rie­ku­a

Jaa
Viittaa artikkeliin

Merkitys

  1. huutaa, parkua; kiekua

Etymologia

Sanakirjassa
Käsitellään sanan riekkua yhteydessä
Vanhin tieto
Raamattu, 1642
Vastineita
karjala

’temmeltää, rehkiä’, ’vallaton; nuori, raju (esimerkiksi hevonen)’

Onomat.-deskr. sanoja, joiden yhteyteen saattaa kuulua myös linnunnimi riekko (Jusl 1745; Pohjois-Suomi, harvakseen savolaismurteet, osin Satakunta; Gan 1787 myös riekka) ’Lagopus lagopus’; sanojen levikit eivät tätä oletusta kuitenkaan tue.

Vastineet sukukielissä (1 kieli)

Lähisukukielissä

karjalariekkuo ’keikkua, heilua, riippua; kiekua’ (mahdollisesti osittain ← suomi), prieku ’huvi, ilonpito, vallattomuus; kumma, ihme’

(suomi → viro murt. riegustada ’parkua, rääkyä’).

Samaa juurta olevia sanoja

Lähteet

Viittaa tähän artikkeliin

Asiasanasto.fi. (s.a.). Riekua. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 19.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/riekua