lun­da

"Kova packanen... packaasia vaan", Levun vanha Matti sai pistellä pikku kirjaansa, sekä sitten taas; "suuret tuulet ia Lumen juoxu ia Toista välijn tuloo... suuri Pohia tuuli ia pyry... Pohia tuulet kylmät ia paha fööri." Mutta välillä aina silloin tällöin oli soimia taikka neitiä ilma antamassa hyvää anturan luistoa, "neitiän Laiset ilmat ia useen lunda sateloo", piirtää kirja-Levu.

Mutta kesä kaunihimbi, viitta päällä ruohon-päinen, panda päässä kukkaisista, oli Suomen suojelia, hautoi pakkaiset pahatkin; järven jäätä pehmitellen, lunda liemeksi sulaten, teki talven tuskaiseksi, joka hiestä hikoili; päivä poltti ukon päätä, vesi virsuissa purisi; suvi tuli siunattava meille avuksi merestä, ajoi talven taka-perin, lisäs' leipämme varoja.

Hänen isänsä oli luba ja äitinsä lunda.