Juomalakko

JUOMALAKKO

Yksinäytöksinen näytelmä

Kirj.

VIHTORI NIEMI

Kuopiossa,
U. W. Telén & Co,
1900.

HENKILÖT:

Salu, tehtaantyömies.
Sanna, hänen vaimonsa.
Sulo, heidän tyttärensä.
Siina, palvelija.
Sipi   | Salun työtoveria.
Samppa |
Poliisi.

Näyttämö: Yksinkertaisesti sisustettu työmiesperheén huone, jossa on
vaatteita naulassa; sanomalehtipaperi on ikkunassa uutimien asemesta;
pieni naisen kello on hyllyllä. Huoneessa on kaksi ovea.

1:nen kohtaus.

    Sanna ja Siina.

Sanna (käärii pakettia). Ota nyt vielä tämä, kyllä minä sitte
lunastan.

Siina. On niin ikävä tätä tehdä. (Ottaa vastenmielisesti paketin.)
Mieluummin minä nuo rahat lahjoittaisin, jos vaan voisin. Mutta
palkkani, sinä tiedät, on niin pieni, ett'ei siitä suuria jaella.

Sanna. Niin, niin, Siina hyvä, tiedänhän sen liiankin hyvin. Mutta
enhän minä ilman pyydekään, vaan...

Siina. Ei, Sanna! Sinä et käsitä minua oikein. Minä kyllä lainaan
vaikka viimeisen pennini, mutta tämä... tämä pantti...

Sanna. Etkö luule sitä sen arvoiseksi?

Siina. Ei, Sanna, ei siitä ole kysymistäkään. Minusta päinvastoin
tuntuu koko tämän pantin ottaminen vastenmieliseltä.

Sanna. Mutta minähän sen annan vapaasta tahdostani.

Siina. Niin, tai oikeammin hädän pakottamana. Ja sopisiko minun,
käyttää toisen hädänalaista tilaa hyväkseni?

Sanna. Lunastanhan minä sen takaisin...

Siina. Jumala sen tiesi! Mutta kuinka voi kristitty, jonka tulisi
ruokkia nälkäisiä ja vaatettaa alastomia sekä yleensä tehdä sitä,
jota toivoo toisten itselleen tekevän, — kuinka voi hän vaatia jotain
hyvikettä, panttia, tästä, mikä on hänen velvollisuutensa.

Sanna (oudosti). Ihmisten velvollisuus! Mikä se on? — Ahneus ja
ilkeä voitonpyynti, toistensa pettäminen — — — Kas siinä nykyajan
kristittyjen ihanteita — — — Siinä niiden »velvollisuudet»... Eipä
tuo sinunkaan isäntäsi, oluttehtailijana, näy kaikkein kauneinta
»velvollisuutta» itselleen valinneen?

Siina. Hänhän hoitaa osakeyhtiön asioita.

Sanna- Haa, — osakeyhtiön! Millaisen osakeyhtiön?

Siina. Oikein laillisen.

Sanna. Tietenkin laillisen! Mutta onko mielestäsi kristityn
sopivaa ruveta sellaisen »lain» ja sellaisen »oikeuden» varjossa
hoitamaan osakeyhtiötä, joka tunnottomana verenimijänä riistää m.m.
ymmärtämättömän mieheni kautta avuttomilta pienokaisiltani heidän
viimeiset vaateriekaleensakin... Oi Jumalani kuinka kurjia »lakeja»
kristityt säätävät päästäkseen kiskomaan kanssaveljiltään leivän
suusta, terveyden, kunnian, maineen, sanalla sanoen kaikki — vaan
rikastuakseen.

Siina. Sitäpä minäkin olen ajatellut. Ja minusta sentähden tuntuu
kuin olisi rikkauskin varkautta.

Sanna. Varkautta...

Siina. Niin kyllä, kun sitä yleensä ei rehellisellä tavalla
saadakkaan. Ja vaikka saataisiinkin, niin sanoohan raamattu
sitäpaitsi: »Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki ja
jaa vaivaisille.» Onpa toisessa paikassa jyrkkä kieltokin tavaran
kokoomisesta: »Älkää kootko itsellenne tavarata maan päällä, missä koi
syö ja ruoste raiskaa.»

Sanna. Millä sitä sitte toimeen tultaisiin? — Tietysti tavaratakin
saa koota, kun se tapahtuu vaan rehellisesti.

Siina. Mutta missä on rehellisyyden ja epärehellisyyden raja?

Sanna. Elää vaan omalla työllänsä, eikä toisten työn tai
ymmärtämättömyyden kustannuksella.

