ty­po­lo­gi­a

Asiaa ei suinkaan muuta se tosiseikka, että Kretschmer on aivan äskettäin liittänyt typologiaansa myös kolmannen, »viskoosin » perustyypin, sillä inhimillisen elämänsuhteen kaksi jyrkimmin toisilleen vastakkaista muotoa, itseensä kääntynyt ja itsestään etääntyvä sielu, omaan minäänsä ja ympäröivään todellisuuteen suuntautunut ihminen, muodostavat perimmäisen »klassillisen» vastakohtaparin.

Morfologisen typologian kannalta suomea pidetään usein agglutinoivana kielenä, eli kieliopilliset merkitykset ilmaistaan affikseilla, jotka liitetään sanavartalon perään ja voidaan erottaa selvästi toisistaan: esimerkiksi talo+i+ssa+ni+kin.