Kankurit

KANKURIT

5-näytöksinen näytelmä 1840-luvulta

Kirj.

GERHART HAUPTMANN

Suomentanut

Kaarle Halme

Helsingissä,
Yrjö Weilin,
1906.

HENKILÖT:

DREISZIGER, tehtailija.
NEUMANN, rahastonhoitaja.
PFEIFER, toimitsija.
KONTTOORIPOIKA.
BÄCKER  |
BAUMERT |
REIMANN | Kankureita.
HEIBER  |
VAIMO   |
POIKA   |
Mies- ja naiskankureita.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Avara, harmaa huone Dreiszigerin talossa Peterswaldaussa. Paikka,
jonne kankurit jättävät valmiita töitänsä. Vasemmalla verhoten
akkuna, perällä lasiovi, oikealla samallainen ovi, josta kankurit,
vaimot ja lapset taukoamatta tulevat ja menevät. Kaikilla seinillä
on kangashyllyjä. Oikealla seinustalla on penkki, jolle kankurit
ovat panneet töitänsä. Järjestyksessä astuvat he esiin töitänsä
tarkastuttamaan, jota työtä hoitaa toimitsija Pfeifer, seisten suuren
pöydän takana. Tarkastuksessa käyttää hän sirkkeliä ja suurennuslasia.
Tarkastuksen tapahduttua asettaa kankuri kankaansa vaa'alle, jolla
konttooripoika sen punnitsee, heittäen sitten kankaan hyllylle. Pfeifer
huutaa kuuluvasti joka kerta rahastonhoitaja Neumannille, joka istuu
pienen pöydän ääressä, miten iso työpalkka on maksettava.

On kuuma päivä toukokuun lopulla. Kello osoittaa kahtatoista. Suurin
osa odottavista kankureista näyttää ihmisiltä, jotka ovat saapuneet
tuomioistuimen eteen, odottaen tuskallisessa tunnelmassa päätöstä
elämästä ja kuolemasta. Kaikilla on samallainen, kerjäläismäinen,
masennettu ja nöyrä käytös. He ovat, alituista nöyryytystä kärsien,
tulleet tietoisiksi siitä, että he korkeintaan voivat olla siedettäviä.
Sentähden tekeytyvät he niin pieniksi kuin suinkin. Tämän lisäksi
ilmenee heidän kasvoillaan toivottomuuden ja kalvavan mietiskelyn
leima. Miehillä on ylipäänsä kääpiömäinen vartalo ja sisäänpainunut
rinta. He ovat ryiskeleviä, kurjia rujoja. Väri heidän kasvoillaan
on likaisen harmaa ja heidän säärensä ovat koukistuneet alituisesta
kangastuolissa istumisesta. Vaimot ovat kuihtuneita, kuivettuneita
ja väsyneitä olioita, puettuina mitä kurjimpiin risoihin. Miehillä
on sentään edes paikattuja riekaleita, ja kurjuudestaan huolimatta
on heissä jonkun verran säälittävää arvokkuutta. Muutamat nuoret
tytöt ovat jonkun verran viehättäviäkin. Sen vaikuttaa heidän kaunis
kalpeutensa, vartalon sirot muodot ja suuret, avonaiset, kaihomieliset
silmät.

NEUMANN (laskee rahoja).

Siitä tulee kuusitoista hopeagrosseniä ja kaksi pfenningiä.

VAIMO (30-vuotias ja kovin kuihtunut, ottaa rahat vapisevin käsin).

Kiitoksia vaan!

NEUMANN (huomaa, että nainen jää paikalleen).

Noo? — Eikö ole oikein?

VAIM0 (liikutuksella, rukoilevasti).

Parisen pfenningin etumaksun minä niin haineesti tarttisin.

NEUMANN

Ja niinä tarvitsisin pari sataa taalerfa. Jos tarpeet saisivat määrätä,
niin — (maksaa jo eräälle toiselle kankurille. Lyhyesti). Etumaksuista
päättää herra Dreisziger itse.

VAIMO

Voisinko sitte saada puhutella herra Dreiszigeriä itteä?

PFEIFER (Entisen kankurin tunnusmerkit ovat hänessä jäljellä, vaikka
hän nyt on hyvinvoipa ja huolella puettu. Nuuskaa paljon. Huutaa
ärtyisesti).

Olispa, jukoliste, herra Deiszigerillä sitte paljo tekemista, jos hän
itte sekaantuisi kaikellaisiin jonnin joutaviin. Sitävartenhan me
olemme täällä. (Tarkastelee suurennuslasilla). Jukoliste! Täällä käy
viuka. (Kiertää paksun huivin kaulaansa). Sulkekaa ovi, kun tulette
sisään!

KONTTOORIPOIKA (kuuluvasti Pfeiferille).

Sama jos seinille puhuisi.

PFEIFER

Auttais yhtä hyvin. — (Muuan kankuri asettaa kudoksensa vaa'alle). Jos
te edes kelpaisitte johonki! Solmuja ihan täynnä! Minä en voi kattella
tommosta hutiloimista!

BÄCKER (harvinaisen voimakasrakenteinen kankuri, jonka esiintyminen
on vapaata, melkein röyhkeäta, on tullut sisään. Hänet huomattuaan,
katsovat Pfeifer, Neumann ja konttooripoika merkitsevästi toisiinsa).

Lempo soikoon! Tässä sitä taas saa hikoilla kuin paistinuunissa.

REIMANN (puoliääneen).

Niinpä niin! Sadetta kaipaisi tämä helle.

BAUMERT (tunkeutuu tungoksessa sisään ja nilkuttaa penkin luo, jolle
asettaa kudoksensa, sekti istuu itse Bäckerin viereen, pyyhkii hikeä).

Onpa tuota jo vähän levon tarpeessa.

BÄCKER

Lepo on totisesti parempi kuin lantit.

BAUMERT

Kyllähän se lanttikin tekee hyvää. Päivää muuten, Bäcker!

BÄCKER

Hyvää päivää, setä! Tässä sitä taas saa odotella noljailla
tavallisuuden mukaan.

BAUMERT

Siitä he viis veisaavat. Kankuri odottakoon vaikka koko päivän. Kuinka
vaan kulloinkin.

PFEIFER

Tukkikaa suunne siellä! Eihän täällä kuule edes omaa ääntään. (Reimann
jättää kangaspakkansa Pfeiferille).

BÄCKER (hiljaa).

Kylläpä hän tänään taas on hyvällä päällä.

PFEIFER (Reimannille).

Enkö minä ole sanonu, että kudos on paremmaksi harjattava! Tällaista
huolimattomuutta! Täällähän on langanpäitä, oljenkorsia ja vaikka
minkälaista rojua.

REIMANN

Minä tarttisin uudet atunat.

KÖNTTOORIPÖIKA

Se ei o' täyspainoinenkaan.

PFEIFER

Kauniita kankureita nykyään! Hukkaan menee kaikki loimet. Sus
siunatkoon! Toista oli mun aikanani. Tuollaisesta öisin saanu
mestariltani kelpo selkäsaunan. Silloin oli toisella tavalla
kutomateollisuuden laita. Silloin täytyi jokaisen taitaa tehtävänsä.
Ny' käy kaikki jalkojansa myöten. — Reimannille kymmenen hopeagrossenia.

RElMANN

Sitenhän vähennetään kokonainen naula.

PFEIFER

Ei o' aikaa! Selvitetty! — Paljoko siellä on?

HEIBER (antaa kankaansa. Puoliääneen, kiihkeästi).

Antakaa anteeksi, herra Pfeifer! Minä pyytäisin niin kovin nöyrästi,
että te olsitte niin hyväntahtonen, että vapauttasitte mun
suorittamasta entistä etusaantiani tällä kertaa.

PFEIFER (mittaa ja tarkastelee, ivallisesti).

Tietysti! Tämä näyttää kauniilta! Puolet kudoksesta näkyy jääneen
kangaspuihin.

HEIBER (jatkaa).

Minä niin mielelläni maksasin sen ensi viikolla. Tällä viikolla piti
mun olla kaksi kokonaista päivää päivätöitä tekemässä. Muija vielä
lisäksi makaa sairaana ja —

PFEIFER (heittää kankaan vaa'alle).

Taaskin vain paljasta hutiloimista! (tarkastelee uutta kangasta).
Senkin kopelokoura! Paikoin leveätä, paikoin kapeata, paikoin taas
on loimi ollu liian kireellä ja epätasaisesti kaiteeseen pantuna. Ei
tarpeeksi montaa lointa tuumalla. Mihin jäännökset o' joutuneet? Onko,
sanon minä.

HEIBER (seisoo nöyränä ja avuttomana, sekä alkaa itkeä).

VAIMÖ (on katsellut jäykillä silmillä ympärilleen, ikäänkuin apua
etsien, kääntyy rukoilevana rahastonhoitajaan).

Kohta minä en saata enää — mulla ei o' enää mitään neuvoa, jollette
tahdo olla niin hyvä, että annatte mulle hiukan etumaksua. — Sus
siunatkoon, Sus siunatkoon!

PFEIFER (kirkuu.).

Hiiteen ulvomasta! Jätä sinä Jesus rauhaan! Tavallisesti ei ollenkaan
olla Jesuksen tarpeessa, Parempi jos hoitaisit miestäsi, ettei hän
alituiseen saisi kapakassa istuskella. — Me emme voi antaa mitään
etumaksua. Meidän täytyy tehdä tili rahoista. Ne eivät ole meidän
omiamme. — Ken vain ahkeroitsee ja osaa tehtävänsä, sekä tekee sen
Herran pelossa, hän ei, jukoliste, tartte mitään etumaksua. Sanottu ja
päätetty!

NEUMÄNhi

Vaikka Bielaun kankurit saisivat nelinkertaisen palkan, niin
tuhlaisivat he kuitenkin kaikki, ja sentään velkaantuisivat.

VAIMO (lujaa ja ikäänkuin vedoten läsnäolevien oikeudentuntoon).

Minä en o' laiska, mutta minä en tätä enää kestä; Jo kahdesti on mulla
ollu verensyöksy. Eikä miehenikään laita o' sen parempi. Myötäänsä
sekin sairastelee. Eikä sairaudestaan kukaan väkipakolla loppua saa...
mutta työtä sentään yritämme ihan hengen edestä. 'Minä en o' silmääni
uneen ummistanu useaan viikkoon — mutta tulishan tästä taas hyvä, jos
vain saisin heikkouden ruumiistani karkkoomaan. — Ajatelkaa edes vähä
meidän tilaamme! (pyytää itsepintaisesti, mielistelevästi). Olkaa ny'
kilttiä ja antakaa mulle pari grossenia tämä kerta!

PFEIFER (häiriytymättä).

Fiedlerille yksitoista hopeagrossenia.

VAIMO

Pari pahaista grossenia vain, että saisimme hiukan leipää. Me emme saa
enää velaksi — ja kun on sellainen iso iapsiliuta.

REIMANN (ei ole koskenut rahoihin,'jotka rahastonhoitaja on hänelle
laskenut).

Mutta me olemme aina saanu kakstoista: ja puoli grossenia kudoksesta.

PFEIFER (huutaa hänelle).

Ellei se sovi Reimannilie, niin sopii vain sanoa. Kankureita kyllä
löytyy — vieläpä parempiakin kuin Reimaan. Täydestä painosta maksetaan
myöskin täysi palkka.

RElMANN

Minunko kankaani ei olsi täyspainoinen —?

PFEilFER

Jös vain tuodaan virheetön kudos, niin'ei tilityskään o' virheellinen.

REIMANN

Minun kudoksessani ei voi olla moitteen sijaa — se on vallan mahdotonta.

PFEIFER (tarkastaessaan uutta kahgasta).

    Aina puhtaan leivän syön,
    Jos vain puhtaan, teen ma työn.

HEIBER (on Pfeiferin läheisyydessä vaaninut sopivaa tilaisuutta.
On naureskellut Pfeiferin jutuille: Puhuttelee Pfeiffefiä entiseen
tapaansa).

Minä pyytäisin kaikkein nöyrimmästi, eikö herra Pfeifer tahtoisi
olla niin hyvä ja armollinen, ettei tällä kertaa pidättäisi mun,
yhden grossenin etusaantiani. Meidän muija ei o' ollu jalkeilla sitte
pääsiäisen. Hän el voi minkään näköistä työtä tehdä — joten mun täytyy
erittäin palkata huittajatyttö; Sentähden minä —

PFEIFER (nuuskaa).

Heiber ei o' tässä yksin asioimassa. Toisetkin tahtovat tilinsä.

REIMANN

Semmosta oli loimi, kun sain sen. Semmosena myöskin tuoliin pantu ja
alasotettu. E' minä voi parempaa lankaa kuin mitä mulle annetaan,
takaisin tuoda.

PFEIFER

Ellei Reimannilie sovellu, niin sopii jättää loimen ottamatta.
Työnpyytäjiä juoksee meillä päivät päästään.

NEUMANN (Reimannilie).

Eikö raha kelpaa?

RETMANN

Minä en mitenkään voi tyytyä siihen.

NEUMANN (välittämättä Reimannista).

Heiberille kymmenen hopeagrossenia. Pidätetään viiden grossenin
etumaksu. Jäännös viisi grossenia.

HEIBER (menee esille, katselee rahoja ja pudistelee päätänsä aivan
kuin ei ymmärtäisi miten menetellä. Noukkii sitten pitkäveteisesti ja
huolellisesti rahat kouraansa).

Muija raukkaani. (Huokaa). Hoh, hoh, jaa!

BAUMERT (Heiberille).

Niinpä niin, Frans! Huokailla tässä saa kyllä tarpeekseen.

HEIBÉR (puhuu vaikeudella).

Sitte vielä tytärpoloinen makaa sairaana. — Mun piti viedä vähän
rohtoja sille. Kurjuuden kitumista lie, mitäs muuta.

BAUMERT

Jokaisella on kärsimyksensä. Kun kerran köyhyyteen on joutunu, niin
joutuu myös onnettomuudesta onnettomuuteen. Eikä siihen löydy apua,
eikä loppua.

HEIBER

Mitä sulla on tuossa käärössä?

BÄUMERT

Kun olimme aivan ilman ruokaa, niin täytyi antaa tappaa pieni koira
parkamme. Paljon siinäkään ei ole syötävää — olihan sekin raukka jo
melkein kuoliaaksi nälkiintyny. Se oli herttainen pikku koiru. Itte en
sitä voinu tappaa. Siihen mulla ei ollu sydäntä.

PFEIFER (on tarkastanut Bäckerin kankaan, huutaa).

Bäcker, kakstoista ja puoli grossenia.

BÄCKER

Se on kurja almu, vaan ei mikään palkka.

PFEIFER

Se kun on saanu asiansa toimitetuksi, voi lähteä. Täällä tuskin voi
liikkua.

BÄCKER (toisille, hillitsemättä ääntään).

Se on kurja juomaraha, eikä mitään muuta! Varhaisesta aamusta saa
tässä istua ja polkea myöhäiseen yöhön asti. Kun sitte tällä tavalla
on hikoillu ja pohtinu kangastuolissa kahdeksantoista päivää, jotta
iltasilla on ollu hiestä märkä, kuin uitettu koira, sekä tomusta ja
kuumuudesta tukehtumaisillaan, niin silloin on voinu kokoon ahertaa
kaksioista tuollaista lanttia.

PFEIFER

Pitäkää suu kiinni täällä!

BÄCKER

Kyllä kestää ennenkuin minä opin tukkimaan suuni sinun edessäs.

PFEIFER (huudahtaa kiukustuneena).

Senpä tahtoisi nähdä! (Menee peräovesta huutamaan konttooriin).

Herra Dreisziger, herra Dreisziger, tahtoisitteko tehdä hyvin ja tulla
silmänräpäykseksi —

DREISZIGER (tulee. Neljänkymmenen vuotias, lihavahko ja ahdashenkinen.
Ankaran näköinen).

Mitä — mistä on kysymys, Pfeifer?

PFEIFER (kantelevasti).

Bäcker ei tahdo sulkea suutaan, kun käsketään.

DREISZIGER (tarkastelee ylpeänä ja pidätetyllä kinkulla Bäckeriä).

Vai niin — Bäcker! — (Pfeiferille) Onko se tuo tuossa? (Virkailijat
myöntävät).

BÄCKER (julkeasti).

Niinpä niin —, herra Dreisziger! (Osoittaa itseään). Tässä on tuo —
(osoittaa Dreiszigeriä) ja tuossa on tuo!

DREISZIGER (raivossa).

Kuinka uskallat, mies!

PFEIFER

Hän tanssii jäällä siksi kunnes putoo railoon.

BÄCKER (karkeasti).

Tuki paikalla roskainen suusi, verenimijä! Äitisi on mahtanu olla
luudalla ratsastava noita, koska on synnättäny sinunlaisesi perkeleen.

DREISZIGER (silmittömässä raivossa. Karjuu).

Suusi kiinni! Paikalla suusi kiinni, tai muuten... (astuu vavisten
lähemmäksi Bäckeriä).

BÄCKER (päättäväisenä).

Minä en o' kuuro. Kyllä kuulen vähemmänkin.

DREISZIGER (pakoittaa itsensä näennäiseen levollisuuteen).

Eikö tuo mies myöskin ollut mukana?

PFEIFER

Hän on bielaulainen. Ne ovat mukana kaikkialla, missä roistomaisuuksia
harjoitetaan.

DREISZIGER (vapisevana).

Niinpä sanon minä teille: jos vielä kerran sattuu, että tuollainen
puolijuopunut roistojoukkio kuljeksii minun taloni ohi — kirkuen tuota
hävytöntä viisua —

BÄCKER

Verituomiota, tarkotatte kai?

DREISZIGER

Niin — jos minä vielä kerran saan kuulla sen, niin, sieluni kautta,
otan minä yhden heistä kiinni ja jätän poliisimestarin haltuun. Ja jos
minä saan kiinni sen, joka on sepittänyt tuon kurjan remputuksen —

BÄCKER

Se on ihana laulu, se!

DREISZIGER

Vaikene! Tai lähetän silmänräpäyksessä hakemaan poliisia. Kyllä
teidän kaltaisistanne nulikoista pian selvitään. Olen selviytynyt
pahemmistakin.

BÄCKER

Minä uskon myöskin, että pari, — kolme sataa kankuria kyllä pian
"selviytyy" tuollaisesta tehtailijasta. Hänestä ei taida jäädä
luunnystyrääkään jälelle.

DREISZIGER

Tuo mies ei saa koskaan enään mitään työtä meiltä.

BÄCKER

Jos minä näännyn nälkään kangastuolissa tai kujalla, lienee saman
tekevä.

DREISZIGER

Ulos — paikalla ulos!

BÄCKER (lujasti).

Ensin tahdon minä palkkani.

DREISZIGER

Paljonko mies on saapa, Neumann?

NEUMANN

Kaksioista ja puoli grossenia.

DREISZIGER (tempaa rahat Neumannilta ja heittää ne pöydälle, jolta
muutamia lantteja putoaa lattialle).

Kas tuossa — saat! — Ja nyt tiehesi — mutta nopeasti!

BÄCKER

Ensin tahdon minä palkkani!

DREISZIGER

Siinä on palkkasi — ja ellet nyt poistu, niin —

BÄCKER

Palkkani tahdon käteeni! Tähän tahdon palkkani! (lyö kämmeneensä).

DRÉIRZIGER (konttooripojalle).

Nouki rahat!

KONTTOORIPOIKA (noukkii rahat ja antaa ne Bäckerille).