Siina. Mutta tässä maailmassa on niin monta mutkaa. Ihmisten työt ja
toimet kietoutuvat toisiinsa. Kuka voi aina määritellä milloin elää
omalla työllänsä, milloin toisten kustannuksella. Jo suuremman palkan
pyytäminen työstään kuin todella ansaitsee tai tarvitsee ylläpitoonsa
on mielestäni väärin.

Sanna. Mutta väkijuomain kauppa ja valmistus juotavaksi ainakin on
väärin.

Siina. Niin, ja kaikki ihmiset tekevät enemmin tai vähemmin väärin.
Mutta jos edes koetettaisiin auttaa lähimäisiämme, eikä kukaan
ahnehtisi maailman tavaraa enemmän kuin ylläpitämiseensä tarvitsee,
niin tuskinpa silloin puuttuisi keltään jokapäiväisiä tarpeita.

Sanna. Mutta siitä ei tule mitään.

Siina. Kuka tietää. Löytyyhän niitä ihmisiä, joilla on rehellinenkin
pyrkimys elämän ohjeenaan.

Sanna. Mutta muutamat rehelliset eivät voi paljonkaan parantaa,
varsinkin kun koko sen olemassa olo, sivistys ja raakuus, siveellisyys
ja siveettömyys sanalla sanoen kaikki — ihmissielujen autuuskin nojaa
rahaan, jota kurjat ihmiset alituisessa kilpajuoksussa koettavat
riistää toisiltaan, keinoilla millä tahansa. (Kuuluu samassa kopinaa.)

Siina. Mikä se oli?

Sanna. Salu kai tulee työstä... Jätetään sentähden keskustelumme
toiseen aikaan. Mutta otathan sinä tämän (tarjoo panttia).

Siina. Sitte se onkin viimeinen kerta... Mutta onhan Sulolla toivoa
paremmista päivistä (alkaa mennä pois).

Sanna. Toivoa paremmista päivistä — mikä se olisi. (Ääni hälvenee
vähitellen.)

2:nen kohtaus.

    Sulo (yksin).

Sulo (tulee laulaen). Tuolla on mun kultani, ain' yhä tuolla j.n.e. —
— — Mutta hyvänen aika! Johan siinä on taas sanomalehtipaperi uutimien
asemesta (ottaa sen pois). Hyi kun se on ruma! (Etsii.) Missähän ne
uutimet ovat? On ihme ja kumma, ettei meillä saa mitään siistiin
ja kauniiseen kuntoon, vaikka koettaisi puuhata yöt päivät. Eilen
vasta sain uutimet valmiiksi ja nyt en niitä enää näe missään. Ja
niin monasti kun olen äitiä varoittanut panemasta sanomalehtipaperia
tehtaan puoleiseen akkunaan. Mutta huoliiko se siitä! Jos Severi nyt
näkisi, niin mitähän se ajattelisi meistä, varsinkin minusta. Heillä
kun on kaikki niin siistiä ja kaunista... (etsii edelleen uutimia).
Mutta missähän ihmeellä ne ovat? Ehkä ovat kyökissä (lähtee menemään
kyökkiin).

3:s kohtaus.

    Salu ja Sulo.

Salu (tulee ulkoa työvaatteissa olallaan kirves, jonka heittää
nurkkaan). Hoh-hoi! jaa-ah! (huokasee ja alkaa etsiä nauloja).

Sulo (jonka hyräily, ääntä eroittamatta, on kuulunut koko ajan, tulee
nyt ääneensä hyristen). Voi minun lintuni, voi minun kultani kun et
tule... (huomaa isän) Kah, isä!

Salu. Niinpä niin, isä kuin isä. Mutta mitä sinä siitä niin
hämmästyit?

Sulo. Kuulitko isä mitä?

Salu. E-en minä mitään erityistä. (Etsii nauloja.)

Sulo (itsekseen). Olipa onni ettei hän huomannut mitä lauloin.
(Isälleen.) Mitä isä hakee?

Salu. Vaatteitani vaan...

Sulo. Minne isä sitte aikoo mennä?

Salu (kaivaa nauloja). Pistäydyn vähän Sampan kanssa harjaiskannuilla.

Sulo. Joko isä taas menee, eikä äitikään ole kotona.

Salu. Lasten on parasta pysyä äänettöminä miesten asioissa. Siitä
ei mitään vahinkoa ole, jos menee ryypyille kun toiset tarjoavat.
Tehtailija itse on muuten asiaamme avustanut lahjoittamalla viisi
markkaa mieheen, kun uuden panimon harjahirsi saatiin paikoilleen.

