Salapolttajat

SALAPOLTTAJAT

Kolminäytöksinen kansannäytelmä

Kirj.

EIA MUSTAMAA [Emmi Haapanen]

»Seuranäytelmiä» 106.

Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Oy,
1910.

HENKILÖT:

Hakolan emäntä.
Liisa, hänen sisarensa.
Tyyne, hänen tyttärensä.
Erkki, Hakolan kasvatti.
Mäkelä.
Takasuon Junttu.
Toukka-Hennu.
Aapeli, hänen sisarensa poika.
Jussilan Matti.
Nimismies.
Lautamies.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Pihamaa. Toukka-Hennun mökin ovipääty näkyy perältä; oikealla ja
vasemmalla puita. Väliverhon auetessa Jussilan Matti tulee oikealta,
pieni läkkihinkki kädessä.

Jussilan Matti (mökin ovelle koputtaen). Hoi, hoi! Avatkaa ovi ja
joutuin! Minä olen Jussilan Matti. (Kuuntelee ja koputtaa uudestaan
vimmatusti.) Ovi auki ja heti paikalla, ei minulla ole aikaa täällä
koko päivää teidän viheliäistä oveanne kalkutella! (Ei vastausta.)
Hökkeli on tyhjä ja eukko kakaroineen kyliä kiertämässä. Aina pitääkin
tässä asioita juosta. Amerikkaan minä lähden. Siellä sitä eletään
herroiksi, eikä ole aina isä-ukko kintereillä. (Laskee hinkin mökin
rappusille.) Täytyy kai odottaa siksi, kun eukko palaa, muuten on uusi
matka ja ankara ripitys edessä. Jääköön hinkki tuohon täälläoloni
merkiksi. (Poistuu vasemmalle.)

Liisa (tulee oikealta, työntää mökin ovea).. Ei taaskaan ketään
kotona. Se iankaikkinen kyläluuta! Missähän taas lienee verkkojaan
virittelemässä? Pitänee odottaa, kun lupasin kerran toimittaa asian.
(Työntää vahingossa hinkkiä, joka rämisten vierii ulommaksi). Sepä
vasta räminän pitää. Katsotaanpas, mikä siinä rämisi. (Avaa kannen ja
tirkistää sisään, mutta vetäisee äkkiä päänsä takaisin.) Hyi! Johan
arvasinkin, että tässä on koira haudattuna. Viinaltahan tuo tuoksahtaa,
ihan ilmeisesti. (Työntää kätensä kannuun, josta ottaa kolme
seteliä.) Ja tässä ovat verirahat, viinan hinta. Voi viheliäisyyttä,
voi surkeutta, ja voi sinuas, syntinen maailma! Odotappa, sinä
Toukka-Hennu, sinä saastaisen hengen palvelija ja kaiken pahan
lohikäärme! En poistu täältä, ennenkuin olen päässyt juoniesi perille.
(Osoittaa oikealle.) Tuolta ulommaisen kiven takaa pidän hinkkiä
silmällä. (Poistuu oikealle.)

Toukka-Hennu (tulee oikealta, kimppu luutavarpuja selässä.)
Höh... (Heittää varvut maahan.) Höh, höh, kuinka oli painava! Ihan
musertaa oli vanhat luuni. Ei ole köyhän elämä herkkua. Orjana täytyy
päiväkaudet raataa, jos mielii henkikurjansa säilyttää. Kyllähän ne nyt
huutavat, että köyhällekin paremmat ajat koittavat, kun köyhät vain
sitä vaativat. Mutta uskokaapa niitä! Yhdenmoisia ovat huutajat kuin
muutkin. Samaa maata! Raada sinä vain, Hennu, kuin karhu ja jalopeura,
ja anna kielenpieksäjäin ja hullujen jaarittelijain huutaa ja pauhata
kielensä uuvuksiin. Ei huuto hädästä päästä, parku päivistä pahoista.

Mäkelä (tulee oikealta). Hyvää päivää, Hennu! (Epäluuloisesti.)
Yksiksesikö puhelit?

Toukka-Hennu. Kuten näette, arvoisa isäntä.

Mäkelä. Ei mitään nenäkkyyttä tänään. Tärkeitä asioita lienet
aprikoinut, kun puhelu yksikseenkin luistaa.

Toukka-Hennu. Oikein arvattu. Puhelin rikkauden kirouksesta. (Istuu
tekemään luutia.)

Mäkelä. Hah, hah, haa! Vai jo rupeat sellaista tuntemaan, kun
Lähdekorven omistusoikeus lähenee. (Istuu kivelle.)

Toukka-Hennu. Hökkelin saatte kyllä itse pitää. Ei se ikänä minun
käsiäni lämmitä. Rankkitynnyrit ja luutavarvut ovat edelleenkin
valtakuntanani.

Mäkelä (totisena). Lasketko leikkiä, vai pahako sinua riivaa? Olenhan
sanonut, että Lähdekorpi sinä hetkenä on sinun, kun minä saan Hakolan
isännyyden.

Toukka-Hennu. Sepä juuri meneekin nokkanne ohitse; häviää kuin voi
lämpöiseltä leivältä. Asianne ovat Hakolassa huonolla kannalla.

Mäkelä (hämmästyen). Sekö ääni nyt on kellossa? Puhuit viimein aivan
toista. Sanoithan emännän olevan suostuvaisen.

Toukka-Hennu. Samaa sanon nytkin. Emäntä on valmis antautumaan
rahasta vaikka paholaiselle. Mutta tytär on toista maata, ja hänestähän
nyt on puhe.

Mäkelä (ylpeästi). Ole huoletta. Kyllä minä tytön taivutan, kun vain
emäntä on puolellani.

Toukka-Hennu. Puolellasi on täydellisesti. Sen on Toukka-Hennun kieli
saanut aikaan... Mutta tyttöön ei mikään pysty. Hänellä ei ole sinusta
yhtään hyvää ajatusta.

Mäkelä (nauraen). Vai ei yhtään hyvää ajatusta! Semmoisia voi mies
milloin tahansa tyttölapsiin itsestään mielenmäärin istuttaa. Hieman
kohteliaisuutta, hymyilyjä, imarteluja ja leluja, niin taipuvat kuin
lanka... Vaikka sormensa ympäri kiertäisi.

Toukka-Hennu. Ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa... Sitäpaitsi
sinulla on kilpailija.

Mäkelä (kavahtaen pystyyn). Kilpailija! Niinkö sanoit? Kuka uskaltaa
kanssani taistella? Ei ainakaan tämän kirkon kuuluvilla semmoista
löydy, ei vaikka lyhty kädessä haettaisiin. Köyhiä ovat summakaupalla
sanoen kaikki tyynni. Aina minä voin »kympin» heidän markka-vaivaistaan
vastaan panna.

Toukka-Hennu. Lähempänä kuin luulet, ja oikein komea ja hieno... Ei
juo viinaa eikä polta tupakkaa, ja on siivo kuin mamselli. Liisa-täti
tekee kaikkensa sen asian hyväksi, ja luullakseni on Tyynekin poikaan
mieltynyt.

Mäkelä. Liisa-täti! Mitä ihmettä sillä »Amerikan leskellä» on sen
kanssa tekemistä?

Toukka-Hennu. Mitäkö tekemistä? Veri on toki vettä sakeampaa.

Mäkelä. Veri... Tuhat tulimmaista, ethän vain tarkoita Hakolan
renki-Erkkiä.

Toukka-Hennu. Oikein arvattu. Eikös kuvaukseni ole naulan päähän
osattu?

Mäkelä. Jo nyt on maailma mullinmallin, Eurooppa edestakaisin. Ei
pysy suutari enää lestissään eikä räätäli pöydällään. Tuommoinen
maitoparta, poropeukalo, hänkö nyt muka Hakolaan isännäksi! Oh, sinä
Liisa-täti! Kylläpä viekkautesi ymmärrän. Olisi hyvä köyhäraukan olla
sekä isännän että emännän sukulainen. Kun minä saan Mäkelän herruuden,
niin kyllä tämän muistan. Saat totisesti lähteä Amerikkaan sinäkin
puuveitsellä hopeata leikkaamaan.

Toukka-Hennu. Hah, hah, haa! Siellähän olisi tilaa levennellä ja
pöyhistellä. Mokomakin riikinkukko!

