Mestari Patelin

MESTARI PATELIN

Suomentanut

O. Manninen

Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvaroilla avustettu.

Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1937.

HENKILÖT:

PIERRE PATELIN, asianajaja.
GUILLEMETTE, hänen vaimonsa.
GUILLAUME JOCEAUME, verkakauppias.
THIBAUT AIGNELET, paimen.
TUOMARI.

I.

Patelinin asunnossa.

PATELIN.

Voi pyhä neitsyt! Guillemette,
pelillä millään pennoset
ei kartu, suott' on puuha, työ,
nyt mikään leiville ei lyö.
Ol' ennen asianajo toista.

GUILLEMETTE.

Ja sinä asianajajoista
ovelin, oivin; hoettiin,
ja kilvan saada koettiin
sun hoitoos jutut, silloin tiettiin
pian vastapuolen jäävän piettiin.
Tuo kaikk' on toisen talven lunta,
nyt nauraa koko paikkakunta
sua »juttuherra joutilaaksi».

PATELIN.

En kersku, mutta kauas taaksi
muut jätän paitsi itse määrin,
muut vikkelästi verkkoon käärin
ma kaikin koukuin, metkuin, mutkin.

GUILLEMETTE.

Niin, hänhän on niin oppinutkin
ja lukenut kuin pappi ikään.

PATELIN.

Vain mainitsehan juttu mikään,
jot' en ma voittoon vienyt ois.
Ja papin kanssa enkö vois
lukea, laulaa kilvan, joskaan
en papinkouluss' ollut koskaan,
kuin paras niistä, jotka saivat
kokea kaikki koulun vaivat,
takoa päähän monta vuotta?

GUILLEMETTE.

Se auttaakos? Suu kuluu suotta!
Me nälkään kuollaan koreasti,
jo hajoo vaatteet loppuun asti,
ja ehtyä ne taiat taisi,
mill' ylleen mitään uutta saisi.
Mit' auttaa tietos, taitos voivat?

PATELIN.

Vait, eukko! Pitää neuvot oivat
viel' osaan, parhaani jos pannen.
Koht' ottaa alta arkkus kannen
saat uudet puvut, päähineet.
Jos luoja suo, jää kiipeleet,
ja onnenpuumme jälleen lehtii. —
Jumala paljon hetkess' ehtii. —
Näet kaikki keinoni jos käytän,
mit' osaan vain, jos oikein näytän,
mun vertaani ei löydy toista.

GUILLEMETTE.

Ei löydy veijaria moista,
ei, kautta pyhän Jaakobin!

PATELIN.

Lain taitajaa, ma tarkoitin,
en luule toista luojan luoneen...

GUILLEMETTE.

Oh, ovelaa niin joka juoneen!
Ei nähty toista, totta vie,
niin liukasta viel' ennen lie.
Vaikk' olekaan et koulutettu,
sa luonnolt' olet viekkain kettu,
sen kaikki tietää näillä tienoin.

PATELIN.

Tääll' olen advokaatti hienoin,
en siitä tingi ensinkään.

GUILLEMETTE.

Hui hai, vain paras pettämään.
Se kiitos sulle kuuluu kyllä.

PATELIN.

Mont' onhan, joill' on verkaa yllä
ja silkkiä, jotk' ottaa saatti
kyll’ arvonimen advokaatti,
kykyä vaikk' ois kuinka vähän.
Vaan jääköön juttu tää nyt tähän.
Torille ikään lähdöss' olin.

GUILLEMETTE.

Torille?

PATELIN.

Niin, kautt' apostolin!

    (hyräillen.)

»Torille, sorja rouva kulta...»

(Taas puhuen.)
Jos tulee tuomisiksi multa
nyt verkaa taikka hyvää muuta,
noin nyrpistätkös nokkaa, suuta?
Ei enää vaatteist' ole näistä.

GUILLEMETTE.

Sull' yht' ei pennin pyöryläistä.
Se kuinka käy?

PATELIN.

Oh, huoli pois!
Jos, kaunoni, en verkaa tois,
niin että molemmille riittää,
ei tarvis taitoani kiittää.
Vaan mikäs väri olla saa?
Viheriää vai ruskeaa
vai muuta? Kysymätt' en arvaa.

GUILLEMETTE.

Ken lainaa, se ei katso karvaa.
Tuo, mitä saat, muust' älä huoli!

PATELIN (laskien sormillaan.)

Kaks sulle kyynärää ja puoli,
kai kolme neljä riittää mulle.

GUILLEMETTE.

Mut tuulest' eihän rahat tulle.
Teet laskun ilman isäntää.

PATELIN.

Vain rauhass' ole! Ostos jää
velaksi. Maksan tuomiolla
sen viimeisellä, ennen olla
ei tainne aikaa sellaisiin.

GUILLEMETTE.

Sa kyniäkses jonkun niin
päähölmön löytää mielit varmaan.

PATELIN.

Saat veran ruskean tai harmaan,
eik' alushame liikaa lie.
Se kolme neljä vaaksaa vie
brynettiä.

GUILLEMETTE.

    Oh, luoja, suo!

Mutt' oivan onnes malja juo,
jos keitä velkaa saat kenties.

PATELIN.

Vain tästä vait! (Lähtee.)

GUILLEMETTE.

Siin' ostomies!
Kunp' onnistuiskin! Taivas, suo!

II.

Verkakaupassa.

PATELIN.

Se tuoss' on, kangaskauppa tuo,
on maar. Siin' on se mies kuin onkin,
pitäjä vaatepuodin jonkin.
Hei, hyvää päivää!

GUILLAUME JOCEAUME, (verkakauppias).

Samaa teille.

PATELIN.

Ol' onni näille askeleille,
tääll' että teidät nähdä saan.
Guillaume, no kuinkas jaksetaan?
Mies terve, kirpun kipeättä?

VERKAKAUPPIAS.

Niin, Herran kiitos!

PATELIN.

(Lyödään kättä!)
Käy kaupat?

VERKAKAUPPIAS.

Syyt' ei nureksua.
Saan suosioonne sulkeutua.
Ja te?

PATELIN.

Voin hyvin minäkin,
niin, kautta pyhän Pietarin...
Ain' aherratte vain...

VERKAKAUPPIAS.

Ei auta!
On viekas onnen viippalauta,
sen koemme me kauppiaat.

PATELIN.

Kai siin' on paikat puuhakkaat,
kuink' elää, kuinka toimeen tulla?

VERKAKAUPPIAS.

On, Herra nähköön, puuhaa mulla,
eik' eessä muu kuin puske päin!

PATELIN.

Mies oivist' oivin, älykkäin
ol' isänne, sen muistan aina.
Miss' asuu sielut autuaina,
hän siell' on, vaan kun teidät nyt
näen näin, on teillä ilmetyt
isänne kasvot. Siinä vasta
mies rehti, viisas! Eikä lasta
lie isän ilmikuvaa noin.
Siell' armo sylin avaroin
häll' olkoon, jos sen kohtaa kukaan!

VERKAKAUPPIAS.

Niin, amen, Herran tahdon mukaan!
Ja meillä myös, kun kutsu soi.

PATELIN.

Hän ennalt' ajat nää jo voi
kaikk' aavistella, puhui, pohti
niit' useinkin ja osui kohti,
sen sitten näin, ja miesten mies
ol' ainiaan, sen kaikki ties.

VERKAKAUPPIAS.

Mutt' istukaa! Nyt vasta huomaan
kehoittaa, pyydän anteeks suomaan
tään laiminlyönnin.

PATELIN.

Herran tähden,
ei mitään moista minuun nähden.
Häll’ oli...

VERKAKAUPPIAS.

Pyydän istumaan.

PATELIN.

Ma kiitän.
(Istuutuu.)

»Kuinka saattekaan»,
hän sanoi, »nähdä kummaa monta!»
Mut, taivas, onhan tavatonta,
noin pojall' ett' on isän suut
ja silmät, korvat, nenät muut,
noin lovileuka yhdenmoinen;
ei lainkaan toisest' eroo toinen!
Jos äidillenne sanois kuka,
ett' olette toist' isää muka,
se häijy, kiero kelmi ois.
Ei luulis, kaht' ett' olla vois
noin samanmoista luojan luomaa,
joiss' eroa ei mitään huomaa,
ei piirtoa ees pikkaraista.
Noin totta kaht' ei samanlaista
sais seinään läiskää syljetyksi,
niin molemmill' on muoto yksi
ja kasvu, kaikki samaan malliin. —
Mut tuoni tätinne jo kalliin,
Laurencen, teiltä vei?

VERKAKAUPPIAS.

Ei suinkaan.

PATELIN.

Kuink' ennen häneen ihastuinkaan!
Niin sorjaa, solakkaa ei toista.
Myös teiss' on jotain samanmoista,
on maar, tuo valkoverisyys,
tuo sama varren ryhdikkyys.
Ei näillä main lie ketään, jolla
noin suvun leima mahtais olla.
Moist' että kummaa olla voikaan!
Näen isän, näin kun katson poikaan.
Ei kahta vesipisaroista
niin olla saata samanlaista.
Kuink' oiva mies hän olikaan,
ain' altis lainan antamaan,
ken pyysi vain, ja hyvä tuuli
ol' aina, nauruss' aina huuli
vain herttaisessa. Herra, saata,
tääll' ett' ois muutkin samaa maata,
niin maailmass' ei kokis pettää,
ei kukin toistaan kilvan kettää,
mink' ikinä vain ennättää...
Mut tääpä vast' on verkaa, tää,
niin lujaa, vaan niin laheaakin!

VERKAKAUPPIAS.

Sit' erikseenpä teettää saakin
paraista kotivilloistaan.

PATELIN.

Kas vain, mies virkku toimessaan!
Tulette isäänne te, kättä
ja päätä käytti väsymättä
noin hänkin, aina hyöri, hääri.

VERKAKAUPPIAS.

Mik' auttaa! Ellei kokoon kääri,
ei ole, mitä syö ja juo.

PATELIN.

Mutt' onkos verkaa vaate tuo?
Kuin karduaaninahkaa ikään!

VERKAKAUPPIAS.

Rouenin verkaa, ja jos mikään,
on taattua se tavaraa.

PATELIN.

Se minut kiusaukseen saa.
Ei tullessani, totta vie,
sit' aatosta mull' ollut lie,
ett' oisi veran ostoon syytä.
Kahdeksankymmentä écutä
sijoittaa aioin kasvun tuottoon,
vaan verkaan, luulenkin, ei luottoon,
nyt kolmas, neljäs osa jää,
niin viehättää mua verka tää.

VERKAKAUPPIAS.

Vai kasvun?

PATELIN.

Niin.

VERKAKAUPPIAS.

Vaan kasvun tuottaa
ken voi, siis kehen voitte luottaa,
miks ottais velkaa kiusakseen?

PATELIN.

Se käy, jos tahdon, helpolleen,
ja kasvu juoksee eräst' erään.
Mik' oiva verka! Todenperään,
jo enkös ihastukseen huku!
Mun täytyy saada tästä puku,
ja eukon myös — ain' yhtärinnan!