Sulo. Parempi minusta olisi kun ei tuo harjahirsi olisi ikinä tullut
paikoilleen.

Salu. Niin sinä sanot, joka et ymmärrä työn päälle. Rahasta sinä
kyllä osaat pitää kiinni kuten äitisikin, mutta et ymmärrä mistä sitä
tulee.

Sulo. Ei suinkaan oluttehtaasta rahoja tule.

Salu (matkien). Ei tule... Mistä sinä luulet minun niitä saavan.
Sillä jos ei kerran mitään rakenneta, vähemmin sinäkin koreilisit isäsi
kustannuksella (kaivaa nauloja). Ja muistakin pitää suusi kiinni,
ett'et minua tahallasi viivyttele.

Sulo. Missähän äiti viipyy?

Salu. Kuka tietää. Liekö ottanut itseensä, kun sille vähän ärähdin.
Hän näet aikoi tuppautua väkisinkin palkkaani nostamaan. — Se on
samallainen murnuttaja kuin sinäkin. Mutta kyllä rahat kelpaa (etsii
nauloista vaatteita).

Sulo. Älä suutu, isä hyvä. Kyllä minä haen vaatteesi, jos et vaan
mene kapakkaan.

Salu. Ravintolaan minä menenkin.

Sulo. Mutta älä mene ravintolaankaan.

Salu. Menen minä, koska muutkin menevät. En minä miestä pahempi ole.

Sulo. Mutta lähde nyt tällä kertaa kuulemaan opettaja Tähden
raittiusesitelmää »mitä kurjuutta juoppous tuo tullessaan».

Salu. Minä tiedän sen paremmin kun sinä ja sinun opettajasi
yhteensä. Mutta minä viisi panen arvoa herrojen metkuille. Nehän ne
vasta juovatkin, ainakin viidesti meidät työmiehet ympäri. Laittavat
kapakoita, taistelevat valtiopäivillä kynsin hampain raittiutta
vastaan, — ja ovat sitte kannattavinaan raittiusseuroja, etteivät
kaikki ihmiset joisi itseään hulluiksi, jolloin tietysti tulisi
kapakoistakin loppu. Hah-hah! Siinä se sinun raittiusseurojesi hyöty
on, että ne pysyttävät mahdollisimman kauvan kapakoita pystyssä.

Sulo. Mutta isä-parka sinähän puhut kummasti, mutta menet kuitenkin
kapakkaan.

Salu. Niin teen, kun kerran on sellainen olemassa. Sillä mitä
enemmän me työmiehet juomme, sitä enemmän uusia tehtaita ja kapakoita
rakennetaan — ja niin sitä työtä piisaa.

Sulo. Vallanhan sinulla, isä hyvä, on hullut käsitteet sekä,
kapakoista että raittiusseuroista.

Salu. Oli mitä oli. Mutta hae nyt pian vaatteeni tai menen
tällaisena. — Ei yhtään sanaa enää muusta.

Sulo. Kyökin naulassahan ne taitaa olla...

Salu. Etkö saanut kohta suutasi auki. Hyvästi nyt! Minä muutan
vaatteeni kyökissä ja menen. Mutta älä puhu mitään äitillesi. Minä
palaan pian. (Menee.)

4:s kohtaus.

    Sulo ja Sanna.

Sulo. Ikävää, ikävää. Nyt se isä meni. Mitähän taaskin tulee, kun
isä on niin paha juovuksissa. Kotikaan ei minusta tunnu kodilta, joka
kerta kuin isä lähtee tuollaisille retkille. — Voi juomarin kotia!
Aina siellä sydän värisee ikävän, onnettomuuden ja pelon tunteista. —
Mikähän Jobin sanoina taaskin ehkä tulee... (alkaa laulaa)

    Voi äiti parka ja raukka,
    Kun minut synnytit
    Maailman orjaksi tänne
    Kurjuutta kärsimään!

    Ei ole minulla maata,
    Ei isän perintöä
    Ei ole minulla turvaa.
    Ei neuvon antajaa.

    Voi äiti parka ja raukka.
    Kuin minut synnytit
    Maailman orjaksi tänne
    Kurjuutta kärsimään!

Sanna (tulee ulko-ovesta juuri kun Sulo alkaa laulaa; kuuntelee
hetkisen kyynelsilmin tyttärensä surusäveliä; menee laulun loputtua
hänen luokseen). Sulo rakkaani, miksi niin surullisia laulelet?