Mäkelä. Tietääkö Hakolan emäntä sen asian?

Toukka-Hennu. Tänään sen hänelle kerroin.

Mäkelä. Mitä hän sanoi? Joko antoi Liisalle matkapassin, hä?

Toukka-Hennu. Ei ollut uskovinaan koko juttua. Mutta silmien vihainen
mulkoilit kyllä ilmaisi suuttumusta. Taitavatpa koittaa Liisalle ja
Erikille kuumat päivät. Mutta minä sanon: omiaan heille kummallekin.

Mäkelä. Tänä iltana minä menen Hakolaan ja laitan asiani valmiiksi.
Kunniakasta ei totta soikoon ole, kun on renki kilpailijana... (Katselu
ympärilleen.) Oletko varmasti yksin?

Toukka-Hennu. Kuin taivaan lintu. Kukapa kurjalle kumppaniksi...?

Mäkelä. Sano Juntulle, että hänen pitää olla valmiina. Huomenna
pannaan Kypärän tehdas taas käyntiin ja laitetaan hääviinat ja vähän
enemmänkin... Kyllä tiedät... tarpeen mukaan... ja sinä, Hennu, pidä
kiiltonappeja silmällä...

Toukka-Hennu. Tottelen, herra kapteeni!

Mäkelä. Hiljaa mäissä. Näin meidän kesken sanoen niiden tulo Kypärään
sopimattomaan aikaan on Juntulle kaikkein epäterveellisintä.

Toukka-Hennu. Eiköpä tuo panisi herra kapteeniakin aivastelemaan, jos
asiat sille hollille kääntyisivät?

Mäkelä (ärtyisesti). En ehdi nyt turhuuksia kuunnella. Hyvästi!
Kirkossa kuulet, milloin palkkasi saat. (Poistuu vasemmalle.)

Toukka-Hennu (yksin). Vai turhuuksia! Älä uskokaan, että nahkasi
säilyy, jos kerran me muutkin kiikkiin joudutaan. (Menee mökin ovelle.)
Joku on ollut täällä ja jyristänyt ovea, koska asettamani merkki on
pudonnut. (Huomaa hinkin.) Tuossahan on hinkki. (Katselee ympärilleen.)
Hyvä isä! Eihän vain joku ole täällä? (Tarkastaa hinkkiä ja ilostuu.)
Ei mitään hätää... Tämä on Jussilan hinkki... Matti-tolvana on taas
matkassa. Ei milloinkaan opi viemään hinkkiä sovitulle paikalle...
Makaamaan on taas ollut kiire. Hyvä isä, jos joku olisi tullut...
(Poistuu hinkki kädessä vasemmalle.)

Jussilan Matti (vasemmalta unisena, haukotellen). Vai tolvana!
Itse olet oikein tolvanain tolvana. (Pui nyrkkiään Hennun jälkeen.)
Sainpas tietooni kujeenne Kypärässä. Kyllä nyt tämäkin poika itselleen
Mikonpäiväviinat hankkii. (Poistuu haukotellen vasemmalle.)

Liisa (oikealta). Erehdyt pahasti, poikaseni. Minä kyllä toimitan
Kypärän keitokset tällä kertaa parempiin suihin. Onpa minulla
nyt langat käsissäni. Koko roistojoukon kaadan yhdellä iskulla.
Kyllä ovatkin osanneet olla ovelia. Vuosikausia ovat kyläkuntaamme
ilkitöillään turmelleet. Mäkeläkin on nyt satimessa. En toki olisi
moista uskonut, vaikka huhuja kyllä on ollut kaikenlaisia...
Sisar-parkani! Jokohan nyt edes silmäsi aukenevat, kun saat tämän
kuulla? Pelastanpa Tyyne-tytön, pelastan valkean kyyhkyseni haukan
kynsistä. (Poistuu vasemmalle. — Toukka-Hennu ja vähän ajan kuluttua
Jussilan Matti, jolla on hinkki kädessä, tulevat näyttämölle.)

Toukka-Hennu. Sinä olet yhtä varomaton... Et koskaan tottele
määräyksiä. Joku voisi saada vihiä asioistamme.

Jussilan Matti. Saakoot, jos saavat. En tässä enää kauan hinkkiä
kanniskele. Minä lähden Amerikkaan.

Aapeli (laulaa oikealla).

    Öisin ma päässyt oksalle,
    mutta oksa se oli löyhä.
    Öisin ma saanut nätin tytön,
    mutta ma olin köyhä.

    Voi, jos ne oksat kannattais,
    niin laulelisin siellä,
    etten mä oisi tässä kylässä
    komioiden tiellä.

(Tulee näyttämölle.) Ka, päivää, Jussilan perintöprinssi! Nälkäkö vai
rutto on Jussilan karjassa raivonnut, kun pojan itsensä on täytynyt
maitometsään lähteä? Vie sukkelaan isä-Masalle juotavaa, ettei janoon
näänny. Kuka talonväkeä sitte kurittaisi ja kerjuupojat kartanolta
karkoittaisi, kun sinäkin olet vielä tuommoinen naurisäijä!

Toukka-Hennu. Pidä suusi pienemmällä, Aapeli.

Jussilan Matti. Antaa suun soida, kyllä maailma ääntä vetää..
(Poistuu oikealle.)

Aapeli (huutaa Matin jälkeen). Sano isä-Masalle terveisiä ja
kiitoksia viimeisistä!

Toukka-Hennu (ankarasti). Poika! Oletko taasen juonut!

Aapeli. Se on tietty. Eiväthän pomot muuten rikastu, ellei köyhä
kansa juo.

Toukka-Hennu. Sinä jumalaton! Sinä saatat meidät kaikki turmioon.

Aapeli. Ehei! Minä täytän vain tehtävän, joka minulle on määrätty...
Minä juon. Muuten ei käy Toukka-Hennulla kauppa, eikä keräänny Mäkelän
paroonille kolikoita.

Toukka-Hennu. Oletko huutamatta... joku saattaisi kuulla!

Aapeli. Kuulkoot. Ei meidän leipämme siitä huonone. Mutta Mäkelän
paroonille se olisi parahiksi. Kyllä sen vielä linnaan toimitan, sen
saat nähdä.

Toukka-Hennu. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse sinne kupsahtaa.
Olemme samassa kadotuksessa kaikki.

Aapeli. Ole ilkkumatta... Jopa totisesti on aika lopettaa tämä
inhottava toimi. Kylliksi on jo pomolle kiskottu ihmisiltä omaisuutta.

Toukka-Hennu. Vai kiskottu! Itse eivät osaa kiusojaan hillitä. Oma
suu tikanpojan surma. En ymmärrä kuka ilkimys on tyhmään kalloosi
tuommoisia meininkejä ajanut. Tiedäppäs, mies, että Suomessa tuhannet
rikkaat ja arvossapidetyt herrat ovat viinakauppiaita, eikä mikään
poikanulikka ole heitä sentakia könistelemässä. Elää sitä toki minunkin
täytyy ja sinun myös.

Aapeli. Minusta sinun ei tarvitse välittää nyt enempää kuin
ennenkään. Ennen turvasin kerjuuseen, ja nyt kyllä elän vankkojen
käsivarsieni avulla.

Takasuon Junttu (tulee oikealta synkän näköisenä). Pian nyt saadaan
panna hampaat naulaan ja kuolla kuin koirat. (Istuu kivelle ja rupeaa
vuolemaan luutavarpuja). Ei ole mokomata ennen kuultu eikä nähty.
Maailman loppu lienee tuota pikaa käsissä.

Toukka-Hennu (hätäisesti). Hyvä isä sentään! Mitä on tapahtunut? Onko
kuuloja kuultu ja näkyjä nähty?

Takasuon Junttu. Pahempaa, paljon pahempaa.

Toukka-Hennu. Pahempaako! Hyvä isä! Minä aivan näännyn... Sano toki,
mitä on tapahtunut?

Takasuon Junttu. Koko kylän väki on poissa järjiltään.

Toukka-Hennu. Kylänkö väki poissa järjiltään?

Takasuon Junttu. Niin. Ihan rutihulluina pyörivät kaikki.

Toukka-Hennu. Mutta mitä sitte on tapahtunut?