BÄCKER

Kaikki pitää käydä hyvässä järjestyksessä! (Panee rahat kiirehtimättä
kukkaroonsa).

DREISZIGER

No? — Täytyykö minun auttaa sinua ulos?

(Kankurien tiheässä ryhmässä tapahtuu hälinää. Kuuluu syvä huokaus,
joku vaipuu lattialle. Kaikkien huomio kääntyy tähän uuteen
tapahtumaan).

DREISZIGER

Miia se on?

REIMANN

Yksi kaatui —

BAUMERT

Pieni pojan pahainen —

HEIBER

Onko hän sairas, tai mikä häneen tuli?

DREISZIGER

Mitä tapahtui? Kaatuiko hän? (Lähenee).

BAUMERT

Kaatui kyllä. Tuossa! (Noin 8-vuotias poika makaa liikkumattomana
lattialla).

DREISZIGER

Tunteeko kukaan häntä?

BAUMERT

Näkyy olevan Heinrichin Gustaf.

DREISZIGER

Missä ne ihmiset asuvat?

BAUMERT

Lähellä meitä. Hän käy illoilla soittelemassa kylällä ja päivät istuu
hän kangastuolissa. Niitä on yhdeksän lasta.

HEIBER

Heillä on kauhea kurjuus.

REIMANN

Tupaan sataa ja tuulee.

HEIBER

Äidillä on tuskin kahden repaleet yhdeksälle lapselleen.

BAUMERT

No, poikaseni! Miten jaksat? Koetahan virkistyä!

DREISZIGER

Nostakaa hänet ylös. On anteeksi antamatonta huolimattomuutta päästää
tuollaista heikkoa poikaa näin pitkille matkoille. Hankkikaa vähän
vettä, Pfeifer!

VAIMO (auttaessaan poikaa).

Älä ny' huoli kuolla sentään!

DREISZIGER.

Tai konjakkia, Pfeifer, konjakki on parempaa!

BÄCKER (ovessa, ilkkuen).

Antakaa hänelle vähän leipää, niin kyllä hän paranee! (Menee).

DREISZIGER

Tuolle miehelle käy vielä huonosti — Auttakaa häntä, Neumann — hitaasti
— noin — viekää minun huoneeseeni!

NEUMANN

Hän sanoo jotakin. Hän liikuttaa huuliaan.

DREISZIGER

Mitä tahdot, poikaseni!

POIKA (kuiskaa).

Minulla on — nälkä.

DREISZIGER (kalpeana).

Ei voi ymmärtää hänen puhettaan.

VAIMO

Hän sanoi, että —

DREISZIGER

No, sitten nähdään! Kiireesti vain! Hän saa levätä minun sohvallani.
Saamme kuulla mitä lääkäri sanoo, (vie Neumannin ja vaimon kanssa
pojan konttooriinsa. Heidän mentyään alkaa vilkas liike, aivan kuin
koulupoikain kesken, opettajan poistuttua. Kaikki vapautuvat ja alkavat
puhella).

BAUMERT

Bäcker oli aivan oikeassa!

HEIBER

Niin olikin. — Ei o' meikäläisille outoa, että joku silloin tällöin
nääntyy nälkään —

REIMANN

Miten käyneekään taas talvella, kun palkat vieläkin pienentyvät.

BAUMERT

Ja perunasato on niin perin huono!

HEIBER

Ei tapahdu mitään muutosta. Kaikki me saamme kuolla nälkään.

BAUMERT

Parasta olis ripustaa ittensä kangastuoliin kuivamaan. (Reimaiinille).
Mitä sulla on nyytissäs?

REIMANN

Hyppysellinen ryynejä. Myllykuorma ajoi mun edelläni ja yhdestä säkistä
tippui tielle. Ajatteles sellaista onnea!

BAUMERT

Kakskolmattä myllyä käy Peterswaldaussa, mutta ei edes niiden tomut
tule meidän osaksemme.

REIMANN

Kun vain säilyis miehuus, niin ehkä jaksais odottaa. Ehkä joskus tulis
apukin jostain päin.

HEIBER

Nälästä ei miehuus pelasta. Vatta ei täyty, vaikka olis miehuutta kiveä
puremaan. Eikö niin, Baumert?

DREISZIGER (y.m. tulevat takaisin).

Se ei ollut vaarallista. Poika virkosi jo. (Puhkuu liikutuksesta).
Kauhean sydämetöntä tuollaista poikaa kohtaan, jonka tuulikin voi
kaataa. On käsittämätöntä, että ihmiset — että vanhemmat ovat niin
ajattelemattomia — että lähettävät tuollaisen pojan puolentoista
penikulman päähän kantamaan kahta kangaspakkaa. Se on melkein
uskomatonta! Täytyy määrätä sellainen sääntö, ettei koskaan oteta
kankaita vastaan lapsilta. Tällaista ei enään saa tapahtua! — Kenen
syyksi tämä lopulta jää? Tietysti meidän tehtailijoitten. Kaikkeenhan
me olemme syypäät. Jos tuollainen poika sattuisi talvella jäämään
lumikinokseen, niin kiertäisi parin päivän perästä hirmuinen historia
sanomalehdissä. Isä ja vanhemmat, jotka ovat lähettäneet lapsen matkaan
— ovat tietysti syyttömiä, jumala paratkoon. Mutta tehtailija — hän on
syntipukki. — Kankuria kyllä sanomalehdet säälivät, mutta tehtailijaa
on rökitettävä: hänellä ei ole sydäntä, ei lähimmäisen rakkautta. Hän
on vaarallinen mies, jota jokainen sanomalehden juoksukoira voi purra
sääreen. Hän elää komeasti ja antaa kankuri-raukoille nälkäpalkan.
— Kukaan ei ajattele miten paljon huolta ja surua, unettomia öitä
ja tuskaisia, toivottomia hetkiä hän saa viettää, voidakseen pitää
liikettään pystyssä ja hanMiakseen työmiehilleen keskeytymätöntä työtä.
Sitä ei kukaan ajattele. Miten käyttäytyi tuokin äskeinen lurjus, tuo
Bäcker! Nyt hän luonnollisesti toitottaa mailmalle minun pohjatonta
armottomuuttani. Vähimmästäkin syystä heitän minä kankurini ulos. —
Onko se totta? Olenko minä niin säälimätön?

USEAT KANKURIT

Ette, herra Dreisziger!

DREISZIGER

En minäkään sitä usko. Mutta kuitenkin kuljeskelevat nuo lurjukset
ympäri, lauleskellen ilkeitä loilujansa meistä tehtailijoista.
He kirkuvat nälkäänsä, vaikka heillä on rahoja alituiseen
ryypiskelemiseen. He voisivat käydä joskus katsomassa liinakankureita.
He voivat puhua puutteesta. Mutta teillä, parkkumikankureilla on siihen
määrään hyvät olot, että teillä on syytä kaikessa hiljaisuudessa
kiittää jumalaa. — Minä kysyn kaikilta ahkeroilta ja kunnollisilta
kankureilta, jotka ovat täällä: eikö kelvollinen työmies voi ansaita
toimeentuloaan minun luonani — vai kuinka?

USEAT KANKURIT

Kyllä voi, herra Dreisziger.

DREISZIGER

Siinä näette. Bäckerin kaltainen mies sitä tietysti ei voi. Nyt minä
neuvon teitä pitämään noita lurjuksia kurissa. — Jos minulle tulee
vastahakoisuuksia niin lopetan kaikki. Minä hajoitan osakeyhtiön ja
silloin saatte katsoa eteenne mistä työtä saatte. Tuo kunnon Räcker ei
sitä teille antane — se kai on varma.

VAIMO (pyyhkii nöyrän matelevasti tomua Dreissigarin takista).

DREISZIGER

Liike käy aivan kurjasti, sen tiedätte itsekin. Minulla on vain
menoja, vaikka pitäisi ansaita. Mutta jos minä tästä huolimatta
pidän huolta siitä, että minun kankureillani on työtä, niin teen
sen sillä edellytyksellä, että minun hyväntahtoisuuteni myöskin
tunnustetaan. Tuhannet kangasröykkiöt täyttävät minun varastohuoneeni,
eikä voi tietää jos milloinkaan saan ne myydyiksi. — Olen vielä
kuullut, että suuri joukko kankureita näillä seuduilla kuljeskelee
työttöminä, jonkatähden minä — no niin, Pfeifer kyllä selittää
teille miten ajattelen tehdä. — Saatte kyllä tulla huomaamaan minun
hyvän tahtoni — almuja minä tietysti en voi ryhtyä jakamaan — siihen
minun varallisuuteni ei riitä, mutta minä voin jossain määrin noille
työttömille hankkia tilaisuutta edes jonkinlaiseen ansioon. Tällainen
toimenpide voi kyllä tuottaa minulle tavatonta vauriota, mutta sehän on
minun yksinomainen asiani. Minä ajattelen näin: jos joku ei voi ansaita
enempää, kuin juustopalasen leivälleen, niin on se joka tapauksessa
parempi, kuin nälän näkeminen. Enkö ole oikeassa?

USEAT KANKURIT

Kyllä, kyllä, herra Dreisziger!

DREISZIGER

Sentähden olen minä valmistanut työskentelytilaisuutta vielä kahdelle
sadalle kutojalle. Lähemmistä ehdoista tekee Pfeifer selkoa, (Aikoo
mennä).

VAIMO (asettuu Dreissigerin tielle, puhuu hätäisesti, valittavasti ja
tiukkaavasti).

Armollinen herra Dreisziger, minä mielisin pyytää suurimmalla
nöyryydellä — ettekö tekis niin hyvin — mulla on ollu veren syöksy jo
kaks kertaa.

DREISZIGER (nopeasti).

Puhutelkaa Pfeiferiä, muori kulta! Olen jo viipynyt täällä aivan liian
kauvan.

REIMANN (astuu esiin. Loukkaantuneella ja syyttävällä äänellä).

Herra Dreisziger! Minun täytyy tosiaankin valittaa. Herra Pfeifer on —
minä en o' koskaan saanu vähempää kuin kakstoista ja puoli grossenia
kankaastani!

DREISZIGER (keskeyttää).

Tuossa istuu toimitsija! Hänen puoleensa on teidän käännyttävä —
puhutelkaa häntä!

HEIBER

Armollinen herra Dreisziger! (Hämmentyy). Minä pyytäisin nöyrimmästi
rukoilla — enkö minä mahdollisesti vois — eikö Pfeifer vois — enkö
minä —

DREISZIGER

Mitä oikeastaan tahdotte? —

HEIBER

Tuo etumaksu, joka viime kerralla — minä tarkotan — kun minä —

DREISZIGER

En tosiaankaan ymmärrä teitä.

HEIBER

Minä olen totisesti niin kurjassa tilassa, että minä —

DREISZIGER

Se on Pfeiferin asia! Kääntykää häneen! Minä en voi — Tehkää selvä
Pfeiferin kanssa! (Menee konttooriinsa).

KANKURIT (katselevat avuttomina toisiinsa ja peräytyvät huokaillen).

PFEIFER (alkaa tarkastuksensa).

No, paljoko sulla on?

BAUMERT

Paljoko sitte kudoksesta maksetaan täst'edes, herra Pfeifer?

PFEIFER

Täst'edes maksetaan vain kymmenen hopeagrossenia kudoksesta.

BAUMERT

No, sitä kelpaa kuulla! (Liikettä, kuiskauksia ja mutinaa kankurien
keskuudessa).

    Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

BAUMERT.

  MUORI BAUMERT, hänen vaimonsa.
  AUGUST, heidän poikansa.
  EMMA,   | heidän tyttärensä.
  BERTHA, |
  FRITZ, Emman äpärä.
  ANSORGE, mökkiläinen ja kankuri.
  MUORI HEINRICH, kankuri-vaimo.
  MORITZ JÄGER, palvellut sotilas, entinen kankuri-sälli.

Wilhelm Ansorgen mökki Kaschbachissa, Eulengebirgessä.

Pienessä, ahtaassa huoneessa, jonka korkeus likaisesta lattiasta
mustuneeseen kattoon on tuskin kuutta jalkaa, istuvat kangastuoleissaan
22-vuotias Emma ja 15-vuotias Bertha Baumert. — Muori Baumert,
köykistynyt akka istuu sängyn vieressä jakkaralla, puolarukki edessä.
August, 20-vuotias, tylsämielinen, kapearintainen, pienipäinen
ja hämähäkki-raajainen poika, istuu myös jakkaralla, puolaten.
Papereilla ja oljilla paikatusta akkunasta paistaa ilta-aurinko
tyttöjen vaaleille, hajanaisille hiuksille, paljaille, laihtuneille ja
vahankeltaisille kauloille. Heidän pukunaan on karkealiinainen paita
ja lyhyt, risainen hame. Muori Baumert on kuin luuranko. Kasvojen
veretön nahka on kurtistunut, silmät sisään painuneet ja vetiset. Rinta
litistynyt ja kaulajänteet näkyvissä. —

Huoneessa on uuni, sänky, pankko uuninvieressä ja muutamia
pyhimyskuvia. Uunilla on lumppuja kuivamassa ja uunin nurkassa läjä
kaikenlaista roskaa. Uunin pankolla on savi- ja keittoastioita, sekä
perunan kuoria paperilla kuivamassa J.n.e. Kangastuolien vieressä
puolakoreja. Perällä matala ovi, ilman lukkoa. Ovipielessä kimppu
pajunoksia ja joukko rikkinäisiä koreja. Kangaspuitten tasaiset iskut
ja syöstäväin helskähdykset saattavat aikaan suuren melun. Tähän
sekaantuu vielä puolarukkien alituinen surina.

MUORI BAUMERT (valittavalla, väsyneellä äänellä, kun tytöt lakkaavat
kutomasta ja kumartuvat kankaansa yli).

Joko ny' taas lanka katkes?

EMMA (solmitessaan).

Sellaista lankaa tämä —

BERTHA

Tässä kuteessa on alituista solmiamista.

EMMA

Missä kummassa hän voi viipyä näin kauvan? On jo ollu poissa yhdeksästä
asti.

MUORI BAUMERT

Niin onkin. Missä kummassa viipyneekään?

BERTHA

Älä ny' äiti kulta noin kovin tuskaile!

MUORI BAUMERT

Eihän tässä o' muuta kuin tuskaa. (Emma alkaa kutoa).

BERTHA

Oles hiljaa, Emma!

EMMA

Mitä sitten?

BERTHA

Luulen jonkun tulevan.

EMMA

Ansorge kai tulee kotia. —

FRITZ (4-vuotias, avojalkainen ja risainen poika, tulee sisään itkien).

Äiti! Minulla on nälkä.

EMMA

Ekkös kuullu, mitä sanoin? Kohta hän tulee ja tuo leipää ja kahvia
sinulle.

FRITZ

Missä vaari sitte on?

EMMA

Hän on tehtailijalle kankaita viemässä, Fritz pikkuiseni.

FRITZ

Saako hän sieltä leipää?

EMMA

Hän saa rahaa, jolla ostaa leipää.

FRITZ

Saako vaari paljo rahaa?

EMMA (äkäisesti).

Älä ny' lorua, poika! (Alkaa kutoa).

BERTHA

Me' sinä, August, kysymään Ansorgelta, eikö hän jo sytyttäis tulta.
(August menee ja ottaa Fritzin mukaansa).

MUORI BAUMERT (melkein valittavalta, lapsellisella tuskalla).

Voi lapset, missä mahtanee hän viipyä? (Itkee). Kun vain ei olis
poikennu krouviin.

EMMA

Älä ny' itke, äiti! Eihän isä o' sellainen.

MUORI BAUMERT (yhä enemmän peläten).

Mutta sanokaas, kuinka — kuinka sitte kävis — jos hän ei tulis
kotia — jos ryyppäis kaikki rahat, eikä tois mitään kotia. Ei löydy
hyppysellistä suolaa, eikä leivän muruakaan kotona — ja vähän puitakin
pitäis saada. —

BERTHA

Rauhoitu ny' äiti, onhan ny' kuuvalo — otetaan August mukaan ja mennään
metsästä noukkimaan rikkoja ja varpuja.

MUORI BAUMERT

Mutta jos metsänvartija saa kiinni teidät niin pieksee hän teitä.

ANSORGE (vanha kankuri, pitkä, koukkuinen luuranko. Hänen tukkansa ja
partansa ovat leikkaamattomat. Pistää päänsä ovesta).

Mitä tahdotte?

BERTHA

Ettekö jo sytytä tulta?

ANSORGE (puhuu kuiskaamalla).

Onhan vielä hämyä.

MUORI BAUMERT

Pimeässäkö annat meidän istua?

ANSORGE

Täytyy tässä itteäänkin ajatella? (Menee).

BERTHA

Siitä näkee miten itara hän ori?

EMMA

Ei näe enää. Täytyy odottaa.

MUORI HEINRICH (tulee. 30-vuotias. Hänellä on nälkiintynyt, kurjuuden
ja surun syömä ulkomuoto).

Jumal' antakoon taloon!

MUORI BAUMERT

Mitäpä asioitset?

MUORI HEINRICH (ontuu).

Sain lasinsirun jalkaani.

BERTHA

Tulkaa istumaan tänne! Koetan vetää pois. (Muori Heinrich istuu,
Bertha asettuu polvilleen hänen viereensä ja alkaa tarkastella hänen
jalkaansa).

MUORI BAUMERT

Mitä teille kuuluu, muori Heinrich?

MUORI HEINRICH (tyrskyy toivottomasti).

Ny' on kohta meidän elämämme lopussa. (Taistelee turhaan kyyneliään
vastaan. Itkee hiljaa).

MUORI BAUMERT

Meille molemmille, muori Heinrich, olis parempi, jos hyvä jumala
kutsuis meidät pois tästä maailmasta.

MUORI HEINRICH (ei voi enään hillitä itseään, vaan huutaa, hurjasti
itkien).

Minun lapsiraukkani kuolevat kaikki nälkään! (nyyhkii ja valittaa). En
tiedä enään mitään neuvoa. Koettipa kuinka päin tahansa. Olen raatanu
itteni puolikuoliaaksi — mutta siitä ei o' mitään apua. Millä vois
täyttää yhdeksän nälkäistä suuta! Millä jo! Illalla oli mulla pieni
leivän syrjä, joka tuskin riitti kahdelle pienimmälle. En tienny kelle
sen oisin antanu. Kaikki kirkuivat ympärilläni: äiti, minä — minä —
minä — — — Tuskin ittekään pysyn enää jaloillani — kuinka käy sitte kun
en enään nouse — Perunatkin pilas sade. Ei o' yhtään murenaakaan suuhun
pantavaa.

BERTHA (on saanut sirun pois ja pessyt jalan).

Pannaan ny' riepu ympärille! (Emmalle). Etsipä jonkunlaista tilkkua!

MUORI BAUMERT

Ei o' meillä sen paremmin asiat, muori Heinrich!

MUORI HEINRICH

Sulla on kumminkin' tyttäresi, sulla on miehesi, joka voi tehdä työtä
— mutta mun mieheni sai taas kaatuma-kohtauksensa ja makaa vuoteessa
— makaa ja kärsii kauheita tuskia, joita ei voi kuvatakaan — ja aina
sellaisen kohtauksen jälkeen saa hän maata kuitenkin kokonaisen viikon.

MUORI BAUMERT

Minun mieheni alkaa jo loppua hänkin. Hän tuntee sen jo rinnassaan ja
selässään. Köyhtyneitä olemme myöskin ihan ihoon asti. Ellemme tänään
saa muutamia grossenia, niin en ymmärrä kuinka käy.

