Sirkan kosijat

SIRKAN KOSIJAT

Kirj.

Eva Hirn

Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1922.

HENKILÖT:

KUSTAA TAIMELA, maanviljelijä
SIRKKA TAIMELA, edellisen tytär
MAUNO KEVÄTHENKI, kirjailija
ARVO VIRTANEN, talonomistaja.

Toimelan työhuone, kirjoituspöytä, kirjahylly, jossa on vähän kirjoja,
alahyllyillä työkaluja ja piippuja.

TAIMELA lukee puutarhalehteä. "Laaduista huomattakoon venäläinen
Muuromin kurkku, taimilavakurkuista Turun porsliini- ja
kiipijäkurkuista japanilainen kiipijä."

MAUNO tulee. Japanilainen kiipijä. Mikä sointu! Mieleen tulee
itämainen, pakanallinen, valtamerensuolainen kimonotuoksu.

TAIMELA. Hyvää päivää, herra Keväthenki! On kaunis ilma tänään.

MAUNO. En voi kiinnittää huomiotani ilmaan, sillä sieluni on
raatelevien henkien temmellyspaikka.

TAIMELA. Olkaa nyt vaan iloinen, kun meillä on näin hyvä heinäpouta.

MAUNO. Minun henkeni ei viihdy maan tomussa. Korvani ovat luodut
sulosointuja kuulemaan, ja nyt minun täytyy sortua epäsointuihin.

TAIMELA. Mikäs teitä vaivaa nyt taas?

MAUNO. Olen hermokimppu, olen sähkökeskus.

TAIMELA. Onko joku vasta-alkava viulunsoittaja asettunut asumaan
lähellenne? Luen tästä opettavaisen selostuksen salaojista, niin
rauhoitutte.

MAUNO. Salaoja synnyttää kuvan salaisista, liejuisista kuiluista
ihmissielussa. Esimerkiksi isäntäni sisusta. Tämä herra Arvo Virtanen
on saanut kuusi vuotta vuokransa säännöllisesti, aito porvarillisella
täsmällisyydellä. Nyt toivoin, että hän voisi odottaa jonkun aikaa
rauhallisena rahojaan, muistellen pitkää, pilvetöntä yhdyselämäämme,
mutta luuletteko että niin on?

TAIMELA. Mutta miksi lopetitte maksamasta vuokraanne säännöllisesti?

MAUNO. En ole sitä ennenkään tehnyt, setäni maksoi sen tarkasti joka
kerran. Hänellä oli omituisia periaatteita.

TAIMELA. Väsyikö hän sitten edelleenkin seuraamasta periaatteitaan?

MAUNO. Hän ei ole enää käyttökelpoinen.

TAIMELA. Mitä?

MAUNO. Hän kuoli ja jätti minut perinnöttömäksi, säädettyään
omaisuutensa yhdistykselle, joka on perustettu varisten sukupuuttoon
hävittämistä varten.

TAIMELA. Varikset tuottavatkin enemmän tuhoa, kuin kirjailijat hyötyä.
Isänmaalliselta kannalta katsottuna.

MAUNO. En oikein kuullut, mitä sanoitte.

TAIMELA. Sanon vain, että varikset eivät ole suosikkejani. Mitä siis
isäntänne tekee?

MAUNO. Hän ahdistaa minua maksamaan vuokran. Minun, joka olen aikamme
nerokkain runoilija, täytyy ajatella rahoja ja kurjinta aineellista
toimeentuloa. Kun on pakko huolehtia asuntopulasta, niin henki vaipuu
lokaan.

TAIMELA. Ettekö saa runoistanne maksua?

MAUNO. Minä olen tulevan vuosisadan runoilija. Tämän ajan ihmisistä
ymmärtävät ainoastaan valiohenget kirjojani, ja hengenaatelilla ei ole
koskaan rahaa.

TAIMELA. Mitenkä sitten aiotte järjestää sekavat asianne?

MAUNO. Neroni on keksinyt ratkaisun. Olin syömättä päivällistä,
paastosin ja mietin, kunnes pääsin varmuuteen.

TAIMELA. Siis?

