huokailijasubstantiivi
/ˈhuo̯kɑi̯lijɑ/
Merkitys
(käännetty englannista)- 1.henkilö, joka huokailee toistuvasti
Esimerkkilauseet
Tipakka-Vappukin oli jumalinen, ja aristelematta uskallan sanoa, etteivät he olleet yhtään huonompia niekuttelijoita ja huokailijoita kuin muutkaan ämmät.
Bragelonne tähysti jonkun aikaa noiden kahden huokailijan hupsutusta, kuunteli Manicampin kaikuvan epäkohteliasta kuorsausta, kun hienosteleva aatelismies jyristeli niin korskeasti kuin hänellä olisi jo ollut se sininen pukunsa sinipunaisen vaateparren sijasta, — kääntyi tuulenhenkeen päin, joka toi hänen korviinsa satakielen etäistä säveltenhoa, ja huomasi sitten saavansa osuudekseen toisen taudin, kaihomielisyyden, niin että hän läksikin levolle, ajatellen omasta kohdastaan, että kenties neljä tai kuusi silmää yhtä kiihkeinä vartioitsi hänen epäjumalaansa Bloisin linnassa kuin de Guiche ja Buckingham täällä.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 12
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | huokailija |
| Genetiivi | huokailijan |
| Partitiivi | huokailijaa |
| Essiivi | huokailijana |
| Translatiivi | huokailijaksi |
| Inessiivi | huokailijassa |
| Elatiivi | huokailijasta |
| Illatiivi | huokailijaan |
| Adessiivi | huokailijalla |
| Ablatiivi | huokailijalta |
| Allatiivi | huokailijalle |
| Abessiivi | huokailijatta |
Riimit
-ijɑ
Kaikki riimit