VERKAKAUPPIAS.

Se maksaa pyhän öljyn hinnan,
jos myynkin taksaan viimeiseen.
Ei frangiin pariinkymmeneen
voi paljon...

PATELIN.

Hui hai, paljaill' ei
puill' olla, vaikka surma vei
mult' ammoin vanhempaini suojan.

VERKAKAUPPIAS.

Vai ei, sep' oivaa, kiitos luojan!
En totta pahakseni panne.

PATELIN.

Niin pidän tuosta verastanne,
sit' ostan, kun täss' olen kerran.

VERKAKAUPPIAS.

Siis sanokaa vain, minkä verran,
vai koko pinkka? Silloin kankaan
ei luulis kesken loppuvankaan,
eik' oisi teillä huolta siitä,
se riittääkö vai eikö riitä.

PATELIN.

En niin nyt sentään rahaa mätä!

20

VERKAKAUPPIAS.

Siis sinivihreääkö tätä?

PATELIN.

Niin, mikäs hinta kyynärältä
sill' on? Ja kaupalt' älköön tältä
pois jääkö säätty alkupantti:
ain' ensin pannaan luojan lantti,
ja Herra kaikess' olkoon myötä!

VERKAKAUPPIAS.

Tuo hurskaan puhett' on ja työtä.
Suur' ilo mulle, kiitos suuri!
Siis hinta viimeinen?

PATELIN.

Niin juuri.

VERKAKAUPPIAS.

Oh, kyynärä viiskolmatt' on
vain sou'ta.

PATELIN.

Hinta suunnaton!
Viiskolmatt', auta, armo Herran!

VERKAKAUPPIAS.

Se mulle maksaa saman verran,
siit' yhtään pudottaa ei siedä.

PATELIN.

Viel' aika joukon.

VERKAKAUPPIAS.

Ette tiedä,
nyt villat hirmuhinnass' ovat.
Nuo viime talven kylmät kovat
vei lampaat vähiin.

PATELIN.

Saatte multa
kakskymmentä.

VERKAKAUPPIAS.

Ei, herra kulta,
sen vannon, siit' en alas paina.
Vain tulkaas torilauantaina,
niin näätte toista! Mistäs saikaan
nyt halvat villat viime aikaan?
Hopeita lautaan kahdeksankin
löin markkinoilla, nää kun hankin,
ja neljä vain ol' ennen taksa.

PATELIN.

En kiistää ehdi enkä jaksa,
ja ette kai siit' alle anna.
Mitatkaa!

VERKAKAUPPIAS.

Paljonkos saan panna?

PATELIN.

Pian lasken. Kuink' on laajaa tää?

VERKAKAUPPIAS.

Brysselin mittaa.

PATELIN.

Kyynärää
sit' aina kolme mulle meni
ja puoli kolmatt' eukolleni —
hän kookas on — se tekee siis
kuus yhteensä... oh, ei kuin viis...
ei... jopas multa järki juuttuu...

VERKAKAUPPIAS.

No, kuudesta vain puoli puuttuu,
ja täysi parempi kuin vajaa!

PATELIN.

No, antaa kuuteen asti ajaa,
saan päähineenkin teetetyksi.

VERKAKAUPPIAS.

Nyt pitäkääs, niin mittaan... Yksi...
ja kaksi... kolme... neljä... noin...
viis... kuus... kaikk' ihan kukkuroin!

PATELIN.

Hiis vie, jäi kovin timinälleen
tuo kuudes.

VERKAKAUPPIAS.

Mitataankos jälleen?

PATELIN.

Ei maksa tyhjään aikaa panna.
Se suurt' ei ota eikä anna.
Mit' olen velkaa?

VERKAKAUPPIAS.

Näämme heti.

Viiskolmatt' yksi... kaista veti
kuus yhteensä... se yhdeksän
on frangia.

PATELIN.

Vain ettehän...
Se kuus écutä ois?

VERKAKAUPPIAS.

Niin ihan.

PATELIN.

Tilille jäädä kotvaksihan
jää saa kai, kunnes sopii noutaa?
Verkakauppias rypistää kulmiaan.
Tai tottakin — jos voitte joutaa,
nyt käykää rahat kohtasillään.

VERKAKAUPPIAS.

En, Neitsyt auta, ehdi millään,
on paras kauppa-aika mulla.

PATELIN.

Noin mielellä jos punnitulla
muut yritystään hoitais yhä!
Niin puhutte kuin kirja pyhä.
Te ette ehdi, se on totta,
ei ollut koskaan aikaa, jotta
pikari meillä juotu ois.
Sit' älkää torjuko nyt pois,
näin oivaa ain' ei syytä suoda.

VERKAKAUPPIAS.

Kautt' apostolin, aina juoda
on hupaisaa, kun kuka juottaa.
Siis tulen, vaikk' ei koskaan luottaa
sais ensi ostoon.

PATELIN.

Selvää kulta
on — malttukaa — sen maksu multa,
ei raha muu, ja saamme maistaa
myös hanhea, jonk' eukko paistaa,
jos ette kehnoksu kenties.

VERKAKAUPPIAS syrjään.

Mua kovin miellyttää tuo mies.
Patelinille.
Eell' astukaa, niin saattaa saan
ja kannan kankaan.

PATELIN.

Vaivaamaan
noin teitä! Kainalossa kantaa
voin itse.

VERKAKAUPPIAS.

Ei, se mulle antaa
on sopivampi kaikin puolin.

PATELIN.

Moist' enää kuunnella jos huolin,
mua kaikki paha kohdatkoon!
Kas näin, sen pistän kainaloon.
Se sinne mahtui mainiosti,
ja sievän kyttyrän se nosti
kai sinne taa. Ha haa, ei haittaa!
Me saamme jotain, joka maittaa,
kun meille tulette, sen takaan.

VERKAKAUPPIAS.

Vain lausun teille sanan vakaan:
koht’ikään maksakaa se raha!

PATELIN.

Sill' erää... enpäs, vieköön paha!
Ei kolikkoa ennen kuin
siell' ensin oikein juhlasuin
on syöty, juotu, viinin laatu
visusti tutkituksi saatu.
Ain' isä-vainajanne ennen
huus sisään, talon sivu mennen:
»Hei, mitäs kuuluu? Kuinkas jaksat?»
Te rikkaat — teill' on toiset taksat:
ei köyhä maksa akanaakaan.

VERKAKAUPPIAS.

Mua köyhempää, jos pannaan vaakaan,
ket' ois?

PATELIN.

Oh! Jääkää Herran huomaan!
Pian siis nyt tulkaa meille suomaan
se ilo, hanhi vartoo siellä.

VERKAKAUPPIAS.

Sen teen, ja perin sillä tiellä
sen kullan.

PATELIN yksin.

Kullan! Saat, saat, malta!
Hiis vie, sit' onkin kukkuralta!
Oh, peri hirressä se kulta!
Hän hirmuhinnan nylki multa.
Kyll' osasi hän panna taksan,
mut toinen mull' on, millä maksan.
Vai kultaa? Varro, kunnes saat.
Pääst' ehdit päähän juosta maat
sit' ennen, enemmän kuin kuunaan
lie matkaa tästä Pampelunaan
ja kahta kauemmas sen taa.

VERKAKAUPPIAS (yksin).

Ei kuut', ei päivää nähdä saa
ne kolikot, kun tuon ne häitä,
ne muuten varkaan kynit' ei vältä.
Niin liukast' ostajaa ei lie,
ettei vain myyjä vipuun vie.
Viiskolmatt' antoi kyynärästä
tuo hupsu veijari, ja tästä
kakskymment' on jo liikaa taksaa.

III.

Patelinin asunnossa.

PATELIN.

Kas tuossa!

GUILLEMETTE.

Mitä?

PATELIN.

Kuinkas jaksaa
se vanha arkihame-rääsy?

GUILLEMETTE.

Sill' onpas pitkin päivää pääsy
sun huomioosi Et muuta hoe!

PATELIN.

Kas tässä! Mitäs sanoin? Koe,
sopiiko sulle!

GUILLEMETTE.

Neitsyt taivaan,
äl' iäiseen mua saata vaivaan!
Tuon keitä puijasit sa, ruoja?
Mik' eessä meill' on, hyvä luoja!
Voi, voi, ken sen nyt maksaa, ken?

PATELIN.

Sa kysytkö, ken maksaa sen?
Ei huolta, on jo suoritettu.
Sen myyjä kyll' on aika kettu,
vaan minut hirttää saa, jos nenää
ken pitempää voi saada enää.
Ei kaupastaan hän liioin liho,
jää kipsin karvalle kyll' iho
sen keljun kitupiikin.

GUILLEMETTE.

Siis
mit' annoit?

PATELIN.

Huoli siitä viis!
Se kuitattu on kokonaan.

GUILLEMETTE.

Eik' ollut lantin laitaakaan
sull' äsken. Mikäs toi sen rahan?

PATELIN.

Olipas! Pienen mynttipahan
ma taskustani lapasin.

GUILLEMETTE.

Suurkiitos! Kyllä vatkulin
nyt valmistit! Vai velaks sen nyt
siis otit, ja kun umpeen mennyt
sen maksuaika meiltä on,
niin tuovat ryöstötuomion
ja mitään eivät meille jätä!

PATELIN.

Sull' aivan suott' on moinen hätä.
Se lantin maksoi, sillä sain.

GUILLEMETTE.

Voi laupias! Vai lantin vain?
Sun moist' on syöttää turha vaiva.

PATELIN.

Sa multa silmät päästä kaiva,
jos maksoin taikka maksan muuta,
niin sulaa ei hän käytä suuta.

GUILLEMETTE.

Häh, ken?

31

PATELIN.

Se muuan on Guillaume
ja sukunimeltään Joceaume,
jos senkin pitää tietoos tulla.

GUILLEMETTE.

Mik' oli kumman kuje sulla,
jos hälle pelkkä ropo riitti?

PATELIN.

Hän luojan lantin sai ja kiitti.
Ja jos ma sanoin: »Jahka vain
pikari kaupat vahvistain
on juotu», säästin lantin senkin.
Noh, eipä mennyt alle penkin!
Nyt luojan kanssa jakaa saa
hän lantin, niinkuin haluaa.
Mult' enempää ei lähde enää.
Ei, peto vie, jos kuinka penää
ja huutaa, huitoo, lisää tulle.

GUILLEMETTE.

Ett' uskoikin, ja juuri sulle,
niin visu, viekas jok' on yhä!

PATELIN.