MAUNO. Nainen on luotu miehelle avuksi, opetettiin minulle jo pienenä.
Otan siis vaimon auttamaan ja järjestämään vaikeudet.

TAIMELA. Oivallista ja epäitsekästä!

MAUNO. Niin onkin. Tämä nainen saa elää leimuavan sieluni
sähköittävässä valossa. Jos hän kykenee, saa hän seurata minua
rajattomiin sydämen ja sielun nautintoihin.

TAIMELA. Samanlainen maaperä ei sovi perunoille ja tomaateille.

MAUNO. Olen löytänyt sopivan naisen. Hänellä on oma koti ja varoja
tarpeeksi. Hän on käytännöllinen ja järkevä, terve ja virkistävä. Hän
on hymni elämälle, puhdas ja voimakas ja sopii järjestämään sellaiset
asiat, kuin elatuksen, asunnon y.m., jotka turmelisivat minussa
henkisen joustavuuden. Nainen on sentään kivitavaraa, mies jaloa
porsliinia.

TAIMELA. Olette siis löytänyt tämän naisen.

MAUNO. Kyllä, mutta hänellä on vain se heikko puoli, että hänen isänsä
elää ja asuu kotona. Mutta hän on verraten siivo mies, niin ettei se
liikaa haittaa.

TAIMELA. Kenen siis olette valinnut uhriksenne?

MAUNO. Tyttärenne Sirkka neidin.

TAIMELA hypähtää seisoalleen. No jopa jotakin! Se on julkeaa! Jos
olisitte täysjärkinen, saisitte vastata äskeisistä sanoistanne.

MAUNO. Jaa, se on totta, tehän olette Sirkan isä, en tullut
ajatelleeksi, kenelle puhuin.

TAIMELA. Te olette syyntakeeton, muuten kävisikin teille ohraisesti.
Vai Sirkka, minun tyttäreni, saisi antaa teille kodin, rahoja ja
huolenpitonsa! Viisaan miehen Sirkka valitsee, se on selvä.

MAUNO. Teidän mittapuunne on poroporvarillinen, vanhentunut mittapuu.
Täysin normaalit ihmiset saavat vähiten aikaan tässä maailmassa. Kaikki
todella nerokas ja ylevä työ on epänormaalien henkien suorittamaa.
Saanko siis tavata Sirkka neitiä?

TAIMELA. Mitä varten?

MAUNO. Täytyyhän minun kosia saadakseni asian alulle. Sirkka neiti
luultavasti vaatii, että vanhanaikaiset muodollisuudet täytetään.

TAIMELA. Minun puolestani saatte kosia vaikka heti. Sirkan terve järki
ei vie häntä tuollaiseen avioliittoon.

MAUNO. Olen valmis. Tahdotteko, että luen teille tilaisuutta varten
sepittämäni runon?

TAIMELA. Ei, taivaan nimessä! "Arvaas kuinka peltomiesi" on ainoa runo,
jonka hyväksyn. Lähetän Sirkan tänne. Ehkäpä hän sulattaa runonne.
(Menee).

MAUNO. Olenpa hermostunut, aineellinen maailma tunkee hienostuneeseen
elämääni. Minä, jonka sielu väreilee tunteellisesti elon meren
kuohuissa, vaadin vapautta leipä- ja rahahuolista. Sirkkani auttakoon
minua niin, että voin nousta yläilmojen puhtaaseen eetteriin. Kas
tuossapa hän onkin. (Sirkka tulee). Tervehdän teitä, neiti Aamurusko,
neiti Silmän ruoka, neiti Hengenlohdutus!

SIRKKA. Hyvää päivää, herra Keväthenki. Istukaa, olkaa hyvä ja suokaa
anteeksi arkinen pukuni. Olin hilloamassa mansikoita. Mutta mitä te
teette nykyään?

MAUNO. Olen tutkinut hengen syvimpiä ongelmoita. Kuta normaalimpi
ihminen on, sitä vähemmin kehittynyt hänen erikoisneronsa on.
Useimmilla suurilla hengillä on ollut joku ruuvi irti.

SIRKKA. Tekin olette varmaan suuri henki.