EMMA

Voitteko ajatella, muori Heinrich! Niin ilman me olemme, että isän
täytyi viedä pikku Ami-raukka tapettavaksi. Täytyi teurastaa koira,
saadaksemme jotakin nälänhätäämme.

MUORI HEINRICH

Eikö teillä o' ainuttakaan kourallista jauhoja enää?

MUORI BAUMERT

Ei tomuakaan enää, eikä myöskään ainuttakaan suolaraetta.

MUORI HEINRICH

Sitte en tiedä — (nousee ja seisoo hetkisen mietteissään) en
tosiaankaan tiedä, en tiedä mitään neuvoa. (Huutaa tuskassa ja
raivossa). Oisin tyytyväinen, jos edes saisin vähän sianruokaa! Tyhjin
käsin en voi palata kotia. Se ei käy. — Sitten armahtakoon minua
jumala! Mitään muuta pelastusta ei tästä ole! (menee ontuen, astuen
vasemmalla jalalla ainoastaan kantapäällä).

MUORI BAUMERT (huutaa varoittaen hänen jälkeensä).

Muori Heinrich, muori Heinrich! Älä ny' vain tee mitään tyhmyyksiä!

BERTHA

Ei hän ittellensä mitään pahaa tee. Ette kai sitä usko.

EMMA

Siten hän aina kåyttäytyy. (Istuu jälleen kangastuoliin. August tulee
palava talikynttilä kädessään, näyttäen tietä isälleen, vanhalle
Baumertille, joka laahaa lankapakkaa mukanaan).

MUORI BAUMERT

Sus siunatkoon sentään, isä! Missä olet ollu niin kauvan?

BAUMERT

Älä ny' heti purase! Anna mun ensin edes huoahtaa! Katteles tarkemmin,
kenen tuon tullessani!

MORITZ JÄOER (on tullut sisåån. Hän on jäykkä, keskikokoinen,
punaposkinen reservisotilas, husaarilakki kallellaan, ehjissä
vaatteissa, kengissä ja paidassa, mutta ilman kaulusta. Tervehtii
sotilaallisesti ja voimakkaalla äänellä).

Hyvää iltaa, täti!

MUORI BAUMERT

No, eipä ny' vielä! Joko sinä tulet takaisin? Etkä o' unohtanu meitä.
Istuhan ny' toki! Tule tänne istumaan!

EMMA (puhdistaa hameellaan tuolin Jägerille).

Hyvää iltaa Moritz! Vielä kerran tulit köyhiäkin ihmisiä kattomaan.

JÄGER

Sanos mulle, Emma, onko se totta, että sulla on kakara, josta pian
tulee sotilas! Mistä sellaisen olet ittellesi toimittanu?

BERTHA (hommaa isältään saamien ruokien kanssh piisin edessä. August
tekee tulta).

Muistat kai sen — sen fingeniläisen kankurin?

MUORI BAUMERT

Hänhän asui kanssamme täällä tuvassa. Oikein naimisiin hänen piti
mennä Emman kanssa, mutta hän oli niin kovin rintatautinen. Kyllähän
minä aina varoittelin tyttöä, mutta eipä hän tahtonu kuullakaan sillä
korvalla. Ny' on mies jo aikoja sitte ollu kuollu ja haudattu — ja Emma
saa parhaansa mukaan koettaa elättää poikasta. — Mutta kerrohan ny',
Moritz, mitä sulle kuuluu?

BAUMERT

Hänen suhteensa voit olla levollinen — hälle kyllä kasvaa leipää. Hän
voi totisesti naureskella meille — hällä on vaatteet kuin kreivillä,
komea hopeakello ja kaikki — ja vielä kymmenen taalaa rahaa taskussa.

JÄGER (seisoo hajasaarin ja komeilevana, hymyillen kerskuvaa
naisihastelijahymyään).

Ei ole syytä valittaa. Minulle ei o' käyny aivan hullumminkaan
sotapalveluksessa.

BAUMERT

Hän on ollu ratsumestarilla palvelijana. Ettekö hoksaa, että hän
puhuukin kuten hienot ihmiset.

JÄGER

Olen jo tottunu juttelemaan niin hienostuneesti, etten osaa siitä
päästäkään..

MUORI BAUMERT

Niin kai, niin kai! — Semmonen poikanulikka ennen, ja ny' tulee takasin
taskut täynnä rahoja! Niin, niin! Niin tässä maailmassa voi käydä.

JÄGER

No, kuinka täti on jaksanu tämän ajan?

MUORI BAUMERT

Kurjasti — koko ajan. Kattos millainen leini mulla on. Kattos mun
sormiani! Minä olen kovin vaivainen. Tuskin voin jäsentäkään liikuttaa
— ja sellaiset uskomattomat tuskat vaivaavat minua..

BAUMERT

Huono on muori — ei tuo enää kauvan kestäne.

BERTHA

Pukea ja riisua ja syöttää täytyy äitiä.

MUORI BAUMERT (yhä kärsivällä, valittavalla äänellä).

Sekä ylös että alas täytyy heidän autella minua. Minä olen ainoastaan
vaivaksi. Olen kyllä Herraa rukoillu, että hän kutsuisi minut pois
täältä. — Sus siunatkoon mun kurjuuttani. Ehkä sitä ei kaikki usko —
ennen kyllä olen osannu hoitaa kotini, mutta ny' se on loppu, (koettaa
turhaan nousta) turhaan yritän edes nousta. — Mulla on hyvä mies ja
kiltit lapset — mutta kun täytyy kattella heidän kurjuuttaan — miltä
tytötkin näyttävät — ei veren tippaa ole heissä enää jäljellä — niin
ovat kuin lakana kalpeat. Kangastuoli kyllä imee elämän istujastaan
— mutta eivät sen vertaa ole voineet ansaita, että olsivat saaneet
riepuja ylleen, voidakseen edes joskuskaan esiintyä ihmisten joukossa.
Eivät pääse raukat paremmin kirkkoon kuin huviinkaan — ja näyttävät
riepuihin puetuilta luurangoilta, vaikka ovat vasta 15 ja 20 ikäisiä.

BERTHA

Tääkin ajaa savunsa sisään taas.

MUORI BAUMERT

Kohta kai hajoaa päällemme koko uuni — kun on ensin täyttäny noella
sekä kurkkumme että silmämme — lopulta kai tänne tukehdumme ja
näännymme — eikä meitä kukaan kaipaa.

JÄGER

Mutta onhan Ansorgen asia parantaa asuntoa.

BERTHA

Siitäkö hän välittäisi. Hän tuskittelee kyllä ilmankin.

MUORI BAUMERT

Haitaksi me vain olemme hänelle.

BAUMERT

Ja jos parannuksia tahtoisimme, niin ajaisi hän meidät pellolle. Hän
ei o' saanu vuokraansa puoleen vuoteen — ja hällä on kyllä puutteensa,
vaikka ei hän niitä valittele.

JÄGER (ottaa taskustaan, lyhyen piipun, varustettuna kauniilla
tupsuilla, ja toisesta taskusta viinapullon).

Ei kai tämä tällainen voi käydä päinsä pitemmältä. Olen ihan kauhistunu
tämän paikkakunnan asujainten oloista. Kaupungeissa elävät koiratkin
paremmin kuin te täällä.

BAUMERT (innokkaasti).

Eikö totta? Niin se juuri on — ja jos siitä sanallakaan mainittee, niin
syytetään heti huonoja aikoja.

ANSORGE (tulee, kantaen toisessa kädessään sopparuukkua, toisessa
puolivalmista juurikoria).

Terve tultuas, Moritz!

JÅGER

Kiitoksia vain, setä Ansorge.

ANSORGE (asettaa ruukkunsa uunille).

No, eipä ny' vielä! Sinä olet ihan kreivin näköinen — niin hieno.

BAUMERT

Näytäpäs komeata kelloosi — Hällä on uudet vaatteet ja kymmenen taalaa
rahaa taskussa.

ANSORGE (kieputtaa päätään).

Niin, niin! — Niin kai!

EMMA (panee perunankuoret paperipussiin).

Minä vien nämä kuoret — ehkä saan niistä korttelin alusmaitoa (menee).

ANSORGE

Vallan ihmeellinen onni on sua seurannu. (Istuu lattialle rahnikoimaan
juurikoriansa).

JÄGER

Nöyrä ja vikkelä on täytyny olla. Toisille harjasin saappaita, toisen
hevosta hoitelin, toiselle hain olutta — aina koetin tehdä palvelusta
— aina olin saapuvilla — ensimmäinen tallissa — ensimmäinen rivissä
— ensimmäinen satulassa — ja rynnäkössä — herra armahda sentään —
niinkuin salama — ja tarkkaavainen olin niinkuin metsäkoira. Minä
ajattelin, ettei tässä auta, koettaa pitää. Mutta perästä päin tulikin
sitte kerran ratsumestari ja sanoi koko joukon edessä, että tuo husaari
on sellainen kuin husaarin tulee olla. (Sytyttää piippunsa).

BAUMERT

Toivotaan ny' siite, että tuot tännekin onnen tullessas. — Mutta emmekö
antais taskumattis tehdä yhtä kierrosta?

JÄGER

Se oli sana paikalleen, setäseni — ja kun tämä loppuu, niin toista
noppuu. (Heittää lantin pöydälle).

ANSORGE (hölmönä hämmästyksestä).

Herra jemmeri tätä elämää — paistit padoissa ja pullot pöydillä.
(Ryyppää pullosta). Maljasi Moritz! — Kyllä, kyllä. (Pullo kiertää
toiselta toiselle).

BAUMERT

Jospa edes joskus, juhliksi sais paistia — mutta kun ei saa lihaa
nähdäkään vuoskausiin. Kyllä kai saadaan odottaa, ennenkuin samanlainen
juoksulaiskoira asettuu meille olijaksi, kuin sattui kuukausi sitte —
sellaista ei tapahdu usein ihmiselämässä.

ANSORGE

Oletko teurastuttanu Amin?

BAUMERT

Se olls kumminkin kuolin nälkään.

ANSORGE

Niin — niin kai!

MUORI BAUMERT

Sellainen sievä, pieni ressu!

ANSORGE

Kerro ny', Moritz, maailmalta uutisia! Mahtaakohan kankurien elämä
tästä miksikään muuttua?

JÄGER

Täytyy kai toivoa parasta.

ANSORGE.

Meidän ei enää kannata elää, mutta vielä vähemmän kannattaa kuolla.
Se vasta on kurjuutta se. Vaikka yritetään viimeiseen veripisaraan,
niin puute sentään yhä syöpyy — se kalvaa katon yltä ja permannon
alta. — Minäkin rahnikoitten koreja kukon laulusta alkaen yösydämeen
asti — siksi kunnes väsymyksestä nujerrun ja nukun muutamaksi harvaksi
tiimaksi — alkaakseni taas alusta. — Sitte on vielä maksettava kallis
maavuokra tästä mökistä — kämmenen ala kuollutta soramäkeä. .

BAUMERT

Jonkun pitäis mennä Berliiniin esittämään kuninkaalle meidän asiamme.

JÄGER

Tuskimpa se auttais. Siitä on kyllä pidetty puhetta sanomalehdissä sekä
sinne että tänne, — mutta ne rikkaat kiertelevät ja kaartelevat niin,
että saavat kaikki ihmiset puolellensa.

BAUMERT (pudistaa päätään).

Kun ei Berliinissäkään o' sen vertaa oikeuden tuntoa!

ANSORGE

Sanopas, Moritz, onko se mahdollista, ettei ole lakia tällaista
vastaan. Vaikka ahertais niin että nahka käsistä liukee, saamatta
sentään vuokraa kokoon, niin maanomistaja hajoittaa mökkini —
saadakseen haltuunsa kämmenen leveydeltä kuollutta soraa. — Ny' juuri
pitäis mun maksaa — eikä rahoista mitään tietoa — mutta jos minut
häädetään pirtistäni — (niellen kyyneltään) tässä olen minä syntyny
ja tässä istui isäni kangastuolissaan yli neljäkymmentä vuotta. Usein
sanoi hän äitivainajalle: kuolemani jälkeen jää kuitenkin mökki
jälelle. Se on sentään säilyny puutteen hampailta. Jokainen naula siinä
on yön valvonta, jokainen hirsi vuoden pitkä puute. Sen kyllä tästä
ymmärtää, että —

JÄGER

He ovat'kyllä miehiä nylkemään ihoon asti.

ANSORGE

Sen uskon. Mutta kantaa saavat minut pirtistäni. En pelkää kuolemaa
— kuolihan isänikin — kun hän makasi tuskissaan kuolinvuoteellaan,
rauhoittui hän, kun minä, pahainen paitaressu kiipesin hänen viereensä
— sinne minä nukuin — ja kun heräsin, oii hän jo kylmä.

MUORI BAUMERT (vaitiolon jälkeen).

Kurkista pataa, Bertha, ja anna Ansorgelle keittonsa.

BERTHA

Kas tässä, Ansorge setä!

ANSORGE

Niin, niin — kyllä, kyllä!

BAUMERT (on mennyt syömään lihaa padasta).

MUORI BAUMERT

No, mutta isä! Etkö ny' voi odottaa? Anna Berthan asettaa pöydälle!

BAUMERT (pureskellen).

Kaksi vuotta takaperin kävin viimeksi ripillä! Heti sen jälkeen myin
kirkkotakkini ja ostimme sillä kipinän läskiä. Sen jälkeen en o' lihaa
maistanu, ennenkuin ny' vasta.

JÄGER

Mitäpä meikäläiset lihalla, kunhan sitä vain on on tehtailijoilla.
Ja heillä on sekä lihaa että muuta lihavuutta ihan upoksiin asti. Se
kyllä on nähty Peterswaldaussa. Ruhtinaallisia asuntoja toinen toisensa
vieressä — rauta-aitoja — peiiilaseja ja mattoja — vaunuja, kuskeja ja
kuvernantteja — hedelmiä, paisteja, piirakoita ja — jumala ties mitä.
He ihan piehtaroivat ylellisyydessä, eivätkä tiedä miten parhaiten
näyttäisivät rikkauksiaan ja ylimielisyyttään.

ANSORGE

Toista oli ennen maailmassa. Silloin antoi tehetilija kankurinkin elää.
Mutta ny' ei herrasväki usko anää jumalaa eikä perkelettä, eikä muista
kymmeniä käskyjä eikä kadotuksen uhkaa. Sentähden nylkevät he meiltä
viimeisenkin leipämurenan. He ovat syypäät meidän onnettomuuksiimme.
Jos tehtailijat olsivat kunnollista väkeä, niin ei meilläkään oisi
huonoja aikoja.

JÄGER

Jos tahdotte kuulla, niin luen teille jotain kaunista. (Ottaa muutamia
paperiliuskoja taskustaan). Kuules, August! Juokse hakemaan polttimolta
kortteli lisää! — Sinähän myötäänsä vain hymyilet, August!

MUORI BAUMERT

En tiedä mikä poikaa riivaa. Hänen mielestään on kaikki hyvin päin.
Aina hän vain naureskelee. No menehän jo, August! (August menee). Sinä
ukkoseni, tiedät mikä maistuu.

BAUMERT (on välitin elpynyt pureskelemisestaan ja viinasta).

Sinä Moritz, olet meidän miehiämme. Sinä osaat lukea ja kirjoittaa.
Sinä tunnet puutteemme ja sulla on sydäntä kurjuutta kohtaan. Sun pitää
ottaa haltuus meidän asiamme.

JÄGER

Jos ei muusta o' kysymys, niin mielelläni. Tahtoisinpa kernaästi
näyttää noille tehtailijalurjuksille. Minä olen kyllä rauhallinen mies,
mutta jos minut suututetaan, niin voisin ottaa Dreiszigerin toiseen
kouraani ja Dittrichin toiseen — ja näin kolkutella heidän kallojaan,
jotta kaikki taivaan tähdet heidän silmissään säteilisivät. — Jos vain
voisimme pitää yhtä, niin panisimme toimeen sellaisen rymyn, että — Me
emme tarttisi siihen enemmän kuningasta kuin hallitustakaan, sanoisimme
vain: tuota ja tuota me tahdomme, tuota ja tuota me emme tahdo — pian
kyllä päästäisivät silloin toisen äänen. Kun he vain huomaisivat, että
meissä on terästä, niin ottaisivat kyllä talttuakseen. Rukoiltu on jo
kyllä tarpeeksi ja kumarreltu — hyi — jotain parempaa pitää tehdä ny'!

MUORI BAUMERT

Se on aivan oikein. Siinä ei o' mitään pahaa. Olen aina sanonu, että
rikkaitakin täytyy löytyä — mutta kun se menee liian pitkälle.

JÄGER

Minun puolestani voi piru viedä koko koklamentin.

BERTHA

Mihin isä on menny? (Baumert on mitään sanomatta mennyt ulos). Hän oli
kai niin tottumaton lihaan, että rupesi voimaan pahoin.

BAUMERT (tulee ja itkee kiukusta).

Jos kerran maailmassa saa jotain kunnollista, niin ei sitä saa pitää
sisällään. (Istuu uunin viereen ja itkee).

JÄGER (äkkinäiseltä kiihkolla, fanaattisesti).

Ajatelkaa, että lähellä meitä asuu ihmisiä, jotka meidän työmme
ryöstämisellä elävät yltäkylläisyydessä ja kehtaavat sanoa, että
kankuri tulis hyvin toimeen, jos hän ei olsi niin laiska.

ANSORGE

Ne ei o' ihmisiä. Villipetoja ovat.

JÄGER

Mutta kylläpä saavatkin "Verituomiossa" kuulla ansionsa — ja ovat jo
saaneet.

ANSORGE

Niin — se viisu, niin! Dreisziger-viisu.

JÄGER

Niin — niin — tässä se on.

MUORI BAUMERT

Kuka on tehny sen?

JÄGER

Ei kukaan tiedä — Kuulkaas ny! (lukee huonosti, mutta kiihkoisilla
tunteilla. Soimaan jäävät epätoivo, tuska, viha, raivo, kostonhimo).

    "Kas meillä ilkeä istuin on,
    ja sillä on sorron kalpa,
    se vääryydessä on voittamaton,
    sen uhri on kansa halpa.

    Ja henget valjuilta vangeiltaan
    tuo kiskovi mahti musta!
    Voi, muurit täällä ne kertovat vaan
    kidutettujen kauhistusta."

BAUMERT (Laulun sanat ovat tehneet hänet syvästi liikutetuksi. Voi.
tuskin olla keskeyttämättä Jägeriä. Nyt ei hän enään voi hillitä
itseään, vaan sanoo vaimolleen itkien ja nauraen).

"Ja henget valjuilta vangeiltaan, tuo kiskovi mahti musta", — Tämän
kirjoittaja on sanonu puhtaan totuuden. — Eikö totta? Miten se oli
sitten? "Muurit täällä ne kertovat vaan" — miten se oli?

    "voi, muurit täällä ne kertovat vaan" —

JÄGER

    — "kidutettujen kauhistusta."

BAUMERT

Niin, niin, sinä tiedät, kuinka me saamme kitua päivästä päivään sekä
maatessa että valveilla.

JÄGER (Jatkaa lukemistaan. Ansorge istuu jännitettynä, työ polvellaan.
Muori Baumert ja Bertha pyyhkivät silmiään).

    "Suurpyövelimme on kurja tuo,
    pirun Dreisziger palkattuineen,
    ei meille ne rauhan rahtua suo,
    veis perkele moiset luineen!

