Merkitys
- 1.teonnimi verbistä uneksia
Etymologia
uneksia + johdin -minen
Esimerkkilauseet
Niinkuin hän haaveillessaan ja mietiskellessään uutterasti neuloi sukkaa eikä pudottanut yhtään silmää, ja niinkuin tuossa metsä-pääronapuun alla juovuttava koiso ja virvoittava mansikka kasvoivat niin lähetysten toisiaan, että näkyivät nousevan melkein yhdestä juuresta, samoin olivat selvä huomaus ja haaveileva uneksiminen lapsen sielussa lähellä toisiansa.
Tistelbergiltä itseltään oli pian haihtunut kaikki utuinen uneksiminen vieraiden olojen onnesta ja joistakin merkillisistä seikkailuista vierailla mailla: väkevämpää hän tahtoi, vakavampaa ja totisempaa kuin unet.
Muut lahjat, kuten Uneksiminen on myös uskottu unohtuneen.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 38
| Nominatiivi | uneksiminen |
| Genetiivi | uneksimisen |
| Partitiivi | uneksimista |
| Essiivi | uneksimisena |
| Translatiivi | uneksimiseksi |
| Inessiivi | uneksimisessa |
| Elatiivi | uneksimisesta |
| Illatiivi | uneksimiseen |
| Adessiivi | uneksimisella |
| Ablatiivi | uneksimiselta |
| Allatiivi | uneksimiselle |
| Abessiivi | uneksimisetta |
Riimit
-iminen
Kaikki riimit