Niin kiitinkin, voi neitsyt pyhä,
ja kehuin yltä päältä, jotta
ol' ilman antaa ihan totta.
Ma kerroin isä-vainajasta,
siin' että mies ol' oiva vasta.
»On, kuoma kulta, vertaa vailla
sukunne», virkoin, »näillä mailla».
Vaan kuulunut ei kukaan koskaan
lie koko maassa moiseen- roskaan
ja hylkysakkiin kuin se mies;
niin heittiöstä, Herra ties,
ees täytteeks oisko tunkionkaan!
»Kuink', ystävä Guillaume, teill' onkaan
isänne muoto, muukin laatu
jaloksi perinnöksi saatu!»
Noin, taivaan vallat, kuinka valoin
koreita korvaan, ja koht' aloin
taas kiittää hänen verkojaan!
Ja isää taas: »Kuink' olikaan,
jos tarvitsi ken, tarjoll' aina
hält' apu, lahja taikka laina!
Ja kaikk' on teissä isäpappaa!»
Mutt' ennen hampaat suusta lappaa
kyll' antanut se äijä ois
ja pojan babiaani pois,
kuin hellittänyt tään ois kankaan
tai hyvän sanan ainoankaan.
Vaan sainpas viimein irti vain
näin liehien ja lirkuttain
kuus kyynärää.

GUILLEMETTE.

Ja niit' et maksa!

PATELIN.

Oh. pihkaa saa se vaatesaksa!
Siin' oikeaan vei järkes latu.

GUILLEMETTE.

Mun tulee mieleen korpin satu,
kuink' istuu ristin sakaralla
se viis kuus syltä korkealla,
ja juusto jostain saalistettu
on nokassa, niin tulee kettu;
se juuston keksi, mietti, pohti:
»Tuon milläs saisin?» astui kohti
ja alkoi haastaa mairesuulla:
»Noin sorja muoto kell' on muulla,
ja noin ken sointuvasti laulaa?»
Ei tyhmä korppi vältä paulaa,
kun kehut sai sen laulu, heti
se nokan aukas, uutta veti:
putosi juusto, teräviin
jäi repolaisen purimiin;
se juoksi pois, kun juuston sai.
Sa, viekas, hältä samoin kai,
kyll' arvaan, veran veijaroit,
sa mairittelit, matlakoit:
kuin kettu saanut korpin suust' on
sanoilla sulavilla juuston,
sait hänet velaksi sen myömään.

PATELIN.

Käy meille hanhea hän syömään.
Vaan näin, kas, torjumme nyt pulman:
hän kyllä nostaa melun julman:
rahansa raastais pois se peto,
mutt' oiva mull' on vastaveto:
ma sairasvuoteeseen nyt heityn
ja kaikin peitoin, käärein peityn;
ja kun hän tulee, »hiljaa hyvin!»
varoitat, huokauksin syvin
ja murheen muodoin: »Suvaitkaa,
ei melua, hän sairastaa,
kuus viikkoa jo saanut maata!»
Jos sanoo: »Antaa lorun laata,
vastikään luotani hän läksi»,
vain vastaa: »Hetkeksi, ah, täksi
sopiiko moinen leikinlasku?»
ja anna äristä, jää tasku
hält' yhä yhtä tyhjilleen.

GUILLEMETTE.

Niin, kautta sieluni, ma teen
ja panen parhaani, sen takaan.
Mutt' entäs jos käy vastallakaan,
jos haasteen hältä saat, sull' uudet
ja toisemmat on tukaluudet,
kuin mitä viimeksi jo sait?

PATELIN.

Oh, kyllä tiedän, ole vaiti
ja, niinkuin sanoin, tee nyt vain.

GUILLEMETTE.

Kai muistat viime lauantain,
kun kaakinpuussa seisoit siellä
ja kaikkien sait pilkkaa niellä,
sa, palkkaa monen petkutuksen.

PATELIN.

Nyt anna laata laverruksen.
Hän tulee pian. Joutukaamme,
niin että veran pitää saamme.
Käyn sänkyyn.

GUILLEMETTE.

Hyvin itses peitä!

PATELIN.

Vain älä naura.

GUILLEMETTE.

Huoles heitä!

Ma itken kyynelin niin kuumin.

PATELIN.

Vakaasti vain nyt, yksin tuumin,
ettei se lurjus juonta huomaa.

IV.

Verkakaupassa.

VERKAKAUPPIAS

On aika mennä, jotain juomaa
jo kaipaan. Ei, mut toden totta,
Pierre Patelin mua pyysi, jotta
tulisin hänen hanheaan
ja viiniäänkin maistamaan.
Samalla rahat pois ma noudan
ja hieman syömään, juomaan joudan,
kun kerran saan. Täss' enää kukaan
ei osta, käyn siis käskyn mukaan.

V.

Patelinin ovella, sitten asunnossa.

VERKAKAUPPIAS.

Hei, herra Pierre!

GUILLEMETTE (raottaa ovea).

Ei hälinää!
Jumalan tähden, hiljempää!

VERKAKAUPPIAS.

Saan Herran turvaa toivottaa!

GUILLEMETTE.

Hyss! Vait!

VERKAKAUPPIAS.

Miks?

GUILLEMETTE.

Ah, ei huutaa saa!

VERKAKAUPPIAS.

Hän miss' on?

GUILLEMETTE.

On, miss' olla täytyy.

VERKAKAUPPIAS.

Ken?

GUILLEMETTE.

Tuskin, raukka, piristäytyy
siit' enää. Auta, armo taivaan!
Miss' onko? Vaipui taudin vaivaan,
poloinen, viikkoon kymmeneen
ei ole päässyt jaloilleen.

VERKAKAUPPIAS.

Ken?

GUILLEMETTE.

Anteeks, etten tohdi ääneen
puhua. Uneen näytti jääneen.
Söi juur' — oh, ei hän paljon nauti,
mies parka — niin jo kalvoi tauti.

VERKAKAUPPIAS.

Häh, ken?

GUILLEMETTE.

Pierre mestari.

VERKAKAUPPIAS.

Ku-kuka?
Mult' eikö äsken vienyt muka
hän verkaa kuusi kyynärää?

GUILLEMETTE.

Ken, hänkö?

VERKAKAUPPIAS.

Siit' ei enempää
kuin puoli neljännestä tuskin.
Nyt antakaapas suorituskin;
sit' odotan, ei tyhmä kasku
täss' auta.

GUILLEMETTE.

Moinen leikinlasku
se sopiiko nyt mielestänne?

VERKAKAUPPIAS.

Olette hassu! Raha tänne!
Ecutä kuus!

GUILLEMETTE.

Noin kärhentää,
kuin huutais mikä hourupää!
Te ette kysy, onko tilaa
nyt täällä tehdä moista pilaa.
Oh, menkää sinne, missä lie!

VERKAKAUPPIAS.

Jo vimmastun. Nyt, lempo vie,
ne rahat pois!

GUILLEMETTE.

Ah, herra kulta,
noin kärkkäästi kuin teilt' ei multa
kujeilut, ilveet käy, ei vainkaan.

VERKAKAUPPIAS.

Oh, Herran armo, täss' ei lainkaan
nyt laverrella: menkää tuomaan
Pierre mestari!

GUILLEMETTE.

Ja pahan huomaan
te juoskaa! Jo nyt ristin sai...

VERKAKAUPPIAS.

Täss' asuu hyväkäs se kai?
Tapaamaan häntä saavuin tänne.

GUILLEMETTE.

Niin, niin. Mutt' oikein järjiltänne
kai ette lie? Hyss! Noin ei kiru
nyt kukaan!

VERKAKAUPPIAS.

Sittenhän on piru,
jos huutaa hänt' en uskaltaisi.

GUILLEMETTE.

Voi, siunaa! Ettekö nyt sais
äänt' alemmas? Hän herää meluun!

VERKAKAUPPIAS.

Kuink' alas oikein? Supatteluun
siis kaivoon, kellariin vai minne?

GUILLEMETTE.

Vain yhä yltyy metelinne!
Noin pauhaatteko aina siis?

VERKAKAUPPIAS.

Oh, pahus soi, ma veisaan viis!
Vain maksakaa, ei tarvis muuta,
niin pidän pienempää mä suuta.
Pierre mestari, hän verkaa vei
kuus kyynärää mult' äsken, ei
siit' ole vielä hintaa tullut.

GUILLEMETTE (korottaen ääntään).

Vai äsken? Mitkä houreet hullut!
Kai pirun juonta! Hirttonuoraan
se joutaa, jok' ei puhu suoraan.
Hän kuinka veran vienyt ois?
Ei vuoteest' ole, raukka, pois
hän päässyt viikkoon kymmeneen!
Ja mokomaan nyt ilveeseen
teist' aika näyttää sopivalta!
Oh, poistukaa tään katon alta,
mua ilmankin jo murhe raastaa!

VERKAKAUPPIAS.

Niin hiljaa ken mun käski haastaa!
Vaan, pyhä neitsyt, kuink' on suuri
teill' ääni!

GUILLEMETTE (hiljempää).

Tepäs siihen juuri
tulitte pitoon menon pahan!
Jo menkää!

VERKAKAUPPIAS.

Menen, kun saan rahan.

GUILLEMETTE (kiljahtaa taas itse).

Taas noin miks ääntä ylennätte?

VERKAKAUPPIAS.

Te itse hänet herätätte,
on neljää viittä vertaa ääni
kovempi teillä, kautta pääni.
Kas niin, se maksu nyt ja pikaa!

GUILLEMETTE.

Voi, hyvä isä! Viinin vikaa
lie päässänne tai jotain muuta!

VERKAKAUPPIAS.

Vain viinin vikaa! Sitä suuta!
Noin herjaatteko?

GUILLEMETTE.

Hiljempää!
Mä pyydän.

VERKAKAUPPIAS.

Kuutta kyynärää,
nimessä pyhän Yrjön, velon
ma verkaa.

GUILLEMETTE.

Eikös sarkaa! Selon
nyt saankos, ken sen oikein osti?

VERKAKAUPPIAS.

Hän itse.

GUILLEMETTE.

Ostaa mainiosti
hän voikin! Liikkumatt' on maannut.
Jo veran tarvis hält' on laannut.
Jäi puvut muut jo raukan päältä
kuin valkoliinat, joissa täältä
hän lähtee jalat eelläpäin.

VERKAKAUPPIAS.

Ma aamull' ikään hänet näin,
sen vannon, juttelimme tovin.

GUILLEMETTE itse kiljuen.

Taas äänenne niin kiihtyy kovin.
Jumalan tähden, hiljempää!

VERKAKAUPPIAS.

Kitanne itse hillitkää,
te kovalykyn ämmä, taikka...
Kirous, mikä kiusan paikka!
No, maksakaa, niin kyllä menen.
Voi hiis, sen siitä saa, jos kenen
velaksi mitään viedä suo!

PATELIN.

Hoi, ruusuntippoja jo tuo,
tue, Guillemette, mua, kätes panna
koettaa. Ken olet? Vettä anna
ja hiero jalat lämpimiksi.

VERKAKAUPPIAS.

Hän huutaa!

GUILLEMETTE.

Niin.

PATELIN.

Hoi, joudu! Miksi
on auki akkunat! Mua peitä
paremmin. Täältä ulos heitä
nuo mustat miehet. Marmara,
carimari, carimara!
Hae tänne, anna niiden tulla.

GUILLEMETTE.

Noin kovin hourit Mik' on sulla?
Tajullas oletko sa lainkaan?

