he­li­ot­roop­pi

Tyhjänä oli nyt pieni, kellahtava talo kaupungin laidassa, poissa hän, joka siellä iloisena ja tyytyväisenä hellästi hoiteli geraniumi-kukkiaan, verenpisaroita ja heliotrooppeja ja aina ystävällisesti päätään nyökkäsi pieniruutuisten ikkunalasiensa takaa.

Lopulta hän teki päätöksensä, hyppäsi ikkunasta keskelle heliotrooppi- ja krysanteemipengertä ja juoksi hikisenä äitinsä luo.

Surusta kuihtuen hänen jalkansa juurtuivat maahan, ja hänen värinsä vaihtui helmenvalkoiseksi ja violetiksi muuttaen hänet lopulta heliotroopiksi, kukaksi, joka nimensä mukaisesti kääntyy aurinkoa kohden.