Merkitys
(käännetty englannista)- 1.varsi, johon harjan tai luudan harjasosa kiinnitetään
Esimerkkilauseet
Seuraavana päivänä saapui Martin, William Rufuksen seurassa meidän talollemme, suuri viljasäkki hartioillaan ja pitkä harjanvarsi kädessään; varustuksia täydensi puolittain maidolla täytetty pullo, iso laivakorppu ja pieni lippu, jonka hän oli saanut sokerileipurilta viimeisenä syntymäpäivänään.
Niin paljon aikaa kuin taistelun kuvaaminen — persialaisen kissan onnettomuudesta siihen asti, jolloin kapteenin kaulaliina joutui Miksin kitaan — onkin vienyt, kehittyivät itse tapahtumat niin nopeasti, että matkustajat, jotka olivat hypänneet kansituoleistaan ja kiiruhtaneet ottelupaikalle, tulivat sinne juuri silloin, kun Miksi väisti merimiehen harjanvarren taitavalla hypähdyksellä ja puri niin kovasti kapteeni Duncanin paksua pohjetta, että kapteeni sähisi kuuluville epäselviä kirouksia ja karjui kiukusta ja hämmästyksestä.
Heikot harjanvarret eivät kestä kontaktiharjoittelua, vaan tikkuuntuvat iskuista helposti sekä saattavat vääntyä kosteuden vaihdellessa.
Taivutustiedot
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | harjanvarsi |
| Genetiivi | harjanvarren |
| Partitiivi | harjanvartta |
| Essiivi | harjanvartena |
| Translatiivi | harjanvarreksi |
| Inessiivi | harjanvarressa |
| Elatiivi | harjanvarresta |
| Illatiivi | harjanvarteen |
| Adessiivi | harjanvarrella |
| Ablatiivi | harjanvarrelta |
| Allatiivi | harjanvarrelle |
| Abessiivi | harjanvarretta |
Riimit
-ɑrsi
Kaikki riimit