PATELIN.

Et arvaa, mitä nähdä sainkaan.
Kas, musta munkki lentää! Viskaa
kasukka sille kohti niskaa.
Hei, kissa kiinni! Sekös juoksi!

GUILLEMETTE.

Jo etkö häpee? Minkä vuoksi
noin riehut? Sit' et kestä, kulta.

PATELIN.

Nuo lääkärit vie hengen multa,
kun rohtosotkujaan ne juottaa,
ja sentään heihin täytyy luottaa.
Mua vatkaavat kuin vahaa aivan.

GUILLEMETTE (verkakauppiaalle).

Ah, tulkaa katsomaan, hän vaivan
niin kovan kouriss' olla saa.

VERKAKAUPPIAS.

Ei niin nyt lie se ankaraa,
hän lähti torilta vast'ikään.

GUILLEMETTE.

Torilta?

VERKAKAUPPIAS.

Niin, jos tott' on mikään.
Kotiinsa lähti ostelulta. —
Se verka, jonka saitte multa,
Pierre mestari, nyt maksakaas!

PATELIN.

Jean tohtori, vain kaksi taas
sain kivikovaa kikaletta,
niin nokimustaa nokaretta.
Kai uusi peräruiske siis?

VERKAKAUPPIAS.

Muut tietkööt, minä en, hyi hiis!
Mun kuus écutäni nyt tänne!

PATELIN.

On jäykkä joka kurkkujänne!
Nuo kolme mustaa myrkkymarjaa —
uh, ennen nielis rautaharjaa!
Jean tohtori, ei niit', ei millään!
Kaikk' ylös tulee kohtasillään.
Kuin pippuri ne polttaa nielun.

VERKAKAUPPIAS.

Kautt' isävainajani sielun,
ei tule vain ne kuus écutä!

GUILLEMETTE.

Se hirteen, noin ken ilman syytä
on kärkäs riitaan, rettelöön!
Oh, piru teidät periköön,
sill' eihän taivas huoli teistä!

VERKAKAUPPIAS.

Täss' aion, kautta luojan, seistä,
ma kunnes rahan saan tai veran.

PATELIN.

Ja merkeist' eikös virtsaheran
näy, ett' on läsnä lähtö mulla?
Eik' auttaa kaikell' aikailulla
hän enää voi sen enempää.

GUILLEMETTE.

Pois menkää! Raaka mies, noin jää
ei kuolevalle anna rauhaa!

VERKAKAUPPIAS.

Voi, taivas, kuinka suunne pauhaa!
Mult' onkos, kuulkaa, sopivaista
parasta verkaa viedä kaista
kuuskyynäräinen eikä maksaa?

PATELIN.

Tät' enää kärsiä ken jaksaa?
Siin' eikö mikään rohto auta?
Se kovaa, tohtor', on kuin rauta,
sisukset särkee tullessaan.

VERKAKAUPPIAS.

Ecutä kuus ja sukkelaan,
tai lyököön kirous ja panna!

GUILLEMETTE.

Ah, ette rauhaa hälle anna!
Ken noin on tyly! Teitä luulee
se raukka lääkäriks, sen kuulee
nyt joka sanasta. Jo saikin
hän kuormaa kantaa voimin kaikin.
Ei ole noussut askeleen
hän vertaa viikkoon kymmeneen,
vain siinä sai, mies parka, maata.

VERKAKAUPPIAS.

Hiis vie, sit' ymmärtää en saata:
hän torill' oli tänään vielä,
ja kahden teimme kaupat siellä,
näön itse näinhän, äänen kuulin
ja tunteneeni totta luulin...
Ken outo mit' ois saanut multa?

GUILLEMETTE.

Voi, pyhä neitsyt, herra kulta,
tuo ilvett' on kai muistiharhain.
Nyt menkää, se on neuvo parhain,
ja hiukan levätkää. Jos nähtäis
näin teidät täällä, siihen tähtäis
pian vihjailut. Niin, menkää pois,
yht’äkkiä täällä olla vois
jo lääkäritkin taas.

VERKAKAUPPIAS.

En piittaa,
jos joutaviin ken vihjoo, viittaa.
Vai, jumaliste, luultais tässä
moist' olevan mun kärkkymässä!
Täällä uskoin saavan muuta maistaa.

GUILLEMETTE.

Hoo — muuta?

VERKAKAUPPIAS.

Eikös teidän paistaa
pitänyt hanhi?

GUILLEMETTE.

Kyllä kai!
Vai ois se sairaan ruokaa, vai?
Vain syökää hanhenne, mut tänne
noit' älkää tuoko ilveitänne.
Olette hupaisa, ma huomaan.

VERKAKAUPPIAS.

Ma pyydän teitä anteeks suomaan.
Vaan varmasti sen verkapalan...

GUILLEMETTE.

Siis vain?

VERKAKAUPPIAS.

Teen vaikka pyhän valan...
Hyvästi...

(Itsekseen.)
Käyn jo otan selon...
Sen hyvin tiedän, verkaa velon,
kuus kyynärää ol' yhteen kaistaan...
Mult' akka-pahus potilaistaan
pään puhki puhui. Veran vei
se mies. Vei varmasti... Mutt' ei...
ei noin, ei näin... Ei mallaa mikään.
Vaan nyt hän kuolee kai koht’ikään,
jos niin ei vain hän teeskennelle...
Voi, sille jäi se lurjukselle,
hän pisti kainaloonsa kankaan...
Unt' onko tää? Mult' ainoankaan
ken tilkun viedä velaks sai?
Ei unissanikaan! Hui hai!
En parhaaseen ois ystävääni
niin paljon luottaa, kautta pääni,
ma tohtinut. Ja tuo nyt sai sen!...
Vaan kuink' ois, nimeen paholaisen,
se hällä?... Toisin ei, ei toisin!
Miks sitten tänne tullut öisin?
Se häll' on, nähköön neitsyt pyhä!
Täss' aprikoin ja pohdin yhä
pään ympäri, eik' aukee umpi.
En totta enää tiedä, kumpi
nyt puhuu potaskaa.

(Menee.)

PATELIN.

Hän, luulen,
jo lähti?

GUILLEMETTE.

Hiljaa, että kuulen,
mit' itsekseen hän murmattaa.
Hän kyllä harmiin halkeaa,
kun tuli hukkakauppa moinen.

PATELIN.

Niin, nytpä kai jo nousta voinen,
kun näin on päästy jutun päähän.

GUILLEMETTE.

Voi tulla jälleen tänne. Jäähän
vain peittoon. Jalkeilla jos näkee
hän sinut, siit' ei hyvä käkee,
sen tiedät.

PATELIN.

Tulipas nyt kerran
hän veijatuksi hiukan verran,
tuo pilkkaaja, tuo kelju kettu!
Se sopi niinkuin nakutettu,
kuin ristinkuva luostariin.

GUILLEMETTE.

Se meni siihen rosvoon niin
kuin paahtopavut silavassa.
Kosk' almuja ol' antamassa
hän sunnuntaisin?

PATELIN.

Naurus suista,
jos vain hän tulee taas, se muista.
Se voisi meille paljon maksaa.

GUILLEMETTE.

Se suistakoon, ken suistaa jaksaa,
mut turha yrittääkin on.

VERKAKAUPPIAS (kadulla).

Taas, kautta kirkkaan auringon,
käyn luo sen huonon juttuherran,
vaikk' ärhennelkööt minkä verran!
Mies siin' on sijoitusten tekoon,
joist' isot kasvut kertyy kekoon!
Kautt' apostolin, hän se multa
sen veran vei, se velikulta,
se siell' on, veijarilla sillä.

GUILLEMETTE.

Kun muistan irvistyksen, millä
sua katsoi hän, niin nauruun kuolen.
Voi, minkä hälle hädän, huolen
se verka toi!

(Nauraa.)

PATELIN.

Tuo hihi-hihi
nyt hillitse. Jos siitä vihi
vain mörököllillä ois tuolla,
täss'äkin huonommalla puolla
kyll' asiamme alkais olla.

VERKAKAUPPIAS (kadulla).

Tuo juoppo kelmi, laista jolla
hajuakaan ei lie, vain tarraa
näin ihmisiin ja peijaa, narraa,
ois omansa hän hirsipuuhun
kuin penni kouraan, pala suuhun.
Hän multa veran vei kuin veikin,
sen teki häijyn ketunkeikin.

(Palaa Patelinin ovelle.)

Hoi siellä, missäs ollaan? Hoi!

GUILLEMETTE.

Hän kiukust' aivan kipunoi.
Hän kuuli sen, teen vaikka valan.

PATELIN.

Kas niin, nyt hourailla ma alan.
Käy vastaan!

GUILLEMETTE (avaten oven.)

Huudatte taas, jotta...

VERKAKAUPPIAS.

Pyh! Naurattehan todentotta!
Saan rahan siis?

GUILLEMETTE.

Vai nauran, vai?
Voi, pyhä neitsyt, kyllä kai!
Oh, kuinka kärsiä hän saakaan,
hän kuinka riehuu, raivoaakaan!
Niin kovat tuskat häntä kourii,
paraikaa nytkin vain hän hourii,
hän laulaa, hihkuu, laskee sieltä
vain mongertain jos mitä kieltä,
ett' ihan nauran itkun kesken.
Koht’ikään kuolee, jättää lesken.

VERKAKAUPPIAS.

Teill' ilon syy vai itkun lie,
en tiedä, mutta, lempo vie,
nyt maksu pois, ja tuota pikaa!

GUILLEMETTE.

Ja mistä? Teill' on päässä vikaa.
Loruista ette luovu noista?

VERKAKAUPPIAS.

Ei maksuks ottaa toraa moista
mun ollut lie, ei tulle pakko.
Vai taivaan kuuksi kuiva rakko
teill' onko mieli uskotella?

PATELIN.

Guitarran kuningattarella
kaks tusinaa on pienokaista,
on pirteää guitarralaista.
Myös isä ilmi tuotakoon,
se apotti on Iverncaux’n.
Ma lasten kummiks sinne lähden.

GUILLEMETTE.

Guitarrat heitä Herran tähden
ja muut, vain taivaan isää muista.

VERKAKAUPPIAS.

Ei uskois, moist' ett' ihmissuista
lorua lähtee. Vaan nyt tänne
verasta maksu viennistänne,
niin, kulta taikka raha muu!

GUILLEMETTE.

Sill' erehdyskö korjautuu,
ett' yhä jatkuu jankkailunne?

VERKAKAUPPIAS.

Hänt' ette, kaunoiseni, tunne.
Niin teki tepposen hän pahan.
Saa rahan hellittää tai nahan.
Vai oikeus täält' eikö ois
omaani vaatia mun pois?
Oh, lyököön Rooman paavin panna.

GUILLEMETTE.

Ees kuolla rauhass' ette anna.
Näen selvästi sen silmistänne,
te ette ole järjillänne.
Ma teidät, apua jos saisin,
pakolla köysiin panettaisin.
Olette aivan raivopää.