MAUNO. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että niillä, joilla on
useimmat ruuvit irrallaan, mahtaa olla suurin erikoisnero, kunhan sen
perille pääsee.

SIRKKA. Niin voi ollakin, sillä meidän keittäjätär ei ole oppinut
yhteenlaskua ja leipoo kuitenkin taiteellista vehnäleipää ja keittää
nerokkaita keittoja.

MAUNO. Olen antautunut tutkimaan tätä seikkaa. Seuraan nyt muutamien
mielisairaiden eli erikoisnerojen sielunelämää.

SIRKKA. Kamalaa! Missä pidätte niitä?

MAUNO. He asuvat luonani. Olen jo oppinut paljon heistä. Eräs on
esimerkiksi keksinyt, että parittomat luvut tuottavat iloa, jotavastoin
parilliset luvut tuovat surun tai alakuloisuuden tunteen mieleen.

SIRKKA. Tuota en ymmärrä.

MAUNO. Voi myöskin sanoa, että parittomat luvut käyvät duurissa ja
parilliset mollissa. Hurmaannuin niin tästä, että kirjoitin runon
näistä luvuista. Yks, kolme, viisi, seitsemän! Mitä tunnette nyt?

SIRKKA. Ajattelen, että värjäämäni langat riittävät varmasti seitsemään
metriin kangasta.

MAUNO. Kohottakaa henkenne minun tasalleni ja kuulkaa runoani.

SIRKKA. Ymmärtäisin varmaan paremmin, jos kirjoittaisitte runon uudesta
vahapapulajistani.

MAUNO. Kuunnelkaa hartaudella:

    Yks', kolme, viisi ja viisi,
    Pilvihin henkeni kiisi,
    Yhdeksän, seitsemäntoista,
    Löydänkö henkeni moista?
    Lukuja lasken ja laadin,
    Elolta onnea vaadin.
    Pariton luku hurmaa.
    Rajaton riemu se surmaa.

Sillä korkein riemu on ruumiin perikato. Henki ja ruumis ovat
alituisessa taistelussa ja toistensa vastakohtia.

SIRKKA. Saanko tarjota Martan hilloamia päärynöitä? Minun henkeni ei
sulata enempää.

MAUNO. Nauttikaamme nyt hengen ateriaa, ruumis saa paastota. Ehkä
runo parillisista luvuista saisi henkemme sopusointuun ja virittäisi
ruosteisen sielunne uuteen ihanuuteen?

SIRKKA. Vai ruosteinen sielu! Alkaa jo harmittaa. Eikö teilläkin jo ole
päivällisaika?

MAUNO. Nyt on henkemme päivällinen, edellinen runo oli voileipäpöytä,
nyt tarjoan teille paistin.

    Kahdesta neljään, kuuteen,
    Surujen ihanuuteen,
    Sieluni tuskaan uuteen,
    Vaipuu jo kahdeksaan,
    Toivu ei konsanaan.
    Lausua loppua ennen
    Tahdon mä kymmenennen.

SIRKKA. Kuulkaa, hyvä herra Keväthullu, parasta, että palaatte kotiin,
siellä teitä odottaa sopiva seura.

MAUNO. Kuinka uskallatte väärentää säkenöivää nimeäni, neiti Maanmato?
Te olette maaliejuisen isänne oikea peruna, tai oikeammin turnipsi.

SIRKKA. Ettekö häpeä pilkata rehellistä työtämme ja rientojamme — te,
joka tärvelette ihmiset hassuilla runoillanne?

MAUNO. Ettekö näe, että herkät hermoni vapisevat? Minua on kohdeltava
hellävaroen, sillä olen luotu jalommasta aineesta kuin te, multakansa.

SIRKKA. Vai multakansa, multakansa! Teidän säärenne ovat kierot.

MAUNO. Kaikkien aikojen suuret henget ovat saaneet kestää solvauksia
alhaisolta.

SIRKKA. Kierot!

MAUNO. Te olette hirmumyrsky, olette lanttu. Vuoret kaatukoot
päällenne! Missä hattuni? Menen ikiajoiksi. Hyvästi, neiti Maanmato.
(Menee).

