kal­li­o­ka­nii­ni

Maa viheriöitsi, varhaiset kevätkukat värjäsivät aurinkoisen rinteen valkeaksi, punaiseksi ja purppuranväriseksi, ja riemulaulua lauloivat kaikki, joissa henki oli — lihavat kalliokaniinit koloissaan, pienet röyhelörotat multakasoillaan, suuret, surisevat kimalaiset lennellessään kukasta toiseen, haukat laaksossa ja kotkat kallioiden huipuilla.

Häntä miellyttivät ympäristönsä lukuisat äänet, tuulen henkäys, kuusten latvoista ja seetripuista tulevat kuiskeet, veden lirinä, kalliokaniinien tvit-tvit, lintujen kutsuäänet sekä ennen muita emonsa matala, örisevä juttelu.