Sulo. Äiti kulta, murujahan on elon onni, suurin osa suruja. Mutta
kyllä minä taas koetan olla iloinen kun sinä tulit kotiin.

Sanna. Kunpa tietäisitkin mitä äsken juuri sain kuulla, niin
varmaankin ilokyyneleet nousisivat poskillesi.

Sulo. No, mitä sitte, äitini?

Sanna. Arvaas?

Sulo. Isä on lakannut juomasta.

Sanna. Ei, vaan patruunan Siina kertoi maisterin aikovan sinua...

Sulo. Maisterin aikovan minua... Mitä sinä äiti höpiset?

Sanna. Totta se on. Siina kertoi niillä olleen illalla aika kinan,
kun saivat tietää poikansa pitäneen sinua silmällä. Vanhemmista se näet
ei laisinkaan ollut mieleen. »Patrunessa» oli aivan kauhuissaan.

Sulo. Mutta kuules äiti, isä ei ole kotona.

Sanna. Herra nähköön, tyttö hupakko, mikä sinua todellakin vaivaa?
Eikö tämä sinua laisinkaan ilahuta? Isä ei ole kotona, kerrot sinä
vaan. No, missä hän sitte on?

Sulo. Meni ravintolaan.

Sanna. Sitä minä arvelinkin tahtoessani sen palkkaa: mutta saikos
siltä mokomalta; ajoi pois minut ylipaikaltakin. Vai niin, (huokaa) vai
jo se taas meni. Ilmankos sinä olit niin surullinen, lapsi kultani.

Sulo. Älä sinä minusta huoli, äitiseni. Pääasia on, että saisimme
isän pois kapakasta.

Sanna. Niinpä niin, kun saisimme. Mutta milläs sen nyt saat.

5:s kohtaus.

    Edelliset ja Siina.

Siina (juoksee hengästyneenä sisään). Aijai, jai, — voi, voi, voi! —
Oh-hoh-hoh! — Jumalan kiitos.

Sanna (pelästyneenä). Mitä, mitä nyt?

Siina (huokaa). Oh-hoh-hoh-hoh! (Istuu).

Sulo. Siina hyvä, oletko kipeä, kerro!

Siina (viipottaa kädellään). Tuokaa minulle lasi vettä.

Sanna. Mene hakemaan, Sulo.

Sulo. Kyllä minä... (rientää).

Sanna. Onko sinulle jotain vaaraa tapahtunut, hyvä ystävä, kerro,
minä odotan vallan jännityksellä!

Siina. Siinä on sittenkin perää.

Sanna. Missä, kerro!

Siina. Odotahan hetkinen vielä.

Sulo (tulee vesilasin kanssa). Kas tässä on, Siina hyvä.

Sanna (tukee Siinaa). Niin, koetahan maistaa (tarjoo tyttäreltään
lasin) ehkä tämä virkistää.

Siina. Kiitos, kiitos (Ottaa lasin ja juo veden). Hoh-hoi, jaa-ah!
Oikein tuntuu helpommalta.

Sanna. Eikö Siina jo jaksa kertoa mitä on tapahtunut.

Sulo. Älä pakota häntä, ehkä se rasittaa liiaksi.

Siina. Ei, ei se mitään enää. Olen jo virkistynyt Kuulkaas, hyvät
ystävät, erittäinkin sinä Sulo.

Sulo. No, — — —

Sanna. Mitä sitte?

Siina. Nähkääs rakkaat ystävät — minä juoksin vähän liiaksi — oh —
höh!

Sanna (kummastuneena). Juoksit liiaksi, ja kun minä niin pelästyin.

Sulo. Eikö Siinalla sen vaarallisempaa ollutkaan.

Siina. Älä hätäile lapseni.

Sanna. No kerro sitte!

Sulo. Niin Siina kertoo vaan.

Siina. Minulla on uutisia.

Sanna. Uutisia?...

Sulo. Mitä ne ovat?

Siina. Älä hätäile kultanuppuseni, sinä pikku lintuseni, ei ne kovin
vaarallisia ole...

Sanna. Uutiset vaarallisia (katsoo kysyvästi Siinaa).

Siina. Sulo, se koskee sinua, tuleppas lähemmäksi lapseni.

Sulo. Minua? (vetäytyy etemmäksi.)

Sanna. Suloako, mitähän se sitte?

Siina- Tule lähemmäksi, Suloseni (alkaa kaivella poveaan).

Sanna (työntää Suloa lähemmäksi). No mene nyt sitten!