Takasuon Junttu. Mitäkö tapahtunut... Enkös sitä jo sanonut? No
kuulkaa sitten, mitä on tapahtunut: on alkanut juomalakko.

Toukka-Hennu. Juomalakko! Henki menköön, jos käsitän sanaakaan. Onko
kylän väki lakannut juomasta? Jos niin on tapahtunut, niin minä sanon,
että se on heidän syntisen ruumiinsa loppu. Ruoka ja juomahan meidän
elomme ylläpitää.

Takasuon Junttu. Ruoka ja juoma! Luuletko minun tässä siitä puhuvan,
hä? Vettäkö minä Kypärässä valmistan...? Minä puhun viinasta. Sitä on
kylän väki päättänyt lakata juomasta ja tietysti myöskin ostamasta.
Itse saamme nyt jäljellä olevat varastomme kallistella — uuden
laittamisesta ei puhettakaan. Virkaheitoksi tässä mies jääpi vanhoilla
päivillään... Joko käsität, mistä on puhe?

Toukka-Hennu. Täydellisesti. Mutta mistä tuollainen hullutus on
saanut alkunsa?

Takasuon Junttu. Sekö sen tiennee. Itse paholaisen rienausta lienee
koko touhu. Mattilan emäntä ja Hakolan Tyyne kulkevat kuin kiljuvat
jalopeurat listain kanssa ympäri ja keräilevät lakkolaisten nimiä.
Ala-ikäiset ja yli-ikäisetkin kuuluvat kelpaavan. Kohta tulevat kai
tännekin.

Aapeli. Siihen listaan tämäkin poika nimensä piirtää.

Toukka-Hennu (kiivaasti). Piirrä vain, kelvoton! Mutta Toukkalan
ovea älä sen koommin avaa. — Vai Mattilan emäntäkin, vanha ihminen...
No, hän kai sen koko homman on keksinytkin. Kuinkas muuten... Jotakin
kai niistä aviiseista ja herrasplakaateista päähän nousee. Eihän tuo
päivään pitkään muuta teekään kuin niitä nuuskii... Kumma kun mieskin
sellaista kärsii... Ei Matti-vainaja vain olisi kärsinyt. Vähemmästäkin
jo käsiksi kävi.

Takasuon Junttu. Niin, niin... Virkaheittoja tässä ollaan... Hampaat
naulaan vain.

Toukka-Hennu (rohkeasti). Ei sinne päinkään, Junttu hyvä. Kyllä
Lähdekorvessa puremista riittää. Sen uskallan minä taata. Lakatkoot
juomasta. Samantekevä.

Takasuon Junttu. Mitä? Joko asia on selvä?

Toukka-Hennu. No, saat sanoa valehtelijaksi, ellei ole. Torppa on kohta
minun.

Takasuon Junttu (iloisesti). Ja sinä, Hennu, minun. Mikkona pidetään
häät ja silloin tarjotaan Kypärän korven parasta tuotetta.

Toukka-Hennu. Ja ruokaa pitää olla niin runsaasti, ettei kesken lopu,
niinkuin entisissä talkoissa, joissa viimeisen vieraan piti pataa
nuolla, kun ei muutoin ruuan makuun päässyt.

Takasuon Junttu (nousee iloissaan ja pistää puukon tuppeensa). Hih,
hei. Tunnenpa itseni keveäksi kuin viisitoistavuotias. Kyllä siellä
meidän häissä tanssitaankin. Kas näin, näin... (Pyörähtelee kankeasti
ympäri.)

Aapeli. Hah, hah, haa! Sehän käy kuin pattijalka hevoselta. Mutta
jatka, jatka, saadaan lisää katsojia... Tuolla tulee Tyyne listoineen.

Takasuon Junttu (hätäisesti).- Joko...? Sukkelaanpa ehti... Nyt
Junttu-ukko katoaa. (Poistuu oikealle.)

Toukka-Hennu. Ja Hennu-eukko myös. (Samaan suuntaan.)

Aapeli (päättävästi). Mutta minä poika jään ja piirrän kun piirränkin
nimeni listaan... Mutta Tyynellähän on Mäkelän parooni kintereillään...
Nyt sukkelasti syrjään, niin saan kuulla, mitä suhteita on nokkosella
ja valkoliljalla. (Poistuu. Tyyne ja Mäkelä tulevat näyttämölle.)

Mäkelä. Kuuntele nyt minua edes silmänräpäys.

Tyyne. En. Minulla ei ole kanssanne mitään tekemistä.

Mäkelä. Enemmän kuin luulet. Minulla on jo äitisi suostumus. Huomenna
tuon sinulle kihlat, upeat kuin keisarinnalla.

Tyyne (uhkaavasti). Pois näkyvistäni! En tahdo kuulla enkä nähdä
teitä.

Mäkelä. No no, kaunis kyyhkyseni. Älähän nyt ole noin vihaisena, kun
tosi on edessä.

Tyyne. Pois, pois!

Erkki (tulee kiireesti oikealta). Hei, Tyyne, joko sinulla on paljon
nimiä? Katsoppa tätä. (Näyttää listaa.) Koko sivu täynnä. (Huomaa
Mäkelän.) Ahaa, täällähän on muitakin. (Katsoo Mäkelää aivan läheltä.)
Sehän on itse Mäkelän parooni. (Mäkelä väistyy taaksepäin.) Älkää
pelätkö. En minä ole nimismies.

Mäkelä. Renki sinä olet.

Erkki. Mutta rehellinen renki, eikö niin?

Mäkelä. Rehellinen taikka epärehellinen, minulle aivan samantekevää.

Erkki. Vai niin. Ette ole juuri kohtelias... Mutta sentään laulan
kunniaksenne. (Laulaa.)

    Vuonna kuusikymmentä kuus
    tuli Suomeen laki uus,
    viinaa kiellettiin polttamast'
    ja ilonpäiviä viettämäst'!

Eikös ole soma laulu?

Mäkelä. Erinomainen. Mutta koska laulajat ovat huonoja renkejä, niin
sanon sinut ensi muuttopäivästä irti palveluksestani.

Erkki (hämmästyen). Vain isännällä on oikeus sanoa irti palvelijoita.
Milloin herra parooni on saanut Hakolan isännyyden?

Mäkelä. Silloin kun Tyynen kihlasin.

Erkki (kiihkeästi). Tyynen kihlasit! Tyyne! Onko totta...?

Tyyne (Mäkelälle). Kurja valehtelija! Kuinka uskallatte?

Mäkelä. Älähän nyt, haukkaseni.

Erkki (lyöden Mäkelää korvalle). Tuoss' on sinulle haukkaseni... ja
tuossa... (Mäkelä koettaa estää kädellään lyöntejä ja poistuu takaperin
näyttämöltä.) — Kuinka tuo lurjus uskaltaa sinua, Tyyne, lähestyä?

Tyyne. Äidin luvalla.

Erkki. Kuinka on mahdollista, että äitisi...?

Tyyne. Luulen, että raha on hänen järkensä pimittänyt. Mutta minua ei
sillä koskaan voiteta.

Toukka-Hennu (tulee oikealta). Hyvää päivää, Hakolan Tyyne!
(Erkille.) Kuinka rengitkin joutavat näin arkipäivinä kylänkulkuun?

Erkki. Tärkeät asiat vaativat. Me kuljemme nyt ihmisiä punnitsemassa.
Äsken tästä juuri karkoitimme yhden, jonka havaitsimme liian
köykäiseksi. Kohta nyt Hennukin killuu puntarin nokassa.

Toukka-Hennu (vihaisesti). Hävytön, kehtaatkin pilkata minua, vanhaa
vaimo-ihmistä! Itsesi pitäisi puntarin nokkaan ripustaa, senkin
puplikaani. Olisipa Matti-vainaja elossa, niin kyllä hän sinulle
näyttäisi.

Erkki. Mitä semmoinen kömpelöjalka minulle näyt täisi?

Toukka-Hennu (lyöden käsiään yhteen). Vai kömpelöjalka! Komiat
sillä jalat oli, Matti-vainajalla. Puolta isommatkin ne olivat kuin
tuommoiset variksenvarpaat. (Osoittaa Erkin jalkoja.) Kun tytön vei
tanssiin, niin puolikuolleeksi riepoitti... Mutta sinä, köniskö, et
saisi edes minua, vanhaa vaimo-ihmistä, hengästymään.

