eh­jäs­ti

adverbi/ˈehjæstiˣ/
Jaa

Johdettu sanasta: ehjä

Merkitys

  1. ehjänä; eheästiMutta tänä aamuna hän vielä koki ehjästi entisen idealisminsa. (Väinö Linna: Tuntematon sotilas)

Etymologia

ehjä, sti

Liittyvät sanat

Esimerkkilauseet

— Kerroin jo hautaustoimituksesta, miten ehjästi ja johdonmukaisesti kaikki siellä korotti mielen yli sen, mikä oli särkynyt, tuhoutunut, siihen ijäisyysmaailmaan, jossa "vajaa lakkaa".
— Marja Salmela, Pohjavirtoja
Tuntemattoman Jumalan kolme seuraavaa tajuntatasoa, viides, kuudes ja seitsemäs muodostavat tavallaan erikoisen kolminaisuuden sen vuoksi, että viimeinen näistä, puhtaasti henkinen tajuntataso lävistää siksi ehjästi molemmat toiset, että — vaikkakin värähtelyiltään erilaistuneita — muodostavat vain vehikkelin Tuntemattoman Jumalan puhtaimmalle henkäykselle.
— Willie Angervo, Elämän salaisuus
Helsingin Sanomien Paula Talaskivi piti ensi -ilta -arviossaan Jacksonin roolisuoritusta suurenmoisena ja sanoi elokuvan tuottaneen itselleen "epätavallisen ehjästi hyvän ja jotenkin myös innoittavan elämyksen".
— Wikipedia: Syysmuistoja

Esiintymistiheys

47 esiintymää · 0.0 / milj.

Suomi24
0.0
Sanomalehdet
0.1
Aikakauslehdet
0.0
Wikipedia
0.0
Reddit
0.0
Tekstitykset
0.0

Riimit

-ehjæsti

Kaikki riimit

Lähteet