1liiva1 – hieno hiekka, liete, muta
- Levinneisyys
- paikoin hämäläismurteet
- Vastineita
- inkeroinen, vatja, viro
Lähtökohta: ? ← balttilainen, vertaa latvia glīve, ‑a ’savilieju, muta, lima (vedessä)’, liettua glyvas ’lima’. Voi kuulua myös sanan liiva2 yhteyteen, katso tätä. Sanalle esitetyt vastineet etäsukukielistä ovat äänt. syistä epätodennäköisiä.
Vastineet sukukielissä (3 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen, vatja | līva |
|---|
| viro | liiv (g. liiva) ’hiekka’ (suomi liiva (Suomenlahti, -lahden saaret) ’hiekkaranta’ todennäköisesti ← viro) |
|---|
2liiva2 – lima, kuola; levä; hienoksi kiehunut tai mädännyt (ruoka)
- Alkuperä
- Lainasana (germaaninen: *slīwa)
- Vanhin tieto
- Henrik Florinus, 1702
- Levinneisyys
- melko yleinen varsinkin Pohjois-Suomi
- Vastineita
- karjala, lyydi
Lähtökohta: ← germaaninen *slīwa; vertaa muinaisnorja islanti slý ’limainen vesikasvi’, nykynorja sly, sli ’lima’, samasta lähteestä myös pohjoissaame šliiˈve (luulajansaame) ’kuola, lima, visva’. Myös sanan liiva1 kohdalla mainittu balttilainen originaali on mahdollinen; sanat lienevät ainakin suomi:ssa osittain sekoittuneet.
suomi → inarinsaame lijvȧ ’lima (kalan pinnalla)’, karjala lyydi → venäjä murt. líva, lýva ’lampi, kosteikko’.
Vastineet sukukielissä (2 kieltä)
Lähisukukielissä
| karjala | liiva ’(tavallisesti seisovan veden, vesikasvien tai ‑kivien pinnalle muodostuva) lima, näljä’, liivautuo, liivavuo ’tulla limaiseksi, niljaantua, liejuuntua’ |
|---|
| lyydi | līv ’vesi-, rantaheinä, venyvä kerros hapahkon maidon pinnalla, vihreä lima järviveden pinnalla’ |
|---|
Samaa juurta olevia sanoja