1pinni1 – puunaula; (pyörän) puola; (hius)neula; nuppineula
- Alkuperä
- Lainasana (nykyruotsi: pinne)
- Vanhin tieto
- Daniel Juslenius, 1745
- Levinneisyys
- Lounais-Suomi, paikoin Pohjanmaa Kaakkois-Suomi Savo
- suomipinni
- nykyruotsipinne ’puikko, tikku, piikki, pii; puunaula; puola’, muinaisnorja pinni ’puikko’, nykynorja pinne ’puikko, tikku, ohut keppi; puunaula’, saksa Pinne ’puunaula, nasta’→ viro pinn ’nasta, niitti’
2pinni2 – jännitys, pingotus (sahan terässä); sahan pingotinlaite; viikatteen terän (sitä jäykistävä) hamarapuoli ja siinä oleva paksunnos
- Alkuperä
- Lainasana (nykyruotsi: pinna)
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan pinnata yhteydessä
Lainalähde: ← nykyruotsi pinna ’kiinnittää puunauloilla tai tapeilla, pingottaa kenkänahka lestille; varustaa piikeillä tai puolilla’ s:sta pinne ’pinna, puola; puunaula’ (katso pinna1, pinni1; tässä main. pinni ’pingotus, jäykistys’ varmaankin lähinnä ← nykyruotsi pinning ’pingotus’ sikäli kuin se yleensä kuuluu tähän). suomen sanaan on semanttisesti vaikuttanut s.v. pingottaa main. sanue, johon se voi muutenkin osittain liittyä, vertaa kinnata, jolla samoin on yhtymäkohtia useisiin äänt. läheisiin sanoihin (muun muassa kinkeä ’kireä, tiukka’, katso näitä). — suomi pinna ’paininpuu’ on merk:n perusteella ilmeisesti pinnata v:n takaperoisjohdos (johon varmaankin on vaikuttanut pintta ’paininpuu; poikkipuu’, joka puolestaan lienee pinnata ja piitta sanojen kontam.); samalla tavoin lienee syntynyt kuv. pinna: p. kireällä tai tiukalla ’hermot kireällä’, pitkä p. ’kärsivällisyys, maltti, hyvät hermot’.
Samaa juurta olevia sanoja