SIRKKA. Multakansa! Eikö puutarhanviljelys ole jalompaa kuin mokomakin
runous? Enpä ole tuollaista ennen kuullutkaan.

TAIMELA tulee. No, missä herra Keväthenki on?

SIRKKA. Hän loukkasi minua. En tahdo koskaan nähdä häntä?

TAIMELA. Arvasinhan heti, ett'et huolisi tuollaisesta pähkähullusta
miehestä ja rupeisi hänen sekavia asioitaan selvittämään. Parasta, että
pysyt naimattomana ja hoitelet puutarhaamme ja kotiamme.

SIRKKA. Mitäs tämä asia naimista liikuttaa?

TAIMELA. Kosimaanhan se Keväthenki tänne tuli. Eikö hän sitä tehnytkään?

SIRKKA. Ketä sitten? Sano taivaan nimessä ketä?

TAIMELA. Sinua tietysti.

SIRKKA. Minua kosimaan? Mutta miks'et sanonut sitä heti? Sehän muuttaa
koko asian. Voi minua onnetonta! Mene noutamaan hänet takaisin! Ota
hevonen ja joudu!

TAIMELA. Mutta ethän sinä tahtonut nähdä koko miestä enää.

SIRKKA. Luuletko että kosijoita on kimpussani niinkuin kärpäsiä
sokeripalan ympärillä. Harva uskaltaa nykyään mennä naimisiin, ja minä
olen luotu perheen emännäksi. En tahdo jäädä naimattomaksi, en, en.

TAIMELA. Mutta hän on velkaantunut, hermostunut, huonosti ruuvattu
kaunosielu.

SIRKKA puolittain itkien. Älä kuluta aikaa turhaan, mene nyt pian ja
tuo hänet tänne. Minä tulen sairaaksi muuten. Tuo hänet takaisin,
takaisin.

TAIMELA. Hän tahtoo rahojasi ja — — —

SIRKKA kädet korvissa. Takaisin, takaisin!

TAIMELA. No, no, menenhän minä. Älähän nyt, menen, menen. Naisia,
tuulimyllyjä ja rakeita vastaan ei auta taistella. (Menee).

SIRKKA järjestää hiuksiaan. Hän sopii kyllä miehekseni, joskin ruuvit
ovat hiukan valloillaan. Hento ja runollinen! Hoidan häntä hellästi
kuin tomaattejani ja leikkaan turhat oksat ja liikahedelmät pois. Minun
taloni täytyy olla täydellinen, isäntä ja emäntä, lapsia ja eläimiä,
kukkia, hedelmiä, kyökkikasveja, runsautta ja hedelmällisyyttä joka
puolella. Tahdon elää ja työskennellä tulevien sukupolvien hyväksi.
Keväthengestä saan miehen, joka ei puutu minun talouteeni, runoilkoon
hän vapaasti omalla puolellaan.

(Taimela ja Keväthenki tulevat).

TAIMELA. Tässä hän nyt on. Istui puutarhassa vähän pökerryksissä.
Istukaahan nyt.

MAUNO näyttää Sirkkaa. Onko hän vielä myrskyn vallassa?

TAIMELA. Ei, ei, hän on nyt rauhoittunut. Pelkkää auringonpaistetta.
Miksi ette mennyt kotiin?

MAUNO. Enhän minä uskaltanut, sillä ne nerot siellä kotona käyttäytyvät
niin omituisesti. Taitavat olla nälissään, kun minulla ei ole ollut
rahaa ostaa ruokaa tänä päivänä.

TAIMELA. Mitkä nerot?

MAUNO. Yönlapset, koekaniinit!

TAIMELA syrjässä Sirkalle. Sirkka, koeta pitää häntä rauhallisena vähän
aikaa, minä menen hakemaan pari vahvaa miestä ja nuoraa.

SIRKKA. Herra Keväthenki puhuu vain muutamista vieraista, jotka
asuvat tilapäisesti hänen luonaan. Et ole tottunut hänen kirjalliseen
puhetapaansa. Mene sinä vaan istuttamaan kurkkuja.

MAUNO. Älkää jättäkö minua yksin myrskyn kanssa.