VERKAKAUPPIAS.

Ja syystä, saamatta kun jää
näin maksu.

GUILLEMETTE.

Hassutusta, haa!
Pian itsenne nyt siunatkaa
ja tehkää ristinmerkki, mies.

VERKAKAUPPIAS.

Syy oma mun, jos voi kenties
mult' enää verkaa velaks saada.

PATELIN.

Mere de Diou, la coronada,
par ma fyé, y m'en vuol anar,
et renague biou, oultre mar.
Veintre de Diou, z'en dis gigone!
Qastuy ga rible, et res ne done,
ne carrillaine, fuy ta none.
Vain menköön minne, juoskoon jonne...
Ma käsken, arvaat, serkku, ketä.

GUILLEMETTE.

Häll' eteläss' ol' eräs setä,
niin, tätipuolen veli, sieltä
moist' oppinut on rengonkieltä,
nyt sitä taas hän siellä solkkaa.

VERKAKAUPPIAS.

Ja tulee puotiini ja loikkaa
ja veran kaappaa kainaloon!

PATELIN.

Käy, neito kaunis, karkeloon.
Ken tänne toi tuon rupikonnan?
Mars matkaan, sotkijat te sonnan!
Papiksi rupean koht'ikään.
Ei, hiis, ei ois se ilo mikään,
on pappila kuin tallipaha!
Kas, pappi nauraa, hytkyy maha,
hän miks ei messuaan nyt veisaa?

GUILLEMETTE.

Ah, viime voitelua ei saa
nyt viivyttää, on lähtö Iässä!

VERKAKAUPPIAS.

Mut tallikieltä moista tässä
vain laskee sujuvalla suulla!

GUILLEMETTE.

Ol' äiti, nähkääs, maalta, muulla
en sitä selittää ma voi.

PATELIN.

Hoi, karnevaalinarri, hoi!
Wacarme! lieve goede man,
ettelic boec ick luclike can.
Henri, ey! Henri ey! com slapen.
Ick sal goed wesen gewapen.
Grille, grille, stocke vonden!
Geloop, geloop, een non gebonden!
Distichen uven dosen versen
mar groet festal ontwyt den hersen.
Ey! wacht een wile; comet rie.
Karnapsis vaan, hei, karakii!
Com mare semar Godes gave!
Veen pyhän vihmaa pelkää aave.
Ey! vurst een wile eellä eineen,
niin isä Tuomas öylätteineen
saa tulla, minut ripittää.

VERKAKAUPPIAS.

Ikinä eikö loppupää
tuon kielitulvan ala tulla?
Nyt maksu pois! On kiire mulla.
Tai muulla pantilla se taatkaa.

GUILLEMETTE.

Jo kautta Herran ristin, laatkaa!
Mies kumma, mitä haluatte?
Tuot' yhä vain te vaikutatte.
Miks olette noin härkäpäinen?

PATELIN.

Renouart, hoi, jäykkä jättiläinen,
hei, onpas sulia reppu reilu,
noin muill' ei sotanuija heilu!
Hei, puhu, Gabriel! Ai, pisti
nyt, mikä lie, niin peevelisti
mua pyrstöön! Turilas vai paarma
vai sittapörri? Siell' on naarma.
Sain varmaan punataudin pahan,
vai ripuliko rikkoi mahan?
Sen Salkku-Jean kun kuulla saa,
niin hälläkös on hauska, haa!
Kyll', auta Mikael, annan kerran
ma kunniaks sen kunnon herran
pikarin hälle näyttää pyllyn.

VERKAKAUPPIAS.

Suu että kestää moisen myllyn!
Loputon hullun loru luistaa!

GUILLEMETTE.

Niin piti pitkät pätkät muistaa
jo koulussa. Ei muuten vois
noin kukaan... Voi, hän kuolee pois...

VERKAKAUPPIAS.

Ei, pyhä Maaria, en toista
täss' elämässä kuullut moista
lie hourupäätä. Sit' en saata
vain kuunaan uskomasta laata,
hän oli torill' äsken.

GUILLEMETTE.

Noinko
vain luulette?

VERKAKAUPPIAS.

Ja muuta voinko?
Mut toisin, näämmä, lie kuin luulin.

PATELIN.

Ma aasin kiljuvanko kuulin?
Voi, serkku, voi, kuink' äkämystyin
siell' ollaan kohta silmin pystyin!
Kun lähdet, muuttuu, serkku kulta,
vihaksi rakkaus jo multa:
mua petit näät ja petkutit,
niin julkeasti juikutit.
Ha oul danda oul en raveseie...
Voi, korpin munat!

GUILLEMETTE.

Herrajee!

PATELIN.

Hui roz bezo ou drouc nos, badou
digant an tan en hoz madou!
Empedit dich guitebunan
quez quement ol dre douch aman,
men ez cachet hoz bouzelou
en un ober gront ha cavou,
maz rehet truez dan hoi con
so oi oz mervell gant nafon
aluzen archet he pysy
ha cals amour ha courtesy.

VERKAKAUPPIAS.

Voi, Herra, yhä houreksii!
Hän kuolee! Moista mongerrusta!
Sen tulimmaisen tolkutusta!
Sanoja tulee tulvanaan,
joit' ymmärrä ei lempokaan.
Noin kukaan kristitty ei haasta,
tuo kieli mistähän lie maasta?
Mielt' ihan karmaisee se kammoin.

GUILLEMETTE.

Kas, mummoltaan hän oppi ammoin
bretagnelaista. Loppu käkee,
sen merkkejä ne on, sen näkee;
pian tuotava on pappi luo.

PATELIN.

Haa, pyhät kaikk', on valhe tuo.
Lotringin lurjus, lyököön sulle
luun kulkkuun luoja, riivatulle!
Sais sinut myydä mattoresuun
ja panna kerran kelpo pesuun!
Pois, mieron rakki! Ala mennä!
Noin silmille siin' äläs lennä!
Hoi, juuttaan poika, juopas tästä!
Koes purra tästä päärynästä!
Sen totisesti tehdä hän
saa kautta pyhä Yrjänän.
No, mitäs kuuluu? Picardien
liet veijareita, eikö niin?
Noin hölmistytkö, hyvä mies?
Sit vobis bona nox et dies,
magister amantissime,
pater reverendissime.
Quomodo brulis? Quæ nova?
Parisius non sunt ova.
Quid petit ille mercator?
Dicat sibi, quod trufator
ille, qui in lecto jacet,
vult ei dare, si placet,
de oca ad comedendum,
si sit bona ad edendum.
Pete sibi sine mora!

GUILLEMETTE.

Vain puhuu, vaikk' on surman soraa
jo äänessä! Noin vaahtoo suu!
Noin, nähkääs, sielu korottuu
kotoa kohti taivaallista
näist' ihmismaista matalista.
Mun kuinka käy? Voi, Herran tähden!

VERKAKAUPPIAS.

On paras, että ennen lähden
kuin eroaa hän täältä pois,
niin etten ehkä esteeks ois,
jos jotain kuollessaan hän halaa
sanoa teille aivan salaa,
vain kahdelleen. Teilt' anteeks-annon
nyt saanhan? Uskoin näät, sen vannon,
hän että vei sen veran multa.
Hyvästi jääkää, rouva kulta!
Rukoilen teitä anteeks suomaan.

GUILLEMETTE.

Te jääkää Herran hyvään huomaan,
ja myös mä, leski lohduton!

VERKAKAUPPIAS.

Voi pyhä Maaria, ken on
näin kummaa nähnyt? Olla mahtoi
se itse paha siis, hän tahtoi
mua kiusata ja veran vei.
Ah, taivas, varjele, ettei
vain tule kimppuun toisen kerran!
Kun mennäkseen, niin, nimeen Herran,
se veran pitäköön, ken veikin!

(Lähtee.)

PATELIN.

Ähäh, jo älysitkös leikin!
Mies lähti! Tuolla tolvanalla
ei haitaks asti hatun alla
lie mieltä totta tosiaan.
Vaan kyllä yöllä unissaan
nyt mörköjä hän nähdä mahtaa.

GUILLEMETTE.

Kyll' osattiin me häneen ahtaa!
Mult' eikös mennyt nuotin mukaan?

PATELIN.

Ei paremmin ois voinut kukaan,
sua uskoi jo tuo uskotonkin.
Ja verka meidän on kuin onkin,
me siitä saamme puvut oivat.

VI.

Verkakaupassa.

VERKAKAUPPIAS

Uh, pettävät mua, missä voivat,
jokainen multa varastaa
ja anastaa, mink' irti saa.
Näin kaikki harmit kukkuroituu,
myös paimenesta kiusa koituu.
Mua peijaa lurjus, minkä jaksaa,
niin kaiken hyvyyteni maksaa.
Mutt' en, se olkoon, heitä silleen:
hän koht' ei naura kolttosilleen,
kautt' armon äidin kruunupään!

THIBAUT AIGNELET, (paimen).

Isäntä kulta, päivän tään
Jumala siunatkoon ja illan!

VERKAKAUPPIAS.

Haa, senkin paimenhaaska! Villan
nyt oman ottaa paha sulta!

PAIMEN.

Ah, kuulkaas, hyvä herra kulta,
tuoll' ikään juovatakki mies,
mik' ollut lienee, lempo ties,
kädessä ruoska vailla siimaa,
hän tulla viuhtoi sitä viimaa,
ja laski latturia moista...
en jaksa muistaa... näistä noista...
kai teistä myös... loi haasteen mulle...
jost', auta Maaria, en tulle
nyt hullua ma hurskaammaksi.
Jäi kaikki sotkuks sekavaksi.
Siin' oli lampaat, siinä laskut,
ja teistä kuulin kummat kaskut...
Siin' eihän saata olla perää...?

VERKAKAUPPIAS.

Jos ilkitöistäs tuolla erää
en toimita sua tuomioon,
niin minut taivas tuhotkoon
ja tulva, myrsky tulkoon! Saavas
vai luulit lahjaks, senkin raavas,
vain lampaat raadella ja tappaa!
Saat mulle rahat lautaan lappaa
verasta... ei kuin elukoista,
joit' iskit vain, ja vahingoista...
teit niitä kymmenen jo vuotta!

PAIMEN.

Mua parjattu on syyttä suotta,
isäntä kulta, kautta pääni.

VERKAKAUPPIAS.

Sa maksat, siin' ei auta ääni,
sen veran... niin, sen lammasveron,
jonk' ahmit, kunnes annoin eron.
Se tiedä, tili lähestyy!

PAIMEN.

Hoo — veran? Herra, kiukun syy,
ma arvaan, onkin aivan toinen.
On silmissänne vimma moinen,
en tohdi virkkaa sanaakaan.

VERKAKAUPPIAS.

Pois, tiehes! Varo itses vaan,
jos unohtuu se haaste sulta!

PAIMEN.

Ei, sovitaan nyt, herra kulta,
vaan lakiin ei mua, ei, ma anon!

VERKAKAUPPIAS.