    Niin, verikoirat ja konnat, te —"

BAUMERT (polkee lattiaa, vavisten raivosta).

"Niin, verikoirat ja konnat, te!"

JÄGER (lukee).

    "sen hulttiot helvetistä!
    Haa, kaikki me teidät kiroomme,
    me sairahat syvyyksistä!"

ANSORGE

Niin, niin, kirouksen juuri he ansaitsevat!

BAUMERT (puristaa nyrkkiään uhkaavasti).

"Te imette kurjan kodin ja lapset!

JÄGER (lukee).

    "Ei auta rukous, kyynelkään,
    Ei vaivoista meidän kuulla,
    jos tyydy et sinä vähempään,
    saat kuivalla kulkee suulla."

BAUMERT

Kuinka se oli? "Ei auta rukous, kyynelkään!" Jokainen sana on niin
totta kuin raamatussa. "Ei vaivoista meidän kuulla."

ANSORGE

Ei kuulla, ei! Se on kyllä nähty.

JÄGER (lukee).

    "Sen osa kurjista kurjin on,
    kell' ei ole leipää syödä,
    on elo kulkurin kunnoton,
    sen sielunsa täytyy myödä.

    Sysimustat saatanat, ette te
    voi mitata mieron merta.
    Me hyvin tahtonne tunnemme,
    Se on: imeä köyhän verta!"

BAUMERT (hyökkää ylös ihastuneena ja mielipuolena raivosta).

"Se on: imeä köyhän verta —!" Niin se on! — Juuri niin sé on. —
Tässä seison minä Robert Baumert, kankurimestari Kaschbachissa. Kuka
uskaltaa astua esiin ja sanoa — Minä olen ollu kunniallinen mies koko
elinaikani. Mitä hyötyä on mulla siitä ollu? Miltä minä ny' näytän?
Mitä ovat he tehneet minusta? — "Ja henget valjuilta vangeiltaan,
tuo kiskovi mahti musta!" (Nostaa käsivartensa). Tunnustelkaa näitä!
Onko jälellä muuta kuiri luut ja nahka? — "verikoirat ja konnat te!"
(Lyyhistyy tuolilleen itkemään kiukusta ja epätoivosta).

ANSORGE (heittää korin nurkkaan, nousee suoraksi vapisevana ja puhuu
raivostuneena).

Mutta tästä pitää tulla toinen peli, heti paikalla. Me emme enempää
kärsi. — Me emme kärsi enempää — tulkoon sitte mitä tahansa!

ESIRIPPU.

KOLMAS NÄYTÖS.

BÄCKER.

MORITZ JÄGER.

BAUMERT.

ANSORGE.

  ROUVA WELZEL, ravintoloitsija.
  ANNA WELZEL, hänen tytärensä.
  MATKUSTAVA.
  WIEGAND, puuseppä.
  HORNIG, lumppuri.
  METSÄNVARTIJA.
  WITTICH, seppä.
  KUTSCHE, poliisi.
  Vanhoja ja nuoria kankureita.

Ravintola-huone Peterswaldaussa. Avara sali, jonka kattoparruja
kannattaa puupilari. Sen ympärille on pöytä laitettu. Perällä on ovi
varastohuoneeseen, jossa on tynnyreitä ja astioita. Vasemmalla tiski,
jonka takana hylly pulloja varten. Tiskin edessä pöytä, jolla on
kirjava pöytäliina. Kattolamppu. Pöytien ympärillä tuoleja. Oikealla
seinällä ovi, jolla on maalattuna "Viinitupa". Seinäkello. Vasemmalla
seinällä akkunat. Seinävierut pöytiä ja penkkejä täynnä. Huone on
siniseksi maalatta. Seinillä järjestyssääntöjä ja öljypainoksia. Niiden
joukossa Friedrich Wilhelm IV kuva.

Rouva Welzel, siististi puettu, 35-vuotias nainen, täyttää seideleitä
tiskin takana. Anna Welzel, 17-vuotias, punertavatukkainen, kaunis
tyttö, istuu pöydän ääressä tiskin luona ja virkkaa.

Wiegand istuu työpuvussa saman pöydän ääressä, olutseideli edessä.
Hän on sukkela puheissaan ja nopsa liikkeissään. Matkustava istuu
syöden pilari-pöydän ääressä. Hän on iloisen ja hyvänvoivan näköinen,
puettu viimeisen muodin mukaan. Hänen tavaransa, matkalaukkunsa,
sateenvarjonsa, päällystakkinsa ja matkavilttinsä ovat viereisellä
tuolilla. Esiripun noustessa kuuluu kaukainen hautausvirsi.

ROUVA WELZEL (vie olutlasin matkustavalle ja sanoo, ohi mennen
Wiegandille).

Tänään on piru, irti täällä Peterswaldaussa.

WIEGAND

Onhan tänään kankaitten vastaanotto Drelsztperillä.

ROUVA WELZEL

Tavallisesti ei kuitenkaan ole' kiihtymys ollut näin suun

WIEGAND

Siihen on syynä kai ne kaksi sataa kankuria, jotka tänään otetaan.

ROUVA WELZEL (yhä selittäen).

Kyllä kai. — Jos he tahtovat kaksisataa, niin tulee heitä kuusisataa.
Sitä väkeä ei puutu.

WIEGAND

Ei puutu, ei. Eikä heitä paljo kuolekaan, vaikka heillä on niin kurja
elämä. (Veisu kuuluu selvemmin). Parhaillaan sentään menee yksi —
nentwichiläinen.

ROUVA WELZEL

Hän olikin jo aivan kuoleman kuva viime aikoina.

WIEGAND

Ette usko miten pienen kirstun tein hänelle. Niin muodottoman pientä
laatikkoa en vielä eläissäni o' kokoon liimannu aikuiselle ihmiselle.

MATKUSTAVA

Sanomalehdet kertovat myötäänsä mitä hirvittävimpiä kertomuksia
kankurien puutteista. Luulisi todellakin, että kaikki täällä ovat
puolikuoliaina. Mutta siltä ei näyttänyt äskeinen hautaussaatto, jossa
kulki torvisoittokunta, koulunopettaja oppilaineen, pappi ja suuri
paljous muita ihmisiä. Olipa saatto kuin Kiinan keisarilla. Jos kerran
kansa voi kustantaa tuollaista, niin — (Juo. Kysyy äkkiä veikeästi
ja kevytmielisesti). Eikö totta, neiti? Enkö ole oikeassa? (Anna
hymyilee hämillään ja jatkaa virkkaustaan). Siitä tulee kai mammalle
aamutohvelit, luullakseni?

ROUVA WELZEL

Sellaisia joutavuuksia minä en panisi jalkaani.

WIEGAND

Herra ei näy tuntevan täkäläisiä hautajaisia. Rouva kyllä voi todistaa,
että nämä on tavallista pienemmät.

MATKUSTAVA

Sitä en voi ymmärtää. Maksavathan sellaiset tavattomia summia. Mistä
siis kansa saa rahoja?

WIEGAND

Sen minä voin sanoa herralle. Köyhälistö on tässä suhteessa kovin
pimittynyttä. Heillä on kovin liioiteltu käsitys velvollisuuksistaan
kuolleita omaisiaan kohtaan. Hautajaisia varten tyhjentävät perilliset
ja sukulaiset ittensä puti puhtaiksi ja lainailevat naapureiltaan mitä
suinkin irti saavat, hankkien ittelleen sellaisen velkataakan, etteivät
eläissään sen alta nouse. Kunnia sukulaisuudelle ja kuolemalle,
mutta kyllä on liikaa, jos se kunnioitus pitää maksaa elinikäisillä
puutteilla ja kärsimyksillä.

'MATKUSTAVA

Eikö sitten papit kehoita luopumaan sellaisista tavoista?

WIEGAND

Jota komeimmiksi hautajaiset muodostuvat, sitä enemmän papit ja
lukkarit ja kelluritkin ansaittevat. Vastahakoisesti ja ainoastaan
pakosta toimivat papit vähäpätöisissä hautajaisissa. Se on tultu täällä
huomaamaan.

HORNIG (lumppujen kokooja, tulee. Pieni, vääräsäärinen äijä, vetohihnat
olkapäillä).

Päivää taas! Saanko sen tavallisen? No, onko rouvalla lumppuja? —
Neiti Anna! Kauniita palmikkonauhoja, sukkanauhoja, neuloja, kampoja,
pitsejä y.m. Lumpuilla saa kaikenmoista kaunista. (Mielistelevästi).
Lumpuista tehdään sitte kaunista, valkoista paperia, jolle sulhasenne
voi kirjoitella kauniita kirjeitä.

ANNA

Kiitos vainl En tahdo mitään sulhasta!

ROUVA WELZEL

Semmoinen tyttö se on. Ei salli puhuttavankaan sulhasesta.

MATKUSTAVA

Sittenhän me kaksi sovimme hyvin yhteen. Minäkin olen päättänyt pysyä
nuorena miehenä.

ROUVA WELZEL

Kai Anna sentään joskus — kun tulee tarpeeksi arvokas kosija.

MATKUSTAVA

Sellaistakin voi sattua. Onhan miljonääri Dreiszigerkin nainut köyhän
järjestysmiehen tyttären. (Ansorge ja Baumert tulevat lankapakkoineen
sekä istuvat arkoina ja nöyrinä Hornigin pöytään vasemmalle).

ROUVA WELZEL

Tervetuloa! Eipä vanhaa Ansorgea o' näkyny pitkään aikaan.

HORNIG

Kerran sinäkin olet ryöminy esiin pesästäs.

ANSORGE (hämillään).

Olen taaS kerran tullut hakemaan lankoja, minäkin.

BAUMERT

Hän aikoo työskennellä, vaikka palkat on alennettu kymmeneen grosseniin.

ANSORGE

En olsi aikonu, mutta korin punomisella ei enää ansaitte mitään.

WIEGAND

Jotakin on sentään parempi kuin ei mitään. — Minä olen tuttava
Dreiszigerillä. Viikko takaperin olin siellä ottamassa pois
sisäikkunoita — ja juttelimme asiasta. Ainoastaan hyväntekeväisyydestä
hän antaa työtä.

ANSORGE

Niin kai — niin kai! —

HORNIG

Kyllä sinä osaat juoksut ja tuttavalliset hännänheilutukset — ja
kirstun sinä teet kankurille, vaikka hän vielä vaeltaiskin elävien
joukossa.

WIEGAND

Jos tahtoo pysyä pystyssä, niin täytyy tietää milloin jalkaansa
siirtelee.

HORNIG

Sinä kyllä sen tiedät — tiedätpä paremmin kuin lääkäri, milloin kankuri
parka on laatikon tarpeessa.

WIEGAND (raivostuu).

Ja sinä tiedät paremmin kuin mikään poliisi, kuka kankuri piilottelee
varastettua tavaraa ja lankoja puhaltelee. Sinä kyselet lumppuja —
mutta kelpaa sulle varastettu lankakin.

HORNIG

Sinun leipäsi kasvaa kirkkomaalla. Jota useamman kuolo korjaa, sitä
tyytyväisempi sinä olet. Kun sinä katselet hautaristien paljoutta,
taputtelet sinä vatsaasi ja huudahdat: hyvä vuosi — hyvä sato!

WIEGAND

En ainakaan o' silloin varastetun tavaran piilottaja. — Valehtelija
lumppuri!

HORNIG

Ruumlsnikkari!

METSÄNVARTIJA (tulee).

Hyvää päivää! (Menee tiskin luo).

Saanko naukun!

ROUVA WELZEL

Terve tuloa! (Kaataa pikariin. Pari vanhaa kankuria tulee Hornigin
pOytaän).

ROUVA WELZEL

No, mitä metsänvartija kirveellä tekee?

METSÄNVARTIJA

Otin sen parilta metsänvarkaalta.

BAUMERT

Käpyjenkin kokoominen pidetään nykyään metsänvärkautena. Me emme saa
ottaa pienintäkään viitaa, vaikka itte olemme herrojen viitottavina
henkirahoilla, kirkonmaksuilla, kruununveroilla, maanvuokrilla,
päivätöillä ja jos millä.

ANSORGE

Veroa ja päivätöitä muutamasta tuumasta soramäkeä.

METSÄNVARTIJA

Kylläpä te osaatte valitella. Saamme olla tyytyväisiä siihen mitä
Herramme meille antaa. Jos teille käy huonosti, niin olette itte siihen
syypäät, kun juotte ja pelaatte ansionne. Jos hyvinä aikoina olsitte
säästäny, niin olis teillä ny' huonojen aikojen varalta. —

HORNIG

Talonpojat vetävät yhtä köyttä herrojen kanssa.

BAUMERT (vihapäissä).

Yltympäriinsä on meillä kalvajoita ja imijöitä.

METSÄNVARTIJA (kiihkeästi).

Kyllä kai! Mihin luulisitte pystyvänne, te nälkäiset retkaleet.
Osaisitteko tarttua auran kurkeen? Pystyisittekö kyntämään ainuttakaan
vakoa tai niittämään ainuttakaan lakohista? Mitä vielä! Te ette kelpaa
muuta kuin makaamaan ja haukotteiemaan, lurjukset! (On tällä ajalla
maksanut. Menee. Welzelit, Wiegand ja matkustava nauravat. Hetken
hiljaisuus).

HORNIG

Tuollainen talonpoika on aivan kuin herraskartanon härkä. .

MATKUSTAVA (moittien).

Ei kuitenkaan voi kieltää, että mielipiteet tämän seudun hädästä ovat
jotenkin erilaisia. Sen kyllä huomaisitte jos osaisitte lukea. —

HORNIG

Kyllä — minä luen sanomalehteni yhtähyvin kuin tekin. Minä kyllä
mahdan tuntea asian tilan, kun myötäänsä liikun kansan parissa. Olen
jo vetäny vankkureitani 40 vuotta. Kuinka kävi Fullerinkin perheen?
Nälkäisinä tappelivat lapset naapurin porsaitten kanssa sikoruuhen
ympärillä. Vanhemmat kuolivat alastomina maaten mökkinsä kivilattialla.
Mädäntynyttä liisteriä olivat syöneet kurjuudessaan. Samaten on käyny
sadoille muille.

MATKUSTAVA

Koska osaatte lukea, niin tiedätte kai, että hallituksen puolesta
tehdään tarkkoja tutkimisia ja —

HORNIG

Kyllä tunnetaan! Kylään tulee jöku hieno hallituksen herra, joka tietää
jo kaikki edeltäpäin ja muodon vuoksi kulkee kylän läpi tarkasti
varoen, ettei likaisi kiiltäviä kenkiään. Sitte matkustaa hän pois ja
antaa kertomuksensa hallitukselle, vakuuttaen, ettei o' mitään hätää.
Mutta jos hän olis käyny syvemmälle asiassaan ja pistäytyny noissa
vuorenkoloissa piileilevissä olkikatosrähjissä, niin olis hän voinu
saada kokoon toisenlaisen kertomuksen. Olsivatpa vain kysyneet minulta,
niin olsivat saaneet kuulla yhtä ja toista. — Minä kyllä oisin avannu
heidän silmänsä näkemään.

    (Kankurilaulu kuuluu ulkoa).

ROUVA WELZEL

Jo taas laulavat tuota kirottua laulua!

WIEGAND

Panevat vielä koko kylän nurinniskoin.

ROUVA WELZEL

Tuntuu kuin jotain olisi ilmassa.

        (Jäger ja Bäcker tulevat kasikoukkua ison joukon
        seuraamana meluten ja laulaen).

JÄGER

Komppaniia seis! Hajaannus! (Hajaantuvat eri pöytiin).

HORNIG (Bäckerille).

Mitä on tapahtunu, koska noin joukoissa kuljette?

BÄCKER (tarkoituksella).

Voi olla jotain tekeillä. Eikö niin, Moritz?

HORNIG

Jospa oliskin! — Älkää vain tehkö mitään tyhmyyksiä?

BÄCKER

On jo vuotanu verta. Tahdotko nähdä? (Vetää ylös hihansa ja näyttää
veripilkkuja käsivarressaan. Muut sisääntulleet kankurit tekevät
samoin). Ei o' vallan tavallinen rokotusmerkki tää!

HORNIG

No, jo taisi tulla tupen rapinat, koska tuollaisia poikia on liikkeessä.

JÄGER (korskeasti ja kuuluvasti).

Kaksi pulloa heti paikalla, rouva Welzel. Minä maksan. Luuletteko
että rokunat puuttuu? Ei lopu vaikka vähenee, sanoi kauppamatkustaja.
(Naurua).

MATKUSTAVA (naurettavalla hämmästyksellä).

Minäkö sen sain?

JÄGER

Aina se, joka kysyy.

MATKUSTAVA

Anteeksi, nuori mies — asianne taitaa luistaa hyvin?

JÄGER

Ei voi moittia. Minä matkustan valmiilla tavaralla ja jaan voiton
tehtailijan kanssa. Jota enemmän kankuri näkee nälkää, sitä enemmän
minä lihon. Jota suurempi hänen kurjuutensa, sitä makeampi mun leipäni.

BÄCKER

Ny' sinä, kunnostit ittesi miehen tavalla! Maljasi Moritz.

ROUVA WELZEL (on tuonut pullot. Kääntyy mahtavana ympäri).

Jättäkää te herra rauhaan! Hän ei o' teille mitään tehuy!

USEAT KANKURIT

Emme mekään hänelle!

ROUVA WELZEL (vie matkustajan toiseen huoneeseen).

USEAT KANKURIT (nauravat ja alkavat laulaa "Verituomiota").

ROUVA WELZEL

Hiljaa, hiljaa! Laulakaa tuota laulua missä muualla tahansa, mutta
minun talossani en sitä siedä.

HORNIG

Hän on oikeassa — älkää laulako!

BÄCKER (kirkuen).

Mutta Dreiszigerin ohi kuljemme vielä kerran — vielä kerran saa hän
kuulla tämän laulun.

WIEGAND

Älkää vain menetelkö liian tyhmästi, taikka hän nujertaa teidät.
(Naurua).

WITTICH (harmaapäinen seppä on tullut sisään suoraan työstään, avopäin,
seisoo tiskin vieressä ja odottaa ryyppyä).

Anna heidän vähän pelata teatteria. Haukkuva koira ei pure.

BAUMERT, BÄCKER, JÄGER ja ANSORGE

Wittich, Wittich! Wittich täällä! — Tule tänne Wittich, meidän
luoksemme! — Tule-tänne Wittich!

WITTICH

Minä kyllä kartan sellaisten junkkarien seuraa.

JÄGER

Tule juomaan lasi kanssamme!

WITTICH

Juo itte viinas! Jos juon, niin maksan itte! (Istuu Ansorgen pöytään
ja lyö häntä vatsalle). Mitä saa kankuri ruuaksi? Virran vaahtoa ja
sääsken sääriä.

BAUMERT (innolla).

Mutta jos ei enää tyydytä siihen ravintoon?

WITTICH (tekeytyy hämmästyneeksi, tuijottaa tyhmänä Baumerttia).

Sinäkö, pikku Heinrich? (purskahtaa nauramaan). Hyvät ihmiset, minä
kuolen naurusta. Vanha Baumert tekee kapinan. On tämä sitä siivoa,
ensin alkavat räätälit, sitten muuttuvat karitsat kapinallisiksi ja
lopuksi tulevat hiiret ja rotat. Herra varjelkoon sitä peliä kun siitä
syntyy. (Hyllyäa naurusta).

BAUMERT

Huomaapas, Wittich, että minä en o' enää sama kuin ennen. Sanon sentään
vieläkin, että parempi olis jos kaikki kävis hyvällä.

