Merkitys
- 1.se, että on alkuvoimainen
Etymologia
alkuvoimainen + johdin -uus
Esimerkkilauseet
Kansanrunous lienee myös vaikuttanut ratkaisevasti pyrkimykseeni etsiä sekä luonnosta että kansasta niitä kauneudenmuotoja, jotka lähinnä kuvastelisivat terveenä säilynyttä alkuperäisyyttä ja alkuvoimaisuutta.
Ja taisipa, ainakin tällä kerralla, olla tiedustelijansa hanhiarmeijallakin, sillä tuskin kului viittä minuuttia noiden lahdelle laskeutuneiden kolmen hanhen tulosta, kun jo alkoi, ensin hyvin heikosti, kaukaa pohjoiselta ilmansuunnalta päin kuulua verraten nopeasti lähenevää ja vahvistuvaa hanhien sataäänistä kirkumista, räikeätä, epäsointuista, erämaan villiä alkuvoimaisuutta kuvastavaa, aivan kuin kiukkuista riitarähinää.
Saltaag kuvaa itse luontoteemojensa ilmaisua "sisäisen silmän" näkemänä kuvatuiksi, joka pyrkii ilmaisemaan luonnon alkuvoimaisuutta.
Esiintymistiheys
17 esiintymää, 0.0 / milj.
Taivutustiedot
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | alkuvoimaisuus |
| Genetiivi | alkuvoimaisuuden |
| Partitiivi | alkuvoimaisuutta |
| Essiivi | alkuvoimaisuutena |
| Translatiivi | alkuvoimaisuudeksi |
| Inessiivi | alkuvoimaisuudessa |
| Elatiivi | alkuvoimaisuudesta |
| Illatiivi | alkuvoimaisuuteen |
| Adessiivi | alkuvoimaisuudella |
| Ablatiivi | alkuvoimaisuudelta |
| Allatiivi | alkuvoimaisuudelle |
| Abessiivi | alkuvoimaisuudetta |
Riimit
-oimɑisuːs
Kaikki riimit