yhteiskunnan perustussääntöjä, kun jumalallisiakin lakeja vastaan. Kun näitten kukoistavien valtioitten yhteislait laadittiin ja ne Yhdysvaltain perustuslaiksi hyväksyttiin, niin jonkinlaisena hätäkeinona on pidettävä, että orjuus sai perustuslajeissa ollenkaan suojaa ja tunnustusta. Tahdottiin senverran myöntyä Etelävaltalaisten kiivaisiin vaatimuksiin orjuuden suhteen, että perustuslajeessa sallittiin orjuus 20 vuodeksi, toivossa, että sillä ajalla se itsestään häviää. Orjista oli niin suuri hyöty Etelän suurille pumpulikasvattajille, ettei kysymystäkään orjien vapauttamiseen sallittu Etelässä enempi ottaa. Pumpuli alkoi tulla maailmassa yleiseen käytäntöön, ja sen kysyntä kasvoi. Niinpä kun nuo kaksikymmentä vuotta olivat kuluneet ja orjuuskysymys tuli valtiopäivien ratkaistavaksi, huomattiin heti, että se kysymys jakaa Liittovallat kahteen suureen osaan, orjuutta puoltaviin eteläläisiin ja sitä vastustaviin pohjoisvaltioihin. Sovinnon toivossa laadittiin uusi orjuutta koskeva laki “Missouri kompromissi”, jossa määrättiin orjuuden rajaksi 36°—30 aste, jota pohjoisempana ei orjia saa pitää. Tämä raja eroitti Pohjois- ja Etelävaltiot toisistaan.
Kun oikeus alentuu vääryyden kanssa sovittelulle, syntyy siinä aina epäonnistunut ja turmiollinen sovinto. Niinpä kävi Missourin sovittelunkin. Sen tarkoitus oli rauhoittaa ja tasoittaa välit, mutta juuri tuosta samaisesta sovittelusta tuli todellinen loukkauskivi. Orjuuskin vaan pakkasi pohjoisemmaksikin, ja kun joku territori pyrki valtioiksi, astui ensimmäisenä esiin kysymys, orjavaltiona vaiko vapaana? Jos orjavaltiona, niin silloin sitä vastusti Pohjoisvaltioitten edustajat, jos vapaana, silloin oli vastassa Etelän edusmiehet ja senaattorit. Tällaista kinaa, riitaa ja toisinaan myrskyäkin oli Liittovaltain valtiopäivillä useina kymmeninä vuosina.
Tuolla vuosien 1850 ja 1860 välillä taistellaan järjestynyttä aatteellista taistelua orjuuden poistamiseksi. Erityisiä seuroja syntyy sitä varten. Saarnatuoleista ja puhujalavoilta tuomitaan orjuus. Etevät valtiomiehet Summer, Lincoln, Greeley y.m. ajavat vapauden asiaa.
Marraskuulla 1860 olivat taas nuo Amerikan tärkeimmät vaalit, tasavallan presidentin valitseminen neljäksi vuodeksi kerrallaan. Republikaaninen puolue asetti ehdokkaakseen rehelliseksi tunnetun, kautta maan kuuluisan orjien puoltajan, entisen “airastenkiskojan” Abraham Lincolnin Illinoisista. Rehellisyys maan perii, sanoo sananlasku. Se loistava voitto, joka lankesi Lincolnin osalle näytti, että kansa pohjaltaan seisoi rehellisyyden ja oikeuden puolella. Presidentiksi pääsi pitkästä aikaa republikaanien ehdokas, ja valtioasian ehdoton määräämisvalta, joka oli ollut demokraateilla parisen vuosikymmentä siirtyi nyt tasavaltalaisille, joiden huomatuin mies, Lincoln, astui ohjaamaan valtiolaivaa.
Mutta tässä ennen niin vankassa valtiovenheessä oli nyt ammottava aukko. Tuskin saapui tieto Lincolnin voitosta noihin Etelän tulisiin valtioihin Caroliinaan ja Georgiaan, kun heillä oli suunnitelmansa valmiina erota kokonaan Yhdysvalloista, ja muodostaa Etelävaltioitten yhteisliiton. Näin surkeasti tapahtuikin. Samalla kun Etelävallat järjestäytyvät, samalla siirtyivät taitavimmat upseeritkin kapinallisten puolelle ja sielläpä säilytettiin suurimmat sotatarpeetkin, ja varastohuoneet. Ilmeistä oli, että syntyy veljessota, syntyy taistelu, johon johti luonnolliset syyt. Yhdysvallat katsoivat luopuneita valtioita kapinoitsijoiksi, jotka olivat asevoimalla masennettavat. Taistelua eivät kumminkaan alkaneet Yhdysvallat, vaan juuri kapinoivat, luopuneet valtiot itse, valloittamalla Yhdysvaltain asevaraston ja linnoituksen Fort Sumpterin.
