Merkitys
(käännetty englannista)- 1.lintujen metsästäminen
Esimerkkilauseet
Kun hänellä oli pitkät käsivarret ja vahvat polvet, joiden avulla hän jaksoi kiivetä paksuimpiakin runkoja myöten, kapusi hän korkeimpiinkin puihin etsimään linnunpesiä niin nokkelasti ja varmasti, että toverit häntä ihailivat, ja jos hän olisi asunut lähempänä päiväntasaajaa, niin apinat olisivat häntä kunnioittaneet sen taidon vuoksi, jonka hän oli saavuttanut erikoisessa linnunmetsästyksessä, joka aikuisiakin suuresti miellyttää.
Näillä seuduilla käytettiin ja käytetään vieläkin suomalaista pystykorvaa kaikenlaisen riistan metsästyksessä aina karhusta oravaan asti, mutta pääasiassa kuitenkin linnunmetsästyksessä." (S.E.
Sen jalostuksen päämääränä oli kehittää paikallisesta monipuolisesta maatiaiskoirasta erityisesti linnunmetsästykseen soveltuva rotu.
Esiintymistiheys
48 esiintymää, 0.0 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 39
| Nominatiivi | linnunmetsästys |
| Genetiivi | linnunmetsästyksen |
| Partitiivi | linnunmetsästystä |
| Essiivi | linnunmetsästyksenä |
| Translatiivi | linnunmetsästykseksi |
| Inessiivi | linnunmetsästyksessä |
| Elatiivi | linnunmetsästyksestä |
| Illatiivi | linnunmetsästykseen |
| Adessiivi | linnunmetsästyksellä |
| Ablatiivi | linnunmetsästykseltä |
| Allatiivi | linnunmetsästykselle |
| Abessiivi | linnunmetsästyksettä |
Riimit
-etsæstys
Kaikki riimit