WITTICH

Loruja! — Kyllä se käy, mutta ei se hyvällä käy. Koska sellainen on
hyvällä käyny. Kävikö ehkä Ranskassa hyvällä? Ojensiko siellä Ropespir
ystävän käden rikkaille? Ei, vaan huuto kuului: "Kukistakaa heidät!
Ylös mestauslavalle!" Sillä tavalla käy "allong sangfang." Paistetut
varpuset eivät koskaan lennä suuhun.

BAUMERT

Olispa edes puoletkaan tarpeista. —

ANSORGE

Olemme jo ihan upoksissa, Wittich.

BAUMERT

Ei voi enää kotiakaan mennä. On sama jos ahertaa tai makaa — nälkää
näkee yhtä hyvin. Kotona aivan kadottaa järkensä.

ANSORGE.

Mulle samantekevä — käy min tai näin.

HORNIG

Monta järkensä kadottanutta juoksentelee jo ilkisten alastomana
kallioilla ja metsissä.

ANSORGE (nousee, puhuu intoisesti ja nostaa uhaten kätensä).

Tuomiopäivä on tuleva! Älkää luottako mailman mahtaviin! Tuomiopäivä on
tuleva! Herra Zebaot — (Painetaan istumaan, jotkut nauravat).

ROUVA WELZEL

Yhdestä lasista kadottaa hän järkensä!

ANSORGE (nousee taas).

He eivät usko mitään jumalaa —

WIEGAND

Olkaa vaiti!

BÄCKER

Antaa hänen puhua! Onpa yks ja toinen jolle se tekee sangen hyvää!

USEAT KANKURIT

Vapaus puhua! Puhevapaus!

ANSORGE

Helvetin portit ovat selkiseljälleen avattuina ottamaan vastaan kaikkia
niitä, jotka väärentävät puutteellisten asian ja väkivaltaa käyttävät
kurjain oikeutta kohtaan, sanoo herra. (Istuu).

    (Melua).

BÄCKER

Ja herrat sanovat, että syököön kankuri heiniä! (Melua).

KAIKKI

Kuka on niin sanonu?

BÄCKER

Dreisziger!

USEAT KANKURIT

Hirteen Dreisziger! Hänet pitäs hirttää!

JÄGER

Kuulehan Wittich! Sinä ölet puhunu niin leveästi Ranskan
vallankumouksesta. Kohta saat ehkä tilaisuuden näyttää oletko tyhjä
kerskailija tai seisotko sanojes takana?

WITTICH (nousee suuttuneena).

Vaikene sinä nulikka! Oletko sinä ollu kuulasateessa? Oletko kulkenu
etuvartiona vihollisessa maassa?

JÄGER

Älähän suutu! Tovereita ollaan. En tarkottanu pahaa.

WITTICH

Minä annan palttua sun toveruudellesi.

    (Poliisipalvelija Kutsche tulee).

USEAT KANKURIT

Hss! Hss! Poliisi! (Vähitellen tulee täydellinen hiljaisuus).

KUTSCHE (asettuu keskipOydän ääreen).

Pikku haarukka mulle! (Vielä äänettömyyttä).

WITTICH

Kutschen kai pitää valvoa meidän järjestystämme täällä?

KUTSCHE (kuulematta Wittichiä).

Hyvää päivää, Wiegand mestari!

WIEGAND (istuu edelleen nurkassaan tiskin vieressä).

Jumal' antakoon, Kutsche!

KUTSCHE

Kuinka kannattaa liikkeenne?

WIEGAND

Kiitos kysymästä!

BÄCKER

Poliisimestari pelkää meidän turmelevan vatsamme niillä liiallisilla
palkoilla, joita saamme. (Naurua).

JÄGER

Kuulkaapas, rouva Welzel! Ny' kun olemme täyttäneet vatsamme
kaikellaisilla lihavilla herkuilla, juomme kai slamppankaljaa
päälliseksi. (Naurua).

ROUVA WELZEL

Kyllä — ylihuomennä!

KUTSCHE

Vaikkapa te saisittekin sekä paistit että slampankaljat, niin ette
sentään olisi tyytyväisiä. Ei mullakaan o' mikään slampankaljaa ja
kuitenkin saa tämä elämä kelvata.

BÄCKER (tarkottaa Kutschen nenM).

Hän istuu täällä kastelemassa punaista nauristansa viinalla ja oluella.
Mutta kylläpä se näkyykin kypsyvän.

WITTICH

Tuollaisella poliisilla on raskas elämä: hänen täytyy kuritella
nälkäisiä kerjäläiskakaroita — sitte on hän pahoitettu viettelemään
jonkun kauniin kankuritytön — sitte täytyy hänen juoda ittensä
tukkihumalaan ja antaa akalleen selkäsaunan — sitte täytyy hänen
päättää päivänsä, nukkumalla höyhenilleen — siinä on sentään hyörimistä.

KUTSCHE

Velmua sinä vain! Vielä kerran velmuat pääsi paulaan, kyllä
sinut, tunnetaan. Maaneuvoskin jo tuntee paremmin kuin hyvin sun
vallankumouksellisen kieles. Tunnenpa minäkin erään henkilön, joka
ennen pitkää juopottelee vaimonsa ja lapsensa köyhäinhuoneelle ja
ittensä linnaan — ellei hänen alituinen kiihoittelemisensa jo sitä
ennen lopu johonkin vielä kauhistuttavampaan.

WITTICH (katkeralla naurulla).

Kuka tietää mitä tulee tapahtumaan. Tuossa viimeisessä voi olla hiukan
perää. (Puhkee raivoon). Mutta jos niin pitkälle jouduttaisiin,
niin tiedän kyllä ketä siitä saan kiittää ja kuka on mua panetellu
tehtailijoille ja talonpojille ja herrasväille, niin etten enää saa
minkäänlaista työtä, en hevosen kengitystä, enkä kärrynraudoitusta.
Minä tiedän kuka sen on tehny. Minä estin hänet kerran
pahoinpitelemästä erästä pientä poikaraukkaa, joka oli tehny jonkun
viattoman poikamaisuuden. Mutta minä sanon sulle — tiedät kyllä, että
minä pidän sanani — jos sinä toimitat mun linnaan, niin tee silloin
myös testamenttis. Jos kuulen vähintäkään vihjausta sinnepäinkään,
niin isken sua sillä, minkä ensiksi käteeni saan — vaikka rautaisella
sangolla minä muserran sun kallosi — vaikka naisesi vieressä sun
tapaisin lojumassa — niin totta kuin nimeni on Wittich! (Aikoo hyökätä
Kutschen kimppuun).

KANKURIT (estävät häntä)

Wittich, Wittich! Tule järkiisi!

KUTSCHE (on pelästyneenä noussut. Pakenee vähitellen oveen päin. Huutaa
viimeiset sanat oven raosta).

Mitä sinä minusta tahdot? Sun kanssas ei mulla o' mitään tekemistä.
Kankureille mulla on asiaa. Sinusta en välitä! Kankureita kieltää
poliisimestari laulamasta tuota loilotusta. — Ellette lopeta sitä
kaduilla laulamasta, niin pitää hän kyllä huolta siitä, että saatte
levon vankilassa. Siellä saatte veisata vedellä ja leivällä, niin
kauvan kuin teitä huvittaa, (Menee).

WITTICH (huutaa hänen jälkeensä).

Hän ei voi mitään meiltä kieltää, vaikka me huutaisimme niin, että
tehtailijalla asunnot kukistuisivat ja kaikkien poliisimestarien
korvakalvot halkeaisivat!

BÄCKER (on noussut ja antanut merkin kankureille, jotka yhtyvät hanen
alkamaansa lauluun).

    "Kas meillä ilkeä istuin on,
    ja sillä on sorron kalpa.
    Se vääryydessä on voittamaton,
    sen uhri on kansa halpa."

(Emäntä koettaa hillitä, mutta ei kukaan kuule. Seuraavan värsyn aikana
nousevat kaikki ja seuraavat sitten Witlichiä ja Bäckeriä, jotka ovat
antaneet merkin yhtymiseen).

    "Ja henget valjuilta vangeiltaan
    tuo kiskovi mahti musta.
    Voi, muurit täällä ne kertovat vaan
    kidutettujen kauhistusta."

(Seuraavan varsyn aikana tyhjentyy huone, niin että vieraista jää
jälelle Hornig ja Baumert).

    "Niin, verikoirat ja konnat te
    sen hulttiot helvetistä;
    Haa, kaikki me teidät kiroomme,
    me sairahat syvyyksistä!"

ROUVA WELZEL (tyhjentää pöytiä).

Tänään ovat he ihan hulluja.

BAUMERT (tekee lähtöä).

HORNIG

Sanos Baumert, mitä on tekeillä?

BAUMERT

He aikovat Dreiszlgerille, vaatimaan häneltä vähän palkankorotusta.

ROUVA WELZEL

Otatko sinäkin osaa tuollaisiin hassutuksiin?

BAUMERT

Enhän minä tässä suuriakaan paina. Nuorten tehtävä on toimia ja vanhat
saavat vähän väin autella. (Menee hiukan hämillään).

HORNIG (nousee).

Ihmettelisinpä, ellei tää menisi päin mäntyä.

ROUVA WELZÉL

Aivan järkensä ovat kadottaneet!

HORNIG

Jokaisella ihmisellä on omat mielitekonsa.

ESIRIPPU.

NELJÄS NÄYTÖS.

BÄCKER.

MORITZ JÄGER.

BAUMERT.

ANSORGE.

DREISZIGER.

PFEIFER.

WITTICH.

KUTSCHE.

ROUVA DREISZIGER.

  KITTELHAUS, pastori.
  ROUVA KITTELHAUS.
  WEINHOLD, jumaluusopin kandidaatti, kotiopettaja Dreiszigerillä.
  HEIDE, poliisimestari.
  JOHANN, kuski.
  KANSAA, nuoria ja vanhoja.

Peterawaldaussa. Tehtailija Dreiszigerin yksityisasunnossa. Loistavasti
kalustettu huone, kylmään ja kankeaan tyyliin, tämän vuosisadan
alkupuoliskolta. Katto, muuri ja ovet valkoiset; tapeetit ovat
raitaiset ja kukalliset, kylmällä lyijynharmaalla pohjavärillä.
Mahonkiset huonekalut, päällystetyt punaisella kankaalla ja koristetut
kauniilla veistoksilla, kaappi ja tuolit samoin. Kaikki järjestetty
seuraavasti: Oikealla, kahden akkunan välissä kirjoituspöytä, akkunat
ovat verhotut kirsimarjanpunaisilla verhoilla. Vastakkaisella seinällä
sohva, pöytineen ja nojatuolineen. Sohvan yläpuolella seinällä
kuvastin kullattuine rococo kehyksineen. Jokseenkin lähellä sohvaa
rautainen kassakaappi. Peräseinällä metsästys- ja ampuma-aseita.
Kaikki seinät ovat osaksi peitetyt arvottomilla tauluilla, kullattuine
kehyksineen. Vasemmalla yksipuolinen ovi etehiseen, perällä avonainen
kaksoisovi salonkiin, joka on kalustettu samalla, vastenmielisellä
ylenpalttisella loistolla. Rouvat Dreisziger ja Kittelhaus katselevat
tauluja salongissa. Pastori Kittelhaus on kandidaatti Weinholdin kanssa
innokkaassa keskustelussa.

KITTELHAUS (pieni, ystävällinen, hyväntahtoinen herra, tulee salongista
etumaiseen huoneeseen poltellen ja jutellen kandidaatin kanssa, joka
myöskin tupakoi; katseltuaan ympärilleen ja huomattuaan ettei muita ole
huoneessa, ravistaa hän hämmästyneenä päätään).

Ei ensinkään voi ihmetellä, herra kandidaatti, olettehan te nuori.
Teidän ijässänne on meillä vanhoillakin ollut — minä en juuri tahdo
sanoa — samat mielipiteet, mutta kuitenkin jotain sinnepäin, ja onhan.
nuoruus niin sanomattoman kaunis — kaikkine kauniine ihanteineen. Ikävä
vain, että ne ovat niin hetkellisiä — ja vaihtelevia, kuin huhtikuun
aurinko. Odottakaahan, kunnes tulette minun ikääni! Kun kokonaisen
kolmenkymmenen vuoden ajan — viisikymmentä kaksi kertaa vuodessa,
juhlapäiviä lukuunottamatta — on' saanut saarnatuolista julistaa
ajatuksensa kansalle, niin kyllä totisesti on ennättänyt rauhoittua.
Muistakaa minua, kun pääsette niin pitkälle, herra kandidaatti.

WEINHOLD (yhdeksäntoistavuotias, kalpea, laiha, nopeasti kasvanut.
Hänellä on pitkä, sileä, vaalea tukka. Liikkeet levottomia ja
hermostuneita).

Kaikessa nöyryydessä, herra pastori — mutta minä en tiedä — löytyyhän
kuitenkin niin monenlaisia eri luonteita.

KITTELHAUS

Rakas kandidaatti, te voitte olla miten levoton luonne tahansa —
(moittivalla äänellä) ja se te olette, — te voitte iskeä kuinka
tulisesti ja kuinka ajattelemattomasti tahansa vasten olevia olojamme,
niin taltutte te kuitenkin. Niin, niin, minä myönnän kyllä, että meillä
on virkaveljiä, jotka vielä hyvinkin ijäkkäinä miehinä antautuvat
kaikenlaisiin poikamaisuuksiin. Yksi saarnaa väkijuomia vastaan ja
perustaa raittiusyhdistyksiä, toinen kirjailee, kiihoituskirjasia,
jotka kieltämättä voivat olla sangen mieltä kiinnittäviä lukea.
Mutta mitä voittavat he sillä? Sillä ei lievitetä kankurien kesken
mahdollisesti vallitsevaa hätää. Mutta sitävastoin häiritään
koko yhteiskunnallinen rauha. — Ei, voitaisiin todellakin miltei
sanoa: suutari pysyköön lestissään! Sielunhoitaja älköön ruvetko
vatsanhoitajaksi. Saarnatkaamme jumalan puhdasta sanaa ja jättäkäämme
kaikki muu hänen huomaansa, joka pitää huolen taivaan linnuista
ja kedon kukkasista. Mutta minne on rakastettava isäntämme joutunut?

ROUVÄ DREISZIGÉR (tulee sisään rouva Kittelhausin kanssa. Hän on
kaunis, voimakas ja roteva, noin kolmenkymmenen vuotias. Hänen
käytöksensä ja puhetapansa on silmiinpistävässä ristiriidassa hänen
hienon ja kallisarvoisen pukunsa kanssa).

Olette aivan oikeassa, herra pastori. Wilhelm käyttäytyy aina tällä
tavalla. Jos hänen päähänsä pistää jotain, niin juoksee hän tiehensä ja
jättää minut istumaan yksin. Olen usein puhunut hänelle siitä, mutta ei
mikään pysty häneen.

KlTTELHAUS

Rakas, armollinen rouva, hän on liikemies.

REINHOLD.

Ellen minä erehdy, niin tuolla alhaalla on jotain hullusti.

DREISZIGER (tulee tulisena ja kiihoittuneena).

No, Rosa, saako pian kahvia?

ROUVA DREISZIGER (happamasti).

Aina sinä olet pakoitettu juoksemaan tiehesi.

DREISZIGER (kevyesti).

Sinä et ymmärrä sitä!

KITTELHAUS

Suokaa anteeksi, mutta teillä on varmaankin taas ollut jotain
ikävyyksiä, herra Dreisziger.

DREISZIGER

Ikävyyksiä minulla on joka jumalan päivä, hyvä herra pastori. Siihen
olen tottunut. No Rosa? Saammeko pian kahvia?

ROUVA DREISZIGER (menee tyytymättömänä vetämään kellon nuorasta).

DREISZIGER (käveltyään muutaman kierroksen).

Juuri nyt, herra kandidaatti, olisi teidän pitänyt olla tuolla
alhaalla. (On mennyt akkunan luo, työntää akkunaverhon syrjään ja
katselee ulos. Huudahtaa tahtomattaan). Sellaisia lurjuksia!! — Tulehan
tänne Rosa! — Sanopas minulle — tuo pitkä, punatukkainen mies tuolia
alhaalla?

KITTELHAUS.

Eikö hän ole tuo, niinkutsuttu puna-Bäcker.

DREISZIGER

Sanopas minulle, onko se mahdollisesti hän, joka häpäsi sinua toissa
päivänä? Muistathan, mitä kerroit minulle, kun Johann auttoi sinua
vaunvihin.

ROUVA DREISZJGER (pitkäveteisesti).

En muista niin tarkkaan.

DREISZIGER

Älä nyt ole olevinasi. Minun täytyy saada se tietää. Olen jo saanut
tarpeekseni heidän hävyttömyyksistään. Jos se on tuo tuolla, niin panen
minä hänet syytteeseen. ("Verituomiota" lauletaan ulkona). Kuulkaahan!
Kuulkaahan vain!

KITTELHÄUS (aivan harmistuneena).

Eikö tästä rähinästä siis todellakaan tule loppua? Minä puolestani
luulen, että nyt vihdoinkin olisi aika poliisin sekaantua asiaan.
(Menee akkunan luo). Tulkaahan katsomaan, herra Weinhold! Nyt ei
ole ainoastaan nuoriso liikkeellä — siellä juoksee myöskin vanhoja
kankureita tuossa joukossa. Miehiä, joita minä monet vuodet olen
pitänyt erittäin, rehellisinä ja jumalaapelkääväisinä. He juoksevat'
mukana. — He ottavat osaa tähän ennenkuulumattomaan rähinään. He
polkevat jumalan lain jalkainsa alle. Puolustatteko nytkin noita
ihmisiä?

WEINHOLD

Niin, herra pastori — nuo ihmiset ovat nälkiintyneitä, ymmärtämättömiä,
kurjia raukkoja. He päästävät tyytymättömyytensä ilmoille ymmärryksensä
mukaan. Sellaisilta ihmisiltä ei: voi odottaa —

ROUVA KITTELHAUS (pieni, lailta ja kuihtunut, on enemmän vanhan neidin
kuin rouvan ndkOinen).

Herra Weinhold, minä pyydän teitä.

DREISZIGER

Herra kandidaatti, valitan suuresti — mutta minä en ottanut teitä
luokseni pitämään esitelmiä humaanisuudesta. Teidän ainoa tehtävänne on
kasvattaa minun lapsiani. Pyydän teitä jättämään minun asiani minulle
itselleni. Yksin ja ainoastaan minulle! Ymmärrättekö?

WEINHOLD (seisoo hetkisen kankeana ja kuolonkalpeana, hymyilee sitten
pakoitetusti ja vieraasti. Hiljaa).

Niin, niin! minä olen ymmärtänyt teidät. Minä olen aavistanut tämän;
tämä vastaa täysin minun toiveitani. (Menee).

DREISZIGER (karkeasti).

Laittautukaa siis matkoihinne, niin pian kuin suinkin, me tarvitsemme
huoneen.

ROUVA DREISZIGER

Mutta Wilhelm; Wilhelm!

DREISZIGER

Oletko järjiltäsi? Sinä tahdot suojella ihmistä, joka puolustaa
tuollaisia roistomaisuuksia kuin tuokin häväistyslaulu.

ROUVA DREISZIGER

Mutta rakas ystävä, eihän hän ollenkaan ole sitä— —

DREISZIGER

Herra pastori, onko hän puolustanut tai eikö hän ole puolustanut sitä?

