u­nek­sun­ta

Mutta ankaran ja ylpeän Rooman, elämänä hälinöivän ja alinomaisena toimeliaisuuden virtana humuilevan Rooman, jonka kuurouttavassa kohinassa ihminen kuin säikähtyy mitättömäksi ja ikäänkuin lamautuu kokonaisuuden huumeeseen, sen Rooman ympärillä uneksuvat levon hiljaiset kaupungitkin, joissa tyyneyden uneksunta hiipii ihmisen ylle, ja joiden rauhassa ihminen keinuu sieluksensa.

Minut luoksesi tuo uneksunta — kuin aikana lapsuuden palavimman haaveeni laivaan kokonaan näin antaudun kuvitelmaasi, kantaudun ihanuuteen veen sinisen, avaruuteen asuuritaivaan.