Erkki. Koetetaanko?

Toukka-Hennu (ylpeästi). Koetetaan vain. En minä pelkää.

Erkki (sivulle). Kyllä minä eukosta nyt kaikki pahat henget ulos
riepoitan. (Ottaa Hennua käsistä ja pyörittää tulisesti ympäri,
laulaen.)

    Vanhan kullan naama on kuin pieksun kaava,
    eikä sen punoita kuin toinen poski;
    uuden kullan luo on pitkänlainen malka,
    siinä välillä on kuohuva koski.

Takasuon Junttu (tulee vihaisena näyttämölle). Hennu, Hennu! Mitä
peliä tämä on? (Vetää Hennun nutunliepeestä luokseen.) Vain minun
kanssani sinä tanssit, et kenenkään muun... (Uhkaavasti Erkille.) Pysy
ulompana vain, rengin sammakko! Kyllä Hennun ja minun kaupat pitävät.

Erkki (nauraen). Pidä varasi, Takasuon Junttu. Hennu on ilkeä
veikale, joka pian luistaa käsistäsi.

Takasuon Junttu. Eikä luista. Junttu-ukko osaa kyllä omansa pitää...
Hennu, mitä sinulla on tuon veijarin kanssa tekemistä? Miksi rupesit
hänen kanssaan hyppimään, hä?

Toukka-Hennu (hengästyneenä). Höh... höh... höh... höh... mitäs...
höh... kun pilkkasi... höh...

Takasuon Junttu. Ketä pilkkasi? Minuako?

Toukka-Hennu. Ei... höh... kuin... höh... Matti-vainajaa.

Takasuon Junttu. No kaikkea... Sen edestä nyt ei enää kannata
hyppiä... Hän on jo kuollut ja kuopattu... Parasta on, että tästä
lähtien hypit vain minun puolestani... Kuuletko, Hennu, että vain minun
puolestani.

Mäkelä (tulee näyttämölle poski siteessä). Se on häpeällistä, se on
kunnotonta! (Osoittaa Erkkiä.) Tuo mies, tuo renkireuhkana tuossa, on
kohdellut minua kuin kerjäläistä, kahlekoiraa. Hän on lyö nyt poskeni
aivan pilalle. Tuollainen mies on häpeäksi koko kylälle.

Erkki. Sinunlaisesi mies on häpeäksi koko maailmalle. Tekisi hyvän
työn, ken pieksäisi moisen peikon hengiltä.

Toukka-Hennu. Kuulkaapas sitä sisua ja sitä sappea! (Erkkiä uhaten.)
Sen sanon sinulle: hiljaa minun pihassani. Täällä ei semmoinen mies saa
rehennellä. Mene paikalla tiehesi.

Erkki. Menen kun haluttaa... Tule, Tyyne, täällä ei meillä ole mitään
tehtävää. Listaimme nimet eivät täällä lisäänny. (Tyyne ja Erkki
poistuvat.)

Mäkelä (raivoissaan). Kauheus ja perikato! Noinko Hakolan emännän ja
minun aikeitani uhitellaan!

Toukka-Hennu. Uhittelu ei tule pitkäaikaiseksi, sen takaan... Menen
paikalla Hakolaan ja kerron kaikki. Vielä kerran soikoon Toukka-Hennun
kieli. Se on viimeinen virteni tässä asiassa. Mutta se olkoonkin
voimakas kuin salama ja jyrinä.

Takasuon Junttu. Voimakas ja niin väkevä, että sepposten selälleen
ponnahtaa Lähdekorven ovi meidän kummankin sisään käydä. (Hennu, Junttu
ja Mäkelä poistuvat.)

Aapeli (tulee näyttämölle). Hakolaan lähden minäkin... Siellä soikoon
myös Aapeli-pojan kieli... Se on ensimmäinen ja viimeinen virteni
tässä asiassa. Mutta se olkoon pelastava ja vapauttava kuin rauhan
sanansaattaja. Se sulkekoon ikipäiviksi Mäkelän paroonilta Hakolan ovet
ja vapauttakoon valkean kyyhkyn joutumasta haukan kynsiin. (Poistuu.)

TOINEN NÄYTÖS.

Metsäinen seutu. Perällä isonlainen amme, oikealla salapolttimo, joka
ei näy katsojille. Väliverhon auetessa Mäkelä ja Junttu näyttämöllä.

Mäkelä (sivuilleen vilkuillen). Ja yksi tynnyri, muista se, oikein
hyvää... Se on häitä varten... Kyllä ne nyt kumminkin pidetään,
vaikka tikut tanssisi... Tuskinpa sitä sitten enää muita keitoksia
laitetaankaan.

Takasuon Junttu. Turhaa se on jo tämäkin... Kukapa nyt enää juo, kun
kaikki ovat lakossa.

Mäkelä. Niin, kukapa nyt enää juo... ja muutenkin joutaa tämä homma
jo jäädä ainakin joksikin aikaa.

Takasuon Junttu. Kyllä ymmärrän yskän... Nyt täytyy olla vähän aikaa
pyhä ja puhdas kuin kyyhkyläinen. Paksu musta viiva entisyyden yli,
ja sitten uuteen, valoisampaan elämään... Niin, niin... Maassa maan
tavalla taikka maasta pois.

Mäkelä. Oikein, Junttu-ukko! (Nauraa.) Se naula sattui Hakolan
Erkkiin eilen illalla oikein puustavillisesti... Kruununsarka on nyt
pojalla poljettavana.

Takasuon Junttu. Mitä? Oliko Hennun käynnillä seurauksia?

Mäkelä. Olipa tietenkin. Erkki ajettiin maailman kylille, eikä
Liisa-täti saa Hakolan emännälle näyttäytyä ennenkuin tekee vakavan
katumuksen ja parannuksen häijynilkisistä meiningeistään.

Takasuon Junttu. Siinäpä puhdasta tehtiin.

Mäkelä. Niin oli emäntä riehunut kuin leijona... Nyt on tällä pojalla
tie avoinna, sileä kuin höylätty. Huomenna vien kihlat. Upeat ja komeat
ne ovat, eikä niitä olekaan ostettu rengin rahoilla.

Ääni metsästä (synkkä ja kolkko). Ne on ostettu viinarahoilla. Ne on
ostettu köyhäin hiellä ja kunnialla.

Mäkelä (hirmuisesti säikähtäen). Huu, huu! Auttakaa! Kummituksia,
kiinniottajia! Auttakaa, auttakaa! En minä ole viinankeittäjä... Se on
Juunt... tuu. (Pakenee.)

Takasuon Junttu (raivoisasti). Vai Juunt... tuu, sinä jänishousu!
(Astuu jonkun askelen Mäkelän jälkeen.) Viinapannuun pitäisi pistää
koko vintiö. Rahat kyllä kiskoo ihan vihoviimeiseen penniin, mutta
noin menee, kun niiden takia pitäisi vähän taistella ja vaivaa nähdä.
Mene, mene, mutta usko pois, että jos minä kaadun, niin kaadut sinäkin.
(Puistaa nyrkkiä Mäkelän jälkeen.)

Aapeli (tulee näyttämölle nauraen). Hah, hah, haa! Sehän lensi kuin
vimmattu. Olisi ollut vain uuniluuta ratsuna, niin hornaan olisi kai
rientänyt tervehtimään omaa isäntäänsä, paholaista.

Takasuon Junttu (vihaisesti). Poikariiviö! Olitpa kujeellasi vähällä
saada minutkin käpälämäkeen. Heitä pois semmoiset! Ne eivät sovi täällä!

Aapeli. Huihai, Junttu-ukko! Niin löyhässä et toki satulassa istu.
Luulenpa, että pahempi rymäkkä siinä käydä saisi, ennenkuin sinä
Kypärästä pakenisit... Ja onhan sinulla henkivartija... Toukka-Hennu
valvoo ja vartioi sinua kuin lohikäärme kulta-arkkua.