KITTELHAUS

Herra Dreisziger, täytyy ottaa huomioon hänen nuoruutensa.

ROUVA KITTELHAUS.

Minä en ymmärrä — tuo nuorukainen on erittäin hyvästä ja
kunnioitettavasta perheestä. Hänen äitinsä oli niin onnellinen siitä,
että' hän sai niin hyvän paikan täällä, ja nyt — nyt hän ei ymmärrä
pitää sitä.

PFEIFER (riuhtaisee etehiseen vievän oven auki ja huutaa).

Herra Dreisziger, herra Dreisziger, he ottivat hänet kiinni. He ovat
ottaneet yhden heistä kiinni!

DREISZIGER (äkkiä).

Onko kukaan mennyt poliisia noutamaan?

PFEIFER

Täällä juuri tulee itse poliisimestari portaissa.

DREISZIGER (ovella).

Nöyrin palvelijanne, herra poliisimestari. Minua suuresti ilahuilaa
teidän tulonne.

KITTELHAUS (koettaa merkeillä selittää naisille, että he tekevät
parhaiten, jos poistuvat. Molemmat rouvat ja hän poistuvat salonkiin).

DREISZIGER (suurimmassa määrässä kiihtyneenä. Poliisimestarille, joka
on tullut sisään).

Herra poliisimestari, olen vihdoinkin antanut värjärieni nipistää
yhden noista laululinnuista. En voinut enään istua kädet ristissä.
Heidän hävyttömyytensä on todellakin rajaton. Se on aivan sietämätön.
Minulla on vieraita kodissani ja nuo hävyttömät uskaltavat — he
häpäisevät minun vaimoani, kun hän näyttäytyy ulkona, minun poikani
eivät enään ole varmat hengestään. Minä en voi mennä takaamaan etteivät
he vielä tarjoa vierailleni selkäsaunaa. Minä vakuutan teille, että
jos järjestetyssä yhteiskunnassa on luvallista kerta toisensa jälkeen
julkisesti ja rankaisematta häväistä moitteettomia yhteiskunnan
jäseniä, niinkuin minua ja minun perhettäni, niin — niin silloin —
silloin täytyy minun valittaa, että minulla sattuu olemaan toiset
käsitteet oikeudesta ja hyvistä tavoista.

POLIISIMESTARI (noin 40-vuotias, keskikokoinen, jykevä ja verevä. On
puettuna ratsuväen pukuun ja kannuksiin, sapeli vyöllä).

Ei suinkaan — ei — ei suinkaan, herra Dreisziger — Minä olen teidän
palvelukseksenne. Rauhoittukaa vain, minä olen aivan kokonaan teidän
palvelukseksenne. Se on aivan luonnollista; — Minä olen sitäpaitsi
hyvin tyytyväinen, että olette antanut ottaa kiinni yhden niistä
pahimmista kirkujista. Olen oikeastaan enemmän kuin tyytyväinen, että
tästä vihdoinkin tulee loppu. Noitten rauhanhäiritsijäin joukossa on
muutamia, joita jo kauvan olen vaaninut.

DREISZIGER

Heissä on joitakuita sellaisia hulttioita ja renttuja, jotka eivät
halua tehdä työtä, laiskoja lurjuksia, jotka viettävät sikamaista
elämää, maleksien kaiket päivät kapakoissa, kunnes ovat saaneet
viimeisenkin roponsa alas kurkustaan. Mutta nyt olen minä lujasti
päättänyt tehdä lopun noiden renttujen alituisesta ulvomisesta —
ja tehdä sen perinpohjin! Ei ainoastaan minun itseni, vaan koko
yhteiskunnallisen rauhan vuoksi.

POLIISIMESTARI

Niinpä niih, niinpä tietenkin, herra Dreisziger! Se täytyy jokaisen
myöntää; Ja; niin paljon kuin' minun voimani riittävät —

    (Welua ulkoa).

DREISZIGER

Pamppua pitäisi antaa tuolle saatanan roistojoukolle.

POLIISIMESTARI

Aivan oikein, aivan oikein. Varoittavaksi esimerkiksi pitäisi muutamia
heistä ruoskia.

KUTSCHE (tulee, tekee kunnian. Kun ovi etehiseen avataan, kuuluu
raskaita, meluavia askeleita rappusissa).

Herra poliisimestari, saan nöyrimmästi ilmoltaa: olemme ottaneet kiinni
yhden heistä.

DREISZIGER

Tahdotteko nähdä miehen, herra poliisimestari?

POLIISIMESTARI ‘

Tietysti, tietysti, Me tahdomme nähdä tuon miehen heti ja vieläpä hyvin
läheltä. Olkaa nyt hyvä ja luottakaa minuun, herra Dreisziger. Minä
hankin teille hyvitystä, niin totta kuin nimeni on Heide.

'DREISZlOER

Siihen minä en tyydy, mies on hetimiten asetettava yleisen
tuomioistuimen eteen.

JÄGER (tulee sisään neljän värjärin raastamana. Värjärit ovat
nähtävästi tulleet suoraan työstään, sillä heidän kasvonsa, kätensä
ja pukunsa ovat väriin tahratut. Vangilla on lakki vinossa, esiintyy
julkealla iloisuudella ja hiukan päihtyneenä).

Sellaisia alhaisia, viheliäisiä miehiä! ja te olette olevinanne
työmiehiä, ja tovereita? — Ennen minä antaisin käsieni mädäntyä,
ennenkuin hyökkäisin samanarvoisen toverini niskaan.

KUTSCHE (saatuaan merkin poliisimestarilta).

Päästäkää hänet!

JÄGER (seisoo vapaana ja julkeana. Värjärit asettuvat ovelle vahtiin).

POLIISIMESTARI (huutaa Jägerille).

Lakki päästä, lurjus!

JÄGER (ottaa hitaasti ja hätäilemättä lakin pois päästään, muuttamatta
ivallista, hymyhän).

POLIISIMESTARI

Mikä on sinun nimesi?

JÄGER

Milloin olen juonu veljenmaljan sinun kanssas? (Liikettä läsnäolevissa).

DREISZIGER

Sepä oli todellakin paksua!

POLIISIMESTARI (kalpenee vihasta, on vähältä hyökätä ylös, mutta
pakoittaa itsensä näennäiseen tyyneyteen).

No niin, siitä kyllä vielä selvitään. — Minä kysyn, mikä on sinun
nimesi?

JÄGER (ei vastaa).

POLIISIMESTARI

Vastaa, mies, tai annan minä sinulle viisikolmatta lyöntiä —

JÄGER (hauskalla tuulella ja välittämättä uhkauksista, rupeaa
puhuttelemaan kaunista palvelustyttöä, joka on ollut aikeessa
tarjota kahvia, mutta on hämmästyneenä seisahtunut katselemaan tätä
odottamatonta kohtausta).

Vai niin, sinäkin kuulut siis tähän seurueeseen, kulkuri-Emilie.
Laita ittesi ajoissa pois täältä, sillä täällä voi tulla tänä yönä
sellainen rajuilma, että joka nurkka voi rysähtää alas. (Tyttö
tirkistelee punastuen Jägeriä, huomattuaan että Jäger puhutteli häntä,
peittää kasvonsa käsillään ja juoksee pois, jättäen kahvitarjottimen
paikoilleen. Taaskin liikettä läsnäolevissa).

POLIISIMESTARI (melkein suunniltaan. Dreiszigerille).

Tähän ikääni en ole koskaan vielä kuullut moista hävyttömyyttä.

JÄGER (sylkäsee)

DREISZIGER

Mies, sinä et nyt ole missään karjapihassa — ymmärrätkö?

POLIISIMESTARI

Nyt on kärsivällisyyteni loppu. Viimeisen kerran, mikä on nimesi?

KITTELHAUS (on avannut salongin oven, katsellut ja kuunnellut, tulee
esiin' Häneen on kovin koskenut näkemänsä ja kuulemansa, vapisee
mielenliikutuksesta).

Hänen nimensä on Jäger, herra poliisimestari — Eikö totta — Moritz? —
Moritz Jäger. (Jägerille). Sanohan Jäger, tunnetko minut vielä?

Kankuri! 5

JÄGER (vakavasti).

Olette pastori Kittelhaus!

KITTELHAUS

Niin, sinun sielunpaimenesi, Jäger! Hän, joka on vastaanottanut sinut
kristillisen seurakunnan yhteyteen, kasteen kautta, — ja jonka kädestä
ensikerran vastaanotit Herran pyhän ehtoollisen. Minä, joka olen työllä
ja vaivalla koettanut sydämellesi painaa jumalan kalliita sanoja. Onko
tämä kiitollisuutta, mielestäsi?

JÄGER (synkkänä kuin kuritettu koulupoika).

Annoinhan minä siitä taalerih tietääkseni!

KITTELHAUS

Rahoja, rahoja! — Luuletko ehkä, että minä halpamaisesta
voitonpyynnistä — Pidä sinä rahasi! — Mitä hulluutta tämä on? Ole
nyt uljas ja esiinny kristillisen ihmisen tavoin! Muista mitä olet
luvannut. Pidä jumalan käskyt ja ole hyvä ja hurskas! Rahoja, rahoja —
— —

JÄGER

Minä olen kveekari, herra pastori, enkä usko mitään.

KITTELHAUS

Mitä, kveekari? Älä lörpöttele! Koeta tehdä parannus, äläkä jaarittele
ajattelemattomuuksia! Kveekarit — tiedätkö edes mitä he ovat? He ovat
hurskaita ihmisiä eivätkä pakanoita kuten sinä! — Vai kveekari!

POLIISIMESTARI

Teidän luvallanne, herra pastori. (Astuu pastorin ja Jägerirt välille).
Kutsche, sitokaa hänen kätensä.

(Ulkoa kuuluu villi ulvonta).

"Jäger, Jägerin täytyy tulla ulos!"

DREISZIGER (astuu akkunan luo, säikähtyy vähäsen, kuten muutkin).

Mitä nyt taas?

POLIISIMESTARI

Minä ymmärrän kyllä, että heillä on aikomus saada tämä rakkari ulos
jälleen. Mutta tällä kertaa emme teekään heille mieliksi. Oletko
ymmärtänyt, Kutsche? Hän on vietävä arestiin.

KUTSCHE (nuora kädessä, viivytellen).

Kaikella kunnioituksella, herra poliisimestari, siellä on vallan
pirullinen pyykki tuolla alhaalla. Siellä on oikea helvetin liemi,
herra poliisimestari. Siellä on Bäcker ja tuo seppä ja — sitten —

KITTELHAUS

Suokaahan anteeksi! Eikö olisi parempi, herra poliisimestari, jos
koettaisimme rauhallista tietä, ettemme herättäisi yhä enemmän pahaa
verta? Ehkä Jäger lupautuu vapaaehtoisesti seuraamaan, tahi —

POLIISIMESTARI

Mitä te ajattelette?! Entäs minun vastuunalaisuuteni! Sellaiseen minä
en voi suostua. Eteenpäin, Kutsche, äläkä laahustele siinä!

JÄGER (ojentaa ivallisesti nauraen kätensä sidottaviksi).

Sido lujasti ny'. Lujemmin, niin lujasti kuin voit. Se on kuitenkin
vain hetkellinen huvi.

KUTSCHE (sitoo hänet värjärien avulla).

POLIISIMESTARI

Eteenpäin, mars! (Dreiszigerille). Jos olette levoton, voimme antaa
värjärien mennä mukana, he asettavat hänet keskeensä, minä ratsastan
edessä ja Kutsche kulkee takana. Joka uskaltaa vastustaa, hänet hakkaan
minä maahani.

(Kirkunaa ulkona).

Kukkokiekuu — u! Vou — vou — vou!

POLIISIMESTARI (ravistaa uhkaavasti nyrkkiään akkunaa kohti).

Senkin kanaljat, minä opetan kyllä teidät kiekumaan! Eteenpäin, mars!
(Menee edellä, paljastettu sapeli kädessä, toiset seuraavat häntä
Jägerin kanssa).

JÄGER (huutaa mennessään).

Komppaniia, eteenpäin mars;'ma—ars! (Nauraa hurjasti).

DREISZIGER (äänettömyyden jälkeen, näennäisella tyyneydellä).

No, nyt kai ei meitä enään häiritä? (Sytyttää sikaarin). Tuo mies!
(Naurahtaa hermostuneesti). Se oli sanomattoman hassua!

    (Ulkoa kuuluu huutoa).

KITTELHAUS

Kansahan pitää aivan hirveätä melua!

DREISZIGER

He tahtovat, että paistettujen varpusten pitäisi lentää heidän
avonaisiin suiliinsa. Saadaanpas nähdä! Vallanpitäjät ehkä tästä
huomaavat, että heidän on jotakin tehtävä.

PFEIFER (horjuu sisään kalpeana ja hengästyneenä).

Herra Dreisziger, herra Dreisziger!

DREISZIGER (kiivaasti).

No, Pfeifer, mitä nyt? Mitä on tekeillä?

KITTELHAUS

Tehän voitte peloittaa ihmisen ihan kuoliaaksi. Puhukaa toki!

PFEIFER (änkäten).

Sellainen tavaton — kauhea tapaus — järjestysmiehet — perii hukka!

DREISZIGER

Piruko teitä riivaa? Onko joku taittanut niskansa, vai —?

PFEIFER (parkaisee tuskasta, melkein itkien).

Ne vapauttivat Moritz Jägerin — antoivat selkään poliisimestaria,
rusikoittivat poliisia ja ajoivat heidät tiehensä. Sapeli poikki —
kypäri murskaksi — ai, ai, ai!

DREISZIGER

Oletteko kadottanut järkenne, Pfeifer?

KITTELHAUS

Sehän olisi suoranainen vallankumous!

PFEIFER (istuu tuolille, vapisee, päivittää ja voivottaa).

Herra Dreisziger, se alkaa tulla vakavaksi! Herra Dreisziger, se tulee
vakavaksi!

DREISZIGER

No, niin ollen voi koko pöliisivoima ryhtyä asiaan —

PFEIFER

Herra Dreisziger, siitä tulee tosi!

DREISZIGER

Äh, suu kiinni, Pfeifer!

ROUVA DREISZIGER (tulee salongista pastorin rouvan kanssa).

Oh, tämähän on ihan kauheata, rakas Wilhelm! Meidän hauska iltamme
on kokonaan pilattu. Nyt tahtoo pastorin rouva vihdoinkin vihdoinkin
päästä kotiin.

KITTELHAUS

Hyvä rouva Dreisziger, se lienee todellakin parasta tänään.

ROUVA DREISZIGER

Mutta Wilhelm, sinun pitäisi kerrankin oikein perinpohjin tehdä
ratkaisu heidän kanssaan.

DREISZIGER

Niin sinä sanot. Menepäs ja tee see, niin saat nähdä. — Olenko minä
tyranni? Olenko minä kansan nylkijä?

JOHANN (tulee).

Armollinen rouva! Minä olen varovaisuuden vuoksi valjastanut hevoset.
Pikku pojat istuvat jo vaunuissa. Jos hullusti käy, niin ajamme
tiehemme.

ROUVA DREISZIGER

Mikä kävisi hullusti?

JOHANN

Niin — en minä tiedä. Mutta tuonne alhaalle tulvaa väkeä myötäänsä. He
ovat jo ajaneet sekä poliisimestarin että Kutschen tiehensä.

PFEIFER

Siitä tulee tosi, herra Dreisziger! Siitä tulee tosi.

ROUVA DREISZIGER (kasvavalla tuskalla).

Mutta mitä he sitten oikeastaan aikovat? — Mitä he tahtovat? Eiväthän
he vaan aikone hyökätä tänne, Johann?

JOHANN

Armollinen rouva, he ovat vihaiset — kuin koirat.

PFEIFER

Siitä tulee tosi, täysi, katkera tosi!

DREISZIOER

Suu kiinni, aasi!

KITTELHAUS

Minä olen tehnyt päätökseni. — (Johannille). Mitä kansa vaatii?

JOHANN

Isompaa palkkaa tietysti tahtovat, nuo hulttiot!

KITTELHAUS

No niin, hyvä! — Minä menen tuonne alas ja täytän velvollisuuteni, Minä
menen ja puhun heille järkeä.

JOHANN

Herra pastori, siitä ei ole apua, he eivät tyydy sanoihin.

KITTELHAUS

Hyvä herra Dreiszigér, yksi ainoa sana vain. Saanko pyytää teitä
asettamaan portin sisäpuolelle pari miestä, jotka voivat sulkea portin
heti minun jälkeeni.

ROUVA KITTELHAUS

Aiotko todellakin mennä ulos heidän luokseen?

KITTELHAUS

Aion, aion! Minä tiedän mitä teen. Ole aivan huoletta. Herra on minun
turvani!

ROUVA KITTELHAUS (pusertaa hänen kättään, väistyy poispäin ja pyyhkii
kyyneleitä silmistään. Melu ulkona yhä jatkuu).

KITTELHAUS

Minä olen menevinäni kaikessa rauhassa kotiin. Tahtoisinpa nähdä, eikö
minun hengellinen virkani — enkö minä vielä voi herättää respektiä
noissa ihmisissä. — Sitä juuri tahdon nähdä. — No, jumalan nimeen siis!
(Menee Dreiszigerin, Pfeiferin ja Johannin seuraamana).

ROUVA KITTELHAUS

Rakas rouva Dreisziger, (heittäytyy itkien hänen kaulaansa) ettei
hänelle vain tapahtuisi mitään onnettomuutta!

ROUVA DREISZIGÉR (omissa mietteissään).

Minä en ensinkään ymmärrä, hyvä rouva, minusta tuntuu niin kummalta —
en tiedä oikein — mutta minä melkein pelkään. — Mutta onhan sellainen
aivan mahdotonta — eihän sellaista voi — minusta tuntuu aivan kuin
rikkaus olisi rikos. — Tiedättekö, jos joku olisi sanonut sen minulle
ennemmin, niin minä varmaan mieluimmin olisin jäänyt entisiin
pikkuiloihini.

ROUVA KITTELHAUS

Rakas rouva Dreisziger, kaikellaisissa olosuhteissa voipi olla omat
ikävät puolensa.

ROUVA DREISZIGER

Niin, niin, niin minäkin arvelin. Jos meillä on jotain enemmän kuin
muilla ihmisillä, niin herrajumala, emmehän me ole sitä varastaneet. Se
on rehellisesti koottua, ropo rovolta. Eihän se voi olla mahdollista,
että he hyökkäävät päällemme.. Eihän mieheni voi mitään sille, että
liike käy huonosti.

    (Kuuluu aivan hirveä melu ja huutaminen. Molemmat naiset
    kalpenevat ja katsovat kauhistuen toisiinsa).

DREISZLGER (syöksyy sisään).

Rosa, heitä jotain päällesi, ja hyppää vaunuun; minä tulen heti
perässä! (Kiiruhtaa kassakaapille, aväa sen ja panee taskuihinsa useita
arvoesineitä).

JOHANN (tulee).

Kaikki on valmista! Mutta nyt täytyy kiiruhtaa, ennenkuin he ennättävät
takaportille.

ROUVA DREISZIGER (heittäytyy pelästyksissään kuskin kaulaan).

Johann, hyvä, rakas Johann! Pelastakaa meidät! Pelastakaa minun
lapseni, hyvä, hyvä'—

DREISZIGER

Mutta rauhoituhan nyt toki! Laske Johann irti!

JOHANN

Rauhoittukaa, herran tähden, hyvä rouva! Mustat ovat hyvin levänneitä,
ei kukaan saa meitä kiinni, ja jos joku yrittäisi estää meitä, niin
ajamme sen yli. (Menee).

