Merkitys
- 1.teonnimi verbistä lujittua
Etymologia
lujittua + johdin -minen
Hierarkia
Yläkäsitteet
Esimerkkilauseet
Kahnauksen tärkein ja pysyvä tulos on jo kolme vuosikymmentä kestäneen liiton lujittuminen Saksan kanssa.
Yrjö-Koskinen, osaltaan vaikuttaneet, ei siksi, että he mitenkään olisivat hyväksyneet venäläistyttämissuunnitelmia ja laittomuustoimenpiteitä, vaan siksi että he taipuivat sen edessä, minkä he katsoivat poliittiseksi — joskin vastenmieliseksi — välttämättömyydeksi, ja koska heistä maan suomenkielisen väestön kansallinen lujittuminen ja sen erikoisten etujen valvominen oli kansakunnalle tärkeämpi kuin autonomisen yhteiskuntarakenteen loukkaamattomuus.
Vastaavasti runsasseosteista laatua olevaan riittävän korkeaan lämpötilaan esilämmitettyyn kappaleeseen ei synny muokkausmartensiittia, jolloin lujittuminen ja muokkausenergian tarve on vähäisempi kuin huoneenlämpötilassa tehdyssä muokkauksessa.
Englanninkieliset vastineet
- consolidation
Taivutustiedot
Taivutusluokka 38
| Nominatiivi | lujittuminen |
| Genetiivi | lujittumisen |
| Partitiivi | lujittumista |
| Essiivi | lujittumisena |
| Translatiivi | lujittumiseksi |
| Inessiivi | lujittumisessa |
| Elatiivi | lujittumisesta |
| Illatiivi | lujittumiseen |
| Adessiivi | lujittumisella |
| Ablatiivi | lujittumiselta |
| Allatiivi | lujittumiselle |
| Abessiivi | lujittumisetta |
Riimit
-uminen
Kaikki riimit