Takasuon Junttu. Tiedän kyllä Hennun olevan uskollisen vartijan...
Mutta olen kuitenkin vähän niinkuin aralla hengellä ja pahain
aavistusten mukuroima... Näin näet äsken nukahtaissani pahan unen. Amme
tuossa, tuo vanha uskollinen palvelijani, oli olevinaan säpäleinä,
ja viinapannussa keittää poristettiin perunoita... Ja jalkani olivat
olevinaan raskaat kuin lyijypalat. En saanut niitä paikaltaan
hievahtamaankaan.

Aapeli (totisena). Se on paha uni. Tuho on tulossa sinullekin,
Takasuon Junttu.

Takasuon Junttu (iloisesti). Unien uskoja, varjojen pelkääjä! Häät
tälle pojalle ovat tulossa. (Poistuu oikealle ja tulee saman tien
takaisin tuoden isohkon viina-astian.) Tässä ne ovat Takasuon Juntan
ja Toukka-Hennun hääviinat. Puolta huonompaan saa Mäkelä tyytyä... Jos
haluat maistaa jo näin etukäteen, niin tuolla pannun luona on pullo.

Aapeli (totisesti). En juo enää.

Takasuon Junttu. Mitä?

Aapeli. En juo enää. Olen ruvennut lakkoon.

Takasuon Junttu. Lakkoon? Sinäkö lakkoon?

Aapeli. Niin.

Takasuon Junttu. Pilkkaatko minua, vanhaa miestä, vai joko tuolla
tullessasi kallistelit pulloa?

Aapeli. Ei kumpaakaan.

Takasuon Junttu. Mutta jos olet lakossa, niin mitä riivattua sinulla
on sitten täällä salapolttimolla tekemistä, hä?

Aapeli (viattomasti). Tulin kysymään, etkö sinäkin Junttu rupea
lakkoon.

Takasuon Junttu (kiivaasti). Hävytön lurjus! Ellet olisi
Toukka-Hennun sisarenpoika, niin antaisin sinulle semmoisen
korvapuustin, että sen ikäsi muistaisit. Mutta nyt... hah... hah...
haa... voin koko asian kuitata naurulla. Takasuon Junttu juomalakossa!
Sukkela pila, Aapeli-poika, se täytyy myöntää.

Aapeli. Ja lieventävä asianhaara, kun satimeen tarttuu. (Poistuu
oikealle.)

Jussilan Matti (tulee vasemmalta näyttämölle pussi selässä). Päivää,
Junttu! (Heittää pussin maahan.) Saako täällä vielä vanhalla kaupalla?
Tulee tässä Mikko ja muita juhlia. (Istuu mättäälle.)

Takasuon Junttu. Poika-lurjus, miten sinä tiesit täällä olostani?

Jussilan Matti. Tiesinpähän vain, kuten näet. Tuuli minulle jutun
tarinoi.

Takasuon Junttu. Mistä olet saanut pussisi sisällön?

Jussilan Matti. Myllytiellä... vähän joka säkistä.

Takasuon Junttu Kunnoton! Selkäsaunan sietäisit. Jos isäsi saisi
asiasta vihiä, niin saisitpa tanssia.

Jussilan Matti. Isänpä kanssa näitä teitä ensiksi kuljin.
Mustan-Kiian polttimolla käytiin... Olin silloin polvenkorkuinen
poikakloppi. Paluumatkalla isä myötäänsä otti ryyppyjä ja antoi
minullekin pari kertaa pienen tilkan.

Takasuon Junttu. Siispä olet isäsi poika, eikä minulla ole mitään
sitä vastaan. (Huutaa). Hoi, Aapeli! Tuopa pullo tänne ja tarjoa
vieraalle.

Aapeli (tulee oikealta pullo kädessä). Päivää, Jussilan pikku isäntä!
Joko sinäkin kerjuupussia kanniskelet? (Potkaisee pussia.) Pulleampi on
tuo kuin se, jota ennen muinoin minun selässäni pilkkasit.

Jussilan Matti. Älä nyt, Aapeli, joutavia lapsellisuuksia muistele.
Anna tänne tuo pullo, ja juodaan sovinnon malja.

Aapeli. Enkä anna. Veisit sen nimismiehelle, jonka yllyttäisit
kimppuuni, niinkuin ennen Mikkolan kahlekoiran. (Puristaa pulloa.)
Sitäpaitsi on tämä aivan liian väkevää. Jussilan hapankalja on sinulle
paras ja terveellisin juoma.

Takasuon Junttu. (Vakavasti). Lopeta jo, Aapeli! (Ottaa pullon ja
antaa Jussilan Matille.) He, ota nyt oikein ryssänryyppy! (Poistuu
oikealle.)

Aapeli (laulaa).

    Kunnon miehiä isä lie,
    mutta poikapa viinaa maistaa,
    Kypärän korvesta jyväpussilla
    ilojuomaa vaihtaa.

Jussilan Matti. Laula sinä vain... Minä juon. Kas näin. (Juo.)

Aapeli. Latki, latki! Ei tule toista kertaa semmoista viinaa
kielellesi.

Jussilan Matti. Kyllä sitä Juntalla on. (Juo.)

Aapeli. On kyllä, mutta ei sitä sinun pulloosi panna.

Jussilan Matti. Kyllä Junttu panee. (Juo.)

Aapeli. Eikä pane. Harmaalla sikunalla hän sinun pullosi täyttää.

Jussilan Matti. Sinä valehtelet! Minä, ison talon poika, en huoli
sikunasta.

Aapeli. Jyvien varkaalle ei anneta parempaa.

Jussilan Matti. Mutta minä en huoli huonosta! Kuulitko? Minä en huoli!

Aapeli. Kiitä, kun jotakin saat. (Poistuu.)

Jussilan Matti (yksin). Hih hei! (Puistaa pulloa.) Tämä on kirkasta
ja kaunista kuin lähteen vesi! Tällaista täytyy minunkin saada. (Juo.
Laulaa.)

    Tullessani minä ryypyn sain
    ja jouluna sain toisen,
    Mikonpäivänä toivon saavani
    punssilokeroisen.

Takasuon Junttu (tulee oikealta). Hiljaa minun huoneessani! Täällä ei
saa huutaa!

Jussilan Matti (pöyhkeästi). Minä huudan niin paljon kuin haluttaa!
Mutta sinun pohjaanpalaneesta sikunastasi en huoli. Minä tahdon
puhdasta viinaa!

Takasuon Junttu (vihaisesti). Mies, oletko rutihullu, vai joko vedit
liian pitkän ryypyn? Minunko keitokseni pohjaanpalanutta sikunaa?
(Sieppaa pullon ja puistaa sitä.) Katso tätä! Eikö se ole puhdasta
viinaa, häh?

Jussilan Matti. On. Mutta minun pullooni kuulut panevan huonompaa.
Mutta minä en huoli... en... en. (Osoittaa viina-astiaa.) Tuosta
astiasta minä tahdon! Kuulitko? Juuri tuosta.

Takasuon Junttu. Sitä sinä et saa. Se menee parempiin suihin.

Jussilan Matti. Vai en saa? Saan kyllä. Sen näytän sinulle,
äijä-parka! Minä vien koko tynnyrin. (Käy viina-astiaan käsiksi.)

Takasuon Junttu (julmistuen). Nulikka! Vai minun hääviinani! (Töyttää
Mattia niin, että Matti kaatuu suulleen näyttämölle.) Siitä sait sekä
sikunat että puhtaat viinat! (Ottaa Matin jauhopussin ja heittää sen
hänen päälleen.) Tuosta saat vielä kaupantekijäisetkin!

Aapeli (tulee kiireesti oikealta). Nyt se pamahtaa, ja kohta Takasuon
Juntun pannussa perunat porisevat. (Juntulle.) Hei, mies! Laita jalkasi
juoksukuntoon. Hurtat ovat saaliin haussa.

Takasuon Junttu. Hurtat... saaliin haussa... Lörpötteletkö, vai onko
tosi edessä?

Aapeli. Sanantuoja selvittäköön.

Toukka-Hennu (tulee hengästyneenä). Höh... höh... Lähtekää, Jumalan
luomat, tiehenne! Höh... höh... Ihan ovat kintereilläni. Kyllä ovat
tulleet, mutta eivät toki minulle vertoja vedä.

Takasuon Junttu (hätäisesti). Ehtiikö mitään ottaa mukaan?