ROUVA KITTELHAUS (tuskassa).

Mutta minun mieheni, minun mieheni? Herra Dreisziger, minun mieheni?

DREISZIGER

Hyvä rouva, hänelle ei ole mitään tapahtunut, olkaa aivan huoletta,
hänellä ei ole mitään vaaraa!

ROUVA KITTELHAUS

Hänelle on tapahtunut jotain. Te ette vain sano sitä.

DREISZIGER

Älkää nyt ottako sitä niin vaikeasti! He saavat sitä vielä katua.
Minä näin kyllä, kutka ottivat osaa siihen. Niin sanomattoman hävytön
julkeus ei jää rankaisematta. Seurakunta rääkkää sielunpaimentaan, hyi
saakeli! Hulluja koiria, mielettömiä hirviöitä, joita täytyy kohdella
ansion mukaan, (Rouva Dreiszigerille, joka on melkein tajuton pelosta).
Etkö kuule, että roskaväki on tullut hulluksi! (Alhaalta kuuluu
rikkuvain ikkunain helinää). Roskajoukko on saanut vesikauhun. Nyt ei
ole muuta neuvoa kuin joutua kiireesti pois täältä.

Ulkona huudetaan:

Toimitsija Pfeifer ulos! Toimitsija Pfeiferin täytyy tulla ulos!

ROUVA DREISZIGER

Pfeifer, Pfeifer, he tahtovat Pfeiferiä ulos!

PFEIFER (syöksyy sisään).

Herra Dreisziger, takaportilla on jo kansaa. Ovi ei kestä enää kolmea
niinuuttia. — Seppä Wittich hakkaa sitä rautasangolla kuin hullu!

Huuto ulkoa yhä selvemmin:

Toimitsija Pfeiferin pitää tulla ulos!

(Rouvat Dreisziger ja Kittelhaus juoksevat kauhistuneina ulos).

PFEIFER (kuuntelee kalpeana ja joutuu mielenvikaisen kauhun valtaan.
Hän itkee, rukoilee, ulvoo ja valittaa vuorotellen — tuhlaa
Dreiszigerilé lapsellisia hyväilyjä — silittelee hänen poskiaan ja
käsiään. Takerluu häneen kuin hukkuva).

Voi rakkahin, parhain, armollisin herra Dreisziger! Älkää jättäkö mua
pulaan! Olen aina palvellu teitä uskollisesti — olen kohdellu työväkeä
hyvästi. Mutta suurempaa palkkaa kuin, minkä te olitte määränny, en
tietysti voinu maksaa; Älkää mua jättäkö — he tappavat mun — jos
löytävät, niin murhaavat! Herra jumala — jumala sentään — vaimoni, ja
lapseni! —

DREISZIGER (pyrkien irti Pfeiferlstä).

Irtaudu minusta, ihminen! Kyllähän me pääsemme pakoon! Kyllähän me
pakoon pääsemme! (Ulos Pfeiferin kanssa).

(Muutaman sekunnin on huone tyhjänä. Salista kuuluu ikkunan
särkeminen. Voimakas rymy vapisuttaa koko rakennusta. Sitten valtavat
eläköönhuudot, joidenka jälkeen ihan hiljaista. Sitten alkaa kuulua
hiljaisia ja varovaisia askeleita sekä ääniä käytävässä).

JÄGER

Vasemmalle — ylös — hiljaa — älä ammu!

WITTICH

Hornaan — ne pyövelit! Me menemme häihin. Mene edellä!

BÄCKER

Ei! Mene sinä!

(Muutamia nuoriä poikia ja tyttöjä ilmestyy arkoina ovelle, tunkien
toinen toistaan edelleen. Ujous pian kuitenkin katoaa ja laihtuneet,
kituneet, risaiset olennot täyttävät huoneen. Uteliaina katselevat he
ympärilleen, uskaltamatta koskea mihinkään: Lopulta istuvat tuoleille,
ottavat tauluja seiniltä ja katselevat peileihin).

(Jäger, Bäcker, Baumert ja Wittich, jolla on rautasanko kädessä,
hyökkäävät sisään aivan kuin etsien jotain, huutaen käheällä äänellä),

JÄGER

Mihin hän joutui?

BÄCKER

Missä on Ihmiskiduttaja?

WITTICH

Jos me syömme heiniä, niin syö sinä höylänlastuja! Jos saamme hänet
kiinni, niin hirtämme hänet!

JÄGER (tulee).

Hän on tiessään!

KAIKKI

Kuka?

JÄGER

Dreisziger.

BÄCKER

Entä Pfeifer? — Etsikää Pfeifer — etsikää Pfeifer!

KAIKKI

Etsikää, etsikää Pfeifer!

JÄGER

Ellemme saa käsiimme Dreisziger-lurjusta, niin köyhäksi ainakin teemme
hänet!

WITTICH

Köyhäksi kuin kirkon rotta — köyhäksi! (Kaikki aikovat hyökätä saliin).

BÄCKER (estää heitä).

Kuulkaa miehet! Kun ensin täältä selviydymme, niin sitten vasta oikein
alamme. Täältä menemme Bielauhun hävittämään Dittrichin konekutomon.
Tehtaista tulee koko kurjuus!

ANSORGE (tulee, katselee epäillen ympärilleen, pudistaa päätään ja lyö
otsaansa).

Kuka minä olen? Kankuri Anton Ansorge! Onko Ansorge tullu
mielipuoleksi? — Mitä hän täällä tekee? Mikä on Ansorge? (Lyö useita
kertoja otsaansa). Minä en o' viisas! En varmaankaan o' viisas! Menkää
tiehenne, menkää tiehenne, kapinoitsijat! Jos sinä otat mun taloni,
niin otan minä sun! (Syöksyy ulvoen saliin, toiset seuraavat riemuiten
ja nauraen).

ESIRIPPU.

VIIDES NÄYTÖS

HENKILÖT:

BÄCKER.

MORITZ JÄGER.

BAUMERT.

HORNIG.

WITTICH.

  HILSE, kankuri.
  MUORI HILSE, hänen vaimonsa.
  GOTTLIEB, heidän poikansa.
  LUISE, hänen vaimonsa.
  MIELCHEN, heidän tyttärensä.
  SCHMIDT, välskäri.

Nuoria ja vanhoja mies- ja naiskankureita.

Bielaussa. Vanhan Hilsen mökki. Vasemmalla akkuna, jonka edessä pöytä.
Samalla seinällä sänky. Oikealla uuni pankkoineen, kangastuoli ja
pesupunkka. Pöydän ympärillä istuvat penkillä, sängyllä ja jakkaralla
vanha Hilse, hänen vanha, sokea ja melkein kuuro vaimonsa, hänen
poikansa Gottlieb ja tämän vaimo Luise, pitämässä aamurukoustaan.
Puolarukki ja kerinpuut pöydän ja sängyn välissä. Nauloilla roikkuu
lankavyyhtejä. Kaikenlaista rojua vähän kaikkialla. Perällä ovi, joka
johtaa pieneen eteiseen, jossa näkyy repaleisia vaatteita kuivamassa.
Valo tulee vasemmalta.

HILSE (roteva, vaikka työn ja kärsimysten köykistämä, toiskätinen
sotilas-vanhus, terävänenäinen, harmaaihoinen, ja silmät kuten
muillakin kankureilla syvällä päässä. Kaikki paitsi muori Hilse
seisovat).

Sinua, hyvä herra jumala, emme voi tarpeeksi kiittää siitä, että
sinä myöskin tänä yönä armossas ja hyvyydessäs olet suojellu meitä,
niin ettei mitään pahaa o' meille tapahtunu. Herra, sun hyvyytes on
loppumaton — ja me olemme köyhiä, kurjia — syntisiä ja viheliäisiä me
olemme. Mutta sinä, hyvä isä, käännät kasvos meidän puoleemme, kalliin
poikas, meidän herramme ja vapahtajamme, Jesuksen Kristuksen tähden.
ja jos me usein kärsimysten ja koettelemusten ahjossa epäuskoisiksi
tulsimme, niin älä lue sitä meille virheeksi, vaan anna anteeks meidän
syntimme. Anna meille kärsivällisyyttä, taivaallinen isämme, niin, että
me näiden kärsimysten jälkeen pääsisimme osallisiksi sinun ikuisesta
autuudestas, amen.

MUORI HILSE (on etukumarassa yrittänyt kuulla, itkien).

Niin, niin — kauniisti sinä rukoilet, isä? Sen sinä teet! (Luise menee
pesemään vaatteita. Gottlieb kutomaan).

HILSE

Mutta missä tyttö viipyy?

LUISE

Hän on menny Peterswaldauhun — Dreiszigerille —

HILSE (lujaa).

No, äiti, annanko sulle rukin ny?

MUORI HILSE

Anna ny, isä!

HILSE (asettaa rukin hänen eteensä).

Kyllähän minäkin sen tekisin sun edestäs —

MUORI HILSE

Ei, ei — millä saisin aikannikaan kulumaan.

HILSE

Annahan kun pyhkiän vähän sormias, ettei lanka tule rasvaiseksi. —.
(Pyyhkii muorin kädet rätillä).

LUISE

Koska meillä on ollu muka rasvaisia ruokia käsillä?

HILSE

Ellei meillä o' rasvaisuutta, niin syömme kuivaa leipäämme —, ellei o'
leipää, niin syömme perunoita — ja perunain puutteessa kuivia iiseitä.

LUISE (uhmaten).

Ja ellei meillä o' liseitä, niin teemme kuin Wenglerit tuossa
vastapäätä — kaivamme ylös jonkun kuolleen hevosen raadon ja elämme
siitä pari viikkoa.

GOTTLIEB

Voi hyvänen aika, millaista kieltä sinä käytät!

HILSE

Älä puhu noin jumalattomia! (Istuu rukkinsa ääreeu).

HORNIG (tulee).

Onnea vain työllenne!

HILSE

Kiitoksia, Hornig! Milloin sinä oikeastaan nukut? Aina olet sinä
liikkeellä.

HORNIG

Nykyään minä en voi nukkua —

LUISE

Terve tuloa, Hornig!

HILSE

Mitä uutisia kuuluu?

HORNIG

Kauniita uutisia, mestari. Peterswaldaulaiset ovat kerrankin päästäneet
pirun irti, ja ajaneet Dreiszigerin perheineen pois pesästään.

LUISE (innostuu vähitellen).

Hornigin ei pitäisi valhetella heti kun on silmänsä auki saanu!

HORNIG

En tällä kertaa, tyttöseni, en tällä kertaa. Tämä on täyttä totta.
Dreisziger on karkoitettu. Eilen illalla tuli hän Reichenbachiin, mutta
ei uskaltanu jäädä sinnekään, vaan jatkoi heti matkaansa Schweinitziin.

HILSE

Lopeta ny' jo, Hornig!

HORNIG

Kaikki on totta, vaikka tuohon paikkaan jäisin. Jokainen lapsikin sen
jo tietää. Minä en puhuis mitään, ellen omin silmin olis nähny. Ja
nähny kuten teidät tässä. Tehtailijan talo hävitettiin kivijalasta aina
katon harjaan asti. Kiviseen katuun heitettiin lasit ja porsliinit
akkunoista — jokeen upotettiin kankaita ja kaluja niin paljon, että
vesi juoksee ny pitkin rantoja ja on muuttunu vallan siniseksi siitä
sinivärin paljoudesta, joka siihen ajettiin. Jumalattoman suuret
väripilvet peittävät koko ilman. Voi, sitä hävityksen kauhistusta
asunnossa, makasiineissa ja värjäyslaitoksella — seinäverhot ja lattiat
revittiin – peilit lyötiin murskaksi — oviverhot, huonekalut — kaikki
leikelliin, revittiin, rikottiin murskaksi, jauhettiin pieniksi
muruiksi. Se oli kauheampaa kuin sodassa, saatte uskoa.

HILSE (ravistelee epäilevästi päätänsä).

Meikäläiset kankuritko ölsivat niin tehneet?

    (Muutaniia naapureita on tullut ovelle).

HORNIG

Keitäs muita ne sitte olsivat olleet. Tunsin jokainoan ja puhuttelin
heitä, kun kuljetin maaneuvosta huoneiden läpi. He olivat yhtä
lauhkeita kuin ennenkin. He tekivät työtään hitaasti, mutta
perinpohjaisesti. Maaneuvoskin puhutteli montaa — ja he olivat nöyriä
kuten tavallisesti. Mutta työtään lopettamaan hän ei heitä saanu. He
tekivät hävitystyötään huolellisella tarkkuudella, aivan kuin palkan
edestä.

HILSE

Menitkö sinä maaneuvoksen kanssa sinne sisään?

HORNIG

Olsinko peljänny tuttavia ihmisiä? Kuljin hänen kanssaan koko joukon
läpi. Näin kuinka tuo homma häneenkin koski. Ei kuulunu ainuttakaan
sanaa, niin hiljaisesti se kävi. Oli kovin juhlallista kattella miten
nuo nälkiintyneet luurangot kostivat hartaudella.

LUISE (purskuu innostuksesta pyykkien silmiään esiliinalla).

Noin täytyi käydä — siitä se paranee.

1:NEN KANKURI (eteisessä).

Meillä on liiaksi kansankiduttajia. — Tuossa, vastapäätä asuu yksi. Hän
elää yltäkylläisyydessä ja loistossa ja antaa kankuriensa kärsiä nälkää.

HILSE (vielä epäillen).

Mutta kuinka tulivat he sellaiselle päälle?

HORNIG

Jumala sen tietää. — Mutta Dreisziger'oli sanonu, että syökööt kankurit
heiniä, jos kärsivät näikaä! Se kai sen teki.

    (Kankurit ovella kertovat noita sanoja yhä kiihtyen).

HILSE

Jos olsit sanonu mulle: vanha Hilse, huomenna kuolet, niin — oisin
vastannu: kenties — paljo mahdollista — tai että: huomenna tulee
Preussin kuningas luoksesi — mutta että kankurit ryhtyvät tällaisiin —
en koskaan, en koskaan elämässä voi sellaista uskoa.

MIELCHEN (7-vuotias kauriis, vaaleatukkainen tyttö tulee juosten kori
käsivarrella. Näyttää äidilleen hopeaista lusikkaa).

Äiti, äiti — kas mitä mulla on. Tällä sun pitää ostaa mulle hame! —

LUISE

Mitä sinä puhut? — Mitä sulla on? Olethan juossu ittes ihan
hengästyksiin!

HILSE

Missä olet saanu lusikan, tyttö?

LUISE

Hän on kai löytäny sen?

HORNIG

Se on ainakin parin, kolmen taalan arvoinen.

HILSE (raivossa).

Ulos heti paikalla, tyttö! Vie lusikka sinne mistä olet sen löytäny!
Ulos! Teetkö meidät kaikki varkaiksi? Kyllä minä sulle näytän. —

MIELCHEN (takertuu äitiinsä).

Älä lyö, taata! Minä sen löysin — kaikilla tytöillä — jokaisella on
samallainen.

LUISE (tuskaisesti ja jännityksellä).

Mistä löysit sen?

MIELCHEN (nyyhkien).

Dreiszigerin talon edustalta. Peterswaldausta.

HILSE

Vie heti paikalla se takaisin!

MUORI HILSE

Mitä on tekeillä?

HORNIG

Anna Gottliebin juoksuttaa se vahtikonttooriin!

HILSE

Heitä takki hartioilles, Gottlieb!

GOTTLIEB (pukeutuu).

Minä vien ja sanon, että tyttö sen löysi. Älä ny' itke, tyttö! Anna
joku rätti ympärille, ettei vioittuis tuo kallis kalu. (Käärii lusikan
varovasti riepuun).

LUISE

Tuolla olsimme voineet elää monta viikkoa.

HILSE

Se vielä puuttuis! Riennä! Laita, että pääsemme tuosta helvetin
kapinesta.

GOTTLIEB (menee).

HORNIG

Minunkin täytyy jo laittautua tieheni. (Menee).

VÄLSKÄRl SCHMIDT (pieni, lihava ja vilkasliikkeinen mies, tulee).

Hyvää huomenta, hyvä täti! Nythän vasta ihmeitä kuuluu! Hyvää huomenta,
vanha Hilse! — Niinpä niin, Hilse vaari, pitipä poiketa katsomaan miten
jaksatte. Mikäs liitto vanhaa muoria vaivaa?

LUISE

Hyvä välskäri! Valosuonet ovat kuivuneet. Hän ei näe rahtuakaan enää.

SCHMIDT

Sen on tehny tomu ja tulenvalolla kutominen. Se on selvä, se! No,
nyt on koko Peterswaldau liikkeellä. Kerrotaan mitä kummallisimpia
juttuja. Mikä herran nimessä on menny kansaan? Tiedättekö Hilse? He
tekevät vallankumouksen, ryöstävät ja hävittävät. — Mielchen, missä on
Mielchen? Täällä Mieichen, pistäpäs kätesi tänne taskuun! (Mielchen
tekee niin). Löydät sieltä piparkakkuja — no, no! älä kaikkia ota! —
— Onko mokomaa ennen kuultu! Viisitoista sataa ihmistä liikkeellä.
(Kirkonkellot kuuluvat etäältä). Kuulkaas vaan — Reichenbachissa
soitetaan hälyytystä! Nyt on vallan tuomiopäivä! Inhoittavaa!

HILSE

Tulevatko he todellakin tänné Bielauhun päin?

SCHMIDT

Tietysti. — Tänä päivänä en tahtois olla tehtailija. (Kankurilaulu
kuuluu etäällä). Kuulkaas! — Ei kestä montaakaan minuuttia ennenkuin
ovat täällä. Hyvästi, hyvät ihmiset! Älkää tehkö mitään tyhmyyksiä!
Sotaväki tulee kohta heidän jälkeensä. Peterswaldaulaiset ovat
kadottaneet järkensä. (Kirkonkellot kuuluvat läheltä). Herra- Jumala!
Nyt alkavat meidänkin kellot soida — nythän kansa aivan hurjistuu,
(Menee).

    (Kansa poistuu eteisestä).

GOTTLIEB (tulee hengästyneenä).

Minä näin heidät — minä näin heidät! He ovat täällä — he ovat täällä!
Heillä on korennoita, heinähankoja ja kankia. He ovat jo Dittrichin
luona mellakoimassa. Herra jes' sentään, mitä tästä tulee! Niin kauhean
paljo väkeä! Jos he alkavat hyökätä, niin — kuolema ja kadotus —
silloin käy tehtailijoiden huonosti.

HILSE

Miksi olet juossu? Saat taas takaisin vihtatautis — ja saat sitte maata
viikkoja.

GOTTLlEB (kiihkossa).

Täytyi juosta, etteivät saaneet kiinni.. Huusivat jo, että tulsin
mukaan. Baumert-setäkin oli siellä; Hän käski mun sanoa isälle, että
mensitte tekin maksamaan tehtailijoille heidän kidutuksensa! (Yhä
kiihtyneemmin). Ny tulee toiset ajat, sanoi hän. Ny tulee toiset olot
kankureille. Kaikkien pitää yhtyä ajamaan se läpi. Ny saadaan lihaa
joka sunnuntaiksi ja verimakkaraa joka juhlapäiväksi. Kaikki tulee
vallan toisenkaltaiseksi tästä eteenpäin.

HILSE (pidätetyllä suuttumuksella).