Siina (nousee ylös, pyörii ympäri, kaivelee taskujaan, kopeloipi
itseään puolelta ja toiselta samalla kun Sulo ja Sanna katselevat
vuoroin toisiaan ja Siinaa). Minnes... minnes... minnes... ihmeelle
se on tullut?... Eiköhän se ole tuolla... no ei! Ihme ja kumma...
(pudistaa hamettaan, aukoo nappiaan, jolloin hänen huomaamattaan putoaa
kirje lattialle.) Mutta herra nähköön! (lyö käsiään yhteen.) Olenkohan
minä Jumalan luoma sen pudottanut.

Sanna (hämillään). Mitä? — Uutiset pudottanut? — Nyt en minä ymmärrä.

Siina. Ei, ei, kun kirjeen.

Sanna ja Sulo (yhtaikaa). Kirjeen! (alkavat katsella lattialle.)

Sulo (huomaa kirjeen, jonka ottaa ylös). Mikäs tämä on?

Siina. Kas niin, lapsi kultani, siinähän se nyt onkin, mutta mistä
sinä sen sait käsiisi, kultaseni?

Sulo. Se kai putosi Siinalta tuohon lattiaan (tarjoaa Siinalle).

Siina. No pidä, pidä nyt vaan, sinullehan se kuuluukin.

Sulo. Minulleko? (katsoo kirjettä).

Sanna. Mitä. Tuoko Siina Sulolle kirjeitä?

Siina. Kerrankin! (Sulolle.) Mutta näytäs nyt lapseni, onko se vaan
sinun käsissäsi, ettei enää...

Sulo. Kyllä, Siina, kiitos vaan!

Siina (ottaa kirjeen reunasta kiinni ja katsoo tarkkaan). Oikein
lapseni. En minä niistä puustavista ole niin tarkasti selolla. Mutta
tuossahan on Maisterin sinettikin...

Sanna. Maisterin?

Siina. Niin kyllä. Mutta kuules, Sanna hyvä, kyllä minä tuon sinun
tyttö hupakkosi tähden juoksin vähän liiaksi.

Sanna. Tuon kirjeen tähdenkö Siina itsensä niin hengästytti. Mitähän
se sitte... (katsoo kirjeeseen päin).

Sulo. Siina parka!

Siina. Oli siinä vähän muutakin. Sillä juuri kun olin tänne
tulemaisillani, tapahtui tuossa rantakadulla jotain kauheata.

Sulo. Jumala nähköön, mitä?

Sanna. Herran tähden!

Siina. Siellä oli suuri joukko juopuneita miehiä, niin likaisen
ja kurjan näköisiä, että oikein inhotti. Yhdellä oli nähtävästi
pyhäpukimet, mutta toiset olivat arkitamineissaan, jotka monellakin
olivat aivan riekaleina. — Huh! Ja kun ne joivat ja tappelivat...
Oikein kauhistaa ajatellakin.

Sanna. Voi Jumalan luomat! Mutta kerro mitä sitte tapahtui!

Siina. Ja ajatteles, kun yksikin rähjys rupesi minua vanhaa ihmistä
vielä hätyyttämään, huh! (kuuluu samassa kimakka poliisin pillin
vihellys, jotta kaikki peljästyvät.)

Sanna (yht'aikaa). Hyi! Mikä se oli?

Sulo (yht'aikaa). Huh! Minua pelottaa!

Siina. Herra nähköön (nousee ylös ja rientää ikkunaan). Tämä on
kamala päivä (toisetkin rientävät ikkunaan, josta alkaa kuulua melua).
Kas niin, tulkaa katsomaan, tuolla niistä nyt kahta viedään putkaan.
Niin, niin, pahalla on pahan palkka.

Sanna (kurkistaa ikkunasta). Ketähän ne oli (on levoton).

Sulo. Ja mitähän ne ovat tehneet?

Siina. Yksikin sanoi: Samppa, lyö sitä pahnasta, että on huomenna,
koivet suorana... uh!

Sulo (yht'aikaa). Samppa!

Sanna (yht'aikaa) Samppa! Herran tähden oikeinko se on totta?

Siina. Kyllä minä sen ihan varmaan kuulin.

Sulo. Jos siellä olisi isäkin?

Sanna (huokaa). Syy pahaa pelätä.

Sulo. Mene sinä, äiti kulta, sitä hakemaan.

Siina. Saluko siellä, Herran tähden! Ja onko sillä ehkä rahaakin
muassaan.

