vei­tik­ka­mai­suus

Lupin yhä lasketteli leikkiä, eikä Isidore väsynyt häntä katselemasta ja kuuntelemasta, kummastellen miehen vilkkautta, hänen herttaisuuttaan ja veitikkamaisuuttaan, hänen ivallista suruttomuuttaan, hänen elämäniloaan.

Tuohan juuri oli hänen isänsä katse, äitinsä hymy, sisaren veitikkamaisuus ja Kaarlo veljen urhea olento, Helenan hyvä ja levollinen muoto; ja pienet tallukat, oi!