Merkitys
- 1.teonnimi verbistä sattua
Etymologia
sattua + johdin -minen
Esimerkkilauseet
Sellaisessa paikassa ja lähtökohdassa, jossa ei ollut aivan varma sattuminen määrättyyn paikkaan, Tapani kepitti ensin kaitaisen koetuslinjan siksi että saattoi kepittää, ja sitten kun näki minkä verran se meni syrjään määrätystä paikasta, laskemalla osotti siihen ja hakkautti leveäksi kun tiesi sen jäävän rajaksi.
Ajatelkaamme esimerkkeinä vain merimiehiä ja kalastajia, heidän elämässään on kuoleman äkillinen sattuminen hyvinkin yleistä.
Se jäi kuitenkin tiettävästi tekemättä, muun muassa siksi, että joulun sattuminen näihin aikoihin vaikutti tapahtumiin.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 38
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | sattuminen |
| Genetiivi | sattumisen |
| Partitiivi | sattumista |
| Essiivi | sattumisena |
| Translatiivi | sattumiseksi |
| Inessiivi | sattumisessa |
| Elatiivi | sattumisesta |
| Illatiivi | sattumiseen |
| Adessiivi | sattumisella |
| Ablatiivi | sattumiselta |
| Allatiivi | sattumiselle |
| Abessiivi | sattumisetta |
Riimit
-inen
Kaikki riimit