Saat, mitä tarvitset, sen sanon.
Vai sovitaan! Oh, kanssa paraan!
Asia jääköön vain nyt varaan
sen tuomion, mik' annetaan!
Jos täss' ei vain ois varuillaan,
petettäis vaikka minkä verran.

PAIMEN.

Hyvästi! Jääkää haltuun Herran!
Koen jollain kurin puolustauta.

VII.

Patelinin asunnossa.

PAIMEN (kolkuttaen ovelle).

Hoi, avatkaa!

PATELIN.

Taas, jumal'auta,
hän siellä rähisee ja penää!

GUILLEMETTE.

Ei tule, totta vie, hän enää,
mies kyllästyi jo siihen vaivaan.

PAIMEN.

Taloonne runsas armo taivaan!

PATELIN.

Myös sulle! Mitä kuuluu, kuoma?

PAIMEN.

Niin, tukaluus on haasteen tuoma.
Mua vastaan nostettu on kanne,
ja kiikkiin jään, jos apuanne
nyt, hyvä herra, siell' en saa.
Mun asiaani puoltakaa,
en mitään ymmärrä mä siitä.
Huolt' ei, mull' ettei raha riitä,
vaikk' ette luulis päältä nähden.

PATELIN.

Käy tänne, kerro, minkä tähden
ja ken sua syyttää. Anna tulla!

PAIMEN.

On, nähkääs, herra kulta, mulla
isäntä, paimenena jolla
mont' olen vuotta saanut olla,
kedoilla, mailla lampaat kaita.
Vaan kyll' on maksamaan hän saita,
ei hevin siihen avaa kättä.
Puhunko kaikki?

PATELIN.

Välttämättä,
ois muuten puoltajalla pula
viel' eessä.

PAIMEN.

Totuus on se sula:
tein kyllä tiettävästi noin,
ma kuoliaaksi kurikoin
niit' aika joukon, sit' en kiistä;
ain' iskin lihavimmat niistä,
ja ilmoitin koht' isännälle,
ettei jäis epäilystä hälle,
ne kapiin kuolleiksi. »Oijoi»,
hän virkkoi, »tarttua se voi.
Vie pian pois ne!» »Kyllä vien»,
ma vastasin. Mut toisen tien
koht' annoin niille kourin nopsin,
kaikk' omaan suuhuni ne popsin,
tuon taudin syy kun oli tuttu.
Niin sellainen se on, se juttu.
Ma sillä tapaa jatkoin kauan,
vain annoin päähän paukkaa sauvan.
Vaan viimein arvasi se ruoja,
vakoilla antoi, auta luoja,
ja mikäs? Kuuluuhan se kyllä:
kovalla heittää määkäisyllä
noin lyöty hengen. Minut niin
siell' itse työstä tavattiin.
On turha kieltää. Taidollanne,
ma pyydän, torjukaa nyt kanne,
luvatkaa puoltajaksi tulla —
on kyllä, millä maksaa, mulla.
Hän vaikka voiton puolell' onkin,
kyll' osaatte te juonen jonkin,
häviön voitte hälle tuottaa.

PATELIN.

Se pety ei, ken minuun luottaa.
Vaan mitäs saan, jos ajan kumoon
tuon kanteen, lain jos silmät lumoon,
ett' aivan puhtaaks sinut löytään?

PAIMEN.

Lyön silloin selvän kullan pöytään,
ei siinä pienet pennit riitä.

PATELIN.

Siis voitat, ole varma siitä,
pahempi vaikk' ois puolta pula.
Se käy, siit' etu vain on sula
ja joutu, kun sen minä huollan.
Pian kuulla saat, sua kuinka puollan
ja torjun kanteen. Tulehan,
ovela näyt kyll' olevan,
siis arvaat, kaikki varaella
nyt täytyy, valmiiks suunnitella,
ett' yllätyst' ei mitään tulle.
Sanohan ensin nimes mulle.

PAIMEN.

Thibaut, niin, Thibaut Aignelet.

PATELIN.

No, montakohan uupunee
nyt uuhta lauman isännältä?

PAIMEN.

Kyll' aina kolmeen vuoteen hältä
noin kolmekymment', arvelen,
jo söin.

PATELIN.

Siis vuoteen kymmenen.
Vain pikku hyvike, ei muuta!
Hält' emmeköhän tuki suuta!
Vaan mitäs luulet, voiko myös
hän toteen näyttää nää sun työs?
On tärkein jutussa se paikka.

PAIMEN.

Toteenko? Taivaan pyhät, vaikka
jos kuinka! Hätäkös on hällä!
Mua vastaan silminnäkijällä
voi kymmenellä teettää valat.

PATELIN.

Jo panit pahaan loukkuun jalat.
Nyt kuule, mitä juonta käyttää
me voimme. Täytyy siltä näyttää
kuin en sua tuntis ollenkaan.

PAIMEN.

Ei, Herran tähden!

PATELIN.

Kyllä vaan.
Kas, näin on asia: ei auta
sun puhua, ei puolustauta.
Siin' itses sotket, pussiin työnnät,
jo tiukan tullen jotain myönnät.
Ja kaikk' on hiiden kattilassa,
jos myöntää moisess' asiassa.
Näin, katsos, tee: kun astumaan
lain eteen sinut kutsutaan,
niin älä vastaa mitään muuta
kuin »mää», vain saakoot ääntä, suuta
äkäistä pitää: »Sehän silkkaa
on lain ja oikeuden pilkkaa!
Epatto, hylky, mieron saasta,
mit' uskallat!» muut' älä haasta
kuin »mää», niin puutun puheeseen:
»Mies hullu, luulee laumalleen
hän lampaankieltä haastavansa.»
Ja vaikka karvat kallostansa
he repikööt, muut' älä äännä,
se muista!

PAIMEN.

Mikään mult' ei käännä
niin päätä, etten tuota muista.
Ma kiitän neuvoist' annetuista
ja niitä noudatan, sen takaan.

PATELIN.

Saat pitääkin vain ryhdin vakaan.
Et sanaa muuta virkkaa vastaan
saa mullekaan, »mää» ainoastaan,
jos sanon jotakin tai kysyn.

PAIMEN.

En, lupaan sen, ja siinä pysyn.
Mua pähkähulluks sanokaa,
jos kukaan, te tai muut, mun saa
sanalla vastaamaan nyt muulla,
mit' antakootkin muut mun kuulla,
vain neuvon mukaan sanon: »mää!»

PATELIN.

Kautt' apostolin, silloin jää
kyll' allekynsin vastapuoli.
Vaan katsokin ja pidä huoli,
täst' ett' on mulla palkka paksu.

PAIMEN.

Jos neuvoa ei vastaa maksu,
mua aina lurjukseksi luulkaa.
Vaan pankaa, herra kulta, kuulkaa,
myös parhaanne, ett' aukee pinne.

PATELIN.

Nyt, pyhä neitsyt, pian sinne!
Jo tuomar' alkaa istunnon.
Se kello kuudeltahan on
tai niillä main kai tavan mukaan.
Käy jäljestä, meit' ettei kukaan
näe yhdessä. On paras niin.

PAIMEN.

Niin oikein. Muuten nähtäisiin,
ett' yhteinen on meillä juoni.

PATELIN.

Vaan maksaissa jos saidansuoni
sua vaivaa, sinut perii paha.

PAIMEN.

Kuin neuvo on, niin juoksee raha.
Se sana varma on kuin muuri.

(Menee.)

PATELIN.

No, tihkuu, jollei sada juuri.
Kai tästä lohkee pikku siru;
jos ei mua petkuta se piru,
écun tai pari saaliiks saan.

VIII.

Oikeuspaikassa.

PATELIN (tervehtien tuomaria).

Jumala suokoon, mitä vaan
te toivottekin mielessänne.

TUOMARI.

Olette tervetullut tänne.
Vain hattu päähän, saakaa tuoli!

PATELIN.

Jos suotte, istua en huoli,
näin oloni on vapaampaa.

TUOMARI.

Siis istunto koht' alkaa saa,
ja joutuisaan. On kiire mulla.

VERKAKAUPPIAS.

Juur' asianajajani tulla
jo pitäis. Tahtoi valmistaa
vain jonkin jutun. Suvaitkaa
odottaa hiukan, pyydän teitä.

TUOMARI.

Oh, joutavia viivykkeitä!
Vain' esiin juttu, jos on täällä
myös vastapuoli paikan päällä.
Te juuri teette kanteen vai?

VERKAKAUPPIAS.

Niin teen.

TUOMARI.

Ja vastaaja on kai
mieskohtaisesti läsnä?

VERKAKAUPPIAS.

On,
tuo tuolla, raukka sanaton.
Niin, nyt häll' onkin eessä kovat.

TUOMARI.

Molemmat koska läsnä ovat,
niin tuokaa julki asianne.

VERKAKAUPPIAS.

Tää, jalo herra, mull' on kanne:
Sai elatuksen hän ja suojan —
sen kautta laupiaan ma luojan
todeksi vannon — lasna multa.
Vaan rotevaksi ruokitulta
kun näytti kyllin kyetäkseen
jo ulkosalle, tehtäväkseen
sai talon paimen olla. Mutta,
niin totta kuin te oikeutta
siin' istutte, mink' ikään mahtaa,
hän lammasta ja vuonaa lahtaa
vain paistikseen, se pahahenki,
ettei...

TUOMARI.

Siis oli paimenrenki
hän palkattuna palveluunne?

PATELIN.

Niin kai, jos kuunaan pussinsuunne
vain päästänyt sen palkan lie...

VERKAKAUPPIAS (tuntee Patelinin).

Mut tuossahan on, totta vie,
se mies, on ilmetystä ihan.

TUOMARI (Patelinille).

Noin käden kätkössä ja hihan
on päänne — hampaankolotusko?

PATELIN.

Niin kova, ettei kukaan usko.
On koko pää kuin tuless' ois.
En kärsi ottaa kättä pois.
Vaan keskeytyst' ei, Herran tähden!

TUOMARI verkakauppiaalle.

Siis mikä teill' on häneen nähden
nyt vaatimus? Sen tahdon kuulla.

VERKAKAUPPIAS (syrjään).

Se hän on, toiseks ei voi luulla.

(Patelinille).

Pierre mestari, te kaupan teitte,
te, kautta Herran ristin, veitte
sen veran, kuusi kyynärää.

TUOMARI.

Häh, veran...?

PATELIN.

Hän on sekapää.
Hän kokee asiaansa ajaa,
vaan häll' on järjenjuoksu vajaa,
sit' oppia häll' ole ei.

VERKAKAUPPIAS.

Te minut hirttäkää, jos vei
sen veran multa kukaan muu.

PATELIN.

Kuink' osaakin sen häijyn suu
valetta valaa niinkuin vettä.
Nyt ymmärrän, hän väittää, että
tuo paimen muka villat möi —
hän juuri siihen viittilöi —
ja mull' on muka viitta niistä,
ei vähempää se kelmi kiistä.
Ja niistä villoista nyt rahat
hän multa velkois.

VERKAKAUPPIAS.