Hän on sun kummis — ja pyytää kuitenkin sua yhtymään sellaiseen
syntiseen työhön. Älä koskaan sellaiseen ryhdy, Gottlieb! Saatanalla on
sormensa sellaisessa pelissä! Perkeleen hyväksi he työskentelevät.

LUISE (aivan kiihkon vallassa).

Niin, niin Gottlieb, ryömi sinä uunin taakse keskellä kirkasta päivää
ja rukoile kaunis rukous, niin olet isällesi mieluinen.

HILSE (vapisee vihasta).

Oletko sinä oikea nainen? Sinä olet äiti ja kuitenkin sulla on noin
paha suu. Sun pitäis kasvattaa tytärtäsi ja kuitenkin kiihoitat
miestäsi rikoksiin ja konnantöihin.

LUISÉ (kuin edellä).

Teidän jumalinen lorunne ei koskaan o' tuottanu lapselle leipää suuhun
— eikä teidän rukouksenne lieventäny ainoatakaan puutetta. Minä olen
äiti, tietäkää se, ja juuri siksi toivon minä tehtailijat ruttoon ja
helvettiin. Juuri äiti minä olenkin. Minä tiedän mitä merkitsee lasten
synnyttäminen ja elättäminen. Ensimmäisen synnyttämisestä alkaen olen
minä heidän tähtensä itkeny enemmän kuin te olette ajatellu. Kun te
olette rukoillu ja laulanu, olen minä juossu jalkani verille pienen
plimätilkan tähden. Kuinka monta sataa yötä olenkin vaivannu päätäni,
estääkseni lapseni kuolemasta nälkäkuolemaa. — Mutta tuolla vastapäätä,
Dittrichillä, on lapset kylvetty viinissä ja pesty maidossa! Ei, ei!
Jos täällä aletaan, niin ei kymmenenkään hevosta vois pidättää minua
menemästä mukaan — ja sen sanon teille, että jos Dittrichin taloon
rynnätään, niin olen minä ensimäinen — ja jumala armahtakoon sitä, joka
tahtois estää minua. Minä olen jo väsyny tähän kaikkeen, tietäkää se!

HILSE

Sinä olet aivan paatunu, sinua ei voi auttaa.

LUISE

Te ette voi auttaa mitään! — Teitä ei viitti edes sylkeäkään. Veri on
teistä niin loppuun imetty, että te ette voi edes omasta häpeästänne
punastua. Ruoskalla pitäisi suomia teihin rohkeutta, raukat! (Juoksee
ulos).

MUORI HILSE:

Mikä Liisalle tuli?

HILSE

Ei mikään! Mikä hälle olis tullu!

MUORI HILSE

Kuules isä! Tuntuuko minusta vain siltä, vai solvatko kirkon kellot?

HILSE

Taitaa olla hautajaiset, äiti.

MUORI HILSE

Minä vain en pääse täältä. Miksi minä en jo saa kuolla? (Äänettömyys).

HILSE (kävelee edestakasin).

Gottlieb, sun vaimos sanoi mua pelkuriksi! — Missä on mun toinen
käsivarteni, sen tietää kuningas. Ennenkuin hän oli syntynytkään,
vuodatin minä vertani isänmaan edestä. Irvistelköön niin paljon kuin
häntä haluttaa — ei liikuta minua! Pelkuri! Minäkö pelkuri! Mitä minä
pelkäisin, sitä en ymmärrä. Muutamia sotamiehiäkö? Jumaliste! Sitä
vielä puuttuisi! Jos tarvitaan, niin aina voin selviytyä parista
pistimestä. Jos niin hullusti kävis, niin voisinhan minäkin viettää
juhlaa. Ei minua tarttisi kauvan pyytää käymään kuoleman tietä. Parempi
tänään kuin huomenna, — ja mistä pitäisi mun luopua? Sen kurjuuden
ja raatamisen, jota kutsutaan elämäksi, sen kai ihminen ilomielellä
jälkeensä jättäis. — Mutta sitten, Gottlieb, sitten tulee jotakin muuta
— ja jos se on kadotettu, niin silloin seistään siinä tuuliajolla.

GOTTLIEB

Kuka tietää millaista on huoleman jälkeen! Sitä ei o' kukaan nähny.

HILSE

Älä epäile sitä ainoata, joka meillä ihmisraukoilla on jäljellä.
Miksi minäkin sitten oisin istunu täällä '— ja ahertanu hengen edestä
viidettäkymmentä vuotta — ja levollisesti kattellu miten toiset elävät
hekumassa ja ylellisyydessä — ja tekevät kultaa minun nälästäni ja
tuskistani. Miksi olen tehny niin? Siksi, että minä olen toivonu. Toivo
on ollu mun lohduttajani. Minä olen ajatellu: (näyttää ulos akkunasta)
tuo olkoon teidän osanne — minun osani on toisessa elämässä — ja
hakattakoon minut kappaleiksi, minä tiedän kuitenkin mitä minä tiedän.
Se on meille luvattu. Se tulee täytetyksi. Mutta me emme o' tuomareita
— minun on kosto, sanoo Herra, meidän jumalamme.

ÄÄNIÄ ULKONA

Kankurit ulos!

    (Muutamia kankureita tulee eteiseen).

HILSE

Minun puolestani — tehkää mitä tahdotte! — (Menee työhönsä). Minut
saatte jättää rauhaan!

GOTTLIEB (lyhyen taistelun jälkeen).

Minä menen työhöni. Tapahtukoon mitä tahansa! (Menee kangastuoliin).

    (Kankurilaulu kuuluu lähempää kuin kumea,
    yksitoikkoinen kostonvalitus).

1:NEN KANKURI (eteisessä).

Katsokaas! Ny' niitä tulee kuin muurahaisia!

2:NEN KANKURI

Mistä tuleekaan noin paljo kankureita?

1:NEN KANKURI

Älä peitä! Anna munkin kattoa!

2:NEN KANKURI

Kas millaista pitkää tankoa he kantavat edessä!

1:NEN KANKURI

Voi, voi, miten paljo niitä on!

HORNIG (tulee).

Nuoremman Dittrichin talo on hävitetty tehtaineen, viinikellareineen
päivineen. Ny' tulee meidän Dittrichin vuoro.

1:NEN KANKURI

Ei ne ollenkaan näytä pahasisuisilta.

HORNIG

Ödottakaahan vain — kohta tulee toista. Nyt he tarkastelevat asemaa.
— Kas miten huvila piiritetään. — Näettekö tuota tanakkaa miestä,
jolla on kädessään rautainen sanko? Se on Peterswaldaun seppä. Hän
iskee murskaksi paksuimmatkin ovet, aivan kuin lasia vain. Onneton
tehtailija, joka hänen käsiinsä joutuu! Kyllä saa loppua haukotella.

1:NEN KANKURI

Kratsh! — Kivi lensi ikkunan läpi. Taitaapa vanhan Dittrichin sydän
pamppailla.

2:NEN KANKURI

Hän asettaa ulos taulun.

1:NEN KANKURI

Taulunko? Mitä siinä seisoo?

2:NEN KANKURI

Etkö osaa lukea?

1:NEN KANKURI

Osaanpa tietenkin.

2:NEN KANKURI

Lue sitte!

1:NEN KANKURI

Teidän — vaatimuksiinne — suostutaan.

HORNIG

Sen hän olis voinu jättää sanomatta. Eipä se taida auttaa. He pitävät
päänsä. Tehtaisiin tahtovat he. He tahtovat hävittää kaikki koneet
maailmasta. Ne on ne, jotka tappavat käsityöläiset — näkeehän sen
sokeakin. Ei, ei! Ei heitä ny' estä maaneuvos, ei poliisi eikä mikään
taulukaan. Kyllä ny' tiedetään mitä kello on lyöny.

1:NEN KANKURI

He tulevat sillalla tännepäin! (Tuskassa). He varmaankin tulevat tänne!

2:NEN KANKURI (kauhulla).

He tulevat tänne! He tulevat tänne! He raastavat kankurit ulos
asunnoistaan! (Juoksevatpakoon, eteinen jää tyhjäksi).

(Joukko kapinallisia, likaisia, tomuisia, kiihtyneitä miehiä syöksähtää
sisään, huutaen).

Kankurit ulos!

BÄCKER (on tullut joukon mukana. Hämmästyy nähdessään Hilsen).

Lopettakaa Hilse-setä tuo jöutavanpäiväisyys! Nyt ei teidän enää tartte
tappaa itteänne työllä. Sen asian hoidamme me.

HILSE

Itte paholainenko on lähettäny teidät kankinenne ja kirveinenne?

BÄCKER

Nämä hakkaamme kappaleiksi Dittrichin selkään.

BAUMERT (tulee väliin päihtyneenä, möyhennetty kukko kädessä. Levittää
kätensä).

Ve-eljet! Me olemme kaikki veljiä! Tulkaa syliini veljet! (Naurua).

HILSE

Millainen sinä olet, Wilhelm!

BAUMERT

Sinäkö Gustaf? — Gustaf, sinä vanha nälkäkurki, tu' mun sydämelleni!
(Heltyy).

HILSE (murisee).

Anna mun olla rauhassa!

BAUMERT

Kattopas, Gustaf, onnellista ihmistä! Enkö o' ihan aatelismiehen
näköinen? (Silittelee vatsaansa). Arvaapas mitä mun vattassani on! Kun
onni seuraa ihmistä, niin saa hän slampankaljaa ja jänispaistia. Tyhmiä
olemme olleet tähän asti, mutta ny' me valvomme etujamme.

KAIKKI

Me valvomme etujamme — eläköön!

BAUMERT

Heti kun on saanu kurkustaan alas jonkun hyvän palasen, niin heti
vaikuttaa se luontoon. Hui jestas pojat, sitä kuraassia! Tulee väkeväks
kuin härkä! Voima purskuu joka suonesta ja sormesta, niin ettei o'
aikaa kattoa mihin iskee. Kuraassi kasvaa niin penteleesti!

JÄGER (tulee vanha miekka kädessä).

Hyvin on onnistuttu, pojat!

BÄCKER

Me taidamme tehtävämme. Se käy kuin salaman leimaus — niin että kipinät
lentää kuin sepän ahjosta.

1:NEN KANKURI

Pitäis sytyttää tuleen tehtaat!

JÄGER

Silloin tekisimme heille hyvän työn ja rikastuttaisimme heitä
palorahoilla. (Naurua). Meidän pitää tehdä selvä myöskin virkamiehistä.
Minä olen lukenu, että kaikki paha tulee pirukraateista —
virkavaltaisuudesta.

BÄCKER

Kohta lähdemme Breslauhun näyttämään. — Mefdän joukkomme kasvaa yhä. —

BAUMERT (Hilsellé).

Maistapas vähän, Gustaf!

HILSE

Minä en koskaan maista mitään väkevää.

BAUMERT

Se oli ennen mailmassa, se! Ny' elämme uudessa maailmassa, Gustaf!

1:NEN KANKURI

Tällaista juhlaa ei o' joka päivä! (Naurua).

HILSE

Helvetin kekäleet — mitä tahdotte minusta?

BAUMERT (vähän arkana, liioitellun ystävällisesti).

Kuulehan! Minä tahdoin antaa sulle tän pikkuisen kukon. Saat keittää
siitä soppaa muorille.

HILSE (hämillään, ystävällisemmin).

Sano se äidille!

MUORI HILSE (on kuunnellut jännityksellä käsi korvan takana, tekee
poistavan liikkeen).

Anna mun olla rauhassa! En tahdo mitään kanakeittoa!

HILSE

Oikein muori! En minäkään! En ainakaan tuota! ja sulle Baumert
tahtoisin sanoa sanan. Kun vanhat miehet alkavat loruilla kuin pienet
lapset, niin seisoo saatana päällään pystyssä sulasta ilosta — ja
kuulkaa te kaikki — meillä ei o' mitään tekemistä toistemme kanssa.
Minun suostumuksellani ette o' täällä! Oikeuden ja omantunnon mukaan ei
teillä o' täällä mitään tekemistä.

1:NEN KANKURI

Se joka ei o' meidän puolellamme, se on meitä vastaan.

JÄGER (karkeasti uhaten).

Sinä olet väärässä, ukko! Me emme o' mitään varkaita!

1:NEN KANKURI

Me näemme nälkää, siinä koko juttu!

JÄGER

Me tahdomme elää, siinä kaikki! Siksi olemme katkaisseet köyden,
jossa roikuimme, ja se oli täydellisesti oikein! (Pudistaa nyrkkiään
Hileelle). Jos vielä sanankaan sanot, niin saat tästä päin naamaas!

BÄCKER

Rauhoitu! Anna äijän olla! — Katsokaas Hilse setä — me ajattelemme
näin: kernaammin kuolemme kuin alamme samallaisen elämän uudestaan.

HILSE

Olenhan minäkin kestäny seittemättäkymmentä vuotta.

BÄCKER

Samantekevä, mutta ny' täytyy tulla toinen peli — ja mitä emme saa
hyvällä, sen otamme väkisin.

KAIKKI

Sen otamme väkisin!

HILSE

Väkisin? (Nauraa). Voitte yhtähyvin itte kaivaa hautanne ja paneutua
sinne levolle. He kyllä kohta näyttävät teille kenen väkivalta on
voimakkain. Odota vain, poika!

JÄGER

Sotilaitako tarkoitatte! Mekin olemme olleet sotilaita! Parista
komppaniasta kyllä selviämme.

HILSE

Sillalla — niin! Mutta vaikka ajaisittekin kaksi tiehensä, niin tulee
kymmenen sijaan.

ÄÄNIÄ ULKONA

Sotaväki tulee! Varokaa! (Äkkinäinen hiljaisuus. Kaukaa kuuluu torvi ja
rumpu. Hiljaisuuden loputtua äkkinäinen, välitön huuto). No, saakeli!
Pian käpälämäkeen!

BÄCKER

Kuka puhui paosta? Kuka?

JÄGER

Kuka pelkää muutamia pistimiä? Minä komennan teitä! Olen ollu
sotaväessä — ja tunnen sen roskapelin.

HILSE

Millä aiot ampua — sormellasko?

BÄCKER

Anna ukon olla! Hän on vanhuuden höperö! Tuletko mukaan, Gottlieb?

HILSE

Sen, hän kyllä jättää tekemättä.

LUISE (tulee).

Älkää seiskö täällä ja kuluttako aikaa mokomien rukouskirja-sankarien
kanssa. Tulkaa torille! Joutuun torille, Baumert! Majuri puhuttelee
kansaa ja kehoittaa hajaantumaan. Ellette kiirehdi, niin on kaikki
kadotettua.

JÄGER

Sulla on urhea mies, sulla!

LUISE

Minunko mieheni! Mulla ei o' mitään miestä! (Menee).

JÄGER

Eteenpäin se, joka ei tahdo olla lurjus, eläköön!

(Hyökkää ulos. Häntä seuraavat toiset eläköötä huutaen).

BÄCKER

Voi hyvin, Hilse setä! Kyllä tavataan!

HILSE

Sitä en usko! Viittä vuotta en minä enää elä. Etkä sinä ennen pääse
vapaaksi.

BÄCKER (pysähtyy hämmästyneenä).

Mistä sitte — tarkoitatte?

HILSE

Kuritushuoneesta — miistä sitte muualta.

BÄCKER (hurjalla naurulla).

Siellä ainakaan ei kuole nälkään!

BAUMERT (on istunut jakkaralla veltossa mietiskelyssä, nousee).

Öäckerillä on oikein — vaikka lopettaisimme kahleissa ja hirsipuussa!
Kuritushuoneessakin on paljo parempi kuin kotona. Siellä ruokitaan
ihminen, ei o' mitään hätää! (Vitkaan ovea kohti). Voi hyvin, Gustaf!
Jos mulle tapahtuu jotakin, — niin — on kai sulla pieni rukous minunkin
varakseni! (Menee).

(Eteinen täyttyy uteliaista naapureista. Hilse alkaa työnsä. Gottlieb
on ottanut kirveen nurkasta ja katselee sen terää. Molemmat ovat
suuressa mielenjännityksessä. Vieraat vaikenevat. Ulkoa kuuluu
väkijoukon kohisevaa melua).

MUORI HILSE

Sanohan ukkoseni, mitä on tekeillä, kun lattia niin tärisee?
(Äänettömyys).

HILSE

Gottlieb!

GOTTLIEB

Mitä?

HILSE

Anna kirveen olla!

GOTTLIEB

Milläs puita pienennettäisiin?

MUORI HILSE

Tee niinkuin isä käskee!

    (Yhteislaukaus kuuluu).

MUORI HILSE (lyyhistyy pelosta).

Sus siunatkoon! Ny taas käy ukkonen!

HILSÉ (nousee rukoilemaan).

Kuule, rakas! herra jumala taivaassa, varjele noita kankuriraukkoja,
varjele mun veliparkojani!

    (Äänettömyys).

HILSE (itsekseen).

Nyt vuotaa verta!

GOTTLIEB (Kun yhteislaukaus kuuluu, kohottaa hän kirveen voimakkaasti,
kalpeana ja aivan hurjana sisällisestä liikutuksesta).

Vieläkös tätä vois kestää!

1:NEN KANKURI (huutaa eteisestä).

Setä Hilse, setä Hilse! Menkää pois akkunasta! Yksi kuula on lentäny
akkunan läpi vintissä! Ihmisiä kaatuu — verta vuotaa.

2:NEN KANKURI

Ny rynnätään sotaväen kimppuun. Naiset mukana — Gottlieb! Tule
katsomaan vaimoasi! Hän ryntää päin pistimiä kuin tanssiin!

1:NEN KANKURI

Tuolla kannetaan haavoitettuja!

    (Kuuluu eläköön huutoja).

1:NEN KANKURI

Mistä he ovat saaneet kiviä?

2:NEN KANKURI

Repineet kadusta — ny saavat sotilaat — kas millainen kivisade!

    (Ulkoa kuuluu kirkunaa ja parkunaa).

1:NEN KANKURI

Nyt he taas lataavat. Tulee kohta yhteislaukaus. Setä Hilse, pois
akkunasta!

GOTTLIEB

Mitä? Olemmeko me hulluja koiria? Pitääkö meidän syödä ruutia ja lyijyä
leivän sijasta? (Hilselle). Saavatko he ampua mun vaimoni? Se ei saa
tapahtua! Pois tieltä! Ny minä tuen! (Hyökkää ulos).

HILSE

Gottlieb, Gottlieb!

MUORI HILSE

Missä on Gottlieb?

HILSE

Helvetissä.

1:NEN KANKURI

Pois akkunasta, setä Hilse!

HILSE

En mene! Vaikka tulsitte hulluiksi kaikki tyynni. (Muori Hilselle
kasvavalla innolla). Tähän on mun taivaallinen isäni mun asettanut Eikö
niin äiti? Tässä istumme ja teemme velvollisuutemme, vaikka mailman
loppu tulis. (Alkaa puolata. Yhteislaukaus kuuluu. Hilse hypähtää ylös,
mutta vaipuu istumaan ja putoaa sitten kasvoilleen pöydälle kuoliaana.
Eteisestä hyökkäävät kankurit eläköötä huutaen ulos).

MUORI HILSE (kysyy taukoamatta).

Isä, isä, miten on sun laitas?

    (Eläköönhuudot kuuluvat yhä käuvempaa).

MIELCHEN (tulee sisään kiireesti).

Taata, taata! Ny ajavat he sotaväkeä ulos kylästä — ja Dittrichin
talo on hävitetty aivan kuin Dreiszigerinkin. Taata! (Pysähtyy
peljästyneenä. Lähestyy varovaisesti kuollutta). Taata!?

ESIRIPPU