hierominen
substantiiviJohdettu sanasta: hieroa
Merkitys
- 1.teonnimi verbistä hieroa
Etymologia
hieroa + johdin -minen
Esimerkkilauseet
Kun hallitus vielä muutamia viikkoja odotettuaan neljännen kerran käski hänen lähteä, tiedusteli hän hallitukselta, eikö muka hänen oikeuksiinsa tahi velvollisuuksiinsa lähettiläänä Saksassa kuulunut Ruotsin sopimusten hierominen Lüneburgin, Holsteinin y.m.
"Onhan se, mutta en minä tahdo siitä ollenkaan tykätä, se on sen hierominen sellaista nytyyttämistä, että kipeäksi siitä vaan jälestäpäin tulee." Sitten hän vielä kertoi, että oli aikonut jo monasti ennen pyytää Kaisaa, mutta ei oikeastaan ollut uskaltanut, kun se olisi kuitenkin Kreetaliisaa suututtanut ja hän on niin hidas riitelemään.
Käsiä käytettäessä hoito voi olla pelkkää käden päälle panemista ( te -a -te) tai erilaisia perinteisiä hierontatapoja, kuten nipistely, taputus, puristelu ja hierominen.