SIRKKA. Kaikki on unohdettu! Istukaa vain rauhassa.

TAIMELA Sirkalle. Älä vaan härnää häntä. Usko isääsi, jos henkesi on
sinulle rakas, älä härnää. (Menee).

SIRKKA. Olin äsken väärällä tolalla. Teidän kantanne on tietysti ainoa
oikea.

MAUNO. Sä-ääret?

SIRKKA. Sen suorempia sääriä ei ole koko kirjailijaseurassa, jonka
suurin henki te olette.

MAUNO. Todellako? Emmeköhän löytäisi alaa, jolla henkemme ovat
sopusoinnussa?

SIRKKA näyttää kangasmalleja. Katsokaa näitä värikkäitä kangasmalleja,
eivätkö ne vaikuta kauneusaistiinne?

MAUNO. Tosiaankin

    Värit ne hehkuu ja kiiltää,
    Valoa silmissä viiltää,
    Välillä keltaista kultaa,
    Juovina synkin musta.
    Kaikki on katoovaa multaa.
    Henki tuo lohdutusta.
    Ruumis on tomua, tuhkaa,
    Yksin se sortua uhkaa.
    Jätätkö elosi harmaan?
    Riennä jo sylihin armaan.
    Sirkkani, tyttöni kallis,
    Ehkä mun toivoa sallis?

SIRKKA. Onko tarkoituksenne kosia?

MAUNO. Se on sydämeni ja järkeni yhteinen päätös.

SIRKKA. Lyödään sitten kättä päälle.

(Seisovat ääneti käsikädessä).

MAUNO. Mitä ajattelet tällä kullalle hohtavalla hetkellä?

SIRKKA. Ajattelin, että nyt täytyy ostaa uusi matto sänkykamariin ja
että kurkut ovat peitettävät yöksi.

MAUNO. Kuinka voit hetkellä, jolloin elämän kellot soivat juhlavirttä,
ajatella matoisen maailman rientoja?

SIRKKA. Ajattelin myöskin, että tokkohan sinä elätät minua?

MAUNO. Sinun kauttasihan juuri toivon pääseväni ajattelemasta
toimeentuloa. Ainoastaan silloin voi henkeni kehittyä täyteen loistoon.

SIRKKA. Eiköhän se loista jo tarpeeksi?

MAUNO. Aineelliset huolet ovat pimentäneet sen valon.

SIRKKA. Kyllähän minulla on koti ja toimeentulo, mutta luulin vaan,
että mies aina elättää vaimonsa.

MAUNO. Minä en ole mies. Olen hehkuva hengenliekki, olen
äärimmäisyyksien olento, aatekudos. Voiko sellainen ansaita rahaa?

SIRKKA. Naimisiin tosin joudun, mutta aviomies — aatekudos! Kuule,
oletko koskaan ollut hermolääkärin luona?

MAUNO. En, sillä en tahdo, että hermoni parannetaan tai tehdään
tylsiksi ja karheiksi. Hermostuminen on juuri neron merkki. Oletko
koskaan nähnyt ensiluokan runoilijaa, jolla olisi hermot kunnossa?

SIRKKA. En ole juuri seurustellut runoilijain kanssa, mutta jos
hermostuminen kuuluu virkaan, niin kyllä sinä sitten olet kompetentti
siihen. Olemmeko nyt kihloissa?

MAUNO. Kyllä varmasti, mutta leimaaminen puuttuu. (Suutelee Sirkkaa).

SIRKKA. Kyllä sinä kuitenkin olet mies etkä vain aatekudos.

MAUNO. Etkö sinäkin panisi leimaasi alle?

SIRKKA. Mitä melua ulkoa kuuluu?

MAUNO. Kuulen isäntäni Virtasen äänen.

(Taimela ja Virtanen tulevat).

VIRTANEN. Vihdoin saan teidät käsiini. Nyt on kärsivällisyyteni
loppunut, mitta on täysi, ruukku halkeaa, armon aika päättyy.
Häädän teidät asunnostanne poliisin avulla. Saatte asua kadulla tai
Nikolainkirkon rappusilla, tai asemalla odotussalissa, silloin ei
teidän tarvitse huolehtia vuokranmaksusta. Mikä mies te olette, joka
ette maksa vuokraa?