Sanna. Varmaankin. Etkö sinä Sulo nähnyt, kun se muutti vaatteitaan?

Sulo. E-en minä huomannut oliko sillä rahaa.

Siina. Entä jos olisikin unhottanut rahat kotiin, niin kyllä se sitte
pian palaa.

Sulo. Jos ne olisivat jääneet työvaatteitten taskuun.

Sanna. Minä käyn katsomassa (menee kyökkiin).

Siina. Sitä patruunakin piti kovin pahana, kun se isäsi on sellainen
rähjys juovuksissa. Ilman äitiäsi ja sinua joisi se varmaankin kaikki,
mitä ihostaan irti saa, — kerran alkuun päästyään. (Ulkoa kuuluu
äänekästä rähinää.)

6:s kohtaus.

    Edelliset. Salu ja Sanna.

Salu (tulee päissään). Hei pojat! Minä en ole köyhä enkä kipeä! (lyö
oven seljälleen.) Mutta rahat tänne!

Sanna (astuu samassa kyökin ovesta kainalossaan miehensä takki, jonka
taskusta vetää rahakukkaron). Luojan kiitos! Ne ovat täällä. (Huomaa
miehensä ja säpsähtää.)

Salu. Astu, astu sisään, ämmä! Ja laita rahat pian tänne!

Siina (Sulolle). Huh, kun tuo isäsi on juovuksissa raaka. Minä lähden
pois ja tulen toiste.

Salu. Ei täällä sopotella!

Sulo. Täti vaan lupasi mennä kotiin.

Sanna (jättää takin kädestään tuolille). Mitä sinä Salu vieraille
ihmisille vihoittelet!

Salu. Hae pian rahat!

Sulo (sopottaa Siinalle). Minä tulen tätiä saattamaan.

Salu. Sopotukset pois! (polkee jalkaa). Rahat tänne!

Siina (aikoo nousta lähteäkseen, mutta läpsähtää Salun ärjästyä
istualleen). Aih!

Sanna. Kuka sinun rahojasi on nähnyt, ota sieltä minne panit!

Salu (julmistuneena). Vai kuka on nähnyt! (hoipertaa vaimonsa luo.)
Mutta etköhän edes ole kuullut niistä (lyö vaimoansa). Häh?!

Sanna. Aih, hyvä Jumala.

Siina (hohottaen hyppää, ylös vetäen Suloa muassaan ulos). Ai — jai
— jai! — Voi, voi, voi! Poliisi! Poliisi! Poliisi!... (rientää Sulo ja
Sanna hänen kintereillään ulos.)

Sanna (mennessään). Tappele nyt hirviö siellä yksinäsi.

Salu (sieppaa lasin pöydältä, heittää sen vaimonsa perään säpäleiksi
häntä kuitenkaan osaamatta). Mene riiviö, kyllä palaat, kun eväät
loppuvat!

7:s kohtaus.

    Salu (yksin).

Salu (etsii naulasta vaimonsa hameentaskuja). Ämmän riivattu! (nakkaa
vaatteet lattialle.) Kyllä minä sen opetan, kun se tulee takaisin!
(ottaa tuolilta takkinsa, jonka heittää lattialle sekä heittelee kaikki
nurin narin.) Jos se vei minun rahani, niin (puree hammasta ja tyrkkää
pöydän kumoon.) Mene sinäkin siitä ämmien kestiin! — Ääh! (puristaa
päätään ja puipi nyrkkiään.) Minä pian riivaannun ja hakkaan kaikki
säpäleiksi, ell'en saa mitään, millä saisin viinaa irti, (kulkee
edestakaisin lattialla, polkien jalkaa). Hih, pojat! Tästä kuuluu
vielä kummia, (menee nurkkahyllyn luo ja huomaa siellä kellon.) Ahaa,
mutta täällähän on vielä kello. Kiusallakin siitä tehdään tänä iltana
kuitti (ottaa kellon). Ei sitä tällaista poikaa akat aisoihin pistä!
(aikoo lähteä, mutta potkaisee tuolia mennessään, jolloin läpsähtää
istualleen). Hömpsis hynttyyt! (Alkaa loilottaa istuallaan).

    Mitäs minä muuta kun juon ja rallaan
    omalla tavaralla ja ralla.
    Tehtaan poika ei saa olla akkavallan alla.

(Nousee ylös).

Hei pojat! Nyt sitä mennään! (rientää pois.)

8:s kohtaus.

    Sipi, Sanna ja Samppa.

Sipi (astuu sisään ulko-ovesta). Täälläpäs on hävityksen kauhistus,
kaikki paikat ylös alaisin.

