Intiaani pysähtyi, suoristausi hiljalleen, taivutti oksat tieltään oikealle ja vasemmalle, niin että saattoi, itse näkymätönnä, tähystää aukeamaan, ja katsoi.
Kun he ratsastivat pois, istui hän hevosellaan keskellä aukeamaa, katsellen, kuinka he toinen toisensa jälkeen hävisivät viidakkoon, ja kiitti jumalaansa, että vihdoinkin oli päässyt noiden roistojen kynsistä.