TAIMELA. Hän on hermokimppu, sähkökeskus.

VIRTANEN. Tulkaa kotiin järjestämään asianne, muuten vangitutan teidät.

MAUNO. Teidän sydämenne riippuu halvassa mammonassa. Ettekö ymmärrä,
että pieninkin henkinen nautinto vastaa monen kuukauden vuokraa.

VIRTANEN. Mitä nautintoa te minulle annatte?

MAUNO. Annoinhan teille sonettini viime viikolla, omakätisellä
omistuksella päälle päätteeksi. Eikö sitäpaitsi se, että saatte antaa
asunnon aikamme etevimmälle runoilijalle, korvaa kurjaa tappiotanne?

TAIMELA. Te saatte elää hänen leimuavan sielunsa sähköittävässä valossa.

MAUNO. Aika, jolloin asuin luonanne, on kerran oleva teidän ylpein
muistonne.

VIRTANEN. Kun olette häädetty kadulle, voitte korvata asunnonpuutteen
runoillanne ja ostaa hapanta leipää maineellanne.

MAUNO. Nyt en siedä enempää. Tässä on morsiameni, neiti Taimela. Hän
saa tästä lähin järjestää tällaiset asiat.

TAIMELA. Mitä tämä merkitsee?

MAUNO. Kosiminen on onnellisesti suoritettu.

SIRKKA. Me olemme kihloissa.

TAIMELA. Entäs minä?

MAUNO. Minä annan teille siunaukseni.

TAIMELA. Periköön teidät pahus! Mitä minä siunauksella teen? Tunnen
miehen, jolle se olisi tarpeen.

SIRKKA. Rakas isäpappa, älä nyt ole penseä. Saat helposti johdettavan
vävypojan ja olet edelleenkin isäntä täällä.

MAUNO. Sovitaan pois, isäpappa. Kyllä me tullaan toimeen täällä
kolmekin.

TAIMELA. Järkevinkin nainen on hullu naima-asioissa.

VIRTANEN. Nyt minä olen saanut tarpeeksi toisten puhekohtauksista. Tämä
mies on minun.

(Ottaa Keväthenkeä käsivarresta).

SIRKKA. Mitä tämä merkitsee? Olkaa hyvä ja selittäkää asia, herra
Virtanen. Te ette siis ole saanut vuokraanne?

VIRTANEN.

En ole saanut muita setelejä, kuin vanhoja verokuitteja, joille on
sepitetty runoja. Näitä hän tarjoaa maksuksi.

TAIMELA. Huononpuoleista valuuttaa.

VIRTANEN. Pahinta on, että hän on ottanut omituisia olentoja asumaan
luoksensa. Tänään koko talo häiriytyi, sillä suljetusta huoneesta
kuului huutoja. Vuokralaiset vaativat, että ovi murrettaisiin. Se
tehtiinkin, ja vastaamme ryntäsi mies, joka sanoi paastonneensa 8
kuukautta.

MAUNO. Kaksi päivää vain. Luulin, että he kestäisivät, kunnes olin
ehtinyt kosia. Annoin heille Koskenniemen ihanat elegiat, etteivät
he ajattelisi vatsaa. Faust on kerran auttanut minua kestämään parin
päivän paaston.

SIRKKA. Tämä asia on heti järjestettävä. Mauno parka on sotkenut
elämänsä perinpohjin.

VIRTANEN. Kuulkaahan vielä. Lattialla makasi mies nukuksissa. Hän oli
tyhjentänyt yskänlääkepullon, Tiilemannin tippoja 200 grammaa, 15
risiiniöljykapselia ja mustepullon sisällön.

MAUNO. Siinä näette neron leimahduksen. Nyt hänen henkensä nauttii
taivaallisia unia, joita ruumis ei häiritse.

SIRKKA. Entäs ne toiset?

VIRTANEN. Yksi oli karannut alusvaatteissaan akkunasta ulos ja tyydytti
nälkäänsä läheisessä maitokaupassa, kunnes poliisi vei hänet. Neljäs
itki pöydän alla ja söi kenkämustetta, samalla kuin pää heilui samassa
tahdissa kuin seinäkellon heiluri.

