moi­ki­nasubstantiivi

Ja eläin oli sitten teurastettu alttarin edessä merkiksi siitä, että uusi aika oli koittanut ja järjen palvelus alkanut, uuspakanuus veressä ja tulen välkkeessä... Oli tanssittukin, puolialastomina riehuttu, ja hanurit olivat soineet ja ryssien balalaikat... Samaan aikaan oli soitettu myös kelloja tapulissa, pantu ne vinhaan liikkeeseen, ja kauas oli kaikunut tämä helvetillinen soitanto, kellojen moikina... Nuo vanhat kirkonkellot olivat sillä hetkellä ikäänkuin purskahtaneet nauruun, valtavaan jättiläisnauruun, jonka kaiku oli vavahduttanut taivaan pieliä.

Eino Hosia, Musta aurinko