Asiasanasto.fi

vaihtoarvo

substantiivi

/ˈʋɑi̯htoˌɑrʋo/

Yhdyssana: vaihto + arvo

Merkitys

  1. 1.(taloustiede)rahallinen arvo eli hinta, joka tuotteesta saataisiin vaihdossa

Etymologia

yhdyssana, vaihto, arvo

Liittyvät sanat

Esimerkkilauseet

Vähää ennen kertomuksemme alkua oli jonkinlainen aselepo syntynyt Gråbergin ja Halmin kilpailevien suurvaltain välillä joko siitä syystä, että molemmat kauppahuoneet olivat sillä hetkellä jotakuinkin yhtä voimakkaat, tai sentähden, että kumpaisenkin kauppahuoneen vanhat päämiehet melkein samaan aikaan olivat vaihtaneet maalliset konttorikirjansa, vekselinsä, kurssinsa ja saamisensa korkeampaan kirjanpitoon, jossa tulot ja menot lasketaan toisen vaihtoarvon mukaan.

Zacharias Topelius, Talvi-iltain tarinoita 3

Minä liityn ehdottomasti niihin, jotka Suomessa arvioivat hänen taidettaan toisen, paljo korkeamman vaihtoarvon mukaan kuin sen, jonka mukaan se määrättäisiin maailmanmarkkinoilla, ja luulen, että nekin, jotka perusjohteellisesti eivät tahdo yhtyä tähän, eivät voi olla vastaanottamatta tärkeäarvoista vaikutusta siitä tavasta, millä nti Strömer on kohottanut suomenkielen myötävaikuttamaan todella suuremmoiseen näyttämölliseen tekoon."

Eliel Aspelin-Haapkylä, Suomalaisen teatterin historia II

Näin niiden abstrakti ominaisuus, niiden markkinoilla saama vaihtoarvo, kohoaa hallitsevaksi: tavaroista tulee kuin fetissejä joita palvotaan niiden sisäisen voiman takia.

Wikipedia: Marxilainen filosofia

Esiintymistiheys

2 679 esiintymää, 1.0 / milj.

Suomi24
1.2
Sanomalehdet
1.3
Aikakauslehdet
0.3
Wikipedia
0.3
Reddit
0.8
Tekstitykset
0.0

Taivutustiedot

Taivutusluokka 1

Nominatiivivaihtoarvo
Genetiivivaihtoarvon
Partitiivivaihtoarvoa
Essiivivaihtoarvona
Translatiivivaihtoarvoksi
Inessiivivaihtoarvossa
Elatiivivaihtoarvosta
Illatiivivaihtoarvoon
Adessiivivaihtoarvolla
Ablatiivivaihtoarvolta
Allatiivivaihtoarvolle
Abessiivivaihtoarvotta

Riimit

-ɑrʋo

Kaikki riimit