TAIMELA. Sano minulle, minkälaiset ystäväsi ovat, niin minä sanon,
minkälainen itse olet.

VIRTANEN. Vuokralaiset uhkaavat haastaa minut oikeuteen, vaimoni makaa
kouristuksissa ja talonmies siivoaa huonetta ja sanoo muuttavansa
huomenna. Tästä saatte vastata, herra Keväthenki, herra Pahahenki.

MAUNO.

    Nyt, Sirkkani, pelasta aatteen henki,
    Ei sulhostas' koskaan tuu rahan renki,
    Pahuuden voimat ne uhkaa mun niellä,
    Armaani, apuas mult' älä kiellä.

SIRKKA. Herra Virtanen. Näen, että olette tunteellinen ja sivistynyt
mies, ymmärrän hyvin suuret harminne.

VIRTANEN. Vihdoinkin ihminen, joka puhuu järkeä.

SIRKKA. Vuokran maksan heti.

MAUNO. Vuokran maksamme heti.

SIRKKA. Menemme pian naimisiin, jolloin sulhaseni muuttaa tänne.

MAUNO. Häät ovat ensi viikolla.

TAIMELA. Vasta jouluna ja ilman sulhasen ystäviä.

SIRKKA. Mutta ei ilman hänen ystävällistä, valistumitta isäntäänsä.

VIRTANEN. Olette liian ystävällinen. Sellaisesta naisesta minä pidän.

MAUNO. Elkää vaivatko itseänne.

SIRKKA. Pyytäisin, että te, joka olette rohkea ja vahva mies,
lähettäisitte sulhaseni hoidokit parantolaan, josta ovat tulleetkin.
Minä maksan kustannukset.

VIRTANEN. Teen mitä tahdotte, taistelen vaikka koko Lapinlahtea
vastaan. Te ette varmaan koskaan saa kouristuksia?

SIRKKA. En toki, silloinhan voisin polttaa mehuni. Tässä onkin parasta
hilloa rouvallenne, kyllä hän sitten toipuu. Toivon, että lepytätte
muut vuokralaisenne, kun he ovat rauhoittuneet. Ja tässä on lämpimät
tohvelit talonmiehellenne, että hän jäisi paikalleen.

VIRTANEN. Te olette taivaan lahja. Selvitätte kaikki sekavat asiat.
Mutta enkö minä saa mitään muistoa?

MAUNO vetää kirjan povitaskusta. Tässä on viimeiset runoni. Olen
kirjoittanut esihistoriallisesta aiheesta pienen kirjan, jonka nimi on:
"Luolaihmisten helkähdelmiä".

VIRTANEN. "Luolaihmisten helkähdelmiä!" Laiha muisto. En käsitä,
mitenkä noin selväjärkinen nainen ottaa pähkähullun miehen.

TAIMELA. Ei hän ole hullu. Ruuvit vain ovat irrallaan, niin että
erikoisnero pääsee kehittymään.

SIRKKA. Oletko, isäpappa, antanut suostumuksesi?

TAIMELA. Kuka sitä tarvitsee?

SIRKKA. En muuten ole hetkeäkään onnellinen.

MAUNO. Taivas on katsonut teidän huoneenne puoleen ja lahjoittanut
teille pojan, joka...

VIRTANEN. Joka elää Faustilla.

SIRKKA. Joka tekee talomme täydelliseksi. Siis isä?

TAIMELA. Olen voitettu. Ottakaa toisenne.

MAUNO. Nyt olen tyytyväinen. Näen, Sirkka, että sinun käytännöllinen
kykysi saa suurempia aikaan, kuin minun pilviä tavoitteleva henkeni.

SIRKKA. Kumpaisellakin meillä on tehtävänsä tässä talossa.

MAUNO.

    Nyt saavutan ilon ja ihanuuden,
    Oot tyttöni mulle kuin aamunkoi.
    Tuot lahjaksi tarmon ja uskon uuden,
    Kun hehkuvan elämän kellot soi.