puu­duk­siin

Helinän mielessä häilyi välähteleviä kuvia: tiuha, kahiseva rantaheinikkö, sinisiä ja keltaisia kukkia, haurassiipisiä, hohtavia perhosia, hitaasti virtaava joki, merta ja joensuun suuria sahoja kohti kulkevia lotjia, tuulen ajamaa etäistä tehtaansavua, rannattoman laivaan tummuutta, kaukaista kajastusta — loitolla maakyliä, peltoja, nuokkuvia tähkäpäitä... Arkielämä oli painanut hänen mielensä puuduksiin, mutta nyt nuo ohuet, välähtelevät, jostain syvyydestä esiin kumpuavat kuvat sokaisivat oudosti hänet niinkuin kimalteleva, väkevän auringon kuumentama vesi...

Sellaista litsusavikkoa, että ihan sai ruumiinsa puuduksiin nytkiä ja tömpätä, jos vähänkin aikoi valmista saada.