le­si­äi­nen

Ja puutarhat lauloivat: polkujen vaaleanharmaa kulunut hiekka, zhasmiini- tai metsäviiniköynnös-majat pöytineen ja penkkeineen, joiden sisällä lesiäinen sahata raksutteli, ja vanhat puut kaarnaan leikattuine nimineen, jotka nyt enää olivat melkein näkymättömiä arpia, vaikka aikoinaan hyvinkin selvät: kun isoisä vainaja eräänä tähellisenä aamuna oli leikannut ne syvälle, niin että pihka ja mahla, puiden vesi ja veri, ensi aikoina oli pulppuillut ulos leikkauksesta.