Asiasanasto.fi

fysiologinen

adjektiivi

/ˈfysioˌloɡinen/

Johdettu sanasta: fysiologi

Merkitys

  1. 1.sellainen, joka kuuluu fysiologiaan tai sen käsittelemiin, mm. elimistön toimintaan liittyviin, ilmiöihinSyntymä ja kuolema ovat fysiologisia tapahtumia.

Yhdyssanat ja johdokset

Liittyvät sanat

Käännökset

  • engl.physiological
  • ruotsifysiologisk
  • saksaphysiologisch
  • venäjäфизиологический
  • esp.fisiológico
  • virofüsioloogiline

Esimerkkilauseet

Hän kertoi fysiologisissa ja sielutieteellisissä kokeiluissaan tehneensä eräitä havaintoja, jotka näkyivät saattavan häntä lähemmäksi materian ja psyken välistä arvoitusta.

Valter Juva, Valkoinen kameeli ja muita kertomuksia Itämailta

Jo tämä on hyvin merkillistä, mutta niinkuin eversti Rochas sanoo, "olemme tähän saakka astuneet kovalla maaperällä; olemme tarkanneet vaikeasti käsitettävää fysiologista kysymystä, jota lukuisten kokeiden ja tarkistusten perustalla kuitenkin saattaa pitää varmana." Nyt astumme alalle, missä meitä odottavat yllättävämmät arvoitukset.

Maurice Maeterlinck, Kuolema

Hän totesi, että on paitsi teknillistä rationalisoimista, myös biologista rationalisoimista, joka edelleen oli psykologista tai fysiologista rationalisointia.

Wikipedia: Ihmissuhdekoulukunta

Englanninkieliset vastineet

  • physiological
  • physiologic

Esiintymistiheys

5 462 esiintymää, 2.1 / milj.

Suomi24
2.1
Sanomalehdet
1.3
Aikakauslehdet
3.2
Wikipedia
4.8
Reddit
2.7
Tekstitykset
1.2

Taivutustiedot

Taivutusluokka 38

Nominatiivifysiologinen
Genetiivifysiologisen
Partitiivifysiologista
Essiivifysiologisena
Translatiivifysiologiseksi
Inessiivifysiologisessa
Elatiivifysiologisesta
Illatiivifysiologiseen
Adessiivifysiologisella
Ablatiivifysiologiselta
Allatiivifysiologiselle
Abessiivifysiologisetta

Riimit

-oɡinen

Kaikki riimit