Sanna (palaa kyökistä). Ka, Sipi, olipa onni että tulit. Mieheni
on taas tapansa mukaan täällä kaikki mellastanut nurin. Ja nyt se on
varmaankin mennyt jatkamaan juopotteluaan. Etkö sinä jollain tavalla
saisi sitä kapakasta pois.

Samppa (tulee ulko-ovesta). Onko Salu kotona?

Sanna. Kävi se aika seilissä täällä, mutta meni taas, (alkaa
korjailla vaatteita ja järjestää huonetta.)

Samppa. Jassoo, no sitte minäkin menen (aikoo mennä).

Sipi. Tpruu! — Äläs mene vielä. Minulla on vähä asiaa.

Samppa (kääntyy takaisin). No —

Sipi. Katsoppas onko tämä huone sinusta siistin näköinen?

Samppa. Mitä sinä sillä tarkoitat?

Sipi. Minä tahtoisin tietää pidätkö sinä tämmöisestä järjestyksestä?

Samppa. Minkäs minä sille teen?

Sipi. Etkö sinä aikonut mennä Salun kanssa juopottelemaan?

Samppa. Menee sinne muitakin elleivät jo ole menneet

Sipi. Niinpä niin, ja sinä menet yhdeksi yllyttämään Salua juomaan,
että hän palaisi kahta kauheampana petona takaisin kotiinsa — tätä
järjestystä pitämään.

Sanna. Äsken se jo loikin minua ja oli vähällä osata vesilasilla
päähäni, ellen parhaaksi olisi ehtinyt poistua ovesta.

Sipi. Siinä kuulet

Samppa. Eihän se juuri minun syyni ole. Sillä kyllä minä voisin
juomattakin olla, kun vaan toisetkin siitä lakkaisivat. Mutta osaisihan
Salu juoda lekotella toistenkin kanssa, niin kauvan kun vaan viinaa on
saatavissa.

Sanna. Sulonkin se ajoi täältä karkuun ja pelotti patruunan Siinan
pahan päiväiseksi.

Sipi (Sampalle). Ja sittenkin sinä kehtaat mennä häntä houkuttelemaan
kapakkaan. Hyi miestä! — Jos Salu vielä kerran palaisi noilta
retkiltään murhamiehenä, niin eiköhän sinun omatuntosi yhtään soimaisi,
ettet edes koettanut häntä estää juomasta.

Samppa. Minä jo sanoin olevani valmis siihen, jos siitä asialle apua
olisi. Mutta niin kauvan kuin ei tehtailija lakkaa valmistamasta ja
myyjä myymästä, niin kauvan sitä tuskin todellista juomalakkoakaan
syntyy.

Sipi. Mutta jos sinä voit olla juomatta, niin koetetaan saada Salu
samaan »puulaakiin».

Sanna. Oi, hyvät ystävät, ette usko kuinka kiitollinen olisin, jos te
sen tekisitte.

Sipi. Onhan velvollisuutemmekin edes yrittää.

9;s kohtaus.

    Edelliset ja Sulo.

Sulo (tulee hätäisenä). Äiti, äiti, poliisi kuletti isää tännepäin
kadulla. Mitähän se on tehnyt? Oi voi, hyvä Jumala, minua niin pelottaa
(vääntelee käsiään).

Sipi (Sampalle). Eikö tuon nuoren tytönkään vaikerrus käy sinun
sydämmellesi?

Samppa. Älä enää kysy!

Sanna (hämmästyneenä). Herra nähköön, se on vienyt kellonkin!
Ilmankos se nyt...

Sipi (Sampalle). No lähdetäänkö sitte (aikovat mennä.)

Sanna. Älkää hyvät miehet menkö. Salu saattaisi vielä tappaa meidät,
kun tulee kotiin. Se lähti niin pahalla päällä.

Sulo. Mutta jos ne veivätkin sen putkaan. Äiti rakas, mennään
katsomaan.

Sipi. Mekin aijoimme vaan mennä katsomaan, (aikovat juuri aukasta
ovea, josta poliisi tyrkkää Salun sisään. Sipi ja Samppa vetäytyvät
hämmästyneinä sivulle.)

10:s kohtaus.

    Edelliset, Salu ja Poliisi.

Poliisi (tyrkkää Salun edellään sisään). Mene sinne!

Sanna (hätkähtää). Jumala nähköön!

Sulo. Isä!

