Merkitys
Synonyymit
Etymologia
sujahtaa + johdin -us
Esimerkkilauseet
Alastalo oli sillävälin kuitenkin vain jatkanut katrilliansa ja vetänyt kerta virittämästään viulun kielestä äänen koko jousen mitalta viimeiseen ranteimen sujahdukseen saakka: "Enpäs tottavie katsellut iloisemmin ja pestymmin sydämin morsiantani hääpäivämme heräävänä aamuna, kuin olen katseleva uutta parkkiamme suvisilla vesillänsä, kun se ensimmäistä päiväänsä keikkuu ankkurikettingissään ja meri lahdella paimentaa vallattomia karitsojansa loiskumisen leikeille sen uljailla läikkyvillä kyljillä!" paisutteli hän ja koetti nostaa toistenkin mieliä sillä, mikä kevitti hänen omia veriänsä.
Hetken perästä huomasi Simeoni istuvansa aivan tyhjässä vaunun osastossa, toverinaan vain tummatukkainen nuorukainen, joka nenän sujahduksesta päättäen kuului Noakin poikain, tarkemmin sanoen Semin jälkeläisiin.
Sujahdus kainuulaiseen ja pohjois -karjalaiseen sielunmaisemaan.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 39
| Nominatiivi | sujahdus |
| Genetiivi | sujahduksen |
| Partitiivi | sujahdusta |
| Essiivi | sujahduksena |
| Translatiivi | sujahdukseksi |
| Inessiivi | sujahduksessa |
| Elatiivi | sujahduksesta |
| Illatiivi | sujahdukseen |
| Adessiivi | sujahduksella |
| Ablatiivi | sujahdukselta |
| Allatiivi | sujahdukselle |
| Abessiivi | sujahduksetta |
Riimit
-ujɑhdus
Kaikki riimit