Merkitys
(käännetty englannista)- 1.(vaihtoehtoinen muoto)vaihtoehtoinen muoto sanalle kaikinpuolinen
Esimerkkilauseet
Ja sillaikaa kuin nämä ja monet muut lahkot taistelivat ylivallasta, pysyi yhteiskunta edelleenkin vanhassa kiinni, entisyydestä etsien nykyisyyden kaikenpuolisen oivallisuuden todisteita, omaksuen vanhempia, aikansa eläneitä muotoja, tehden päätöksiä ja säädellen lakeja, niin ettei koskaan ennen ollut sellainen sopu vallinnut vallanpitäjien kesken, jotka senvuoksi uskoivat ja todistuttivat, että tämä se oli oikea onnellisten saari, kun taas vallanalaiset yhä vahvistuivat uskossaan, että se sittenkin oli onnettomien.
Jaksoiko hän taaskin mennä katselemaan sitä kurjuutta, sitä sairautta ja alastomuutta ja kaikenpuolista puutetta.
Vuonna 1981 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan liiton tarkoituksena oli " toimia kehitysvammaisten huollon ja tutkimuksen kaikenpuoliseksi edistämiseksi sekä ymmärtämyksen ja myötämielisyyden lisäämiseksi kehitysvammaisuudesta aiheutuvia ongelmia kohtaan ".
Esiintymistiheys
328 esiintymää, 0.1 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 38
| Nominatiivi | kaikenpuolinen |
| Genetiivi | kaikenpuolisen |
| Partitiivi | kaikenpuolista |
| Essiivi | kaikenpuolisena |
| Translatiivi | kaikenpuoliseksi |
| Inessiivi | kaikenpuolisessa |
| Elatiivi | kaikenpuolisesta |
| Illatiivi | kaikenpuoliseen |
| Adessiivi | kaikenpuolisella |
| Ablatiivi | kaikenpuoliselta |
| Allatiivi | kaikenpuoliselle |
| Abessiivi | kaikenpuolisetta |
Riimit
-uolinen
Kaikki riimit