syventymä
ei sanakirjamääritelmääLiittyvät sanat
Esimerkkilauseet
Siitä oli jo kulunut aikaa kotvanen, kun hän oli ollut Länsi-Göötanmaassa, ja kesti vähän aikaa, ennen kuin hän oikein pääsi syventymään muistoihinsa.
Hän ei olisi mitenkään voinut selvittää itselleen asiaa, jos olisi ruvennut syventymään ajatukseensa: Minkä tähden, esimerkiksi, Rogožin noin yht'äkkiä rupeaisi tarvitsemaan häntä, ja miksi ei edes ole vältettävissäkään, että he lopulta tulevat yhteen?
Luolassa on ahdas suuaukko, jonka sisäpuolella on syventymä, joka on ainakin 20 metriä syvä.