1lojo1 – lojoon ’pakoon, karkuun’; lojossa ’paossa’
- Slangissa
- 1940 lähtien
Helsingin slangissa
lojo
alkuaan ’pitkää’ tarkoittava murresana (vertaa myös ottaa pitkät ’lähteä karkuun’), jonka yhteyteen kuuluu muitakin ’pitkä’-merkityksestä kehittyneitä sanoja kuten loikoa, lojua ’maata pitkällään’, loikka, loikkia ja loitto: loitolla ’kaukana’ (”pitkällä”).
2lojo2 – laiskuri, vetelys
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan lojua yhteydessä
- Vanhin tieto
- Christfrid Ganander, 1786
- Vastineita
- karjala, viro
Deskr. pesyettä, jonka yhteyteen kuulunevat ainakin loikoa ja loitia, ehkä myös loiva jne. (katso näitä). — Epäselvä on sanueen suhde sanaan nykyruotsi loj ’veltto, hidas, saamaton’.
Vastineet sukukielissä (2 kieltä)
Lähisukukielissä
| karjala | lojottoa ’lojua, loikoa’, lojallah ’pitkällään’ |
|---|
| viro | loja (Wied) ’ryysyläinen’, ? loidus ’velttous’ (kuuluu joko tähän tai sanan loitia yhteyteen). |
|---|
Samaa juurta olevia sanoja