Toukka-Hennu. Ei, ei. (Vilkaisee taakseen.) Hui! Siellä jo ovat!
(Hennu ja Aapeli poistuvat kiireesti.)

Takasuon Junttu. Vaikka henki menisi, niin hääviinoja en jätä. (Ottaa
viina-astian ja poistuu kiireesti toisten jälkeen.)

Ääni oikealta. Tulemme »kreivin aikaan». Tehdas on täydessä
käynnissä. Missä tehtailija lienee?

Lautamies (tullen näyttämölle). Täällä hän vetelee makeita unia.
(Huutaa Jussilan Matille.) Nouseppa vieraita vastaanottamaan! Tulikin
jo sammuu pannusi alta.

Nimismies (tulee myös näyttämölle). Ahaa, lurjus! Jouduitpa kerrankin
kynsiimme. Kyllä sinut nyt höyhennämme. Nouseppa joutuin tekemään tiliä
hommistasi! Mitä? Etkö aio totella kruunun käskyä? Kyllä minä sinut
opetan! (Potkaisee Mattia kylkeen.)

Jussilan Matti (nousee kylkiään pidellen). Ai, ai, ai, ai... (Sieppaa
äkkiä jauhopussin ja lyö nimismiestä vasten kasvoja.) Tuosta saat,
senkin rankkitynnyri! (Nimismies silmiään hieroen ja pärskyttäen
pakenee taaksepäin Matin häntä yhä läimäytellessä.) Vai rääkkäämään
rupeat minua, ison talon poikaa! Minä en kumminkaan juo sinun
sikunaasi! Itse saat sen viime tilkkaan särpiä, senkin salapolttaja!

Lautamies (hämillään). Onko meitä petetty? Tuo poikako täällä viinaa
keittää? Ja missä on Junttu? (Huutaa Matille.) Hoi, maitoparta! Mitä
sinulla on täällä polttimolla tekemistä?

Jussilan Matti (huomaa lautamiehen). Vai olet sinäkin siinä,
kerjäläis-Aapeli! Tuosta saat! (Läimäyttää lautamiestä pussilla
päähän.) Muistatko, kun meidän ovella (Läimäys.) leipäpalaa kerjäsit?
(Useita läimäyksiä.) Siitä saat sinäkin, viinakauppias, osasi.
(Hypähtelee horjahtavin askelin.) Hih hei! En minä tuommoisia
rääsyäijiä pelkää!

Nimismies (tarttuu takaapäin Matin molempiin käsiin). Kyllä minä
sinulle rääsyäijän näytän. (Ärjäisee.) Tiedätkö, kenen kanssa olet
tekemisissä?

Jussilan Matti. Ha, ha, haa! Viinapannun ja rankkitynnyrin.

Nimismies (kiertäen Matin eteen). Katso minua! Olenko minä viinapannu
vai rankkitynnyri? Hä!

Lautamies (lähestyy Mattia). Ja katso minuakin! Olenko minä
kerjäläis-Aapeli?

Nimismies (ottaa Malilta jauhopussin ja läimäyttelee vuorostaan
häntä.) Tuosta saat nyt sinäkin vuorostasi. Vai sillä lailla sinä
esivallan palvelijoita kohtelet! Kyllä minä sinulle parempia tapoja
opetan! (Matti hoipertelee taaksepäin ja kaatuu pitkäkseen, johon
asentoon jää.)

Lautamies (nuttuaan puistellen). Siitä pojasta ei tänä iltana saa
tolkkua. Taitaapa olla isänsä poika.

Nimismies. Omena ei putoa kauaksi puusta. Mutta tolkun hänestä kyllä
saamme, jahka käräjätupaan mennään. Nyt nukkukoon itsensä selväksi,
sillä jos vielä hänen kanssaan viivymme, niin luistaa pääsyyllinen
tiehensä. Ehkäpä se on tarkoituskin. Kukapa noista veijareista selvän
ottaa.

Lautamies. Junttu on monesti käsistämme luistanut. Pahoin pelkään,
ettemme häntä nytkään tavoita.

Nimismies. Sama se. Onhan meillä nyt todistaja. Pitäisikö poika
pistää köysiin?

Lautamies. Tuskinpa. En luule hänen pakoon pyrkivän.

Nimismies. Ja nyt toimeen! Ensiksi etsimme tämän metsän ja sitten
koko seudun. Viinankeittäjäin joukkiota emme tällä kertaa laske
käsistämme.

KOLMAS NÄYTÖS.

Hakolan tupa. Perällä ikkuna, kummallakin puolella ovi.
Vasemmanpuolisessa peränurkassa penkeillä ympäröity pöytä. Tuoleja
siellä täällä. Tulisija oikeanpuolisessa peränurkassa. Väliverhon
auetessa Tyyne istuu avoinna olevan ikkunan luona ja ompelee.

Tyyne (laulaa).

        On itku iltavirteni
        ja aamulauluni,
        oi, jospa pian joutuisi
        jo viime hetkenil

Ääni ulkoa. Päivää, Tyyne! Heitä jo laulusi tuonnemmaksi ja
lähde seppelten sidontaan. Tuolla jo toisia lakkolaisia mustanaan
metsänrinnettä lähestyy. Kauniiksi se juhlahuone saada täytyy,
oikein ihanaksi. Viheriät seppeleet ja tuoksuvat kukkaset hyväilkööt
juhlijain silmiä. Onhan tämä juomalakko kyläkuntamme merkkitapauksia.
Merkilliseksi ja unohtumattomaksi muodostukoon siis lakkolaisten
juhlakin. Tuletko mukaan?

Tyyne (surullisesti). En tule.

Ääni ulkoa. Mitä? Etkö tule?

Tyyne. En.

Ääni ulkoa. Sepä ihmeellinen päähänpisto! Kuinka sinä, lakon
innokkain alkuunpanija, voit juhlahommista pois jäädä? Mutta eläköön
vapaus! Minun täytyy rientää.

Tyyne (kävellen edestakaisin). Niin, niin. — Menkää te vain, jotka
voitte. Sitokaa seppeleitä, koristakaa juhlahuoneita ja tehkää työtä
valon ja valistuksen hyväksi. Niin aioin minäkin tehdä, mutta nyt en
voi. Elämäni on murrettu, keväimeni kaunein unelma tuhottu. Edessä on
pimeys, synkkä pimeys, jossa ei näy ainoatakaan valopilkkua. (Istuu
pöydän luo ja painaa kasvot käsiinsä.)

Ääni ulkoa (laulaa).

    Kun pojat ne raitilla laulelee,
    niin metsä se urkuna raikaa.
    Minä se riiasin toisen omaa...
    Minkä ne mulle taitaa?

    Syö sinä tyttö sun isäsi leipää
    ilman surematta.
    Minä sitä syön tuota mieronrieskaa
    surun ja murheen kanssa.

(Laulun loputtua Erkki tulee näyttämölle.)

Tyyne (nousten). Erkki!

Erkki. Kah, täälläpä olet, Tyyne! (Pudistaa Tyynen kättä.) Tulin vain
hyvästi sanomaan, kun näin äitisi menevän pois kotoa. Sitte lähden.

Tyyne (istuen entiselle paikalleen). Minne lähdet, Erkki?

Erkki (pöytään nojaten). Minnekö? Avaraan maailmaan. Humiseva tuuli
tuolla ulkona tietää paremmin matkansa määrän kuin minä. (Laulaa).

    Kodittoman taivas on pilvessä
    ja sen poluille sataa lunta.
    Ei sitä kauan kestänyt
    tuota rakkauden unta.

    Orvoksi jäin minä äidistäin,
    ja mailma on kylmä kuin rauta.
    Aavalle merelle mä purjehdin,
    sen povi on orvon hauta.

Oikeastaan en saisi enää täällä viipyä, en tämän talon ovia aukoa.
Mutta raskaalta tuntuu ero, raskaalta lähtö vieraille veräjille,
vieraiden ihmisten pariin. Täällähän olen koko elämäni elänyt, täällä
lapsesta mieheksi ylennyt. Olen oppinut rakastamaan tätä seutua ja
tätä kotia kuin omaa kotiani. Kovin oudolta tuntuu nyt oloni. Olen
kuin paikastaan irti temmattu, juureton puu... Ja sinua, Tyyne,
kasvinkumppanini, en saata milloinkaan unhottaa.