Kaikki pahat
mua lyökööt, jos se teill' ei lie.

TUOMARI.

Vait! Hullutusta, lempo vie!
Nyt käykää asiaanne, mutta
jos horunlorull' oikeutta
noin häiritsette, tulee sakko.

PATELIN.

Jos koskeekin, on nauraa pakko.
Hän tuoss' ei muista touhussaan,
mihinkä jäi, mit' aikoikaan.
Hänt' auttaa täytyy, eikö niin?

TUOMARI (verkakauppiaalle).

Kuink' oli?

VERKAKAUPPIAS.

Frangiin yhdeksään
kuus kyynärää...

TUOMARI.

Te paikan tään
siis hölmöläksi luuletteko?

PATELIN.

Kas vaan, käy hältä kiusanteko,
ja muodolt' on niin siivo mies!
Mutt' eemmäs pääsette kenties
nyt vastapuolta kuulustain.

TUOMARI.

Niin oikein. Olkoot vastakkain.
Lie hälle seikat tunnetummat.

(Paimenelle.)
Käy esiin.

PAIMEN.

Mää.

TUOMARI.

Oh, johan kummat!
Sa määyt! Olenko ma lammas?
No puhu.

PAIMEN.

Mää.

TUOMARI.

Sa irvihammas,
sun rutto päähäsi Teetkö pilkkaa?

PATELIN.

Se hulluutt', uskokaa, on silkkaa.
On laumassaan hän käyvinään.

VERKAKAUPPIAS.

Haa, jumalauta, teidät nään
ja tunnen, te sen veran veitte,
sen luihun tepposen te teitte. —
Te, herra tuomar', ette tiedä...

TUOMARI.

Moist' enää hassutust' en siedä.
Noin älkää syrjään haihatelko,
vaan asiasta tehkää selko.

VERKAKAUPPIAS.

Mua kirvelee se tosiaan,
mut tottelen, en sanaakaan
sen lupaan, nyt ma hiisku siitä.
Mutt' ensi kerrall' ehk' ei kiitä
hän kauppojaan, sen maksaa vielä,
mi purematt' on pakko niellä
mun nyt. — Niin, ehdin selittää,
kuink' uskoin kuusi kyynärää
ma verk... ei, herra, anteeks anon,
kuink' uskoin lampaani, ma sanon,
tuon herran huostaan tuossa... ei,
tuon paimenen, ja niin hän vei
ne laitumelle... kuuteen kulta-
écuhyn sai hän veran multa...
ma luotin niinkuin mieheen rehtiin...
Niin, kolme vuotta sitten tehtiin
sopimus, että huolin parhain
hän laumaa kaitsee myöhään, varhain,
ei vahinkoa tee, ei petä...
Ja eikös verat, rahat ketä
nyt multa, valheeks aja vaan!
Pierre mestari, oh, tosiaan!...
(Tuomari näyttää menettävän malttinsa.)
Vei lammasteni villat multa
se vintiö ja velikulta
ja tappoi ihan terveestään
elukat, mäsäks iski pään,
isolla sauvallansa mätki...
Vain veran kainaloon hän kätki,
pois heti lähti puhtainaan
ja sanoi, että kotonaan
hän muka mulle hinnan maksaa.

TUOMARI.

Tuo tolkutont' on siansaksaa!
Mit' oikein on tuo löpinänne?
Noin hyppelette sinne tänne.
En huomata ma, lempo soi,
siin' yhtä järjen sanaa voi.
Verasta jaarittaa ja jankkaa,
taas jotain lampaista jo tankkaa,
ajatus ristiin rastiin karkaa!

PATELIN.

Lyön veikkaa, että paimen-parkaa
hän piti työssä palkkaa vailla.

VERKAKAUPPIAS.

Te voitte tehdä sillä lailla!
Oh, minä kyllä tiedän, mistä
kiristää kenkä, ette pistä
mua pussiin te, ei muut, sen takaan.
Se teillä on, teen valan vakaan...

TUOMARI.

On mikä?

VERKAKAUPPIAS.

Eipä mikään juuri.
Vaan ken jos veijari on suuri,
niin tuo! Yhym, en puhu, en
pukahda siitä, lupaan sen,
mink' asia nyt lopun saakin.

TUOMARI.

Se lupaus vain muistakaakin,
ja selvään seikat haastakaa.

PATELIN.

Ei paimen ilman neuvojaa
voi kaikkeen antaa vastausta,
eik' ole hällä uskallusta,
ei varaa pyytää avustajaa.
Jos sallitte, niin tahdon ajaa
asian hänen puolestaan.

TUOMARI.

Siit' ette kostuis paljonkaan,
ei palkkaa avun, neuvonannon
hän maksaa vois.

PATELIN.

Sit' en, sen vannon,
ma vaadikaan. Miesparan pula
saa minut siihen, sääli sula.
Kysynpä, jotain kukaties
hän virkkaa, minkä puolusmies
voi tutkittaissa esiin tuoda.
Jos hälle tukea ei suoda,
täss' aivan ymmälle hän jää.

(Paimenelle.)
Niin, sanos, ystävä, nyt...

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Mää? Mitä tarkoitat? Tuon saa vain
sun suustasi Kautta Herran haavain,
liet hassu! Kerro, kuink' on juttu.

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Kutsuuko sua toinen kuttu?
Miks olet oman parhaas tiellä?

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Puhu, myönnä taikka kiellä.

(Hiljaa.)
Kas noin. Kyll' osaat. Jatka vain.

PAIMEN.

Mää.

PATELIN hiljaa.

Kovemmin, tai kouraa lain,
kuluja, sakkoja et väistä.

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Oikeuteen ken hourupäistä
näin kiskoo, hourump' itse on!
Niin, tuomari, se tolkuton
palatkoon lammastensa luo.

VERKAKAUPPIAS.

Hui hai, vai tolkutonko tuo?
Hän teist' on viisain.

PATELIN (tuomarille).

Laumaa kaita
hän jättämättä laidunmaita
vain saakoon, käskekää jo niin.
Ja kirottu, ken käräjiin
näin haastaa ihan ilmihullut!

VERKAKAUPPIAS.

En kuulluks ole lainkaan tullut,
ja hänet poisko päästetään?

TUOMARI.

Ja, Herra nähköön, hourupään
mit' auttais jäänti?

VERKAKAUPPIAS.

Luvallanne
tuon edes esiin, mik' on kanne
ja mitä vaadin vahingosta.
En väärää syytettä mä nosta,
en jaarittelu suotta syyttä.

TUOMARI.

On sulaa ilkimielisyyttä,
noin oikeuteen kun hourun manaa.
Niin, uskokaa jo tätä sanaa.
Nyt lopetamme istunnon.

VERKAKAUPPIAS.

Mut totta heidät toiseen on
kai käskettävä?

TUOMARI.

Miksi?

PATELIN.

Toiseen?
Ikinä ette hupsuun moiseen
viel' yhtynyt, se myöntäkää.
Kas siinä vasta sekapää!
Ja toinen yhtä oiva nauta,
ei päässä, pyhä neitsyt auta,
karaatin vertaa älypahaa!

VERKAKAUPPIAS.

Te veijaamalla ilman rahaa,
Pierre mestari, sen veran veitte.
Kautt' apostolin, sen te teitte
teon katalan.

PATELIN.

Hän yltyy yhä!
Voi, itse Rooman isä pyhä,
mik' ilve pitää kuulla saaman!

VERKAKAUPPIAS.

Ma teidät tunnen, äänen, naaman
ja viitan myös, mi teill' on yllä.
En ole hullu, tiedän kyllä,
ken mulle tekee kepposen.
Ma, herra tuomari, nyt sen
koht'ikään kerron toden mukaan.

PATELIN.

Vait olla käskekää. Ei kukaan
lorua moista kuulla jaksa.
Jos jonkun lampaan, jotk' ei maksa
paria nappia, nyt hukkaa,
niin siitäkös hän paimen-rukkaa
hätyyttää! — Häpeisitte vähän!

VERKAKAUPPIAS.

Ei lampaat kuulu lainkaan tähän.
Ma teitä tarkoitan nyt, teitä.
Ma vaadin velkani, en heitä,
en, kautta Herran ristin, vaikka...

TUOMARI.

No johan nyt on kumma paikka!
Hän kirkuu ihan korvat lumpeen.

VERKAKAUPPIAS.

Ma vaadin...

PATELIN.

Saakaa suu hält' umpeen.
Se, lempo vie, jo kyllin huusi. —
Jos vanhaa uuht' on viisi kuusi
tai tusinankin noin nyt lyönyt
ja eineeks suuhunsa ne syönyt,
te kovin kotkotatte tuosta!
Isompi hyöty mahtoi juosta,
kun laumaanne hän vartioi.

VERKAKAUPPIAS.

Noin, nähkääs, noin hän luikeroi!
Ma velon verkaa, jok' on myöty,
hän hokee, ett' on uuhet syöty.
Kuus kyynärää hän vei, kun sai
vain kainaloon. — Ne tänne, tai...!
Pois vaadin omani ja pian!

PATELIN.

Hänt' ette hirteen moisen vian
vuoks aio saattaa kai: viis kuus
jos uuhta vei? Tuo ankaruus
on liikaa. Hiukan heltykää.
On paimen-parka sekapää,
mies alaston kuin mato ikään.

VERKAKAUPPIAS.

Te liukkaampi kuin mato mikään!
Sen kankaan minut piru kai
ketulle tuolle myömään sai.
Niin, herra tuomari, ma vaadin...

TUOMARI.

Ma päätöksen jo äsken laadin,
en teidän enää jatkaa anna.
On sekin, hourupäälle panna
vain haaste!

(Paimenelle.)
Laumas pariin palaa!

PAIMEN.

Mää.

TUOMARI.

Ette, jumaliste, salaa
te laatuanne laisinkaan.

VERKAKAUPPIAS.

Mut, herra tuomari, ma saan
kai hältä...

PATELIN.

Älkää jaaritelko.

VERKAKAUPPIAS.

Ei, tehdäänpäs nyt viimein selko.
Niin, minut osasitte pettää,
sen kelpo veran multa kettää
te pieksännällä kielen viekkaan.

PATELIN.

Höh, turvata voin siihen miekkaan.
Jo, herra tuomari, te näätte...

VERKAKAUPPIAS.

Pääkelmi olette ja jäätte
ain' olemaan, niin, jumaliste!

94

95

TUOMARI.

Nyt tuohon tyhmään toraan piste!
Vai mokomaa ma tässä kuulen!
On aika lähteä jo, luulen.

(Paimenelle.)
Vain mene, ystävä, sen ties.
Ei tuo sua toiste haastomies.
Sa olet vapaa, ymmärrätkö?

PATELIN (paimenelle).

No kiitä!

PAIMEN.

Mää.

TUOMARI.

Vain mäkätätkö?
Kai kuulit? Mene siis. Kas niin!

VERKAKAUPPIAS.

Miss' oikeus, kun päästettiin
mies noin vain?

TUOMARI.

