Merkitys
(käännetty englannista)- 1.kunnianosoitus, joka suoritetaan laskemalla lippua hetkeksi alemmas
Esimerkkilauseet
Kun Hengist kauniina kevätpäivänä liehuvin lipuin laski Travemünden väylälle ja iloisesti vastasi rannan lipputervehdyksiin, nähtiin tuulen mukana pienen käärömäisen esineen lentävän laivan peräkannelta ja uiskentelevan myötävirtaan Itämerta kohti.
Järjestettiin molemminpuoleinen lipputervehdys, siirtomaaraja vahvistettiin uudella sopimuksella, emmekä me vaatineet mitään sotakorvausta lukuuno
Oikeustapauksien mukaan sananvapauteen kuuluu esimerkiksi tiettyjen loukkaavien sanojen ja ilmaisujen käyttö poliittisen viestin välittämiseksi, vaikeneminen ( esimerkiksi lipputervehdyksessä), sodanvastaiset hihanauhat kouluissa, rahan lahjoittaminen poliittisiin kampanjoihin, mainostaminen sekä lipun polttaminen protestiksi.
Esiintymistiheys
49 esiintymää, 0.0 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 39
| Nominatiivi | lipputervehdys |
| Genetiivi | lipputervehdyksen |
| Partitiivi | lipputervehdystä |
| Essiivi | lipputervehdyksenä |
| Translatiivi | lipputervehdykseksi |
| Inessiivi | lipputervehdyksessä |
| Elatiivi | lipputervehdyksestä |
| Illatiivi | lipputervehdykseen |
| Adessiivi | lipputervehdyksellä |
| Ablatiivi | lipputervehdykseltä |
| Allatiivi | lipputervehdykselle |
| Abessiivi | lipputervehdyksettä |
Riimit
-erʋehdys
Kaikki riimit