Tyyne. En minäkään sinua, Erkki.

Erkki. Ja kuitenkin täytyy meidän erota, erota iäksi... Se on äitisi
järkähtämätön tahto.

Tyyne. Sen tiedän, Erkki... Tiedän liiankin hyvin. Eikä näytelmä ole
vielä loppuun näytelty. Pahin on vielä jäljellä.

Erkki. Minä tiedän, mitä tarkoitat. Voinetko kestää taipumatta?

Tyyne (varmasti). Minun täytyy. En voi tehdä vastoin vakaumustani ja
vastoin omaatuntoani.

Aapeli (tulee näyttämölle ja laulaa).

    Suru se sai näin nuoren pojan
    paloviinaa juomaan,
    kun kultani sormess' on kultainen sormus,
    toisen pojan tuoma.

    Eikä sitä sanaa sanoa saisi
    mun vanhalle mammalleni,
    että rakkauden panttina on
    mun hellä sydämeni.

(Kumartaa Tyynelle ja Erkille.) Hyvää päivää, ystävät ja kylänmiehet!
Onnittelen, onnittelen!

Tyyne. Ketä onnittelet?

Aapeli. Teitä molempia tietysti.

Erkki. Ja minkätähden?

Aapeli. Sentähden, että te olette olemassa ja olette täällä näinikään
kahden kesken.

Erkki. Etkö tiedä, että olen sanomassa Tyynelle ikuisia jäähyväisiä?
Etkö tiedä, että minun on iäksi täältä lähdettävä?

Aapeli. Tiedän. Mutta tiedän myöskin, että se, jonka piti tulla
tiellesi, lähtee sinua ennen... Ja siksi onnittelen.

Erkki. Mitä tarkoitat? En ymmärrä sinua.

Aapeli. Mitäkö tarkoitan? Hah, hah, haa! Tietysti sitä suuren suurta
kuperkeikkaa, joka pian paiskaa muutaman »pomon» nurin ja panee koko
kylän liikkeelle ja kaikki sen kielikellot laulamaan.

Tyyne. Aapeli! Puhut kovin sekavasti. Oletko rikkonut lakkolupauksesi?

Aapeli. Ja mitäpä sitten, jos olisinkin rikkonut! Olenhan vain
kerjäläis-Aapeli... Toukka-Hennun sisarenpoika... En korkealta kaadu,
luudan päältä lattialle.

Tyyne. Itse minä mies olen, vaikka sukuni sutena juoksisi.

Aapeli. Niin uskoin minäkin kerran. Kohotin siipeni korkeammalle
kuin ne jaksoivat kantaa... Sudella on suden poikaset. Kohta tässä
valhenaamarit putoilevat.

Toukka-Hennu (tulee näyttämölle). Poika-vetelys, täältäkö minä sinut
vihdoin löydän! Joudutko siitä työhösi? (Vetää Aapelia hihasta ovelle
päin.)

Aapeli (nykäisee hihansa irti). Vai niin, täti! Sinäkö minua työhön
hoputat? Tietäisitpä, mihin työhön kasvattisi on menossa, niin tuskinpa
hoputtaisit. Mutta olkoon menneeksi, kun niin tahdot. (Kumartaa
Tyynelle ja Erkille.) Hyvästi! En pidä rikkaista, mutta sinua, Tyyne,
kiitän. Jos kaikki rikkaat olisivat sinun laisiasi, niin tuskinpa
minun laisiani olisi niin paljon. Kerran kohotit köyhän henkiparkani
korkealle. Tulevaisuuteni heijasti jo niin lupaavana. Oma syyni on,
että jälleen vaivuin, vaivuin entistäänkin alemmaksi. Hyvästi vielä
kerran! Älkää kovin ankarasti tuomitko kerjäläis-Aapeli parkaa.
(Poistuu.)

Toukka-Hennu (aikoo seurata Aapelia, mutta huomaa Erkin). Ja sinäkin
täällä?

Erkki. Kuten näette.

Toukka-Hennu. Kenen luvalla olet uskaltanut astua tämän kynnyksen yli?

Erkki. Omalla luvallani.

Toukka-Hennu (uhaten). Mene paikalla tiehesi!

Erkki (pilkaten). Hah, hah haa! En ole yhtä kiltti poika kuin Aapeli.

Toukka-Hennu. Tiedänpä yhden, joka saa jalkasi liikkeelle. (Poistuu
kiireesti, mutta törmää Liisaan, joka juuri tulee näyttämölle.)

Liisa (pilkallisesti). Ohhoh! Joko tuli kiire, Toukka Hennu? Muuten
turhaa vaivaa! Tulet kaikessa tapauksessa liian myöhään. Nimismies
ja lautamies veivät jo varastosi viimeiseen tilkkaan. Jo tuli lakko
Toukkalaankin.

Toukka-Hennu (säikähtäen). Nimismies, lautamies! (Pui nyrkkiä
Liisalle.) Sinä valehtelet! Kiiltonapeilla ei ole Toukkalassa mitään
tekemistä. (Poistuu.)

Liisa (hänen jälkeensä). Kävitpä satimeen kerran sinäkin,
Toukka-Hennu. Tulipa kerran sinullekin tilintekojen aika. (Tyynelle ja
Erkille.) Täälläpä olette, lapseni... Mutta nyt teidän on erottava.
Emäntä ja Mäkelä saapuvat ihan paikalla. Tule, Erkki. Me »karkoitetut»
olemme tässä luvattomalla alueella.

Erkki (uhkaavasti). En tule. Vielä kerran tahdon nähdä Mäkelän
»paroonin» silmästä silmään.

Liisa. Ei mitään tyhmyyksiä, Erkki. Jos nyt kiltisti seuraat
neuvojani, niin luulenpa, ettei kestä kauan, ennenkuin saat uudelleen
tavata Tyynen.

Tyyne. Jos Erkki poistuu, poistun minäkin.

Liisa. Sinä jäät koreasti paikallesi. Se on äitisi järkähtämätön
tahto.

Tyyne (hämillään). Joko sinäkin, täti, asetut minua vastaan?

Liisa. Se on täytymys. (Vilkaisee ikkunasta.) Niin, siinä jo ovat.
Tätä tietä, Erkki. (Poistuvat kiireesti vasemmalle.)

Tyyne. Siis yksin, aivan yksin... Mutta kestää minun täytyy, tulkoon
vaikka mitä. Jyrisköön ukkonen, iskekööt salamat ja raivotkoot raju
ilmat, minä en taivu... En.

Mäkelä (tulee oikealta, kainalossa mytty, jonka laskee pöydälle).
Hyvää päivää, Tyyne! (Tarjoaa kättä. Tyyne ei ole näkevinään.) Vai
niin... Yhäkö minua vielä ujostelet? Odotappa, kyyhkyseni... Minulla on
täällä sinulle tuomisia. (Osoittaa myttyä.) Tyyne! Avaahan tuo käärö,
niin saat nähdä jotakin oikein kaunista. Ihan silmäsi huikaistuvat. Et
unissasikaan ennen ole semmoista nähnyt. Ja kaikki, mitä siellä on,
saat sinä aivan ikiomaksesi. Mutta sitte täytyykin sinun minua oikein
kauniisti kiittää. (Nauraa mairittelevasti. Työntää myttyä Tyyneen
päin.) Avaappa nyt!

Tyyne. En avaa.

Mäkelä. No, arvaa sitten, mitä siellä on?

Tyyne. En arvaa.

Mäkelä. Etkö halua avata etkä arvata?

Tyyne. En kumpaakaan.

Mäkelä. Mutta minäpä avaan, niin saatpa nähdä koreuksia.

Tyyne. Antaa olla avaamatta. En välitä rihkamastasi!

Mäkelä (loukkaantuneena). Mitä? Rihkamastasi? Rihkamaako luulet minun
tarjoovan? Tiedäppä, ettei kolmen vuoden renginpalkalla maksettaisi sen
sisältöä. Rihkamaa en toki morsiamelleni kanniskele.

Tyyne. En ole morsiamesi.

Mäkelä. Olet kun oletkin. Kas tässä kahle, joka sinut iäksi
vangitsee. (Kaivaa taskustaan pienen rasian ja ottaa siitä sormuksen.)
Ojennappa nimetön sormesi, niin pistän tämän siihen.