Mull' on työtä muuta
kuin antaa teidän piestä suuta.
Nyt lähden, enää viivyttää
en salli. Kera lähtekää,
Pierre mestari, meill' atrioikaa.

PATELIN (osoittaen poskeaan).

En saata.

(Tuomari poistuu.)

VERKAKAUPPIAS.

Haa, sua roiston poikaa!
Hyvällä maksalleko sen nyt?

PATELIN.

Niin minkä? Teilt' on järki mennyt!
Ken oikein olen mielestänne?
Täss' aprikoin ma tuonne tänne,
keneksi mua arvellette.

VERKAKAUPPIAS.

Pyh, lorua!

PATELIN.

Jos suvaitsette,
nyt saatte heti kohta kuulla,
keneksi mahdatte mua luulla.
Niin, etteköhän ehkä keksi
epäillä narri Vauhkoseksi?

(Kohottaa päähinettään.)

Häll' enemmän vain pääss' on karvaa.

VERKAKAUPPIAS.

Mua ette kai nyt lampaaks arvaa!
Te veitte sen, te itse. Ääni
ja muoto teidät, kautta pääni,
tuo ilmi. Älkää luulko, jotta...

PATELIN.

Minutko? Ei, ei todentotta.
Te luopukaa vain luulostanne.
Se oli kai Noyonin Janne.
On näkö meillä melkein sama.

VERKAKAUPPIAS.

Hiis vie, noin viinin viruttama
ei ole häll', ei mölö noin.
Vaan kuinka selittää sen voin?
Kotiinne sairaaks äsken jäitte!

PATELIN.

Höh, varmaan näkyjä te näitte.
Ma sairas? Tauti se mik' ois?
Olette, myöntäkää jo pois,
puhuja pelkän holinpolin!

VERKAKAUPPIAS.

Te veitte sen, kautt' apostolin,
ei kukaan muu kuin te, sen taata
todeksi voin.

PATELIN.

Sit' ette saata.
En totisesti täält', en tuolta
ma vienyt kyynärää, en puolta.
Moist' onko kuullut korva kenen?

VERKAKAUPPIAS.

Hyv' on, ma asuntoonne menen
ja katson, oletteko siellä.
Jos teidät tapaan sillä tiellä,
tää riita olkoon olleitaan.

PATELIN.

Sep' oiva keino kerrassaan,
se teille täyden selon tuo.

(Verkakauppias menee.)

Hoi, lampuri!

PAIMEN.

Mää.

PATELIN. Astu luo.

No, neuvosi? eikös ollut apu?

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Pois vain pyörähdit kuin papu!
Sun määkyä ei tarvis enää.
Jo sai hän julkun vasten nenää!
Juur' eikös käynyt neuvon mukaan?

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Riittää, sit' ei kuule kukaan.
Vapaasti haastaa sull' on valta.

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Enää odottaa en malta.
Jo maksa!

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Sun laata käsken.
Teit oikein hyvin kaikki äsken,
niin mainio sull' oli maltti.
Ja kaikkein parhain oli valtti,
kun nauruun vetänyt et suuta.

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Mää? Et enää osaa muuta!
Nyt hyvällä, ja hyvä maksu!

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Mää? Sull' onko pää niin paksu?
On kiire mulla, maksa pian!

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Onko järkes saanut vian?
Ma pyydän, maksa määkymättä
ja sovinnolla, suoraa kättä.
Nyt täss' ei tyhmän leikin tilaa,
vain maksu pois!

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Teetkö pilaa?
Sa milloin maksat? Maksaa, vaikka
mik' olkoon, saat, sen vannon, taikka
sun pahoin käy! Kas niin, nyt raha,
ja paikalla!

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Hupsu-paha!
Sen virren vainko opit viimein?

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Punot juttus puisin riimein!
Ja tiedätkös sä, kelle oikein
nyt kujehdit? Suin älä soikein
siin' yhä määy, maksa vaan!

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Senkö rahan vain ma saan?
Niin luotin lupauksiis, näytä,
niit' ettet kehnosti sa täytä.
Mun kanssani ei kujeet auta.

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Narrinas mua pidät, nauta.

(Syrjään.)
Mit' auttaa ikävuotten määrä,
jos mekkoniska paimenjäärä,
hiis vie, mua veijaa, moinen moukka?

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Tuota vain sa hoet, houkka.
Huvikses ilvehditkö, sano!
Sain kärttää, ett' on nälkä, jano.
Käy meille syömään!

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Kyll' olit
ovela! Pyhät apostoli!!

(Syrjään.)
Jo muna kanaa viisaamp' on.
Ei, luulin, alla auringon
lie veijaria verrempää,
näin liukasta ja lipevää
sanoilla maksamaan ja suulla,
vaan milloinkaan ei millään muulla —
ja paimenkollo panee säkkiin!

(Paimenelle.)
Vaan, pyhä Jaakob auta, häkkiin
poliisi sinut sieppaa.

PAIMEN.

Mää.

PATELIN.

Vai mää? Oh, menköön multa pää,
jos kelpo kersantti ei lie
pian kimpussas ja, piru vie,
sua saata lujan salvan taa!

PAIMEN.

Mää. Kiinni ottakoon, jos saa!

(Juoksee tiehensä.)

Keskiajalta, luultavasti 1460-luvulta, on peräisin nimeltä
tuntemattoman ranskalaisen tekijän kirjoittama »La farce de maistre
Pierre Pathelin», ilveily petkuttamaan ovelasta, mutta lopulta itsekin
peijatuksi joutuvasta asianajajasta, ainoa monista senaikaisista, joka
on saanut pysyvän arvon ja aseman maailmankirjallisuudessa ja kyennyt
elämään halki aikojen menettämättä mielenkiintoaan ja näyttämöllistä
tehoaan, jota on sanottu ranskalaisen kirjallisuuden ensimmäiseksi
huvinäytelmäksi ja jonka uraauurtavasta vaikutuksesta on merkkejä
myöhemmässä kirjallisuudessa, m.m. Molièrenkin tuotannossa.

Jo kauan sitten on myös suomalainen lukija, ainakin välillisesti,
saattanut tutustua tähän näytelmään, sillä jo III:ssa niteessä (1864)
Suomalaisen kirjallisuuden seuran »Näytelmistö»sarjaa ilmestyi »Pietar
Patelin eli sukkela asianajaja. Ilvelys kolmessa näytöksessä»,
P. Hannikaisen suomentama eräästä tämän ilveilyn myöhemmästä
suorasanaisesta mukaelmasta.

Nyt ilmestyvän käännöksen pohjana on teoksen alkuperäinen runomuotoinen
teksti. Tapahtumapaikkojen vaihtumisen mukaan on käännöksessä
teksti jaettu eri jaksoihin, samoin on joihinkin kohtiin merkitty
lyhyitä esittämisohjeita, enimmäkseen Richard T. Holbrookin
tekstijulkaisun mukaan. Tällaisia ei näytelmän tekstissä alkuaan ole
ollut, ei myöskään jakoa näytöksiin tai kohtauksiin, koska toiminta
keskiaikaisissa näytelmissä oli sovitettu yhtäjaksoisesti tapahtuvaksi
muuttumattomalla, eri toimintapaikat rinnakkain käsittävällä
näyttämöllä. Niinpä on tässä näyttämö esittänyt toriaukiota, jonka
toisella puolella on Patelinin asunto, toisella verkakauppa ja
keskellä, itse torilla, oikeuden istuntopaikka.

Teoksen alkuteksti on tarjonnut tutkijoille paljon tekstikriitillisiä
ongelmia, kun ainoaakaan vanhaa käsikirjoitusta ei ole säilynyt ja eri
painokset, vanhin v:lta 1485, monessa kohdin poikkeavat toisistaan.
Varsinkin Patelinin hokemaiset eri kielillä ja murteilla, hänen muka
houraillessaan, ovat paikoin olleet vaikeaa selviteltävää. Kun näiden
hokemaisten tulkinnat, ainakin osittain, rakentuvat tekstikonjektuurien
varaan ja itse sisällys on vain katkonaista lorua tai hieman
karkeasävyistä pilantekoa verkakauppiaan hölmöydestä, ranskalaisillekin
kuulijoille vain käsittämätöntä sekamelskaa, lienee tässä tarpeetonta
selostaa, kuinka näitä kohtia on tulkittu.

Kaikesta ajan ja paikan etäisyydestä huolimatta tekstissä muuten on
perin vähän mitään lisäselityksiä kaipaavaa. Jo sanottuun lisättäköön
siis vain muutamia joihinkin tekstikohtiin kohdistuvia viitteitä.

Itse päähenkilön nimi Patelin, (1. Pathelin vanhanaikaisessa
kirjoitusasussaan) selitetään samaksi kuin valdolaisten uskonlahkosta
käytetty nimitys paterins 1. patelins, joka on peräisin lat.
isämeidän-rukouksen alkusanasta: Pater (noster). Toinen, vaikka
epätodennäköisempi, selitys katsoo nimen johtuvaksi ransk. sanasta
patte (käpälä). Maître-sanan vastine: mestari, vanhansävyisessä
väljemmässä merkityksessään, on pysytetty asianajaja Patelinin
arvonimenä, vaikka se ei olekaan yhtälailla yleiskäytön mukainen kuin
maitre ranskankielessä.

Määri (maire), pormestari.

Brynetti (brunette), jokin tavallista hienompi, väriltään ruskea
villakangas.

Karduaaninahka, eräänlainen pehmeäpintaiseksi parkittu nahka,
saanut nimensä Córdoban kaupungin mukaan.

Pampeluna, esp. Pamplona, kaupunki Pohjois-Espanjassa, silloisessa
Navarran kuningaskunnassa, »matkaa tästä Pampelunaan» = maailman
laitaan.

Luojan lantti, denier à Dieu, pikku raha, jonka ostaja antoi
etukäteen kaupan vahvistukseksi ja joka oli tuleva köyhien hyväksi.

Iverneaux, luostari Pariisista kaakkoiseen päin.

Renouart au tinel (R. nuijamies), keskiajan ranskalaisissa
sankarilauluissa usein esiintyvä jättiläinen. — Salkku-Jean,
alkutekstissä: Jehan du Quemin; tämänniminen asianajaja mainitaan
osallisena siihen oikeudenkäyntiin, jossa Orléans'in neitsyt, Jeanne
d'Arc, tuomittiin poltettavaksi 1431, ja niin ollen on nimeä arveltu
voitavan pitää jonkinmoisena tukikohtana tämän teoksen syntymisajan
tarkistamiselle, joskaan ei varsin varmana.

Juovatakki mies, oikeudenpalvelija, joka on tuonut paimenelle
haasteen ja jonka virka-asuun kuului jonkinmoinen sauva tai patukka,
»ruoska vailla siimaa».

Narri Vauhkonen, alkutekstin Esservelé, on otaksuttavasti
allegorinen henkilö jostakin tuntemattomasta ja kadonneesta näytelmästä.

Noyonin Janne, Jehan de Noyon niminen hovinarri oli kuningas Juhana
Hyvällä (1350—64).