Tämän aikakautemme raskaimman ja enimmän uhria vaativan veljessodan vaiheita ei käy edes suuremmissakaan kaarekkeissa kuvaamaan, sillä niin monipuoliset ovat sen vaihtelevat asianhaarat. Olkoon kumminkin sanottu, että Etelävallat tuntuivat alkuvaiheina olevan voitolla, joka vaan lisäsi kuormaa ja toi murhetta presidenttinä olevalle Lincolnille. Me jotka tänään juhlien muistelemme suuren isänmaan ystävän ihmeellistä edistymistä, saatamme pian arvella sen olleen paljasta riemukulkua. Mutta muistammehan Lincolnin lapsuuden aikaiset valkeudet. Vielä suurempaa pontevuutta, miehuutta, kestävyyttä ja luottamusta Jumalaan tarvittiin niinä vaikeina sotavuosina, jona Lincoln johti kansansa hallitusta, samalla kun sota-asioitakin.
Sodan raivotessa tulisemmin, tuon sodan, jonka suoranaisena synnyttäjänä oli ollut orjuuden kirousta tuottava pahe, epäkohta, sai lopuksikin sellaisen sysäyksen, että sen täytyi väistyä oikeuden tieltä, poistua kristikansan keskuudesta. Tuolla merkillisellä uuden vuoden julistuksellaan vuonna 1863 irroitti Abraham Lincoln kuuden miljoonan orjan kahleet ja teki heidät vapaiksi kansalaisiksi, joilla oli yhtäläiset oikeudet kuin muillakin ihmisillä. Tämä oli suuremmoinen historiallinen ennätys, joka samalla antoi Lincolnille kunniakkaan sijan maailman sivistyshistoriassa.
Kun Abraham Lincolnin ensimmäinen virkakausi, neljä vuotta alkoi täyttyä ja pidettiin taas presidentin valitsemisäänestys, niin Lincoln sai hämmästyttävän äänten enemmistön 400 000 äänellä, ja valittiin uudelleen Yhdysvaltain presidentiksi marrask. 8 p. 1864. Sotaa jatkettiin, vaikkakin voitto oli jo alkanut huomattavasti kallistua orjien vapauttajain Pohjoisvaltojen puolelle. Olisi siis ollut syytä odottaa Etelän taipuvan, mutta he olivat hekin harvinaisen sitkeitä. Nimpä toista virkakautta alkaessaan lausuikin Lincoln: “Pyrkikäämme eteenpäin täydentääksemme alkamaamme työtä, vihaamatta ketään, tunnollisuudella kaikkia kohtaan, horjumattomalla luottamuksella siihen oikeuteen, jonka ylimmäinen valvoja on Jumala. Ahkeroikaamme kansan haavojen parantamista, pitäkäämme huolta niistä, jotka kärsivät taistelun kauhuutta, heidän leskistään ja orvoistaan; harrastakaamme kaikkea, mikä saattaa turvata oikeata, kestävää rauhaa meidän ja kaikkien muitten kansojen välillä”.
Keväällä v. 1865 murtui lopuksikin Etelävaltioitten voimakas vastustus, kun niitten paras kenraali, urhoollinen Robert Lee antautui Richmondin luona Pohjoisvaltioitten taitavalle piirittäjälle kenraali Grantille. Sota oli niellyt enemmän kun puoli miljoonaa asekuntoista miestä, siis hirveän ihmishukan.
Syytä oli riemuun. Suuri tehtävä oli suoritettu. Kaikkialla kiitettiin tarmokasta ja oikeuksista tinkimätöntä, mutta samalla lempeää presidentti Lincolnia.
Mutta ilon ollen ylimmällään tulee kun salamoivalta taivaalta järisyttävä tieto — tieto siitä, että suuri isänmaan ystävä on salamurhaajan kautta saanut marttyyri kuoleman. Muutamat liittoutuneet eteläiset panivat toimeen tämän raa'an teon. Abraham Lincoln kuoli huhtik. 15 p:nä 1865.
Miehen sellaisen kuin Abraham Lincolnin merkitys tulee selväksi vasta aikojen kuluessa, kun se asia, jonka edestä sankari taisteli, harrasti ja kuoli, kirkkaana ja selvänä nousee näkyviin historian taivaalta. — Kansat siunaavat sellaisen miehen muistoa.