Tyyne. En koskaan.

Mäkelä. Mitä? Eikö sekään kelpaa? Etkö huoli sormuksestani?

Tyyne. Johan sanoin. En koskaan!

Hakolan emäntä (on tullut perässä ja kuullut viime osan
keskustelusta). Tyyne, ota paikalla sormus!

Tyyne. En ota.

Hakolan emäntä. Sinä tiedät tahtoni.

Tyyne. Tiedän. Mutta omatuntoni vaatii tällä kertaa noudattamaan omaa
tahtoani.

Hakolan emäntä. Hakolassa on vain yksi tahto, jota tässä asiassa
noudatetaan, ja se on minun. Ota paikalla sormus!

Tyyne. En voi.

Hakolan emäntä. Kunnoton! Poistu paikalla silmäini edestä äläkä
näyttäydy, ennenkuin ymmärrät antaa arvoa äitisi hyville aikomuksille.

Tyyne. Äiti, äiti! Miksi vaadit minulta mahdottomia?

Hakolan Emäntä (osoittaa ovea). Mene! (Tyyne poistuu ääneti.)

Mäkelä (surkeasti). Ja miten minun nyt käy? (Huutaa Tyynen jälkeen.)
Tyyne, Tyyne, Tyyne!

    (Nimismies ja Lautamies tulevat.)

Nimismies. Terve taloon! (Mäkelälle.) Vai niin, lurjus! Jopa sinut
tapaan. Seuraa paikalla minua!

Mäkelä (röyhkeästi). Minkätähden, jos saan luvan kysyä? Kesken
kihlaukseni en mihinkään lähde.

Nimismies (hämmästyen). Kesken kihlauksesi? (Tarkastaa emäntää
ivallisesti hymyillen.) Vai niin tärkeitä kauppoja täällä on tekeillä!
Ikävä vain, että minun täytyy ne keskeyttää. Mutta voittehan jatkaa,
kun sulhanen palaa linnasta.

Hakolan emäntä (hämillään). Linnasta? Selittäkää toki kaiken hyvän
nimessä, mitä on tapahtunut? Miksikä näin sopimattomalla tavalla
tunkeudutte rauhallisten ihmisten asuntoon?

Nimismies (Mäkelää osoittaen). Kysykää tuolta hyvältä ystävältänne,
mitä on tapahtunut. Hän se sopimattomalla tavalla on asuntoonne
tunkeutunut. Kiittäkää minua, että teidät hänestä ainakin hetkeksi
vapautan. (Mäkelälle.) Lähdetkö vapaasti, vai pistämmekö köysiin?

Mäkelä (liikkuen ovelle päin). Ei sitä sentään miestä niin viedä.
Ensin asia tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. (Juoksee äkkiä ovelle,
mutta Lautamies sieppaa hänet kiinni.)

Lautamies. Seis, mies! Ei sitä niin mennä.

Mäkelä (raivoissaan). Laske paikalla irti!

Nimismies. Irti pääset vasta kun olet suorittanut Kypäränkorven
viinalaskut... Matkalle nyt vain! Toukka-Hennu ja Takasuon Junttu
istuvat jo odottamassa sinua.

Mäkelä. Ja entäs kerjäläis-Aapeli?

Nimismies. Hän on pienin syyllinen teistä kaikista, mutta tallella on
hänkin.

Mäkelä (uudelleen raivostuen). Ne konnat! Ne ovat minut pettäneet...
Ja juuri nyt... Tämä on tuon Aapeli-lurjuksen työtä.

Nimismies. Omaa kylvöäsi tämä on, jota nyt käyt niittämään. Vielä
pitää paikkansa sananlasku: tee hyvää tai pahaa, niin edestäsi löydät.
Ja nyt mars! (Kumartaa emännälle ivallisesti.) Rauha taloon! Ja
tuhannesti anteeksi, että näin armottomalla tavalla olen pakotettu
kesken kihlauksen riistämään teidän rakkaan sulhasenne. Mutta laki
vaatii, laki vaatii. (Nimismies, Lautamies ja Mäkelä poistuvat.)

Hakolan emäntä (yksin, vimmoissaan). Teidän sulhasenne... Luuliko
tuo höperö, että minä, vanha ihminen...? No niin, se vielä puuttui...
Muuten mitta ei olisi ollut täysi... Mihin, mihin olenkaan joutunut!
Mitä, mitä onkaan näiden muutamain minuuttien kuluessa tapahtunut!
Pääni menee aivan sekaisin... Näenkö unta vai olenko menettämäisilläni
järkeni? (Seisoo hetken ajatuksiinsa vaipuneena ja sitten äkkiä kuin
havahtuen.) Totta, totta on tämä kaikki. Ikivanha kunniallinen nimeni
on häväisty. Ja kuka sen on tehnyt? Minä itse, joka olen luullut niin
luja olevani, niin korkealla seisovani, ettei häväistyksen varjokaan
ole minuun ulottunut. (Vimmastuen.) Te katalat valehtelijat, te
likaiset onnenonkijat! Kuinka olette uskaltaneet astua minun kotini
kynnyksen yli! (Masentuen.) Ja minä... minäkö heitä syytän? Itse heille
oveni avasin, itse heidät tänne kutsuin. En uskonut omaatuntoani, en
koeteltujen ystäväini neuvoja. Ei edes rakkaus ainoaan lapseeni ja
omaisiini saanut minua tästä teostani luopumaan. Ahneus, ahneus, tuo
sama pahe, joka johti niitä, joita tässä tuomitsen, on ollut minunkin
tekoni määrääjänä. Olen häväisty, petetty. En enää tämän jälkeen kehtaa
ihmisille näyttäytyä. Kaikki minua osoittavat sormellaan.

Liisa (on emännän huomaamatta tullut sisälle). Olet oikeassa, rakas
sisareni. Häväisty olet ja petetty olet. Harakatkin sinulle nauravat.

Hakolan emäntä. Kuinka, kuinka tämä on mahdollista? (Kiivastuen.) Ei,
se ei voi olla mahdollista. Tämän täytyy olla erehdys, kamala erehdys.
Taikka sitten se on petos, kavalasti suunniteltu salajuoni, jolla
viattomat ihmiset syöstään turmioon. (Tuimasti Liisalle.) Sinä olet
tämän juonen keksinyt tehdäksesi aikeeni tyhjäksi.

Liisa. Sinä onneton! Eivätkö silmäsi vieläkään aukea! Mitä nyt
olet nähnyt ja kuullut, on kaikki täyttä totta. Olet ollut huonolla
tiellä, huonojen ihmisten leikkikaluna. Ja kuitenkin tulisi sinun tällä
hetkellä olla kiitollinen, syvästi kiitollinen.

Hakolan emäntä. Kiitollinen! Kenelle? Noille katalilleko, jotka ovat
minut ikuiseen häpeään syösseet?

Liisa. Ei, vaan kohtalolle, joka oikeaan aikaan särki onnettomat
suunnitelmasi. Ajattele, jos Tyyne olisi ehtinyt tulla hänen vaimokseen!

Hakolan emäntä. Kurjaa, kurjaa! Millä voin kaiken häpeän pois pestä,
millä ikivanhan kunniakkaan nimemme puhdistaa?

Liisa. Ajattele myöskin, millä voit iskemäsi haavat parantaa, millä
unohduksiin saattaa sen surun ja tuskan, jota olet omalle kotiväellesi
tuottanut.

Hakolan emäntä. Paljon olen rikkonut, mutta julmana, musertavan
julmana tunnen myöskin rangaistuksen painon. Liisa, jos voit, saata
jälleen molemmat lapseni luokseni. Olen väsynyt, kovin väsynyt. Minun
täytyy päästä lepäämään. (Poistuu vasemmalle.)

Liisa (yksin). Taivuitpa sinä, Hakolan ylpeä emäntä! Leikkaus oli
ehkä liian ankara, mutta vähempi ei olisi riittänyt. Ja nyt riennän
Tyynen ja Erkin luo. He saavat tulla vuodattamaan balsamia kirveleville
haavoille... Ja sitten menemme kaikki lakkojuhlaa hommaamaan. Jos
koskaan, niin nyt se on paikallaan. (Poistuu oikealle.)