Asiasanasto.fi

ulkoilmateatteri

substantiivi

/ˈulkoˌilmɑˌteɑtːeri/

Yhdyssana: ulkoilma + teatteri

Merkitykset

  1. 1.teatteri, jonka näyttämö t. katsomo t. molemmat on sijoitettu taivasallePyynikin ulkoilmateatteirissa on pyörivä katsomo.
  2. 2.ulkoilmateatterin esitys, ulkoilmanäytäntöKesäisin käymme katsomassa ulkoilmateatteria.

Etymologia

yhdyssana, ulkoilma, teatteri

Liittyvät sanat

Käännökset

  • virovabaõhuteater

Esimerkkilauseet

"Oltuaan välillä allekirjoittaneen mukana perustamassa Helsinkiin Suomen ensimmäistä ulkoilmateatteria Helkanäyttämöä (1912) on Halme vasta viime vuosina toteuttanut sen ajatuksen, johon sekä luonto että kohtalo, toisin sanoen hänen oma lahjakkuutensa että meidän näyttämötaiteelliset olosuhteemme näyttävät hänet jo aikoja sitten määränneen: hän on perustanut oman teatterinsa, Näyttämö Kaarle Halmeen (1915), joka eroten monessa muussakin suhteessa edukseen kaikenkaltaisista kiertävistä seurueista on siitä merkillinen, että se johtajansa henkilössä tarjoo näyttämötaiteemme parhaimpia saavutuksia kaukaisimmillekin maankulmille.

Kaarle Halme, Arkadia

Kaikki oli pelkkää häpeämätöntä ulkoilmateatteria, ja kummitus oli pitkään tankoon ripustettu suuri lakana.

Tiitus, Maalaisaiheisia pakinoita

Kylän itäpuolella sijaitsee kunnallinen ulkoilmateatteri, jossa järjestetään kesäaikaan konsertteja ja teatteriesityksiä.

Wikipedia: Potamós (Kythera)

Esiintymistiheys

189 esiintymää, 0.1 / milj.

Suomi24
0.0
Sanomalehdet
0.3
Aikakauslehdet
0.3
Wikipedia
0.6
Reddit
0.0
Tekstitykset
0.2

Taivutustiedot

Taivutusluokka 6

Nominatiiviulkoilmateatteri
Genetiiviulkoilmateatterin
Partitiiviulkoilmateatteria
Essiiviulkoilmateatterina
Translatiiviulkoilmateatteriksi
Inessiiviulkoilmateatterissa
Elatiiviulkoilmateatterista
Illatiiviulkoilmateatteriin
Adessiiviulkoilmateatterilla
Ablatiiviulkoilmateatterilta
Allatiiviulkoilmateatterille
Abessiiviulkoilmateatteritta

Riimit

-eri

Kaikki riimit