Salu (horjuu ja laulaa turisee). Ei minun henkeni viinalle haise,
eikä tupakalle ja kalle, — vaan se haisee kuin herrain henki Saksan
samppanjalle. (Huomaa vaimonsa). Jassoo, siinäkö sinä oletkin,
riivattu. Joko eväät loppuivat. (Hyökkää vaimonsa kimppuun tyrkäten
hänet seinää vasten, josta Sanna vyörähtää lattialle). Ja missäs rahat?

Sanna (kiljahtaa kaatuessaan). Aih!

Sulo. Oi, Jumalan tähden! (rientää äitinsä kaulaan.)

Salu (nyrkki ojossa). Laitatko rahat tänne! (yrittää vielä mennä
Sannaa lyömään, mutta toiset estävät).

Samppa. Älä päästä sitä enää vaimonsa kimppuun.

Sipi (tarttuu kiinni Saluun). Sinä onneton, mitä sinä teit vaimollesi?

Sulo (on polvillaan äitinsä vieressä). Kuule, äiti rakas, hyvä kiltti
äiti, etkö sinä kuule.

Poliisi. Mitä sille tapahtui?

Samppa. Pyörtyikö se vai?

Sipi (hellittää Salua, joka synkkänä istuu tuolille, menee Sannan
luo). Se on vallan tiedotonna.

Sulo. Kulta äiti rakas, nouse ylös, nouse jo.

Samppa. Sen ohimo on käynyt tuoliin ja ihanhan se on kuin kuollut.

Poliisi. Kuollut?

Sipi. Ei se väräytä jäsentäkään (rientää sanaa sanomatta kyökkiin).

Sulo (itkee). Rakas äiti, voi äiti kulta, nouse jo ylös... etkö sinä
yhtään kuule? (Nyyhkii ääneensä).

Samppa. Onkohan tuo nyt murhannut vaimonsa?

Poliisi. Murhannut?

Sipi (palaa vesilasin kanssa, alkaa hieroa Sannan kulmia).
Toivottomalta näyttää.

Salu (nousee murtuneena). Murhamies... pankaa minut sitte kiinni.

Sulo. Jumalan tähden ei äiti saa kuolla.

Poliisi (katsoo Sannaa). Onko se todellakin kuollut? Siinä
tapauksessa minun täytyy pyytää teidän auttamaan itseäni. (Tapaa
nurkasta nuoran, jolla alkaa köyttämään Salua).

Sulo (purskahtaa ääneensä itkemään). Ei, ei, ei! Ei äiti saa kuolla.
Jumalan tähden älkää panko isää kiinni.

Poliisi. Ikävä velvollisuuteni pakottaa kietomaan tätä, vaikkakin
kapakoitsija tai etupäässä se yhteiskunta, joka kapakoimista sallii,
oikeastaan sidottava olisi.

Sipi. Hellittäkää.

Samppa. Rupeaako palaamaan?

Sipi. Se hengittää jo.

Salu (riuhtasee köydet käsistään). Luojan kiitos, (rientää vaimonsa
luo.)

Sanna (raottaa silmiään). Tuokaa vettä.

Sipi (tarjoaa vettä). Kas tässä.

Sulo. Oi, äiti rakas, ethän sinä olo kuollut, ethän!...

Salu (kumartuu vaimonsa luo). Sanna rakas,'ethän sinä vielä olekaan
murhattu?

Sanna (kietoo kyynelsilmin kätensä miehensä kaulaan). Oi Salu! Salu!

Salu (auttaa vaimoansa ylös). Minä en siis olekkaa murhamies? —

Sipi. Ja ett'et vastakaan siksi tule, olisi parasta lopettaa koko
juopottelu.

Salu. Olen sitä jo niin monesti ennenkin ajatellut, mutta en ole
jaksanut vastustaa kiusausta yksin, kun toveritkin aina houkuttelevat
kapakkaan.

Samppa. Mutta mepä yhdymme kanssasi samaan liittoon.

Sipi. Niin, kun vaan teet vakaan päätöksen lakata juomasta, vaikkapa
lyhyemmäksikin aikaa, — kokeeksi ensin.

Salu. Mitäpä muuta voisin tämän jälkeen (katsoo vaimoansa).

Sanna (nojaa heikonnäköisenä mieheensä). Niin, oikein!

Sipi. No yhtykäämme sitte juomalakkoon.

Kaikki (yht'aikaa). Me yhdymme!

Sulo. Kerrankin isä teki päätöksen, jota kannattaa noudattaa.

Poliisi. Ja minäkin johdatin kerran miehen juomaretkiltään oikeaan
paikkaan.