kuo­ro­ly­riik­ka

Aikajärjestyksessä tulevat sitten käsiteltäviksi Horatiuksen kuuluisat Oodit (Carmina, Laulut, 4 kirjaa, joista kolme ensimmäistä ilmestyi 23, neljäs vasta 13); nimi kuten tiedämme on peräisin kreikkalaisesta kuorolyriikasta, mutta ei merkitse sitä, että Horatius olisi noudattanut tämän rakennetta, jakoa strofiin, antistrofiin ja epoodiin; päinvastoin hänen Oodinsa (kaikkiaan 103) ovat näytekokoelma erilaisista kreikkalaisista runomitoista, varsinkin Alkaioksen ja Sapphon käyttämistä, joiden vertaisen lyriikan luominen oli Horatiuksen päämääränä.

Mutta kun valtio oli pieni siihen aikaan, niin voidaan tuota kuorolyriikkaa lähinnä verrata meidän päiviemme kotiseutulauluihin.

Arkaaiselta kaudelta lähtien doorilainen murre oli kuorolyriikan vakiintunut kielimuoto, vaikkakin siihen sekoittui myös aineksia joonialaisen murteen mukaisesta eeppisestä kielestä sekä aiolialaisen murteen mukaisesta lesboslaisesta runoudesta.