Merkitys
(englanniksi)- 1.local organization
Esimerkkilauseet
Hän oli jäsen paikallisjärjestössä, valtiollisten vankien huoltoyhdistyksessä, nuorten työläisten opintoyhdistyksessä ja työläisnaisten poliittisessa yhdistyksessäkin, vaikka hän tuossa viimeisessä kaikkein huonoimmin viihtyi.
"Meidän maamme tuleva turvallisuus riippumattomana valtiona, sen sisäinen rauha ja kehitys kulttuuriyhteiskuntana vaativat kuitenkin, että maan koko nuoriso kasvatetaan kelpo kansalaisiksi, enkä epäile, että ne, jotka jatkuvasti aikovat elää ja asua tässä maassa, antavat täyden tukensa yksityisen lastensuojelutoiminnan laajentamiselle niin, että paikallisjärjestöjen avulla, jotka ovat levinneet yli koko maan ja joita yhdenmukaisesti johtaa keskuskomitea, suoritetaan tätä työtä niin, että jokainen Suomen lapsi äidin kohdusta alkaen ja koko kasvamisaikansa saa osaksensa sitä hellyyttä ja hoivaa, joka yksin saattaa luoda edellytykset heidän kehittymiselleen kunnon kansalaisiksi, miehiksi ja naisiksi."
Yhdistysten keskeinen ero on se, että nykyisen jäseninä on paikallisjärjestöjä ja entisen jäseninä henkilöitä.
Esiintymistiheys
1 032 esiintymää, 0.4 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 2
| Nominatiivi | paikallisjärjestö |
| Genetiivi | paikallisjärjestön |
| Partitiivi | paikallisjärjestöä |
| Essiivi | paikallisjärjestönä |
| Translatiivi | paikallisjärjestöksi |
| Inessiivi | paikallisjärjestössä |
| Elatiivi | paikallisjärjestöstä |
| Illatiivi | paikallisjärjestöön |
| Adessiivi | paikallisjärjestöllä |
| Ablatiivi | paikallisjärjestöltä |
| Allatiivi | paikallisjärjestölle |
| Abessiivi | paikallisjärjestöttä |
Riimit
-ærjestø
Kaikki riimit